Ihmisen asialla

Veera Rinne työskentelee johtavana sosiaalityöntekijänä Kainuun sotessa.

Sossu, sosiaalitarkkaaja, sosiaalisihteeri, sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja. Sossu kuin sossu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on aikuissosiaalityötä tekevilläkin ollut. Mitä sitten on aikuissosiaalityö? Yleisessä keskustelussa nousee esille soten suuret kulut ja paineet säästää. Kaikki odottavat jännityksellä, mitä uusi hallitus päättää keksiä päämme menoksi. Kukaan ei tietenkään halua luopua mistään sairaanhoidon palveluista, mutta entä sitten sosiaalityöstä? Kuntien hallituksissa keskitytään puhumaan terveydenhoidosta, kun aiheena on sote. Mihin sitten se ”so” unohtuu siitä sotesta?

Mielikuvat aikuissosiaalityöstä ovat vaihtelevia. ”Rahaa jaetaan mamuille ja narkkareille”, kuulee usein sanottavan. No, on se sosiaalityö kyllä ihan jotain muutakin kuin rahan jakamista. Suurin osa aikuissosiaalityön asiakkaista on tavallisia kuntalaisia. He ovat jonkun lapsia, sisaruksia, vanhempia ja puolisoita. Avioero, työttömyys, sairastuminen ja läheisen kuolema tai muut elämän kriisit ovat johtaneet siihen, että apu on tarpeen.

Tarvitaanko sitten aikuissosiaalityötä? Ihannemaailmassa ei tietenkään tarvita, koska sellaisessa maailmassa naapurit, läheiset ja ystävät huolehtivat toisistaan. Ketään ei jätetä heitteille. Kysymys kuuluukin, löytyykö omasta lähipiiristäsi vielä näin pyyteettömiä ihmisiä? Oletko itse valmis auttamaan naapurissa asuvaa vanhusta, joka on tokkurassa lääkkeistä? Oletko valmis olemaan tukena puolitutulle, joka käy läpi riitaisaa eroa?

Jos jokainen auttaisi enemmän kanssaihmisiä, ei tarvitsisi maksaa niin paljon veroja sosiaalipalveluiden ylläpitämiseksi. Kainuun soten alueella eli 7 kunnan alueella asui huhtikuussa yhteensä 70 273 ihmistä ja Kainuun soten aikuissosiaalipalveluissa oli aktiivisia asiakkuuksia toukokuussa 1643. Jos siis haluat säästöjä sotelle, niin ojenna sinäkin auttava kätesi. Auttaminen ei ole rahan antamista, vaan ajan antamista. Autetaan kaatunutta, kysytään naapurin ukilta, tarvitseeko hän apua polttopuiden teossa tai ostosten kantamisessa. Kysytään tutuilta, miten he voivat ja kutsutaan heitä kahville. Yhteisöllisyys on pitkälle kantava voima. Kaikista ihmissuhteista ei tarvitse olla hyötyä itselle.

Mites sitten ne narkkarit ja rikolliset, joita kuulee hyyssättävän? Irrallisuus yhteiskunnasta, mitättömyyden ja arvottomuuden tunteet ajavat ihmisiä moniin huonoihin tilanteisiin ja pahimmillaan lisäävät yhteiskunnan turvattomuutta. Sosiaalityöntekijänä olen huomannut sen, että jokaisella asiakkaalla on ihmisarvo, he ovat tärkeitä jollekulle ja heissä kaikissa on jotain hyvää. Olen kiitollinen niistä monista asioista, joita olen oppinut kuuntelemalla heitä. Kuunnellaan siis kaikki enemmän toisiamme ja muistetaan, ettei unohdeta toisia.

Uusia tuulia kohti!

Salla Airaksinen työskentelee suunnittelijana ISOlla.

Maaliskuun 8. päivä oli hyvin erilainen päivä Etelä-Karjalan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutiimin toimistolla. Vaikka edellisellä viikolla olimme saaneet hieman osviittaa siitä, että maakunta- ja sote-uudistusta tuskin saadaan maaliin meneillään olleen hallituskauden aikana, silti hallituksen kaatuminen ja sen myötä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun päättyminen tuli lopulta yllätyksenä. Valmistelun loppuminen tarkoitti samalla myös työpestini päättymistä Etelä-Karjalan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutiimin projektisihteerinä ja näin ollen uuden työn etsimistä.

Karjalan kierroksen (seitsemän vuotta Pohjois-Karjalassa ja reilu kolme vuotta Etelä-Karjalassa) jälkeen paluu kotiseudulle Pohjois-Savoon houkutti jo koko perhettämme. Niinpä TE-palveluiden sivustolla ollut ilmoitus suunnittelijan pestistä ISOssa sai minut pohtimaan, olisiko tässä minulle sopiva työ. Ainut huolettava asia oli se, että minulla ei ole varsinaista sosiaalialan koulutusta. Vuonna 2007 luin kyllä sosiaalipedagogiikkaa 25 opintopisteen verran avoimessa yliopistossa, mutta muutoin opintoni ovat suuntautuneet yhteiskuntamaantieteeseen ja ympäristöalalle.

Päätin kuitenkin soittaa ISOon ja tiedustella paikasta. Puhelun jälkeen olin vakuuttunut siitä, että tätä paikkaa täytyy hakea! Hakemusta tehdessäni pohdin tarkkaan, millaista osaamista minulla on ja kuinka voisin hyödyntää osaamistani suunnittelijan pestissä. Mielessäni mietin, että olen selvinnyt maakunta- ja sote-uudistuksenkin pyörteistä, selviäisin kyllä tästäkin tehtävästä. Haastattelu vahvisti edelleen näkemystäni siitä, että minulla olisi annettavaa tähän työhön. Niinpä Tarja Kauppilan puhelu pääsiäisen jälkeen olikin mieluinen, kun hän ilmoitti, että minut on valittu suunnittelijan tehtävään.

Esilämmittelynä uuteen työtehtävään olin mukana ISOn kevätseminaarissa kuunteluoppilaana. Aiheet olivat mielenkiintoisia ja mikä parasta, ymmärsin mistä seminaarissa puhuttiin! Seminaarissa sain myös ajatuksen siitä, että yhteiskuntamaantieteen taustastani voisi olla paljonkin ammennettavaa uudessa työssä. Esimerkiksi palveluiden saatavuus ja saavutettavuus sekä maaseudun palvelut ovat tuttuja teemoja koulutukseni ja aiempien työtehtävieni kautta. Uskon myös, että sosiaalialan ulkopuolelta tulevat näkemykseni ja kommenttini voivat rikastuttaa keskustelua ja tuoda siihen uusia näkökulmia.

Näillä mietteillä siis innolla suuntaan kohti uusia tuulia niin työn kuin kotiseudulle paluunkin osalta. Aion avarakatseisesti ja avoimesti kuunnella, keskustella ja imeä tietoa, oppia sosiaalialasta sekä hyödyntää asiantuntevaa ISOn porukkaa sekä sidosryhmiä. Kysyvä ei tieltä eksy, niinhän sitä sanotaan!

Mittaamisen sietämätön vaatimus

Seija Okulov työskentelee projektitutkijana ISO SOS -hankkeessa.

Mittaaminen ja työn tulosten arviointi ovat esillä kaikkialla – niin myös ihmissuhdetyössä. Sosiaalityöhönkin sitä on alettu tuoda yhä innokkaammin. Samalla ovat yleistyneet vasta-argumentit: sosiaalityötä ei yksinkertaisesti voi mitata, mittaaminen ei sovi herkkään dialogiseen työskentelyyn. Miksi sosiaalityötä kuitenkin pitäisi mitata?

Sosiaalityö on asiakkaan hyvinvointia edistävää muutostyötä ja muutos tapahtuu jostain tilanteesta johonkin toiseen. Tavalla tai toisella olisi pystyttävä näyttämään, mistä lähdettiin ja mihin tultiin – erityisesti silloin, kun tilanteen parantamiseksi on tehty joitain toimenpiteitä, päätöksiä tai väliintuloja. Tämän näkyväksi tekemiseen tarvitaan mittaria. Yksittäisen asiakkaan kanssa työskentelystä mittari tuottaa tietoa, joka muodostaa laajemman kuvan. Ihminen elää omassa ympäristössään ja hyvinvointi syntyy yksilön ja hänen toimintaympäristönsä eri tasojen välisen suhteen tasapainosta. Mittarin avulla voidaan arvioida sitäkin, onko tämä tasapaino kunnossa.

Sosiaalityön toimenpiteiden mittaamisen kritiikiksi on esitetty sitä, että se on työntekijöiden arvostelemista. Jos näin on, haiskahtaa siltä, että työyhteisössä on silloin muutakin korjaamisen syytä kuin mittarien käyttö. Mittari on työkalu työn tekemiseen, ei sen tekijän arvioimiseen. Tässä samalla paljastuu oivallisesti se, miten henkilökohtaista sosiaalityö on. Tästä ajattelusta tulisi voida nousta ylemmälle tasolle. Mikä on iso kuva, mihin mittauksen tulokset liittyvät ja mistä ne kertovat?

Mittarin käytön yksinkertainen peruste on, että se kertoo työntekijälle perustietoa hänen tekemästään työstä. Paljonko hänellä on ja millaisia asiakkaita, millaisissa elämänympäristöissä asiakkaat elävät? Työntekijää varmasti myös kiinnostaa, ovatko asiakkaat saaneet apua sosiaalityöstä tai ovatko toimenpiteet olleet vaikuttavia.  Ennen muuta mittaamisen tulisi olla sosiaalityölle avuksi, koska se auttaa priorisoimaan työn toimenpiteitä juuri tuota edellä kuvattua tietoa tuottamalla. Näin voidaan perustella sosiaalityön paikkaa ja sen vaatimia resursseja.

Mittaaminen ei ole vain yksittäisen sosiaalityöntekijän juttu – eikä siten häntä arvioiva asia. Mittaamisen ja sitä kautta saadun tiedon on tultava koko organisaation käyttöön, mutta mahdollistavatko rakenteet tällä hetkellä sen? Onko organisaation johdossa ymmärrystä siitä, miten mittaamalla saatua tietoa käytetään ja mihin? Mittarien käytölle pitäisi olla myös aikaresurssia työssä, joka tällä hetkellä on tulipalojen sammuttamista. Mittaritiedon käyttö voi ehkäistä näitä tulipaloja, joten tarvitaan pitkäjänteistä ja tulevaisuuteen suuntaavaa ymmärrystä siitä, mihin kaikkeen mittaritiedolla voidaan vaikuttaa.

Paikallisen sosiaalityön uusi ymmärrys

 

Jutta Koskinen työskentelee ISOlla asiantuntijatyön assistenttina.

Sosiaalityön tutkimuksen päiville 2019 kokoonnuttiin tarkastelemaan globaalin ja lokaalin sosiaalityön välistä yhteyttä. Sosiaalityö ymmärretään usein ensisijaisesti paikallisena ammattina, joka keskittyy paikallisiin haasteisiin. Globalisaatio haastaa paikallisuuden näkemystä. Monilla paikallisilla sosiaalityön ydinkysymyksillä ja haasteilla on globaalit juuret tai globaaleja ulottuvuuksia – esimerkiksi köyhyys, ilmastonmuutoksen vaikutukset, maahanmuutto, sosiaalinen epätasa-arvoistuminen ja vanhusten hyväksikäyttö ovat ajankohtaisina haasteina läsnä monissa maissa. 

Vaikka Suomella on varsin marginaalinen sijainti Euroopassa, on suomalaisella sosiaalityöllä suuri merkitys globaalissa mittakaavassa juuri esimerkin näyttämisessä sosiaalidemokraattisten ideaalien, hyvien käytäntöjen ja tiedon jakamisen kautta. 

Oman työn tutkimuksellinen tarkasteleminen on erittäin tärkeää, kun työskennellään yhteiskunnan haavoittuvaisemmassa asemassa olevien ihmisten kanssa. Myös Suomessa sosiaalityöntekijöiden oman työn tutkimuksellinen tarkastelu on vahva tulevaisuuden visio. Tarvitsemme tietoa rakenteellisista tekijöistä, jotka vaikuttavat asiakkaiden tilanteisiin ja elinympäristöihin. Paikallisen tiedon lisäksi sosiaalityöntekijöillä on oltava myös laajempaa näkemystä, jotta voidaan tunnistaa ja huomioida sosiaalisten ongelmien ja ilmiöiden ulkoiset – globaalit – vaikutukset sekä laajemmat riippuvuussuhteet. 

Tärkeä anti tutkimuksen päivillä oli myös mittareiden hyödyntäminen globaalin ja lokaalin välisessä tarkastelussa – mitä universaalit mitat merkitsevät paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Mittaaminen näyttää sosiaalityössä vielä vieraalta, eikä mittarien käytön potentiaalia ole täysin tunnistettu. Oman työn tarkastelemista ja mittareiden hyödyntämistä sen tukena ei pidä kuitenkaan pelätä. 

On hyvä muistaa, että vain mitattavia asioita kehitetään, koska vain ne pystyvät konkreettisin keinoin osoittamaan sosiaalityön tulevaisuuden suuntaa. Mittareita on mahdollista hyödyntää sekä globaalin että lokaalin tulevaisuuden viestimiseen ja niillä voidaan kertoa hyvien uutisten lisäksi myös huonoja uutisia. Sosiaalityön tulevaisuus näyttäytyy yhä kansainvälisempänä, sillä sosiaalityön tarpeen taustalla tulevat vaikuttamaan yhä enemmän globaalit tekijät. Sosiaalityön tarpeen muuttuessa myös sosiaalityössä tarvittava osaaminen sekä palvelujärjestelmä tulevat muuttumaan.

Tulevaisuuden valintojen tueksi tarvitaankin täsmällistä ymmärrystä sekä lokaaleista että globaaleista elinympäristöistä, asiakkaiden tilanteista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Oman työn tutkimuksellinen tarkasteleminen on avainasemassa tällaisen ymmärryksen saavuttamiseen.

Yksinäisyys ja sen vaikutuksia

Niina Ohtonen työskentelee sosiaalityöntekijänä ja ISO SOS -hankkeen työntekijänä Sosterissa.

Yllätyin siitä, miten moni mainitsi olevansa yksinäinen, kun täyttelin ISO SOS -hankkeen palvelukokeiluun liittyvän Enonkosken hyvinvointiryhmän aloituslomakkeita ryhmäläisten kanssa. Suurin osa ryhmään osallistujista asuu yksin ja kotoa ulos lähteminen on vaikeaa moninaisista terveydellisistä syistä johtuen. Jokainen ryhmään osallistuja ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että ryhmätoimintaa järjestetään ja koska kuljetus kokoontumispaikkaan on järjestetty, osallistuminen ei ole ongelma. Ryhmän tarkoitus on tuottaa ryhmäläisille hyvinvointia ruoan, eri palveluiden esittelyn ja keskustelun kautta sekä tuoda kokemus osallisuudesta. 

Sanotaan, että jokainen ihminen kokee yksinäisyyttä jossain elämänsä vaiheessa. Tämän voin allekirjoittaa myös omien kokemusteni valossa. Yksinäisyys on hyvin henkilökohtainen kokemus ja eri ihmisille yksinäisyys tarkoittaa eri asioita. Myös elämänvaiheella, jota elää, on merkitystä yksinäisyyden kokemuksissa.  Joillakin ihmisillä ei ole ketään kenen kanssa keskustella, henkilöltä puuttuu seuraa, kavereita tai elämänkumppani. Jotkut kokevat, ettei kukaan ymmärrä häntä. Yksinäisyyden kokemus voi olla tilapäinen, johonkin tilanteeseen liittyvää tai kroonista. Yksinäisyydessä on nähdäkseni pitkälti kysymys ulkopuolisuuden ja osattomuuden tuntemuksista.

Mitä pitkään jatkunut yksinäisyys aiheuttaa? Tutkimustulosten mukaan yksinäisyys voi heikentää stressin tavoin vastustuskykyä ja altistaa vakaville sairauksille, kuten kakkostyypin diabetekselle, eri syöville, sepelvaltimotaudille ja sydänsairauksille. Yksinäiset ovat ei-yksinäisiä herkempiä kokeilemaan huumeita ja alkoholia. Yksinäisyydellä on havaittu olevan myös yhteys peliriippuvuuteen. Yksinäisyys voi pahimmillaan aiheuttaa ja johtaa ahdistuneisuuteen, sosiaalisen fobiaan, masennukseen ja myöhemmin itsetuhoisuuteen. 

Yksinäisyys vaikuttaa voimakkaasti myös yksinäisen taloudelliseen tilanteeseen. Yksin elävällä on usein huonompi kyky hankkia esimerkiksi asuntoa tai harrastaa. Negatiiviseen yksinäisyyteen liittyy usein myös voimakkaasti kateus tai suoranainen viha muita ihmisiä kohtaan, joilla elämänlaatu on parempaa. 

Ikääntyneiden ihmisten yksinäisyys johtaa muun muassa lisääntyneeseen kuolleisuuteen ja terveyspalveluiden käyttöön, laitoshoitoon ja muistitoimintojen heikkenemiseen. Tutkimuksissa yksinäisyyden on todettu aiheuttavan jopa yhtä pahoja vaivoja ihmiskeholle kuin fyysiset vammat. Onko meillä varaa yksinäisyyteen?  Mitä kaikkea voitaisiinkaan saada aikaan eri-ikäisille suunnatuilla ilmaisryhmillä ja tapahtumilla, joihin olisi järjestetty kuljetus? Toiminnan ei tarvitse olla ihmeellistä, kunhan vain kaikilla halukkailla on siihen mahdollisuus osallistua ja toiminnan sisältöön vaikuttaa. Entä jos juuri sinä kävisit jo tänään kysymässä naapurin Liisalta tai Matilta kuulumisia? Tai kutsuisit jonkun tutun kahville tai kävelylle? Pienillä teoilla voi saada aikaan paljon iloa.

Toiveita tulevaisuuteen: sote ja digi

Tarja Kauppila:

Olisi hienoa, jos Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoa – etenkin sen rakenteita – voisi lähivuosina uudistaa keskittyen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen.

Sote-uudistukseksi kutsutulla prosessilla on vuosien varrella pyritty ratkaisemaan vaikka mitä. On pähkäilty muun muassa runsaslukuisten, itsenäisinä kantokyvyltään liian heikoiksi arvoitujen kuntien yhteenliittämisen paineita, valtion aluehallinnon karsimisen ja keskittämisen paineita sekä yksityisten yritysten markkinaosuuksien turvaamisen ja kasvattamisen paineita.

Hyvä, jos sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen ei kytkettäisi kaikkea muuta sellaista, mikä on vuosien varrella syystä tai toisesta – vieläpä kenties muiden ministeriöiden kuin sosiaali- ja terveysministeriön luotsaaman hallinnonalan toimesta –  jäänyt tekemättä, alkumetreille tai puolitiehen.

Kunpa kunnianhimonaste ei kierros kierrokselta, hallituskausi toisensa perään sote-uudistukseksi nimetyssä monimuotoisessa projektissa ainakaan nousisi. Tosin näyttöä on, ettei se turhan alhainen ole tähän mennessäkään ollut. Harvassa ovat vielä merkittävät onnistumiset – tavoitelluista kustannussäästöistä puhumattakaan.

Voi kai niinkin käydä, että seuraava "sote" ratkaisee globalisaation ja ilmastonmuutoksenkin – vaalit lähestyvät. Sitä odotellessa. Olisi kuitenkin hienoa, etteivät tulevat tavoittelut enää kovin paljoa romuttaisi suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa, jolla on selvästi tunnistetut ja tunnustetut omat kehitystarpeensa silläkin.

On vaikea mitata ”se on loppu nyt” -viestiin sisältyvää energiahukkaa ja jälleen uuteen nousuun kirmaamisen konkreettista buustitarvetta, joka on varmasti tuntunut uudistusta valmistelleiden punteissa koko maassa. Luottamus panostusten kannattavuuteen on kohtuullista palauttaa ennen kuin tohtii vaatia uusia.

Toinen toive on jo rohkeampi: sosiaalihuollon digitalisointia olisi koko maassa systemaattisesti ja tuntuvasti tuettava. Ei ole sen enempää varaa kuin perustelujakaan jättää sosiaalihuollon ”vuoroa tuonnemmaksi”, kuten aikanaan jätettiin esimerkiksi saateltaessa ensin terveydenhuollon kansallinen arkistopalvelu päivänvaloon.

”Pilkahduksiatulevaisuuteen” –raportti on tuore katsaus maamme tietopolitiikan, tekoälyn ja robotisaation mahdollisuuksista hyvinvoinnin ja taloudellisen menestyksen saralla. Luottamus yhteiskunnan ja viranomaisten toimintaan nostetaan tässä keskeiseksi edellytykseksi, mutta pystymmekö uudistuksissa sen säilyttämään?

Suomessa ja muuallakin EU-alueella on todettu asiantuntijapula useilla raportissa kuvatuilla osa-alueilla. Kuinka edetä ripeästi, jos osaajat puuttuvat? Monet jo käytössä olevat palvelut vaativat myös jatkuvaa kehittämistä. Automatisoinnista huolimatta osaavia ihmisiä tarvitaan varmistamaan, että kaikki sujuu kuten pitää. Digitalisoinnissa on sosiaalialallekin haastetta. Eipä sosiaalialan osaamiskeskuksissa ole helppoja tehtäviä etsittykään, mutta mandaatti ja resursseja kyllä tarvitaan.

Vastavuoroisuutta työssäoppimisesta

Mirva Väisänen (oik.) on sosiaalityön opiskelija, joka suoritti viiden viikon työssäoppimisjakson Kainuun sotessa. Anne Tuikka on hanketyöntekijä ISO SOS -Kainuun osahankkeessa, ja toimi Mirvan työssäohjaajana. 

Mirva kertoo ajatuksistaan ja kokemuksistaan työssäoppimisjaksolta: Hain työkokeilupaikkaa sosiaalitoimesta, ja se järjestyi Tolokusti Sotkamossa -työllisyydenhoidon hankkeen kautta. Olen koulutukseltani sosiologian maisteri ja suoritan nyt sosiaalityön aineopintoja Jyväskylän yliopiston avoimessa väylässä. Hakeuduin sosiaalialalle, koska haluan auttaa ihmisiä. Olen toiminut myös Amnesty Internationalin Kuopion paikallisosastossa, jossa edistetään ihmisoikeuksia. 

Käytännön työ on opettavaista. Kokemuksen saamista varten Kainuun soten Sotkamon aikuissosiaalityöstä avautui paikka pohdiskelevalle, rauhalliselle nuorelle naiselle. Räätälöimme työkokeilun aikuissosiaalityön, päihdetyön, ajanvarauksen ja välitystilin hoitajan kanssa. Tavoitteena oli, että saisin mahdollisimman monipuolisen ja realistisen kuvan sosiaalityöstä ammattina. Samalla kokemus avaisi ja vahvistaisi käsitystä aikuissosiaalityöstä auttamistyön ja kehittämistyön näkökulmasta. Työpaikkana Sotkamon sosiaalitoimisto olikin mielestäni joustava, informatiivinen ja tehokas organisaatio, jossa opiskelijat otetaan mieluusti arkeen mukaan.

Odotin työkokeilulta saavani uusia kokemuksia ja hyvien ihmisten tekemisestä oppimista. Oli rikastuttavaa nähdä työntekijöiden erilaiset työotteet, jotka pohjautuivat kaikki vahvaan asiantuntijuuteen vaikeissakin asiakastilanteissa. Näin, miten sosiaalityön arjessa pääsee auttamaan ja tukemaan ihmistä. Myös työn tutkimuksellisuus kiinnostaa minua henkilökohtaisesti.

Anne kertoo, että työssäoppijan läsnäolo on ollut työssäohjaajalle ammatillisesti rikastuttavaa. Sosiaalityössä tulee jatkuvasti kehittää omaa ajattelua, koska työ kytkeytyy jatkuvaan asioiden ja tilanteiden vertailuun ja arviointiin. Mirvan pohdiskeleva asenne jäi puhuttelemaan.  Pohdiskelua tulisi vahvistaa omassakin työorientaatiossa, koska rakenteelliseen sosiaalityöhön sisältyy tutkimuksellisuus. Pohdiskeleva ote kytkeytyy myös kahden subjektin väliseen dialogiseen suhteeseen, kuten tässä oppijan ja ohjaajan suhteessa. Ilahdutimme ja havahdutimme toisiamme vastavuoroisesti.