”Mikä mättää” Kainuussa?

Anne Tuikka työskentelee hanketyöntekijänä Kainuussa ISO SOS -hankkeessa.

Miten rakenteellista sosiaalityötä tulisi toteuttaa ja mitä kehitystyössä tulisi huomioida? Voisiko uusiin kokeiluihin liittää vessakyselyn, gallupkyselyn torilla ja valtuuston ryhmäpuheenjohtajien haastattelun? 

Kainuun sote osallistuu ISO SOS -hankkeeseen ja toteutamme syksyn aikana rakenteellisen sosiaalityön pilotin Sotkamossa. Meillä on nyt oiva mahdollisuus lisätä rohkeutta toimia toisin, tehostaa viestintää ja vahvistaa osaamistamme tämän kokeilun kautta.

Keräämme Sotkamon pilotin aineistoa haastatteluilla, mittareilla, lomakekyselyillä, vessa- ja gallupkyselyillä sekä järjestämällä kehittäjäraateja. Keräämme aineistoa mm. työntekijöiltä, asiakkailta, kuntalaisilta, kolmannen sektorin toimijoilta, soten sisältä ja poliittisilta päättäjiltä.

Toteutamme ”Mikä mättää” Sotkamossa -vessakyselyn kirjastossa. Kirjaston vessojen seinillä on syyskuun ajan kysely, johon kuntalaiset voivat nimettömänä tuoda esiin näkemyksiään kuntalaisten hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavista asioista ja toimenpide-ehdotuksiaan niiden korjaamiseksi. Haemme kyselyllä myös näkemyksiä hyvinvointia edistävistä tekijöistä, sekä kehittämisideoita kunnan asuin- ja toimintaympäristöön liittyen.

Tuotetut aineistot ovat pohja rakenteellisen sosiaalityön yhdelle välineelle, sosiaaliselle raportoinnille. Sen kautta viemme päättäjille tiedoksi paikalliset sosiaaliset ongelmat, mutta myös tiedon siitä, miten vaikuttavaa työtä olemme näillä resursseilla ja tukipalveluilla saaneet aikaan. Sotkamon HYTE-työryhmällä (hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä) pohdimme, mitä kunnassamme voidaan tehdä toisin kuntalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi.

Rakenteelliseen sosiaalityöhön kiinnittyy myös Itä-Suomen yliopiston johdolla 1.3.2018–31.12.2020 toteutettava sosiaalista kestävyyttä edistävä kehittämishanke. Hanke edistää samalla tutkimuksellista osaamista, jota vaikuttavuustyö erityisesti edellyttää. ¹

Muutostyössä tarvitsemme parempaa ymmärrystä niiden ihmisten elämästä, joita hyvinvointierot eniten koskettavat. Tarvitaan tietoa ja näkemyksiä elinoloista, terveyskäyttäytymisestä ja voimavaroista. Hyvinvointi- ja terveyserot kiinnittyvät monimutkaisella tavalla ihmisten käyttäytymiseen ja usein “ilkeisiin” yhteiskunnallisiin ongelmiin. ²  

Paikallislehti lähti mielenkiinnolla mukaan kertomaan kokeilustamme. Gallupista ja poliitikkojen haastatteluista teemme paikallislehden kanssa syksymmällä yhteisjulkaisun. Voisiko sen otsikkona olla: ”Mikä mättää” – tavoitteena ja toimintamallina sosiaalisesti kestävä Kainuu? STM:n kansliapäällikkö Kari Välimäen (2010) mukaan sosiaalisesti kestävän tulisi olla toimintamalli eikä tavoite. ³

Blogissa käytetyt lainaukset:

¹ Itä-Suomen yliopisto. Sosiaalisesti kestävä Kainuu.

² Suomen akatemian blogijulkaisu Marja Vaarama (2017). Hyvinvoinnin ja terveyden eriarvo on ratkaisuaan odottava sosiaalinen ongelma.

³Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020.

Kirjaamisvalmennuksen matka

Maarit Hiltunen-Toura työskentelee erikoissuunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja toimi aikaisemmin Kansa-koulu II -hankkeen hankejohtajana.

Kirjaamisvalmennus on edennyt huimasti. Sosiaalialan ammattilaisissa on jo runsaat 1 800 kirjaamisvalmentajaa, ja kirjaamisvalmennus on tavoittanut yli 23 500 henkilöä. Kirjaamisvalmentajien valmennukset käynnistyivät Espoon pilotilla keväällä 2016. Tuolloin Espooseen valmistui kaksikymmentä kirjaamisvalmentajaa. Tässä vaiheessa matka oli vasta alussa ja tekemiseen liittyi paljon epävarmuutta. Epävarmuutta siitä, kokevatko sosiaalialan ammattilaiset määrämuotoisen kirjaamisen oman osaamisen kehittämisen tavoitteekseen ja siitä, miten sote-organisaatiot sitoutuvat kirjaamisvalmennuksen toteutukseen omissa organisaatioissaan.

Nämä epäilykset ovat vähin erin hälvenneet. On ollut aivan upeaa nähdä innostuneita sosiaalialan työntekijöitä valmennuspäivissä pohtimassa määrämuotoisen kirjaamisen ja ylipäätään sosiaalihuollon tiedonhallinnan kysymyksiä. Oman osaamisen kasvamisen lisäksi osallistujat ovat voineet oppia toisilta organisaatioilta. On kuultu, miten omassa organisaatiossa vaikeaksi koettu tiedon kulun haaste on ratkaistu toimivasti muualla. Tieto, että jokin asia odottaa kansallisia linjauksia, on voinut myös helpottaa omaa työtä.

Niin julkiset kuin yksityiset organisaatiot ovat järjestäneet aktiivisesti kirjaamisvalmennuksia kirjaamisvalmentajien johdolla. Tällä hetkellä eri organisaatioissa on järjestetty yli 800 ryhmää. Kirjaamisvalmennukset ovat vaikuttaneet myös monen organisaation toimintatapojen kehittämiseen. Valmennusryhmissä on tarkasteltu mm. organisaation/työyksikön kirjaamiskäytäntöjä, tietosuojan ja -tietoturvan käytäntöjä ja perehdytyksen sisältöjä.

Matka kirjaamisvalmennuksen ja kirjaamisvalmentajien kanssa on ollut antoisa. Kansallisesti toteutettu kirjaamisen yhtenäistäminen on yksi sosiaalialan 2010-luvun innovaatioista. Sosiaaliala on kirjaamisvalmennuksen tuella suuntaamassa kohti kansallista tavoitetta: asiakastieto on käytettävissä siellä, missä asiakasta palvellaan.  

Olen saanut olla tässä matkassa mukana kolme kokonaista vuotta ja tästä kokemuksesta olen tavattoman kiitollinen. Palkitsevimpia ovat olleet osallistujien palautteet: "Valmennus oli älyttömän hyvä mahdollisuus kehittää omaa ammattitaitoa", "Aidosti voin todeta että avoimeen dokumentaatioon tutustuminen oli parasta, mitä ammatilliselle kehittymiselleni on tapahtunut. Sen myötä työstäni on tullut sisällöllisesti laadukkaampaa".

Sosiaalityön tulevaisuus tehdään nyt

Seija Okulov, projektitutkija, ISO SOS -hanke

Pääsinpä osallistumaan valtakunnallisille Osaamiskeskuspäiville, missä sosiaalialan osaamiskeskusten väki tapasi toisiaan ja käsitteli ajankohtaisia tulevaisuuden kysymyksiä.  Päivät herättivät isoja ajatuksia.

Matkustimme joukolla Suomen ääreen eli Kilpisjärvelle, ja koska matka oli pitkä, olivat järjestäjät onnistuneet mainiosti täyttämään matkustusajan asiantuntijaluennoilla.  Esityksistä eniten mieleeni jäi tulevaisuustutkija ja yritysvalmentaja Ilkka Halavan alustus. Hän maalaili, että suurin muutos Suomessa tullaan kokemaan seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana. Tieto oli hätkähdyttävä – kaksikymmentä vuotta on todella kapea aikaikkuna. Siksi Halavaa on syytä kuunnella isolla korvalla.

Halava ennusti muutosta ainakin teknologiaan ja ympäristökysymyksiin. Pohjoisessa kun oltiin, hän otti esimerkiksi pitkät välimatkat. Halavan mielestä teknologia tulee kehittymään niin, että välimatkat menettävät merkityksensä. Tämä on jo nyt tuttua monesta kansalaisten palvelusta, mutta teknologia ei vielä toimi moitteettomasti. Toivoa siis sopii, että tekninen kehitys etenee niin, että Halavan visio tulee todeksi.

Toinen visio Halavan puheenvuorossa koski ilmaston lämpenemistä. Tämä konkretisoitui menneen kesän aikana meille kaikille pitkän hellejakson myötä. Maapallon keskiosat kuten keskinen Eurooppa, Venäjä ja Pohjois-Amerikan keskilänsi tulevat muuttumaan yhä kuumemmiksi. Näillä alueilla viljan viljely tulee joko täysin mahdottomaksi tai siitä tulee mahdollista myös siellä, missä ilmasto ei aiemmin ole ollut riittävän lämmin. Kuumenemisen seuraus on myös se, ettei joillakin alueilla enää voi asua ainakaan kesäaikaan. Asuinkelvottoman ilmaston ja hupenevan veden seurauksia ovat ilmastopakolaiset ja oletettavaa on, että vaellukset suuntautuvat pohjoiseen.

Miten nämä kaksi asiaa liittyvät sosiaalityöhön? Tekninen kehitys suorastaan vaatii, että nyt viimeistään on muutettava käsitystä työn tekemisestä. Tietotekniikka ja verkkomaailma mahdollistavat myös sosiaalityön tekemisen ajasta tai paikasta riippumatta. Tähän suuntaan ollaan hyvää vauhtia menossa, mutta vielä on asenteissa korjaamista. Palveluja käyttäviltä tämä taas kysyy osaamista, halua ja mahdollisuuksia käyttää sähköisiä palvelukanavia.

Ilmastonmuutos tarkoittaa sosiaalityössä ympäristökysymysten sosiaalisiin vaikutuksiin varautumista.  Ekologiset muutokset aiheuttavat yksilötasolla ongelmia, joihin sosiaalityö joutuu tarttumaan. Jos esimerkiksi metsäpalot yleistyvät, niistä seuraa paitsi taloudellisia menetyksiä ja kotien tuhoutumista, ehkä myös ihmishenkien menetyksiä. Tämänkaltaisten asioiden parissa painivat jo nyt sosiaalityöntekijät muun muassa Australiassa.

Sosiaalityössä on parisen vuosikymmentä aikaa muuttaa työn perspektiiviä laajemmaksi, yksilötasolta yhteisön ja ekologisen ympäristön tasolle. Asia on onneksi jo nostettu pöydälle, mutta vielä ei ole ymmärretty miten tärkeä se on. Toimeen siis!

Sossun kynnystä madaltamassa

Seija Okulov, projektitutkija, ISO SOS -hanke

Hellekesän aikana tuli matkailtua Kainuussa epätavallisen usein. Eipä silti, siellä oli myös epätavallisen kaunista ja virkistävää. Kun keho virkistyi, avautui myös mieli uudelle. Eräänä aamuna silmiini osui Kainuun Sanomien Näkökulma-palstan juttu. Sielläpä oli ajankohtainen kirjoitus sosiaalityön jalkautumisesta kansan pariin. Kainuun Soten Anne Tuikka ja Päivi Ahola-Anttonen kertoivat kokemuksiaan heinäkuun alussa järjestetyltä Kajaanin Markkinakadulta.  

Markkinakatu-tempauksella ”matalan kynnyksen sossut” halusivat viestiä, että aikuissosiaalityö voi tulla avuksi meille kaikille - ei vain niille, joilla on ulospäin näkyviä ongelmia. Tavatuille kajaanilaisille tehty kysely osoitti, että monella on edelleen korkea kynnys asioida sosiaalitoimistossa. Toisaalta tapahtuman osallistujat olivat kiinnostuneita aikuissosiaalityön palveluista ja tiesivät varsin hyvin, mitä kaikkia asioita siellä hoidetaan ja miten kansalaisia autetaan. Vastauksissa myös kannustettiin sosiaalityötä tulemaan kansan pariin ulos toimistoista. Eräs kansalainen olikin todennut sosiaalityön näkymisestä markkinakadulla: ”Vihdoinkin”!

Juttu herätti kysymään, miksi jalkaudutaan vasta nyt? Vinkki siihen oli tullut asiakkaalta ja ilmi selvästi sosiaalityön näkymiselle arkisissa ympyröissä on tarvetta. Aikuissosiaalityön mielikuvaa kirkastetaan ja terävöitetään parhaillaan sekä valtakunnallisella että paikallisella hankkeella. Tietämys aikuissosiaalityöstä on heikkoa ja mikähän mahtaa olla syy: asiakkaita tavataan toimistoissa, neljän seinän suojassa näkymättömissä. Toimisto on sosiaalityöntekijän linnake, mutta asiakas voi kokea toimistossa käynnin leimaavaksi. Kysyy työntekijän rohkeutta, mutta myös aitoa kiinnostusta tulla sinne, missä asiakkaat arkeaan elävät.

Sosiaalipalvelujen kynnyksen tulisi olla jokaiselle niin matala, ettei siihen pieninkään askel kompastuisi. Sosiaalitoimiston ovi on avoinna kaikille, jotka tarvitsevat apua elämän mutkissa. Kaikki meistä kohtaavat elämänsä aikana iskuja, jotka vievät voimat ja kyvyn ajatella selkeästi. Silloin ammattilainen voi auttaa pahimman tilanteen yli.

Kainuun kylillä toimii monenlaisia yhteisöjä ja ryhmiä lähellä asukkaita. Yhteisöjen kautta aikuissosiaalityö voi tavoittaa sellaisiakin kansalaisia, jotka vieroksuvat virastoasiointia. Ihmisen ongelma voi ratketa pienellä väliintulolla ja elämänlaatu näin parantua. Pienten tekojen kautta ennakkoluulot murenevat ja sosiaalityöstäkin voi tulla yleistä hyvinvointityötä, joka kohtaa kaikkien kansalaisten elämän. Se suurin kynnys tässäkin asiassa lienee meidän kunkin pään sisällä.

Kainuun sanomien juttu löytyy tästä linkistä.

Teatteri on portti vapauteen

Arja Jämsén (vas.) toimii vapaana tietokirjailijana ja Pippa Jämsén on tanssitaiteen maisteri, joka työskentelee soveltavan taiteen kentällä.  

Vähän erikoisemmat lipuntarkastajat teatterin ovella tällä kertaa, teatteriin tulijat ajattelevat. Ovella seisoo pari turva-alan opiskelijaa ja taaempana muutama Rikosseuraamuslaitoksen vartija. Alkamassa on vankilateatterin esitys, jollaista ei ole Pohjois-Karjalassa koskaan ennen nähty.

Näyttämöllä on viisi Pyhäselän vankilan miesvankia, jotka ovat yhdessä ammattilaisohjaan kanssa valmistaneet esityksen Huuto. Se on nykyaikaistettu kalevalainen hölmöläistarina, jota höystetään akikaurismäkeläisellä puheenparrella. Esityksestä paistaa aito esiintymisinto. Ja taitoakin on, vaikka vain yhdellä on aikaisempaa teatterikokemusta.

Esitys saa yleisöltä innostuneet aplodit. Porukka tulee vielä toisenkin kerran kumartamaan, jolloin yksi heistä sanoo: nyt takaisin vankilaan. Kolmatta kertaa heitä ei kumartamaan saatu. Paluukyyti vankilaan odotti pihalla.

Vankilateatteri on syntynyt Taittuu ry:n ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteistyön tuloksena ja tarjoaa vangeille mielekästä kuntouttavaa vapaa-ajan toimintaa. Taidetoiminnassa vangit voivat oppia ilmaisutaitoja, tunteiden käsittelyä ja ryhmätyötä. Positiivinen vaikutus kantaa henkilökunnan mukaan vankilan koko toimintaan.

Porttiteatteri korostaa olevansa ei-vankilateatteri. Se on vapausteatteri, helsinkiläinen vankilasta vapautuvien tai vapautuneiden teatteri. Esitykset ovat taiteellisesti korkeatasoisia ja vahvasti yhteiskunnallisia. Toiminta tavoittaa ihmisiä, jotka ovat ehkä koko ikänsä olleet tavanomaisten kulttuuripalveluiden ulkopuolella, ehkä jopa koko normiyhteiskunnan ulkopuolella. Porttiteatteri tekee yhteistyötä Kansallisteatterin ja Teatterikorkeakoulun kanssa.

Porttiteatterin Kullervon tarinassa entisessä Lapinlahden mielisairaalassa kuulee riipaisevan vahvoja kokemuksia esiintyjien omasta eletystä elämästä. Entäs pääsiäisviikon ARMOA(A)-esitys Paavalin kirkossa Helsingissä pari vuotta sitten! Tunneryöppyiset enkelisiipiset esiintyjät kirkon alttarilla vaikuttavat ja liikuttavat.

Harvemmin Taavi Tavallinen pääsee tällä tunteen tasolla, silmästä silmään, kohtaamaan vankia tai entistä rikollista. Kohtaamiset voivat vähentää syrjivää leimaantumista. Katsoja joutuu väkisin peilaamaan omia asenteitaan, ennakkoluulojaan ja maailmankuvaansa - jos siihen uskaltautuu.

Porttiteatterin toiminta on osallistujiaan voimaannuttavaa ja avaa uusia ovia vapauteen. Teatteri voi palauttaa elämän nurjapuolella eläneelle ihmiselle itsekunnioituksen, omanarvontunnon ja toivoa. Teatteri tuottaa uudenlaista armoa ja vapautta. 

Taidetoimintaa on jo pitkään käytetty muun muassa työelämän kehittämisessä, vanhus- ja vammaistyössä sekä lasten ja nuorten parissa. Soveltavaa taidetta tuetaan hankerahoituksella ja koulutuksella.

Suuria mahdollisuuksia taidetoiminnalla olisi laajemminkin sosiaalialan työssä. Äänen antamisessa äänettömälle.