Kavion kopsetta isolta mantereelta

Kirjoittajat työskentelevät ISO SOS -hankkeessa, Niina Piippo (oik.) Pieksämäen kaupungin hanketyöntekijänä ja Seija Okulov ISOnprojektitutkijana.

Amerikassa on kaikki suurta ja Seija pääsi sitä suuruutta kokemaan kesällä 2017. Hän sai tilaisuuden osallistua Denverissä Coloradossa Denverin yliopiston hevosavusteisen työn kansainväliseen Equine-Assisted Interactions -työpajaan. Sosiaalipedagoginen Hevostoimintayhdistys ry vei suomalaisia hevostoimijoita ja heidän kouluttajiaan katsomaan ja oppimaan, miten hevostoimintaa toteutetaan Yhdysvalloissa.

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on syrjäytymisen ehkäisyyn, sosiaaliseen kasvuun ja hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävää toimintaa. Vaikutukset syntyvät vuorovaikutuksen, kokemuksellisuuden ja yhteisöllisyyden kautta. Toimintaa sovelletaan ihmisten osallisuuden ja omien vahvuuksien kartuttamiseen.  Hevostoimintaa käytetään sosiaalityössä lasten ja nuorten kanssa, päihderiippuvaisille, mielenterveysongelmaisille ja yleensä sosiaalisten taitojen ja minäkuvan vahvistamiseen. Suomessa hevostoimintaa opiskellaan oman, vähintään amk-tasoisen ammattitutkinnon päälle täydennyskoulutuksena, eli se ei ole tutkintoon johtava koulutus kuten ratsastusterapia.

Niina on opiskellut sosiaalipedagogiseksi hevostoimintaohjaajaksi ja teki opintoihin liittyvän lopputyönsä ala-asteikäisten lasten kanssa. Hänen mielestään sosiaalipedagogista hevostoimintaa voi käyttää aivan yhtä hyvin aikuisten kuntoutuksessa. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta perustuu ajattelutapaan, jonka pääelementtejä ovat osallisuus, yhteisöllisyys ja dialogisuus ja sen toteuttaminen hevosten kanssa talliympäristössä perustuu toiminnallisuuteen ja elämyksellisyyteen. Tätä aikuissosiaalityönkin asiakkaat usein kaipaavat; luotettavaa keskustelukumppania ja kuulumista johonkin yhteisöön.

Hevosten kanssa toimiessa keskustelu sujuu rennommin ja luontevammin kuin toimistoympäristössä. Lisäksi hevosilla on aivan omanlaatuinen parantava energia. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tavoitteet sopivat täydellisesti aikuissosiaalityön tavoitteisiin. Niitä ovat muun muassa asiakkaan sosiaalisten taitojen ja itsetunnon vahvistaminen, syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osallisuus.

Amerikassa nähtiin ja koettiin hienoja ja suuria hevostalleja, paljon hevosia ja sitä, miten moneen asiaan hevosia erityisesti Coloradossa käytetään. Coloradon osavaltiossa kulttuurinen perinne on, että joka talossa on oltava hevonen ja niitä käytetäänkin monipuolisemmin kuin Suomessa. Hevosalan koulutus on erityisesti ns. Neljän kulman alueen (Four Corners) osavaltioissa (Utah, Arizona, Colorado, New Mexico) yliopistotasoista. Denverin yliopistossa hevosavusteisten palvelujen koulutus on sosiaalityön tutkinnon suorittaneiden erikoistumiskoulutus.

Vaikka rapakon takana onkin suurta ja hienoa, yhdessä asiassa olemme Suomessa edellä. Meillä hevostoiminta perustuu yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen. Yhdysvalloissa kaiken toiminnan lähtökohta on yksilön ongelma ja toiminta muistuttaa enemmänkin suomalaista terapiaa.   

RISE – MAKU – SOTE – LAPE Yhteistä kieltä etsimässä

Saija Keränen on sosiaalityöntekijä (YTM), joka työskentelee ma. kehityspäällikkönä Rikosseuraamuslaitoksessa Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueella.

Rikosseuraamuslaitos (RISE) ja erityisesti kuntoutustyötä tekevät riseläiset ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä verkostojen kanssa. Yhteiskunnan muutosten tuulet ovat puhaltaneet meitä mukaan myös laajempaan vaikuttamiseen ja kehittämiseen. Itse hyppäsin Sukevan vankilan muurien sisältä alueelliseen kehittämistyöhön, jossa yhtenä tavoitteena on tuoda RISEn asiakkaiden tarpeita ja meillä tehtävää työtä näkyväksi sote-uudistuksen valmisteluun.

Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue (IPRA) on maantieteellisesti laaja alue, johon kuuluu kymmenen (ja puoli) maakuntaa. Jokaisessa maakunnassa on yksi tai useampia RISEn yksiköitä: vankiloita, avovankiloita ja yhdyskuntaseuraamustoimistoja. Lisäksi IPRAn alueella toimii arviointikeskus (ARKE). Yhteistä kaikille yksiköille on, että niissä kohdataan (maa)kuntien asukkaita sinä aikana, kun he suorittavat rangaistusta.

RISEssä työntekijät laativat yhdessä asiakkaan kanssa RANSUn. Tämä RANSU ei ole se kiva Pikku Kakkosen koira, vaan asiakkaan rangaistusajan suunnitelma. Rangaistuksen päättyessä asiakkaan kanssa arvioidaan rangaistuksen aikaista työskentelyä ja jatkopalvelujen tarvetta. Siirtymävaiheissa tarvitaan yhteistyötä. Kaikkien etuhan on, että asiakkaalle eri tahoilla tehtävät palvelutarpeen arviot ja suunnitelmat kohtaisivat ja ohjaisivat toimintaa samaan suuntaan.

Rangaistuksen aikana asiakkaiden kanssa työskennellään MOKEn (motivoivan keskustelun) periaattein. Heitä voidaan tukea vaikkapa VKM:n (viisi keskustelua muutoksesta), SUHAn (suuttumuksen hallinta) tai OMAn (omaehtoisen muutoksen ohjelma vakavaan väkivaltaan syyllistyneille) avulla läpikäymään rikoksiaan ja irtautumaan rikollisesta elämäntavasta. Päihteidenkäyttöä voi vankilassa työstää esimerkiksi KT-kurssilla (Kalterit taakse -päihdekuntoutusohjelma). Arkielämän taitoja, työtaitoja ja muita elämänhallinnan taitoja meillä voi myös harjoitella. Lapsi- ja perhetyö on myös osa RISEssä tehtävää työtä. Teemme mielellämme yhteistyötä niin viranomaisten kuin kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.  

Kehittämistuulten myötä olen itse päässyt opettelemaan tämän jo hallitsemani RISE-kielen lisäksi MAKU-, SOTE- ja LAPE-kieltä. Yhteisen kielen etsinnässä on käynyt selväksi, että erilaisista kielistä huolimatta meillä on jotain yhteistä. Itse asiassa se tärkein: asiakas. Hän, joka sote-kielellä saattaa olla se paljon palveluja ja erityistä tukea tarvitseva. Meillä riseläisillä on mahdollisuus tehdä oma osamme rangaistusaikana, jotta juuri tämän tietyn asiakkaan palvelupolkua voitaisiin suunnitella ja toteuttaa yhteisesti sovitulla, asiakkaan tilannetta edistävällä tavalla. RISE-asiakkuus kannattaa ottaa puheeksi asiakkaan kanssa. Meiltä riseläisiltä voit pyytää rise-kielen tulkkia.

Yhteistyöllä kielimuurit, rise-rotkot ja sote-siilot murtuvat – yhteisen asiakkaan eduksi.

Wanted: Gerontologinen sosiaalityö

Irma Ahokas-Kukkonen, TtM, työskentelee muutosagenttina Etelä-Savon I&O -kärkihankkessa.

Eurooppa ikääntyy, Suomi ikääntyy ja erityisesti itäinen Suomi ikääntyy nopeasti vuoteen 2040 mennessä. Ikääntyneet henkilöt ovat terveempiä ja toimintakykyisempiä kuin menneet sukupolvet, näin ainakin uskotaan tutkimusten valossa olevan. Ikääntyvät tarvitsevat monenlaista tukea, voimavarojen vahvistamista ja sosiaalista turvallisuutta − ja kenties iäkkäinä huolenpitoa ja hoivaa laaja-alaisesti monien ammattilaisten yhteistyönä.

Miten pärjäävät erityisen tuen tarpeessa olevat iäkkäät ihmiset? Keitä he ovat? Ehkä he ovat ”harmaantuneita panttereita”, joiden elämänkokemukset ovat olleet moninaisia jo nuoruudessa, tai työelämässä, eivätkä vanhuusvuodetkaan kohtele ”silkkihansikkain”.  Monilla voi olla pienet eläkkeet ja taloudellisia huolia pärjäämisestä, jopa niin, että on laskettava tarkkaan, riittävätkö rahat ruokaan, asumiseen, lääkkeisiin tai lääkärikäyntiin. Moni on ehkä kokenut taloudellista, henkistä tai fyysistäkin kaltoinkohtelua, tai päihteet ovat vieneet mennessään myös mielen tasapainon. Taustalla voi olla alkava muistisairaus tai sitten ei.

Muun muassa näihin tilanteisiin ikääntyneet ihmiset tarvitsevat gerontologista sosiaalityötä: ikääntyneiden erityistarpeet tunnistavaa sosiaalityön vahvaa osaamista ja asiakkuuksien haltuunottoa eli asiakasohjausta - arjen turvaksi ja palvelujen saamiseksi. Heidän tarpeensa tulee tunnistaa ajoissa jo palveluneuvonta ja -ohjaustilanteessa. Heidät tulee tunnistaa myös sairaalan päivystyksessä ja ohjata sosiaali- ja kriisipäivystyksen kautta ikääntyvien palvelujen asiakkuuteen.

Nämä ovat juuri niitä asiakkaita, joita tulee erityisesti tukea, kuten sosiaalihuoltolaissa todetaan. Ei yksin gerontologisen sosiaalityön tuella, vaan moniammatillisessa yhteistyössä sosiaalityöntekijän kanssa niin, että mukana ovat asiakkaan oma työntekijä / palveluohjaaja, toiminta-/ fysioterapeutti, sairaanhoitaja, ravitsemuksen asiantuntija, farmaseutti sekä muut asiantuntijat, jotka ovat luonteva osa ikääntyneen henkilön asiakasprosessia.

Miten tämä tehdään? Gerontologinen sosiaalityö on nostettava näkyväksi ja vahvaksi osaksi ikääntyvien palvelukokonaisuutta. Tarvitaan resurssien uudelleen arviointia ja gerontologisen sosiaalityön vahvistamista!  Vanhuus ei ole sairaus, vaan luonnollinen elämänvaihe, jossa on oikeus saada monipuolista ja yksilöllistä gerontologisen sosiaalityön tukea.

 

Peruna kerrallaan

Anne Frimodig työskentelee muutosagenttina Pohjois-Karjalan LAPE-hankkeessa.


Peruna
Peruna (Solanum tuberosum) on koisokasvien heimoon kuuluva ravintokasvi, jonka mukulaa käytetään ravintona, kertoo netti. Suomen Mielenterveysseuran ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (ITLA) yhteisen hankkeen Lapset puheeksi -menetelmäkoulutuksessa kouluttajakollegani puhui usein perunasta toteamalla: peruna kerrallaan. Vaikka peruna on kooltaan varsin pieni ja vaatimatonkin, on se samalla varsin merkityksellinen ravinnonlähde.

Viljely
Perunan viljelyhistoriaa voi verrata pohjoiskarjalaiseen kasvutarinaan, jota Lapset puheeksi -menetelmän aikana on tapahtunut. Vaikka Lapset puheeksi -menetelmän historia on maailmalla alkanut vuosia sitten, on Pohjois-Karjalan pelto ollut sen verran kivikkoinen, että siemenperunoiden istutus aloitettiin virallisemmin vuonna 2018. Toki itse idätys on alkanut jo aikaisemmin. Menetelmän tavoitteena on se, että perheet saavat tukea vanhemmuuteensa ja lapsen suotuisaan kehitykseen omassa kehitysympäristössään ja asuinpaikasta riippumatta. Vanhempien kanssa keskustellaan lapsen vahvuuksista ja haavoittuvuuksista. Mikäli vanhempi haluaa tilanteeseen muutosta, tehdään toimintasuunnitelma tilanteen korjaamiseksi. 

Pohjois-Karjalan ensimmäinen kouluttajaryhmä on valmistunut osana Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa (LAPE). Ryhmä on kouluttanut mukavasti menetelmäosaajia levittäytyen mukuloiden tavoin eri suuntiin kuten kouluun, neuvolaan, työllisyyspalveluihin, somatiikan puolelle, aikuisten mielenterveyspalveluihin ja lastensuojeluun. Tulevaisuudessa on tarkoitus vallata peltotilaa lisää ja kehittää vuoroviljelyä siten, että pellot voisivat jatkossakin olla yhtä moniammatillisia. 

Puhtaus
Perunaa on hoidettava. Sitä on mullattava kesän mittaan ja ehkä kasteltavakin välillä. Sama pätee Lapset puheeksi -menetelmään. Koulutuksen aikana todettiin usein, että menetelmä on pidettävä puhtaana ja tasalaatuisena, sillä se on myös laadun tae. Perustuuhan menetelmä tieteelliseen ja tutkittuun näyttöön, josta on kansainvälisiä artikkeleitakin jo kirjoitettu.
Mutta ilman kastelua peruna voi muuttua myrkylliseksi. Tuolloin se saa pintaansa vihreän varoitusvärin. Sama pätee Lapset puheeksi -menetelmään. Puhtaana pitäminen vaatii suunnitelmallista johtamista ja strategiaa. Lisäksi tarvitaan alueelliset ja valtakunnalliset työkokoukset, joiden tehtävänä on vaihtaa ajatuksia ja lisätä menetelmäuskollisuutta.

Peruna
Peruna sisältää noin 10–15 % tärkkelystä, vajaat 2 % proteiinia, ja tuoreena kohtalaisesti c-vitamiinia, kirjoittaa netti.  Perunaa voidaan pitää siis varsin monipuolisena. Myös Lapset puheeksi -menetelmä noudattaa sovittua sisältöä monipuolisuuden osalta. On x-määrä teoriaosuutta, x-määrä menetelmäohjausta ja x-määrä työnohjausta. 

Kun kaksikymmentä ammattilaista istuu saman laarin ääreen, ei ihmettely lopu. Kun perunaa tarkastelee eri suunnasta ja eri viitekehyksin, on mielipiteitä monia. Aina eivät asiat ole niin yksiselitteisiä, selkeitä tai johdonmukaisia, mutta otetaan ne vastaan, peruna kerrallaan.

 

Työrauhaa ja uudistusvoimaa

kuva: Pixabay

Tarja Kauppila:

Elämme "jatkuvien muutosten aikaa", kuulee usein sanottavan. Muutos ei ole välttämättä uudistus: perustellusti ja todennetusti otettu askel tavoiteltuun kehityssuuntaan. Miten muutoksiin voisi työn arjessa suhtautua?

Ensinnäkin "turhia" muutoksia kannattaisi ennemmin välttää kuin koettaa sinnitellen vain sietää − se toisi kaivattua työ- ja toimintarauhaa. Harvoin ja harvalla on energiaa tai muitakaan resursseja tuhlattavaksi. Ei siis liikettä vain liikkeen vuoksi, ei kaikkia pingispalloja yhtä aikaa ilmaan räjähtävän dynaamisuuden merkiksi.

Toisaalta kuitenkin tarpeellisia muutoksia eli uudistuksia kannattaisi tukea, jotta toimintaa haittaavat heikkoudet, esteet ja uhkat vähenisivät sekä toimintaa edistävät vahvuudet ja mahdollisuudet lisääntyisivät. Jos huomataan, että jokin epäkohta hiertää tai jotenkin toisin toimiminen kiinnostaa, niin niihin kohtiin vain rohkeasti kiinni.

Mutta miksi ihmeessä kirjoitan tällaisia "itsestään selviä" asioita?

Siksi, kun näen krooniseksi kääntyneeseen epävarmuuteen, muutosuhkiin ja niiden ennakointiin vähintään ajatuskokein koko ajan työssään energiaa käyttävien ammattilaisten uupuvan ja turhautuvan. Luopuva ote on monella jo lähempänä todellisuutta kuin luova ote.

Siksi, kun näen, miten uudistusta kaivataan, mutta usko, energia ja muut tarvittavat resurssit näyttävät luvattoman kaukaisilta, saavuttamattomissa siintäviltä kuvajaisilta. Ei tässä työssä, ei näissä tehtävissä, ei varmaan vuosikausiin, ei ehkä ennen eläkeikää - josko sitten koskaan. Ei oikein tunne konkreettisesti pystyvänsä.

"Paratiisi" ei välttämättä kuitenkaan ole kovin kaukana. Yhteistä pysähtymistä se kyllä vaatii. Ja sitä, että tohtii uudistua. Useimmat toivovat uudistavia muutoksia, mutta eivät välttämättä halua tai ole aidosti valmiita muuttamaan omaa toimintaansa. 

Ajattelen niin yksinkertaisesti, että viimekädessä jokainen voi "uudistaa" vain itseään: omaa ajatteluaan ja toimintaansa. Pienin rauhallisin askelin, yhdessä valittuun suuntaan, yhdessä edistymistä arvioiden. Työelämässä uudistaminen on yleensä kuitenkin joukkuelaji, jossa jokaisen osallistujan panoksella on etenemisen kannalta väliä.

Mitä siitä voisi seurata, jos toimisi noin? Voi olla, että silloin "muutos on mahdollisuus" -hokema toimisi ja "jatkuvissa muutoksissa" eläminen olisikin energisoiva, kestävän kehityksen ilonmerkki. Kannustan kyllä kokeilemaan!  

Kirjaamisvalmennus – ihan outo asia?

Silja Huotari työskentelee lähihoitajana Siun Soten kotihoidossa Joensuussa ja toimii kirjaamisvalmentajana.

Keväällä 2017 lähiesimieheni kysyi: lähtisitkö kirjaamisvalmentajaksi, kun sinulla on tietokoneosaamista? Lupauduin saman tien tietämättä sen tarkemmin, mistä on kyse ja mitä kirjaamisvalmentajana oleminen tarkoittaa.

Ensimmäinen valmennuspäivä koitti syksyllä 2017. Kirjaamisvalmennuksen tarkoitus, sisältö ja tavoitteet tulivat täytenä yllätyksenä, ja ensimmäisen päivän jälkeen mieleen jäi vain suuren suuri hämmennys. Valmennuksen edetessä asia alkoi valjeta ja hahmottua paremmin. Ahaa! Tässä ei ole kysymys muusta, kuin tietopohjaisesta valmentamisesta, joka perustuu puhtaasti sosiaalihuollon asiakasasiakirjalakiin ja sen tuomiin velvoitteisiin sosiaalialalle. Valmennuspäivien aikana tutustuimme ryhmätöiden merkeissä muihin kirjaamisvalmentajiin, ja joidenkin kanssa tuli vaihdettua ajatuksia myös valmennuspäivien ulkopuolella. Yhteinen asia yhdisti ja kasvatti valmennuksiin.

Aloitimme kirjaamisvalmennukset Siun Soten henkilöstölle alkuvuodesta 2018. Aihe tuntui vielä vieraalta ja monimutkaiselta minulle ja monille muille. Myös esiintyminen tuntui tästä syystä epävarmalta. Kevään edetessä ja useamman valmennuksen tehneenä alkoi varmuutta jo tulla. Saimme kirjaamisvalmentajina käyttöömme valmennusmateriaalin, johon oli pakattu paljon asiaa aika monimutkaisesti ja pitkästikin. Valmentajana koin materiaalin työlääksi esitettäväksi ja luulen, etteivät läheskään kaikki jaksaneet kunnolla seurata asiaa. Olisin kaivannut materiaaliin enemmän elävyyttä ja visuaalisuutta. Videomateriaalit olivat hyviä ja uskon niiden tuoneen paremmin esille määrämuotoisen kirjaamisen periaatteita ja haasteita sekä sitä, mitä kaikkea tämä edellyttää ennen Kanta-palveluiden käyttöön ottoa.

Valmennuspäivillä nousi esille paljon kirjaamiseen liittyviä asioita: mitä saa kirjata ja miten pitää kirjata. Paljon jäi vielä avoimiakin kysymyksiä, mutta uskon, että valmennusten edetessä 2. vaiheeseen asiat tulevat selvemmiksi koko sosiaalihuollon henkilöstölle. Tai ainakin viimeistään silloin, kun järjestelmäkoulutukset alkavat.

Nyt syksyn 2. vaiheen valmennuksiin valmistautuminen on alkanut ja uudet esitettävät asiat ovat edessä. Odotan innolla 2. vaiheen valmennuksia ja myös Siun Soten Siun soKanta -hankkeessa toimimista. Paljon on haasteita, mutta olen luottavaisin mielin. Kirjaaminen muuttuu ja uskon, että tulevaisuudessa ajantasainen ja määrämuotoinen kirjaaminen palvelee meitä paremmin sote-yhteistyö kuvioissa.

Suuntana rakenteellinen sosiaalityö

Timo Hankosalo työskentelee ISO SOS -hankkeen projektipäällikkönä.

Sosiaalihuoltolaki astui voimaan vuonna 2015. Miten se ohjaa meitä tekemään rakenteellista sosiaalityötä? Kenen vastuulla rakenteellisen sosiaalityön tekeminen on? Ja tehdäänkö sitä?

Ensimmäiseen kysymykseen vastauksen löytäminen on helppoa. Katsomme vain sosiaalihuoltolakia, joka on hyvin yksinkertainen. Lain mukaan ”rakenteellisella sosiaalityöllä on huolehdittava sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittymisestä ja sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämisestä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.” Laki siis ohjaa tiedon tuottamiseen ja välittämiseen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Laki jatkuu vielä kolmella tärkeällä työtä ohjaavalla konkretisoinnilla.

Ensimmäiseksi asiakastyön tekijöitä ohjataan tuottamaan tietoa sosiaalihuollon asiakkaiden (tuen)tarpeista, niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä ja siitä, kuinka hyvin kunnan alueen palveluilla pystymme auttamaan asiakkaita heidän tarpeitaan vastaavasti. Laki velvoittaa tuottamaan tietoa asiakastyön ja palvelurakenteen vaikutuksista.

Toiseksi laki velvoittaa kunnan sosiaalihuollosta vastaavia tekemään tavoitteellista työtä kunnan sosiaalisten ongelmien poistamiseksi sekä kunnan asuinalueiden ja toimintaympäristöjen kehittämiseksi. Tähän liittyen laki ohjaa kunnan sosiaalihuollon asiantuntijoita osallistumaan omalla asiantuntemuksellaan kunnan muiden toimialojen suunnitteluun sekä jakamaan asiantuntemustaan sosiaalihuollon palveluntuottajille sosiaalihuollon asiakkaiden palvelun tarpeista ja vaikuttavuudesta. 

Sosiaalihuollosta vastuussa olevilla viranhaltijoilla on velvollisuus huolehtia rakenteellisen sosiaalityön toteutumisesta. Rakenteellisen sosiaalityön asiantuntemuksesta ja osaamisesta vastuussa olemme me sosiaalityön ammattilaiset, käytännössä työtä tekevät, yliopistojen ja THL:n sosiaalityön tutkijat ja opettajat sekä sosiaalialan osaamiskeskusten työntekijät. 

Tehdäänkö Suomessa rakenteellista sosiaalityötä? Yleinen kuva on, ettei monissa kunnissa ja kuntayhtymissä ole selkeää ajatusta, miten rakenteellista sosiaalityötä tehtäisiin. Jos emme tätä tiedä, on sitä silloin vaikea myös tehdä. Olemmeko itse nyky-yhteiskunnallisen yksilön vastuuta ja ongelmien yksilöllistä hoitamista korostavan ideologian vankeja? Sosiaalityön on kyettävä auttamaan yksilöitä heidän ongelmissaan, mutta osattava katsoa maailmaa rakenteiden tasolla ja löydettävä menetelmiä rakenteellisen tason muuttamiseen.

Meidän täytyy luoda kuvauksia yksilöiden taustalla olevista sosiaalisista rakenteista ja löytää niiden taustalla vaikuttavia syy- ja seuraussuhteiden mekanismeja. Meidän on erityisesti luotava menetelmiä siihen, että muutamme sosiaalisia rakenteita, jotka ylläpitävät ja tuottavat yksilöiden ongelmia. Me ISOssa olemme mukana tässä työssä - olethan sinäkin! Tervetuloa Kunnonpaikkaan 8.11.2018 - Rakenteellisen sosiaalityön ja viestinnän seminaariin. Katso ohjelma täältä.

Savolainen solmu

Tarja Timonen työskentelee kehittämisasiantuntijan tehtävissä Pohjois-Karjalassa Siun Sotessa (Siun SoKanta -hanke) ja toimii kirjaamisvalmentajana. 

Maailmaan mahtuu monenlaisia titteleitä, joista useat ovat haluttujakin. Kirjaamisvalmentaja oli sanana sellainen, ettei se herättänyt minussa muuta kuin ihmetystä. Sellainen pesti oli kuitenkin tarjolla, kun esimieheni tarjosi kouluttautumista kyseiseen tehtävään.

Tietoa työn sisällöstä oli ennakkoon niukasti tarjolla, joskaan ihan vieras aihealue ei kuitenkaan ollut. Olin toiminut aiemmin kirjaamisen asiantuntijana terveydenhuollon sisällöllisestä ja rakenteellisesta kirjaamisesta Kiteellä ja Kesälahdella.

Kirjaamisvalmennuksessa aihe-alue alkoi avautua, kun tuolloin Kansa-koulu -hankkeessa aluekoordinaattorina toiminut Susanna Rautio aloitti kattavan selostuksen asiasta. Saimme tietää hankkeen olleen käynnissä jo jonkin aikaa ja me luentosalissa olevat kuuluimme joukkoon, joka aloittaisi hankkeen määrittelemän sisällön valmentamisen maakunnan sosiaalihuollon työntekijöille.

Kansa-koulu II -hanke jatkaisi aloitettua sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpanoa ja tukisi valtakunnallisen Kansa-hankkeen tavoitetta mahdollistaa asiakastiedon saatavuus siellä, missä asiakastieto on tarpeen asiakkaan palvelun suunnittelemiseksi ja järjestämiseksi. Kyseessä on tärkeä ja laaja aihe-alue, jonka pääluotsina on THL.

Asian ymmärtämisen ydin lähti lakitekstien kautta, joista saatiin raamit koko kirjaamisen sisältöön. Valtakunnallista painoarvoa ja tukea saatiin huipulta asti, ja THL:n Maarit Rötsän kannustus motivoi perehtymään aiheeseen toden teolla.

Tavoitteet olivat kovat. Ensin opiskeltiin ja sisäistettiin asian sisältö, sitten harjoiteltiin hieman valmentamista ja lopulta lähdettiin opettamaan sosiaalialan osaajille tietyllä tavalla vanhaa, mutta uuteen kuosiin laitettua asiaa.

Ensimmäisen valmennuskerran tunnelmat olivat kuin savolaisessa solmussa. Oli kerrottavana todella paljon asiaa, mutta sisällön looginen esittäminen huolestutti. Ei ollut tarkoitusta sanoa, että ”suattaahan se olla näin tai sitten ei”. Lakitekstien sisällön ja kirjaamisen käytäntöjen kohtaaminen koettiin vaikeaksi. Tätä solmua avattaisiin jatkossa siis enemmän.

Tavoitteena meillä kirjaamisvalmentajilla on tällä hetkellä alueellisten verkostojen toimintojen vakiinnuttaminen osaksi uusia sote-alueita ja määrämuotoisen kirjaamisen kehittäminen valtakunnallisesti yhtenäisellä tavalla. Koetamme myös vahvistaa sosiaalihuollon tiedonhallinnan osaamista sote-organisaatioissa. Tukenamme on Kansa-koulu II -hankkeen aluekoordinaattori sekä hyvä moodle-oppimisympäristö netissä. Alueellisissa verkostotapaamisissa keskustellaan vapaasti hyvistä ja haasteellisista asioista sekä pohditaan kehittämiskohteita.

Enää ei asioiden solmuun meneminen mietitytä. Syksyllä valmennukset alkavat uusin aihein, joita ovat esimerkiksi tietosuoja ja -turva sekä kieli kirjaamisessa. Tähän mennessä osallistujat ovat lähteneet hyvin ja avoimesti mukaan keskusteluun pohtimaan kirjaamisen nykytilaa ja miettimään kehitettäviä kohteita käytäntöjen kautta. Kaikkiin kysymyksiin ei ole ollut heti vastauksia, mutta sekä oman organisaation sisältä, Kansa-koulu II -hankkeelta että kirjaamisvalmentajien verkostolta on saanut vastauksia siinä määrin, että mutkikkaimmatkin punokset ovat avautuneet.

Tunti tutkimukselliseen ihmettelyyn – Sosiaalityöstä tutkijan silmin

Tarja Kauppila:

ISOssa kehitetään sosiaalityötä tutkimusavusteisesti. Kysyin projektitutkijaltamme Seijalta, että jos saisit Hyvältä Haltijalta yhden sosiaalityön tutkimukseen liittyvän toiveen – eikä se saa olla, että kolme toivetta lisää – niin mikä toiveesi olisi. Seija vastasi empimättä, että se olisi toive saada käytännön sosiaalityöhön lisää ”tutkimuksellisen ihmettelyn aikaa”. Mitä ihmettä se voisi olla? Miksi tutkija tällaista nyt toivoo?

Seijalla on pitkä, parinkymmenen vuoden yliopistollisen aikuiskouluttajan kokemustausta. − Koulutus on vaarallista, se voi muuttaa maailmankuvaasi, hän muisteli hieman huvittuneena siellä joskus todetun. Totta. Uuden oppiminen tai edes nykykäsityksen haastaminen, vaikka sitten tutkimustiedon avulla, voi olla portti johonkin uuteen.

Sosiaalityössä mitä luultavimmin kaivataan portteja aidosti uuteen. Työ näyttäytyy monella tavalla vaativana ja paineisena. Osaaminen on koetteilla, jaksaminen on koetteilla. Muutamissa työpaikoissa työntekijöiden vaihtuvuus pyörii taukoamattomana karusellina, mutta vaihto karusellista toiseen ei usein ole se tie, joka toisi kestävän kehityksen ratkaisuja. Asiakastyötä tulvii herkästi kaikkialla ovista ja ikkunoista. Milloin olisi sopiva tai edes mahdollinen hetki pysähtyä? Miksi kannattaisi pysähtyä?

Kiire voi kroonistua, eikä vauhti välttämättä rauhoitu kiirehtimällä. Myöskään asiakasvirta ei välttämättä laannu tiivistämällä asiakastyön tahtia tai jatkamalla vuosi toisensa perään työpäiviensä pituutta. Työpaineisiin voi saada näkökulmaa ja otetta tekemällä jotakin sopivasti toisin.

Entä jos ottaisi ihan itse sosiaalityöntekijänä omasta työpäivästään edes kerran viikossa hieman aikaa, edes yhden työtunnin verran siihen, että ihmettelisi tutkimuksellisesti, mistä omassa työssä ja sen kompastuskivissä tai asiakkaiden elämänvaikeuksissa on kyse. Entä jos ottaisi vaikka kerran kuukaudessa yhdessä yhden tai muutaman työntekijän kanssa yhden tunnin verran aikaa yhteiseen tutkimukselliseen ihmettelyyn. Kontaktoisi muita livenä tai vaikka etäyhteysvälinein, jos ihmettelykavereita ei ”huutoetäisyydellä” edes näy.

Voisi olla kannattavaa muotoilla muutamalla rivillä kysymyksiksi näitä ratkaisua odottavia pulmia. Ottaisi selvää edes ”kuukkeloimalla” (suom. huom. Google), onko joku jossakin jo tutkinut tätä asiaa. Ottaisi selvää, mitä tutkimustieto kertoo asiasta. Jos merkkejä tutkimuksista ei löydy, laittaisi tutkimus- ja koulutustahoille, sosiaalialan osaamiskeskukselle tai vaikka kirjastoon viestiä, että tällainen meitä täällä nyt askarruttaa, mistähän tietoa voisi löytyä tai mitenkä vastausten jäljille voisi päästä. Ehkä joku opinnäytteen tekijä on jo syttynyt tai syttyy juuri tästä aiheesta.

Voisi pelottaa sellainen omalääkäri, joka ei olisi pahemmin kiinnostunut lääketieteen edistyksestä tai huolehtisi tietotaitojensa jatkuvasta päivityksestä. Vaikuttaisi vahvasti epäeettiseltä. Ammatillisen osaamisen kehittämisessä aktiivinen auttaja puolestaan herättäisi luottamusta - ja viestisi samalla kestävän kehityksen tiestä myös omalla työssä selviytymisellään ja jaksamisellaan.

Mä mikään ainstain ole, mutta tällaista tekee mieli ehdottaa. Että jos haluat ihmetellä tutkimuksellisesti, niin ihmettele. Jos haluat sille ottaa aikaa, niin ota. Maisteri osaa kyllä.

Blogi julkaistu myös MikäSOte blogisarjassa

Kuva: Pixabay

Vaikuttaako aikuissosiaalityö?

Satu Marja Tanttu työskentelee
ISO SOS -hankkeessa Essoten hanketyöntekijänä.

Länsi-Savo uutisoi (25.7.-18) Itä-Suomessa väkivaltarikosten lukumäärän kasvaneen, kun ne muualla maassa ovat vähentyneet. Myös huumausainerikosten määrä on noussut muuta Suomea nopeammin. Hälyttävää on, että henkirikosten yritykset ovat lisääntyneet rajusti ja useimmiten sekä rikoksen tekijä että uhri ovat päihteiden käyttäjiä ja syrjäytyneitä.

Aikuissosiaalityön näkökulmasta tilasto kertoo karua kieltä. Meillä on ihmisryhmä, joka selvästi tarvitsisi apua ja tukea elämässään, mutta joka liukuu palvelujen ulottumattomiin. Toinen vaihtoehto on, että he ovat palvelujen piirissä, mutta palveluilla ei ole sanottavaa vaikutusta heidän elämänkulkuunsa. Tähän kiteytyy yksi sosiaalityön ongelma: vaikuttavuustietoa ei ole. Sosiaalityössä ei pystytä osoittamaan, onko asiakkaille järjestettävät palvelut sellaisia, josta asiakkaat hyötyvät, muuten kuin yksittäisiä asiakastapauksia tarkastelemalla.

Sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään monenlaisia avuntarpeita. He kuvaavat aikuisille suunnattuja palveluja suppeiksi, eikä kaikille löydy asiakkaan tilanteeseen sopivaa palvelua lainkaan. Asiakasryhmistä päihteiden ongelmakäyttäjät nousevat asiakasryhmänä, joilla on monenlaisia avuntarpeita, mutta keinot niihin vastaamiseen koetaan puutteellisina. Päihderiippuvaisen ihmisen tarpeiden sovittaminen aktivointipainotteiseen aikuissosiaalityön palvelujärjestelmään on haasteellista ja asiakas leimautuu helposti sitoutumattomaksi ja epäonnistujaksi. ¹

Palveluista syrjäytyvät asiakkaat näkyvät tilastoissa lisääntyneenä pahoinvointina ja väkivallantekoina. Aikuissosiaalityö on istunut toimistoissa liian kauan ja menettänyt kosketuksensa tähän asiakasryhmään. Valtakunnan tasolla tapahtuneet linjaukset työttömyyden hoidosta ja toimeentulotuen Kela-siirrosta eivät ole auttaneet tilannetta, mutta yhtä lailla syytä on syvään juurtuneissa byrokraattisissa toimintatavoissa, jossa sosiaalityön perimmäinen tehtävä ja tarkoitus jää asiakkaille vieraaksi.

Tilanne vaatisi syvällistä analyysia sosiaalipalvelujen vaikuttavuudesta: kohdentuuko sosiaalipalvelujen resurssi siihen, mihin sen pitäisi ja pystytäänkö näillä palveluilla vaikuttamaan asiakkaiden hyvinvointiin. Se vaatisi myös eettistä pohdintaa siitä, voiko sosiaalityö unohtaa periaatteensa: yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, ihmisarvon kunnioittamisen ja kollektiivisen vastuun, ja keskittää palvelujaan yhä enenevissä määrin asiakkaille, joiden palvelujen tarve on ratkaistavissa työvoimapoliittisilla toimenpiteillä. Ehkä aikuissosiaalityön tulisi palata juurilleen, tasa-arvoisen auttamisen ideologiaan, jossa apu viedään yhteisöihin niiden ihmisten keskuuteen, jotka sitä eniten tarvitsevat.

1 Tanttu, SM. 2016. Auttamisen rajat ja mahdollisuudet kunnallisessa aikuissosiaalityössä.
 http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20161105/urn_nbn_fi_uef-20161105.pdf

”Mikä mättää” Kainuussa?

Anne Tuikka työskentelee hanketyöntekijänä Kainuussa ISO SOS -hankkeessa.

Miten rakenteellista sosiaalityötä tulisi toteuttaa ja mitä kehitystyössä tulisi huomioida? Voisiko uusiin kokeiluihin liittää vessakyselyn, gallupkyselyn torilla ja valtuuston ryhmäpuheenjohtajien haastattelun? 

Kainuun sote osallistuu ISO SOS -hankkeeseen ja toteutamme syksyn aikana rakenteellisen sosiaalityön pilotin Sotkamossa. Meillä on nyt oiva mahdollisuus lisätä rohkeutta toimia toisin, tehostaa viestintää ja vahvistaa osaamistamme tämän kokeilun kautta.

Keräämme Sotkamon pilotin aineistoa haastatteluilla, mittareilla, lomakekyselyillä, vessa- ja gallupkyselyillä sekä järjestämällä kehittäjäraateja. Keräämme aineistoa mm. työntekijöiltä, asiakkailta, kuntalaisilta, kolmannen sektorin toimijoilta, soten sisältä ja poliittisilta päättäjiltä.

Toteutamme ”Mikä mättää” Sotkamossa -vessakyselyn kirjastossa. Kirjaston vessojen seinillä on syyskuun ajan kysely, johon kuntalaiset voivat nimettömänä tuoda esiin näkemyksiään kuntalaisten hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavista asioista ja toimenpide-ehdotuksiaan niiden korjaamiseksi. Haemme kyselyllä myös näkemyksiä hyvinvointia edistävistä tekijöistä, sekä kehittämisideoita kunnan asuin- ja toimintaympäristöön liittyen.

Tuotetut aineistot ovat pohja rakenteellisen sosiaalityön yhdelle välineelle, sosiaaliselle raportoinnille. Sen kautta viemme päättäjille tiedoksi paikalliset sosiaaliset ongelmat, mutta myös tiedon siitä, miten vaikuttavaa työtä olemme näillä resursseilla ja tukipalveluilla saaneet aikaan. Sotkamon HYTE-työryhmällä (hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä) pohdimme, mitä kunnassamme voidaan tehdä toisin kuntalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi.

Rakenteelliseen sosiaalityöhön kiinnittyy myös Itä-Suomen yliopiston johdolla 1.3.2018–31.12.2020 toteutettava sosiaalista kestävyyttä edistävä kehittämishanke. Hanke edistää samalla tutkimuksellista osaamista, jota vaikuttavuustyö erityisesti edellyttää. ¹

Muutostyössä tarvitsemme parempaa ymmärrystä niiden ihmisten elämästä, joita hyvinvointierot eniten koskettavat. Tarvitaan tietoa ja näkemyksiä elinoloista, terveyskäyttäytymisestä ja voimavaroista. Hyvinvointi- ja terveyserot kiinnittyvät monimutkaisella tavalla ihmisten käyttäytymiseen ja usein “ilkeisiin” yhteiskunnallisiin ongelmiin. ²  

Paikallislehti lähti mielenkiinnolla mukaan kertomaan kokeilustamme. Gallupista ja poliitikkojen haastatteluista teemme paikallislehden kanssa syksymmällä yhteisjulkaisun. Voisiko sen otsikkona olla: ”Mikä mättää” – tavoitteena ja toimintamallina sosiaalisesti kestävä Kainuu? STM:n kansliapäällikkö Kari Välimäen (2010) mukaan sosiaalisesti kestävän tulisi olla toimintamalli eikä tavoite. ³

Blogissa käytetyt lainaukset:

¹ Itä-Suomen yliopisto. Sosiaalisesti kestävä Kainuu.

² Suomen akatemian blogijulkaisu Marja Vaarama (2017). Hyvinvoinnin ja terveyden eriarvo on ratkaisuaan odottava sosiaalinen ongelma.

³Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020.