torstai 30. elokuuta 2018

Voit Sä olla mun sossu – ihan oikeesti?

Tarja Kauppila:

Aloitan kuin mielensäpahoittaja konsanaan: kyllä ei jättänyt minua kylmäksi Osallisuuden aika ry:n nuorten kehittäjäryhmän kannanotto ”Mitoitus lakiin” (Talentia 2018). Selväksi tuli, miksi nuorten mielestä olisi tärkeää, että sosiaalityöntekijällä olisi enemmän aikaa kutakin lasta, nuorta ja koko perhettä varten.

Kun nuori kerran kysyi työntekijältä, ootko sä mun sossu, niin tämä vastasi, ettei hän tiedä. Nuori muisti työntekijän nimen lukeneen hänen papereissaan, mutta työntekijä kiirehti jo jonkun toisen neuvotteluun. Nuori arvioi itse, ettei hänellä ole koskaan ollut sellaista oloa, että sosiaalityöntekijä tietäisi hänestä muuta kuin nimen ja sosiaaliturvatunnuksen.

Nuoret toteavat puhuttelevasti, että ”sosiaalityötä ei voi olla ilman ihmissuhdetta, eikä ihmissuhdetta voi olla ilman molemminpuolista tutustumista toiseen”. Tunnetko Sinä asiakkaasi?

Työntekijät vaihtuvat vinhaan. Vuosia kestäneiden asiakkuuksien aikana nuoren sosiaalityöntekijä on vaihtunut keskimäärin kerran vuodessa.  Kyllä ei ole lähelläkään kohtuullista vaihtuvuutta tuollainen. 
Sydäntä särkee, etteivät nuoret ole tunnistaneet itseään kuvauksista, joita viranomaistahot kertovat. Tarvittaisiin yhteistä aikaa kirjoittaa ja käydä tekstejä läpi: varmistaa yhteinen ymmärrys ja täydentää konkreettisin sanoin mahdolliset tyhjää kuopivat ilmaisut. Tätä olemme ISOn lastensuojelun dokumentaatioseminaareissa sparranneet ja asiakassuunnitelmien laatimisessa korostaneet.

Neuvotteluissa viranomaisilla on tukenaan papereita, mutta nuori tulee omaan asiaansa yleensä paljain käsin. Nuori muistelee: ”Mun neuvottelut alkoi aina ensin ilman mua. Odotin oven ulkopuolella et mut kutsutaan sisään. Ilman, että tiesin, mitä aikuiset on puhunu sitä ennen, näin vaan hermostuneet vanhemmat pöydän ääressä”.

Ei ole nuoren helppo ponnistaa suljetun oven takaa motivoituneeseen ja sitoutuneeseen yhteistyöhön. Kunpa olisivat tavanneet työntekijän kanssa kahden kesken useamman kerran ja tutustuneet toisiinsa ennen, kuin laajoja verkostoja tilanteessa kohtautetaan.

Kyllä ei ole nyt sosiaalityön tilanne kunnossa. Huono on tilanne, apua tarvitsevien ja sitä tarjoavien näkökulmasta suorastaan kriittinen.

Lakisääteinen sosiaalityön asiakasmäärän rajaus on tarpeellinen, vaikka monet näkevät siinäkin riskejä. Lakia pitää rohjeta käyttää tässä kehittämisen välineenä. Luovutaan mitoitussääntelystä sitten, kun huomataan asioiden hoituvan hyvin koko maassa ilmankin. Nyt ripeitä toimenpiteitä lainsäätäjältä, kiitos!

Blogissa käytetyt lainaukset: Mitoitus Lakiin. Osallisuuden aika ry:n nuorten kannanotto, Helsinki 14.6.2018. Julkaistu teoksessa 30 päivää Lastensuojelun ammattilaiselle. Helsinki: Talentia ry, s. 13−14.

2 kommenttia:

  1. Kiitos kaima, kyllähän vuosien varrella on näitä monenlaisia avoimen pöydän keskusteluja ja jopa struktutoituja menetelmiä siihen kehitelty. Kestää kestää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Mutta miten saamme ketteryyttä uudistamiseen? Jokainen meistä voi tehdä omalta osaltaan jotakin, toisten puolesta ei voi elää (onneksi), mutta jotakin voi tehdä, usein aika piankin...Hmm...t. Tarja K.

      Poista