perjantai 28. kesäkuuta 2019

Ihmisen asialla


Veera Rinne työskentelee johtavana sosiaalityöntekijänä Kainuun sotessa.

Sossu, sosiaalitarkkaaja, sosiaalisihteeri, sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja. Sossu kuin sossu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on aikuissosiaalityötä tekevilläkin ollut. Mitä sitten on aikuissosiaalityö? Yleisessä keskustelussa nousee esille soten suuret kulut ja paineet säästää. Kaikki odottavat jännityksellä, mitä uusi hallitus päättää keksiä päämme menoksi. Kukaan ei tietenkään halua luopua mistään sairaanhoidon palveluista, mutta entä sitten sosiaalityöstä? Kuntien hallituksissa keskitytään puhumaan terveydenhoidosta, kun aiheena on sote. Mihin sitten se ”so” unohtuu siitä sotesta?

Mielikuvat aikuissosiaalityöstä ovat vaihtelevia. ”Rahaa jaetaan mamuille ja narkkareille”, kuulee usein sanottavan. No, on se sosiaalityö kyllä ihan jotain muutakin kuin rahan jakamista. Suurin osa aikuissosiaalityön asiakkaista on tavallisia kuntalaisia. He ovat jonkun lapsia, sisaruksia, vanhempia ja puolisoita. Avioero, työttömyys, sairastuminen ja läheisen kuolema tai muut elämän kriisit ovat johtaneet siihen, että apu on tarpeen.

Tarvitaanko sitten aikuissosiaalityötä? Ihannemaailmassa ei tietenkään tarvita, koska sellaisessa maailmassa naapurit, läheiset ja ystävät huolehtivat toisistaan. Ketään ei jätetä heitteille. Kysymys kuuluukin, löytyykö omasta lähipiiristäsi vielä näin pyyteettömiä ihmisiä? Oletko itse valmis auttamaan naapurissa asuvaa vanhusta, joka on tokkurassa lääkkeistä? Oletko valmis olemaan tukena puolitutulle, joka käy läpi riitaisaa eroa?

Jos jokainen auttaisi enemmän kanssaihmisiä, ei tarvitsisi maksaa niin paljon veroja sosiaalipalveluiden ylläpitämiseksi. Kainuun soten alueella eli 7 kunnan alueella asui huhtikuussa yhteensä 70 273 ihmistä ja Kainuun soten aikuissosiaalipalveluissa oli aktiivisia asiakkuuksia toukokuussa 1643. Jos siis haluat säästöjä sotelle, niin ojenna sinäkin auttava kätesi. Auttaminen ei ole rahan antamista, vaan ajan antamista. Autetaan kaatunutta, kysytään naapurin ukilta, tarvitseeko hän apua polttopuiden teossa tai ostosten kantamisessa. Kysytään tutuilta, miten he voivat ja kutsutaan heitä kahville. Yhteisöllisyys on pitkälle kantava voima. Kaikista ihmissuhteista ei tarvitse olla hyötyä itselle.

Mites sitten ne narkkarit ja rikolliset, joita kuulee hyyssättävän? Irrallisuus yhteiskunnasta, mitättömyyden ja arvottomuuden tunteet ajavat ihmisiä moniin huonoihin tilanteisiin ja pahimmillaan lisäävät yhteiskunnan turvattomuutta. Sosiaalityöntekijänä olen huomannut sen, että jokaisella asiakkaalla on ihmisarvo, he ovat tärkeitä jollekulle ja heissä kaikissa on jotain hyvää. Olen kiitollinen niistä monista asioista, joita olen oppinut kuuntelemalla heitä. Kuunnellaan siis kaikki enemmän toisiamme ja muistetaan, ettei unohdeta toisia.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Uusia tuulia kohti!



Salla Airaksinen työskentelee suunnittelijana ISOlla.

Maaliskuun 8. päivä oli hyvin erilainen päivä Etelä-Karjalan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutiimin toimistolla. Vaikka edellisellä viikolla olimme saaneet hieman osviittaa siitä, että maakunta- ja sote-uudistusta tuskin saadaan maaliin meneillään olleen hallituskauden aikana, silti hallituksen kaatuminen ja sen myötä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun päättyminen tuli lopulta yllätyksenä. Valmistelun loppuminen tarkoitti samalla myös työpestini päättymistä Etelä-Karjalan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutiimin projektisihteerinä ja näin ollen uuden työn etsimistä.

Karjalan kierroksen (seitsemän vuotta Pohjois-Karjalassa ja reilu kolme vuotta Etelä-Karjalassa) jälkeen paluu kotiseudulle Pohjois-Savoon houkutti jo koko perhettämme. Niinpä TE-palveluiden sivustolla ollut ilmoitus suunnittelijan pestistä ISOssa sai minut pohtimaan, olisiko tässä minulle sopiva työ. Ainut huolettava asia oli se, että minulla ei ole varsinaista sosiaalialan koulutusta. Vuonna 2007 luin kyllä sosiaalipedagogiikkaa 25 opintopisteen verran avoimessa yliopistossa, mutta muutoin opintoni ovat suuntautuneet yhteiskuntamaantieteeseen ja ympäristöalalle.

Päätin kuitenkin soittaa ISOon ja tiedustella paikasta. Puhelun jälkeen olin vakuuttunut siitä, että tätä paikkaa täytyy hakea! Hakemusta tehdessäni pohdin tarkkaan, millaista osaamista minulla on ja kuinka voisin hyödyntää osaamistani suunnittelijan pestissä. Mielessäni mietin, että olen selvinnyt maakunta- ja sote-uudistuksenkin pyörteistä, selviäisin kyllä tästäkin tehtävästä. Haastattelu vahvisti edelleen näkemystäni siitä, että minulla olisi annettavaa tähän työhön. Niinpä Tarja Kauppilan puhelu pääsiäisen jälkeen olikin mieluinen, kun hän ilmoitti, että minut on valittu suunnittelijan tehtävään.

Esilämmittelynä uuteen työtehtävään olin mukana ISOn kevätseminaarissa kuunteluoppilaana. Aiheet olivat mielenkiintoisia ja mikä parasta, ymmärsin mistä seminaarissa puhuttiin! Seminaarissa sain myös ajatuksen siitä, että yhteiskuntamaantieteen taustastani voisi olla paljonkin ammennettavaa uudessa työssä. Esimerkiksi palveluiden saatavuus ja saavutettavuus sekä maaseudun palvelut ovat tuttuja teemoja koulutukseni ja aiempien työtehtävieni kautta. Uskon myös, että sosiaalialan ulkopuolelta tulevat näkemykseni ja kommenttini voivat rikastuttaa keskustelua ja tuoda siihen uusia näkökulmia.

Näillä mietteillä siis innolla suuntaan kohti uusia tuulia niin työn kuin kotiseudulle paluunkin osalta. Aion avarakatseisesti ja avoimesti kuunnella, keskustella ja imeä tietoa, oppia sosiaalialasta sekä hyödyntää asiantuntevaa ISOn porukkaa sekä sidosryhmiä. Kysyvä ei tieltä eksy, niinhän sitä sanotaan!

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Mittaamisen sietämätön vaatimus


Seija Okulov työskentelee projektitutkijana ISO SOS -hankkeessa.

Mittaaminen ja työn tulosten arviointi ovat esillä kaikkialla – niin myös ihmissuhdetyössä. Sosiaalityöhönkin sitä on alettu tuoda yhä innokkaammin. Samalla ovat yleistyneet vasta-argumentit: sosiaalityötä ei yksinkertaisesti voi mitata, mittaaminen ei sovi herkkään dialogiseen työskentelyyn. Miksi sosiaalityötä kuitenkin pitäisi mitata?

Sosiaalityö on asiakkaan hyvinvointia edistävää muutostyötä ja muutos tapahtuu jostain tilanteesta johonkin toiseen. Tavalla tai toisella olisi pystyttävä näyttämään, mistä lähdettiin ja mihin tultiin – erityisesti silloin, kun tilanteen parantamiseksi on tehty joitain toimenpiteitä, päätöksiä tai väliintuloja. Tämän näkyväksi tekemiseen tarvitaan mittaria. Yksittäisen asiakkaan kanssa työskentelystä mittari tuottaa tietoa, joka muodostaa laajemman kuvan. Ihminen elää omassa ympäristössään ja hyvinvointi syntyy yksilön ja hänen toimintaympäristönsä eri tasojen välisen suhteen tasapainosta. Mittarin avulla voidaan arvioida sitäkin, onko tämä tasapaino kunnossa.

Sosiaalityön toimenpiteiden mittaamisen kritiikiksi on esitetty sitä, että se on työntekijöiden arvostelemista. Jos näin on, haiskahtaa siltä, että työyhteisössä on silloin muutakin korjaamisen syytä kuin mittarien käyttö. Mittari on työkalu työn tekemiseen, ei sen tekijän arvioimiseen. Tässä samalla paljastuu oivallisesti se, miten henkilökohtaista sosiaalityö on. Tästä ajattelusta tulisi voida nousta ylemmälle tasolle. Mikä on iso kuva, mihin mittauksen tulokset liittyvät ja mistä ne kertovat?

Mittarin käytön yksinkertainen peruste on, että se kertoo työntekijälle perustietoa hänen tekemästään työstä. Paljonko hänellä on ja millaisia asiakkaita, millaisissa elämänympäristöissä asiakkaat elävät? Työntekijää varmasti myös kiinnostaa, ovatko asiakkaat saaneet apua sosiaalityöstä tai ovatko toimenpiteet olleet vaikuttavia.  Ennen muuta mittaamisen tulisi olla sosiaalityölle avuksi, koska se auttaa priorisoimaan työn toimenpiteitä juuri tuota edellä kuvattua tietoa tuottamalla. Näin voidaan perustella sosiaalityön paikkaa ja sen vaatimia resursseja.

Mittaaminen ei ole vain yksittäisen sosiaalityöntekijän juttu – eikä siten häntä arvioiva asia. Mittaamisen ja sitä kautta saadun tiedon on tultava koko organisaation käyttöön, mutta mahdollistavatko rakenteet tällä hetkellä sen? Onko organisaation johdossa ymmärrystä siitä, miten mittaamalla saatua tietoa käytetään ja mihin? Mittarien käytölle pitäisi olla myös aikaresurssia työssä, joka tällä hetkellä on tulipalojen sammuttamista. Mittaritiedon käyttö voi ehkäistä näitä tulipaloja, joten tarvitaan pitkäjänteistä ja tulevaisuuteen suuntaavaa ymmärrystä siitä, mihin kaikkeen mittaritiedolla voidaan vaikuttaa.