torstai 29. lokakuuta 2020

Kirjaamisen innostava tulevaisuus


Päivi Malinen, ISOn aluekoordinaattori
Sosiaalihuollon kirjaamista on edistetty Kansa-koulu-hankkeilla jo viisi vuotta. Syksyllä 2015 ensimmäinen hanketiimi lähti kasaamaan pakettia, jonka avulla vastattaisiin valtakunnalliseen tarpeeseen sosiaalihuollossa työskentelevän henkilöstön valmentamisesta. Tänä syksynä käynnistyi Kansa-koulun kolmas hanke. Olemme kehittäneet valmennusta ja sen sisältöä täysin sähköisessä oppimisympäristössä suoritettavaksi. Näin pystymme palvelemaan suurempaa sosiaalihuollon ammattilaisten joukkoa.

Sosiaalihuollossa on käytössä useita asiakastietojärjestelmiä ja asiakastietoja kirjaa lukuisa joukko eri ammattilaisia. Kirjaamisvalmennuksessa on kysymys äärettömän tärkeästä asiasta: sosiaalihuollon kirjaamisvelvoitteen täyttämisestä ja ammattilaisten valmentamisesta asiakastietomallin mukaiseen kirjaamiseen.

Auli Tiihonen, Essoten projektipäällikkö

Essotessa on otettu jo viime keväänä käyttöön sosiaalihuollon palvelutehtäväluokitus yhdessä asiakastietojärjestelmässä sellaisena, kuin järjestelmä sen mahdollistaa. Toisen tietojärjestelmän sisältämiä sosiaalihuollon asiakastietoja on kartoitettu lähes vuosi. 

Työ jatkuu edelleen ja samalla selvitetään, mitä kyseiseen tietojärjestelmään tehtävästä kirjaamisesta voidaan siirtää siihen toiseen järjestelmään, johon palvelutehtäväluokitus on pystytty rakentamaan. Tätä tehdään, jotta palvelutehtäväluokitus ja Kanta-asiakastietomalli saadaan organisaatiossa mahdollisimman laajasti käyttöön. Juridinen velvoittavuus tähän on viimeistään 1.1.2021 alkaen, joten aikaa ei ole hukattavaksi. 

Sosiaalihuollon tietojärjestelmätoimittajat päivittävät omia järjestelmiään Kanta-yhteensopiviksi vaiheittain ja Essotessa tämä on edessä heti vuoden vaihteen jälkeen. Uudessa järjestelmässä toteutetaan asiakastietomallin mukainen kirjaaminen, eli termit, käsitteet ja sanastot yhtenäistyvät. Tällöin järjestelmässä käytetään ainoastaan valtakunnallisesti yhdenmukaisia termejä. Ammattilaisille tulee paljon opeteltavaa ja esimerkiksi asiakastietomallin mukainen ASIA-asia vaatii uutta ymmärrystä. Muutoksissa tarvitaan vahvaa tiedonhallinnallista tukea uusien toiminta- ja kirjaamistapojen luomisessa ja käyttöönotossa.

Kirjaamisvalmennuksessa läpikäytävät asiat alkavat todentua ammattilaisille juuri nyt palvelutehtäväluokituksen käyttöönoton, kirjaamisalustan muuttumisen sekä tulevien järjestelmien päivitysten myötä. Tiedonhallinnan ja yksittäisen ammattilaisenkin näkökulmasta kirjaamisen muutokset ovat isoja, eivätkä kaikilta osin ollenkaan yksinkertaisia. Organisaatioissa tarvitaan jatkuvaa kirjaamisen kehittämistä, taitojen ylläpitämistä, kertaavaa koulutusta ja uusien ammattilaisten valmennusta. 

Kirjaamisen kehittäminen on kokonaisuus, joka edellyttää vahvaa organisaatioiden ja esimiesten sitoutumista ja resursointia. Yhteistyötä on tehtävä niin tiedonhallinnan asiantuntijoiden kuin substanssiammattilaisten kesken. Onnistumisen kannalta on tärkeää, että organisaatioista löytyy riittävästi innostuneita asiantuntijoita, jotka haluavat lisätä osaamistaan, osallistua kirjaamisvalmennuksiin ja olla mukana muutosten läpiviennissä. Heitä tarvitaan juuri tässä hetkessä, lähitulevaisuudessa ja myös uusia asiakastietojärjestelmiä rakennettaessa.

Auli Tiihonen toimii projektipäällikkönä Essotessa ja Päivi Malinen toimii ISOn aluekoordinaattorina Kansa-koulu III -hankkeessa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Vaikuttavaa aikuissosiaalityön ryhmätoimintaa

Tiia Tuominen
Valmistuin kesäkuussa sosiaalityöntekijäksi Itä-Suomen yliopistosta. Tein pro gradu -tutkielmani yhteistyössä ISO SOS -hankkeen kanssa, ja graduni aihe oli aikuissosiaalityön osallistavan ryhmätoiminnan koettu vaikuttavuus. Tarkastelin asiaa kahden aikuissosiaalityön ryhmän osallistujien ja ohjaajien kokemusten pohjalta. Ryhmien osallistujat olivat noin 45–65-vuotiaita työelämän ulkopuolella olevia miehiä, joilla oli jonkinasteinen alkoholiongelma.

Olin kiinnostunut siitä, minkälainen ryhmätoiminta koetaan vaikuttavaksi osallistujien osallisuuden kannalta, ja minkälaisia vaikutuksia ryhmätoiminnalla on koettu olevan osallisuuteen. Tutkimusmenetelmänä käytin ryhmien osallistujien yksilöhaastatteluja, ohjaajien ryhmähaastatteluja sekä osallistuvaa havainnointia. Analyysimenetelmänä oli laadullinen sisällönanalyysi litteroiduista haastatteluista.

Tutkielmani osoitti, että vaikuttavaksi koetaan säännöllisesti jatkuva, noin viikon välein kokoontuva ja vapaaehtoinen ryhmätoiminta. Osallistujia ryhmässä saisi olla melko paljon. Yhdessä oleminen ja tekeminen, toiminnallisuus, heittäytyvät ohjaajat sekä osallistujien tarpeisiin perustuva toiminta koetaan tärkeinä asioina ryhmässä. Ruoanlaitto ja ruokailu, ulkoilu, pelailu, liikunta, puutyöt, käsi- ja jalkahoito, laulaminen sekä tuki viranomaisasioinnissa ovat toivottua ohjelmaa.

Ryhmätoiminnan koettiin vaikuttaneen positiivisesti osallistujiin. Ryhmä toi merkityksellistä tekemistä arkeen ja auttoi liikkeelle kotoa. Yksinäisyys väheni. Ryhmässä sai kavereita ja tutustui paremmin myös työntekijöihin, jolloin heidän kanssaan pystyi puhumaan avoimemmin. Ryhmästä sai tietoa ja ideoita sekä mielekkyyden, onnistumisen ja yhteisyyden kokemuksia. Ryhmän vaikutuksesta rohkaistui tekemään uusia asioita myös yksin ja oppi toimintaan sitoutumista. Elämänlaatu ja elämänhallinta vaikuttivat parantuneen, ja selviä päiviä tuli lisää. Yhdessä toimiessa pystyi puhumaan syvällisistäkin asioista, mikä toi oivalluksia.

Ryhmätoiminnalla oli siis havaittavissa positiivisia yhteyksiä asiakkaiden osallisuuteen. Tarkempaa vaikuttavuustietoa voitaisiin saada, jos ryhmätoiminnan asiakasryhmää verrattaisiin ei-ryhmätoiminnassa olevaan kontrolliryhmään ja arvioitaisiin myös pitkän aikavälin vaikutuksia.

Halusin tutkia aikuissosiaalityötä, koska olen ollut siitä pitkään kiinnostunut ja tehnyt aikuissosiaalityössä myös käytännön harjoitteluni. Valmistuttuani lähdin työskentelemään lapsiperheiden sosiaalipalveluihin, koska haluan kokemusta siitäkin sosiaalityön osa-alueesta. Uskon, että jossain vaiheessa tulen kuitenkin vielä työskentelemään aikuissosiaalityössä. ISO SOS -hankkeen ja graduprosessin myötä olen saanut sitä hetkeä varten arvokasta tietoa. Oli kiinnostavaa nähdä, millaista osallistavaa toimintaa aikuissosiaalityössä voi olla. Erityisesti oli kiva päästä kuulemaan asiakkaiden omia näkemyksiä palveluista.

Tiia Tuominen työskentelee sosiaalityöntekijänä Nokian kaupungilla.

Viitattu pro gradu: Aikuissosiaalityön osallistavan ryhmätoiminnan koettu vaikuttavuus

perjantai 16. lokakuuta 2020

Absolutistina yliopistossa: kannustaako juhlimiskulttuurimme juomaan?

Siiri Timonen
Kaikki yliopistossa opiskelleet varmasti muistavat oman fuksisyksynsä, juomalaulut, vappukarkelot ja yhteisöllisen kuppien nostelun aina milloin missäkin. Yliopistossa tehdään korkeakoulututkinnon lisäksi vähitellen kultautuvia muistoja ainejärjestöjen järjestämissä juhlissa, joissa myös luodaan tulevaisuuden kannalta aina niin tärkeitä kontakteja. 

Kuinka sitten onkaan heidän laitansa, jotka eivät käytä ollenkaan alkoholia? 

Opiskelen yliopistossa nyt viidettä vuottani, ja olen tällä hetkellä kirjoittamassa graduani otsikolla: Absolutistiopiskelijoiden kokemukset yliopiston juhlimiskulttuurissa. Haastatteluista paljastuu, kuinka ulossulkevaa alkoholimarinoitu juhlimiskulttuuri voi yliopistossa olla. 

Osa haastateltavista kertoi, kuinka juhlissa on yksinkertaisesti pakko käydä, jos tahtoo luoda sosiaalisia suhteita muihin opiskelijoihin. Opintojen alussa ensimmäisellä viikolla on lähes joka päivä tarjolla jonkinnäköiset kissanristiäiset, jonne saattoi mennä tutustumaan toisiin aloittaviin opiskelijoihin. Juhlissa alkoholi on usein keskeisenä osana tarjoilua, ohjelmanumeroita ja mahdollisia palkintoja tai rangaistuksia. Piknikillä puistossa tai urheilutapahtumassakin paikalle tuleva opiskelija saattaa yllättyä siitä, että useimmilla paikalla olijoilla on tölkit kädessä. 

Haastatteluaineistostani löytyy paljon tarinoita siitä, kuinka ainejärjestöjen juhlissa on hauskaa ohjelmaa ja baarissa tanssitaan kavereiden kanssa aamuun asti ilman tippaakaan alkoholia. Opiskelijatoverit hyväksyvät absolutistien valinnat ja he voivat olla täysin mukana kaikissa juhlissa, ja heille löytyy aina alkoholiton vaihtoehto. Kolikon toisella puolella on valitettavasti myös tarinoita heistä, jotka ovat joutuneet pakottamaan itsensä ahdistaviin tilanteisiin sosiaalisuuden vuoksi, jotta he eivät jäisi ulkopuolisiksi. Ympärillä olevat ihmiset aina nettideiteistä baarien työntekijöihin asti ihmettelevät, miksi et käytä alkoholia. On heitäkin, jotka eivät yksinkertaisesti osallistu ollenkaan yliopiston opiskelijajuhliin, ja näin jäävät kaveriporukoiden ulkopuolelle.

Johtui alkoholittomuus sitten terveysvalinnasta, huonoista alkoholinkulutuksen esimerkeistä, tai vaikka uskonnollisesta vakaumuksesta, arviolta kymmenen prosenttia yliopisto-opiskelijoista ei käytä alkoholia, ja tämä luku on kasvamaan päin. Monet haastateltavani puhuivat kulttuurin muutoksesta, ja siitä kuinka paljon hyväksyttävämpää on olla raitis nyt verrattuna vanhempien opiskelijoiden kertomuksiin. Koen tämän itse vain positiivisena kehityksenä, vaikka tutkimuksessani tulee esille monia jäänteitä kulttuurista, jossa alkoholin juominen oli ainoa hyväksytty juhlimisen olomuoto. 

Siiri Timonen on yhteiskuntapolitiikan maisteriopiskelija Itä-Suomen yliopistosta.