keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Sossun kynnystä madaltamassa

Seija Okulov, projektitutkija, ISO SOS -hanke


Hellekesän aikana tuli matkailtua Kainuussa epätavallisen usein. Eipä silti, siellä oli myös epätavallisen kaunista ja virkistävää. Kun keho virkistyi, avautui myös mieli uudelle. Eräänä aamuna silmiini osui Kainuun Sanomien Näkökulma-palstan juttu. Sielläpä oli ajankohtainen kirjoitus sosiaalityön jalkautumisesta kansan pariin. Kainuun Soten Anne Tuikka ja Päivi Ahola-Anttonen kertoivat kokemuksiaan heinäkuun alussa järjestetyltä Kajaanin Markkinakadulta.  
Markkinakatu-tempauksella ”matalan kynnyksen sossut” halusivat viestiä, että aikuissosiaalityö voi tulla avuksi meille kaikille - ei vain niille, joilla on ulospäin näkyviä ongelmia. Tavatuille kajaanilaisille tehty kysely osoitti, että monella on edelleen korkea kynnys asioida sosiaalitoimistossa. Toisaalta tapahtuman osallistujat olivat kiinnostuneita aikuissosiaalityön palveluista ja tiesivät varsin hyvin, mitä kaikkia asioita siellä hoidetaan ja miten kansalaisia autetaan. Vastauksissa myös kannustettiin sosiaalityötä tulemaan kansan pariin ulos toimistoista. Eräs kansalainen olikin todennut sosiaalityön näkymisestä markkinakadulla: ”Vihdoinkin”!
Juttu herätti kysymään, miksi jalkaudutaan vasta nyt? Vinkki siihen oli tullut asiakkaalta ja ilmi selvästi sosiaalityön näkymiselle arkisissa ympyröissä on tarvetta. Aikuissosiaalityön mielikuvaa kirkastetaan ja terävöitetään parhaillaan sekä valtakunnallisella että paikallisella hankkeella. Tietämys aikuissosiaalityöstä on heikkoa ja mikähän mahtaa olla syy: asiakkaita tavataan toimistoissa, neljän seinän suojassa näkymättömissä. Toimisto on sosiaalityöntekijän linnake, mutta asiakas voi kokea toimistossa käynnin leimaavaksi. Kysyy työntekijän rohkeutta, mutta myös aitoa kiinnostusta tulla sinne, missä asiakkaat arkeaan elävät.
Sosiaalipalvelujen kynnyksen tulisi olla jokaiselle niin matala, ettei siihen pieninkään askel kompastuisi. Sosiaalitoimiston ovi on avoinna kaikille, jotka tarvitsevat apua elämän mutkissa. Kaikki meistä kohtaavat elämänsä aikana iskuja, jotka vievät voimat ja kyvyn ajatella selkeästi. Silloin ammattilainen voi auttaa pahimman tilanteen yli.
Kainuun kylillä toimii monenlaisia yhteisöjä ja ryhmiä lähellä asukkaita. Yhteisöjen kautta aikuissosiaalityö voi tavoittaa sellaisiakin kansalaisia, jotka vieroksuvat virastoasiointia. Ihmisen ongelma voi ratketa pienellä väliintulolla ja elämänlaatu näin parantua. Pienten tekojen kautta ennakkoluulot murenevat ja sosiaalityöstäkin voi tulla yleistä hyvinvointityötä, joka kohtaa kaikkien kansalaisten elämän. Se suurin kynnys tässäkin asiassa lienee meidän kunkin pään sisällä.

Kainuun sanomien juttu löytyy tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti