Vaikuttaako aikuissosiaalityö?

Satu Marja Tanttu työskentelee
ISO SOS -hankkeessa Essoten hanketyöntekijänä.

Länsi-Savo uutisoi (25.7.-18) Itä-Suomessa väkivaltarikosten lukumäärän kasvaneen, kun ne muualla maassa ovat vähentyneet. Myös huumausainerikosten määrä on noussut muuta Suomea nopeammin. Hälyttävää on, että henkirikosten yritykset ovat lisääntyneet rajusti ja useimmiten sekä rikoksen tekijä että uhri ovat päihteiden käyttäjiä ja syrjäytyneitä.

Aikuissosiaalityön näkökulmasta tilasto kertoo karua kieltä. Meillä on ihmisryhmä, joka selvästi tarvitsisi apua ja tukea elämässään, mutta joka liukuu palvelujen ulottumattomiin. Toinen vaihtoehto on, että he ovat palvelujen piirissä, mutta palveluilla ei ole sanottavaa vaikutusta heidän elämänkulkuunsa. Tähän kiteytyy yksi sosiaalityön ongelma: vaikuttavuustietoa ei ole. Sosiaalityössä ei pystytä osoittamaan, onko asiakkaille järjestettävät palvelut sellaisia, josta asiakkaat hyötyvät, muuten kuin yksittäisiä asiakastapauksia tarkastelemalla.

Sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään monenlaisia avuntarpeita. He kuvaavat aikuisille suunnattuja palveluja suppeiksi, eikä kaikille löydy asiakkaan tilanteeseen sopivaa palvelua lainkaan. Asiakasryhmistä päihteiden ongelmakäyttäjät nousevat asiakasryhmänä, joilla on monenlaisia avuntarpeita, mutta keinot niihin vastaamiseen koetaan puutteellisina. Päihderiippuvaisen ihmisen tarpeiden sovittaminen aktivointipainotteiseen aikuissosiaalityön palvelujärjestelmään on haasteellista ja asiakas leimautuu helposti sitoutumattomaksi ja epäonnistujaksi. ¹

Palveluista syrjäytyvät asiakkaat näkyvät tilastoissa lisääntyneenä pahoinvointina ja väkivallantekoina. Aikuissosiaalityö on istunut toimistoissa liian kauan ja menettänyt kosketuksensa tähän asiakasryhmään. Valtakunnan tasolla tapahtuneet linjaukset työttömyyden hoidosta ja toimeentulotuen Kela-siirrosta eivät ole auttaneet tilannetta, mutta yhtä lailla syytä on syvään juurtuneissa byrokraattisissa toimintatavoissa, jossa sosiaalityön perimmäinen tehtävä ja tarkoitus jää asiakkaille vieraaksi.

Tilanne vaatisi syvällistä analyysia sosiaalipalvelujen vaikuttavuudesta: kohdentuuko sosiaalipalvelujen resurssi siihen, mihin sen pitäisi ja pystytäänkö näillä palveluilla vaikuttamaan asiakkaiden hyvinvointiin. Se vaatisi myös eettistä pohdintaa siitä, voiko sosiaalityö unohtaa periaatteensa: yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, ihmisarvon kunnioittamisen ja kollektiivisen vastuun, ja keskittää palvelujaan yhä enenevissä määrin asiakkaille, joiden palvelujen tarve on ratkaistavissa työvoimapoliittisilla toimenpiteillä. Ehkä aikuissosiaalityön tulisi palata juurilleen, tasa-arvoisen auttamisen ideologiaan, jossa apu viedään yhteisöihin niiden ihmisten keskuuteen, jotka sitä eniten tarvitsevat.

1 Tanttu, SM. 2016. Auttamisen rajat ja mahdollisuudet kunnallisessa aikuissosiaalityössä.
 http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20161105/urn_nbn_fi_uef-20161105.pdf