Osallisuus olohuoneessamme

Elina Pajula on Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen toiminnanjohtaja.

Osallisuus on mantra, jota toistetaan ja jonka kautta toivotaan ratkaisuja ihmisten elämän ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Silloin tällöin kuulee kuitenkin epäilyä ihmisten tarpeesta ja halusta osallistua. Osallisuus voidaan myös valjastaa osaksi kontrollia, huono-osaisuutta kokevien ihmisten syyllistämisen loputtomaan ketjuun.

Pääministeri Lipponen toi osallisuuskäsitteen politiikan tason keskusteluihin 90-luvun EU-ympyröistä. Osallisuus nähtiin syrjäytymisen positiiviseksi vastakäsitteeksi. Osallisuutta edistämällä vahvistettaisiin ihmisten kokemusta johonkin kuulumisesta: mahdollisuus saada riittävää tietoa, vaikuttaa ja osallistua itseä koskevaan päätöksentekoon ja lähiyhteisön asioihin.

Tämän päivän osallisuuspuhe saa painoarvonsa uudesta lainsäädännöstä. Laeissa osallisuudella tarkoitetaan mahdollisuutta osallistua: asukkaana, asiakkaana ja palvelujen käyttäjänä. Maakuntalaki listaa osallistumiskeinoiksi eri käyttäjäryhmien neuvostot, neuvottelukunnat ja raadit.

Kansalaisjärjestöjen toiminta mahdollistaa kohtaamista, vertaistukea ja ymmärrettävää asiantuntijatietoa ihmiskielellä. Järjestöjen tehtävä onkin kyetä antamaan ääni ja vaikutusmahdollisuus myös hiljaiselle ja väsyneelle. Matalan kynnyksen toiminta voi tarjota ensimmäisen askeleen kohti osallisuuden kokemusta: olen tärkeä, minusta ollaan kiinnostuneita, olen osa yhteisöä, voin vaikuttaa omassa arjessani - vaikka kuinka pienellä tavalla.

Osallisuuden teema on erityisen tärkeä niiden ihmisten kannalta, jotka ovat eri syistä ilman valintaansa ajautuneet yhteiskunnan marginaaliin pitkäaikaissairauksien, pitkittyneen työttömyyden, jatkuvan pienituloisuuden tai köyhyyden noidankehään. Tutkija Anna-Maria Isolan mukaan pahimmillaan köyhyys kapeuttaa elämän. Köyhä sinnittelee päivästä toiseen eikä pysty katsomaan pitkälle tulevaisuuteen.

Sosiaalipoliitikot ovat jo vuosia muistuttaneet, että jakaantuneessa Suomessa sosiaaliset etäisyydet ovat kasvaneet. Keskiluokan voi olla vaikea ymmärtää huono-osaisuutta, jos sitä ei tarvitse kohdata eikä sen syitä tunnistaa. Kunniallisten ja kunniattomien köyhien paluu näkyy keppi- ja kontrollitoimien kasvuna. Professori Juho Saari on kiteyttänyt, että ”työtön näyttää sitä laiskemmalta, mitä kauempaa häntä katsoo”.

Professori Aila-Leena Matthies varoittaa, että varsinkin heikompiosaisten asiakkaiden oikeus osallistumiseen on muuttunut velvollisuudeksi tai suoranaiseksi nälkäpakoksi. Jos et osoita aktiivisuutta ja osallistu toimenpiteisiin, menetät oikeutesi toimeentuloon. Osallistumispakotteet voivat tehdä asiakkaan elämästä entistä enemmän ulkoa ohjattua, jolloin oma elämänhallinta ja unelmat karsiutuvat pois.

Itä- ja Pohjois-Suomi on muun muassa Sokra-hankkeen selvityksissä todettu matalan osallisuuden alueeksi. Taustalta löytyvät huono-osaisuuden monet ulottuvuudet. Jos huono-osaisten osallisuutta halutaan parantaa, sosiaalinen on palautettava sote-uudistukseen.

Tämä on julkisen ja järjestösektorin yhteinen tehtävä, Suomi 100 -vuoden kunniatehtävä.

Tasa-arvon taju

 

Eeva Jokinen, professori, yhteiskuntapolitiikka, Itä-Suomen yliopisto

Nyt kun sote-uudistus on saanut vähän väljyyttä aikatauluun, on hyvä hetki saattaa myös uudistuksen sukupuolivaikutusten arviointi eli suvaus kuntoon. Suvaus on tasa-arvolain tarkoittama toimi, jolla viranomaisten tulee arvioida kaikkea toimintaansa eri sukupuolten näkökulmasta ja luoda toimintatavat tasa-arvon edistämiseksi. Suvauksen tulee olla osa kaikkea yhteiskuntapolitiikkaa jo valmistelun aikana. Suvausta ei ole se, että kokeillaan, ja sitten katsotaan, miten kävi.

Sote-uudistuksesta on tehty lain edellyttämä arviointi. Siinä todetaan muun muassa, että henkilöstövaikutukset kohdistuvat ensisijassa naisiin, kyse kun on naisvaltaisesta alasta. Jos työnantaja vaihtuu, on mahdollista että työehdot huononevat. Ehkä juuri kaikkein naisvaltaisimmista tehtävistä, kuten toimistotyö, karsitaan väkeä. Uudistuksella saattaa olla miesten terveyttä ja hoitoon hakeutumista edistävää vaikutusta, jos se onnistuu ja palveluohjaus toimii. Naisille tullee aliedustus maakuntavaltuustoihin ja johtaviin tehtäviin. Naisyrittäjien asema heikentyy, kun tilaa avataan suurille tuottajille.

Arviointi on tehty, mutta sote-keskusteluista puuttuu tasa-arvon taju eli ymmärrys siitä, kuinka sukupuoli ohjaa toimiamme, jos emme puutu siihen tietoisesti. Tajua on harjoitettava koko ajan. Se ei ole asia joka hoituu teettämällä selvitys ja unohtamalla se sitten.

Usein sanotaan, että ”kun ei ole asiantuntemusta”. Tämä on huono argumentti, sillä suvaus on lopulta aika helppoa. Ohjeita löytyy. (Esim. http://stm.fi/valtavirtaistaminen.) Ensimmäinen ohje: aloita heti! Jos tasa-arvon taju herätellään liian myöhään, suvaus alkaa turhauttaa, koska on jo tehty vaikeasti peruttavia virheitä.

Suurin este suvaamiselle on tekosyy: se on muka joutavanpäiväistä, hukkaan käytettyä aikaa. Joidenkin mielestä se ei ole pelkästään joutavaa, vaan naurettavaa ellei peräti vaarallista pelleilyä. Ei ole.

Kaikkien tunnettujen yhteiskuntien toiminta edellyttää palkatonta toimintaa. Ilman hoivaamista, ruuan laittamista tai sosiaalisten taitojen opettamista eivät pyöri tehtaat, start up -yritykset eivätkä palvelut. Tämä useimmiten naisten kontolla oleva ja näkymättömäksi jäävä toiminta ja sen seuraus, sukupuolten työnjaon muka-luonnollisuus näkyy selvästi myös työmarkkinoilla. Sote-uudistus on mahdollisuus purkaa näitä syvään juurtuneita käytäntöjä. Suvaus näyttää puuttumisen paikkoja ja varoittaa vanhoihin uomiin juuttumisesta.

Kun tasa-arvon taju toimii, näkee samalla muidenkin yhteiskunnallisten erojen vaikutuksia: Miten vaikuttaa alue, ikä, seksuaalisuus, liikkuvuushistoria tai toimintakykyisyys? Miten eroja voi tasoittaa?

Sote-uudistus muuttaa alaa aivan varmasti. Sujuu se hyvin tai huonosti, joidenkin on hoidettava asiakkaat ja potilaat sen aikana ja jälkeen. Sote-aloilla nämä ”jotkut” ovat usein naisia. Suvaus auttaa pitämään huolen siitä, että heidän jaksamisestaan pidetään huolta ja heille maksetaan kunnollista palkkaa sukupuolesta riippumatta.  

Mummo yllättää

Arja Jämsén:

Soitin jännittyneenä ovikelloa. Olin ajanut parisataa kilometriä, saapunut pikkukaupunkiin ja löytänyt oikean talon. Täällä hän asuu.

Tunsin olevani tv-sarjassa Kadonneen jäljillä. Vain nenäliinapaketti ja dramaattinen taustamusiikki puuttuivat. Eikä minulta kukaan varsinaisesti ollut kadoksissa. Olipahan vain edellisestä tapaamisesta ehtinyt vierähtää tovi – melkein 60 vuotta.

Olin pari viikkoa aikaisemmin selannut kirjastossa paikallislehtiä etsien työhöni liittyvää uutista. Katseeni pysähtyi yhden lehden aukeamaan: tässä on jotain tuttua. Niinpä, juttu kertoi naisesta, joka vietti 100-vuotispäiviään. Tunnistin hänet 12 vuotta sitten kuolleen isäni äitipuoleksi. Olin tavannut hänet viimeksi alle kouluikäisenä lapsena. Pieni sukuni ei ole oikein kunnostautunut sukulaisuussuhteiden vaalimisessa.

Lehtijuttu kertoi, että tämä mummopuoleni – sanotaan häntä vaikka Ritvaksi – asuu kotonaan hyvissä voimissa. Silloin sen päätin: tätä tilaisuutta en nyt hukkaa. Hän olisi viimeinen, joka osaisi kertoa isäni lapsuudesta ja nuoruudesta. Siltä istumalta etsin hänen puhelinnumeronsa ja soitin. Olin varautunut selittämään taustoja, mutta Ritva täräytti nimeni kuultuaan, että kyllähän minä nyt sinut muistan. Saman tien sovimme tapaamisesta.

Kerrostalon eteisessä seisoi Ritva, sirkeäsilmäisenä ja virkeänä. Hän oli etsinyt valokuva-albumit jo valmiiksi, muistaa kaikki nimet ja kertoo tarinat. Näen ukkini nuoruuden kuvan, komea mies. Kuva löytyy myös ukin isästä Fredrikistä. Presidentti P. E. Svinhufvudin kuvakin vilahtaa. Niin, satuin olemaan silloin Helsingissä, Ritva sanoo.

Ihmiset ja vuosikymmenet humisevat päässäni. Olen kaukana menneessä maailmassa. Ritva on syntynyt maaliskuussa 1917 Suomen suurruhtinaskunnassa. Elämän lähtökohdat eivät olleet kaksiset. Sisko kertoi pettuleivän syömisestä, minä vauvana säästyin siltä, Ritva muistelee.

Satavuotias Ritva on hyvässä kunnossa. Näkö, kuulo, muisti, kaikki toimivat. Lonkat vihoittelevat, mutta kävelysauvat antavat tukea liikkumiseen. Hän kulkee joka päivä hissittömän talon neljännestä kerroksesta alakertaan ja takaisin. Lääkkeitä on tarvittu vasta viimeisen vuoden aikana. Sosiaalialan ihmisenä kysyn, millaista kotiapua heillä on. Kerran kävi siivooja, vastaa Ritva. Kotityöt luonnistuvat vielä yhdessä 16 vuotta nuoremman aviomiehen kanssa.

Tietenkin kysyn pitkän iän salaisuutta. Tulepa tänne työhuoneeseeni, hän kutsuu. Huone on taiteilijan ateljee. Ritva maalaa öljyväreillä maisemia ja kukkia. Viime talveen asti hän kävi kansalaisopiston maalauspiirissä. Olohuone kertoo muista harrastuksista: lehtiä, ristikoita, virkkauksia. Eläkkeelle jäätyään Ritva meni mukaan eläkeläisjärjestöihin ja kulki porukassa ulkomaan matkoilla Moskovaa ja Mustaamerta myöten. Ritvan kynästä syntyy myös runoja, joita julkaistaan paikallislehdessä. Toukokuussa hän kirjoitti runon Mauno Koiviston muistolle. 

Sanon huh! Ollaan yhteyksissä.