Voiko tarkistuslista muuttaa maailmaa ja sosiaalihuoltoa?

Matti Heikkinen ideoi työvälineen arkeen

Sosiaalihuollon päätöksenteko on äärimmäisen vaativaa – eipä ihme, että sosiaalityöntekijältä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Sosiaalihuollon lainsäädäntöä on niin ikään mahdollista moittia sekavaksi sopaksi. Muistettavaa on paljon lakien keskinäisestä soveltamisjärjestyksestä aina muihin yksityiskohtiin.

Miten tätä haastavaa sekamelskaa voisi helpottaa tai jäsentää? Innostuksen tarkistuslistoihin sain kuunneltuani Atul Gawanden haastattelun (kuunneltavissa https://armchairexpertpod.com/pods/atul-gawande) ja luettuani hänen kirjoittamansa kirjan Checklist Manifesto. Gawande kirjoittaa siitä, miten maailma on muuttunut entistä monimutkaisemmaksi, eikä kukaan yksittäinen ihminen pysty sitä hallitsemaan. Esimerkiksi pilvenpiirtäjän rakentamisessa tai erikoissairaanhoidon kehityksessä tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä ja monenlaista toimintaa. 

Vaikka maailma on mitä monimutkaisempi, sitä yksinkertaisempi on ratkaisu sen hallitsemiseen: tarkistuslista. Gawande riisuu kirjassaan mielenkiintoisella tavalla sankarimyyttejä niin terveydenhuollossa kuin ilmailualalla ja ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi tarkistuslistan hyödyntämistä. Yksittäisen sankariteon taustalla on usein se, että kenenkään ihmisen yksittäinen osaaminen ei riitä. Taustalla on aina yhteistyö eri ihmisten kesken ja määrätietoinen riskienhallinta. Kirja on vakuuttava kuvaus siitä, miten tarkistuslistoilla on parannettu leikkaussalien turvallisuutta ja mahdollistettu lentäminen lentokoneella, joka oli liian vaarallinen yksittäiselle lentäjälle!

Asiasta innostuneena tartuin toimeen ja pohdin, minkälainen tarkistuslista syntyisi sosiaalihuoltoon.  Kun intoilin asiasta kollegoille, sain tarkempia tietoja miten tarkistuslistoja on sovellettu aikaisemmin Kainuun sotessa. Sosiaalihuoltoon liittyviä aikaisempia esimerkkejä en kuitenkaan löytänyt. 

Sosiaalihuollon tarkistuslista voidaan karkeasti jakaa asiakkuuden alkamiseen, palvelujen järjestämiseen ja asiakkuuden päättymiseen. Lisäksi tarkistuslistaan on mahdollista mahduttaa muita tärkeitä asioita. Tarkistuslista ei ole koskaan täydellinen ja sitä voi ja pitää parantaa. Tämän vuoksi palautetta voi antaa helposti vastaamalla nimettömästi kyselyyn.

Sosiaalihuollon tarkistuslista on saatavilla Innokylästä , minne on koottu napakka esittely toimintamallista. Kehittämisen polulta löytyy idean jatkokehittämisen tueksi tehty kysely sekä viimeisin versio Sosiaalihuollon tarkistuslistasta. Tarkistuslista on onnistunut, kun se on työvälineenä arjessa käytössä: esimerkiksi työntekijän seinällä, osana asiakasprosessia tai varmistamassa laadukkaan työskentelyn. 

Olen vakuuttunut, että tarkistuslista toimii. Jos et usko, kokeile itse!

Matti Heikkinen (YTL, perhepalvelujohtaja) on ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän edustajana.

Rakennuspalikka rake

Henri Muotka tekee väitöskirjaa rakenteellisesta sosiaalityöstä

Mitä rakenteellinen sosiaalityö tarkoittaa? Miksi sen haltuun ottaminen on niin vaikeaa? Miten sitä toteutetaan? 

Teen parhaillani rakenteellisen sosiaalityön määrittämiseen liittyvää väitöskirjaa, ja näitä kysymyksiä minulta usein kysytään. Monelle sosiaalialan ammattilaisellekin rakenteellinen sosiaalityö tuo mieleen leluista tutun neliön muotoisen palikan, jota lapsi aluksi yrittää työntää kolmion muotoiseen aukkoon. Eihän se millään siihen sovi, ellei sitten palastele neliön muotoista palikkaa osiksi. 

Rakenteellinen sosiaalityö on yksinkertaisimmillaan ilmaistu sosiaalihuoltolaissa ”sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämiseksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä”. Tämä asiayhteydestä irrotettu lause antaa ymmärtää rakenteellisen sosiaalityön ulottuvan kaikkeen ihmisten hyvinvointia edistävään toimintaan. Tässä kohdin voisi jo vähän jarruttaa, mutta eikö sosiaalityössä yleisesti ole kyse juuri ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä? Mikä siis tekee rakenteellisesta sosiaalityöstä erityistä?

Maailmaa ei paranneta yksin vaan yhteistyössä, ja tämä pätee myös rakenteelliseen sosiaalityöhön. Rakenteellisessa sosiaalityössä keskiössä on heikoimmassa asemassa olevien aseman parantaminen väestöllisen hyvinvoinnin lisäämisen kautta ja tähän tarvitaan hyviä suhteita paitsi kuntalaisiin myös muuhun kuntahallintoon ja aina valtionhallintoon asti. Ruohonjuuritasolla rakenteellinen sosiaalityö tarkoittaa ennen kaikkea asiakasryhmittäin tulevan tiedon keräämistä ja välittämistä (pureskellen ensin asioita tutkitulla tiedolla) päättävässä asemassa oleville tai yleisellä tasolla esimerkiksi mediassa. 

Rakenteellista sosiaalityötä voidaan siis tehdä monella eri tavalla ja tasolla. Ja kun se neliön muotoinen palikka ei vieläkään mahdu kolmion muotoiseen aukkoon, pitää keksiä toinen ratkaisu. Jos perinteiset menetelmät tiedon tuottamisessa ja välittämisessä osana vaikuttamistoimintaa eivät riitä, täytyy löytää uusia tapoja. Rakenteellinen sosiaalityö vaatiikin tutkittuun tietoon pohjautuvaa innovatiivista yhteistyöotetta.

Sosiaalityö on paitsi osa yhteiskunnallista toimintaa, sillä on myös yhteiskuntaa luova ja uudistava tehtävä, jossa rakenteellisella sosiaalityöllä on kiinteä rooli. Rakenteellinen sosiaalityö ei siis ole muusta sosiaalityöstä ja yhteiskunnallisesta toiminnasta irrallinen, oppikirjojen sivuluvuissa mainittava asia. Parasta ja innostavinta rakenteellisesta sosiaalityöstä tekee juuri sen mukanaolo kaikessa tavoitteellisessa sosiaalityössä. Rakenteellinen sosiaalityö läpäisee kaiken eri tasoisen yhteiskunnalliseen kehittämiseen tähtäävän toiminnan. Jotta sosiaaliset näkökannat tulisivat huomioiduksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja toiminnassa, ei rakenteellinen sosiaalityö voi määrittyä yksiselitteisenä käsitteenä, vaan sen olemus kirkastuu sosiaalityön tavoitteellisuudessa. Ei ole hyvinvointia ilman sosiaalista hyvinvointia!

Henri Muotka on väitöskirjaa tekevä erikoissosiaalityöntekijä (YTM, hyvinvointipalvelut)

Hybridieläkeläisyys ikääntyvässä Itä-Suomessa

Arja Jämsén, ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen

Ketään ei enää yllätä uutinen, että väestö ikääntyy suorastaan kiihkeästi. Esimerkkinä olkoon kotikaupunkini Joensuu, jossa yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä. Seuraavien 20 vuoden aikana tämä ikäluokka kaksinkertaistuu.

Ikääntymisen megatrendi voidaan nähdä – ja usein nähdäänkin – yhteiskunnallisena dystopiana ja inhimillisenä onnettomuutena. Taustalla häilyvät kasvavat sote-menot, asumisen ja hoivan ongelmat sekä yksinäiset ja masentuneet ikäihmiset. 

Tutkimusten mukaan suomalaiset vanhukset ovat kuitenkin ikääntymisen ohella myös nuorentuneet. Ihmeeltä kuulostava väite on perusteltavissa sillä, että ikäihmiset ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ennen, kiitos hyvinvoinnin ja elintapojen kohentumisen. Raihnainen, hoivaa ja hoitoa vaativa vanhuus on siirtynyt yhä kauemmaksi ja ajoittuu yleensä pariin viimeiseen elinvuoteen. 

Hyvää ja elinvoimaista eläkeaikaa kestää siis useampi vuosikymmen. Moni miettii, miten sen ajan käyttäisi, mitä mahdollisuuksia voisi olla. Viime aikoina on nostettu esille ajatus siitä, että eläkkeelle ja vanhenemiseen tulee varautua. Tarpeeseen on luotu koulutusta juridisesta ennakoinnista mielenterveydellisten kysymysten pohtimiseen asti.  

Vielä suurempi kysymys on, miten koko yhteiskunta olisi nykyistä paremmin varautunut väestön ikääntymiseen. Miten yhteiskunnan eri tahoja valmennettaisiin huomaamaan eläkeläiset voimavarana? Eläkeläisillä on osaamista, tietoa, taitoa ja usein toimintatarmoakin. Eläkeläiset eivät välttämättä itsekään oivalla omaa merkitystään lähipiirin ja koko yhteiskunnan näkökulmasta.  

Tämän päivän eläkeläiset ovat osin huomaamattaan todellisia hybridieläkeläisiä. He hoivaavat sekä nuorempia että vanhempia sukupolvia, käyvät palkkatyössä, ovat yrittäjiä, tuovat vapaaehtoisina iloa ja tukea niin lapsille kuin vanhuksillekin, opiskelevat ja hoitavat kuntoaan. Tai kutovat sukkia keinutuolissa. 

Samaan aikaan osa eläkeläisistä tuntuu tippuvan yhteisestä kelkasta, eivätkä esimerkiksi järjestötoimijat aina löydä heitä. Velmut -ikämiesten ryhmät ovat olleet edelläkävijöitä etsivässä ja löytävässä vanhustyössä Pohjois-Karjalassa. Ikämiesten omin sanoin tavoitteena on, että elämä olisi loppuun asti mielekästä eikä kukaan jämähtäisi yksin mökkinsä nurkkaan. 

Velmuissa on huomattu, että ikäihminen sopii hyvin myös ammattilaisen työpariksi, vertaishaastattelijaksi ja kanssatutkijaksi. Samasta asiasta kertoo emeritusprofessori Timo Airaksinen kirjoittaessaan, että vain vanha tietää, millaista on olla vanha. Nuorelle vanha on aina se Toinen. Mutta vanhapa tietää ja muistaa, ainakin jollain tasolla, myös sen, millaista on olla nuori. 

Järjestöyhteistyön merkitys toistetaan myös tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen tavoitteissa. Sinänsä vanha ajatus integraatiosta ja synergiasta kaipaa yhä lisää vahvuutta ja konkretiaa. Veikkaan, että hybridieläkeläiset voisivat tuoda yhteistyöhön tärkeää kokemustaan ja osaamistaan.  

Arja Jämsén on ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n edustajana.