Covid ja kansalaisen kaksoissidos

Riitta Vornanen pohtii Covidia ja riskejä

Matti Kamppinen muistuttaa blogissaan, kuinka kansa tietää, mikä on viikon vaara. Taudin väistämissääntöjä on arjessa, missä käyn, keitä tapaan, pidänkö maskia. Terveyskasvatusta tehdään nopeutetusti. Riskinä on tuplasidos; jos saat tartunnan, tartutat mahdollisesti muita. 

Covid on kansallinen riskiyhteiskuntatesti. Lasse Lehtonen tiivisti: ”… toimet ovat jokaisen käsissä…”. Oletuksena on aktiivisen kansalaisen valistuneisuus. 

Asiantuntijatieto tiivistyy ministeriön ja sairaanhoitopiirien tekemiin suosituksiin. On kuitenkin vain vähän tietoa siitä, millä perusteella ihmiset tekevät valintojaan suojautumisesta. Asiantuntijat muokkaavat riskiviestintää helposti omaksuttavaan muotoon. Kansalaisiin vedotaan retorisin keinoin, koska ei voida valvoa ohjeiden noudattamista. Tarvitaan riskien lukutaitoa. 

Maallikoiden riskikäsitykset eivät ole uutta tieteessä. Riski-termin käyttö on kasvanut huimasti kuten Furedi kuvaa kirjassaan ”The Culture of Fear”. Kansalaisten oletetaan hallitsevan Covidin terveysriskejä. Muita riskejä ovat taloudelliset riskit ja terveydenhuollon toimivuus. Covid vaikuttaa arkeen, sosiaaliseen elämään, talouteen, ja myös moraaliin. Tämä näkyy myötätuntona ja apuna, moraalisena paniikkina mutta myös piittaamattomuutena.

Perinteiset terveyskasvatuksen mallit eivät riitä pandemiaan, joka voi koskea ketä tahansa. Tutkimusta on tehty Covidin pelosta. Lippoldin ja kumppaneiden kyselyssä osoittautui, että tietyt persoonallisuuden piirteet kuten neuroottisuus lisäsivät pelkoa. Tutkijat suosittelevat tiedottamista, joka lieventää pelkoja ja vääriä uutisia. Valtioneuvosto onkin käynnistänyt hankkeen, jossa sovelletaan käyttäytymistieteellistä tietoa koronakriisin hoitamiseen. 

Norjalaiset tutkijat Aven ja Bouder korostavat Covidin ennustamisen vaikeutta. Covid painaa hälytyksen punaisia laukaisimia: uutuus, vaikutusten viive, kontrollin puute, katastrofinen potentiaali. Koska kyse ei ole rajatusta uhasta vaan tekijästä, johon tarvitaan eri asiantuntijoiden tietoa, on politiikkojen tehtävä löytää tasapaino eri huolenaiheiden välille ja tehdä päätöksiä. Rajoitukset ovat itsessään riskejä, joiden inhimillisiä ja taloudellisia seurauksia on vaikea ennakoida. Sosiaalityöntekijät tunnistavat Covidin taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia ihmisten arjessa. 

Covidia koskevat riskit eivät jakaudu tasaisesti maiden välillä ja sisällä eivätkä väestöryhmien kesken. USA:ssa tutkijat Egede ja Walker tuovat esiin Covidin paljastaman rakenteellisen rasismin. Sosioekonomiset terveyserot, epätasa-arvoiset terveyspalvelut sekä työttömyys näkyvät tietyillä alueilla ja mustan väestön suurempina kuolleisuuslukuina. Uhkaako Covid hyvinvoinnin ja terveyden tasa-arvoa Suomessa? 

Kansa tietää päivän koronauutisen. Väsytäänkö riskitiedon vastaanottamiseen? Rokotusten odotus luo uskoa riskin hallintaan. Ehkä kulkutauti ei lopulta koidu länsimaisen ihmisen kohtaloksi vaan perinteisemmät kansantaudit säilyvät kuolleisuustilastojen kärjessä. 

Riitta Vornanen toimii professorina Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella.

Voiko tarkistuslista muuttaa maailmaa ja sosiaalihuoltoa?

Matti Heikkinen ideoi työvälineen arkeen

Sosiaalihuollon päätöksenteko on äärimmäisen vaativaa – eipä ihme, että sosiaalityöntekijältä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Sosiaalihuollon lainsäädäntöä on niin ikään mahdollista moittia sekavaksi sopaksi. Muistettavaa on paljon lakien keskinäisestä soveltamisjärjestyksestä aina muihin yksityiskohtiin.

Miten tätä haastavaa sekamelskaa voisi helpottaa tai jäsentää? Innostuksen tarkistuslistoihin sain kuunneltuani Atul Gawanden haastattelun (kuunneltavissa https://armchairexpertpod.com/pods/atul-gawande) ja luettuani hänen kirjoittamansa kirjan Checklist Manifesto. Gawande kirjoittaa siitä, miten maailma on muuttunut entistä monimutkaisemmaksi, eikä kukaan yksittäinen ihminen pysty sitä hallitsemaan. Esimerkiksi pilvenpiirtäjän rakentamisessa tai erikoissairaanhoidon kehityksessä tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä ja monenlaista toimintaa. 

Vaikka maailma on mitä monimutkaisempi, sitä yksinkertaisempi on ratkaisu sen hallitsemiseen: tarkistuslista. Gawande riisuu kirjassaan mielenkiintoisella tavalla sankarimyyttejä niin terveydenhuollossa kuin ilmailualalla ja ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi tarkistuslistan hyödyntämistä. Yksittäisen sankariteon taustalla on usein se, että kenenkään ihmisen yksittäinen osaaminen ei riitä. Taustalla on aina yhteistyö eri ihmisten kesken ja määrätietoinen riskienhallinta. Kirja on vakuuttava kuvaus siitä, miten tarkistuslistoilla on parannettu leikkaussalien turvallisuutta ja mahdollistettu lentäminen lentokoneella, joka oli liian vaarallinen yksittäiselle lentäjälle!

Asiasta innostuneena tartuin toimeen ja pohdin, minkälainen tarkistuslista syntyisi sosiaalihuoltoon.  Kun intoilin asiasta kollegoille, sain tarkempia tietoja miten tarkistuslistoja on sovellettu aikaisemmin Kainuun sotessa. Sosiaalihuoltoon liittyviä aikaisempia esimerkkejä en kuitenkaan löytänyt. 

Sosiaalihuollon tarkistuslista voidaan karkeasti jakaa asiakkuuden alkamiseen, palvelujen järjestämiseen ja asiakkuuden päättymiseen. Lisäksi tarkistuslistaan on mahdollista mahduttaa muita tärkeitä asioita. Tarkistuslista ei ole koskaan täydellinen ja sitä voi ja pitää parantaa. Tämän vuoksi palautetta voi antaa helposti vastaamalla nimettömästi kyselyyn.

Sosiaalihuollon tarkistuslista on saatavilla Innokylästä , minne on koottu napakka esittely toimintamallista. Kehittämisen polulta löytyy idean jatkokehittämisen tueksi tehty kysely sekä viimeisin versio Sosiaalihuollon tarkistuslistasta. Tarkistuslista on onnistunut, kun se on työvälineenä arjessa käytössä: esimerkiksi työntekijän seinällä, osana asiakasprosessia tai varmistamassa laadukkaan työskentelyn. 

Olen vakuuttunut, että tarkistuslista toimii. Jos et usko, kokeile itse!

Matti Heikkinen (YTL, perhepalvelujohtaja) on ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän edustajana.

Rakennuspalikka rake

Henri Muotka tekee väitöskirjaa rakenteellisesta sosiaalityöstä

Mitä rakenteellinen sosiaalityö tarkoittaa? Miksi sen haltuun ottaminen on niin vaikeaa? Miten sitä toteutetaan? 

Teen parhaillani rakenteellisen sosiaalityön määrittämiseen liittyvää väitöskirjaa, ja näitä kysymyksiä minulta usein kysytään. Monelle sosiaalialan ammattilaisellekin rakenteellinen sosiaalityö tuo mieleen leluista tutun neliön muotoisen palikan, jota lapsi aluksi yrittää työntää kolmion muotoiseen aukkoon. Eihän se millään siihen sovi, ellei sitten palastele neliön muotoista palikkaa osiksi. 

Rakenteellinen sosiaalityö on yksinkertaisimmillaan ilmaistu sosiaalihuoltolaissa ”sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämiseksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä”. Tämä asiayhteydestä irrotettu lause antaa ymmärtää rakenteellisen sosiaalityön ulottuvan kaikkeen ihmisten hyvinvointia edistävään toimintaan. Tässä kohdin voisi jo vähän jarruttaa, mutta eikö sosiaalityössä yleisesti ole kyse juuri ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä? Mikä siis tekee rakenteellisesta sosiaalityöstä erityistä?

Maailmaa ei paranneta yksin vaan yhteistyössä, ja tämä pätee myös rakenteelliseen sosiaalityöhön. Rakenteellisessa sosiaalityössä keskiössä on heikoimmassa asemassa olevien aseman parantaminen väestöllisen hyvinvoinnin lisäämisen kautta ja tähän tarvitaan hyviä suhteita paitsi kuntalaisiin myös muuhun kuntahallintoon ja aina valtionhallintoon asti. Ruohonjuuritasolla rakenteellinen sosiaalityö tarkoittaa ennen kaikkea asiakasryhmittäin tulevan tiedon keräämistä ja välittämistä (pureskellen ensin asioita tutkitulla tiedolla) päättävässä asemassa oleville tai yleisellä tasolla esimerkiksi mediassa. 

Rakenteellista sosiaalityötä voidaan siis tehdä monella eri tavalla ja tasolla. Ja kun se neliön muotoinen palikka ei vieläkään mahdu kolmion muotoiseen aukkoon, pitää keksiä toinen ratkaisu. Jos perinteiset menetelmät tiedon tuottamisessa ja välittämisessä osana vaikuttamistoimintaa eivät riitä, täytyy löytää uusia tapoja. Rakenteellinen sosiaalityö vaatiikin tutkittuun tietoon pohjautuvaa innovatiivista yhteistyöotetta.

Sosiaalityö on paitsi osa yhteiskunnallista toimintaa, sillä on myös yhteiskuntaa luova ja uudistava tehtävä, jossa rakenteellisella sosiaalityöllä on kiinteä rooli. Rakenteellinen sosiaalityö ei siis ole muusta sosiaalityöstä ja yhteiskunnallisesta toiminnasta irrallinen, oppikirjojen sivuluvuissa mainittava asia. Parasta ja innostavinta rakenteellisesta sosiaalityöstä tekee juuri sen mukanaolo kaikessa tavoitteellisessa sosiaalityössä. Rakenteellinen sosiaalityö läpäisee kaiken eri tasoisen yhteiskunnalliseen kehittämiseen tähtäävän toiminnan. Jotta sosiaaliset näkökannat tulisivat huomioiduksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja toiminnassa, ei rakenteellinen sosiaalityö voi määrittyä yksiselitteisenä käsitteenä, vaan sen olemus kirkastuu sosiaalityön tavoitteellisuudessa. Ei ole hyvinvointia ilman sosiaalista hyvinvointia!

Henri Muotka on väitöskirjaa tekevä erikoissosiaalityöntekijä (YTM, hyvinvointipalvelut)

Hybridieläkeläisyys ikääntyvässä Itä-Suomessa

Arja Jämsén, ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen

Ketään ei enää yllätä uutinen, että väestö ikääntyy suorastaan kiihkeästi. Esimerkkinä olkoon kotikaupunkini Joensuu, jossa yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä. Seuraavien 20 vuoden aikana tämä ikäluokka kaksinkertaistuu.

Ikääntymisen megatrendi voidaan nähdä – ja usein nähdäänkin – yhteiskunnallisena dystopiana ja inhimillisenä onnettomuutena. Taustalla häilyvät kasvavat sote-menot, asumisen ja hoivan ongelmat sekä yksinäiset ja masentuneet ikäihmiset. 

Tutkimusten mukaan suomalaiset vanhukset ovat kuitenkin ikääntymisen ohella myös nuorentuneet. Ihmeeltä kuulostava väite on perusteltavissa sillä, että ikäihmiset ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ennen, kiitos hyvinvoinnin ja elintapojen kohentumisen. Raihnainen, hoivaa ja hoitoa vaativa vanhuus on siirtynyt yhä kauemmaksi ja ajoittuu yleensä pariin viimeiseen elinvuoteen. 

Hyvää ja elinvoimaista eläkeaikaa kestää siis useampi vuosikymmen. Moni miettii, miten sen ajan käyttäisi, mitä mahdollisuuksia voisi olla. Viime aikoina on nostettu esille ajatus siitä, että eläkkeelle ja vanhenemiseen tulee varautua. Tarpeeseen on luotu koulutusta juridisesta ennakoinnista mielenterveydellisten kysymysten pohtimiseen asti.  

Vielä suurempi kysymys on, miten koko yhteiskunta olisi nykyistä paremmin varautunut väestön ikääntymiseen. Miten yhteiskunnan eri tahoja valmennettaisiin huomaamaan eläkeläiset voimavarana? Eläkeläisillä on osaamista, tietoa, taitoa ja usein toimintatarmoakin. Eläkeläiset eivät välttämättä itsekään oivalla omaa merkitystään lähipiirin ja koko yhteiskunnan näkökulmasta.  

Tämän päivän eläkeläiset ovat osin huomaamattaan todellisia hybridieläkeläisiä. He hoivaavat sekä nuorempia että vanhempia sukupolvia, käyvät palkkatyössä, ovat yrittäjiä, tuovat vapaaehtoisina iloa ja tukea niin lapsille kuin vanhuksillekin, opiskelevat ja hoitavat kuntoaan. Tai kutovat sukkia keinutuolissa. 

Samaan aikaan osa eläkeläisistä tuntuu tippuvan yhteisestä kelkasta, eivätkä esimerkiksi järjestötoimijat aina löydä heitä. Velmut -ikämiesten ryhmät ovat olleet edelläkävijöitä etsivässä ja löytävässä vanhustyössä Pohjois-Karjalassa. Ikämiesten omin sanoin tavoitteena on, että elämä olisi loppuun asti mielekästä eikä kukaan jämähtäisi yksin mökkinsä nurkkaan. 

Velmuissa on huomattu, että ikäihminen sopii hyvin myös ammattilaisen työpariksi, vertaishaastattelijaksi ja kanssatutkijaksi. Samasta asiasta kertoo emeritusprofessori Timo Airaksinen kirjoittaessaan, että vain vanha tietää, millaista on olla vanha. Nuorelle vanha on aina se Toinen. Mutta vanhapa tietää ja muistaa, ainakin jollain tasolla, myös sen, millaista on olla nuori. 

Järjestöyhteistyön merkitys toistetaan myös tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen tavoitteissa. Sinänsä vanha ajatus integraatiosta ja synergiasta kaipaa yhä lisää vahvuutta ja konkretiaa. Veikkaan, että hybridieläkeläiset voisivat tuoda yhteistyöhön tärkeää kokemustaan ja osaamistaan.  

Arja Jämsén on ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n edustajana. 

Kirjaamisen innostava tulevaisuus

Päivi Malinen, ISOn aluekoordinaattori

Sosiaalihuollon kirjaamista on edistetty Kansa-koulu-hankkeilla jo viisi vuotta. Syksyllä 2015 ensimmäinen hanketiimi lähti kasaamaan pakettia, jonka avulla vastattaisiin valtakunnalliseen tarpeeseen sosiaalihuollossa työskentelevän henkilöstön valmentamisesta. Tänä syksynä käynnistyi Kansa-koulun kolmas hanke. Olemme kehittäneet valmennusta ja sen sisältöä täysin sähköisessä oppimisympäristössä suoritettavaksi. Näin pystymme palvelemaan suurempaa sosiaalihuollon ammattilaisten joukkoa.

Sosiaalihuollossa on käytössä useita asiakastietojärjestelmiä ja asiakastietoja kirjaa lukuisa joukko eri ammattilaisia. Kirjaamisvalmennuksessa on kysymys äärettömän tärkeästä asiasta: sosiaalihuollon kirjaamisvelvoitteen täyttämisestä ja ammattilaisten valmentamisesta asiakastietomallin mukaiseen kirjaamiseen.

Auli Tiihonen, Essoten projektipäällikkö

Essotessa on otettu jo viime keväänä käyttöön sosiaalihuollon palvelutehtäväluokitus yhdessä asiakastietojärjestelmässä sellaisena, kuin järjestelmä sen mahdollistaa. Toisen tietojärjestelmän sisältämiä sosiaalihuollon asiakastietoja on kartoitettu lähes vuosi. 

Työ jatkuu edelleen ja samalla selvitetään, mitä kyseiseen tietojärjestelmään tehtävästä kirjaamisesta voidaan siirtää siihen toiseen järjestelmään, johon palvelutehtäväluokitus on pystytty rakentamaan. Tätä tehdään, jotta palvelutehtäväluokitus ja Kanta-asiakastietomalli saadaan organisaatiossa mahdollisimman laajasti käyttöön. Juridinen velvoittavuus tähän on viimeistään 1.1.2021 alkaen, joten aikaa ei ole hukattavaksi. 

Sosiaalihuollon tietojärjestelmätoimittajat päivittävät omia järjestelmiään Kanta-yhteensopiviksi vaiheittain ja Essotessa tämä on edessä heti vuoden vaihteen jälkeen. Uudessa järjestelmässä toteutetaan asiakastietomallin mukainen kirjaaminen, eli termit, käsitteet ja sanastot yhtenäistyvät. Tällöin järjestelmässä käytetään ainoastaan valtakunnallisesti yhdenmukaisia termejä. Ammattilaisille tulee paljon opeteltavaa ja esimerkiksi asiakastietomallin mukainen ASIA-asia vaatii uutta ymmärrystä. Muutoksissa tarvitaan vahvaa tiedonhallinnallista tukea uusien toiminta- ja kirjaamistapojen luomisessa ja käyttöönotossa.

Kirjaamisvalmennuksessa läpikäytävät asiat alkavat todentua ammattilaisille juuri nyt palvelutehtäväluokituksen käyttöönoton, kirjaamisalustan muuttumisen sekä tulevien järjestelmien päivitysten myötä. Tiedonhallinnan ja yksittäisen ammattilaisenkin näkökulmasta kirjaamisen muutokset ovat isoja, eivätkä kaikilta osin ollenkaan yksinkertaisia. Organisaatioissa tarvitaan jatkuvaa kirjaamisen kehittämistä, taitojen ylläpitämistä, kertaavaa koulutusta ja uusien ammattilaisten valmennusta. 

Kirjaamisen kehittäminen on kokonaisuus, joka edellyttää vahvaa organisaatioiden ja esimiesten sitoutumista ja resursointia. Yhteistyötä on tehtävä niin tiedonhallinnan asiantuntijoiden kuin substanssiammattilaisten kesken. Onnistumisen kannalta on tärkeää, että organisaatioista löytyy riittävästi innostuneita asiantuntijoita, jotka haluavat lisätä osaamistaan, osallistua kirjaamisvalmennuksiin ja olla mukana muutosten läpiviennissä. Heitä tarvitaan juuri tässä hetkessä, lähitulevaisuudessa ja myös uusia asiakastietojärjestelmiä rakennettaessa.

Auli Tiihonen toimii projektipäällikkönä Essotessa ja Päivi Malinen toimii ISOn aluekoordinaattorina Kansa-koulu III -hankkeessa.

Absolutistina yliopistossa: kannustaako juhlimiskulttuurimme juomaan?

Siiri Timonen

Kaikki yliopistossa opiskelleet varmasti muistavat oman fuksisyksynsä, juomalaulut, vappukarkelot ja yhteisöllisen kuppien nostelun aina milloin missäkin. Yliopistossa tehdään korkeakoulututkinnon lisäksi vähitellen kultautuvia muistoja ainejärjestöjen järjestämissä juhlissa, joissa myös luodaan tulevaisuuden kannalta aina niin tärkeitä kontakteja. 

Kuinka sitten onkaan heidän laitansa, jotka eivät käytä ollenkaan alkoholia? 

Opiskelen yliopistossa nyt viidettä vuottani, ja olen tällä hetkellä kirjoittamassa graduani otsikolla: Absolutistiopiskelijoiden kokemukset yliopiston juhlimiskulttuurissa. Haastatteluista paljastuu, kuinka ulossulkevaa alkoholimarinoitu juhlimiskulttuuri voi yliopistossa olla. 

Osa haastateltavista kertoi, kuinka juhlissa on yksinkertaisesti pakko käydä, jos tahtoo luoda sosiaalisia suhteita muihin opiskelijoihin. Opintojen alussa ensimmäisellä viikolla on lähes joka päivä tarjolla jonkinnäköiset kissanristiäiset, jonne saattoi mennä tutustumaan toisiin aloittaviin opiskelijoihin. Juhlissa alkoholi on usein keskeisenä osana tarjoilua, ohjelmanumeroita ja mahdollisia palkintoja tai rangaistuksia. Piknikillä puistossa tai urheilutapahtumassakin paikalle tuleva opiskelija saattaa yllättyä siitä, että useimmilla paikalla olijoilla on tölkit kädessä. 

Haastatteluaineistostani löytyy paljon tarinoita siitä, kuinka ainejärjestöjen juhlissa on hauskaa ohjelmaa ja baarissa tanssitaan kavereiden kanssa aamuun asti ilman tippaakaan alkoholia. Opiskelijatoverit hyväksyvät absolutistien valinnat ja he voivat olla täysin mukana kaikissa juhlissa, ja heille löytyy aina alkoholiton vaihtoehto. Kolikon toisella puolella on valitettavasti myös tarinoita heistä, jotka ovat joutuneet pakottamaan itsensä ahdistaviin tilanteisiin sosiaalisuuden vuoksi, jotta he eivät jäisi ulkopuolisiksi. Ympärillä olevat ihmiset aina nettideiteistä baarien työntekijöihin asti ihmettelevät, miksi et käytä alkoholia. On heitäkin, jotka eivät yksinkertaisesti osallistu ollenkaan yliopiston opiskelijajuhliin, ja näin jäävät kaveriporukoiden ulkopuolelle.

Johtui alkoholittomuus sitten terveysvalinnasta, huonoista alkoholinkulutuksen esimerkeistä, tai vaikka uskonnollisesta vakaumuksesta, arviolta kymmenen prosenttia yliopisto-opiskelijoista ei käytä alkoholia, ja tämä luku on kasvamaan päin. Monet haastateltavani puhuivat kulttuurin muutoksesta, ja siitä kuinka paljon hyväksyttävämpää on olla raitis nyt verrattuna vanhempien opiskelijoiden kertomuksiin. Koen tämän itse vain positiivisena kehityksenä, vaikka tutkimuksessani tulee esille monia jäänteitä kulttuurista, jossa alkoholin juominen oli ainoa hyväksytty juhlimisen olomuoto. 

Siiri Timonen on yhteiskuntapolitiikan maisteriopiskelija Itä-Suomen yliopistosta.

Kohti selkeämpää sote-palveluvalikoimaa

Tarja Kauppila, ISOn johtaja

Keskustelua tarvitaan siitä, miten tulevaisuudessa kohdennettaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon voimavaroja. Tarpeeseen vastaa osaltaan tuore julkaisu kansallisesta terveydenhuollon palveluvalikoimasta (STM). Selvityksen mukaan terveydenhuollon palveluvalikoiman määrittämistä tulee selkeyttää: mitkä arvot ovat palveluvalikoiman perusta, millaisia yleisiä periaatteita ja prosesseja valikoiman määrittämiseen liittyy sekä miten suositukset laaditaan ja mikä niiden painoarvo on.  

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudessa on saatu tottua siihen, että terveydenhuolto on monessa edelläkävijä suhteessa sosiaalihuoltoon. Terveydenhuollon palveluissa kuntien yhtymämuotoinen yhteistyö on kautta maan tuttua perusterveydenhuollossa jo 1970-luvulta ja erikoissairaanhoidossa 1990-luvulta. Sosiaalihuollon palveluissa puolestaan on näihin päiviin saakka ollut enimmäkseen yksittäisiä kuntia ja lähinnä vain muutamia kuntayhtymiä järjestämisvastuuta kantamassa. Suunnistamme kohti uutta sosiaali- ja terveyspalvelujen maakunnallista ’järjestämisarkea’. Entä sosiaalihuollon palveluvalikoima, sen määrittämisen periaatteet, rakenne ja kehittämismahdollisuudet? Ajankohtaisesti selvittämisen arvoinen kokonaisuus tämäkin.

Julkisten terveydenhuollon palveluiden tavoitteena on turvata kulloinkin käytettävissä olevilla resursseilla väestölle paras mahdollinen terveyshyöty. Terveydenhuollon palveluvalikoiman suosituksia antaa kuitenkin nykyisin moni taho, eivätkä suositusten perusteet ole yhteneväisiä. Millä edellytyksillä terveydenhuollon palveluvalikoima koostuisi jatkossa mahdollisimman kustannusvaikuttavista, turvallisista, yhdenvertaisesti koko väestön lääketieteellisesti perusteltuihin tarpeisiin vastaavista menetelmistä, joita olisi taloudelliset resurssit huomioon otettuna mahdollista väestölle tarjota?

Selvityksen mukaan palveluvalikoiman sisältöä voidaan ohjata säädöksillä, talousohjauksella sekä suosituksilla. Järjestelmän perusta-arvot tulisi määritellä kansallisesti, ja moraalista punnintaa edellyttäviin tilanteisiin tulisi olla kansalliset periaatteet, miten koko väestön ja yksilön paras arvotetaan. Lääketieteellisten periaatteiden ei katsota riittävän vaikeimmissa arvokysymyksissä, ja priorisoinnin periaatteista tulisi sopia kansallisesti, ei paikallisesti. Palveluvalikoimaneuvoston asemaa kansallisesti yhdenmukaisten periaatteiden määrittäjänä tulisi vahvistaa sekä selventää erilaisten suositusten merkitystä julkisesti rahoitetun palveluvalikoiman määrittämisessä.

Sosiaalihuoltolakia (2014) uudistettaessa tähdättiin vahvaan yleislakiin. Todettiin sosiaalihuollon tavoitteena olevan turvata jokaiselle mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään sen kaikissa vaiheissa. Tässä tehtävässä ohjaavat yleiset periaatteet löytyvät lakia uudistaneen työryhmän väliraportista (2010). Suosittelen palautettavaksi mieleen selkeytettäessä sosiaalihuollon osuutta palveluvalikoimassa.

 

Rakenteellisen sosiaalityön osaamista vahvistamassa

Keijo Piirainen, sosiaalityön asiantuntija

Yhteiskunnan rakenteelliset tekijät luovat puitteet ihmisten toiminnalle. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa organisatoriset resurssit ja menettelytavat. Esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja työllisyyspalveluissa kysymys on siitä, millaisilla malleilla ja toimintakäytännöillä tuen tarpeessa oleville ihmisille voidaan tarjota mahdollisuuksia, tukea, hoivaa ja huolenpitoa. Rakenteellisissa tekijöissä on myös kysymys sellaisista seikoista kuin vaikkapa kaupunkien ja kaupunginosien viihtyisyydestä, turvallisuudesta ja vetovoimatekijöistä. Ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen ja sosiaalisten ongelmien vähentämiseen tai poistamiseen tarvitaan tietoa: päätöksiä tulee voida tehdä rationaalisesti ja kehitystä suunnata tietoon perustuen.

Sosiaalihuoltolain (1301/2014, 7 §) mukaan rakenteellisen sosiaalityön keinoin huolehditaan sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittymisestä ja sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämisestä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Siihen sisältyvät sosiaalihuollon asiakastyöhön perustuvan tiedon tuottaminen asiakkaiden tarpeista sekä tarpeisiin vastaavien sosiaalipalvelujen ja muun sosiaalihuollon vaikutuksista. Myös tarpeiden taustalla olevat mekanismit, eli tarpeiden yhteiskunnalliset yhteydet, tulisi ymmärtää.

Sosiaalityön alaan ja sisältöön kuuluvat myös tavoitteelliset toimet sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi, korjaamiseksi sekä kunnan asukkaiden asuin- ja toimintaympäristöjen kehittämiseksi. Karttuvan tiedon pohjalta voidaan esittää toimenpide-ehdotuksia ja parannuksia, jotka myös kuuluvat rakenteelliseen sosiaalityöhön.

Sosiaalityössä, sosiaalipalveluissa ja sosiaalihuollossa kertyneen informaation pohjalta rakentuu tietoa ja asiantuntemusta, jota tuodaan osaksi kunnan muiden toimialojen suunnittelua. Informaatio ei kuitenkaan läheskään aina jalostu tiedoksi yksin vaan se vaatii yhteistyötä.  Rakenteelliseen työhön kuuluu nykytilanteen parantamiseen ja kehittämiseen tähtäävä yhteistyö yksityisten palveluntuottajien ja järjestöjen kanssa. Siihen sisältyy myös ajatus keinovalikoiman parantamisesta, jotta paikallisesta sosiaalityöstä sekä palvelu- ja tukivalikoimasta saataisiin entistä ehompaa. 

SOSRAKE-osaamisverkosto -hankkeen puitteissa olemme osaltamme edistämässä rakenteellisen työn edellytyksiä ja osaamista. Tämä tekeminen on käynnistynyt hyvin. Rakenteellinen työ ei ole yksin riippuvaista osaamisesta – työssä tarvitaan myös resursseja, järkeviä toimia ja tarkoituksenmukaisia tuotoksia, jotta asiakasvaikutuksia syntyy.  Omalta osaltaan rakenteellisen työn ymmärryksen lisääminen voi olla tuomassa myös sosiaalityön käyttöteoriaa näkyväksi: sosiaalityössä työntekijöiden tulisi pystyä kuvaamaan ainakin lähtökohdissaan se, miten toimia, jotta jonkin tietyn asiakkaan tilanteessa saavutettaisiin haluttu tavoite. 

Ei ole yhtään hullumpaa olla mukana tässä asiantuntijajoukossa ja Diakonia-ammattikorkeakoulun puolesta kehittämässä asiaa, joka on merkityksellinen palveluintegraationkin näkökulmasta.

Keijo Piirainen (lehtori, YTT, dos.) toimii sosiaalityön asiantuntijana SOSRAKE-osaamisverkosto -hankkeessa.

Monialaista yhdessä oppimista

Taru Kekoni, yliopistonlehtori, UEF

SOKK-hankkeen tavoitteena on kehittää ammattien välistä käytännönopetusta ja vahvistaa monialaista yhteistyöosaamista Pohjois-Savon alueella. Toimijoina hankkeessa ovat Itä-Suomen yliopisto ja Savonia AMK ja mukana on yhteensä seitsemän oppiainetta.

Hankkeemme slogan on: ”Opitaan yhdessä ammattilaisiksi”. Tähän mennessä kokemus käytäntöjen monialaisuudesta on opettanut, ettei sloganin mukainen tehtävä ole välttämättä aivan yksinkertainen. 

Aiemman tutkimuksen mukaan hyvin toimiva monialainen yhteistyö vaatii muun muassa toimijoiden vahvaa ammatillista osaamista ja ymmärrystä omasta ja toisten ammatillisesta roolista, riittäviä resursseja monialaiselle työskentelylle, luottamusta muita toimijoita kohtaan sekä yhteistyömyönteistä asennetta. Yhteistyö on paitsi toisten ammattilaisten asiantuntijuuden tunnistamista ja tunnustamista, myös työskentelyä yhteisellä asiantuntijuusalueella, jonka määrittely ei sekään välttämättä ole helppoa. Yhteistyö alkaa siitä, että selvennämme ensin itsellemme ja toisillemme, mistä ja millä käsitteillä puhumme, kun puhumme monialaisuudesta ja sen opettamisesta. Tämän syksyn aikana paneudumme muun muassa kysymykseen, miten monialaisuutta voidaan sosiaali- ja terveysalan käytännöissä opettaa. 

Monialaisella koulutuksella pystytään vaikuttamaan ainakin oman ja toisten toimijoiden roolin ymmärtämiseen, luottamuksen syntymiseen ja yhteistyömyönteisten asenteiden vahvistumiseen. Mielenkiintoisen teorian monialaisen oppimisen mutkikkuudesta ovat esittäneet liverpoolilaiset tutkijat Helen Cooper, Suzy Braye ja Robert Geyer (2004). He esittävät, että monialainen opetus ja oppiminen on niin vaikeasti hahmotettavaa ja sisältää niin monen tasoisia prosesseja, että sitä ei voi pelkistää yksisuuntaiseksi, lineaariseksi malliksi. Sen sijaan monialainen oppiminen on luonteeltaan kompleksista ja siinä työskennellään aina ”kaaoksen partaalla”. Tällä tutkijat viittaavat siihen, että täydellistä tasapainoa ei monialaisessa opetuksessa koskaan voida saavuttaa, vaan läsnä on aina muuttuvia tekijöitä. Opettajan on valmistauduttava siihen, että vaikutukset ja tulokset opetuksessa (tai sen tutkimuksessa) ovat aivan muuta kuin oli odotettu. Pienillä seikoilla voi olla kauaskantoiset seuraukset. 

Cooperin ja kumppaneiden näkemys monialaisesta oppimisesta on koulutuksen kehittäjän näkökulmasta varsin huojentava. Se vahvistaa jo tähän mennessä syntynyttä kokemustamme siitä, että yhteistyö on sekä haastavuutensa että tuloksiensa osalta aina enemmän kuin osiensa summa. Toimiva monialainen yhteistyö voi tulevina vuosina olla ratkaisu moniin sote-alalla todettuihin haasteisiin, kuten työn houkuttelevuuteen, kuormitukseen ja työssä jaksamiseen liittyviin ongelmiin. Monialaisen koulutuksen vahvistaminen lisää toivottavasti osaltaan myös sote-alojen koulutuksen ja työn houkuttelevuutta Pohjois-Savossa. Näitä askelmerkkejä seuraten – kuitenkin tiedostaen toimivamme kaiken aikaa kaaoksen partaalla – jatkamme innolla SOKK-hankkeen kehittämistyötä! 

Taru Kekoni työskentelee sosiaalityön yliopistonlehtorina SOKK-hankkeessa 

Lähteet:

Kaarina Mönkkönen, Taru Kekoni & Aini Pehkonen (2019): Monialainen yhteistyö. Vaikuttava vuorovakutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus  

Helen Cooper, Suzy Braye & Robert Geyer (2004): Complexity and interprofessional education. Learning in Health and Social Care 3 (4), 179–189.

Sosiaalihuollon luokitukset asiakastietoja jäsentämässä

Päivi Malinen, ISOn sosiaalityön erityisasiantuntija

Teppo Taskinen, ISOn tiedonhallinnan erityisasiantuntija

Sosiaalihuollon asiakastietojen kirjaaminen uudistuu ja etenee kohti määrämuotoista kirjaamista. Määrämuotoisuus toteutuu, kun asiakastietojen kirjaamisessa käytetään kansallisesti määriteltyjä luokituksia ja asiakasasiakirjoja.

Sosiaalipalvelujen luokitus -perheeseen kuuluu kolme kokonaisuutta: palvelutehtävät, sosiaalipalvelut ja palveluprosessit. Asian- ja asiakkuudenhallinta sekä asiakastietojen käyttöoikeuksien perusteet kuuluvat myös palvelutuotannon määrittelyihin. Asiakastietomäärittelyihin kuuluu mm. sosiaalihuollon asiakastietomalli. Siinä asiakastietojen sisällöt, rakenteet ja niiden keskinäiset suhteet esitetään yhtenäisellä tavalla. Asiakirjarakenteet ovat pohjia, joiden avulla kuvataan yksittäisiin asiakasasiakirjoihin kirjattavia tietoja. Luokitukset julkaistaan Kansallisessa koodistopalvelussa ja THL vastaa niiden ylläpidosta ja päivittämisestä. Kesäkuun alussa koodistopalvelimelle on julkaistu uusia sosiaalihuollon luokituksia ja päivitetty kahta luokitusta.

Yksi päivitetyistä luokituksista koskee sosiaalihuollon asian vireilletulon tapaa. Sosiaalihuollon asiakkaan asiahan voi tulla vireille hakemuksella, ilmoituksella, yhteydenotolla tai muulla tavalla. Sosiaalihuollon tietopohjan vahvistamiseksi tarvitaan määrämuotoista tietoa siitä, kuinka asia on tullut vireille. Vireilletulon tapaa kuvataan Sosiaalihuolto - Sosiaalihuollon asian vireilletulon tapa -luokituksella. Vireilletulojen tarkastelu antaa tärkeää tietoa siitä, mistä ja miten asiakkaat sosiaalihuoltoon ohjautuvat.

Sosiaalihuollossa tehdään tavoitteellista työtä. Asian vireilletulon jälkeen sosiaalihuollon tukea ja palveluja tarvitsevalle henkilölle avataan asiakkuus. Sosiaalihuollon asiakas ja sosiaalihuollon ammattihenkilö asettavat yhdessä työskentelylle tavoitteet. Näitä tavoitteita kuvataan uudella luokituksella Sosiaalihuolto - Asiakkuuden tavoitteet. Kun työskentelylle asetetaan selkeät tavoitteet, on niiden saavuttamista mahdollista myös arvioida, ja näin tarkastella yhteisen työskentelyn vaikutuksia ja vaikuttavuutta.

Sosiaalipalvelujen tarkoituksena on edistää asiakkaan sosiaalista hyvinvointia ja toimintakykyä sekä ehkäistä, vähentää ja poistaa sosiaalisia ongelmia. Asiakkaan elämäntilanteen kokonaisuus vaikuttaa vahvasti siihen, millaisia sosiaalipalveluja asiakkaalle annetaan. Uutta luokitusta Sosiaalihuolto - Asiakkaan elämään vaikuttavat tilannetekijät käytetään, kun asiakas ja ammattihenkilö arvioivat yhdessä, mitkä tekijät helpottavat asiakkaan elämäntilannetta ja auttavat häntä tavoitteiden saavuttamisessa tai vastaavasti vaikeuttavat niitä.

Sosiaalityössä käytetään useita menetelmiä asiakastyön tavoitteiden saavuttamiseksi. Sosiaalihuolto - Sosiaalihuollon ammattihenkilön menetelmät on uusi luokitus, jonka avulla kuvataan esimerkiksi selviytymistä ja voimavaroja vahvistavaa toimintaa kuten asiakkaan osallisuuden tukemista, tai koulutukseen ja työllisyyteen liittyvää toimintaa kuten monialaisen suunnitelman tekemistä asiakkaalle, työkyvyn selvitystä tai ryhmämuotoisen sosiaalityön toteuttamista.

Kun asiakastiedon kirjaamisessa käytetään yhdenmukaisia luokituksia ja asiakirjarakenteita, tarvittavat tiedot löytyvät nykyistä paremmin. Sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto avaa sosiaalityön näkökulmasta arvokkaita mahdollisuuksia asiakastyössä syntyvän tiedon hyödyntämiseen niin yksilökohtaisessa asiakastyössä kuin laajemmin palvelujen vaikuttavuutta arvioitaessa.

Kirjoittajat työskentelevät ISOssa, Teppo Taskinen tiedonhallinnan erityisasiantuntijana ja Päivi Malinen sosiaalityön erityisasiantuntijana.

Kohti sosiaalihuollon digiloikkaa

Tarja Timonen, Siun soten O365 Pilvipalvelujen projektipäällikkö

Tuija Rautiainen, Siun soten digitaalisten palvelujen ICT-suunnittelija

Kirjaamisvalmennukset Siun soten organisaatiossa olivat valtava ponnistus uuden toimintamallin opettamiseen sekä kirjaamistaitojen lisäämiseen sosiaalihuollon henkilöstölle. Koko henkilöstö saatiin valmennettua maaliskuuhun 2019 mennessä.

Valmennusten yhteydessä alettiin pohtia, miten koko henkilöstön kirjaamistaitoja voitaisiin jatkossa ylläpitää eri yksiköissä. Esimerkiksi sosiaalihuollon asiakastietomallin jalkauttaminen toimintayksiköihin vaatisi edelleen kouluttamista. Samalla mietittiin, miten kirjaamisvalmentajien osaamista olisi mahdollista hyödyntää nykyistä enemmän – Siun sote on kuitenkin panostanut paljon kirjaamisvalmentajien valmentamiseen. Samaan aikaan Siun sotessa otettiin käyttöön yhä enemmän asiakkaille suunnattuja sähköisiä palveluja. Tämän rinnalle tarvittiin neuvontaa asiakkaille siitä, miten sähköisiä palveluja käytetään.

Alkoi vaikuttaa loogiselta, että näihin tarpeisiin vastattaisiin idealla ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla”. Ratkaisumallina päätettiin kokeilla tukihenkilöitä, joilla olisi osaamista ja tietoa kirjaamisvalmennuksen lisäksi digitaalisista taidoista. Asiantuntijoista koottiin digimentoriverkosto, jonka tehtävänä on tukea niin asiakkaita kuin ammattilaisia sosiaalihuollon sähköisessä maailmassa.

Digimentoritoiminta käynnistettiin 2018–2019 kokeilumielessä osana Pohjois-Karjalan Digitukipilottia, jossa Siun sote oli mukana. Ajatus oli, että digimentorit veisivät työyksiköihinsä uusinta tietoa digikehittämisestä, innostaisivat kollegoita digiasioissa ja veisivät tietoa asiakkaille tarjolla olevista digivaihtoehdoista. Digimentori on ajan tasalla Siun soten digipalveluista, edelläkävijä ja etulinjan perehtyjä uusiin digipalveluihin, innostava tiedonvälittäjä eri kanavissa ja suunnannäyttäjä sekä muutosten eteenpäin viejä. Jatkossa digimentorin rooli on entistä enemmän osaamisen kehittämisen vahvistaja. Digimentoreita on tällä hetkellä organisaatiossa yhteensä noin 90, joista perhe- ja sosiaalipalvelujen alueella toimii 16.

Tällä hetkellä Siun sote on mukana Karelia-Ammattikorkeakoulun yhteishankkeessa, jonka yksi tehtävä on miettiä, mistä ja miten henkilöstö saisi tehokkaimman hyödyn itsensä kehittämiseen. Isossa organisaatiossa henkilöstön kouluttamisen haasteena on, että kaikkia ei saada koulutettua yhtä aikaa, samanarvoisesti, -aikaisesti tai -tasoisesti. Koska henkilöstöä on paljon ja koulutustaustat ja -tasot vaihtelevat, osaamisvajeiden tunnistaminen on haastavaa. On tärkeää tunnistaa myös minimivaatimus digitaalisille taidoille. Osaamisen kehittämisen yksikkö huolehtii organisaation koulutustarpeisiin vastaamisesta ja tämä yhteishanke on hyvä lisä täydentämään myös digimentoreiden osaamista. 

Sosiaalihuollon digiloikan pohjana on ammattilaisten osaamisen lisääminen. Sen myötä voimme tehdä digiloikan aina asiakastyön tasolle asti. Kirjaamisvalmennuksista saadut hyvät kokemukset inspiroivat kehittämään organisaation digitaitoja laajemminkin.

Kirjoittajat ovat Siun soten sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittäjiä: Tarja Timonen työskentelee O365 Pilvipalvelujen projektipäällikkönä ja Tuija Rautiainen digitaalisten palvelujen ICT-suunnittelijana.

Kykyviisarin mahdollisuudet asiakastyössä

Tarja Hakkarainen

Tarja Hakkarainen on valmistunut sosiaalityöntekijäksi (YTM) Lapin yliopistosta. Hän on kirjoittanut blogitekstin pro gradu -tutkielmansa ” Kykyviisari, arviointimenetelmä monialaisessa palvelussa” pohjalta.        

Työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä Kykyviisari on työväline asiakastyöhön. Työ- ja toimintakyvyn arviointia tarvitaan asiakkaiden ohjaamisessa sopiviin palveluihin. Työ- ja toimintakyvyn arviointi on välttämätöntä asiakkaan työllistymisen edistämiseen liittyvissä tilanteissa. Arviointia tarvitaan selvitettäessä asiakkaan koulutus-, kuntoutus- tai eläkemahdollisuuksia.

Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä, jonka avulla saadaan suuntaa antavaa tietoa asiakkaan työ- ja toimintakyvystä. Sen avulla voidaan selvittää asiakkaan vahvuuksia ja kehittämisen kohteita. Kykyviisari toimii ammattihenkilöille puheeksi ottamisen välineenä ja apuna asiakkaan tavoitteiden toteutumisen arvioinnissa. (Työterveyslaitos, Solmu -hanke 2019, 5.)

Kykyviisarikyselyssä asiakas itse arvioi omaa työ- ja toimintakykyään, jolloin hänen itsetuntemuksensa ja toimijuutensa vahvistuvat. Asiakas ja ammattihenkilö arvioivat yhdessä Kykyviisarikyselyn tulokset. Tuloksia on osattava tulkita oikein. Tulosten arviointi on asiakkaan kanssa kohtaamista ja hänen elämäänsä liittyvien asioiden tarkastelua. Aina on punnittava Kykyviisarin hyötyjä asiakkaalle. Asioiden esille ottaminen voi aiheuttaa asiakkaassa ahdistusta. Toisaalta se auttaa näkemään asioiden kehittymistä parempaan suuntaan. Myös eettisyyttä on tarkasteltava. Yksilöt kokevat eri tavoilla Kykyviisarikyselyn, sen kohdistuessa heidän yksityisyyteensä. Asiakkaalla on oikeus tuoda esille sitä tietoa mitä hän itse haluaa.

Asiakas arvioi omaa työ- ja toimintakykyään omasta tuntemuksestaan ja kokemuksestaan käsin. Työ- ja toimintakyky näyttäytyy eri tavoilla työympäristössä kuin kotiympäristössä. Kokemus hyvästä elämästä ei ole samanlainen kuin ammattihenkilöllä.

Mikään mittari ei tuo täydellisen luotettavaa tietoa. Asiakkaan kanssa keskustelu ja hänen asioihinsa perehtyminen antaa oleellisen tiedon ja ymmärryksen. Kykyviisarin avulla saatu tieto toimii parhaimmillaan asiakkaan tilanteen edistämisessä. Kokonaisvaltainen tieto auttaa tavoitteellisessa työskentelyssä.

Työ- ja toimintakyvyn arviointi asiakastyössä – tehdäänpä sitä arviointimittareilla tai ilman – on haastavaa.  Asiakastyössä vaaditaan pitkäkestoista ja kokonaisvaltaista asiakkaan arjessa elämistä. Emme saavuta, emmekä tarvitse kaikkea tietoa. Keskustelu arviointimenetelmistä ja niiden kehittämisestä on tärkeää. Tarvitsemme niitä asiakastyössä. Arviointimenetelmien käyttämisen tulee perustua yksilölliseen harkintaan ja tarkoituksenmukaisen menetelmän valintaan.

Lähde: Työterveyslaitos, Solmu -hanke 2019. Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä. Käyttöopas. https://sivusto.kykyviisari.fi/wp-content/uploads/2019/10/Kykyviisari_kaytto_opas_paivitys_SF_171019_yleinen-.pdf

Tarvitsemme tietoa – nyt on aika kehittää rakenteita

Satu Marja Tanttu on Essoten aluekehittäjä
SOSRAKE-hankkeessa

Satu Marja Tanttu työskentelee Essoten aluekehittäjänä SOSRAKE-osaamisverkosto -hankkeessa.

Aikuissosiaalityö on sisällöltään monelle tuntematon, vaikka kaikenikäisten huono-osaisten auttaminen on perinteisesti liitetty sosiaalihuollon tehtäviin. Siihen liitetään usein asiakkaiden taloudellinen huono-osaisuus ja rahalliset tuet, vaikka köyhyys onkin usein seurausta syvemmistä elämän haasteista ja aikuissosiaalityössä asiakkaita pyritään auttamaan kokonaisvaltaisesti.

Essoten aikuissosiaalityön kehittäminen käynnistyi ISO SOS -hankkeessa vuosina 2018–2019. Kehittäminen keskittyi toiminnallisen muutokseen: asiakasosallisuuden vahvistamiseen asiakasprosesseissa ja työkäytäntöihin. Hankkeessa kokeiltiin myös erilaisia asiakkaan toimintakykyä mittaavia mittareita.

Hankkeen aikana aikuissosiaalityöhön saatiin uusia työvälineitä. Jalkautuvaa työotetta laajennettiin kolmannen sektorin toimipisteisiin ja muun muassa yhteistyö diakonien kanssa toi uusia asiakkaita avun piiriin ja tiivisti yhteistyötä.  Ryhmätoimintojen tärkeys tuli esiin hankkeen kokeilujen myötä. Toiminnalliset ryhmät toivat sisältöä ja rytmiä asiakkaiden arkeen ja niiden aktivoivan vaikutuksen havaittiin voivan viedä asiakkaan tilannetta eteenpäin.

Rakenteellisen sosiaalityön osalta mallinnettiin käytäntö sisäisen tiedon tuottamiselle. Samalla kävi kuitenkin selväksi, että kokonaisuutena rakenteellinen sosiaalityö on niin laaja, ettei sen tarvitsemaa kehittämistyötä pystytä ISO SOS -hankkeen puitteissa tekemään. Rakenteellisessa sosiaalityössä tulisi hyödyntää asiakkaiden kokemustietoa, mutta sen systemaattiseen keräämiseen ja käsittelyyn ei ole käytäntöjä, eikä välineitä. Koska velvoite rakenteellisen sosiaalityön tekemiseen on lainsäädännössä uusi, sitä ei ole huomioitu alan koulutuksissa, eikä sosiaalialalla työskentelevillä ole riittäviä valmiuksia rakenteellisen sosiaalityön tekemiseen.

Tuntemamme maailma on muuttunut kevään aikana radikaalisti ja tarve rakenteellisen sosiaalityön tekemiselle on sen myötä vain lisääntynyt. Sosiaalihuollossa tehtävän työn oikein kohdentaminen on tärkeää asiakasmäärien lisääntyessä. Aikuisten arkea tukevia ja työ- sekä toimintakykyä ylläpitäviä palveluja järjestetään hyvin perinteisesti, vaikka meillä ei ole juurikaan tutkittua tietoa siitä, mikä palvelu vaikuttaa asiakkaan tavoitteeseen nähden edistävästi tai päinvastoin. Palvelujen kehittäminen tarveperustaiseksi edellyttää muun muassa analysoitua vaikuttavuustietoa.

Essote on mukana 1.5.2020 käynnistyvässä ESR-rahoitteisessa rakenteellisen sosiaalityön SOSRAKE-hankkeessa. Hankkeen myötä Essote saa kehittämisen tueksi kumppaneita, jotka tuovat kehittämistyöhön erilaista osaamista. Liikkeelle on lähdettävä perusteista, koska valtakunnallisestikin osa-alue on kehittymätön, eikä valmiita koko kokonaisuuden sisältäviä mallinnuksia ole olemassa. Lähdemme siis yhdessä eri toimijoiden kanssa kehittämään rakenteelliseen sosiaalityöhön valmennusta ja välineitä, joita tulevaisuuden sosiaalipalvelujen kehittäminen tarvitsee. Alkamassa on mielenkiintoinen matka!

SOSRAKE-osaamisverkosto on sosiaalialan tulevaisuutta

Anne Surakka, SOSRAKE-hankkeen projektipäällikkö

Anne Surakka työskentelee 1.5. alkaen projektipäällikkönä SOSRAKE-osaamisverkosto -hankkeessa

#koronakevät #poikkeustila #pesekädet #pysykotona #jaksaajaksaa… 

Hashtagitkin sen kertovat: tästä keväästä tuli toisenlainen, ehkä jopa käänteentekevä. Moni asia arjessa on muuttunut, eikä lisääntyneestä epävarmuudesta näytä olevan nopeaa ulospääsyä. Hyvinvointia ja terveyttä ylläpitävät ja edistävät rakenteet huojuvat entistä pahemmin – olivathan perustukset rapistumassa monilta osin jo ennen kriisiä. Sosiaaliala on kuitenkin ollut matkalla jonkinlaiseen käännekohtaan jo kauan ennen nykyisiä poikkeusoloja.

Erityisesti viime vuosina tarve ja vaatimukset parantaa sosiaalialan työn laatua ja vaikuttavuutta, hillitä kustannuksia ja edistää asiakkaiden osallisuutta ovat lisääntyneet kiihtyvällä vauhdilla. Niin lainsäädännössä kuin tulevaisuuden visioissakin yhdeksi keskeisistä työmme vaikuttavuutta lisäävistä tekijöistä on nimetty rakenteellinen sosiaalityö. On ymmärretty, että ilman systemaattisesti kerättyä ja analysoitua tietoa sekä ihmisten tuen tarpeiden kokonaisvaltaista hahmottamista erilaiset toimenpiteet, palvelujen ja tuen kehittäminen sekä voimavarojen suuntaaminen on sama kuin suunnistaisi ilman karttaa ja kompassia.

”Poikkeustila on maineen nollapiste”, arvioi Kaiku Helsinki -viestintätoimiston toimitusjohtaja Pete Saarnivaara blogissaan 31.3. Hänen mukaansa muutaman vuoden päästä yhteiskunnan toimijoita arvioidaan sen perusteella, mitä he tekivät poikkeustilan aikana ja sen jälkeen. Itse näkisin, että tämä on myös se hetki, josta alkaa sosiaalialan uusi tulevaisuus: nyt, jos koskaan meidän on tehtävä näkyväksi yhteiskuntaa ja parhaimmillaan koko maailmaa muuttava työmme. Kuten uunituore sosiaalityöntekijä Anna-Reetta Buchen ISOblogissaan omaa polkuaan kuvasi, alan valinta varmistui oikeaksi hänen ymmärtäessä, että sosiaalityöntekijänä voi ja pitää vaikuttaa sekä tuottaa työtä koskevaa vaikuttavuustietoa.

Rakenteellisen työn tekeminen ei kuitenkaan ole mahdollista ilman taitoja ja resursseja. Pian käynnistyvä SOSRAKE-osaamisverkosto on yhteinen ja merkittävä ponnistus, jossa parannetaan sosiaalihuollon toiminnan ja tiedolla johtamisen edellytyksiä. Hankkeessa vahvistetaan nykyisten ja tulevien ammattilaisten osaamista ja ymmärrystä aikuisten parissa tehtävässä sosiaalialan rakenteellisessa työssä. Hankkeessa kehitettävä uusi koulutus- ja valmennuskokonaisuus tarjoaa alalle uusia välineitä puuttua tehokkaammin syrjäytymisen ja eriarvoisuuden syntyyn. 

SOSRAKE-hankkeessa kehittämistyötä tehdään sosiaalipalvelujen perustyön henkilöstön ja asiakkaiden sekä koulutustahojen tiiviinä yhteistyönä. Hanketta hallinnoi ISO ja osatoteutuksista vastaavat Essote, Kainuun sote, Diak ja Xamk. Kehittämiskumppaneinamme toimivat lisäksi Itä-Suomen yliopisto, useat Itä-Suomen kunnat ja kuntayhtymät sekä sote-alan järjestöistä Mikkelin Toimintakeskus, Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ja Sotkamon Mielenterveyden Tuki. Hanke kestää 31.10.2022 saakka.

Pidetään kukkahatuistamme kiinni – nyt mennään! #sosrake #rakenteellinentyö #sosiaalialanosaaminen #kaikkijärjestyy

Uunituoreen sosiaalityöntekijän ajatuksia

Anna-Reeta Buchen työskentelee sosiaalityöntekijänä Rautalammin kunnassa.

Aloitin sosiaalityön opinnot syyskuussa 2015 Itä-Suomen yliopistossa yhdessä 64 muun fuksin kanssa. Meitä opiskelijoita oli kirjava joukko: tuoreita saman kevään ylioppilaita, nuoria ja vanhempia oman alansa etsijöitä ja sosionomeja, joilta ammattihenkilölain voimaan tultua edellytettiin maisterin tutkintoa voidakseen työskennellä sosiaalityöntekijänä. Naisvaltainen ala, totesin – 62 naista ja kaksi miestä.

Minulle ammatinvaihto terveyden vuoksi oli välttämätöntä, koska olin tullut työkyvyttömäksi aiempaan ammattiini. Yhteiskuntatieteet kiinnostivat jo nuorempana, mutta tie vei toiselle uralle. Sosiaalitieteitä opiskelin työn ohessa avoimessa yliopistossa. Kaupan alalla ehdin työskennellä lähes 20 vuotta, tuloshakuisuus ja kannattavuusajattelu olivat selkäytimessä. Koulutusaloja vertaillessani päättelin, että sosiaalityössä voin vaikuttaa yhteiskunnallisesti.

Uudesta sosiaalihuoltolaista minulla ei vielä hakuvaiheessa ollut hajuakaan. Sosiaalityön johdatuskurssilla kävimme vierailulla Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISOssa. Tarja Kauppila esitteli rakenteellisen sosiaalityön merkitystä uudessa sosiaalihuoltolaissa. Sillä hetkellä tiesin, että olen opiskelemassa oikealle alalle: sosiaalityöntekijänä voi ja pitää ihan oikeasti vaikuttaa ja tuottaa vaikuttavuustietoa työstä.

Tutustuin opintojen aikana muihin aikuisopiskelijoihin. Yhteistä meille oli se, että opinnoissa pystyimme hyödyntämään elämänkokemusta, aiempaa työhistoriaa, kokemuksia hyvinvointivaltiosta ja muistoja lamasta. Monelle meistä työn merkityksellisyys on suurempi motiivi kuin ansiotaso tai urakehitys. Sain myös nuorempia elinikäisiä ystäviä ja ymmärsin, kuinka erilaisessa maailmassa he nuoruuttaan elävät. Yhdessä juostiin Kauppakadun Improssa ja pelattiin juomapelejä. Olin ainoa, jolla ei siinä porukassa ollut tatuointia!

Viimeisen kahden vuoden ajan olen työskennellyt opintojen ohessa erikoissairaanhoidossa sosiaalityöntekijän sijaisuuksissa. Omasta sairastamisen kokemuksesta ja taistelusta kasvotonta työeläkeyhtiötä vastaan on ollut suuri etu. Sitä oppia en olisi mistään kirjasta voinut ammentaa. Opintojen aikana tein yhteistyötä ISOn kanssa. Minulle avautui näköaloja sosiaalisen kuntoutuksen, aikuissosiaalityön kehittämisen ja vaikuttavuuden teemoihin. Niistä aineksista gradukin syntyi. ISO kiitos kaikille ISOn ja ISO SOS -hankkeen väelle!

Olen juuri aloittanut sosiaalityöntekijän virassa. Työhaastattelussa maaliskuun alussa en vielä tiennyt, millaisessa yhteiskunnallisessa ja globaalissa kaaoksessa hihani käärin tuoreena, kirkasotsaisena sosiaalityöntekijänä. Haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden elämään Covid-19 aiheuttaa ennennäkemättömiä ja pitkäkestoisia haasteita. Tuen ja avun tarpeessa olevien määrä tulee lisääntymään. Tähän tilanteeseen minulla ei ole elämänkokemusta eikä kurssikirjoja luettuna. Mutta luotan siihen, että olen laillistettu sosiaalityöntekijä, minulla on valmius toimia. Minä pärjään kyllä. Niin on pärjättävä kaikkien kollegoidenkin.

Toivo ihmisessä

Tarja Kauppila:

Kun ihan ensimmäiset virusuhkan matkustusrajoitukset iskivät arkeen, muistan, että se tuntui vain hetken ja vain hieman hankalalta. Silloin postasin Facebook-sivulleni yhdestä pelastuksesta, joka on mielikuvitus. Edelleen voi yhdessä muistella kaikkia jo tehtyjä hauskoja reissuja, edelleen voi suunnitella tulevia.

Mutta päivä päivältä virusuutiset ovat synkentäneet ankarasti niin näkymiä kuin mieltä. Silmät täyttyvät kyynelistä, kun katsoo kuorma-autojonossa verkkaasti viimeistä vaellustaan tekeviä italialaisia ja suojavarustuksissaan pää painuksissa itkeviä väsyneitä hoitajia. On surua, on huolta, on hätää – kaukana ja ihan lähelläkin jo. Miten selviydymme?

Useimmilla meistä on koti, johon suojautua. Useimmilla meistä on läheisiä, joihin turvautua. Kaikilla ei ole, ja velvollisuutemme on pitää yhdessä huolta niistä ihmisistä, jotka ovat nyt kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa. Tähän pystymme kyllä!

Tänään ajattelen niin, että tässä vuoden lopulle menee, ennen kuin päiväjärjestykset oikenevat kriisiasennosta. Ja pitkään sen jälkeen korjannemme kaikkea sitä, mitä emme voineet virukselta ja sen seurausvaikutuksilta varjella. Valitettavasti. Mistä toivoa tulevaan? 

Sähköposti kertoo juuri esimerkiksi siitä, että Euroopan komissio on hyväksynyt päivityksen, joka kohdentaa Horisontti 2020-ohjelmalla 47,5 miljoonan euron rahoituksen koronaviruksen torjumiseksi. Jo 17 hanketta ja 136 tutkimusryhmää ympäri EU:ta työskentelee kehittääkseen rokotteita, uusia hoitomenetelmiä ja viruksen leviämisen estämiseen tähtääviä lääketieteellisiä järjestelmiä. Ihmiset sentään yrittävät!

Sosiaalialan asiantuntemustakin tarvitaan vielä monessa - maalla, merellä ja ilmassa. On rohkeasti otettava käyttöön kaikki se osaaminen, jota meillä on.  On myös yhdessä varmistettava, että parhainta mahdollista osaamista kehitetään koko ajan. Nyt emme totisesti voi jäädä tuleen makaamaan. Keinoja on pohdittava, yhteyttä on pidettävä, toimiin on tartuttava. Hankeavustuksiakaan ei ole varaa sivuuttaa, vaikka kuinka perustyö paineistaa monia. Tässä asiantunteva kehittäjäkaarti, viisas johtoporras ja vastuullinen päätöksentekijä tekevät kaikki parhaansa, eikö niin?

Mielikuvitustakin meiltä kaikilta nyt kysytään, kun kohdataan paljon myös sellaista, mitä ei ole koskaan aikaisemmin arjessa kohdattu. Ja luovuuttahan löytyy, eikö vain? Voimia tähän arkeen meille kaikille!

Sosiaaliala tarvitsee kehittämistä poikkeusoloissakin

Anne Surakka, erityisasiantuntija, tiedolla johtaminen, ISO

Muutama kuukausi sitten vuosi vaihtui ISOssa juhlallisissa tunnelmissa: ISO SOS -hanke oli juuri saatu päätökseen ja kätemme olivat kukkuroillaan kehittämistyön hedelmiä. Asiakkaiden osallisuuden edistämiseen ja vaikuttaviin aikuissosiaalityön kokeiluihin keskittyneessä työssä päästiin tavoitteisiin ja osin ylitettiinkin ne kirkkaasti. Hankkeessa mukana olleet Etelä-Savon ja Kainuun aikuissosiaalityöntekijät näkivät mittarien käytön hyödyt asiakasprosessien tukemisessa, jalkautumisten luomat mahdollisuudet ihmisten kohtaamisen ja palveluiden saavutettavuuden parantamisessa sekä erilaisten ryhmätoimintojen voimaannuttavat vaikutukset. 

Juhlahumusta huolimatta ilmassa oli myös häivähdys huolta. ISO SOS -hanke oli luonut mahdollisuudet työ- ja toimintakulttuurin muutokselle alueilla, mutta samalla luonnollisesti kirkastanut meille sitä, miten paljon kehitettävää meillä vielä olisi edessämme.  Esimerkiksi rakenteellisen sosiaalityön ymmärrys vahvistui hankkeen aikana selvästi, mutta sen käytännön toteutukseen vaadittavaa aikaa tai yhteistä strategiaa meillä ei vielä ollut, saati riittävästi välineitä ja osaamista tiedon keruuseen tai välittämiseen. Selvää kuitenkin oli, että sosiaalihuollon toimintaedellytysten ja tiedolla johtamisen, työn laadun ja vaikuttavuuden, kustannusten hillitsemisen sekä työhyvinvoinnin kannalta tarvitsisimme jatkossa nimenomaan rakenteellisen työn kehittämistä. 

Kun viime syksynä aloitimme uuden hankkeen valmistelut, alueellamme oli laajasti kiinnostusta rakenteellisen työn kehittämiseen. Kuntatalouden näkymien jatkuvasti heikentyessä ja valtion kärkihankkeiden viivästyessä mahdollisuutemme valjastaa tuo innokkuus uutta luovaksi yhteistyöksi näytti karkaavaan ulottuviltamme. Sitoutuneiden kehittämiskumppaniemme ja maakuntiemme tarpeita ymmärtävän rahoittajan tuella pystyimme kuitenkin laatimaan hienon SOSRAKE-osaamisverkoston hankesuunnitelman rakenteellisen sosiaalialan työn kehittämiseksi. Jäimme jännittyneinä odottamaan kolmen maakunnan sihteeristöjen ja yhteistyöryhmien päätöstä rahoituksesta.

Viime viikkojen poikkeusolojen aiheuttamat pelot hälvenivät hetkeksi hankkeen rahoituksen varmistuttua 25.3. Ajattelimme toki, että ensisijaista on nyt huolehtia kaikkien terveydestä ja turvallisuudesta – sosiaalialan toimijoina näemme, miten eri syistä heikossa asemassa olevien ihmisten hätä on pahentunut päivä päivältä. Samalla tiesimme, että tänäkin aikana ja erityisesti tästä kaikesta toipuessamme tarvitsisimme myös toivoa ja eteenpäin suuntaavia tekoja. 

Lähipäivinä selviää pystytäänkö jo rahoituksen saanutta SOSRAKE-työtä aloittamaan, vai päädytäänkö siihen, ettei kehittämiselle ole näissä olosuhteissa tilaa. Sydämestäni toivon, että tämä mahdollisuus suodaan ja jatkossa meillä on enemmän osaamista ja välineitä, joita niin kipeästi tarvitsemme ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä ja paremman tulevaisuuden luomisessa. Tässä ajassa meiltä vaaditaan entistä enemmän sisua ja rohkeutta puolustaa näitä tärkeitä asioita – nyt ei luovuteta!

Huomenna on uusi päivä

Anne Frimodig työskenteli Pohjois-Karjalan LAPE-muutosagenttina vuosina 2016–2019. Tämän vuoden alusta lähtien hän kertoo olevansa väljähtänyttä aamukahvia nauttiva väitöskirjatutkija.

Lapsi- ja perhepalvelujen kehittämistä on tehty vuosikausia aina senhetkinen yhteiskunnallinen tilanne ja arvomaailma huomioiden. Näin jokaisesta aikakaudesta on muodostunut oma ja ainutlaatuinen kokonaisuutensa.

Kun puhutaan lapsista ja heidän tarpeistaan, on kai sanomattakin selvää, että heidän hyvinvointinsa on meidän kaikkien etu. Tältä osin vuosina 2017–2018 toimeenpantu valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) oli erityinen – sen suurena tavoitteena oli lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistuminen sekä palvelujen painopisteen siirtyminen ennaltaehkäisyyn ja mahdollisimman varhaiseen tukeen.

Erityinen oli myös vuosi 2019, jolloin muutosohjelman aikana tehtyjä toimenpiteitä juurrutettiin maakunnissa sekä rakennettiin johtamisen alueelliset LAPE-akatemia -valmennuskokonaisuudet. Nämä valmennuspäivät tarjosivat maakuntien johtavassa tai päättävässä asemassa oleville uudenlaisen ja hallintorajat ylittävän verkostomaisen johtamisen rakenteen, jossa pureuduttiin myös palvelujen vaikuttavuuteen.

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma jatkuu vuosina 2020–2022 uuden hallitusohjelman myötä osana Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmaa. Alueellisen kehittämisen painopisteet on rakennettu kolmeksi kokonaisuudeksi, jotka ovat perhekeskukset ja varhainen tuki arjessa sekä matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut. Lastensuojelun kehittämiskokonaisuuteen on tulossa erillinen rahoitushaku lupausten mukaan jo maaliskuussa.

Mielenkiinnolla jään nyt seuraamaan sitä, miten uuden hallitusohjelman tavoitteet konkretisoituvat eri maakunnissa tulevaisuuden kehittämisen painopisteiksi ja miten aikaisempaa kehittämistyötä hyödynnetään uudessa hankehaussa. Näkemykseni mukaan kuntien ja maakuntien haasteellisissa taloudellisissa tilanteissa ei ole mahdollisuutta löysätä eikä jättää aikaisempaa kehittämistyötä huomioimatta. Jos näin tehtäisiin, se olisi silkkaa hulluutta!

LAPE-muutosohjelman aikana Pohjois-Karjalassa kehitettiin onnistuneesti asiakaslähtöisiä palveluja ja toimintoja myös asiakkaan tarpeita kuulemalla. Olen erityisen iloinen Lapset puheeksi -mallin vahvasta kouluttamisesta alueellamme sekä systeemisen lastensuojelun aloittamisesta. Näiden lisäksi tämän vuoden laajemmaksi kehittämistyön painopisteeksi on valittu vastuutyöntekijämallin kehittäminen. En tohdi unohtaa myöskään joidenkin kuntien innostusta hakeutua UNICEFin lapsisystävällinen kunta -malliin tai ottaa kunnissa päätöksenteon tukesi käyttöön lapsivaikutusten arviointi.

On tärkeää muistaa se, että kukaan ei tee työtä yksin, vaan siihen tarvitaan jokaisen panosta. Kiitän Teitä kaikkia yhdessä tehdystä työstä ja lukuisista kohtaamisista ja uusista ystävistä. Tämä kaikki on ollut ainutlaatuista. Tehdään myös huomisesta parempi päivä. Tove Janssonin sanoin: Huomenna on uusi pitkä päivä, sanoi äiti. -Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.

Oikeudenmukaisuutta työttömyysetuuksien maksuun

Sari Uotila työskentelee sosiaaliohjaajana Pieksämäen aikuissosiaalityössä.

Olen tehnyt marraskuussa 2019 kansalaisaloitteen siitä, että työttömyysetuus maksettaisiin työttömälle kerran kuukaudessa. Tällä hetkellä Kela maksaa työmarkkinatukea neljän viikon jaksoissa, yhteensä 13 erää vuodessa. Tämä on ongelmallista silloin, kun ihminen joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.

Nykyisen maksukäytännön myötä työtön saa jossakin kuussa täyden työmarkkinatuen kaksi kertaa. Jos tällaisessa tilanteessa joutuu hakemaan Kelasta myös perustoimeentulotukea, työttömyysetuus muunnetaan Kelan tekemässä perustoimeentulotukilaskelmassa asiakkaan tosiasiallisia tuloja suuremmaksi tietyn laskukaavan mukaisesti (kaavan mukaan kuukaudessa on keskimäärin 21,5 arkipäivää, joilta etuus maksetaan). Tämä käytäntö jatkuu niin kauan, kun työtön hakee yhtäjaksoisesti työmarkkinatukea ja perustoimeentulotukea. Jos työtön ei pysty säästämään tuota kolmannentoista erän työmarkkinatukea, hänen tulonsa huomioidaan siis laskelmassa tosiasiallista suurempina. Säästäminen jo valmiiksi pienistä etuuksista on vaikeaa.

Esitän kansalaisaloitteessa, että työttömyyspäivät ilmoitettaisiin Kelalle aina kuukauden 25. päivään mennessä ja hakija saisi työttömyysetuuden säännöllisesti heti seuraavan kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Näin työttömiä kohdeltaisiin samalla tavalla kuin palkansaajia – palkansaaja tietää tarkan, säännöllisen maksupäivän.

Olen työskennellyt sosiaalitoimistossa sekä kunnasta suoraan myönnettävän perustoimeentulotuen aikana, että tämän nykyisen mallin aikaan, jossa perustoimeentulotuki haetaan Kelalta ja täydentävä toimeentulotuki kunnan sosiaalitoimistosta. Olen keskustellut monen asiakkaan kanssa siitä, mistä työmarkkinatuki-erästä esimerkiksi vuokra maksetaan, kun tuen maksupäivä muuttuu koko ajan.

Jos Kelan työttömyysetuus maksetaan 23.10. ja seuraavan kerran 20.11., milloin 5.11. erääntyvä vuokra pitäisi maksaa? Maksaako asiakas marraskuun vuokran lokakuussa hänelle maksettavasta työmarkkinatuesta ja on rahaton seuraavaan työmarkkinatuen maksupäivään asti? Vai maksaako hän marraskuun alussa erääntyvän vuokran vasta 20.11, melkein kolme viikkoa myöhässä? Työttömyysetuuden maksupäivien vaihtelun seurauksena vähävaraiset pyytävät Kelaa maksamaan asumistuen omalle tililleen. Näin heillä on edes joku säännöllinen ja ennakoitava tulo alkukuukaudesta. Tämä taas edistää vuokrarästien syntymistä, jos asumistuki ei menekään välttämättä pelkästään vuokraan.

Työttömien keskusjärjestö ja ammattijärjestö Talentia ovat tiedottaneet kansalaisaloitteestani. Olen pyytänyt tiedotusapua ViaDia ry:ltä ja Hurstin avulta, jotka tekevät avustustyötä työttömien ja vähävaraisten parissa. Olen lähestynyt myös Helsingin Sanomien ja YLEn toimittajia, mutta tuloksetta. Tällä hetkellä kannatusilmoituksia on jätetty 600, kun niitä pitäisi saada 50 000. Keräys on käynnissä 1.5.2020 asti. Miten saada medianäkyvyyttä heikommassa asemassa olevien ihmisten asian ajamiselle?

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5347