Ihminen ihmiselle

Mari Tuomainen
johtaja
Kehittämiskeskus Tyynelä

”Aina me kuitenkin toisiamme tarvitsemme” lausui kollega, kun ihmettelin tätä valtakunnassa pinnalla olevaa sote- ja maakuntauudistuskeskustelua.

Kollegan lausuma ajatus on ollut mielessäni myös laajemmin sosiaalialan työtä pohtiessani. Mietimme työyhteisössä, mitäs kaikkea sitä ympärillä tapahtuukaan. Meneillään on muutoksia aikuissosiaalityössä, sote-sopan keitossa ja ehkäisevän päihdetyön alueella, alkoholi- ja tupakkalainsäädännössä. Muutosta tulee rahapeliyhtiöiden toimintaan, Hallituksen kärkihankkeet muutoksia ja mitähän vielä. On siinä monta muutosta. Tuossa meidänkin keskustelussamme menivät iloisesti sekaisin kaikki asiat, jotka tavalla jos toisellakin vaikuttavat meidän molempien arkeen. Mutta miten, sitä emme vielä tiedä.

Ja siinä samalla kuin me, ammattilaiset, mietimme, kuinka meidän käy, pohdimme myös sitä, kuinka meidän asiakkaiden käy. Kohtaamamme asiakkaat ovat samoja kuin ennen, he pohtivat omia arkisia asioitaan elämässään ja toimintaympäristössään.

Kuinka muistaisimme miettiä ja puolustaa sitä yksinäistä, syrjässä olevaa Maijaa tai Mattia, joka ei ole aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä, kärsii yksinäisyydestä, ei omaa suuria tuloja hankkiakseen kaikkia palvelutarjottimella olevia palveluja, saatikka että saisi ne palvelut lähelle kotia tai jopa kotiin saakka. Ja sähköistenkin palvelujen käytön kanssa on vähän niin ja näin. Kuinka voisimme tarjota Maijalle tai Matille turvaa omaan asuntoon, niihin tuttuihin ympäristöihin ja niiden asioiden äärelle, jotka ovat heille tärkeitä. Kuinka ymmärtäisimme ja osaisimme toimia asiakkaiden hyväksi.

Vaatii suurta keskittymistä ja energiaa, kun sosiaalialan ammattilaisena yrittää samaan aikaan kasvattaa itseymmärrystä, ymmärtää organisaatioiden muutosta, miettiä tulevaisuutta, laittaa asioita lain vaatimiin ruotuihin ja kohdata apua tarvitseva asiakas, jonka ymmärrystä pitäisi myös lisätä. Toivon, että kaiken näiden haasteiden keskellä asiakkaiden kohtaaminen ei kärsisi, vaan kasvaisi entisestään.

Jos me, sosiaalialan ammattilaiset, jätämme huomioimatta asiakkaiden äänen, on se vaarassa jäädä tyystin unholaan. Saatamme olla jopa niitä ainokaisia ihmisiä, jotka kohtaavat heikommassa asemassa olevan ihmisen. Joten nouskoon asiakas kunniaan näiden muutosten aikana. Sillä mikäli kuulemme, kohtaamme ja palvelemme asiakasta, saamme voimia suurempiin muutoksiin, joihin emme itse pysty vaikuttamaan. Näin saisimme yhdessä ymmärrystä kohdata tulevaisuuden luottavaisin mielin.

Kyllä se myös tulevaisuudessa on niin, että ”Aina me kuitenkin toisiamme tarvitsemme”.