Kohti selkeämpää sote-palveluvalikoimaa

Tarja Kauppila, ISOn johtaja

Keskustelua tarvitaan siitä, miten tulevaisuudessa kohdennettaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon voimavaroja. Tarpeeseen vastaa osaltaan tuore julkaisu kansallisesta terveydenhuollon palveluvalikoimasta (STM). Selvityksen mukaan terveydenhuollon palveluvalikoiman määrittämistä tulee selkeyttää: mitkä arvot ovat palveluvalikoiman perusta, millaisia yleisiä periaatteita ja prosesseja valikoiman määrittämiseen liittyy sekä miten suositukset laaditaan ja mikä niiden painoarvo on.  

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudessa on saatu tottua siihen, että terveydenhuolto on monessa edelläkävijä suhteessa sosiaalihuoltoon. Terveydenhuollon palveluissa kuntien yhtymämuotoinen yhteistyö on kautta maan tuttua perusterveydenhuollossa jo 1970-luvulta ja erikoissairaanhoidossa 1990-luvulta. Sosiaalihuollon palveluissa puolestaan on näihin päiviin saakka ollut enimmäkseen yksittäisiä kuntia ja lähinnä vain muutamia kuntayhtymiä järjestämisvastuuta kantamassa. Suunnistamme kohti uutta sosiaali- ja terveyspalvelujen maakunnallista ’järjestämisarkea’. Entä sosiaalihuollon palveluvalikoima, sen määrittämisen periaatteet, rakenne ja kehittämismahdollisuudet? Ajankohtaisesti selvittämisen arvoinen kokonaisuus tämäkin.

Julkisten terveydenhuollon palveluiden tavoitteena on turvata kulloinkin käytettävissä olevilla resursseilla väestölle paras mahdollinen terveyshyöty. Terveydenhuollon palveluvalikoiman suosituksia antaa kuitenkin nykyisin moni taho, eivätkä suositusten perusteet ole yhteneväisiä. Millä edellytyksillä terveydenhuollon palveluvalikoima koostuisi jatkossa mahdollisimman kustannusvaikuttavista, turvallisista, yhdenvertaisesti koko väestön lääketieteellisesti perusteltuihin tarpeisiin vastaavista menetelmistä, joita olisi taloudelliset resurssit huomioon otettuna mahdollista väestölle tarjota?

Selvityksen mukaan palveluvalikoiman sisältöä voidaan ohjata säädöksillä, talousohjauksella sekä suosituksilla. Järjestelmän perusta-arvot tulisi määritellä kansallisesti, ja moraalista punnintaa edellyttäviin tilanteisiin tulisi olla kansalliset periaatteet, miten koko väestön ja yksilön paras arvotetaan. Lääketieteellisten periaatteiden ei katsota riittävän vaikeimmissa arvokysymyksissä, ja priorisoinnin periaatteista tulisi sopia kansallisesti, ei paikallisesti. Palveluvalikoimaneuvoston asemaa kansallisesti yhdenmukaisten periaatteiden määrittäjänä tulisi vahvistaa sekä selventää erilaisten suositusten merkitystä julkisesti rahoitetun palveluvalikoiman määrittämisessä.

Sosiaalihuoltolakia (2014) uudistettaessa tähdättiin vahvaan yleislakiin. Todettiin sosiaalihuollon tavoitteena olevan turvata jokaiselle mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään sen kaikissa vaiheissa. Tässä tehtävässä ohjaavat yleiset periaatteet löytyvät lakia uudistaneen työryhmän väliraportista (2010). Suosittelen palautettavaksi mieleen selkeytettäessä sosiaalihuollon osuutta palveluvalikoimassa.