Hipsupolitiikasta rohkeisiin uudistuksiin -Sosiaaliturva 2030

Liisa Heinämäki, KT, YTT, työskentelee projektipäällikkönä  Valtioneuvoston kansliassa. Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia.

Sosiaaliturvan uudistamisen valmistelu käynnistyi, kun hallitus asetti syksyllä 2017 Toimi-hankkeen. Aika usein olen kohdannut ja korjannut ennakko-oletuksia hankkeen tarkoituksesta: Ei, tämä hanke ei valmistele yksityiskohtaista mallia tai hallituksen esitystä, vaan useampia vaihtoehtoja pohdittavaksi. Kyse ei myöskään ole vain etuuslainsäädännöstä vaan sosiaaliturvasta laajasti. Ihmisten elämää tarkastellaan kokonaisuutena. Katse on kiinnitetty tulevaisuuteen, ei tämän päivän järjestelmän hienosäätöön.

No mitä me sitten teemme?

Hanke on perinteisten työryhmien joukossa poikkeuksellinen. Tehtävänä on tukea päätöksentekijöitä, kun he muodostavat näkemyksiään. Tämä määrittelee koko hanketta: etenemme yhteistuumin, seurantaryhmää kuunnellen. Teemme työtä yli hallituskausien, yli puoluerajojen ja yli hallinnonalarajojen. Oikeastaan rajattomasti!

Työhön lähdettiin tarkastelemalla ratkaistavia kysymyksiä ilmiölähtöisesti. Ilmiölähtöisyydellä tarkoitamme sosiaaliturvan tarkastelua ihmisten toiminnan ja elämänkulun osana, yli hallinnon ja organisaatioiden. Yhdessä työstämämme ilmiökartta auttoi tunnistamaan sisältöjä ja vaikutuksia ja laajensi ajattelua siitä, mitä uudistus koskee ja mihin se ulottuu. Ilmiöiden muodostaminen ja niistä yhdessä sopiminen antoi hankkeen työlle jäsennyksen ja tuotti yhteisen keskustelupohjan ja sanoituksen.

Ilmiöiden pohjalta työstimme eri teemoja, ja etenimme tulevien vaihtoehtojen alustaviin hahmoihin, vaihtoehtokarttaan. Se auttoi tunnistamaan perusvalintoja ja ratkaisuja. Mitä tarkoittaa sosiaaliturvan perhekohtaisuus? Miltä näyttää yksinkertainen järjestelmä? Miten näkyy vastikkeellisuus? Näiden kautta on edetty kolmeen jatkovalmisteltavaan vaihtoehtoon, joita syksyn mittaan työstämme.

Jatkovalmistelu kuulostaa yksinkertaiselta: Nyt kun tiedämme mitä halutaan, aletaan pohtia mikä on mahdollista. Sen jälkeen kysytään, miten siihen päästään. Kaikki sosiaaliturvajärjestelmää tuntevat kuitenkin tietävät, etteivät nämä ole helppoja rasteja.

Olemme löytäneet avointa valmiutta keskustella uudistuksen lähtökohdista ja perusteista. Monien mielestä nyt tarvitaan isojen kokonaisuuksien liikettä: irti hipsupolitiikasta. Hipsuiksi kutsun niitä pieniä yksityiskohtia, joiksi meidän sinänsä hyvät ja kattavat sosiaaliturvan osaset ovat ihmisten arjen tasolla pirstoutuneet. Niitä ei voida korjata yksi kerrallaan, vaan kokonaisuuksina.

Riemastuttavaa on se, että uudenlaiseen, avoimeen ja visuaaliseen työskentelyyn valtionhallinnon työssä ollaan hyvinkin valmiita. Alkuvaiheessa huoletti välillä vankka oletus, jonka mukaan hanke laatii ensi tilassa loppuraportin rungon, jakaa sen kirjoitustehtäviksi ja etenee näin hamaan loppuun. Onneksi myös uusia tapoja toimia on löydetty.

Vaihtoehtojen valmistelussa kuuntelemme kenttää, kokoamme tietoa ja käynnistämme keskustelua monien reittien kautta. Kannattaa pysyä kuulolla ja yhteyksissä! Aloita vaikka kurkkaamalla verkkosivujamme.

www.vnk.fi/toimi

@Sosturva2030 #Toimi2030

Kuka vastaa päihdepalveluista?

Satu Marja Tanttu, YTL, työskentelee Essoten hanketyöntekijänä ISO SOS -hankkeessa

Aikuissosiaalityössä kohdataan usein päihderiippuvaisia asiakkaita. Siitä huolimatta sosiaalityön paikka päihdehuollon kentässä ei ole yksiselitteinen. Päihdeongelmat ovat laaja-alaisia ongelmakokonaisuuksia, joihin kiinnittyvät mielenterveysongelmat, erilaiset hoidon tarpeet ja syvä syrjäytymiskehitys. Ne koskettavat ihmisen fyysistä, psyykkistä, henkistä ja sosiaalista ulottuvuutta.

Syrjäytyminen ja taloudellinen ja sosiaalinen huono-osaisuus vaikeuttavat päihdeongelmista kärsivien ihmisten elämää.¹ Päihdeasiakkaat tarvitsevat tukea runsaasti ja pitkäkestoisesti. Palvelujärjestelmän puutteet ja asiakkaiden riippuvuuskäyttäytymiselle tyypillinen kyvyttömyys suunnitelmalliseen työskentelyyn tekevät asiakasryhmän auttamisen haasteelliseksi. ²

Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfossa 10/18 todetaan, että ”STM:n suositus on, että päihdehuollon palveluja järjestetään joko terveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluna, ei päihdehuoltolain nojalla. Palvelu tulee antaa asiakkaalle terveydenhuollon palveluna, mikäli asiakkaalla on lääketieteellisiä perusteita hoidon saamiseen. Muusta kuin lääketieteellisestä perusteesta annettava palvelu on sosiaalihuollon palvelua ja tällöin palvelusta pitää tehdä hallintopäätös.” Nykytilanne kunnissa on kirjava, eikä kaikkialla myönnetä päihdepalveluja lainkaan sosiaalihuoltona. Sosiaalisin perustein saatu päihdepalvelu on kuitenkin asiakkaan oikeus.

Käypä hoito -suosituksen mukaan esimerkiksi psykososiaalista kuntoutusta tulisi tarjota kaikille huumeriippuvuudesta kärsiville. Siihen kuuluu asumisen, toimeentulon, työn ja vapaa-ajan tukeminen yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Tällöin sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli päihdeasiakkaan palveluntarpeen selvittäjänä ja yhteistyökumppanina palvelutarpeeseen vastattaessa.

Päihdetyön kentällä sosiaali- ja terveyspalvelujen on toimittava rinnakkain. Kumpikaan ei voi onnistua ilman toista, eikä asiakkaan ongelmien lokerointi auta asiakasta saamaan kokonaisvaltaista muutosta tilanteeseensa. Sosiaalityöllä on erityinen paikka olla järjestämässä turvaa asiakkailleen. Sillä on lain määrittämä asema ja ammattieettinen velvollisuus tukea ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa.

Sosiaalityön asemaa päihdeasiakkaiden kanssa työskenneltäessä tulisi vahvistaa ja sosiaalityöllä on myös lainsäädännön suomat mahdollisuudet siihen. Kysymys on enää siitä, lunastaako sosiaalityö eettisen ja juridisen velvollisuutensa toimia huono-osaisten kansalaisten elämäntilanteen parantamiseksi. 

Blogi on julkaistu aiemmin Sosiaalinen tekijä sivulla.

1 Vuori-Kemilä, A. 2007. Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulmat. Teoksessa: Vuori-Kemilä, A., Stengård, E., Saarelainen, R. & Annala, T. (toim.) Mielenterveys- ja päihdetyö.

2 Tanttu, S M. 2016. Auttamisen rajat ja mahdollisuudet kunnallisessa aikuissosiaalityössä sosiaalityöntekijöiden määrittelemänä.

 

Sata vuotta ja sarkahousut

Arja Jämsén:

”Minäkö sata vuotta, ei voi olla totta. Se on varmaan joku muu, siltä minusta tuntuu.”

Näin kirjoitti Hilkka Karvonen runossaan vuosi sitten. Tänä keväänä hän täytti jo 101 vuotta, ja runoja syntyy yhä. Äskettäin ilmestyi ensimmäinen runokirja Sata vuotta ja sarkahousut. Toista runokirjaa suunnitellaan.  

Millä ihmeen konstilla ihminen voi elää noin pitkään? Mistä luovuus ja elämänhalu kumpuavat? Ja miten säilyä aktiivisena ja toimintakykyisenä - niin kuin hyvää vanhuutta nykytermein kuvataan? Hilkka asuu ja elää miehensä kanssa omassa kodissaan. Istun keittiössä ja kyselen pitkän iän salaisuutta.

Hilkan elämän lähtökohdat eivät olleet kummoiset – tai sanotaanko, olivat tavanomaiset. Hänen ensimmäisen elinvuotensa aikana Suomi itsenäistyi ja maassa alkoi sisällissota. Leipä oli varmaan kaikilla tiukassa. Hän aikuistui, avioitui ja sai lapsia. Aviomies vammautui työtapaturmassa. Jäätyään leskeksi hän meni myöhemmin uudelleen naimisiin toistakymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa. Tarkoituksella otin nuoremman, Hilkka nauraa.

Jäätyään eläkkeelle pariskunta muutti maalta kaupunkiin. Alkoi monella tapaa uusi elämä. Hilkka matkusteli eläkeläisjärjestöjen porukoissa. Tutuiksi tulivat niin Mustan meren eksoottiset kohteet kuin Tukholma, Moskova ja Pietarikin. Sieltä taisi saada alkunsa innostus siniseen lasitavaraan, jota hyllyllä nyt komeilee.

Hilkka alkoi myös harrastaa öljyvärimaalausta ja kirjoittamista. Ei harrastuksiin aikaisemmin lapsilta, lehmiltä ja muilta kotitöiltä aikaa ollut. Vielä 99-vuotiaana hän kävi kansalaisopiston maalauskurssilla. Kotona on oma ”ateljee” maalaamista ja kirjoittamista varten. Vastikään hän kävi ostamassa uusia maaleja, ”kun tekee mieli maalata”.

Hilkka maalaa maisemia, kukkia ja eläimiä. Runot kertovat luonnosta, elämänkulusta ja lapsuusmuistoista. Suomi 100 nousi useammankin runon teemaksi. Käsityöt ovat mieluista ajankulua myös. Virkkaamalla syntyy liinoja ja kesähattuja. Pöytäliinojen kirjonta on niin mukaansatempaavaa, ettei aina illalla malttaisi lopettaa. Kirjotun liinan ja runokirjan Hilkka lähetti keväällä presidenttiparillekin. Tuumasi, että näkevätpähän, että tällaisia yksi 101-vuotias täällä tekee. Ja totta kai, kiitoskirje kolahti postiluukusta.

Harrastukset pitävät vireyttä yllä, se nyt ainakin tulee nyt Hilkan kohdalla todistetuksi. Ja uteliaisuus, kiinnostus ympäröivään yhteiskuntaan. Yhden konkreettisen elämänohjeen Hilkka minulle antaa: kävele portaita. Hän asuu hissittömän talon neljännessä kerroksessa ja kulkee portaat ylös alas vähintään kerran päivässä. Pakko kai tämä on nyt uskoa, minunkin.

Mökillä-runon lopussa Hilkka kirjoittaa: ”Aika rientää mehiläisen siivillä, sammakko kömpii ruohikossa. Maahinen kääntää kylkeä unissaan. Ota hetkestä kiinni ja nauti, pidä vaikka sarvista kiinni.” 

Runokatkelmat kirjasta: Hilkka Karvonen. Sata vuotta ja sarkahousut. Mediapinta. 2018.

Kirjoittaja työskentelee Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen yksikön johtajana.
Juttu on julkaistu aiemmin sanomalehti Karjalaisen Iän myötä -kolumnisarjassa 30.5.2018.