Itä-Suomen yliopisto
Suomalaisessa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa syrjäistä maaseutua ei yleensä tarkastella siellä asuvien nuorten elinympäristönä, vaikka syrjäkylissä edelleen asuu kaikenikäisiä ihmisiä. Myös nuorisotutkimuksessa pitkien välimatkojen harvaan asutut seudut ovat jääneet unohduksiin – kenties siksi, että tutkimusmatkat tällaisiin paikkoihin ovat työläitä. Kenties myös siksi, että niiden asukkaat eivät ole tottuneet pitämään ääntä itsestään ja olosuhteidensa erityispiirteistä.
Nuoruuden elämänvaiheen näkökulmasta syrjäseutujen erityisyys kulminoituu pitkiin välimatkoihin ja niistä johtuvaan jatkuvaan kyyditysjärjestelyjen tarpeeseen. Välttääkseen yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen johtavan kehityskulun nuoren on käytävä koulua sekä löydettävä työharjoittelu- ja työssäoppimispaikkoja. Hyvään nuoruuteen kuuluvat myös mielekkäät vapaa-ajan harrastukset, yhdessä vertaisten kanssa oleminen ja tekeminen sekä ystävien tapaaminen muutenkin kuin koulussa. Kilometrit kuitenkin eristävät syrjäkylänuoret kouluajan ulkopuolisesta yhteisestä toiminnasta. Yhä enenevässä määrin syrjäiset asuinalueet ovat jäämässä julkisten liikennejärjestelyjen ulkopuolelle, mikä merkinnee niiden maantieteellisen eristyneisyyden lisääntymistä. Perusopetuslaki velvoittaa kunnat järjestämään peruskouluikäisten oppilaiden kyydityksen kotoa kouluun ja takaisin, mutta iltaisin ja peruskouluajan päätyttyä tätä tarjontaa ei ole.
Nuoruus on tärkeiden elämänvalintojen aikaa. Näistä keskeisimpiä ovat toisen asteen koulutusvalinnat. Syrjäkylänuorten lähellä ei yleensä ole mitään, mistä valita, jolloin heidän on toteutettava ”pienimmän pahan menetelmää”. On valittava koulu, johon matkaaminen onnistuu. Esimerkiksi, jos joku kylästä käy töissä samalla suunnalla tai jos koulupaikkakunnalla asuu ennestään joku sukulainen, vaikka ala ei tuntuisikaan kaikkein omimmalta. Koska reunoilta puuttuvat erilaiset kaupungin tarjoamat ”tasoittavat palvelut” (tiheä liikenneverkko, nuorisotoimen tukimuodot jne.), perhetaustan merkitys realisoituu näiden nuorten elämässä hyvin konkreettisesti. Varakas ja/tai nuoren toiveita kunnioittava perhe voi tasoittaa hänen koulunkäyntiinsä liittyviä olosuhteita ja helpottaa hänen pääsyään erilaisen nuoruuteen liittyvän hyvän ääreen. Tällainen perhe voi esimerkiksi kuljettaa harrastuksiin, hankkia opiskeluasunnon kaupungista, suunnitella työaikojaan nuoren aikatauluihin sopiviksi jne.
2010-luvulla yhteiskuntatutkijat ovat löytämässä tien syrjäseudulle ja tutustumassa myös siellä asuviin nuoriin. Nuorisopoliittisen katseenkin on syytä sisällyttää näkökenttäänsä aluepoliittinen ulottuvuus. Syrjäkyläympäristössä maantieteellinen marginaali tuottaa toiseutta, jota ei huomata. Edes reunojen nuoret itse eivät havaitse toiseutettua asemaansa. He ovat sisäistäneet sen, että heidän oikeutensa tehdä elämänvalintoja eivät toteudu samanlaisessa mahdollisuuksien valikoimassa kuin keskuksissa asuvien.
Blogikirjoitus perustuu Päivi Armilan, Mari Käyhkön ja Terhi Halosen uuteen kirjaan ”Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä – Nuorten elämänraameja ja tulevaisuudenkuviaharvaanasutulla maaseudulla”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti