perjantai 13. marraskuuta 2020

Hybridieläkeläisyys ikääntyvässä Itä-Suomessa

Arja Jämsén, ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen

Ketään ei enää yllätä uutinen, että väestö ikääntyy suorastaan kiihkeästi. Esimerkkinä olkoon kotikaupunkini Joensuu, jossa yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä. Seuraavien 20 vuoden aikana tämä ikäluokka kaksinkertaistuu.

Ikääntymisen megatrendi voidaan nähdä – ja usein nähdäänkin – yhteiskunnallisena dystopiana ja inhimillisenä onnettomuutena. Taustalla häilyvät kasvavat sote-menot, asumisen ja hoivan ongelmat sekä yksinäiset ja masentuneet ikäihmiset. 

Tutkimusten mukaan suomalaiset vanhukset ovat kuitenkin ikääntymisen ohella myös nuorentuneet. Ihmeeltä kuulostava väite on perusteltavissa sillä, että ikäihmiset ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ennen, kiitos hyvinvoinnin ja elintapojen kohentumisen. Raihnainen, hoivaa ja hoitoa vaativa vanhuus on siirtynyt yhä kauemmaksi ja ajoittuu yleensä pariin viimeiseen elinvuoteen. 

Hyvää ja elinvoimaista eläkeaikaa kestää siis useampi vuosikymmen. Moni miettii, miten sen ajan käyttäisi, mitä mahdollisuuksia voisi olla. Viime aikoina on nostettu esille ajatus siitä, että eläkkeelle ja vanhenemiseen tulee varautua. Tarpeeseen on luotu koulutusta juridisesta ennakoinnista mielenterveydellisten kysymysten pohtimiseen asti.  

Vielä suurempi kysymys on, miten koko yhteiskunta olisi nykyistä paremmin varautunut väestön ikääntymiseen. Miten yhteiskunnan eri tahoja valmennettaisiin huomaamaan eläkeläiset voimavarana? Eläkeläisillä on osaamista, tietoa, taitoa ja usein toimintatarmoakin. Eläkeläiset eivät välttämättä itsekään oivalla omaa merkitystään lähipiirin ja koko yhteiskunnan näkökulmasta.  

Tämän päivän eläkeläiset ovat osin huomaamattaan todellisia hybridieläkeläisiä. He hoivaavat sekä nuorempia että vanhempia sukupolvia, käyvät palkkatyössä, ovat yrittäjiä, tuovat vapaaehtoisina iloa ja tukea niin lapsille kuin vanhuksillekin, opiskelevat ja hoitavat kuntoaan. Tai kutovat sukkia keinutuolissa. 

Samaan aikaan osa eläkeläisistä tuntuu tippuvan yhteisestä kelkasta, eivätkä esimerkiksi järjestötoimijat aina löydä heitä. Velmut -ikämiesten ryhmät ovat olleet edelläkävijöitä etsivässä ja löytävässä vanhustyössä Pohjois-Karjalassa. Ikämiesten omin sanoin tavoitteena on, että elämä olisi loppuun asti mielekästä eikä kukaan jämähtäisi yksin mökkinsä nurkkaan. 

Velmuissa on huomattu, että ikäihminen sopii hyvin myös ammattilaisen työpariksi, vertaishaastattelijaksi ja kanssatutkijaksi. Samasta asiasta kertoo emeritusprofessori Timo Airaksinen kirjoittaessaan, että vain vanha tietää, millaista on olla vanha. Nuorelle vanha on aina se Toinen. Mutta vanhapa tietää ja muistaa, ainakin jollain tasolla, myös sen, millaista on olla nuori. 

Järjestöyhteistyön merkitys toistetaan myös tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen tavoitteissa. Sinänsä vanha ajatus integraatiosta ja synergiasta kaipaa yhä lisää vahvuutta ja konkretiaa. Veikkaan, että hybridieläkeläiset voisivat tuoda yhteistyöhön tärkeää kokemustaan ja osaamistaan.  

Arja Jämsén on ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n edustajana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti