Mä mistä löytäisin sen soten – sen soten muita paremman?

Tarja Kauppila:

Nuoriso kerran viisasteli, että ”Ai kuka Sote – en tunne koko miestä!”  Tilanne päällä odotetaan ratkaisua, joka on jälleen ennennäkemättömän lähellä. Pyöräytellään pikana pykäliä, valitellaan vauhdikkaita vaikutusarviointeja. Kiirettä on pitänyt toistakymmentä vuotta. Usein suunta on kuulemma oikea, mutta jatkovalmistelussa näkyy kriittisiä kohtia. Ja että onnistuneella viestinnällä taataan demokratian toteutuminen.

Hiljattain tuli lehdessä vastaan otsikko ”Sote-uudistuksessa lähes kaikki on kokeiltu” (Savon Sanomat 9.4.). Paras-hanke jäi kesken hallituksen vaihduttua. Suurkuntamalli kaatui kuntien pakkoliitosten poliittiseen vastustukseen. Viiden sote-alueen malli sekä kuntayhtymämalli kaatuivat perustuslakiongelmiin. Alaotsikko tietää, että ”vain maakuntamalli tai tehtävien valtiollistaminen ovat käytännössä enää mahdollisia”.

Mediasta muistuu mieleen ministerin vakava ilme, kun hän puristi kainalossaan tukevaa paperinippua. Tässä se olisi, kaivattu esitys eduskuntaan menossa, yli tuhat sivua. Maakunta- ja sote-uudistus kattaa jo kymmeniä lakeja. Lakien tiivistelmä on viisikymmentä sivua. Sote-sanasto on tehty käsitteiden kuvaamiseksi.

Kantokyky, vastuunotto ja tiedolla johtaminen kulmakivinä

Mitä laajempi, vaikeaselkoisempi ja kauaskantoisempi yhteiskunnallinen uudistus on tekeillä, sitä suurempia riskejä voi sisältyä toiminnan ohjaamiseen. Ohjausta tarvitaan tavoiteltujen vaikutusten saavuttamiseen sekä niin tavoiteltujen kuin tavoittelemattomien vaikutusten ennakointiin ja toivottuun hallintaan. Onko tutkimuksellisen kehittämistoiminnan osaamiselle jatkossa kysyntää?

Sotessa järjestämisvastuuta kantavien tahojen kantokyky on yksi kriittinen menestystekijä. Pari vuotta sitten jäljitimme uudistuksen kustannusvaikuttavaa ja tehokasta ohjausta selvityshenkilöinä Anja Tuulosen kanssa. Kirjasimme onnistumisen edellyttävän ainakin seuraavia:

1)     julkinen hyvinvointi- ja terveysvastuu kannetaan

2)     samanaikaisesti julkisten varojen rajallisuus ymmärretään ja hyväksytään

3)     budjettirajoitetta noudatetaan (http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/74756).  

Julkisia varoja kohdennettaessa on otettava huomioon - yksilönäkökulmien lisäksi - yhteiskunnalliset hyvinvointi- ja terveyshyödyt.  Tiedämmekö, miten vaikuttavia ne palvelumuodot tai toimenpiteet ovat, joita tai joista ollaan valitsemassa? Kiinnostavia ja erihintaisia vaihtoehtoja on tarjolla ilman, että tutkimukseen nojaavat hyötynäytöt tai julkisten varojen käyttöön kuuluva kustannusvaikuttavuus välttämättä ohjaisivat valintoja. Eikä pelkkä terveystieto enää riitä. Tietoperustaan, tutkimukseen ja tiedolla johtamisen osaamiseen on satsattava myös sosiaalihuollossa sekä sotea yhdistävissä vaihtoehdoissa.

Yksi maakunnan valmistelijaääni totesi puhuttelevasti, että me teemme nyt tätä, koska rahat meiltä loppuivat ajat sitten. Monet isänmaan kriittisimmät taloushetket on luettu vasta jälkikäteen päättäjien elämäkerroista. Historian saatossa lukemattomat päättäjätkin ovat riutuneet sietämättömissä paineissa kansakunnan hyväksi. 

 

Mikä on jo ihan tarpeeksi − ratkotaanko sotea vai koko maailmaa?

Kohti uutta lähdettäneen ennemmin sillä energialla, että nyt tehdään yhdessä hyvää ja vielä vähän parempaa kuin mitä tehtiin aikaisemmin. Ei niinkään siten, että pakon edessä varauduttaisiin synkistä pahimpaan. Toivoa kannattaa herättää ja vaalia sitä tukevilla konkreettisilla toimilla.

Sosiaali- ja terveydenhuolto on saanut median painolastia uudistuksen hankaluudesta − osin suotta. Merkittäviä hankaluuksia selittyy sillä, että samalla on pyritty hoitamaan kuntoon muita yhteiskunnallisia asioita. Tilaa vievät vallan ja rahan uusjakokuhinat. 

Minä jos saisin tässä vapaasti valita, niin valitsisin nyt johtotähdeksi kansalaisten mahdollisimman hyvän sosiaali- ja terveydenhuollon kohtuullisin ja kestävin kustannuksin. On sitä toki elämässä muutakin tärkeää, globalisaatiota ja ilmastonmuutosta. Mutta jos uudistaja ottaisi yhden kiinnostavan huolen kerrallaan, askeltaisi enempi naatiskellen kohti lupaavia ratkaisuja, vai..?

Lisätietoja:

Kauppila Tarja, Tuulonen Anja: Sosiaali- ja terveydenhuollonkustannusvaikuttava ja tehokas ohjaus. Sosiaali- ja terveysministeriön raporttejaja muistioita 2016:5.

Blogi julkaistu myös MikäSOte blogisarjassa

 

Lisää osaamista lastensuojelun dokumentointiin

Noora Partanen,

sosiaalityön opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus järjesti Joensuussa 19.3.2018 koulutustilaisuuden lastensuojelun dokumentointiosaamisesta ja asiakassuunnitelmista. Tilaisuuteen osallistui sosiaalityöntekijöitä, perhetyöntekijöitä sekä sosiaaliohjaajia eri puolilta Siun Soten aluetta.

Lapsioikeusasiamies Mirjam Araneva oli paikalla puhumassa asiakassuunnitelman merkityksestä, tavoitteista ja laatimisesta lastensuojelussa. Lisäksi saimme kuulla Aino Kääriäisen, professori (ma.), videoluennon asiakassuunnitelman kirjoittamisesta sosiaalityössä. Luento sisälsi konkreettisia esimerkkejä sekä neuvoja dokumentointiosaamiseen.

Päivän palaute oli erittäin positiivista, ja osallistujat kokivat sisällön hyödyllisenä. Samanlaiselle koulutukselle nähtiin tarvetta myös tulevaisuudessa.

Palautteissa myös pohdittiin, miten dokumentointi voisi parhaiten onnistua nykyisessä työtilanteessa. Moni mietti, miten omaa työskentelyä tulisi kehittää, jotta tämänhetkisillä asiakasmäärillä selviäisi kirjoittamisesta vaaditulla tavalla. Lisäksi palautteissa kaivattiin konkreettista mallia hyvään ja napakkaan asiakassuunnitelmaan, johon olisi kirjattu ”kaikki”.

Paranisiko lastensuojelun dokumentointiosaaminen, jos jo sosiaalityön opintoihin sisällytettäisiin kirjaamisen kurssi? Tällä hetkellä yliopiston tarjonnassa on kirjoitusviestinnän kurssi, joka ei kuitenkaan pysty antamaan pohjaa esimerkiksi lastensuojelun asiakaskirjaamiseen tai asiakassuunnitelman tekoon.

Lukuvuoden 2017–2018 Lastensuojelun sosiaalityö -kurssin osaamistavoitteissa määritellään, että kurssin jälkeen opiskelija kykenee arvioimaan lastensuojelun tarvetta aiheuttavia tekijöitä sekä tietää, miten lastensuojelun tarvetta arvioidaan. Voisiko Lastensuojelun sosiaalityö -kurssiin sisältyä asiakassuunnitelman tekoon liittyviä harjoituksia? Näin opiskelijat omaksuisivat jo opiskelun aikana asiakassuunnitelman yleiset periaatteet ja saisivat pohjan, jonka päälle työelämässä olisi helppo rakentaa oma rutiini.  

Työntekijöiden lisäkoulutus kirjoittamiseen ja dokumentointiosaamiseen helpottaa työntekijöiden tiedonmuodostuksen prosessia, jolla on vaikutusta myös asiakkaan elämään. Asiakirjoihin tutustumalla tehdään tulkintoja sekä asiakkaasta että tehdystä työstä.

Kirjaaminen ei saisi olla ylimääräistä työtä, vaan se on sisällytettävä kuuluvaksi asiakasprosessiin ja työaikaan. Dokumentoinnin tulisi olla tiivistä ja napakkaa eikä viedä liikaa työntekijän aikaa. Tämä onnistuu hyvällä koulutuksella sekä selvillä ohjeistuksilla.  

Päivä kerrallaan, kahta ei millään

Anne Frimodig,
Pohjois-Karjalan lapsi ja perhepalveluiden muutosagentti (STM)

Kehittämisasiantuntija, Siun sote

Naapurin Antti kertoi tarkkailevansa kuunkiertoa ja tunnistavansa myös sen, milloin pyryttää ja milloin ei. Yhtäkkiä Antti kysyi, tiedänkö minä, mikä on eduskuntaan lentänyt lintu. Se varma kevään merkki? Hieman häkeltyneenä aloin luetella vähäisiä tuntemiani muuttolintuja, mutta Antti keskeytti minut ja vastasi: se on muutosvastarinta.

En tiedä, miten keskustelu säästä ajautui Arkadianmäelle, mutta tottahan Antti puhui. Ei päivää ilman puhetta sote- ja maakuntauudistuksesta, valinnanvapaudesta, henkilökohtaisesta budjetista tai jopa muutosvastarinnasta. Tottahan toki Sote, Maku, Siva ja Hebu saavat paistatellakin päivänvalossa. 

Mutta vielä on paljon tehtävää, jotta tavan ihminen ymmärtää, miten suuresta muutoksesta on kyse. Paljon on tehtävää myös siinä, että palvelujen kehittäjänä ja muutoksen edistäjänä osaan pitää omat ajatukseni selkeinä. Ehkä asian merkityksen laajuuden voi oivaltaa kunnolla vasta sitten, kun itse käyttää palveluja tai niitä tarvitsee lähimmäiselleen.

Omakohtainen kokemukseni ikääntyvistä vanhemmistani asettaa kyseenalaistamaan oman tietämykseni vanhusten hyvinvoinnista ja heidän arjen selviytymisestään. Vaikka peruspositiivinen isäni toteaakin ”päivä kerrallaan, kahta ei millään”, en voi olla kuulematta hänen äänessään huolta omastaan ja äidin tulevaisuudesta. Elämän rajallisuus tulee hetkittäin näkyville, vaikka arjessa on paljon myös yhteistä naurua.

Sodan aikana syntynyt sukupolvi on elänyt matkan, jossa yhteiskunnallinen kehitys on ollut valtaisa. On totuttu tekemään pitkää päivää ja rakennettu pikku hiljaa omaa hyvinvointia. On säästetty pahan päivän varalle ja säästämästä päästyä on säästetty lisää. On aina pärjätty ja pärjätään edelleenkin, näin isäni antaa ymmärtää. 

Onko minulla edes oikeutta määrittää avun tarvetta toisen puolesta, jos itse ei tunnista apua tarvitsevansa? Olenko minä oikeutettu sanomaan aina niin pärjääville vanhemmilleni, että ette ehkä enää pärjääkään? Mikä on se kohta arjessa, jossa asian voisi sanoittaa? Voisivatko edes Sote, Maku, Siva ja Hebu isää lohduttaa?

Arki menee eteenpäin. Kevät tulee kuten aina ennenkin. Muutosvastarinnat jatkavat matkaansa. 

Ihminen on viime kädessä oman onnensa seppä?