maanantai 23. toukokuuta 2016

Ääni äänettömille!

Elina Pajula, toiminnanjohtaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry


Järjestökentän tehtävänä on antaa ääni äänettömille, sanoi SPR:n pääsihteeri ja SOSTEn valtuuston puheenjohtaja Kristiina Kumpula valtuuston kevätkokousta avatessaan. Tähän on helppo yhtyä. Sote-kokonaisuutta, kuntauudistusta ja maakuntien itsehallintoa myllerretään niin, että välillä ihmettelee, ketä varten tätä kaikkea tehdään.
Tiedon ja tuskan yhteys toimii hyvin sote-prosessissa: mitä enemmän tietoa on tarjolla ja mitä enemmän luulee ymmärtävänsä, sitä enemmän huomaa hämmentyvänsä. Suunnitelmat ja esitykset seuraavat toinen toistaan. Vahvasta kunnasta on siirrytty sote-alueisiin, maakuntahallintoon ja nyt viimeksi yhtiöittämiseen.  
Pohjois-Karjalan ihmisarvopäivässä toukokuussa Outokummussa pohdittiin sotea. Osallistujat tekivät ryhmätöitä ja esittivät kilometrin pituisen listan kysymyksiä. Keskittyvätkö palvelut ja jäämmekö ilman lähipalveluja? Nousevatko asiakasmaksut ja omavastuut? Onko tämä valinnanvapautta ja tasa-arvoa? Kuka valvoo palveluiden laatua ja asiakkaiden oikeuksia, jos koko palvelukenttä muuttuu ja suuret yritykset valtaavat markkinat? Onko järjestöillä tulevaisuudessa mitään roolia ja missä tämä rooli määritellään?
Sote-uudistusta on markkinoitu siten, että kestävyysvajeen korjaamisen lisäksi uudistuksella edistetään sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä ja kyetään tarjoamaan paremmin kohdennettuja ja asukaslähtöisiä ratkaisuja. Ihmisten kysymyksiä kuunnellessa mietityttämään jäi kuitenkin se, mihin kaikki luottamus on kadonnut näin nopeasti, jos asukaslähtöiseksi määritellyssä uudistuksessa on ihmisten mielissä kuitenkin päällimmäisenä huoli ja ahdistus.
 Sote-järjestöt ovat merkittäviä palveluiden tuottajia ja kohteena ovat tällöin usein erityisryhmät ja näihin palveluihin liittyvä erityisosaaminen. Yhtiöittämisvaatimuksen ja valinnan vapauden keskellä kokonaisuus on muuttunut monimutkaiseksi. Mitä tapahtuu, kun monikanavainen rahoitus puretaan? Syntyvätkö kokonaan subventoimattomat yksityiset markkinat heille, joilla on varaa yksityisiin palveluihin? Kuka huolehtikaan heistä, jotka eivät osaa valita saatikka valittaa? Ratkaiseeko palveluohjaus sittenkään ihan kaikkia ongelmia? Pienet palveluiden tuottajat sekä yhdistys- että yrityskentällä ovat huolissaan: kuinka uusilla palvelumarkkinoilla selvitään ja jäävätkö erityisryhmät tällöin ilman tarvitsemiaan palveluja?
Järjestöt tuottavat palveluja, mutta järjestöjen perustehtävä on vapaaehtois- ja kansalaistoiminta. Ihmisarvopäivän panelisteina kaupunginjohtajan kanssa jaoimmekin saman ajatuksen järjestöjen merkityksestä tulevaisuuden kunnassa. Me tarvitsemme entistä enemmän kansalaisjärjestötoimintaa ihmisten hyvinvoinnin takaajana. Järjestöt tarjoavat yhteisöjä, mielekästä tekemistä, kohtaamisia, tukea arjessa, mahdollisuutta vaikuttaa ja saada äänensä kuuluviin. Tässä työssä myös meidän järjestöjen on tarpeen uudistaa omia toimintatapojamme.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti