Mitä ihmettä, mikä ihmeen ISO?

Sara Sola on sosiaalityön opiskelija.

Vuoteen 2030 mennessä ISOn visiona on nähdä itäsuomalaisten arjessa toteutuvan ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden. Mikä kumma se ISO sitten oikein on, joka pyrkii toiminnallaan saavuttamaan nämä tavoitteet ja täten mahdollistamaan myös entistä paremman sosiaalialan niin työntekijöille kuin asiakkaillekin? Lähdin ottamaan asiasta selvää ISOlta sosiaalityön tutkinto-ohjelman ensimmäisen harjoittelujakson kautta.

Vasta alalla aloittaneena ja hiljattain Kuopioon muuttaneena opiskelijana koin tietämykseni Itä-Suomen sosiaalialan toimijoista olevan noviisin tasolla. Harjoittelupaikkaa metsästäessäni mieleeni oli jäänyt ISOn toteuttama videoesitys sekä se, kuinka laajana ja monipuolisena organisaation toiminta näyttäytyi. Olen haaveillut asiantuntijatyöstä, joka toteutuisi joskus tulevalla työurallani. Sain kuin sainkin havittelemani harjoittelupaikan ISOlta – pandemiatilanteesta johtuen etäyhteyksin toteutettavana, mutta kuitenkin.

Lyhenne ISO tulee Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta, joka on yksi Suomen yhdestätoista lakisääteisestä osaamiskeskuksesta. ISOn perusajatuksena on vahvistaa yhä sosiaalialan osaamista sekä ihmisten nykyistä tietämystä sosiaalialasta, kumoten samalla siihen liittyviä sitkeitä ennakkokäsityksiä. Työn tarkoituksena on vaikuttavuuden maksimoiminen, niin että sen tuottama merkitys on helposti havaittavissa.

Harjoittelujaksollani pääsin syventymään organisaation toimintaan osallistumalla niin johtotiimin kokouksiin kuin myös eri hankkeiden palavereihin. Vaikka harjoittelujaksoni oli lyhyt – vain viisi päivää – koin saaneeni irti erittäin paljon uutta tietoa ja intoa opiskeluihini. Pääsin moneen mukaan, mutta päällimmäiseksi mieleeni jäivät LUMO- ja SOSRAKE-hankkeet. LUMOn lähtökohtana on vastata lastensuojelun kehittämistarpeeseen ja kuten ISO hankesivullaan määrittelee, pyrkimys lisätä lastensuojelun asiakkaiden osallisuutta. SOSRAKE-hanke keskittyy rakenteelliseen sosiaalityöhön, jonka ydintavoitteet liittyvät sosiaalialan yhteiskunnallisen näkyvyyden ja vaikuttavuuden lisäämiseen rakenteellisen tiedon tuottamisen ja sen hyödyntämisen kautta.

Opiskelijan näkökulmasta koen erityisesti LUMO-hankkeen tässä hetkessä todella tarpeelliseksi, jotta tyypillisesti stigmojen ympäröimää lastensuojelua saataisiin kehitettyä entisestään. Uskon aktiivisen kehittämistyön ja asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen olevan avainasemissa kohti entistä laadukkaampaa ja oikea-aikaista tarpeisiin vastaamista lastensuojelussa.

Olen erittäin tyytyväinen harjoittelujaksooni isolla. ISOn oma työporukka koostuu pienehköstä määrästä ammattilaisia, mutta tässäkin asiassa laatu korvaa määrän. Joukko koostuu eri tutkintotaustoista tulevista henkilöistä, jotka toimivat asiantuntevasti työssään sekä täydentävät toinen toistensa osaamista. Olit sitten vasta ensimmäisen harjoittelujakson edessä oleva opiskelija tai pidemmällä opinnoissasi, takaan ISOn harjoittelupaikkana tarjoavan sinulle monipuolista osaamista opintojesi tueksi!

 

Kiikarissa sosiaali- ja terveydenhuollon ohjattu tulevaisuus

Tarja Kauppila, johtaja, ISO

 

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi vuosittain sote-palvelujen järjestämistä. Joka toinen vuosi tehdään laaja palvelujärjestelmäarviointi ja joka toinen vuosi seurataan erityiskysymyksiä sekä niiden alueellista kehitystä. Viimeisimmissä raporteissa kuvataan, mitä kehittämistoimia alueilla on tehty vuoden 2018 jälkeen niissä kohteissa, joihin muutoksia oli kaivattu. Valtakunnalliset teemat on valittu yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa, ja aluekohtaiset teemat on valittu yhteistyössä alueiden edustajien kanssa. 

 

THL:n arvioinnissa tietolähteet ovat monipuolisia ja prosessi työllistää useita henkilöitä - tehdään suuri ponnistus. Laadullisen aineiston lisäksi tarkastellaan ydinindikaattoreiksi kutsuttuja muuttujia laajoista havaintoaineistoista. Suurin osa ’ydinindikaattoreista’ kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusvaikuttavuusmittaristoon (KUVA), jossa osoittimia on jo satoja. Viimeksi tiedoissa oli havaittu useita tietojen käyttöä rajoittaneita laatupuutteita.

 

Jos opettaisi sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausta ja kehittämistä, niin tulevaisuuden osaajia kouluttaessa peruskysymyksiä ei kaiketi voisi ohittaa. Mitä tehtäisiin tiedoilla, joiden oikeellisuuteen ei voitaisi luottaa? Mitä tehtäisiin valtavalla määrällä osoittimia, jos ei olisi yhteisesti jaettua tietoa siitä, 1) missä ollaan nyt eli selkeää tilannekuvaa, 2) minne ollaan matkalla eli selkeää tavoitekuvaa ja 3) miten sinne päästäisiin eli kustannusvaikuttavaa menetelmäkuvaa? Miten toimintaa voitaisiin vaikuttavasti ohjata ja kehittää, jos peruskysymykset olisivat vailla selkeitä, yhteisesti jaettuja ja perusteltuja vastauksia? Eikö voimavarojen vaikuttava kohdentaminen ontuisi? 

 

Kansallinen sote-ohjaus voidaan kuvata siirtymänä normiohjauksesta resurssi- ja informaatio-ohjauksen kautta nykypäivien hybridimalliin, jossa eri ohjausmuotoja yhdistellään ja tavoitellaan vaikuttavuutta tiedolla ohjauksen keinoin. Heinämäen väitöskirjan (2012, 200) mukaan 2000-luvulla kuntien sosiaali- ja terveysjohdolla ei ollut selkeää käsitystä valtionohjauksesta, ja he eivät pitäneet esimerkiksi kansallisia ohjelmia ohjausvälineinä. Tulevaisuuden osaajien pitäisi saada sote-ohjauksesta hyvin selvää, jotta se ohjaisi niin, kuin on tarkoitus. Ja toki osaajien tulisi toimia sovitusti, niin tietoa kerättäessä kuin sitä sovellettaessa.

 

Sote-selvityshenkilöinä (Kauppila ja Tuulonen 2016) nostimme esille konkreettiset rakenteellisen ohjauksen ja tutkimuksellisen kehittämisohjauksen tarpeet. Nykytoiminnasta tutkittuun tietoon ja tunnetusta tutkimustiedosta tulevaisuuden vaikuttavaan toimintaan -ketjut kaipaavat sellaisia alueellisen kontekstin rasitteet ja ratkaisumahdollisuudet tuntevia, välittäviä tekijöitä, jotka yksinkertaistavat, varmistavat ja seuraavat uudistusten toimeenpanoja. Vuodesta ja hallituskaudesta toiseen. 

 

Sote on todella vastuullinen kestävyyslaji, jossa tarvitaan pitkäjänteisestä tutkimuksellista kehittämistoimintaa. Kyllä kouluja käyneen on vaikea hyväksyä, että sote-rakenneuudistuksen yhteydessä toistuvasti lykätään tutkimus-, koulutus- ja kehittämisrakenteiden vahvistaminen johonkin uudistuksen jälkeiseen aikaan. Tulevaisuus on tehtävä.

Aitoa kohtaamista punaisella matolla

 

Päivi Malinen on LUMO-hankkeen
koordinaattori ja työskentelee ISOssa.

Lastensuojelun kehittämishanke LUMO on käynnistynyt. Alan käsittää koko ajan paremmin, kuinka isojen asioiden äärellä tässä olemmekaan. Asiakasosallisuuden parantaminen, monitoimijaisen yhteistyön todellinen toteutuminen ja muutos kohti systeemistä työskentelyä ja ajattelutapaa ovat tavoitteina jopa valtavia. Onneksi meillä on osaava LUMO-tiimi, jossa jokaisella on omat toisiaan täydentävät osaamiset ja vahvuudet. 

 

Olemme alkaneet kartoittaa maakuntien keskeisiä yhteistyökumppaneita, jotka meidän kannattaa kutsua ja sitouttaa mukaan, jos mielimme päästä tavoitteisiimme. Asiakkaiden ja kokemusasiantuntijoiden vahva osallistuminen kehittämistyöhön on se punainen lanka, joka ohjaa kaikkea tekemistämme. Olemme löytäneet mukaan muutamia lastensuojelun asiakkaina olleita henkilöitä, joilla on kokemusta joko asiakaslapsen tai vanhemman näkökulmasta. Nämä kohtaamiset ovat tuoneet itselleni tähän mennessä suurimmat oivallukset. Loppujen lopuksi on kyse hyvin yksinkertaisista asioista: siitä, että kuunnellaan, kuullaan ja kohdataan ihminen aidosti ja arvostavasti juuri hänen lähtökohdistaan käsin.

 

Lastensuojelu tulee mukaan ihmisten elämään silloin, kun lapsen kasvu ja kehitys on jollain lailla uhattuna tai vaarassa. Ollaan siis hyvin herkällä elämänalueella. Lapsella tai nuorella voi itsellään olla vaikeuksia, jotka uhkaavat hänen kehitystään ja aiheuttavat haittaa kulloisenkin tilanteen mukaan. Tai vanhemmilla on sellaisia ongelmia tai toimintaa, jotka vaarantavat lapsen turvallista kasvua. Yhteiskuntamme on sellainen, jossa vaikeuksista ei paljon huudella, ja ihmisillä on sitkeä ja sinnikäs tahto pärjätä yksin niin pitkään kuin mahdollista. Niinpä ulkopuolisen avun piiriin päätyminen – joko vapaaehtoisesti tai vastentahtoisesti – aiheuttaa usein häpeää ja herättää pelkoa.

 

Miten voisimme toimia niin, että emme työntekijöinä lisää asiakkaiden hätää, pelkoja tai epäluottamusta? Systeeminen työskentely ja ajattelutapa tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että lapsen ja perheen tilannetta tarkastellaan oikeasti yhdessä ja samalta viivalta perheen ja auttajien kesken. Siinä ollaan aidosti läsnä, kuullaan perheen omia näkemyksiä ja etsitään ratkaisuja yhdessä. Kukaan työntekijä ei tiedä asiakkaan puolesta, miten tilanne pitäisi hoitaa tai ratkaista. Työ perustuu ihmissuhteisiin ja niiden vaikutusten ymmärtämiseen sekä luottamukseen. Kun lapsia, nuoria ja perheitä kohtaavat ammattilaiset jakavat saman systeemisen ajattelutavan, päästään jo pitkälle.

 

Lastensuojelun asiakkuus pitäisi nähdä ihan uudessa valossa. Kokemusasiantuntijoiden kanssa keskusteltaessa on noussut aivan timanttisia ajatuksia siitä, miten asenteet voisivat kääntyä päälaelleen. Kun ihmisellä on vaikeaa, hän tarvitsee silloin korostetusti hyvää kohtelua ja huolenpitoa. Lastensuojelu voisi olla punainen matto, jolla kulkijoita kohdellaan erityisen arvokkaasti. Sillä kaikki asiakkaat ansaitsevat hyvää palvelua ja kunnioittavaa kohtaamista. Mutta lastensuojelun asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen edellyttää mitä herkintä kuuntelua, rohkaisevaa ja luottamusta vahvistavaa kohtaamista sekä erityisen hyvää palvelua.

Kainuun sote ja "Sosiaalinen rokote"

Aluekehittäjä ja sosiaalityöntekijä Anne Tuikka (vas.) ja

sosiaalialan erikoissuunnittelija Marja-Liisa Ruokolainen.

 

Olemme hyvin tietoisia, että tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa sosiaalisten tekijöiden ja niiden taustavaikuttajien esiin nostamisella, puheeksi ottamisella ja ylisektorisesti konkreettisin toimin ongelmiin ratkaisuja hakemalla on vaikutusta hyvinvointiin ja tasa-arvoon.

 

Näin ollen olemme ottaneet Kainuun soten kaikissa sosiaalipalveluissa käyttöön sosiaalisen raportoinnin työkalun aikuissosiaalityön vastuualuepäällikkö Päivi Ahola-Anttosen johdolla. Kehittämistyöryhmässä pohdimme työkalulle kuvaavaa nimeä. Sosiaalialan erikoissuunnittelija Marja-Liisa Ruokolaisen esittämä ’Sosiaalinen rokote’ -nimitys miellytti työryhmää.

 

Tavoitteenamme on tämän työkalun avulla tehdä toimintakykyä sekä hyvinvointia edistävät tekijät toimivimmiksi ja saada sosiaalisen merkitys näkyvämmäksi.

 

Kainuun soten rakenteellisen sosiaalityön matka kytkeytyy ISOn hallinnoiman ISO SOS -hankkeeseen (2018−2019). Tuolloin pilotoimme rakenteellisen sosiaalityön mallia Sotkamon aikuissosiaalityössä ja pääsimme Kainuun kuntien Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) -työryhmiin.

 

Kehittämistyö sai luonnollisen jatkumon ISOn hallinnoimassa SOSRAKE-osaamisverkosto -hankkeessa. Hankkeen pääasiallisena tavoitteena on vahvistaa johdon ja työntekijöiden rakenteellisen sosiaalityön osaamista sekä tiedolla johtamista.

 

Sosiaalinen rokote on kehitetty PRO SOS -hankkeessa pilotoidusta ja Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Vasson) jalostamasta sosiaalisen raportoinnin mallista.

 

Vasson mallin kehittämisen taustalla on tarve perustaa foorumi, johon sosiaalityössä esiin nousevat palvelurakenteisiin liittyvät ongelmat voidaan tallentaa. Näistä kehittämiskohteista haastelemme usein kahvipöytäkeskusteluissamme.

 

Välttämättä asiakkaamme eivät näe ongelmien yhteiskunnallisia yhteyksiä. Me sosiaalialan toimijat voimme toimia asiakkaidemme asianajajina, kun viemme tietoa kuntien HYTE-työryhmiin ja poliittisiin päätöspöytiin käsiteltäväksi ja toimeenpantavaksi. Tietoa voidaan hyödyntää myös kuntien ja maakunnan hyvinvointikertomuksissa.

 

Sosiaalisen rokotteen kehittämisen ja vahvistamisen matkalla olemme ottaneet ensiaskeleita. Aineiston analyysista ja raportoinnista vastaavat Marja-Liisa Ruokolainen ja Anne Tuikka.

 

Tavoitteenamme on osallistamisen ja yhteiskehittämisen vahvistaminen. Tälle matkalle olemme kutsuneet myös Kainuun soten muiden vastuualueiden sosiaalialan toimijat. Uusia toimintamalleja ja verkostoja luodessamme tarvitsemme myös rohkeutta sekä sektorirajoja ylittävän yhteistyön vahvistamista.

 

Vahvempi toimintakyky lisää elämäniloa ja se on niin yksittäisten kansalaisten kuin yhteiskunnan etu. Vallitseva yhteiskunnallinen tilanne kertoo vahvasti, että sosiaaliselle rokotteelle on tilaus.

 

Kirjoittajat työskentelevät Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä (Kainuun sotessa). Marja-Liisa Ruokolainen toimii kehittämisyksikössä sosiaalialan erikoissuunnittelijana ja Anne Tuikka ISOn hallinnoimassa SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeessa ja Kainuun osahankkeen aluekehittäjänä ja sosiaalityöntekijänä Sotkamon aikuissosiaalityössä.

 

Rakenteellista sosiaalityötä oppimaan

Keijo Piirainen, YTT, lehtori, sosiaalityön asiantuntija (Diakonia-ammattikorkeakoulu, SOSRAKE-osaamisverkosto)

Johanna Hirvonen, FT, YTM, yliopettaja, projektiasiantuntija (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, SOSRAKE-osaamisverkosto)

 

 Sosiaalihuoltolain mukaan rakenteellinen sosiaalityö on erityisesti paikallista hyvinvoinnin edistämistä.  Rakenteellisen sosiaalityön keinoin huolehditaan sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittymisestä ja sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämisestä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Keinoihin sisältyvät sosiaalihuollon asiakastyöhön perustuvan tiedon tuottaminen asiakkaiden tarpeista sekä tarpeisiin vastaavien sosiaalipalvelujen ja muun sosiaalihuollon vaikutuksista. Tarpeiden taustalla olevat yhteiskunnalliset yhteydet ja mekanismit tulisi ymmärtää myös. 

 

Työn alaan ja sisältöön kuuluvat myös tavoitteelliset toimet sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi, korjaamiseksi sekä kunnan asukkaiden asuin- ja toimintaympäristöjen kehittämiseksi. Karttuvan tiedon pohjalta voidaan tehdä toimenpide-ehdotuksia ja parannuksia.

 

Rakenteellista sosiaalityötä on mahdollista oppia ja opettaa. Rakenteellista sosiaalityötä toteutetaan pitkälti paikallisessa ja kansallisessa kontekstissa. Pohjoismainen hyvinvointivaltiokonteksti antaa toiminnalle puitteet, mutta sen ideologisesti värittynyt historiallinen perinne ja keinovalikoima ei ole siirrettävissä sellaisenaan nykyaikaan ja kansalliseen yhteyteen, vaikka lähtökohdat on toki syytä tiedostaa (ks. Chan 2018). 

 

SOSRAKE-osaamisverkostossa rakenteellista sosiaalityötä kehitetään Suomen käytäntöjen ja sosiaalityön säädösperustan pohjalta. Alueellisesti käytännön toimet painottuvat Etelä-Savoon ja Kainuuseen. Rakenteellisen sosiaalityön osaamisen kehittämistarpeet kumpuavat vahvasti alueellisista lähtökohdista, jotka on kuvattu hankkeen kehittämistyön alkuvaiheessa toteutetussa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essote) ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (Kainuun sote) aikuissosiaalityöhön suunnatussa osaamiskartoituksessa. Julkaisu on ilmestynyt Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun julkaisuna helmikuun 2021 alussa (Hirvonen ym. 2021). Kartoitus tuo esiin aikuissosiaalityön työntekijöiden rakenteellisen työn osaamisen kehittämistarpeita, kuten vaikutustiedon tuottamiseen ja esittämiseen, päätöksentekoon ja mediavaikuttamiseen, asiakasta osallistaviin tiedonkeruun menetelmiin sekä sosiaaliseen raportointiin liittyvän osaamisen vahvistamisen. 

 

Osaamiskartoitusta hyödyntäen ja yhteistyössä hankkeessa mukana olevien toimijoiden kanssa tullaan luomaan viiden opintopisteen laajuinen rakenteellisen sosiaalityön opintokokonaisuus. Opintokokonaisuuden kohderyhmänä ovat sosiaaliohjaajat, sosiaalityöntekijät ja sosiaalialan ammattikorkeakouluopiskelijat. Tavoitteena on, että opinnot jäävät osaksi ammattikorkeakoulujen vapaasti valittavaa opetusta. Lisäksi opintojen tulisi hankkeen päättymisen jälkeen palvella työelämässä jo toimivien sosiaalialan ammattilaisten rakenteellisen sosiaalityön osaamisen vahvistamista täydennyskoulutusmuotoisena ja itsenäisen opiskelun mahdollistavana opintokokonaisuutena. 

 

Hanketoiminnan puitteissa päävastuu opintokokonaisuuden suunnittelusta on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla ja Diakonia-ammattikorkeakoululla. Opintokokonaisuuden toteutus pilotoidaan ja siitä kerätään palaute. Opintokokonaisuus toteutetaan digitaalisella Howspace-alustalla. Erityistä huomiota kiinnitetään niihin rakenteellisen sosiaalityön ulottuvuuksiin, joissa osaamistarpeet ovat suurimmat. Opintojen suunnittelussa keskeistä on sosiaalialan ammattikorkeakouluopettajien aktiivinen osallistuminen kehittämistyöhön, jota tuetaan opetushenkilöstölle suunnatun työpajatyöskentelyn muodossa. Työpajat ajoittuvat vuonna 2021 huhtikuulle ja syyskuulle.

 

Opintokokonaisuuden yhtenä uutuusarvona ja kehittämishaasteena on luoda opinnoille sellainen pedagoginen rakenne, joka toimii työelämässä jo toimivien sosiaalialan ammattilaisten sekä alan tulevien työntekijöiden vuorovaikutteisena oppimisympäristönä ja kohtaamispaikkana. Opinnoissa huomioidaan eri kohderyhmien osaamistarpeet. Samalla opintokokonaisuus voi toimia siltana ja verkostomaisena alustana rakenteellisen sosiaalityön opetuksen ja työelämän käytäntöjen kehittämisen välillä.

 

Kirjallisuus

Chan, Walter Waitak. 2018. Solidarity and Heart – The Development of Structural Social Work: A Critical Analysis. Critical Social Work. Vol 19, No 1, 21−41.

Hirvonen, J., Kilpeläinen, V., Piirainen, K., Surakka, A., Tanttu, S. & Tuikka, A. 2021. TIEDOLLA VAIKUTTAMISEN MAHDOLLISUUDESTA TOTEUTUKSEEN. Rakenteellisen sosiaalityön osaamiskartoitus. Xamk Kehittää. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-311-2

 

 

Aikuissosiaalityön tietopohjaa rakentamassa

 

Seija Okulov (vas.) toimi ISOn hallinnoiman ISO SOS -hankkeen (2018 – 2019) projektitutkijana ja Anne Tuikka Kainuun osahankkeen kehittäjäsosiaalityöntekijänä  

Aikuissosiaalityö on tärkeä ja oleellinen osa sosiaalityön tehtäväkenttää. Tämä huomattiin jo ISO SOS -hankkeen aikana. Tuolloin havaittiin myös, että aikuissosiaalityö nähdään erilaisena jopa harvaanasutun Itä-Suomen eri kulmilla. Sekin tunnistettiin, että aikuissosiaalityöltä puuttuu yhtenäinen tietopohja, joka vahvistaisi työn perusteita ja antaisi työntekijöille varmuutta tehdä sitä.

 

Saimme olla lähes kaksi vuotta mukana kirjoitusprosessissa, missä aikuissosiaalityön tietoperustaa rakennettiin laajan asiantuntijajoukon voimin. Verkostossa oli yliopistotutkijoita, sosiaalityön kehittäjiä ja käytännön työtä tekeviä. Näistä kaikista näkökulmista muodostui kokonaisuus, joka kattoi aikuissosiaalityön kirjon ja laajensi jokaisen kirjoittajan ymmärrystä kirjoittamisen kohteesta.   

Meille työparina kirjoittaneille oli voimauttavaa huomata, että harvaanasutussa Itä-Suomessa on tehty paljon sellaista, mitä esimerkiksi kaupunkiseuduilla vasta mietitään. Näillä leveyksillä ollaan kädet savessa syvällä työssä, jossa kohdataan asiakkaiden arki pitkien välimatkojen, etääntyvien palveluiden ja hiljenevien kylien todellisuudessa. Toisaalta juuri nyt koronapandemian keskellä nämä samat tekijät voivat olla meille vahvuuksia. Yhteisöllisyys puhalletaan uudelleen henkiin, kun ihmiset haluavat turvallisempiin ja väljempiin elinympäristöihin. Paikallisuus on nouseva trendi globaalisuuden heiketessä. Tämän ovat jo osoittaneet kokemukset Kainuusta. 

 

Aikuissosiaalityössä lopputulokseen vaikuttavat monet tekijät.  Uuden teoreettisen viitekehyksen, KAIMeRin, avulla aikuissosiaalityötä voidaan tarkastella, ymmärtää ja selittää työn kontekstista (K, kontext), toimijoista (A, aktorer), interventioista (I, insatser), mekanismeista (M, mekanismer) tai tuloksista ja vaikutuksista (R, resultat) lähtien. Näitä tarkastelukulmia käyttäen on helpompi ymmärtää, miten aikuissosiaalityön vaikutukset syntyvät tuen sisällön ja vallitsevien olosuhteiden seurauksena. Sillä on merkitystä, tehdäänkö työtä esimerkiksi harvaanasutussa Kainuussa tai tiiviisti asutulla Uudellamaalla. KAIMeR auttaa myös ymmärtämään, mistä syntyy aikuissosiaalityön vaikuttavuus ja miten sitä voidaan vahvistaa. 

 

Kirjaprojekti vakuutti meidät taas kerran siitä, että ilman johdonmukaista tutkimusperusteisuutta aikuissosiaalityön käytäntö on vaarassa luisua sattumanvaraiseksi viimesijaiseksi keinoksi huono-osaisuuden yhteiskunnallisessa hallinnassa. Tutkimuksellinen ote, omaa työtä koskeva uteliaisuus ja sieltä nousevien ilmiöiden tunnistaminen lisäävät sosiaalityön painoarvoa. 

 

Tutkijat tutkivat ja sosiaalityöntekijät tekevät käytännön työtä, mutta siinä välissä heidän tulee lyödä kättä. Siksi on tärkeää, että tällaisia yhteisiä projekteja tutkimuksen ja käytännön välillä tehdään. Koko kirjoittajajoukon aikaansaannokset voitte lukea helmikuun lopussa ilmestyvästä, Gaudeamuksen julkaisemasta kirjasta Aikuissosiaalityö (2/2021).

Yhteinen tanssi

Kohtaaminen on olennainen osa kehittämis- ja
asiakastyötä, painottaa Hanna Torvinen

Ulkona on lumoavan kaunis pakkaskeli, joka houkuttaa meitä talven riemuihin tai kenties sisätiloihin, kääriytymään lämpimän viltin alle ja hyvän kirjan ääreen. Siirryn ajatuksissani tulevaan työhön. Mitä lastensuojelun kehittäminen on, mitä se minulle sosiaalityöntekijänä merkitsee ja mitä se on LUMO – lastensuojelun uudistaminen monialaisesti -hankkeessa? 

Olen sosiaalityöntekijä, YTM, vuosimallia -93. Olen tehnyt sosiaalialan eri tehtävissä pitkän rupeaman töitä, josta viimeiset kymmenisen vuotta lähiesimiehenä. Olen työskennellyt sekä julkisella että yksityisellä puolella ja myös kolmannen sektorin tehtävissä lastensuojelujärjestössä. Pidän työstäni ja innostun siitä aina uudelleen. 

Lastensuojelun kehittäminen on keskustelua, tekemistä ja myös uudenlaisten toimintamallien kokeilemista ja luomista – yhdessä asiakkaiden, kokemusasiantuntijoiden ja monialaisten verkostojen kanssa. Se on myös vanhasta poisoppimista ja luopumista. Kehittämistyöhön kutsutaan mukaan sekä työntekijöitä että johtoa ja erityisesti asiakkaita. Kehittäminen voi tuntua työläältä arjen puristuksessa ja kiireen keskellä. Jännittää, miten väki innostuu uudesta hankkeesta, vaikka se olisi juuri se mahdollisuus mitä on toivottu ja odotettu. 

Kohtaaminen. Kohtaamisessa kiteytyy olennainen. Miten kohtaamme, miten huomioimme toisen, oli se sitten asiakas tai ammattilainen. Väitän, että hyvään ja huonoon kohtaamiseen menee tasan saman verran aikaan. Silloin kun kohtaaminen on hyvää, kuulemme ja ymmärrämme toisiamme, kohtaaminen sujuu kuin tanssi. Huonossa kohtaamisessa koemme, ettemme tule kuulluksi, meitä ei arvosteta, eikä kunnioiteta. Löydämmekö hankkeessa yhteisen kielen, yhteisen sävelen – kutsunkin sinut mukaan yhteiseen tanssiin.

LUMO-hankkeen tavoitteena on parantaa ja uudistaa lastensuojelua monialaisesti sekä edistää systeemistä lastensuojelua ja erityisesti asiakasosallisuutta. Systeemiseen lastensuojeluun liittyy luovuttamattomia periaatteita, jotka ovat mielestäni johtotähtenä tässä hankkeessa. Palaan näihin mielessäni, lähtiessäni illalla koiran kanssa lenkille, lähimetsän poluille.

• Lapsilähtöisyys ja kontekstisidonnaisuus: autetaan lapsia heidän elinympäristössään ja edetään ainutkertainen tilanne ja lasten tarve edellä
• Suhdeperusteisuus: kaikkein tärkeintä on lapsen, vanhempien ja läheisten kanssa tehtävä suora, kohtaava vuorovaikutustyö, jota muu toiminta tukee
• Systeeminen ajattelu ja sitä tukevat työmenetelmät: perheterapeuttisen, dialogisen, narratiivisen ja ratkaisukeskeisen terapian oppeja hyödynnetään lastensuojelussa
• Lastensuojelun sosiaalityö johtaa asiakasprosessia ja sille pitää turvata tarvittavat resurssit. Muita kutsutaan tai muut tulevat mukaan asiakkaan prosesseihin
• Monitoimijuus: asiakkailta, läheisiltä, ammattilaisilta koottu tieto ja tarvittava tuki rakentuvat yhdessä

Hyvää ja kehittämismyönteistä LUMO-kautta! 

Tule juttelemaan tai laita viestiä lastensuojelun kehittämisasioissa.

Hanna Torvinen työskentelee LUMO-hankkeessa Pohjois-Karjalan projektiasiantuntijana (hanna.torvinen (at) siunsote.fi, p. 013 330 9862)

Osataan, tuetaan ja tehdään yhdessä!

Tarja Saharinen korostaa yhteistyön
merkitystä kehittämisessä

Aloitin vuoden alussa projektikoordinaattorina Lasten, nuorten ja perheiden osaamis- ja tukikeskus (OT) -hankkeessa. SOTE-yhteistyöalueen hankkeeseen kuuluvat Pohjois-Savo, Keski-Suomi, Siun Sote, Essote ja Sosteri. Olen ollut töissä KYSissä ja sen alueella 25 vuotta eri tehtävissä ja palasin Keski-Suomesta psykiatrian ylihoitajan työstä seitsemän vuoden jälkeen. Viimeisimmäksi oli ilo olla mukana tuliterän Keski-Suomen keskussairaala NOVAn kehittämisessä. 

Koti on Varkaudessa, mutta paljon olemme myös vapaa-ajan kodissa Heinävedellä. Lapset ovat aikuisia, ja meillä on onni olla kahden lapsen isovanhempia. Harrastan ystävyyttä, arkiaskareita, kirjoittamista, luontoa ja pilkkimistä. Perhe on tullut vielä tärkeämmäksi nyt korona-aikana. 

Depressioprojektissa tutkin pohjoissavolaisen väestön terveyteen liittyvää elämänlaatua ja sen riskitekijöitä. Parasta oli kohdata tutkittavat ihmiset. Vakavasti masentuneiden potilaiden puolisoita olen haastatellut heidän voimavaroistaan ja heitä kuormittavista tekijöistä. Perheen ja lasten merkitys nousi vahvasti esille. Perheen, omaisten ja järjestöjen kanssa tehtävä työ on tärkeää. 

Arvostan entistä enemmän yhdessä tekemistä ja yhdessä kehittämistä. Yhdessä on helpompi kohdata asiakkaiden haastavat tilanteet, etsiä ratkaisut ja jaksaa paremmin. Toisiltamme oppiminen on jatkuva mahdollisuus meille ja asiakkaillemme. 

Vaikeissa tilanteissa olevat lapset, nuoret ja heidän perheensä ansaitsevat tulla kohdatuiksi tasavertaisina kumppaneina ja autetuiksi parhaalla mahdollisella asiantuntemuksella ja osaamisella. Erityisen vaativissa tai harvoin tarvittavaa osaamista edellyttävissä tilanteissa tulee olla tarjolla moniammatillista ja -alaista konsultaatioapua ja tukea myös työntekijöille. Tässä on tavoite OT-keskuksen konkreettiselle kehittämiselle. Kaikki ideat ja ajatukset ovat tervetulleita! 

Vaativissa tilanteissa tarvitaan paljon toivoa, uskoa ja luottamusta – joskus myös nopeaa toimintaa. Kun hätä on suurin, on yleensä toisten apu tarpeen. Yksin yrittäessä, tai jos ei saa apua, toivo ja usko alkavat hiipua ja voimavarat kadota. Aina kannattaa kysyä itseltään ja asiakkailta, millainen on tänä päivänä oma kokemus mielen, kehon ja ihmissuhteisiin liittyvästä hyvinvoinnista ja toimintakyvystä: terveyteen liittyvästä elämänlaadusta. 

Työhöni on aina kuulunut moniammatillista ja -alaista työtä sekä erilaisia, myös haastavia tilanteita. Koulutus, konsultaatiomahdollisuus, työnohjaus ja mentorointi ovat suuri apu – samoin työtovereiden ja lähiverkoston tuki. Palveluissa ja kehittämisessä kokemusasiantuntijat ja asiakkaat ovat välttämättömiä. Palvelujen yhteiskehittämisessä voittavat kaikki! 

Motto: Eiku vuan etteen päen, sano mummo lumessa! 

Blogini: elämänlaatuamieleen.fi 

Tarja Saharinen (psykiatrian sh, TtT ja yhteisötyönohjaaja) työskentelee projektikoordinaattorina Itä- ja Keski-Suomen OT-hankkeessa (tarja.saharinen(at)kuh.fi, p. 044 717 8571)

Kehittämistä keskellä Suomea

Reetta Salmi korostaa kehittämistyön aitoa
ja konkreettista merkitystä työn arkeen

Olen työskennellyt noin kymmenen vuotta erilaisissa sosiaalityöntekijän tehtävissä ja ennen LUMO-hankkeeseen siirtymistä työskentelin pitkään sosiaalityöntekijänä lastensuojelun avohuollossa. LUMOssa Itä- ja Keski-Suomi yhdistävät voimavaransa ja kehittävät maakuntien lastensuojelua yhdessä, osana valtakunnallista Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa. 

Keski-Suomessa lastensuojelun systeemisen toimintamallin pilotointi aloitettiin vuonna 2018 ja silloisessa lastensuojelun avohuollon tiimissämme tehty kehittäminen ja mallin kouluttaminen antoivat itselleni sysäyksen hakeutua kehittämistehtäviin. 

LUMOssa ensiarvoisen tärkeää on pyrkiä siihen, että kehittämistyöllä on aitoa ja konkreettista merkitystä työntekijöiden ja asiakkaiden arjessa. Asiakkaiden ja työntekijöiden näkemykset toimivat kehittämisen lähtökohtana.  

Resurssit ovat niin tiukoilla, ettei mihinkään näennäiseen ole aikaa tai voimavaroja. Kehittämistyön tavoitteena on kuunnella asiakkaita ja saada aikaan pysyviä rakenteita asiakkaiden osallisuuden vahvistamiseksi. Kerrotut kokemukset voivat rakentaa pysyviä osallisuuden muotoja.

Toisena tavoitteenamme on kehittää monialaista yhteistyötä ja sen rakenteita yhdessä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen kanssa. Kaarina Mönkkönen ja Taru Kekoni ovat kirjoittaneet siitä, kuinka tärkeää monialaisessa yhteistyössä on ymmärtää toisten ammattilaisten rooli ja toiminnan oikeutus. Monialaisen yhteistyön rakenteiden tulisi olla organisaation rakenteissa, ei ainoastaan yksilön varassa. Omalla työurallani suurimmat onnistumiset ovat syntyneet silloin, kun oman työn rajojen osoittamisen sijaan on lähdetty kysymään keinoja rajojen ylittämiseksi. 

LUMOn kolmantena tavoitteena on juurruttaa lastensuojelun systeeminen toimintamalli pysyväksi osaksi lastensuojelua ja yhteistyötahojen toimintaa. Työntekijät ovat kokeneet systeemisen toimintamallin mukanaan tuomien perheterapeuttisten menetelmien soveltamisen sekä perheterapeutin työpanoksen tukevan omaa työtään sekä työssä jaksamista. Monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan jäsennystä, johon systeeminen ajattelutapa tarjoaa keinoja. 

Gustaf Molander on kirjoittanut siitä, kuinka työssä onnistumisen yhteydessä puhutaan usein vuorovaikutuksessa onnistumisesta. Sen vuoksi haastamme Teidät kaikki kehittämään lastensuojelua yhdessä LUMOn kanssa. Ilman teitä upeita ammattilaisia ja asiakkaita ei synny sitä vuorovaikutusta, joka mahdollistaa kehittämistyössä onnistumisen. 

Reetta Salmi työskentelee LUMO-hankkeessa Keski-Suomen lastensuojelun kehittäjänä (reetta.salmi(at)koske.fi, p. 040 563 7220)

Kehittämisterveisiä Pohjois-Savosta

Vaikuttavat toimintamallit helpottavat
työtä, kannustaa Maria Partanen

Olen ilokseni päässyt mukaan LUMO-hankkeen loistavaan tiimiin aloittamalla 11/2020 Pohjois-Savon hanketyöntekijänä. Koulutukseltani olen YTM, sosiaalityöntekijä ja urani olen tehnyt Kuopiossa pääosin lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän tehtävissä. Viimeisimmäksi olen työskennellyt Kuopion kaupungilla lapsiperhepalvelujen kehittämisasiantuntijana. Olen toiminut 2018 alkaen lastensuojelun systeemisen toimintamallin kouluttajana.  

Lastensuojelun systeemisen mallin kehittäminen ja juurruttaminen osaksi monitoimijaista lastensuojelua koko Pohjois-Savossa on sekä hankkeen tavoitteena, mutta myös itselleni henkilökohtaisesti tärkeää. Olen päässyt kouluttajan ja sosiaalityöntekijän roolissa näkemään mallin mukaisen työskentelyn vaikuttavuuden. 

Olen kokenut, että systeemisellä työskentelyllä asiakkaisiin on mahdollista luoda luottamussuhde, ja perheiden historia, todellinen tilanne sekä tuen tarve nousevat aidosti esille. Tätä kautta perheet tulevat paremmin ja oikea-aikaisesti autetuiksi. Pohjois-Savossa kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärä on ollut vuosien ajan suurempi kuin valtakunnassa keskimäärin. Uskon, että toimivalla ja oikein resursoidulla systeemisellä työskentelyllä voidaan osaltaan vaikuttaa alentavasti kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärään. 

Toinen hankkeen kehittämiskohteista on monialaisen verkostotyön parantaminen. Monitoimijaisen yhteistyömallin kehittämisessä ja käyttöönotossa olen ollut mukana 2020, kun Kuopiossa pilotoitiin ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen palveluissa koolle kutsuttavaa perhekeskustiimiä. Kokeilusta asiakkailta saadun palautteen pohjalta monitoimijainen yhteistyömalli toimii ja vähentää päällekkäistä työtä. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, kun samoja asioita ei tarvitse kertoa eri tahoille moneen kertaan. Sen sijaan asia etenee yhdellä yhteisellä tapaamisella, jossa pohditaan ratkaisuja ja tehdään yhteinen suunnitelma jatkosta. 

On mielenkiintoista päästä jatkamaan tätä työtä nyt LUMO-hankkeessa, suunnaten monialaisen yhteistyön kehittämistä lastensuojeluasiakkaiden auttamiseksi. Kertyneen kokemukseni mukaan asiakkaiden tulee olla aktiivisesti mukana kehittämisessä alusta lähtien. Siksi olen ilahtunut siitä, että LUMO-hankkeen ykköstavoitteena on asiakasosallisuuden parantaminen. 

Pohjois-Savossa on puhututtanut viime aikoina lastensuojelutyöntekijöiden kuormittuminen ja resurssit. Hanketyössä tulemme kuulemaan työntekijöitä. Sekä systeeminen toimintamalli että monitoimijainen yhteistyömalli tuovat juurrutettuina toimintoina helpotusta niin kuormittuneisuuteen kuin resurssikysymyksiin. Monitoimijaisessa yhteistyömallissa perhe ja verkosto jakavat yhteisen käsityksen tilanteesta ja päällekkäisen työn määrä minimoituu. 

Lähdetäänhän kehittämään lastensuojelua yhteistyössä!

Maria Partanen työskentelee LUMO-hankkeessa Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisasiantuntijana (maria.partanen(at)kuopio.fi, p. 044 718 6522)

Terveiset Etelä-Savosta!

Marika Huupponen kutsuu
kehittämään lastensuojelua yhdessä

Olen aloittanut LUMO-hankkeessa joulukuussa 2020 Etelä-Savon hanketyöntekijänä. LUMO tulee sanoista lastensuojelun uudistaminen monialaisesti. Hanke on osa valtakunnallista lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa. Koulutukseltani olen YTM, sosiaalityöntekijä ja minulla on pitkä ura lastensuojelun ja sosiaalihuollon eri tehtävien parissa. Työskentelin ennen hanketta johtavana sosiaalityöntekijänä Sosterissa.

Elämme koronaepidemian keskellä haastavia aikoja. Olemme kaikki lukeneet uutisista, kuinka epidemia on vaikuttanut heikentävästi lapsiperheiden arkeen lisäämällä lapsiperheköyhyyttä, psyykkistä kuormitusta sekä pahoinvointia. 

Lastensuojeluilmoitusten määrä ja kiireelliset sijoitukset ovat olleet valtakunnallisesti nousussa viime syksyn aikana, mikä kielii pahoinvoinnin kasvusta. Etelä-Savon lastensuojelullinen tilanne on tilastojen valossakin huolestuttava, sillä kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrä suhteutettuna väkilukuun on ollut useamman vuoden maan suurimpia (1,8 % vuonna 2019/Sotkanet). 

Koen erityisen tärkeänä, että myös lastensuojeluun panostetaan: nyt jos koskaan se on tarpeen lapsiperheiden elinolosuhteiden parantamiseksi. LUMOssa kehitetään lastensuojelun monialaista yhteistyötä, jotta lapsi saa tarkoituksenmukaiset palvelut oikea-aikaisesti. Perheiden ja lapsen osallisuutta tulee vahvistaa. Siksi meidän on tärkeää ottaa kokemusasiantuntijat ja kehittäjäasiakkaat mukaan lastensuojelun kehitystyöhön jo heti hankkeen alkumetreillä ja luoda mallit yhteiskehittämiselle. 

Kehittämistyötä tehdään yhdessä sote- ja sivistystoimijoiden kanssa. Parhaimmillaan muutoksella päästään oikea-aikaiseen ja monialaiseen arviointiin ja pystytään hyödyntämään konsultaatiomahdollisuutta sovittujen rakenteiden avulla. Organisaatiotasolla yhteistyötä tekemällä päällekkäiset arviot poistuvat ja resurssia säästyy.

Lastensuojeluun on rantautunut systeeminen toimintamalli, jonka tavoitteena on pyrkiä pois perinteisestä ongelmakeskeisestä työskentelystä kohti ihmissuhdeperustaista työotetta. Lastensuojelussa luodaan suhdetta lapseen ja perheenjäseniin, työskentely on vuorovaikutteista ja yhteistoiminnallista. Systeeminen lastensuojelu on monialaista tiimityötä. Siinä otetaan käyttöön perheterapeuttinen lähestymistapa. Näin suuri työotteen muutos edellyttää onnistuakseen koko lastensuojelun ja tiimin kouluttamista uuteen toimintatapaan. Myös yhteistyökumppanit tarvitsevat perehdytystä työotteeseen. 

Mallin hyödyt asiakastyöhön ovat jo nähtävissä: työskentely on lisännyt luottamusta ja vahvistanut perheen toimintakykyä sekä tuonut uusia näkökulmia ja ratkaisuja perheen tilanteeseen. Toki myös pulmia on noussut esiin esimerkiksi ajankäytön, osaamisen vahvistamisen ja rakenteiden suhteen. Työskentelymalli on jo alkanut muovautua kiinteäksi osaksi Etelä-Savon lastensuojelun arkea. Tästä on hyvä jatkaa. 

Toivotan oikein hyvää vuotta 2021 kaikille ja olethan rohkeasti yhteydessä lastensuojelun kehittämisasioissa!

Marika Huupponen työskentelee LUMO-hankkeessa Etelä-Savon lastensuojelun kehittäjänä (yhteystiedot: marika.huupponen (at) essote.fi, p. 040 359 7659)

Sosiaalialan ammattilainen - olet merkityksellinen vaikuttaja!

Virpi Kilpeläinen kannustaa vaikuttamaan

Viime aikoina olen paljon pohtinut merkityksellisyyttä työelämässä. Mitä tarkoittaa merkityksellisyys työssä, erityisesti sosiaalialalla? Paljon on kysymyksiä ja tasoja, miten tätä aihetta voi lähestyä. 

Jokainen meistä haluaa kokea olevansa tärkeä ja merkityksellinen niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työssään.  Kokemus merkityksellisyydestä on jokaiselle omanlaisensa ja henkilökohtainen. Mikä saa sinut kokemaan oman työsi merkityksellisenä? 

Sosiaalialan ammattilaisena kohtaat päivittäin asiakkaita, joilla on huolia ja murheita. Pieniä ja isoja. Näet ja kuulet työssäsi monenlaista. Huono-osaisuus, eriarvoisuus ja rakenteelliset ongelmat ovat sinulle tuttuja. 

Suuret asiakasmäärät ja jatkuva kiire voivat painaa, jolloin helposti syöksyt asiakkaasta toiseen. Tavoitteenasi on selvitä päivästä aina seuraavaan. Ymmärrettävää, mutta myös hyvin uuvuttavaa. Täytyy saada jotain muuta. Jotain muutosta tilanteeseen. Niin asiakkaiden tilanteeseen, sinun omaan työhösi sekä yhteiskunnallisiin asioihin.

Voisiko merkityksellisyys tulla omaan työhösi juuri näihin asioihin vaikuttamalla? Yksi keino vaikuttaa asioihin on rakenteellinen sosiaalityö, jonka avulla tuodaan näkyviin tietoa asiakkaista, rakenteista sekä yhteiskunnallisista ongelmista ja tuetaan siten päätöksentekoa. 

Kiireisen asiakastyön arjessa voi tuntua välillä siltä, että kirjaaminen, raportointi tai erilaisten mittareiden täyttäminen on ajanhukkaa ja pois asiakastyöstä. Kaikki tämä on kuitenkin äärimäisen tärkeää. Tuotat tietoa juuri sieltä, missä sitä tietoa on! 

Juuri sinä voit olla se, joka tuo esille asiakkailtasi saamaa tietoa ja omaa kokemuksellista tietoasi. Tällöin voit olla monin tavoin merkityksellinen niin asiakkaille asiakastyön arjessa kuin laajemmin asioihin vaikuttajana. Toivottavasti voit kokea merkityksellisyyden tunteen myös itse!

Virpi Kilpeläinen työskentelee ISOssa SOSRAKE-hankkeen projektikoordinaattorina.

Tahdolla tutkimuksia sosiaalialalle

Tarja Kauppila iloitsee sosiaalityön
 tutkimuksen vahvistumisesta

Rakastan lukemista ja parhaita teoksia saatan lukea monta kertaa. Viimeksi metsästin kirjahyllyn uumenista tunnetun kirjailijan menestysteosta. Tiedätte, miten siinä käy: sitä, mitä etsii, ei löydä, mutta sen sijaan löytää muuta kiinnostavaa. 

Talvinen tykkilumimaisema kannessa ja otsikkona Tahdolla tuloksia sosiaalialalla (2010). Oi, kuka teistä vielä muistaa tämän? Osaamiskeskusten toimittama ystäväkirja sosiaalineuvos Martti Lähteiselle hänen jäädessään eläkkeelle sosiaali- ja terveysministeriöstä. 

Kirjan esipuheessa todetaan, että osaamiskeskukset ovat tuolloin jo ”lunastaneet paikkansa kehittämisen areenalla”. Ja tätä seuraava lause on herkullinen: ”Sosiaalityön käytäntöjen ja tutkimuksen välisen vuorovaikutuksen edistäminen sekä tutkimustarpeisiin vastaaminen ovat keskeisiä lähiajan tehtäviä.” 

Lähiaikaahan ehti tuostakin vielä kulua kymmenen vuotta, ennen kuin sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen tutkimuksen valtionrahoitus näki päivänvalon vuoden 2020 lopulla. Sosiaalihuoltolakiin lisätyn 60 c §:n mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voi jatkossa myöntää valtion rahoitusta yliopistotasoisille sosiaalityön tutkimushankkeille, jotka sopivat yhteen sosiaalityön tutkimustoiminnan painoalueiden ja tavoitteiden kanssa. 

Ensimmäiset historialliset sosiaalityön tutkimuksen valtionrahoituspäätökset tehtiin vuoden viimeisenä päivänä. Sosiaalialan osaamiskeskukset ovat eri tavoin mukana yhteistyössä kaikissa rahoitetuissa tutkimuksissa. Onnen päivä!

Soccan johtaja Pirjo Marjamäki muistutti juuri, että itse asiassa tätä tutkimuksen valtionrahoitusta on aktiivisesti tavoiteltu jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Ja sitäkin varhaisempi STM:n työryhmämuistio (1997:4) vahvistaa, että tutkimus ja kehittäminen on nähty tiiviinä parina sosiaalihuollon erityisosaamisen turvaamisessa ja koko alan uudistamisessa. Osaamiskeskusten pitkäjänteinen kehittämistoiminta sai nyt viimein kaipaamansa ’tutkimuspuoliskon’, ja alan tutkimuksellinen kehittämistoiminta vähitellen vahvistuu.

Varovasti selaan ystäväkirjaa, ja kaihomieleen palautuvat kiitoksin arvokkaat yhteistyökumppanit, joista monet ovat siirtyneet eläkkeelle ja osa tuonpuoleiseen. Marttia on kirjan lehdillä kuvailtu ”sitkeäksi sissiksi, periaatteelliseksi ja peräänantamattomaksi kuin umpihankihiihtäjäksi, taitavaksi junailijaksi ja diplomaatiksi sekä innovatiiviseksi uusien mahdollisuuksien näkijäksi”. Vastaavanlaista vahvaa tahtoa, osaamista ja sinnikkyyttä tarvitaan vielä paljon siihen, että nyt käynnistettävät tutkimukset – ja kaikki myöhemmätkin - valaisevat sosiaalityön kehittämistä viisaaseen ja vaikuttavaan suuntaan. 

Uraauurtavien tahtoketjussa jokainen lenkki on tärkeä.

Tarja Kauppila on ISOn johtaja.