Peruna kerrallaan

Anne Frimodig työskentelee muutosagenttina Pohjois-Karjalan LAPE-hankkeessa.


Peruna
Peruna (Solanum tuberosum) on koisokasvien heimoon kuuluva ravintokasvi, jonka mukulaa käytetään ravintona, kertoo netti. Suomen Mielenterveysseuran ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (ITLA) yhteisen hankkeen Lapset puheeksi -menetelmäkoulutuksessa kouluttajakollegani puhui usein perunasta toteamalla: peruna kerrallaan. Vaikka peruna on kooltaan varsin pieni ja vaatimatonkin, on se samalla varsin merkityksellinen ravinnonlähde.

Viljely
Perunan viljelyhistoriaa voi verrata pohjoiskarjalaiseen kasvutarinaan, jota Lapset puheeksi -menetelmän aikana on tapahtunut. Vaikka Lapset puheeksi -menetelmän historia on maailmalla alkanut vuosia sitten, on Pohjois-Karjalan pelto ollut sen verran kivikkoinen, että siemenperunoiden istutus aloitettiin virallisemmin vuonna 2018. Toki itse idätys on alkanut jo aikaisemmin. Menetelmän tavoitteena on se, että perheet saavat tukea vanhemmuuteensa ja lapsen suotuisaan kehitykseen omassa kehitysympäristössään ja asuinpaikasta riippumatta. Vanhempien kanssa keskustellaan lapsen vahvuuksista ja haavoittuvuuksista. Mikäli vanhempi haluaa tilanteeseen muutosta, tehdään toimintasuunnitelma tilanteen korjaamiseksi. 

Pohjois-Karjalan ensimmäinen kouluttajaryhmä on valmistunut osana Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa (LAPE). Ryhmä on kouluttanut mukavasti menetelmäosaajia levittäytyen mukuloiden tavoin eri suuntiin kuten kouluun, neuvolaan, työllisyyspalveluihin, somatiikan puolelle, aikuisten mielenterveyspalveluihin ja lastensuojeluun. Tulevaisuudessa on tarkoitus vallata peltotilaa lisää ja kehittää vuoroviljelyä siten, että pellot voisivat jatkossakin olla yhtä moniammatillisia. 

Puhtaus
Perunaa on hoidettava. Sitä on mullattava kesän mittaan ja ehkä kasteltavakin välillä. Sama pätee Lapset puheeksi -menetelmään. Koulutuksen aikana todettiin usein, että menetelmä on pidettävä puhtaana ja tasalaatuisena, sillä se on myös laadun tae. Perustuuhan menetelmä tieteelliseen ja tutkittuun näyttöön, josta on kansainvälisiä artikkeleitakin jo kirjoitettu.
Mutta ilman kastelua peruna voi muuttua myrkylliseksi. Tuolloin se saa pintaansa vihreän varoitusvärin. Sama pätee Lapset puheeksi -menetelmään. Puhtaana pitäminen vaatii suunnitelmallista johtamista ja strategiaa. Lisäksi tarvitaan alueelliset ja valtakunnalliset työkokoukset, joiden tehtävänä on vaihtaa ajatuksia ja lisätä menetelmäuskollisuutta.

Peruna
Peruna sisältää noin 10–15 % tärkkelystä, vajaat 2 % proteiinia, ja tuoreena kohtalaisesti c-vitamiinia, kirjoittaa netti.  Perunaa voidaan pitää siis varsin monipuolisena. Myös Lapset puheeksi -menetelmä noudattaa sovittua sisältöä monipuolisuuden osalta. On x-määrä teoriaosuutta, x-määrä menetelmäohjausta ja x-määrä työnohjausta. 

Kun kaksikymmentä ammattilaista istuu saman laarin ääreen, ei ihmettely lopu. Kun perunaa tarkastelee eri suunnasta ja eri viitekehyksin, on mielipiteitä monia. Aina eivät asiat ole niin yksiselitteisiä, selkeitä tai johdonmukaisia, mutta otetaan ne vastaan, peruna kerrallaan.

 

Työrauhaa ja uudistusvoimaa

kuva: Pixabay

Tarja Kauppila:

Elämme "jatkuvien muutosten aikaa", kuulee usein sanottavan. Muutos ei ole välttämättä uudistus: perustellusti ja todennetusti otettu askel tavoiteltuun kehityssuuntaan. Miten muutoksiin voisi työn arjessa suhtautua?

Ensinnäkin "turhia" muutoksia kannattaisi ennemmin välttää kuin koettaa sinnitellen vain sietää − se toisi kaivattua työ- ja toimintarauhaa. Harvoin ja harvalla on energiaa tai muitakaan resursseja tuhlattavaksi. Ei siis liikettä vain liikkeen vuoksi, ei kaikkia pingispalloja yhtä aikaa ilmaan räjähtävän dynaamisuuden merkiksi.

Toisaalta kuitenkin tarpeellisia muutoksia eli uudistuksia kannattaisi tukea, jotta toimintaa haittaavat heikkoudet, esteet ja uhkat vähenisivät sekä toimintaa edistävät vahvuudet ja mahdollisuudet lisääntyisivät. Jos huomataan, että jokin epäkohta hiertää tai jotenkin toisin toimiminen kiinnostaa, niin niihin kohtiin vain rohkeasti kiinni.

Mutta miksi ihmeessä kirjoitan tällaisia "itsestään selviä" asioita?

Siksi, kun näen krooniseksi kääntyneeseen epävarmuuteen, muutosuhkiin ja niiden ennakointiin vähintään ajatuskokein koko ajan työssään energiaa käyttävien ammattilaisten uupuvan ja turhautuvan. Luopuva ote on monella jo lähempänä todellisuutta kuin luova ote.

Siksi, kun näen, miten uudistusta kaivataan, mutta usko, energia ja muut tarvittavat resurssit näyttävät luvattoman kaukaisilta, saavuttamattomissa siintäviltä kuvajaisilta. Ei tässä työssä, ei näissä tehtävissä, ei varmaan vuosikausiin, ei ehkä ennen eläkeikää - josko sitten koskaan. Ei oikein tunne konkreettisesti pystyvänsä.

"Paratiisi" ei välttämättä kuitenkaan ole kovin kaukana. Yhteistä pysähtymistä se kyllä vaatii. Ja sitä, että tohtii uudistua. Useimmat toivovat uudistavia muutoksia, mutta eivät välttämättä halua tai ole aidosti valmiita muuttamaan omaa toimintaansa. 

Ajattelen niin yksinkertaisesti, että viimekädessä jokainen voi "uudistaa" vain itseään: omaa ajatteluaan ja toimintaansa. Pienin rauhallisin askelin, yhdessä valittuun suuntaan, yhdessä edistymistä arvioiden. Työelämässä uudistaminen on yleensä kuitenkin joukkuelaji, jossa jokaisen osallistujan panoksella on etenemisen kannalta väliä.

Mitä siitä voisi seurata, jos toimisi noin? Voi olla, että silloin "muutos on mahdollisuus" -hokema toimisi ja "jatkuvissa muutoksissa" eläminen olisikin energisoiva, kestävän kehityksen ilonmerkki. Kannustan kyllä kokeilemaan!  

Kirjaamisvalmennus – ihan outo asia?

Silja Huotari työskentelee lähihoitajana Siun Soten kotihoidossa Joensuussa ja toimii kirjaamisvalmentajana.

Keväällä 2017 lähiesimieheni kysyi: lähtisitkö kirjaamisvalmentajaksi, kun sinulla on tietokoneosaamista? Lupauduin saman tien tietämättä sen tarkemmin, mistä on kyse ja mitä kirjaamisvalmentajana oleminen tarkoittaa.

Ensimmäinen valmennuspäivä koitti syksyllä 2017. Kirjaamisvalmennuksen tarkoitus, sisältö ja tavoitteet tulivat täytenä yllätyksenä, ja ensimmäisen päivän jälkeen mieleen jäi vain suuren suuri hämmennys. Valmennuksen edetessä asia alkoi valjeta ja hahmottua paremmin. Ahaa! Tässä ei ole kysymys muusta, kuin tietopohjaisesta valmentamisesta, joka perustuu puhtaasti sosiaalihuollon asiakasasiakirjalakiin ja sen tuomiin velvoitteisiin sosiaalialalle. Valmennuspäivien aikana tutustuimme ryhmätöiden merkeissä muihin kirjaamisvalmentajiin, ja joidenkin kanssa tuli vaihdettua ajatuksia myös valmennuspäivien ulkopuolella. Yhteinen asia yhdisti ja kasvatti valmennuksiin.

Aloitimme kirjaamisvalmennukset Siun Soten henkilöstölle alkuvuodesta 2018. Aihe tuntui vielä vieraalta ja monimutkaiselta minulle ja monille muille. Myös esiintyminen tuntui tästä syystä epävarmalta. Kevään edetessä ja useamman valmennuksen tehneenä alkoi varmuutta jo tulla. Saimme kirjaamisvalmentajina käyttöömme valmennusmateriaalin, johon oli pakattu paljon asiaa aika monimutkaisesti ja pitkästikin. Valmentajana koin materiaalin työlääksi esitettäväksi ja luulen, etteivät läheskään kaikki jaksaneet kunnolla seurata asiaa. Olisin kaivannut materiaaliin enemmän elävyyttä ja visuaalisuutta. Videomateriaalit olivat hyviä ja uskon niiden tuoneen paremmin esille määrämuotoisen kirjaamisen periaatteita ja haasteita sekä sitä, mitä kaikkea tämä edellyttää ennen Kanta-palveluiden käyttöön ottoa.

Valmennuspäivillä nousi esille paljon kirjaamiseen liittyviä asioita: mitä saa kirjata ja miten pitää kirjata. Paljon jäi vielä avoimiakin kysymyksiä, mutta uskon, että valmennusten edetessä 2. vaiheeseen asiat tulevat selvemmiksi koko sosiaalihuollon henkilöstölle. Tai ainakin viimeistään silloin, kun järjestelmäkoulutukset alkavat.

Nyt syksyn 2. vaiheen valmennuksiin valmistautuminen on alkanut ja uudet esitettävät asiat ovat edessä. Odotan innolla 2. vaiheen valmennuksia ja myös Siun Soten Siun soKanta -hankkeessa toimimista. Paljon on haasteita, mutta olen luottavaisin mielin. Kirjaaminen muuttuu ja uskon, että tulevaisuudessa ajantasainen ja määrämuotoinen kirjaaminen palvelee meitä paremmin sote-yhteistyö kuvioissa.

Suuntana rakenteellinen sosiaalityö

Timo Hankosalo työskentelee ISO SOS -hankkeen projektipäällikkönä.

Sosiaalihuoltolaki astui voimaan vuonna 2015. Miten se ohjaa meitä tekemään rakenteellista sosiaalityötä? Kenen vastuulla rakenteellisen sosiaalityön tekeminen on? Ja tehdäänkö sitä?

Ensimmäiseen kysymykseen vastauksen löytäminen on helppoa. Katsomme vain sosiaalihuoltolakia, joka on hyvin yksinkertainen. Lain mukaan ”rakenteellisella sosiaalityöllä on huolehdittava sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittymisestä ja sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämisestä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.” Laki siis ohjaa tiedon tuottamiseen ja välittämiseen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Laki jatkuu vielä kolmella tärkeällä työtä ohjaavalla konkretisoinnilla.

Ensimmäiseksi asiakastyön tekijöitä ohjataan tuottamaan tietoa sosiaalihuollon asiakkaiden (tuen)tarpeista, niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä ja siitä, kuinka hyvin kunnan alueen palveluilla pystymme auttamaan asiakkaita heidän tarpeitaan vastaavasti. Laki velvoittaa tuottamaan tietoa asiakastyön ja palvelurakenteen vaikutuksista.

Toiseksi laki velvoittaa kunnan sosiaalihuollosta vastaavia tekemään tavoitteellista työtä kunnan sosiaalisten ongelmien poistamiseksi sekä kunnan asuinalueiden ja toimintaympäristöjen kehittämiseksi. Tähän liittyen laki ohjaa kunnan sosiaalihuollon asiantuntijoita osallistumaan omalla asiantuntemuksellaan kunnan muiden toimialojen suunnitteluun sekä jakamaan asiantuntemustaan sosiaalihuollon palveluntuottajille sosiaalihuollon asiakkaiden palvelun tarpeista ja vaikuttavuudesta. 

Sosiaalihuollosta vastuussa olevilla viranhaltijoilla on velvollisuus huolehtia rakenteellisen sosiaalityön toteutumisesta. Rakenteellisen sosiaalityön asiantuntemuksesta ja osaamisesta vastuussa olemme me sosiaalityön ammattilaiset, käytännössä työtä tekevät, yliopistojen ja THL:n sosiaalityön tutkijat ja opettajat sekä sosiaalialan osaamiskeskusten työntekijät. 

Tehdäänkö Suomessa rakenteellista sosiaalityötä? Yleinen kuva on, ettei monissa kunnissa ja kuntayhtymissä ole selkeää ajatusta, miten rakenteellista sosiaalityötä tehtäisiin. Jos emme tätä tiedä, on sitä silloin vaikea myös tehdä. Olemmeko itse nyky-yhteiskunnallisen yksilön vastuuta ja ongelmien yksilöllistä hoitamista korostavan ideologian vankeja? Sosiaalityön on kyettävä auttamaan yksilöitä heidän ongelmissaan, mutta osattava katsoa maailmaa rakenteiden tasolla ja löydettävä menetelmiä rakenteellisen tason muuttamiseen.

Meidän täytyy luoda kuvauksia yksilöiden taustalla olevista sosiaalisista rakenteista ja löytää niiden taustalla vaikuttavia syy- ja seuraussuhteiden mekanismeja. Meidän on erityisesti luotava menetelmiä siihen, että muutamme sosiaalisia rakenteita, jotka ylläpitävät ja tuottavat yksilöiden ongelmia. Me ISOssa olemme mukana tässä työssä - olethan sinäkin! Tervetuloa Kunnonpaikkaan 8.11.2018 - Rakenteellisen sosiaalityön ja viestinnän seminaariin. Katso ohjelma täältä.

Savolainen solmu

Tarja Timonen työskentelee kehittämisasiantuntijan tehtävissä Pohjois-Karjalassa Siun Sotessa (Siun SoKanta -hanke) ja toimii kirjaamisvalmentajana. 

Maailmaan mahtuu monenlaisia titteleitä, joista useat ovat haluttujakin. Kirjaamisvalmentaja oli sanana sellainen, ettei se herättänyt minussa muuta kuin ihmetystä. Sellainen pesti oli kuitenkin tarjolla, kun esimieheni tarjosi kouluttautumista kyseiseen tehtävään.

Tietoa työn sisällöstä oli ennakkoon niukasti tarjolla, joskaan ihan vieras aihealue ei kuitenkaan ollut. Olin toiminut aiemmin kirjaamisen asiantuntijana terveydenhuollon sisällöllisestä ja rakenteellisesta kirjaamisesta Kiteellä ja Kesälahdella.

Kirjaamisvalmennuksessa aihe-alue alkoi avautua, kun tuolloin Kansa-koulu -hankkeessa aluekoordinaattorina toiminut Susanna Rautio aloitti kattavan selostuksen asiasta. Saimme tietää hankkeen olleen käynnissä jo jonkin aikaa ja me luentosalissa olevat kuuluimme joukkoon, joka aloittaisi hankkeen määrittelemän sisällön valmentamisen maakunnan sosiaalihuollon työntekijöille.

Kansa-koulu II -hanke jatkaisi aloitettua sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpanoa ja tukisi valtakunnallisen Kansa-hankkeen tavoitetta mahdollistaa asiakastiedon saatavuus siellä, missä asiakastieto on tarpeen asiakkaan palvelun suunnittelemiseksi ja järjestämiseksi. Kyseessä on tärkeä ja laaja aihe-alue, jonka pääluotsina on THL.

Asian ymmärtämisen ydin lähti lakitekstien kautta, joista saatiin raamit koko kirjaamisen sisältöön. Valtakunnallista painoarvoa ja tukea saatiin huipulta asti, ja THL:n Maarit Rötsän kannustus motivoi perehtymään aiheeseen toden teolla.

Tavoitteet olivat kovat. Ensin opiskeltiin ja sisäistettiin asian sisältö, sitten harjoiteltiin hieman valmentamista ja lopulta lähdettiin opettamaan sosiaalialan osaajille tietyllä tavalla vanhaa, mutta uuteen kuosiin laitettua asiaa.

Ensimmäisen valmennuskerran tunnelmat olivat kuin savolaisessa solmussa. Oli kerrottavana todella paljon asiaa, mutta sisällön looginen esittäminen huolestutti. Ei ollut tarkoitusta sanoa, että ”suattaahan se olla näin tai sitten ei”. Lakitekstien sisällön ja kirjaamisen käytäntöjen kohtaaminen koettiin vaikeaksi. Tätä solmua avattaisiin jatkossa siis enemmän.

Tavoitteena meillä kirjaamisvalmentajilla on tällä hetkellä alueellisten verkostojen toimintojen vakiinnuttaminen osaksi uusia sote-alueita ja määrämuotoisen kirjaamisen kehittäminen valtakunnallisesti yhtenäisellä tavalla. Koetamme myös vahvistaa sosiaalihuollon tiedonhallinnan osaamista sote-organisaatioissa. Tukenamme on Kansa-koulu II -hankkeen aluekoordinaattori sekä hyvä moodle-oppimisympäristö netissä. Alueellisissa verkostotapaamisissa keskustellaan vapaasti hyvistä ja haasteellisista asioista sekä pohditaan kehittämiskohteita.

Enää ei asioiden solmuun meneminen mietitytä. Syksyllä valmennukset alkavat uusin aihein, joita ovat esimerkiksi tietosuoja ja -turva sekä kieli kirjaamisessa. Tähän mennessä osallistujat ovat lähteneet hyvin ja avoimesti mukaan keskusteluun pohtimaan kirjaamisen nykytilaa ja miettimään kehitettäviä kohteita käytäntöjen kautta. Kaikkiin kysymyksiin ei ole ollut heti vastauksia, mutta sekä oman organisaation sisältä, Kansa-koulu II -hankkeelta että kirjaamisvalmentajien verkostolta on saanut vastauksia siinä määrin, että mutkikkaimmatkin punokset ovat avautuneet.

Tunti tutkimukselliseen ihmettelyyn – Sosiaalityöstä tutkijan silmin

Tarja Kauppila:

ISOssa kehitetään sosiaalityötä tutkimusavusteisesti. Kysyin projektitutkijaltamme Seijalta, että jos saisit Hyvältä Haltijalta yhden sosiaalityön tutkimukseen liittyvän toiveen – eikä se saa olla, että kolme toivetta lisää – niin mikä toiveesi olisi. Seija vastasi empimättä, että se olisi toive saada käytännön sosiaalityöhön lisää ”tutkimuksellisen ihmettelyn aikaa”. Mitä ihmettä se voisi olla? Miksi tutkija tällaista nyt toivoo?

Seijalla on pitkä, parinkymmenen vuoden yliopistollisen aikuiskouluttajan kokemustausta. − Koulutus on vaarallista, se voi muuttaa maailmankuvaasi, hän muisteli hieman huvittuneena siellä joskus todetun. Totta. Uuden oppiminen tai edes nykykäsityksen haastaminen, vaikka sitten tutkimustiedon avulla, voi olla portti johonkin uuteen.

Sosiaalityössä mitä luultavimmin kaivataan portteja aidosti uuteen. Työ näyttäytyy monella tavalla vaativana ja paineisena. Osaaminen on koetteilla, jaksaminen on koetteilla. Muutamissa työpaikoissa työntekijöiden vaihtuvuus pyörii taukoamattomana karusellina, mutta vaihto karusellista toiseen ei usein ole se tie, joka toisi kestävän kehityksen ratkaisuja. Asiakastyötä tulvii herkästi kaikkialla ovista ja ikkunoista. Milloin olisi sopiva tai edes mahdollinen hetki pysähtyä? Miksi kannattaisi pysähtyä?

Kiire voi kroonistua, eikä vauhti välttämättä rauhoitu kiirehtimällä. Myöskään asiakasvirta ei välttämättä laannu tiivistämällä asiakastyön tahtia tai jatkamalla vuosi toisensa perään työpäiviensä pituutta. Työpaineisiin voi saada näkökulmaa ja otetta tekemällä jotakin sopivasti toisin.

Entä jos ottaisi ihan itse sosiaalityöntekijänä omasta työpäivästään edes kerran viikossa hieman aikaa, edes yhden työtunnin verran siihen, että ihmettelisi tutkimuksellisesti, mistä omassa työssä ja sen kompastuskivissä tai asiakkaiden elämänvaikeuksissa on kyse. Entä jos ottaisi vaikka kerran kuukaudessa yhdessä yhden tai muutaman työntekijän kanssa yhden tunnin verran aikaa yhteiseen tutkimukselliseen ihmettelyyn. Kontaktoisi muita livenä tai vaikka etäyhteysvälinein, jos ihmettelykavereita ei ”huutoetäisyydellä” edes näy.

Voisi olla kannattavaa muotoilla muutamalla rivillä kysymyksiksi näitä ratkaisua odottavia pulmia. Ottaisi selvää edes ”kuukkeloimalla” (suom. huom. Google), onko joku jossakin jo tutkinut tätä asiaa. Ottaisi selvää, mitä tutkimustieto kertoo asiasta. Jos merkkejä tutkimuksista ei löydy, laittaisi tutkimus- ja koulutustahoille, sosiaalialan osaamiskeskukselle tai vaikka kirjastoon viestiä, että tällainen meitä täällä nyt askarruttaa, mistähän tietoa voisi löytyä tai mitenkä vastausten jäljille voisi päästä. Ehkä joku opinnäytteen tekijä on jo syttynyt tai syttyy juuri tästä aiheesta.

Voisi pelottaa sellainen omalääkäri, joka ei olisi pahemmin kiinnostunut lääketieteen edistyksestä tai huolehtisi tietotaitojensa jatkuvasta päivityksestä. Vaikuttaisi vahvasti epäeettiseltä. Ammatillisen osaamisen kehittämisessä aktiivinen auttaja puolestaan herättäisi luottamusta - ja viestisi samalla kestävän kehityksen tiestä myös omalla työssä selviytymisellään ja jaksamisellaan.

Mä mikään ainstain ole, mutta tällaista tekee mieli ehdottaa. Että jos haluat ihmetellä tutkimuksellisesti, niin ihmettele. Jos haluat sille ottaa aikaa, niin ota. Maisteri osaa kyllä.

Blogi julkaistu myös MikäSOte blogisarjassa

Kuva: Pixabay

Vaikuttaako aikuissosiaalityö?

Satu Marja Tanttu työskentelee
ISO SOS -hankkeessa Essoten hanketyöntekijänä.

Länsi-Savo uutisoi (25.7.-18) Itä-Suomessa väkivaltarikosten lukumäärän kasvaneen, kun ne muualla maassa ovat vähentyneet. Myös huumausainerikosten määrä on noussut muuta Suomea nopeammin. Hälyttävää on, että henkirikosten yritykset ovat lisääntyneet rajusti ja useimmiten sekä rikoksen tekijä että uhri ovat päihteiden käyttäjiä ja syrjäytyneitä.

Aikuissosiaalityön näkökulmasta tilasto kertoo karua kieltä. Meillä on ihmisryhmä, joka selvästi tarvitsisi apua ja tukea elämässään, mutta joka liukuu palvelujen ulottumattomiin. Toinen vaihtoehto on, että he ovat palvelujen piirissä, mutta palveluilla ei ole sanottavaa vaikutusta heidän elämänkulkuunsa. Tähän kiteytyy yksi sosiaalityön ongelma: vaikuttavuustietoa ei ole. Sosiaalityössä ei pystytä osoittamaan, onko asiakkaille järjestettävät palvelut sellaisia, josta asiakkaat hyötyvät, muuten kuin yksittäisiä asiakastapauksia tarkastelemalla.

Sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään monenlaisia avuntarpeita. He kuvaavat aikuisille suunnattuja palveluja suppeiksi, eikä kaikille löydy asiakkaan tilanteeseen sopivaa palvelua lainkaan. Asiakasryhmistä päihteiden ongelmakäyttäjät nousevat asiakasryhmänä, joilla on monenlaisia avuntarpeita, mutta keinot niihin vastaamiseen koetaan puutteellisina. Päihderiippuvaisen ihmisen tarpeiden sovittaminen aktivointipainotteiseen aikuissosiaalityön palvelujärjestelmään on haasteellista ja asiakas leimautuu helposti sitoutumattomaksi ja epäonnistujaksi. ¹

Palveluista syrjäytyvät asiakkaat näkyvät tilastoissa lisääntyneenä pahoinvointina ja väkivallantekoina. Aikuissosiaalityö on istunut toimistoissa liian kauan ja menettänyt kosketuksensa tähän asiakasryhmään. Valtakunnan tasolla tapahtuneet linjaukset työttömyyden hoidosta ja toimeentulotuen Kela-siirrosta eivät ole auttaneet tilannetta, mutta yhtä lailla syytä on syvään juurtuneissa byrokraattisissa toimintatavoissa, jossa sosiaalityön perimmäinen tehtävä ja tarkoitus jää asiakkaille vieraaksi.

Tilanne vaatisi syvällistä analyysia sosiaalipalvelujen vaikuttavuudesta: kohdentuuko sosiaalipalvelujen resurssi siihen, mihin sen pitäisi ja pystytäänkö näillä palveluilla vaikuttamaan asiakkaiden hyvinvointiin. Se vaatisi myös eettistä pohdintaa siitä, voiko sosiaalityö unohtaa periaatteensa: yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, ihmisarvon kunnioittamisen ja kollektiivisen vastuun, ja keskittää palvelujaan yhä enenevissä määrin asiakkaille, joiden palvelujen tarve on ratkaistavissa työvoimapoliittisilla toimenpiteillä. Ehkä aikuissosiaalityön tulisi palata juurilleen, tasa-arvoisen auttamisen ideologiaan, jossa apu viedään yhteisöihin niiden ihmisten keskuuteen, jotka sitä eniten tarvitsevat.

1 Tanttu, SM. 2016. Auttamisen rajat ja mahdollisuudet kunnallisessa aikuissosiaalityössä.
 http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20161105/urn_nbn_fi_uef-20161105.pdf