Elämä tarjoaa asioita, joita ei oteta, vaan jotka ottavat meidät

Mali Soininen
yksikön johtaja, eläkkeellä

Elämä tarjoaa asioita, joita ei oteta, vaan jotka ottavat meidät

Omaishoitajuus on kohtaloni. Minulla on tarve kertoa palvelujärjestelmälle, että omaishoito ei ole vain hoivasuhdetta. Se on perhe-elämää, vanhemmuutta, puolisosuhdetta, lapseutta, sisaruutta. Se on arkea, yhteistä jaettua elämää. Omaishoito on jatkuvaa keskustelua elämän peruskysymysten äärellä. Miten tavoitamme tämän mysteerin?

Sain blogin otsikon rouva Eeva Ahtisaarelta. Hän puhui kerran koskettavasti elokuvasta Kaunis mieli. Se on todellisuuspohjainen elokuva skitsofreniaan sairastuneesta matemaatikosta John Nashista. Harha-aistimukset veivät Johnin tuhon partaalle, mutta viisaan vaimonsa tuella hän pystyi selviytymään ja jatkamaan työtään yliopistossa. Nash sai Nobel-palkinnon.

Eeva Ahtisaari nosti esille kohtauksen, jossa vaimo opettaa Johnin erottamaan toden harhasta. Ehkä ei ole tärkeää se, mitä näet täällä (hän laittaa Johnin käden otsalle). Ehkä totta on se, mitä koet täällä (hän laittaa käden Johnin sydämelle ja sitten omalle sydämelleen). Kun hän osoitti sydäntä, se ei liittynyt vain tunteisiin, vaan rakkauden kokonaisvaltaiseen voimaan.

Elokuvan loppu on myös sykähdyttävä. John Nash sanoi Nobel-juhlassa pitämässään puheessa: ”Elämäni merkittävin löytö, rakkauden salaperäinen yhtälö, on ainoa, missä on järkeä. Olen täällä vain Sinun vuoksesi. Sinä olet syy siihen, että olen täällä. Sinä olet kaiken selitys”.

Rakkauden salaperäinen yhtälö synnyttää kansalaistoimintaa ja yhdistyksiä. Lähimmäisen rakkauden luovuttamaton tehtävä on toimia edustamiensa ihmisryhmien asioiden ajajana. Myös omaishoito on järjestöjen historiaa.

Omaishoito käynnisti yksityisen, kodin maailman ja julkisen hoivan kumppanuuden, cum ja panis, ”leivän kanssa”. Kumppani on se, jonka kanssa minä jaan leipäni. Kumppanuuteen liittyy luottamus. Kirjassaan Luota vaistoihisi Sonia Choquette sanoo: ”Kun katsomme itseämme ja toisiamme luottavaisin silmin, näemme sielumme silmin muutoksen, jonka haluamme tapahtuvan, luotamme uuteen kuvaamme, luotamme onnistumiseemme.”

Näen yksityisen ja yhteiskunnallisen lyövän kumppanuuden kättä. Näen arjen pienen onnen nousevan uuteen merkitykseen. Kaavamaiset annetut ratkaisut väistyvät ja omaperäiset ainutlaatuiset valinnat ja yksilölliset elämänratkaisut tulevat tilalle. Näen, että arki on suurta, omannäköinen elämä oikeutemme.

Järjestöissä koemme, että perustan ihmisen arvolle ja hyvälle elämälle antavat toiset ihmiset, ensin läheiset, sitten laajempi yhteisö ja loppuelämän vaiheissa taas läheisten läsnäolo. Ihmisen arvokkuus on parhaimmillaan hänen ainutlaatuisuudessaan. Hänen arvonsa perustuu haavoittuvuuteen ja herkkyyteen, hänen omimpaan elämäntarinaansa. Omaishoito, arki, ihmisen elämänkulku, kuin vapisevalla kädellä vedetty kaari, rikas, moninainen, mysteeri.