keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Rakenteellisen sosiaalityön osaamista vahvistamassa

Keijo Piirainen, sosiaalityön asiantuntija


Yhteiskunnan rakenteelliset tekijät luovat puitteet ihmisten toiminnalle. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa organisatoriset resurssit ja menettelytavat. Esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja työllisyyspalveluissa kysymys on siitä, millaisilla malleilla ja toimintakäytännöillä tuen tarpeessa oleville ihmisille voidaan tarjota mahdollisuuksia, tukea, hoivaa ja huolenpitoa. Rakenteellisissa tekijöissä on myös kysymys sellaisista seikoista kuin vaikkapa kaupunkien ja kaupunginosien viihtyisyydestä, turvallisuudesta ja vetovoimatekijöistä. Ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen ja sosiaalisten ongelmien vähentämiseen tai poistamiseen tarvitaan tietoa: päätöksiä tulee voida tehdä rationaalisesti ja kehitystä suunnata tietoon perustuen.

Sosiaalihuoltolain (1301/2014, 7 §) mukaan rakenteellisen sosiaalityön keinoin huolehditaan sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittymisestä ja sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämisestä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Siihen sisältyvät sosiaalihuollon asiakastyöhön perustuvan tiedon tuottaminen asiakkaiden tarpeista sekä tarpeisiin vastaavien sosiaalipalvelujen ja muun sosiaalihuollon vaikutuksista. Myös tarpeiden taustalla olevat mekanismit, eli tarpeiden yhteiskunnalliset yhteydet, tulisi ymmärtää.

Sosiaalityön alaan ja sisältöön kuuluvat myös tavoitteelliset toimet sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi, korjaamiseksi sekä kunnan asukkaiden asuin- ja toimintaympäristöjen kehittämiseksi. Karttuvan tiedon pohjalta voidaan esittää toimenpide-ehdotuksia ja parannuksia, jotka myös kuuluvat rakenteelliseen sosiaalityöhön.

Sosiaalityössä, sosiaalipalveluissa ja sosiaalihuollossa kertyneen informaation pohjalta rakentuu tietoa ja asiantuntemusta, jota tuodaan osaksi kunnan muiden toimialojen suunnittelua. Informaatio ei kuitenkaan läheskään aina jalostu tiedoksi yksin vaan se vaatii yhteistyötä.  Rakenteelliseen työhön kuuluu nykytilanteen parantamiseen ja kehittämiseen tähtäävä yhteistyö yksityisten palveluntuottajien ja järjestöjen kanssa. Siihen sisältyy myös ajatus keinovalikoiman parantamisesta, jotta paikallisesta sosiaalityöstä sekä palvelu- ja tukivalikoimasta saataisiin entistä ehompaa. 

SOSRAKE-osaamisverkosto -hankkeen puitteissa olemme osaltamme edistämässä rakenteellisen työn edellytyksiä ja osaamista. Tämä tekeminen on käynnistynyt hyvin. Rakenteellinen työ ei ole yksin riippuvaista osaamisesta – työssä tarvitaan myös resursseja, järkeviä toimia ja tarkoituksenmukaisia tuotoksia, jotta asiakasvaikutuksia syntyy.  Omalta osaltaan rakenteellisen työn ymmärryksen lisääminen voi olla tuomassa myös sosiaalityön käyttöteoriaa näkyväksi: sosiaalityössä työntekijöiden tulisi pystyä kuvaamaan ainakin lähtökohdissaan se, miten toimia, jotta jonkin tietyn asiakkaan tilanteessa saavutettaisiin haluttu tavoite. 

Ei ole yhtään hullumpaa olla mukana tässä asiantuntijajoukossa ja Diakonia-ammattikorkeakoulun puolesta kehittämässä asiaa, joka on merkityksellinen palveluintegraationkin näkökulmasta.

Keijo Piirainen (lehtori, YTT, dos.) toimii sosiaalityön asiantuntijana SOSRAKE-osaamisverkosto -hankkeessa.

maanantai 24. elokuuta 2020

Monialaista yhdessä oppimista

Taru Kekoni, yliopistonlehtori, UEF
SOKK-hankkeen tavoitteena on kehittää ammattien välistä käytännönopetusta ja vahvistaa monialaista yhteistyöosaamista Pohjois-Savon alueella. Toimijoina hankkeessa ovat Itä-Suomen yliopisto ja Savonia AMK ja mukana on yhteensä seitsemän oppiainetta.

Hankkeemme slogan on: ”Opitaan yhdessä ammattilaisiksi”. Tähän mennessä kokemus käytäntöjen monialaisuudesta on opettanut, ettei sloganin mukainen tehtävä ole välttämättä aivan yksinkertainen. 

Aiemman tutkimuksen mukaan hyvin toimiva monialainen yhteistyö vaatii muun muassa toimijoiden vahvaa ammatillista osaamista ja ymmärrystä omasta ja toisten ammatillisesta roolista, riittäviä resursseja monialaiselle työskentelylle, luottamusta muita toimijoita kohtaan sekä yhteistyömyönteistä asennetta. Yhteistyö on paitsi toisten ammattilaisten asiantuntijuuden tunnistamista ja tunnustamista, myös työskentelyä yhteisellä asiantuntijuusalueella, jonka määrittely ei sekään välttämättä ole helppoa. Yhteistyö alkaa siitä, että selvennämme ensin itsellemme ja toisillemme, mistä ja millä käsitteillä puhumme, kun puhumme monialaisuudesta ja sen opettamisesta. Tämän syksyn aikana paneudumme muun muassa kysymykseen, miten monialaisuutta voidaan sosiaali- ja terveysalan käytännöissä opettaa. 

Monialaisella koulutuksella pystytään vaikuttamaan ainakin oman ja toisten toimijoiden roolin ymmärtämiseen, luottamuksen syntymiseen ja yhteistyömyönteisten asenteiden vahvistumiseen. Mielenkiintoisen teorian monialaisen oppimisen mutkikkuudesta ovat esittäneet liverpoolilaiset tutkijat Helen Cooper, Suzy Braye ja Robert Geyer (2004). He esittävät, että monialainen opetus ja oppiminen on niin vaikeasti hahmotettavaa ja sisältää niin monen tasoisia prosesseja, että sitä ei voi pelkistää yksisuuntaiseksi, lineaariseksi malliksi. Sen sijaan monialainen oppiminen on luonteeltaan kompleksista ja siinä työskennellään aina ”kaaoksen partaalla”. Tällä tutkijat viittaavat siihen, että täydellistä tasapainoa ei monialaisessa opetuksessa koskaan voida saavuttaa, vaan läsnä on aina muuttuvia tekijöitä. Opettajan on valmistauduttava siihen, että vaikutukset ja tulokset opetuksessa (tai sen tutkimuksessa) ovat aivan muuta kuin oli odotettu. Pienillä seikoilla voi olla kauaskantoiset seuraukset. 

Cooperin ja kumppaneiden näkemys monialaisesta oppimisesta on koulutuksen kehittäjän näkökulmasta varsin huojentava. Se vahvistaa jo tähän mennessä syntynyttä kokemustamme siitä, että yhteistyö on sekä haastavuutensa että tuloksiensa osalta aina enemmän kuin osiensa summa. Toimiva monialainen yhteistyö voi tulevina vuosina olla ratkaisu moniin sote-alalla todettuihin haasteisiin, kuten työn houkuttelevuuteen, kuormitukseen ja työssä jaksamiseen liittyviin ongelmiin. Monialaisen koulutuksen vahvistaminen lisää toivottavasti osaltaan myös sote-alojen koulutuksen ja työn houkuttelevuutta Pohjois-Savossa. Näitä askelmerkkejä seuraten – kuitenkin tiedostaen toimivamme kaiken aikaa kaaoksen partaalla – jatkamme innolla SOKK-hankkeen kehittämistyötä! 

Taru Kekoni työskentelee sosiaalityön yliopistonlehtorina SOKK-hankkeessa 

Lähteet:

Kaarina Mönkkönen, Taru Kekoni & Aini Pehkonen (2019): Monialainen yhteistyö. Vaikuttava vuorovakutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus  

Helen Cooper, Suzy Braye & Robert Geyer (2004): Complexity and interprofessional education. Learning in Health and Social Care 3 (4), 179–189.


keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Sosiaalihuollon luokitukset asiakastietoja jäsentämässä


Päivi Malinen, ISOn sosiaalityön erityisasiantuntija
Teppo Taskinen, ISOn tiedonhallinnan erityisasiantuntija



Sosiaalihuollon asiakastietojen kirjaaminen uudistuu ja etenee kohti määmuotoista kirjaamista. Määrämuotoisuus toteutuu, kun asiakastietojen kirjaamisessa käytetään kansallisesti määriteltyjä luokituksia ja asiakasasiakirjoja.

Sosiaalipalvelujen luokitus -perheeseen kuuluu kolme kokonaisuutta: palvelutehtävät, sosiaalipalvelut ja palveluprosessit. Asian- ja asiakkuudenhallinta sekä asiakastietojen käyttöoikeuksien perusteet kuuluvat myös palvelutuotannon määrittelyihin. Asiakastietomäärittelyihin kuuluu mm. sosiaalihuollon asiakastietomalli. Siinä asiakastietojen sisällöt, rakenteet ja niiden keskinäiset suhteet esitetään yhtenäisellä tavalla. Asiakirjarakenteet ovat pohjia, joiden avulla kuvataan yksittäisiin asiakasasiakirjoihin kirjattavia tietoja. Luokitukset julkaistaan Kansallisessa koodistopalvelussa ja THL vastaa niiden ylläpidosta ja päivittämisestä. Kesäkuun alussa koodistopalvelimelle on julkaistu uusia sosiaalihuollon luokituksia ja päivitetty kahta luokitusta.

Yksi päivitetyistä luokituksista koskee sosiaalihuollon asian vireilletulon tapaa. Sosiaalihuollon asiakkaan asiahan voi tulla vireille hakemuksella, ilmoituksella, yhteydenotolla tai muulla tavalla. Sosiaalihuollon tietopohjan vahvistamiseksi tarvitaan määrämuotoista tietoa siitä, kuinka asia on tullut vireille. Vireilletulon tapaa kuvataan Sosiaalihuolto - Sosiaalihuollon asian vireilletulon tapa -luokituksella. Vireilletulojen tarkastelu antaa tärkeää tietoa siitä, mistä ja miten asiakkaat sosiaalihuoltoon ohjautuvat.

Sosiaalihuollossa tehdään tavoitteellista työtä. Asian vireilletulon jälkeen sosiaalihuollon tukea ja palveluja tarvitsevalle henkilölle avataan asiakkuus. Sosiaalihuollon asiakas ja sosiaalihuollon ammattihenkilö asettavat yhdessä työskentelylle tavoitteet. Näitä tavoitteita kuvataan uudella luokituksella Sosiaalihuolto - Asiakkuuden tavoitteet. Kun työskentelylle asetetaan selkeät tavoitteet, on niiden saavuttamista mahdollista myös arvioida, ja näin tarkastella yhteisen työskentelyn vaikutuksia ja vaikuttavuutta.

Sosiaalipalvelujen tarkoituksena on edistää asiakkaan sosiaalista hyvinvointia ja toimintakykyä sekä ehkäistä, vähentää ja poistaa sosiaalisia ongelmia. Asiakkaan elämäntilanteen kokonaisuus vaikuttaa vahvasti siihen, millaisia sosiaalipalveluja asiakkaalle annetaan. Uutta luokitusta Sosiaalihuolto - Asiakkaan elämään vaikuttavat tilannetekijät käytetään, kun asiakas ja ammattihenkilö arvioivat yhdessä, mitkä tekijät helpottavat asiakkaan elämäntilannetta ja auttavat häntä tavoitteiden saavuttamisessa tai vastaavasti vaikeuttavat niitä.

Sosiaalityössä käytetään useita menetelmiä asiakastyön tavoitteiden saavuttamiseksi. Sosiaalihuolto - Sosiaalihuollon ammattihenkilön menetelmät on uusi luokitus, jonka avulla kuvataan esimerkiksi selviytymistä ja voimavaroja vahvistavaa toimintaa kuten asiakkaan osallisuuden tukemista, tai koulutukseen ja työllisyyteen liittyvää toimintaa kuten monialaisen suunnitelman tekemistä asiakkaalle, työkyvyn selvitystä tai ryhmämuotoisen sosiaalityön toteuttamista.

Kun asiakastiedon kirjaamisessa käytetään yhdenmukaisia luokituksia ja asiakirjarakenteita, tarvittavat tiedot löytyvät nykyistä paremmin. Sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto avaa sosiaalityön näkökulmasta arvokkaita mahdollisuuksia asiakastyössä syntyvän tiedon hyödyntämiseen niin yksilökohtaisessa asiakastyössä kuin laajemmin palvelujen vaikuttavuutta arvioitaessa.

Kirjoittajat työskentelevät ISOssa, Teppo Taskinen tiedonhallinnan erityisasiantuntijana ja Päivi Malinen sosiaalityön erityisasiantuntijana.


Kohti sosiaalihuollon digiloikkaa

Tarja Timonen, Siun soten O365 Pilvipalvelujen projektipäällikkö
Tuija Rautiainen, Siun soten digitaalisten palvelujen ICT-suunnittelija


Kirjaamisvalmennukset Siun soten organisaatiossa olivat valtava ponnistus uuden toimintamallin opettamiseen sekä kirjaamistaitojen lisäämiseen sosiaalihuollon henkilöstölle. Koko henkilöstö saatiin valmennettua maaliskuuhun 2019 mennessä.

Valmennusten yhteydessä alettiin pohtia, miten koko henkilöstön kirjaamistaitoja voitaisiin jatkossa ylläpitää eri yksiköissä. Esimerkiksi sosiaalihuollon asiakastietomallin jalkauttaminen toimintayksiköihin vaatisi edelleen kouluttamista. Samalla mietittiin, miten kirjaamisvalmentajien osaamista olisi mahdollista hyödyntää nykyistä enemmän – Siun sote on kuitenkin panostanut paljon kirjaamisvalmentajien valmentamiseen. Samaan aikaan Siun sotessa otettiin käyttöön yhä enemmän asiakkaille suunnattuja sähköisiä palveluja. Tämän rinnalle tarvittiin neuvontaa asiakkaille siitä, miten sähköisiä palveluja käytetään.

Alkoi vaikuttaa loogiselta, että näihin tarpeisiin vastattaisiin idealla ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla”. Ratkaisumallina päätettiin kokeilla tukihenkilöitä, joilla olisi osaamista ja tietoa kirjaamisvalmennuksen lisäksi digitaalisista taidoista. Asiantuntijoista koottiin digimentoriverkosto, jonka tehtävänä on tukea niin asiakkaita kuin ammattilaisia sosiaalihuollon sähköisessä maailmassa.

Digimentoritoiminta käynnistettiin 2018–2019 kokeilumielessä osana Pohjois-Karjalan Digitukipilottia, jossa Siun sote oli mukana. Ajatus oli, että digimentorit veisivät työyksiköihinsä uusinta tietoa digikehittämisestä, innostaisivat kollegoita digiasioissa ja veisivät tietoa asiakkaille tarjolla olevista digivaihtoehdoista. Digimentori on ajan tasalla Siun soten digipalveluista, edelläkävijä ja etulinjan perehtyjä uusiin digipalveluihin, innostava tiedonvälittäjä eri kanavissa ja suunnannäyttäjä sekä muutosten eteenpäin viejä. Jatkossa digimentorin rooli on entistä enemmän osaamisen kehittämisen vahvistaja. Digimentoreita on tällä hetkellä organisaatiossa yhteensä noin 90, joista perhe- ja sosiaalipalvelujen alueella toimii 16.

Tällä hetkellä Siun sote on mukana Karelia-Ammattikorkeakoulun yhteishankkeessa, jonka yksi tehtävä on miettiä, mistä ja miten henkilöstö saisi tehokkaimman hyödyn itsensä kehittämiseen. Isossa organisaatiossa henkilöstön kouluttamisen haasteena on, että kaikkia ei saada koulutettua yhtä aikaa, samanarvoisesti, -aikaisesti tai -tasoisesti. Koska henkilöstöä on paljon ja koulutustaustat ja -tasot vaihtelevat, osaamisvajeiden tunnistaminen on haastavaa. On tärkeää tunnistaa myös minimivaatimus digitaalisille taidoille. Osaamisen kehittämisen yksikkö huolehtii organisaation koulutustarpeisiin vastaamisesta ja tämä yhteishanke on hyvä lisä täydentämään myös digimentoreiden osaamista. 

Sosiaalihuollon digiloikan pohjana on ammattilaisten osaamisen lisääminen. Sen myötä voimme tehdä digiloikan aina asiakastyön tasolle asti. Kirjaamisvalmennuksista saadut hyvät kokemukset inspiroivat kehittämään organisaation digitaitoja laajemminkin.

Kirjoittajat ovat Siun soten sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittäjiä: Tarja Timonen työskentelee O365 Pilvipalvelujen projektipäällikkönä ja Tuija Rautiainen digitaalisten palvelujen ICT-suunnittelijana.

perjantai 8. toukokuuta 2020

Kykyviisarin mahdollisuudet asiakastyössä

Tarja Hakkarainen

Tarja Hakkarainen on valmistunut sosiaalityöntekijäksi (YTM) Lapin yliopistosta. Hän on kirjoittanut blogitekstin pro gradu -tutkielmansa ” Kykyviisari, arviointimenetelmä monialaisessa palvelussa” pohjalta.        

Työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä Kykyviisari on työväline asiakastyöhön. Työ- ja toimintakyvyn arviointia tarvitaan asiakkaiden ohjaamisessa sopiviin palveluihin. Työ- ja toimintakyvyn arviointi on välttämätöntä asiakkaan työllistymisen edistämiseen liittyvissä tilanteissa. Arviointia tarvitaan selvitettäessä asiakkaan koulutus-, kuntoutus- tai eläkemahdollisuuksia.

Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä, jonka avulla saadaan suuntaa antavaa tietoa asiakkaan työ- ja toimintakyvystä. Sen avulla voidaan selvittää asiakkaan vahvuuksia ja kehittämisen kohteita. Kykyviisari toimii ammattihenkilöille puheeksi ottamisen välineenä ja apuna asiakkaan tavoitteiden toteutumisen arvioinnissa. (Työterveyslaitos, Solmu -hanke 2019, 5.)

Kykyviisarikyselyssä asiakas itse arvioi omaa työ- ja toimintakykyään, jolloin hänen itsetuntemuksensa ja toimijuutensa vahvistuvat. Asiakas ja ammattihenkilö arvioivat yhdessä Kykyviisarikyselyn tulokset. Tuloksia on osattava tulkita oikein. Tulosten arviointi on asiakkaan kanssa kohtaamista ja hänen elämäänsä liittyvien asioiden tarkastelua. Aina on punnittava Kykyviisarin hyötyjä asiakkaalle. Asioiden esille ottaminen voi aiheuttaa asiakkaassa ahdistusta. Toisaalta se auttaa näkemään asioiden kehittymistä parempaan suuntaan. Myös eettisyyttä on tarkasteltava. Yksilöt kokevat eri tavoilla Kykyviisarikyselyn, sen kohdistuessa heidän yksityisyyteensä. Asiakkaalla on oikeus tuoda esille sitä tietoa mitä hän itse haluaa.

Asiakas arvioi omaa työ- ja toimintakykyään omasta tuntemuksestaan ja kokemuksestaan käsin. Työ- ja toimintakyky näyttäytyy eri tavoilla työympäristössä kuin kotiympäristössä. Kokemus hyvästä elämästä ei ole samanlainen kuin ammattihenkilöllä.

Mikään mittari ei tuo täydellisen luotettavaa tietoa. Asiakkaan kanssa keskustelu ja hänen asioihinsa perehtyminen antaa oleellisen tiedon ja ymmärryksen. Kykyviisarin avulla saatu tieto toimii parhaimmillaan asiakkaan tilanteen edistämisessä. Kokonaisvaltainen tieto auttaa tavoitteellisessa työskentelyssä.

Työ- ja toimintakyvyn arviointi asiakastyössä – tehdäänpä sitä arviointimittareilla tai ilman – on haastavaa.  Asiakastyössä vaaditaan pitkäkestoista ja kokonaisvaltaista asiakkaan arjessa elämistä. Emme saavuta, emmekä tarvitse kaikkea tietoa. Keskustelu arviointimenetelmistä ja niiden kehittämisestä on tärkeää. Tarvitsemme niitä asiakastyössä. Arviointimenetelmien käyttämisen tulee perustua yksilölliseen harkintaan ja tarkoituksenmukaisen menetelmän valintaan.

Lähde: Työterveyslaitos, Solmu -hanke 2019. Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä. Käyttöopas. https://sivusto.kykyviisari.fi/wp-content/uploads/2019/10/Kykyviisari_kaytto_opas_paivitys_SF_171019_yleinen-.pdf

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Tarvitsemme tietoa – nyt on aika kehittää rakenteita

Satu Marja Tanttu on Essoten aluekehittäjä
SOSRAKE-hankkeessa

Satu Marja Tanttu työskentelee Essoten aluekehittäjänä SOSRAKE-osaamisverkosto -hankkeessa.

Aikuissosiaalityö on sisällöltään monelle tuntematon, vaikka kaikenikäisten huono-osaisten auttaminen on perinteisesti liitetty sosiaalihuollon tehtäviin. Siihen liitetään usein asiakkaiden taloudellinen huono-osaisuus ja rahalliset tuet, vaikka köyhyys onkin usein seurausta syvemmistä elämän haasteista ja aikuissosiaalityössä asiakkaita pyritään auttamaan kokonaisvaltaisesti.

Essoten aikuissosiaalityön kehittäminen käynnistyi ISO SOS -hankkeessa vuosina 20182019. Kehittäminen keskittyi toiminnallisen muutokseen: asiakasosallisuuden vahvistamiseen asiakasprosesseissa ja työkäytäntöihin. Hankkeessa kokeiltiin myös erilaisia asiakkaan toimintakykyä mittaavia mittareita.

Hankkeen aikana aikuissosiaalityöhön saatiin uusia työvälineitä. Jalkautuvaa työotetta laajennettiin kolmannen sektorin toimipisteisiin ja muun muassa yhteistyö diakonien kanssa toi uusia asiakkaita avun piiriin ja tiivisti yhteistyötä.  Ryhmätoimintojen tärkeys tuli esiin hankkeen kokeilujen myötä. Toiminnalliset ryhmät toivat sisältöä ja rytmiä asiakkaiden arkeen ja niiden aktivoivan vaikutuksen havaittiin voivan viedä asiakkaan tilannetta eteenpäin.

Rakenteellisen sosiaalityön osalta mallinnettiin käytäntö sisäisen tiedon tuottamiselle. Samalla kävi kuitenkin selväksi, että kokonaisuutena rakenteellinen sosiaalityö on niin laaja, ettei sen tarvitsemaa kehittämistyötä pystytä ISO SOS -hankkeen puitteissa tekemään. Rakenteellisessa sosiaalityössä tulisi hyödyntää asiakkaiden kokemustietoa, mutta sen systemaattiseen keräämiseen ja käsittelyyn ei ole käytäntöjä, eikä välineitä. Koska velvoite rakenteellisen sosiaalityön tekemiseen on lainsäädännössä uusi, sitä ei ole huomioitu alan koulutuksissa, eikä sosiaalialalla työskentelevillä ole riittäviä valmiuksia rakenteellisen sosiaalityön tekemiseen.

Tuntemamme maailma on muuttunut kevään aikana radikaalisti ja tarve rakenteellisen sosiaalityön tekemiselle on sen myötä vain lisääntynyt. Sosiaalihuollossa tehtävän työn oikein kohdentaminen on tärkeää asiakasmäärien lisääntyessä. Aikuisten arkea tukevia ja työ- sekä toimintakykyä ylläpitäviä palveluja järjestetään hyvin perinteisesti, vaikka meillä ei ole juurikaan tutkittua tietoa siitä, mikä palvelu vaikuttaa asiakkaan tavoitteeseen nähden edistävästi tai päinvastoin. Palvelujen kehittäminen tarveperustaiseksi edellyttää muun muassa analysoitua vaikuttavuustietoa.

Essote on mukana 1.5.2020 käynnistyvässä ESR-rahoitteisessa rakenteellisen sosiaalityön SOSRAKE-hankkeessa. Hankkeen myötä Essote saa kehittämisen tueksi kumppaneita, jotka tuovat kehittämistyöhön erilaista osaamista. Liikkeelle on lähdettävä perusteista, koska valtakunnallisestikin osa-alue on kehittymätön, eikä valmiita koko kokonaisuuden sisältäviä mallinnuksia ole olemassa. Lähdemme siis yhdessä eri toimijoiden kanssa kehittämään rakenteelliseen sosiaalityöhön valmennusta ja välineitä, joita tulevaisuuden sosiaalipalvelujen kehittäminen tarvitsee. Alkamassa on mielenkiintoinen matka!






SOSRAKE-osaamisverkosto on sosiaalialan tulevaisuutta

Anne Surakka, SOSRAKE-hankkeen projektipäällikkö

Anne Surakka työskentelee 1.5. alkaen projektipäällikkönä SOSRAKE-osaamisverkosto -hankkeessa

#koronakevät #poikkeustila #pesekädet #pysykotona #jaksaajaksaa… 
Hashtagitkin sen kertovat: tästä keväästä tuli toisenlainen, ehkä jopa käänteentekevä. Moni asia arjessa on muuttunut, eikä lisääntyneestä epävarmuudesta näytä olevan nopeaa ulospääsyä. Hyvinvointia ja terveyttä ylläpitävät ja edistävät rakenteet huojuvat entistä pahemmin – olivathan perustukset rapistumassa monilta osin jo ennen kriisiä. Sosiaaliala on kuitenkin ollut matkalla jonkinlaiseen käännekohtaan jo kauan ennen nykyisiä poikkeusoloja.

Erityisesti viime vuosina tarve ja vaatimukset parantaa sosiaalialan työn laatua ja vaikuttavuutta, hillitä kustannuksia ja edistää asiakkaiden osallisuutta ovat lisääntyneet kiihtyvällä vauhdilla. Niin lainsäädännössä kuin tulevaisuuden visioissakin yhdeksi keskeisistä työmme vaikuttavuutta lisäävistä tekijöistä on nimetty rakenteellinen sosiaalityö. On ymmärretty, että ilman systemaattisesti kerättyä ja analysoitua tietoa sekä ihmisten tuen tarpeiden kokonaisvaltaista hahmottamista erilaiset toimenpiteet, palvelujen ja tuen kehittäminen sekä voimavarojen suuntaaminen on sama kuin suunnistaisi ilman karttaa ja kompassia.

”Poikkeustila on maineen nollapiste”, arvioi Kaiku Helsinki -viestintätoimiston toimitusjohtaja Pete Saarnivaara blogissaan 31.3. Hänen mukaansa muutaman vuoden päästä yhteiskunnan toimijoita arvioidaan sen perusteella, mitä he tekivät poikkeustilan aikana ja sen jälkeen. Itse näkisin, että tämä on myös se hetki, josta alkaa sosiaalialan uusi tulevaisuus: nyt, jos koskaan meidän on tehtävä näkyväksi yhteiskuntaa ja parhaimmillaan koko maailmaa muuttava työmme. Kuten uunituore sosiaalityöntekijä Anna-Reetta Buchen ISOblogissaan omaa polkuaan kuvasi, alan valinta varmistui oikeaksi hänen ymmärtäessä, että sosiaalityöntekijänä voi ja pitää vaikuttaa sekä tuottaa työtä koskevaa vaikuttavuustietoa.

Rakenteellisen työn tekeminen ei kuitenkaan ole mahdollista ilman taitoja ja resursseja. Pian käynnistyvä SOSRAKE-osaamisverkosto on yhteinen ja merkittävä ponnistus, jossa parannetaan sosiaalihuollon toiminnan ja tiedolla johtamisen edellytyksiä. Hankkeessa vahvistetaan nykyisten ja tulevien ammattilaisten osaamista ja ymmärrystä aikuisten parissa tehtävässä sosiaalialan rakenteellisessa työssä. Hankkeessa kehitettävä uusi koulutus- ja valmennuskokonaisuus tarjoaa alalle uusia välineitä puuttua tehokkaammin syrjäytymisen ja eriarvoisuuden syntyyn. 

SOSRAKE-hankkeessa kehittämistyötä tehdään sosiaalipalvelujen perustyön henkilöstön ja asiakkaiden sekä koulutustahojen tiiviinä yhteistyönä. Hanketta hallinnoi ISO ja osatoteutuksista vastaavat Essote, Kainuun sote, Diak ja Xamk. Kehittämiskumppaneinamme toimivat lisäksi Itä-Suomen yliopisto, useat Itä-Suomen kunnat ja kuntayhtymät sekä sote-alan järjestöistä Mikkelin Toimintakeskus, Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ja Sotkamon Mielenterveyden Tuki. Hanke kestää 31.10.2022 saakka.

Pidetään kukkahatuistamme kiinni – nyt mennään! #sosrake #rakenteellinentyö #sosiaalialanosaaminen #kaikkijärjestyy




maanantai 20. huhtikuuta 2020

Uunituoreen sosiaalityöntekijän ajatuksia


Anna-Reeta Buchen työskentelee sosiaalityöntekijänä Rautalammin kunnassa.

Aloitin sosiaalityön opinnot syyskuussa 2015 Itä-Suomen yliopistossa yhdessä 64 muun fuksin kanssa. Meitä opiskelijoita oli kirjava joukko: tuoreita saman kevään ylioppilaita, nuoria ja vanhempia oman alansa etsijöitä ja sosionomeja, joilta ammattihenkilölain voimaan tultua edellytettiin maisterin tutkintoa voidakseen työskennellä sosiaalityöntekijänä. Naisvaltainen ala, totesin – 62 naista ja kaksi miestä.

Minulle ammatinvaihto terveyden vuoksi oli välttämätöntä, koska olin tullut työkyvyttömäksi aiempaan ammattiini. Yhteiskuntatieteet kiinnostivat jo nuorempana, mutta tie vei toiselle uralle. Sosiaalitieteitä opiskelin työn ohessa avoimessa yliopistossa. Kaupan alalla ehdin työskennellä lähes 20 vuotta, tuloshakuisuus ja kannattavuusajattelu olivat selkäytimessä. Koulutusaloja vertaillessani päättelin, että sosiaalityössä voin vaikuttaa yhteiskunnallisesti.

Uudesta sosiaalihuoltolaista minulla ei vielä hakuvaiheessa ollut hajuakaan. Sosiaalityön johdatuskurssilla kävimme vierailulla Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISOssa. Tarja Kauppila esitteli rakenteellisen sosiaalityön merkitystä uudessa sosiaalihuoltolaissa. Sillä hetkellä tiesin, että olen opiskelemassa oikealle alalle: sosiaalityöntekijänä voi ja pitää ihan oikeasti vaikuttaa ja tuottaa vaikuttavuustietoa työstä.

Tutustuin opintojen aikana muihin aikuisopiskelijoihin. Yhteistä meille oli se, että opinnoissa pystyimme hyödyntämään elämänkokemusta, aiempaa työhistoriaa, kokemuksia hyvinvointivaltiosta ja muistoja lamasta. Monelle meistä työn merkityksellisyys on suurempi motiivi kuin ansiotaso tai urakehitys. Sain myös nuorempia elinikäisiä ystäviä ja ymmärsin, kuinka erilaisessa maailmassa he nuoruuttaan elävät. Yhdessä juostiin Kauppakadun Improssa ja pelattiin juomapelejä. Olin ainoa, jolla ei siinä porukassa ollut tatuointia!

Viimeisen kahden vuoden ajan olen työskennellyt opintojen ohessa erikoissairaanhoidossa sosiaalityöntekijän sijaisuuksissa. Omasta sairastamisen kokemuksesta ja taistelusta kasvotonta työeläkeyhtiötä vastaan on ollut suuri etu. Sitä oppia en olisi mistään kirjasta voinut ammentaa. Opintojen aikana tein yhteistyötä ISOn kanssa. Minulle avautui näköaloja sosiaalisen kuntoutuksen, aikuissosiaalityön kehittämisen ja vaikuttavuuden teemoihin. Niistä aineksista gradukin syntyi. ISO kiitos kaikille ISOn ja ISO SOS -hankkeen väelle!

Olen juuri aloittanut sosiaalityöntekijän virassa. Työhaastattelussa maaliskuun alussa en vielä tiennyt, millaisessa yhteiskunnallisessa ja globaalissa kaaoksessa hihani käärin tuoreena, kirkasotsaisena sosiaalityöntekijänä. Haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden elämään Covid-19 aiheuttaa ennennäkemättömiä ja pitkäkestoisia haasteita. Tuen ja avun tarpeessa olevien määrä tulee lisääntymään. Tähän tilanteeseen minulla ei ole elämänkokemusta eikä kurssikirjoja luettuna. Mutta luotan siihen, että olen laillistettu sosiaalityöntekijä, minulla on valmius toimia. Minä pärjään kyllä. Niin on pärjättävä kaikkien kollegoidenkin.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Toivo ihmisessä 


Tarja Kauppila:

Kun ihan ensimmäiset virusuhkan matkustusrajoitukset iskivät arkeen, muistan, että se tuntui vain hetken ja vain hieman hankalalta. Silloin postasin Facebook-sivulleni yhdestä pelastuksesta, joka on mielikuvitus. Edelleen voi yhdessä muistella kaikkia jo tehtyjä hauskoja reissuja, edelleen voi suunnitella tulevia.

Mutta päivä päivältä virusuutiset ovat synkentäneet ankarasti niin näkymiä kuin mieltä. Silmät täyttyvät kyynelistä, kun katsoo kuorma-autojonossa verkkaasti viimeistä vaellustaan tekeviä italialaisia ja suojavarustuksissaan pää painuksissa itkeviä väsyneitä hoitajia. On surua, on huolta, on hätää – kaukana ja ihan lähelläkin jo. Miten selviydymme?

Useimmilla meistä on koti, johon suojautua. Useimmilla meistä on läheisiä, joihin turvautua. Kaikilla ei ole, ja velvollisuutemme on pitää yhdessä huolta niistä ihmisistä, jotka ovat nyt kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa. Tähän pystymme kyllä!

Tänään ajattelen niin, että tässä vuoden lopulle menee, ennen kuin päiväjärjestykset oikenevat kriisiasennosta. Ja pitkään sen jälkeen korjannemme kaikkea sitä, mitä emme voineet virukselta ja sen seurausvaikutuksilta varjella. Valitettavasti. Mistä toivoa tulevaan? 

Sähköposti kertoo juuri esimerkiksi siitä, että Euroopan komissio on hyväksynyt päivityksen, joka kohdentaa Horisontti 2020-ohjelmalla 47,5 miljoonan euron rahoituksen koronaviruksen torjumiseksi. Jo 17 hanketta ja 136 tutkimusryhmää ympäri EU:ta työskentelee kehittääkseen rokotteita, uusia hoitomenetelmiä ja viruksen leviämisen estämiseen tähtääviä lääketieteellisiä järjestelmiä. Ihmiset sentään yrittävät!

Sosiaalialan asiantuntemustakin tarvitaan vielä monessa - maalla, merellä ja ilmassa. On rohkeasti otettava käyttöön kaikki se osaaminen, jota meillä on.  On myös yhdessä varmistettava, että parhainta mahdollista osaamista kehitetään koko ajan. Nyt emme totisesti voi jäädä tuleen makaamaan. Keinoja on pohdittava, yhteyttä on pidettävä, toimiin on tartuttava. Hankeavustuksiakaan ei ole varaa sivuuttaa, vaikka kuinka perustyö paineistaa monia. Tässä asiantunteva kehittäjäkaarti, viisas johtoporras ja vastuullinen päätöksentekijä tekevät kaikki parhaansa, eikö niin?

Mielikuvitustakin meiltä kaikilta nyt kysytään, kun kohdataan paljon myös sellaista, mitä ei ole koskaan aikaisemmin arjessa kohdattu. Ja luovuuttahan löytyy, eikö vain? Voimia tähän arkeen meille kaikille!

Sosiaaliala tarvitsee kehittämistä poikkeusoloissakin


Anne Surakka, erityisasiantuntija, tiedolla johtaminen, ISO

Muutama kuukausi sitten vuosi vaihtui ISOssa juhlallisissa tunnelmissa: ISO SOS -hanke oli juuri saatu päätökseen ja kätemme olivat kukkuroillaan kehittämistyön hedelmiä. Asiakkaiden osallisuuden edistämiseen ja vaikuttaviin aikuissosiaalityön kokeiluihin keskittyneessä työssä päästiin tavoitteisiin ja osin ylitettiinkin ne kirkkaasti. Hankkeessa mukana olleet Etelä-Savon ja Kainuun aikuissosiaalityöntekijät näkivät mittarien käytön hyödyt asiakasprosessien tukemisessa, jalkautumisten luomat mahdollisuudet ihmisten kohtaamisen ja palveluiden saavutettavuuden parantamisessa sekä erilaisten ryhmätoimintojen voimaannuttavat vaikutukset. 

Juhlahumusta huolimatta ilmassa oli myös häivähdys huolta. ISO SOS -hanke oli luonut mahdollisuudet työ- ja toimintakulttuurin muutokselle alueilla, mutta samalla luonnollisesti kirkastanut meille sitä, miten paljon kehitettävää meillä vielä olisi edessämme.  Esimerkiksi rakenteellisen sosiaalityön ymmärrys vahvistui hankkeen aikana selvästi, mutta sen käytännön toteutukseen vaadittavaa aikaa tai yhteistä strategiaa meillä ei vielä ollut, saati riittävästi välineitä ja osaamista tiedon keruuseen tai välittämiseen. Selvää kuitenkin oli, että sosiaalihuollon toimintaedellytysten ja tiedolla johtamisen, työn laadun ja vaikuttavuuden, kustannusten hillitsemisen sekä työhyvinvoinnin kannalta tarvitsisimme jatkossa nimenomaan rakenteellisen työn kehittämistä. 

Kun viime syksynä aloitimme uuden hankkeen valmistelut, alueellamme oli laajasti kiinnostusta rakenteellisen työn kehittämiseen. Kuntatalouden näkymien jatkuvasti heikentyessä ja valtion kärkihankkeiden viivästyessä mahdollisuutemme valjastaa tuo innokkuus uutta luovaksi yhteistyöksi näytti karkaavaan ulottuviltamme. Sitoutuneiden kehittämiskumppaniemme ja maakuntiemme tarpeita ymmärtävän rahoittajan tuella pystyimme kuitenkin laatimaan hienon SOSRAKE-osaamisverkoston hankesuunnitelman rakenteellisen sosiaalialan työn kehittämiseksi. Jäimme jännittyneinä odottamaan kolmen maakunnan sihteeristöjen ja yhteistyöryhmien päätöstä rahoituksesta.

Viime viikkojen poikkeusolojen aiheuttamat pelot hälvenivät hetkeksi hankkeen rahoituksen varmistuttua 25.3. Ajattelimme toki, että ensisijaista on nyt huolehtia kaikkien terveydestä ja turvallisuudesta – sosiaalialan toimijoina näemme, miten eri syistä heikossa asemassa olevien ihmisten hätä on pahentunut päivä päivältä. Samalla tiesimme, että tänäkin aikana ja erityisesti tästä kaikesta toipuessamme tarvitsisimme myös toivoa ja eteenpäin suuntaavia tekoja. 

Lähipäivinä selviää pystytäänkö jo rahoituksen saanutta SOSRAKE-työtä aloittamaan, vai päädytäänkö siihen, ettei kehittämiselle ole näissä olosuhteissa tilaa. Sydämestäni toivon, että tämä mahdollisuus suodaan ja jatkossa meillä on enemmän osaamista ja välineitä, joita niin kipeästi tarvitsemme ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä ja paremman tulevaisuuden luomisessa. Tässä ajassa meiltä vaaditaan entistä enemmän sisua ja rohkeutta puolustaa näitä tärkeitä asioita – nyt ei luovuteta!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Huomenna on uusi päivä

Anne Frimodig työskenteli Pohjois-Karjalan LAPE-muutosagenttina vuosina 2016–2019. Tämän vuoden alusta lähtien hän kertoo olevansa väljähtänyttä aamukahvia nauttiva väitöskirjatutkija.

Lapsi- ja perhepalvelujen kehittämistä on tehty vuosikausia aina senhetkinen yhteiskunnallinen tilanne ja arvomaailma huomioiden. Näin jokaisesta aikakaudesta on muodostunut oma ja ainutlaatuinen kokonaisuutensa.

Kun puhutaan lapsista ja heidän tarpeistaan, on kai sanomattakin selvää, että heidän hyvinvointinsa on meidän kaikkien etu. Tältä osin vuosina 2017–2018 toimeenpantu valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) oli erityinen – sen suurena tavoitteena oli lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistuminen sekä palvelujen painopisteen siirtyminen ennaltaehkäisyyn ja mahdollisimman varhaiseen tukeen.

Erityinen oli myös vuosi 2019, jolloin muutosohjelman aikana tehtyjä toimenpiteitä juurrutettiin maakunnissa sekä rakennettiin johtamisen alueelliset LAPE-akatemia -valmennuskokonaisuudet. Nämä valmennuspäivät tarjosivat maakuntien johtavassa tai päättävässä asemassa oleville uudenlaisen ja hallintorajat ylittävän verkostomaisen johtamisen rakenteen, jossa pureuduttiin myös palvelujen vaikuttavuuteen.

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma jatkuu vuosina 2020–2022 uuden hallitusohjelman myötä osana Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmaa. Alueellisen kehittämisen painopisteet on rakennettu kolmeksi kokonaisuudeksi, jotka ovat perhekeskukset ja varhainen tuki arjessa sekä matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut. Lastensuojelun kehittämiskokonaisuuteen on tulossa erillinen rahoitushaku lupausten mukaan jo maaliskuussa.

Mielenkiinnolla jään nyt seuraamaan sitä, miten uuden hallitusohjelman tavoitteet konkretisoituvat eri maakunnissa tulevaisuuden kehittämisen painopisteiksi ja miten aikaisempaa kehittämistyötä hyödynnetään uudessa hankehaussa. Näkemykseni mukaan kuntien ja maakuntien haasteellisissa taloudellisissa tilanteissa ei ole mahdollisuutta löysätä eikä jättää aikaisempaa kehittämistyötä huomioimatta. Jos näin tehtäisiin, se olisi silkkaa hulluutta!

LAPE-muutosohjelman aikana Pohjois-Karjalassa kehitettiin onnistuneesti asiakaslähtöisiä palveluja ja toimintoja myös asiakkaan tarpeita kuulemalla. Olen erityisen iloinen Lapset puheeksi -mallin vahvasta kouluttamisesta alueellamme sekä systeemisen lastensuojelun aloittamisesta. Näiden lisäksi tämän vuoden laajemmaksi kehittämistyön painopisteeksi on valittu vastuutyöntekijämallin kehittäminen. En tohdi unohtaa myöskään joidenkin kuntien innostusta hakeutua UNICEFin lapsisystävällinen kunta -malliin tai ottaa kunnissa päätöksenteon tukesi käyttöön lapsivaikutusten arviointi.

On tärkeää muistaa se, että kukaan ei tee työtä yksin, vaan siihen tarvitaan jokaisen panosta. Kiitän Teitä kaikkia yhdessä tehdystä työstä ja lukuisista kohtaamisista ja uusista ystävistä. Tämä kaikki on ollut ainutlaatuista. Tehdään myös huomisesta parempi päivä. Tove Janssonin sanoin: Huomenna on uusi pitkä päivä, sanoi äiti. -Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.

tiistai 28. tammikuuta 2020

Oikeudenmukaisuutta työttömyysetuuksien maksuun


Sari Uotila työskentelee sosiaaliohjaajana Pieksämäen aikuissosiaalityössä.

Olen tehnyt marraskuussa 2019 kansalaisaloitteen siitä, että työttömyysetuus maksettaisiin työttömälle kerran kuukaudessa. Tällä hetkellä Kela maksaa työmarkkinatukea neljän viikon jaksoissa, yhteensä 13 erää vuodessa. Tämä on ongelmallista silloin, kun ihminen joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.

Nykyisen maksukäytännön myötä työtön saa jossakin kuussa täyden työmarkkinatuen kaksi kertaa. Jos tällaisessa tilanteessa joutuu hakemaan Kelasta myös perustoimeentulotukea, työttömyysetuus muunnetaan Kelan tekemässä perustoimeentulotukilaskelmassa asiakkaan tosiasiallisia tuloja suuremmaksi tietyn laskukaavan mukaisesti (kaavan mukaan kuukaudessa on keskimäärin 21,5 arkipäivää, joilta etuus maksetaan). Tämä käytäntö jatkuu niin kauan, kun työtön hakee yhtäjaksoisesti työmarkkinatukea ja perustoimeentulotukea. Jos työtön ei pysty säästämään tuota kolmannentoista erän työmarkkinatukea, hänen tulonsa huomioidaan siis laskelmassa tosiasiallista suurempina. Säästäminen jo valmiiksi pienistä etuuksista on vaikeaa.

Esitän kansalaisaloitteessa, että työttömyyspäivät ilmoitettaisiin Kelalle aina kuukauden 25. päivään mennessä ja hakija saisi työttömyysetuuden säännöllisesti heti seuraavan kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Näin työttömiä kohdeltaisiin samalla tavalla kuin palkansaajia – palkansaaja tietää tarkan, säännöllisen maksupäivän.

Olen työskennellyt sosiaalitoimistossa sekä kunnasta suoraan myönnettävän perustoimeentulotuen aikana, että tämän nykyisen mallin aikaan, jossa perustoimeentulotuki haetaan Kelalta ja täydentävä toimeentulotuki kunnan sosiaalitoimistosta. Olen keskustellut monen asiakkaan kanssa siitä, mistä työmarkkinatuki-erästä esimerkiksi vuokra maksetaan, kun tuen maksupäivä muuttuu koko ajan.

Jos Kelan työttömyysetuus maksetaan 23.10. ja seuraavan kerran 20.11., milloin 5.11. erääntyvä vuokra pitäisi maksaa? Maksaako asiakas marraskuun vuokran lokakuussa hänelle maksettavasta työmarkkinatuesta ja on rahaton seuraavaan työmarkkinatuen maksupäivään asti? Vai maksaako hän marraskuun alussa erääntyvän vuokran vasta 20.11, melkein kolme viikkoa myöhässä? Työttömyysetuuden maksupäivien vaihtelun seurauksena vähävaraiset pyytävät Kelaa maksamaan asumistuen omalle tililleen. Näin heillä on edes joku säännöllinen ja ennakoitava tulo alkukuukaudesta. Tämä taas edistää vuokrarästien syntymistä, jos asumistuki ei menekään välttämättä pelkästään vuokraan.

Työttömien keskusjärjestö ja ammattijärjestö Talentia ovat tiedottaneet kansalaisaloitteestani. Olen pyytänyt tiedotusapua ViaDia ry:ltä ja Hurstin avulta, jotka tekevät avustustyötä työttömien ja vähävaraisten parissa. Olen lähestynyt myös Helsingin Sanomien ja YLEn toimittajia, mutta tuloksetta. Tällä hetkellä kannatusilmoituksia on jätetty 600, kun niitä pitäisi saada 50 000. Keräys on käynnissä 1.5.2020 asti. Miten saada medianäkyvyyttä heikommassa asemassa olevien ihmisten asian ajamiselle?


Jalkautumiset sosiaalityön välineenä


Niina Ohtonen työskenteli hanketyöntekijänä Sosterin ISO SOS -osahankkeessa.

Jalkautuminen on mukavaa ja antoisaa! Ja nyt tarkoitan jalkautumisella asiakkaiden ja muiden ihmisten tapaamista toimiston ulkopuolella. ISO SOS -hankkeessa kokeiltiin jalkautumisia järjestöihin, yhdistyksiin, kuntouttavan työtoiminnan paikkoihin, seurakuntiin ja eri tapahtumiin puolentoista vuoden ajan. Sosterin alueella jalkautumisia tehdään tällä hetkellä säännöllisesti kuukausittain kymmeneen eri paikkaan ennalta sovittuina ajankohtina.  Vastaanotto on ollut hyvää niin asiakkaiden kuin yhteistyökumppaneidenkin taholta.

Jalkautumisilla on tavattu ja nähty tuttuja asiakkaita heidän omassa elinympäristössään sekä tavoitettu ihmisiä, jotka eivät muuten aikuissosiaalityön palveluita käytä. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluvat kertovat tapaamisissa elämäntilanteestaan ja samalla usein tarkistuttavat, että heillä on kaikki mahdolliset etuudet haettuna. Heidän kanssaan käydään myös keskustelua siitä, missä tilanteissa on mahdollista saada sosiaalitoimesta harkinnanvaraista toimeentulotukea. Entuudestaan tutut ihmiset haluavat jalkautuessamme päivittää tilannettaan siitä, miten tällä hetkellä menee. Suurin osa tavatuista ihmisistä kykenee ja osaa hoitaa asiansa itsenäisesti, mutta he haluavat vielä varmistuksen omille ajatuksilleen.

Aikuissosiaalityö on saanut näkyvyyttä ja tieto aikuissosiaalityön palveluista on levinnyt jalkautumisten myötä. Jalkautumispaikoissa työntekijät on otettu hyvillä mielin vastaan ja yhteistyökumppanit ovat kokeneet käyntien olevan tarpeellisia. Yhteistyökumppaneilla itsellään ei tietotaito aina riitä asiakkaiden opastamiseen tukiviidakossa ja tiedon etsimiseen menee aikaa.  Yhteistyö asiakasasioissa ja muutenkin on jalkautumisten myötä helpottunut ja lisääntynyt.  Yhteistyökumppanit mainostavat ja tiedottavat tulevista sosiaalityön jalkautumisista asiakkailleen sekä ohjaavat ihmisiä sosiaalityön ammattilaisen luo keskustelemaan paikalla ollessamme. Asiakkaan ei ole monestikaan tarvinnut mennä Kelaan tai työvoimatoimistoon asiaa selvittämään. 

Jalkautumispaikoissa on käyty monia antoisia keskusteluja niin ryhmissä kuin kahden kesken. Kelan etuuksiin liittyvät asiat ovat korostuneet, mutta muitakin asioita on pähkäilty. Asiakkaat ovat kiitelleet saamastaan avusta. Osoituksena jalkautumisten tärkeydestä on se, ettei jalkautumispaikoissa ole tarvinnut olla tyhjänpanttina. Asiakkaita on riittänyt joskus jonoksikin asti kahdenkeskistä keskustelua odottamassa työntekijän saapuessa paikalle. On myös varailtu aikoja ja jatkettu asioiden selvittelyä toimistolla.

Työntekijän näkökulmasta jalkautumiset tuovat vaihtelua arkeen ja mahdollistavat paremman tutustumisen asiakkaisiin; heidän elämäänsä ja arkeensa.  Asiakkaat puolestaan ovat kertoneet, että he ovat saaneet kaipaamansa avun ja jalkautumiset ovat helpottaneet heidän elämäänsä, kun ei tarvitse varata aikaa sosiaalitoimistoon.  Työntekijät ovat tulleet asiakkaille tutuiksi ja yhteyden ottaminen on tullut helpommaksi. Jalkautumiset mahdollistavat kohtaamisen matalalla kynnyksellä.  

Ankkuritoiminta oikoo mutkia


Heini Leskinen työskentelee sosiaaliohjaajana Savonlinnan Ankkuritiimissä.

Olen ollut 16 vuotta sosiaaliohjaajana Savonlinnan poliisiasemalla. Vuodet ovat menneet todella hurjaa vauhtia. Työni koen edelleen moninaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Työmuoto on mahdollistanut tiedonkulun helppouden poliisin, sosiaalitoimen ja muun verkoston välillä. Kohderyhmänä ovat nuoret, lapset, perheet ja aikuisväestö, jotka tarvitsevat sosiaalista ohjausta ja neuvontaa.

Työhöni kuuluu myös lastensuojelun alkuarviointia ja toimin systeemisessä lastensuojelussa kouluttajana ja perheterapeuttina. Lisäksi koordinoin lähisuhdeväkivaltatyötä Savonlinnan alueella, ja tätä tehdään yhdessä Mikkelin ja Pieksämäen kanssa. Olemme kehittäneet Etelä-Savon alueelle lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilöjärjestelmän. Vaikka työ on ollut vaihtelevaa ja monipuolista, on se välillä ollut yksinäistä rajapintatyöskentelyä. Asiaan tuli muutos reilu vuosi sitten.

Lokakuussa 2018 aloitti Savonlinnan poliisiasemalla Ankkuritiimi. Ankkuritoiminnalla tarkoitetaan moniammatillista yhteistyötä, joka kohdistuu nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennaltaehkäisemiseen. Ankkuritiimiin kuuluu poliisin lisäksi sosiaalitoimen, nuorisotoimen ja terveydenhuollon edustus. Tärkeää työskentelyssä on työparityöskentely, asiakkaan tilanteen käsittely tiimissä ja jatkopalveluihin ohjaaminen. Toiminnan tavoitteena on lisätä viranomaisten interventioiden tehokkuutta, oikeaa kohdentumista ja oikea-aikaisuutta. Tarkoitus on selvittää asiakkaan kokonaisvaltaista elämäntilannetta ja ohjata hänet tarkoituksenmukaisen avun ja tuen piiriin, ennaltaehkäistä väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä.

Tiimiin asiakkaat tulevat koulun, lastensuojelun ja poliisin tekemien ilmoitusten kautta.  Ankkuritiimi ja lastensuojelun alkuarviointitiimi käyvät ilmoitukset viikoittain läpi yhteisessä palaverissa, jossa päätetään, ketkä työparit lähtevät työskentelemään nuoren kanssa ja ketkä vanhempien kanssa.   Työskentely on koko perheen kanssa, ei ainoastaan nuoren. Tapaamiset pyritään järjestämään mahdollisimman pian, jotta nuorta ja perhettä voidaan tukea hänen elämäntilanteessaan ja tarvittaessa nuori voidaan ohjata muun avun tai tuen piiriin. Ankkuritiimi on myös käynyt vanhempainilloissa ahkerasti kertomassa muun muassa nuorten päihteiden käytöstä ja mahdollisista sen hetken ilmiöistä.

Ankkuritiimin työ on rajapintatyöskentelyä poliisin, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja muun verkoston, kuten esimerkiksi koulujen kanssa. Sosiaalityö poliisiasemalla on 16 vuodessa laajentunut käsittämään myös nuorisotoimen ja terveydenhuollon. Olemme tämän vuoden sisällä jo huomanneet, miten paljon päällekkäisyyksiä jää pois työskentelystä – mutkat suoristuvat.
  Asiakkaiden ei tarvitse mennä ”luukulta toiselle”, vaan asiat saadaan hoidettua yhdellä kertaa. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailta ja verkostolta. Tästä on hyvä jatkaa työn kehittämistä edelleen, jotta asiakkaamme saavat mahdollisimman nopeasti oikea-aikaista palvelua ja säästytään monelta harmilta.