Tunti tutkimukselliseen ihmettelyyn – Sosiaalityöstä tutkijan silmin

Tarja Kauppila:

ISOssa kehitetään sosiaalityötä tutkimusavusteisesti. Kysyin projektitutkijaltamme Seijalta, että jos saisit Hyvältä Haltijalta yhden sosiaalityön tutkimukseen liittyvän toiveen – eikä se saa olla, että kolme toivetta lisää – niin mikä toiveesi olisi. Seija vastasi empimättä, että se olisi toive saada käytännön sosiaalityöhön lisää ”tutkimuksellisen ihmettelyn aikaa”. Mitä ihmettä se voisi olla? Miksi tutkija tällaista nyt toivoo?

Seijalla on pitkä, parinkymmenen vuoden yliopistollisen aikuiskouluttajan kokemustausta. − Koulutus on vaarallista, se voi muuttaa maailmankuvaasi, hän muisteli hieman huvittuneena siellä joskus todetun. Totta. Uuden oppiminen tai edes nykykäsityksen haastaminen, vaikka sitten tutkimustiedon avulla, voi olla portti johonkin uuteen.

Sosiaalityössä mitä luultavimmin kaivataan portteja aidosti uuteen. Työ näyttäytyy monella tavalla vaativana ja paineisena. Osaaminen on koetteilla, jaksaminen on koetteilla. Muutamissa työpaikoissa työntekijöiden vaihtuvuus pyörii taukoamattomana karusellina, mutta vaihto karusellista toiseen ei usein ole se tie, joka toisi kestävän kehityksen ratkaisuja. Asiakastyötä tulvii herkästi kaikkialla ovista ja ikkunoista. Milloin olisi sopiva tai edes mahdollinen hetki pysähtyä? Miksi kannattaisi pysähtyä?

Kiire voi kroonistua, eikä vauhti välttämättä rauhoitu kiirehtimällä. Myöskään asiakasvirta ei välttämättä laannu tiivistämällä asiakastyön tahtia tai jatkamalla vuosi toisensa perään työpäiviensä pituutta. Työpaineisiin voi saada näkökulmaa ja otetta tekemällä jotakin sopivasti toisin.

Entä jos ottaisi ihan itse sosiaalityöntekijänä omasta työpäivästään edes kerran viikossa hieman aikaa, edes yhden työtunnin verran siihen, että ihmettelisi tutkimuksellisesti, mistä omassa työssä ja sen kompastuskivissä tai asiakkaiden elämänvaikeuksissa on kyse. Entä jos ottaisi vaikka kerran kuukaudessa yhdessä yhden tai muutaman työntekijän kanssa yhden tunnin verran aikaa yhteiseen tutkimukselliseen ihmettelyyn. Kontaktoisi muita livenä tai vaikka etäyhteysvälinein, jos ihmettelykavereita ei ”huutoetäisyydellä” edes näy.

Voisi olla kannattavaa muotoilla muutamalla rivillä kysymyksiksi näitä ratkaisua odottavia pulmia. Ottaisi selvää edes ”kuukkeloimalla” (suom. huom. Google), onko joku jossakin jo tutkinut tätä asiaa. Ottaisi selvää, mitä tutkimustieto kertoo asiasta. Jos merkkejä tutkimuksista ei löydy, laittaisi tutkimus- ja koulutustahoille, sosiaalialan osaamiskeskukselle tai vaikka kirjastoon viestiä, että tällainen meitä täällä nyt askarruttaa, mistähän tietoa voisi löytyä tai mitenkä vastausten jäljille voisi päästä. Ehkä joku opinnäytteen tekijä on jo syttynyt tai syttyy juuri tästä aiheesta.

Voisi pelottaa sellainen omalääkäri, joka ei olisi pahemmin kiinnostunut lääketieteen edistyksestä tai huolehtisi tietotaitojensa jatkuvasta päivityksestä. Vaikuttaisi vahvasti epäeettiseltä. Ammatillisen osaamisen kehittämisessä aktiivinen auttaja puolestaan herättäisi luottamusta - ja viestisi samalla kestävän kehityksen tiestä myös omalla työssä selviytymisellään ja jaksamisellaan.

Mä mikään ainstain ole, mutta tällaista tekee mieli ehdottaa. Että jos haluat ihmetellä tutkimuksellisesti, niin ihmettele. Jos haluat sille ottaa aikaa, niin ota. Maisteri osaa kyllä.

Blogi julkaistu myös MikäSOte blogisarjassa

Kuva: Pixabay