Toiveita tulevaisuuteen: sote ja digi

Tarja Kauppila:

Olisi hienoa, jos Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoa – etenkin sen rakenteita – voisi lähivuosina uudistaa keskittyen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen.

Sote-uudistukseksi kutsutulla prosessilla on vuosien varrella pyritty ratkaisemaan vaikka mitä. On pähkäilty muun muassa runsaslukuisten, itsenäisinä kantokyvyltään liian heikoiksi arvoitujen kuntien yhteenliittämisen paineita, valtion aluehallinnon karsimisen ja keskittämisen paineita sekä yksityisten yritysten markkinaosuuksien turvaamisen ja kasvattamisen paineita.

Hyvä, jos sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen ei kytkettäisi kaikkea muuta sellaista, mikä on vuosien varrella syystä tai toisesta – vieläpä kenties muiden ministeriöiden kuin sosiaali- ja terveysministeriön luotsaaman hallinnonalan toimesta –  jäänyt tekemättä, alkumetreille tai puolitiehen.

Kunpa kunnianhimonaste ei kierros kierrokselta, hallituskausi toisensa perään sote-uudistukseksi nimetyssä monimuotoisessa projektissa ainakaan nousisi. Tosin näyttöä on, ettei se turhan alhainen ole tähän mennessäkään ollut. Harvassa ovat vielä merkittävät onnistumiset – tavoitelluista kustannussäästöistä puhumattakaan.

Voi kai niinkin käydä, että seuraava "sote" ratkaisee globalisaation ja ilmastonmuutoksenkin – vaalit lähestyvät. Sitä odotellessa. Olisi kuitenkin hienoa, etteivät tulevat tavoittelut enää kovin paljoa romuttaisi suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa, jolla on selvästi tunnistetut ja tunnustetut omat kehitystarpeensa silläkin.

On vaikea mitata ”se on loppu nyt” -viestiin sisältyvää energiahukkaa ja jälleen uuteen nousuun kirmaamisen konkreettista buustitarvetta, joka on varmasti tuntunut uudistusta valmistelleiden punteissa koko maassa. Luottamus panostusten kannattavuuteen on kohtuullista palauttaa ennen kuin tohtii vaatia uusia.

Toinen toive on jo rohkeampi: sosiaalihuollon digitalisointia olisi koko maassa systemaattisesti ja tuntuvasti tuettava. Ei ole sen enempää varaa kuin perustelujakaan jättää sosiaalihuollon ”vuoroa tuonnemmaksi”, kuten aikanaan jätettiin esimerkiksi saateltaessa ensin terveydenhuollon kansallinen arkistopalvelu päivänvaloon.

”Pilkahduksiatulevaisuuteen” –raportti on tuore katsaus maamme tietopolitiikan, tekoälyn ja robotisaation mahdollisuuksista hyvinvoinnin ja taloudellisen menestyksen saralla. Luottamus yhteiskunnan ja viranomaisten toimintaan nostetaan tässä keskeiseksi edellytykseksi, mutta pystymmekö uudistuksissa sen säilyttämään?

Suomessa ja muuallakin EU-alueella on todettu asiantuntijapula useilla raportissa kuvatuilla osa-alueilla. Kuinka edetä ripeästi, jos osaajat puuttuvat? Monet jo käytössä olevat palvelut vaativat myös jatkuvaa kehittämistä. Automatisoinnista huolimatta osaavia ihmisiä tarvitaan varmistamaan, että kaikki sujuu kuten pitää. Digitalisoinnissa on sosiaalialallekin haastetta. Eipä sosiaalialan osaamiskeskuksissa ole helppoja tehtäviä etsittykään, mutta mandaatti ja resursseja kyllä tarvitaan.

Vastavuoroisuutta työssäoppimisesta

Mirva Väisänen (oik.) on sosiaalityön opiskelija, joka suoritti viiden viikon työssäoppimisjakson Kainuun sotessa. Anne Tuikka on hanketyöntekijä ISO SOS -Kainuun osahankkeessa, ja toimi Mirvan työssäohjaajana. 

Mirva kertoo ajatuksistaan ja kokemuksistaan työssäoppimisjaksolta: Hain työkokeilupaikkaa sosiaalitoimesta, ja se järjestyi Tolokusti Sotkamossa -työllisyydenhoidon hankkeen kautta. Olen koulutukseltani sosiologian maisteri ja suoritan nyt sosiaalityön aineopintoja Jyväskylän yliopiston avoimessa väylässä. Hakeuduin sosiaalialalle, koska haluan auttaa ihmisiä. Olen toiminut myös Amnesty Internationalin Kuopion paikallisosastossa, jossa edistetään ihmisoikeuksia. 

Käytännön työ on opettavaista. Kokemuksen saamista varten Kainuun soten Sotkamon aikuissosiaalityöstä avautui paikka pohdiskelevalle, rauhalliselle nuorelle naiselle. Räätälöimme työkokeilun aikuissosiaalityön, päihdetyön, ajanvarauksen ja välitystilin hoitajan kanssa. Tavoitteena oli, että saisin mahdollisimman monipuolisen ja realistisen kuvan sosiaalityöstä ammattina. Samalla kokemus avaisi ja vahvistaisi käsitystä aikuissosiaalityöstä auttamistyön ja kehittämistyön näkökulmasta. Työpaikkana Sotkamon sosiaalitoimisto olikin mielestäni joustava, informatiivinen ja tehokas organisaatio, jossa opiskelijat otetaan mieluusti arkeen mukaan.

Odotin työkokeilulta saavani uusia kokemuksia ja hyvien ihmisten tekemisestä oppimista. Oli rikastuttavaa nähdä työntekijöiden erilaiset työotteet, jotka pohjautuivat kaikki vahvaan asiantuntijuuteen vaikeissakin asiakastilanteissa. Näin, miten sosiaalityön arjessa pääsee auttamaan ja tukemaan ihmistä. Myös työn tutkimuksellisuus kiinnostaa minua henkilökohtaisesti.

Anne kertoo, että työssäoppijan läsnäolo on ollut työssäohjaajalle ammatillisesti rikastuttavaa. Sosiaalityössä tulee jatkuvasti kehittää omaa ajattelua, koska työ kytkeytyy jatkuvaan asioiden ja tilanteiden vertailuun ja arviointiin. Mirvan pohdiskeleva asenne jäi puhuttelemaan.  Pohdiskelua tulisi vahvistaa omassakin työorientaatiossa, koska rakenteelliseen sosiaalityöhön sisältyy tutkimuksellisuus. Pohdiskeleva ote kytkeytyy myös kahden subjektin väliseen dialogiseen suhteeseen, kuten tässä oppijan ja ohjaajan suhteessa. Ilahdutimme ja havahdutimme toisiamme vastavuoroisesti.  

Taloudellista ohjausta elämän eri tilanteissa

Jutta Koskinen on sosiaalityön opiskelija ja Lauri Lommi on sosionomi amk-opiskelija. Molemmat ovat opintoihin liittyvässä harjoittelussa ISOssa.

Ihmisten velkaantuminen on nopeassa kasvussa ja sen taustalla on yhtä paljon erilaisia syitä, kuin on velkaantuneitakin. Pitkittyneellä velkaantumisella on suora vaikutus ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tämä tuo aiheen erityisen lähelle sosiaalityötä.

Taloussosiaalityö on Suomessa uusi ilmiö, josta olette viime aikoina voineet lukea Talentia-lehdestä ja Katri Viitasalon väitöskirjasta. Lähdimme selvittämään talousohjauksen nykytilaa ja kehittämistarpeita kyselyllä Pohjois-Savon alueella. Kyselyssä oli 30 vastaajaa – 16 sosiaalityöntekijää, 5 sosiaaliohjaajaa ja 9 muuta sosiaalihuollon ammattihenkilöä – kymmenestä kunnasta.

Kyselyn perusteella selvisi, että talouteen liittyvistä asioista puhuminen koetaan luontevana osana työtä. Kuitenkin jopa kolmasosa vastaajista koki, ettei talousohjauksen antamiseksi ole riittävästi tietoa. Myös työpaikkojen materiaaleissa ja perehdytyksessä sekä konkreettisissa työvälineissä havaittiin puutteita. Perinteinen ruutupaperi ja kynä jättivät vielä toivomisen varaa muiden työkalujen saamiseksi. Netissä saatavilla olevan materiaalin paikantaminen koetaan työläänä ja työaikaa vievänä. Materiaalin ja työkalujen kehittäminen nousi vahvasti esiin vastauksissa.

Äkilliset muutokset ja yllättävät menot voivat nopeastikin muuttaa taloustilannetta ja ajaa vakuudettomien kulutusluottojen käyttöön. Pienituloinen, maksukykyinen henkilö voi hakea kunnalta sosiaalista luottoa. Palvelu ei kuitenkaan ole saatavilla kaikissa kunnissa. Olisiko kunnissa tarvetta pohtia sosiaalisen luototuksen käyttöönottoa myös ennaltaehkäisevänä vaihtoehtona? Sosiaalista luottoa voisi tutkia tarkemmin rakenteellisen sosiaalityön kontekstissa. Olisiko sillä vaikutusta sosiaalisten ongelmien vähentämiseksi ja ihmisten toimintakyvyn lisäämiseksi? Kuinka käy niiden, joilla ei ole maksukykyä tarvittavalla hetkellä?

Sosiaalityö koetaan edelleen leimaavana. Usein sen puoleen käännytään vasta, kun avun tarve on suuri, vaikka tukea olisi tarjolla jo ennaltaehkäisevässä vaiheessa. Kotitalouksien velkaantuminen on näkynyt suurina asiakasmäärinä taloudellisen tuen ja avun palveluihin. Tämä on aiheuttanut pitkiä jonotusaikoja, mikä on ollut esillä mediassa.

Olisiko korkea aika tarkastella yhteistyötä ja viestintää sosiaalityön ja muiden talousohjausta toteuttavien toimijoiden välillä, jotta voidaan lisätä asiakastyöskentelyn sujuvuutta ja purkaa ruuhkautumista? Onko ennaltaehkäisevän avun tarjoaminen edes mahdollista, jos jonotusajat ovat kohtuuttoman pitkät?  

Näemme taloudenhallinnan prosessina, jonka jokaisessa vaiheessa asiakas tarvitsee tukea. Toimijoiden viidakossa on kuitenkin vaikeaa hahmottaa, keneltä saa apua ja milloin. Erilaisiin taloudenhallinnan haasteisiin on saatavissa apua sosiaalityöstä, Takuusäätiöstä, Oikeusaputoimistojen talous- ja velkaneuvonnasta sekä kolmannelta sektorilta. Jotta asiakas voi löytää tarvitsemansa tuen, täytyy toimijoiden välistä yhteistyötä ja viestinnän keinoja kehittää.

Miten kirjoitamme asiakkaistamme?

Raili Könönen työskentelee sosiaalityöntekijänä Siun soten aikuissosiaalityössä.

Olen työskennellyt muutaman vuoden sosiaalityöntekijänä ja saanut uudessa työssä hämmästellä monia asioita. Suurimpia ihmetyksen aiheita olivat jo taipaleeni alussa vastaan tulleet asiakaskirjaukset, joissa asiakasta oli kutsuttu vain etunimellä jotenkin näin: ”Matti kävi kaupassa...”

Kun vähän asiaa mutustelin ja tutustelin, niin eduskunnan oikeusasiamies on jo ottanut asiaan kantaa, vaikkakin rajoittanut sen vain toimeentulotukipäätöksiin: Yksiselitteisesti asiakkaasta käytetään sekä etu- että sukunimeä, pelkkää sukunimeä tai termejä, kuten asiakas tai hakija.

Keskustelin asiasta kokeneen sosiaalityöntekijän kanssa. Hän totesi, että kyllä tuo kirjausohje kokonaisen nimen käyttämiseen on aina ollut olemassa, mutta se on aikojen saatossa unohtunut. Jos ja kun kirjaamiskäytäntöihin ja vanhoihin tottumuksiin halutaan muutosta, on tärkeää miettiä, mistä nykyinen kirjaamiskäytäntö kumpuaa.

Kirjaamisvalmennukset ovat meneillään kautta maan. Kirjaamisen kirjavat käytännöt tulivat valmennusten lisäksi esille myös harjoittelussa olevan opiskelijan kanssa. Opiskelijan mukaan oppilaitoksessa jopa opetusteksteissä käytetään useimmiten pelkkää etunimikirjausta.

Miksi? Miten tämän asian laita todella on? Miettikääpä, mikä muu viranomainen tai yritys kutsuu asiakkaitaan pelkällä etunimellä. Nimet kirjoitetaan oikein ja kokonaisina muun muassa Kelassa, Trafissa, maistraatissa, poliisissa ja myös vakuutusyhtiöissä.

Miltä kuulostaisi raastuvanoikeuden päätös, jossa lukisi: ”Pekka tuomittiin kolmen vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä”? Sen sijaan, että tuomio kuuluisi: Pekka Metsälä tuomittiin tai Metsälä tuomittiin. Tai miltä kuulostaisi TE-toimiston asiakirjassa, että Onervalla on kokemusta hoitajan työstä? Vai kuitenkin siten, että kokemus on Onerva Kukkasella tai asiakkaalla.

Minun korvaani pelkällä etunimellä kirjaaminen kuulostaa siltä, että asiakasta tarkastellaan ”yläviistosta”, hänet asetetaan jollain tavalla lapsen tai vähempiarvoisen asemaan. Ei työntekijäkään kirjaa asiakirjaan: Pirkko, sosiaalityöntekijä. Tosin valitettavan usein sosiaalityöntekijä kirjaa tekemisensä passiivimuotoon: tuettiin ja kehotettiin Pekkaa.

Jos etunimellä kirjaamisella tavoitellaan tuttavallisuutta, asiakkaan osallisuutta, parempaa ja rempseämpää yhteistyötä asiakkaan ja työntekijän välillä, pieleen menee. Ei se näillä eväillä synny. Seuraus voi olla ihan päinvastainen ja vähintään tyrmistynyt viimeistään silloin, jos asiakas/omainen pyytää ja saa sosiaalihuollon asiakirjat nähtäväkseen ja joutuu vaatimaan niiden korjausta nimitietojen osalta.

Voihan olla, ettei täsmäohjeita sosiaalityön kirjauksiin ole edes tehty tai tekeillä, koska ne on arvioitu tarpeettomiksi. Kyse kun pohjimmiltaan on viranomaisteksteistä, joiden muoto ja tyyli edellyttävät muun muassa asiallisuutta ja kohteliaisuutta. Yleisohje siis mihin tahansa työhön.

Kiinassa sosiaalityötä kehitetään intensiivisesti

Juha Hämäläinen, professori, Itä-Suomen yliopisto

Kiinassa on 1,4 miljardia ihmistä, eli joka viides maapallon asukas on kiinalainen. Jättimäinen väestö on iso poliittinen haaste, myös sosiaalipoliittinen.

Sosiaalityön historia Kiinassa on sekä pitkä että lyhyt. Jo 1920-luvulla joissakin yliopistoissa kehitettiin sosiaalityöntekijäkoulutusta osana sosiologian koulutusohjelmia. Vuonna 1949 perustetussa Kiinan kansantasavallassa sosiaalityön koulutus lopetettiin ja sosiaalityö ammattina ajettiin alas. 1980-luvulla koulutus päätettiin käynnistää uudelleen vastauksena sosiaalisiin ongelmiin, jotka seurasivat taloudellisia uudistuksia ja yhteiskunnan modernisoitumiskehitystä.  

1980-luvun lopulla sosiaalityöntekijöitä koulutettiin neljässä yliopistossa. Alan laajamittainen kehittäminen käynnistyi vuonna 2006 osana ”harmonisen sosialistisen yhteiskunnan” rakentamisen ohjelmaa. Sosiaalityöstä haluttiin moderni ammatti osaksi uudistuvaa palvelujärjestelmää. Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi asetettiin kaksi miljoonaa sosiaalityöntekijää vuoteen 2020 mennessä. Tosin on syytä huomauttaa, että sosiaalityöntekijäksi kutsutaan myös sellaisia alalla työskenteleviä, joilla ei ole alan tutkintoa.

Tätä nykyä sosiaalityön maisteritasoista koulutusta annetaan yli sadassa ja alempaan korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta yli kolmessasadassa yliopistossa. Koulutuksen kehittämistä on edesauttanut sosiaalityön tutkimuksen nopea kehittyminen ja se, että sosiaalityön asema on alkanut vakiintua yhteiskuntatieteellisenä oppialana, jolla on oma kysymyksenasettelunsa, tutkimuskohteensa ja ammatillinen tehtäväkenttänsä. Sosiaalityön kehittyminen yliopistollisena oppialana on edistänyt yliopistojen, sosiaalialan kehittämisestä vastaavien viranomaisten ja palveluja tuottavien organisaatioiden yhteistyötä.

Vaikka sosiaalityöntekijäkoulutus on laajaa, ammattialana sosiaalityö ei ole kyennyt kunnolla lunastamaan odotuksia. Ammatilla on heikko tunnettuus ja matala status, ja alhaisen palkkatason vuoksi moni alalle koulutetuista hakeutuu muihin tehtäviin. Koulutuksen taso myös vaihtelee eri yliopistoissa, ja koulutus ei kaikissa tapauksissa tuota olennaista ammatillista osaamista. Huippuyliopistoissa koulutus on poikkeuksetta korkeatasoista, tutkimusperustaista ja akateemisten laatukriteereiden mukaista.

Kiinassa on vahva poliittinen tahto kehittää sosiaalityötä; tavoitteet ovat huikeat mutta niin ovat haasteetkin. Ala nähdään tärkeäksi osaksi sosiaalipolitiikan ja sosiaalilainsäädännön toimeenpanon koneistoa hallinnon eri tasoilla. Sosiaalipalvelujen tarkoituksenmukainen organisointi vaatii ammattilaisia, joilla on sekä järjestelmä- että asiakastyön tason kehittämisosaamista sekä sosiaalityön erilaisten sosiaalisten ongelmien ja asiakasryhmien piirissä tarvittavaa erityisosaamista. Näinhän me ajattelemme sosiaalityöstä myös Suomessa.

Hektistä pyöritystä ja sinisiä ajatuksia

Päivi Malinen:

Kolme vuotta sitten hyppäsin tutusta ja turvallisesta sosiaalitoimiston virkatyöstä uuteen maailmaan, kun sain ISOsta määräaikaisen sosiaalityön erityisasiantuntijan pestin. Tarkoitus oli pääasiassa alkaa kehittää sosiaalityötä osaamiskeskusten yhteisessä PRO SOS -hankkeessa. Matkaan tuli kuitenkin mutkia, eikä hanke lopulta rantautunutkaan Itä-Suomeen asti. Peukaloita ei silti ole tarvinnut pyöritellä.

Itä-Suomi on monilla mittareilla mitattuna köyhää, syrjäytynyttä ja pahoinvoivaa aluetta. Ihmisillä on elämässään monenlaisia pulmia, joihin sosiaalityössä pyritään tarjoamaan apua ja tukea. Minun tehtäväni kehittäjänä on auttaa sosiaalialan työntekijöitä, jotta he pystyisivät hoitamaan työnsä mahdollisimman hyvin, saisivat työn tueksi toimivia välineitä ja jaksaisivat tolkuissaan vaativassa työssä.

Viime vuodet ovat olleet melkoista hankehyörinää. Pääsin valmistelemaan ISOn omaa aikuissosiaalityön kehittämishanketta, joka lopulta käynnistyi viime vuoden alussa. Valtakunnallisessa lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPEssa tehtiin työtä yhdessä niin valtakunnallisesti kuin ISO-alueen maakuntien kanssa. Mallinsimme, millainen valtakunnallinen lastensuojelun yhteiskehittämisrakenne voisi olla ja kokeilimme sen toimintaa käytännössä.

Viimeisin aluevaltaus on ollut sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittäminen osaamiskeskusten yhteisessä Kansa-koulu II -hankkeessa. Siinä olen vastannut erityisesti esimiesten valmennuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Jatkossa olen mukana myös yksityisille sosiaalipalvelujen tuottajille suunnatuissa valtakunnallisissa kirjaamisvalmennuksissa.

Perustyön osana olen mukana erilaisissa sosiaalityön verkostoissa joko vetäjänä tai jäsenenä. Niissä jaetaan tietoa ja kokemuksia ja voidaan oppia ja hyötyä toisten tekemästä työstä ja heidän kokeiluistaan. Nyt perustyönkin tekemiseen tulee lisää pitkäjänteisyyttä, kun tehtäväni vakinaistettiin tämän vuoden alusta!

Kehittämistyö on vain harvoin hyvin nopeasti tapahtuvaa ja helposti käytäntöön asti juurtuvaa. Siihen tarvitaan pidempijänteistä työtä, tukea ja muistuttamista. Minun on nyt mahdollista olla apuna myös tässä asiassa ISOn alueella, ja se tuntuu hienolta.

Kehittäminen on tiimityötä ja vaatii onnistuakseen innostuneita ja sitoutuneita ihmisiä. On oltava valmis heittäytymään uusiin tilanteisiin, siedettävä epävarmuutta, jatkuvaa muutosta ja epätäydellisyyttä. On rohkeasti kokeiltava ja tehtävä asioita ensimmäistä kertaa. On hyvä osata kuulla, kuunnella ja haistella, millaisia kehittämistarpeita sosiaalityön kentällä on. Osa näistä tunnusteluista johtaa johonkin konkreettiseen, kuten hankkeiden valmisteluun ja lopulta hanketyöhön tai jonkun asian kehittämiseen ihan perustyön osana. Osan kohdalla voi taas todeta, että tulipahan tällaistakin hetki äherrettyä.

Työpäivät ovat välillä hektisiä, mutta on tärkeää löytää myös niitä pysähtymisen paikkoja, sinisiä hetkiä, leikkiä hetki Havukka-ahon ajattelijaa ja antaa ajatusten lentää. Sitten jaksaa taas hyöriä ja pyöriä 🙂

Kavion kopsetta isolta mantereelta

Kirjoittajat työskentelevät ISO SOS -hankkeessa, Niina Piippo (oik.) Pieksämäen kaupungin hanketyöntekijänä ja Seija Okulov ISOnprojektitutkijana.

Amerikassa on kaikki suurta ja Seija pääsi sitä suuruutta kokemaan kesällä 2017. Hän sai tilaisuuden osallistua Denverissä Coloradossa Denverin yliopiston hevosavusteisen työn kansainväliseen Equine-Assisted Interactions -työpajaan. Sosiaalipedagoginen Hevostoimintayhdistys ry vei suomalaisia hevostoimijoita ja heidän kouluttajiaan katsomaan ja oppimaan, miten hevostoimintaa toteutetaan Yhdysvalloissa.

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on syrjäytymisen ehkäisyyn, sosiaaliseen kasvuun ja hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävää toimintaa. Vaikutukset syntyvät vuorovaikutuksen, kokemuksellisuuden ja yhteisöllisyyden kautta. Toimintaa sovelletaan ihmisten osallisuuden ja omien vahvuuksien kartuttamiseen.  Hevostoimintaa käytetään sosiaalityössä lasten ja nuorten kanssa, päihderiippuvaisille, mielenterveysongelmaisille ja yleensä sosiaalisten taitojen ja minäkuvan vahvistamiseen. Suomessa hevostoimintaa opiskellaan oman, vähintään amk-tasoisen ammattitutkinnon päälle täydennyskoulutuksena, eli se ei ole tutkintoon johtava koulutus kuten ratsastusterapia.

Niina on opiskellut sosiaalipedagogiseksi hevostoimintaohjaajaksi ja teki opintoihin liittyvän lopputyönsä ala-asteikäisten lasten kanssa. Hänen mielestään sosiaalipedagogista hevostoimintaa voi käyttää aivan yhtä hyvin aikuisten kuntoutuksessa. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta perustuu ajattelutapaan, jonka pääelementtejä ovat osallisuus, yhteisöllisyys ja dialogisuus ja sen toteuttaminen hevosten kanssa talliympäristössä perustuu toiminnallisuuteen ja elämyksellisyyteen. Tätä aikuissosiaalityönkin asiakkaat usein kaipaavat; luotettavaa keskustelukumppania ja kuulumista johonkin yhteisöön.

Hevosten kanssa toimiessa keskustelu sujuu rennommin ja luontevammin kuin toimistoympäristössä. Lisäksi hevosilla on aivan omanlaatuinen parantava energia. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tavoitteet sopivat täydellisesti aikuissosiaalityön tavoitteisiin. Niitä ovat muun muassa asiakkaan sosiaalisten taitojen ja itsetunnon vahvistaminen, syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osallisuus.

Amerikassa nähtiin ja koettiin hienoja ja suuria hevostalleja, paljon hevosia ja sitä, miten moneen asiaan hevosia erityisesti Coloradossa käytetään. Coloradon osavaltiossa kulttuurinen perinne on, että joka talossa on oltava hevonen ja niitä käytetäänkin monipuolisemmin kuin Suomessa. Hevosalan koulutus on erityisesti ns. Neljän kulman alueen (Four Corners) osavaltioissa (Utah, Arizona, Colorado, New Mexico) yliopistotasoista. Denverin yliopistossa hevosavusteisten palvelujen koulutus on sosiaalityön tutkinnon suorittaneiden erikoistumiskoulutus.

Vaikka rapakon takana onkin suurta ja hienoa, yhdessä asiassa olemme Suomessa edellä. Meillä hevostoiminta perustuu yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen. Yhdysvalloissa kaiken toiminnan lähtökohta on yksilön ongelma ja toiminta muistuttaa enemmänkin suomalaista terapiaa.