Mistä apua yksinäisyyteen? - kaikuja aikuissosiaalityön kentältä

kuvituskuva: pixabay

Jutta Koskinen, asiantuntijatyön assistentti
Salla Airaksinen, suunnittelija
Anni Vänttinen, asiantuntijatyön harjoittelija

Aikuisena ystävien hankkiminen voi olla haastavaa. Toisin kuin lapsena, aikuisiällä ei ole tavanomaista koputtaa naapurin oveen ja ehdottaa ystävyyttä, sillä olemmehan saman ikäisiä. Monet ystävyyssuhteet usein saavatkin alkunsa työympäristössä, koulussa tai harrastusten parissa. Enenevissä määrin kohtaamiset tapahtuvat myös digitaalisten kanavien välityksellä. Mutta mistä ystäviä löytyy, kun elämä on johdattanut näiden ympäristöjen ulkopuolelle?

Yksinäisyys ei ole sama asia kuin yksinolo. Yksinäisyys tarkoittaa sosiaalista eristäytymistä ja sosiaalisten suhteiden puuttumista, mikä on monelle pysyvämpi tila. Sosiaalinen eristäytyneisyys lisää syrjäytymisen riskiä merkittävästi ja altistaa erilaisille mielen- sekä kehon sairauksille (Karvonen, Kestilä ja Mukkila 2018, 98). Noin joka yhdestoista 20–64 -vuotiaista tunteekin itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti (Sotkanet). 

Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyneisyys koskettaa monia aikuissosiaalityön asiakkaita, mikä nousi esiin kun Jutta, Salla ja Anni ISOsta vierailivat syyskuussa Etelä-Savoon aikuissosiaalityön ammattilaisten luona. Tukiverkosto puuttuu, sosiaaliset tilanteet pelottavat ja tuottavat ahdistusta, omien asioiden itsenäinen hoitaminen on hankalaa ja kokemus huonommuudesta voi olla voimakas. Miten kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien aikuisten sosiaalista osallisuutta sitten voitaisiin edistää? 

Aikuissosiaalityön työntekijät toivat esiin asiakkaiden tarpeen kaverille, joka tukisi arjessa ja lähtisi mukaan uusiin tilanteisiin. Vapaaehtoisia aikuisten kaveritoimintaan on kuitenkin heikosti tarjolla ja toimintaan osallistuvat eivät välttämättä kykene sitoutumaan riittävän pitkäjänteisesti toimintaan, mikä voi estää luottamuksellisten sosiaalisten suhteiden kehittymisen. Aikuissosiaalityön asiakkailla on usein monenlaisia haasteita, minkä vuoksi tukihenkilönä tai kaverina toiminen voi toisinaan edellyttää erityistä osaamistarvetta. Lisäksi erästä työntekijää lainaten ”kaikki eivät halua maksettua kaveria”.

Aikuissosiaalityössä on huomattu tarve avoimille kohtaamispaikolle, joissa aikuissosiaalityön asiakkaat voisivat tavata ”diagnoosivapaassa” ympäristössä. Usein tiettyjen sosiaalisten ongelmien ympärille rakentuvien vertaistukiryhmien rinnalle kaivattaisiinkin enemmän kohtaamispaikkoja, jotka tavoittaisivat monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja voisivat sekä laajentaa että monipuolistaa ulkopuolisuutta kokevien sosiaalisia verkostoja. Asukastuvat ovat esimerkki tällaisista ympäristöistä, minne tullaan ihmisenä ja kuntalaisena eikä esimerkiksi päihde- tai mielenterveyskuntoutujana. Kolmas sektori matalan kynnyksen kohtaamispaikkoineen ja toimintoineen on tärkeä aikuisten yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäjä.

Toisinaan matalakin kynnys saattaa kuitenkin olla ulkopuolisuutta kokevalle liian korkea ylittää. Kysymys kuuluukin, kuinka yksilökeskeisyyden kasvaessa kykenemme luomaan areenoja erilaisten ihmisten kohtaamisille ja millä keinoilla saisimme kynnystä entistä matalammaksi, jotta kaikkien olisi se helppo ylittää?