Sosiaalityötä verkossa oma-apuna

Katariina Kohonen

sosiaalityöntekijä

HUS

HUSin tuottamasta Mielenterveystalon verkkopalvelusta on työpaikallani psykiatrian poliklinikalla muodostunut luonteva osa arjen työtä. Potilaat voivat hyödyntää palveluja osana hoitoa, ja monet työkavereistani työskentelevät nettiterapeutteina. Perinteiset palvelut eivät ole kuitenkaan verkkopalvelun myötä kadonneet, vaan niitäkin on kehitetty.

Mielenterveystalo on laajentunut ja sisältöä on tuotettu moniammatillisesti. Sosiaalityö ei kuitenkaan ollut tässä mukana. Aloin kehitellä ideaani ”nettisosiaalityöstä” ja esittelin sen HUSin innovaatiopajassa syksyllä 2015. Innovaatiopajan kautta sain kontakteja ja rohkaisua kehitystyön aloittamiseen.

Kuukausia kestäneen prosessin jälkeen Mielenterveystalossa julkaistiin nettisosiaalityön osio, Taloudellisen ahdingon omahoito-ohjelma. Se perustuu terveydenhuollon sosiaalityöhön ja on tuotettu yhteistyössä HUSin It-psykiatrian ja psykososiaalisten hoitojen yksikön kanssa. Ohjelma on tarkoitettu varhaisen vaiheen tueksi, ja siinä huomioidaan konkreettisten taloudellisten ongelmien lisäksi psyykkiset ja sosiaaliset haasteet. Olen vastannut projektista ja luonut valtaosan omahoidon sisällöstä. Annan itselleni eriomaisen arvosanan projektin onnistumisesta. 

Millä perustein projekti on onnistunut? Taloudellisen ahdingon omahoidon kehittämisessä ei ole ollut mukana palvelun käyttäjiä. Asiakkaiden tarpeita ei ole selvitetty etukäteen ja palautetta on kertynyt vain ammattilaisilta. Taloudellisen ahdingon omahoitoa onkin arvioitava pilottina, joka on toteutettu pienin resurssein. Parhaimmillaan se innostaa sosiaalityöntekijöitä kehittämään lisää palveluja verkkoon ja kääntää katseen ennaltaehkäisevän sosiaalityön mahdollisuuksiin. Rahoitusta hakiessa on hyödyllistä, kun voi osoittaa konkreettisen esimerkin kaikille avoimesta nettisosiaalityöstä.

Projektin suurin saavutus on ollut näkyvyys. Olen osaltani luonut näkyvyyttä terveyssosiaalityölle sekä terveydenhuollossa että sosiaalialalla. Olen myös herätellyt keskustelua sosiaalityöstä ja digitalisaatiosta sosiaalialalla. Olen saanut uusia kontakteja, minua on pyydetty puhumaan ja kirjoittamaan. Syksyn aikana olen havainnut, että muutkin sosiaalityöntekijät pohtivat ja suunnittelevat nettisosiaalityön kehittämistä. Myös rahoitusmahdollisuuksien kartoittamisessa ja hakemisessa on aktivoiduttu ympäri Suomea.

Taloudellisen ahdingon omahoito voi olla palvelun käyttäjien näkökulmasta hyödytön, hyödyllinen tai jotain siltä väliltä.  Palvelun käyttäjät on pyrittävä ottamaan mukaan kehittämiseen, mutta pienillä resursseilla kaikkea ei voi tehdä samaan aikaan. Prosessin aikana olen oppinut, että vastausten etsimisen sijaan meidän tulisi etsiä oikeita kysymyksiä. Ja niitä minulta kysytäänkin jatkuvasti. Löydämme vastauksia, kun kysymme, kuinka varmistetaan nettisosiaalityön valtakunnallinen kehittäminen. Kuinka saamme sosiaalityöntekijät innostumaan netin mahdollisuuksista ja innovaatioista? Kuinka pärjäävät ne asiakkaat, jotka eivät hallitse tietokoneiden ja älypuhelinten käyttöä? Kuinka asiakkaat, kokemusasiantuntijat ja tutkimus kytketään mukaan virtuaalipalvelujen kehittämiseen?