Sosiaalityöntekijä, joka nauroi

kuva: pxhere

Arja Jämsén, tietokirjailija

Erja Nevalainen, palvelujohtaja,
Siun sote

Taina Tolonen, palveluesimies,
Siun sote

Viime keväänä alkoi Pohjois-Karjalassa kiertää villi huhu: erään sosiaalitoimiston käytävältä oli kuultu naurua. Siis naurua! Tarina ei kertonut, kuka nauroi, oliko hän sosiaalityöntekijä, asiakas vai pomo.

Olimme hämmentyneitä. Ei voi pitää paikkaansa, ei, ei. Päättelimme, että juttu on ilmiselvästi niitä länsimedian valeuutisia. Mikä nyt sosiaalialalla naurattaisi? Palkkapussi? Ehkä ei. Sote-uudistus, jota odotetaan tulevaksi. Tulee ja tulee, ihan kohta. Ei tulekaan vai tuleeko sittenkin. Hitaimmat kyselevät, joko se meni. Minne se meni?  Ohi meni – vai eikö sittenkään?

Huumori ja sosiaaliala, aihe alkoi kiinnostaa. Onko se mahdoton yhtälö? Saako sosiaalialalla nauraa? Olemme tekemisissä vakavien asioiden kanssa, jotka eivät sinällään huvita. Voisiko huumori kuitenkin joskus jopa auttaa vaikeiden asioiden käsittelyssä? Traagisistakin tilanteista saattaa jälkeenpäin löytyä koomisia sävyjä.

Jari Lyytimäki toteaa tuoreessa kirjassaan Huumori ja ympäristösuojelu, että aihepiirin vakavat kysymykset ja alan totisuus tarjoavat hedelmällisen maaperän komiikalle. Vakavasta ja kepeästä syntyy arvaamaton yhdistelmä. Jotain samaa voisi kuvitella sosiaalialalla piilevän.

Yksi esimerkki sote-huumorista on Tyyne Kettunen, eläkeläinen ja terveyspalvelujen suurkuluttaja. Tyyne kommentoi sote-päivityksissään uudistuksen ajankohtaisia käänteitä ja termejä huumorilla, joka on vailla vertaa. Jos Tyyne sote-koteloineen ei ole vielä tuttu, kannattaa kipinkapin rientää YouTubeen.

Jokaisella meistä on kokemusta siitä, miten nauru yhdistää. Huumori inhimillistää ja lähentää ihmisiä toisiinsa. Toinen ihminen tuntuu yhteisen naurun jälkeen tutummalta ja mukavammalta. Huomaa kaiken kaikkiaan ajattelevansa kanssakulkijasta aiempaa positiivisemmin, ja elämä tuntuu kevyemmältä. Ja onhan naurulla todettu olevansa myönteisiä vaikutuksia myös terveyteen ja hyvinvointiin. Työporukan yhteinen ja hyväntahtoinen huumori kertoo hyvinvoivasta työyhteisöstä.

Huumori on taitolaji. On hiljaista, älykästä ja kuivaa huumoria. On röhötystä ja huutonaurua. Yksi hihittää, toinen kikattaa ja kolmas hekottaa. On tilannekomiikkaa, joka elää nopeasti ohikiitävässä hetkessä.

Huumoria voidaan käyttää myös kielteisesti. Vitsaillaan ilkeästi tai pilkataan huumorin varjolla. Silloin huumoria käytetään vallan välineenä, ja huumorilla eristetään ja rajataan osa esimerkiksi työyhteisön jäsenistä ulkopuolelle.

Sosiaalialan huumoria ei ole juurikaan tutkittu. Pari pro gradu -työtä sivuaa aihetta. Poliisihuumorista on tehty väitöskirjatutkimus, samoin kuin huumorista hoitotyössä. 

Tunnistatko sinä huumorin kukkia työssäsi ja työyhteisössäsi? Oliko huumoria joskus ennen muinoin, vaan ei enää? Vai onko huumori läsnä arjen työssä, olennainen osa yhteistä tekemistä? Kuka nauraa ja mille nauraa?

Miltä kuulostaisi kertomus sosiaalityöntekijästä, joka kerran nauroi? Jos kiinnostuit aiheesta, niin otapa yhteyttä, kerromme lisää.

Hipsupolitiikasta rohkeisiin uudistuksiin -Sosiaaliturva 2030

Liisa Heinämäki, KT, YTT, työskentelee projektipäällikkönä  Valtioneuvoston kansliassa. Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia.

Sosiaaliturvan uudistamisen valmistelu käynnistyi, kun hallitus asetti syksyllä 2017 Toimi-hankkeen. Aika usein olen kohdannut ja korjannut ennakko-oletuksia hankkeen tarkoituksesta: Ei, tämä hanke ei valmistele yksityiskohtaista mallia tai hallituksen esitystä, vaan useampia vaihtoehtoja pohdittavaksi. Kyse ei myöskään ole vain etuuslainsäädännöstä vaan sosiaaliturvasta laajasti. Ihmisten elämää tarkastellaan kokonaisuutena. Katse on kiinnitetty tulevaisuuteen, ei tämän päivän järjestelmän hienosäätöön.

No mitä me sitten teemme?

Hanke on perinteisten työryhmien joukossa poikkeuksellinen. Tehtävänä on tukea päätöksentekijöitä, kun he muodostavat näkemyksiään. Tämä määrittelee koko hanketta: etenemme yhteistuumin, seurantaryhmää kuunnellen. Teemme työtä yli hallituskausien, yli puoluerajojen ja yli hallinnonalarajojen. Oikeastaan rajattomasti!

Työhön lähdettiin tarkastelemalla ratkaistavia kysymyksiä ilmiölähtöisesti. Ilmiölähtöisyydellä tarkoitamme sosiaaliturvan tarkastelua ihmisten toiminnan ja elämänkulun osana, yli hallinnon ja organisaatioiden. Yhdessä työstämämme ilmiökartta auttoi tunnistamaan sisältöjä ja vaikutuksia ja laajensi ajattelua siitä, mitä uudistus koskee ja mihin se ulottuu. Ilmiöiden muodostaminen ja niistä yhdessä sopiminen antoi hankkeen työlle jäsennyksen ja tuotti yhteisen keskustelupohjan ja sanoituksen.

Ilmiöiden pohjalta työstimme eri teemoja, ja etenimme tulevien vaihtoehtojen alustaviin hahmoihin, vaihtoehtokarttaan. Se auttoi tunnistamaan perusvalintoja ja ratkaisuja. Mitä tarkoittaa sosiaaliturvan perhekohtaisuus? Miltä näyttää yksinkertainen järjestelmä? Miten näkyy vastikkeellisuus? Näiden kautta on edetty kolmeen jatkovalmisteltavaan vaihtoehtoon, joita syksyn mittaan työstämme.

Jatkovalmistelu kuulostaa yksinkertaiselta: Nyt kun tiedämme mitä halutaan, aletaan pohtia mikä on mahdollista. Sen jälkeen kysytään, miten siihen päästään. Kaikki sosiaaliturvajärjestelmää tuntevat kuitenkin tietävät, etteivät nämä ole helppoja rasteja.

Olemme löytäneet avointa valmiutta keskustella uudistuksen lähtökohdista ja perusteista. Monien mielestä nyt tarvitaan isojen kokonaisuuksien liikettä: irti hipsupolitiikasta. Hipsuiksi kutsun niitä pieniä yksityiskohtia, joiksi meidän sinänsä hyvät ja kattavat sosiaaliturvan osaset ovat ihmisten arjen tasolla pirstoutuneet. Niitä ei voida korjata yksi kerrallaan, vaan kokonaisuuksina.

Riemastuttavaa on se, että uudenlaiseen, avoimeen ja visuaaliseen työskentelyyn valtionhallinnon työssä ollaan hyvinkin valmiita. Alkuvaiheessa huoletti välillä vankka oletus, jonka mukaan hanke laatii ensi tilassa loppuraportin rungon, jakaa sen kirjoitustehtäviksi ja etenee näin hamaan loppuun. Onneksi myös uusia tapoja toimia on löydetty.

Vaihtoehtojen valmistelussa kuuntelemme kenttää, kokoamme tietoa ja käynnistämme keskustelua monien reittien kautta. Kannattaa pysyä kuulolla ja yhteyksissä! Aloita vaikka kurkkaamalla verkkosivujamme.

www.vnk.fi/toimi

@Sosturva2030 #Toimi2030

Kuka vastaa päihdepalveluista?

Satu Marja Tanttu, YTL, työskentelee Essoten hanketyöntekijänä ISO SOS -hankkeessa

Aikuissosiaalityössä kohdataan usein päihderiippuvaisia asiakkaita. Siitä huolimatta sosiaalityön paikka päihdehuollon kentässä ei ole yksiselitteinen. Päihdeongelmat ovat laaja-alaisia ongelmakokonaisuuksia, joihin kiinnittyvät mielenterveysongelmat, erilaiset hoidon tarpeet ja syvä syrjäytymiskehitys. Ne koskettavat ihmisen fyysistä, psyykkistä, henkistä ja sosiaalista ulottuvuutta.

Syrjäytyminen ja taloudellinen ja sosiaalinen huono-osaisuus vaikeuttavat päihdeongelmista kärsivien ihmisten elämää.¹ Päihdeasiakkaat tarvitsevat tukea runsaasti ja pitkäkestoisesti. Palvelujärjestelmän puutteet ja asiakkaiden riippuvuuskäyttäytymiselle tyypillinen kyvyttömyys suunnitelmalliseen työskentelyyn tekevät asiakasryhmän auttamisen haasteelliseksi. ²

Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfossa 10/18 todetaan, että ”STM:n suositus on, että päihdehuollon palveluja järjestetään joko terveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluna, ei päihdehuoltolain nojalla. Palvelu tulee antaa asiakkaalle terveydenhuollon palveluna, mikäli asiakkaalla on lääketieteellisiä perusteita hoidon saamiseen. Muusta kuin lääketieteellisestä perusteesta annettava palvelu on sosiaalihuollon palvelua ja tällöin palvelusta pitää tehdä hallintopäätös.” Nykytilanne kunnissa on kirjava, eikä kaikkialla myönnetä päihdepalveluja lainkaan sosiaalihuoltona. Sosiaalisin perustein saatu päihdepalvelu on kuitenkin asiakkaan oikeus.

Käypä hoito -suosituksen mukaan esimerkiksi psykososiaalista kuntoutusta tulisi tarjota kaikille huumeriippuvuudesta kärsiville. Siihen kuuluu asumisen, toimeentulon, työn ja vapaa-ajan tukeminen yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Tällöin sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli päihdeasiakkaan palveluntarpeen selvittäjänä ja yhteistyökumppanina palvelutarpeeseen vastattaessa.

Päihdetyön kentällä sosiaali- ja terveyspalvelujen on toimittava rinnakkain. Kumpikaan ei voi onnistua ilman toista, eikä asiakkaan ongelmien lokerointi auta asiakasta saamaan kokonaisvaltaista muutosta tilanteeseensa. Sosiaalityöllä on erityinen paikka olla järjestämässä turvaa asiakkailleen. Sillä on lain määrittämä asema ja ammattieettinen velvollisuus tukea ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa.

Sosiaalityön asemaa päihdeasiakkaiden kanssa työskenneltäessä tulisi vahvistaa ja sosiaalityöllä on myös lainsäädännön suomat mahdollisuudet siihen. Kysymys on enää siitä, lunastaako sosiaalityö eettisen ja juridisen velvollisuutensa toimia huono-osaisten kansalaisten elämäntilanteen parantamiseksi. 

Blogi on julkaistu aiemmin Sosiaalinen tekijä sivulla.

1 Vuori-Kemilä, A. 2007. Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulmat. Teoksessa: Vuori-Kemilä, A., Stengård, E., Saarelainen, R. & Annala, T. (toim.) Mielenterveys- ja päihdetyö.

2 Tanttu, S M. 2016. Auttamisen rajat ja mahdollisuudet kunnallisessa aikuissosiaalityössä sosiaalityöntekijöiden määrittelemänä.

 

Sata vuotta ja sarkahousut

Arja Jämsén:

”Minäkö sata vuotta, ei voi olla totta. Se on varmaan joku muu, siltä minusta tuntuu.”

Näin kirjoitti Hilkka Karvonen runossaan vuosi sitten. Tänä keväänä hän täytti jo 101 vuotta, ja runoja syntyy yhä. Äskettäin ilmestyi ensimmäinen runokirja Sata vuotta ja sarkahousut. Toista runokirjaa suunnitellaan.  

Millä ihmeen konstilla ihminen voi elää noin pitkään? Mistä luovuus ja elämänhalu kumpuavat? Ja miten säilyä aktiivisena ja toimintakykyisenä - niin kuin hyvää vanhuutta nykytermein kuvataan? Hilkka asuu ja elää miehensä kanssa omassa kodissaan. Istun keittiössä ja kyselen pitkän iän salaisuutta.

Hilkan elämän lähtökohdat eivät olleet kummoiset – tai sanotaanko, olivat tavanomaiset. Hänen ensimmäisen elinvuotensa aikana Suomi itsenäistyi ja maassa alkoi sisällissota. Leipä oli varmaan kaikilla tiukassa. Hän aikuistui, avioitui ja sai lapsia. Aviomies vammautui työtapaturmassa. Jäätyään leskeksi hän meni myöhemmin uudelleen naimisiin toistakymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa. Tarkoituksella otin nuoremman, Hilkka nauraa.

Jäätyään eläkkeelle pariskunta muutti maalta kaupunkiin. Alkoi monella tapaa uusi elämä. Hilkka matkusteli eläkeläisjärjestöjen porukoissa. Tutuiksi tulivat niin Mustan meren eksoottiset kohteet kuin Tukholma, Moskova ja Pietarikin. Sieltä taisi saada alkunsa innostus siniseen lasitavaraan, jota hyllyllä nyt komeilee.

Hilkka alkoi myös harrastaa öljyvärimaalausta ja kirjoittamista. Ei harrastuksiin aikaisemmin lapsilta, lehmiltä ja muilta kotitöiltä aikaa ollut. Vielä 99-vuotiaana hän kävi kansalaisopiston maalauskurssilla. Kotona on oma ”ateljee” maalaamista ja kirjoittamista varten. Vastikään hän kävi ostamassa uusia maaleja, ”kun tekee mieli maalata”.

Hilkka maalaa maisemia, kukkia ja eläimiä. Runot kertovat luonnosta, elämänkulusta ja lapsuusmuistoista. Suomi 100 nousi useammankin runon teemaksi. Käsityöt ovat mieluista ajankulua myös. Virkkaamalla syntyy liinoja ja kesähattuja. Pöytäliinojen kirjonta on niin mukaansatempaavaa, ettei aina illalla malttaisi lopettaa. Kirjotun liinan ja runokirjan Hilkka lähetti keväällä presidenttiparillekin. Tuumasi, että näkevätpähän, että tällaisia yksi 101-vuotias täällä tekee. Ja totta kai, kiitoskirje kolahti postiluukusta.

Harrastukset pitävät vireyttä yllä, se nyt ainakin tulee nyt Hilkan kohdalla todistetuksi. Ja uteliaisuus, kiinnostus ympäröivään yhteiskuntaan. Yhden konkreettisen elämänohjeen Hilkka minulle antaa: kävele portaita. Hän asuu hissittömän talon neljännessä kerroksessa ja kulkee portaat ylös alas vähintään kerran päivässä. Pakko kai tämä on nyt uskoa, minunkin.

Mökillä-runon lopussa Hilkka kirjoittaa: ”Aika rientää mehiläisen siivillä, sammakko kömpii ruohikossa. Maahinen kääntää kylkeä unissaan. Ota hetkestä kiinni ja nauti, pidä vaikka sarvista kiinni.” 

Runokatkelmat kirjasta: Hilkka Karvonen. Sata vuotta ja sarkahousut. Mediapinta. 2018.

Kirjoittaja työskentelee Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen yksikön johtajana.
Juttu on julkaistu aiemmin sanomalehti Karjalaisen Iän myötä -kolumnisarjassa 30.5.2018.

Yhteisöllisen setlementtityön juurilla inspiroitumassa

Anne Tuikka, YTM, työskentelee ISO SOS -hankkeen hanketyöntekijänä Kainuun sotessa.

Matkailu avartaa. Helmikuussa kävin tutustumassa Kalliolan setlementtiin Helsingissä. Huhtikuun lopussa kutsui Lontoo ja yksi unelmistani toteutui. Pääsin niihin maisemiin, joista Jane Addams inspiroitui tutustuessaan Itä-Lontoossa sijaitsevaan Toynbee Halliin vuonna 1883. Toiminnan keskiössä olivat erityisesti yhteisöllisyys, toiminnallisuus ja osallisuus ehkäisemässä huonovointisuutta.

Addams oli sosiaaliprevention ja kriminologian uranuurtaja. Hän mallinsi Toynbee Hallin setlementtitoiminnan perustaen Chicagoon vuonna 1889 Hull House -setlementin. Toiminta oli väliintulo köyhiin työläiskortteleihin, mutta myös merkityksettömyyden ja turhautumisen tunteen kuormittamaan joutilaaseen elämään.

Addamsin toiminta ulottui demokratian ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustamiseen mikrotasolta aina makro- ja mesotasolle saakka. Hänen elämäntyönsä palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 1933. (Puurunen 2016, 21-25.)

Kehittäjäasiakkaat yhteisöllisen ja rakenteellisen sosiaalityön keskiössä  

Aikuissosiaalityöntekijänä minulla on ollut onni saada kokea yhteisöllisyyden merkitys hyvinvoinnin edistämisessä. Kainuun sotessa matalan kynnyksen olohuoneita on perustettu ja kehitetty monialaisena yhteistyönä lähes kaikille paikkakunnille. Olohuoneissa on monenlaista toimintamahdollisuutta. Kehittäjäasiakasnäkökulma takaa sen, että toiminta on kävijöitä motivoivaa.

Jalkautuvalla, yhteisöllisellä ja rakenteellisella sosiaalityöllä (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 7 §) voimme konkreettisesti päästä edistämään hyvinvointia. Kehittämisorientaatio inspiroi ja työn vaatimat ponnistelut ja onnistumisen kokemukset voimaannuttavat luoden samalla iloa työntekijöillekin.

Yhteiskunnallisessa murroksen ajassa on erityinen tilaus rakenteelliselle sosiaalityölle. Paras tieto yhteiskunnallisista epäkohdista on asiakkaillamme. He ovat meille arvokkaita kehittäjäkumppaneita, jotta voisimme puhua hyvinvointiyhteiskunnasta. Tämä työ vaatii vaikuttavuustutkimusten tuottamista.

Vaikuttavaa sosiaalityötä Itä-Lontoossa aina 1800-luvun loppupuolelta saakka

Itä-Lontoossa vallitsi lämmin ilmapiiri katukuvassakin. Toynbee Hall -toiminta jatkuu tänäkin päivänä. Rakennus, josta Jane Addams astui sisään vuonna 1883, oli remontissa. Toiminnasta voisimme poimia mallia paikkakuntakohtaisiin tarpeisiin. Tässä yksi esimerkki pienen kahvilan seinältä tuliaisina:

Lähteet:

JaneAddams oli myös kriminologi. Setlementti-lehti 4/2016.

Mitäon setlementtityö? Suomen Setlementtiliitto.  

Puurunen, Piia (2016) Yhteisöt ja yhteisötyön aatehistoriallista taustaa. Teoksessa Roivainen Irene & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat. EU; United Press, 21-57. 

ToynbeeHall

 

 

Miksi käyttää Kykyviisaria sosiaalityössä?

Kirsi Unkila,
erityisasiantuntija, Työterveyslaitos 

Sosiaalityössä tieto on luonteeltaan laadullista, tilanteissa ja vuorovaikutuksessa rakentuvaa ja osin vaikeasti mitattavaa ja vertailtavaa.  Oman työnsä vaikutuksia on saanut seurata lähinnä asiakastasolla. Perinteinen keskustelu ja kohtaaminen tulevat aina olemaan sosiaalityön keskiössä, mutta olisiko siellä tilaa täydentävälle mittaustiedolle? Pitää olla, sillä olemme siirtyneet maailmaan, missä tiedon tulisi olla mitattavassa ja helposti esitettävässä muodossa. Niukkenevia sosiaali- ja terveydenhuollon resursseja jaetaan vaikutusten ja vaikuttavuuden perusteella. Myös sosiaalityön on syytä perustella paikkaansa ja sen tuloksia tulee arvioida. Tiedon tuottamisessa tarkoituksenmukaisten arviointivälineiden valinta on tärkeää, sillä sosiaalityössä ”hyvä tulos” on henkilökohtainen ja näkyy usein mikrotasoisina hyvinvointivaikutuksina, tai siinä että tilanne pysyy ennallaan.

Yksi mahdollinen arviointiväline on Kykyviisari. Sen avulla vastaaja tuottaa itse tietoa työ- ja toimintakyvystään ja asettaa henkilökohtaisia tavoitteita. Kykyviisari- toimintamalli tekee näkyväksi myös vastaajan toimintakyvyssä tapahtuneen muutoksen henkilökohtaisella tasolla, vertaamatta sitä muihin vastaajiin.   Kykyviisaria ja sen tuottamaa tietoa voi käyttää yksilötasolla, ryhmätasolla ja päätöksenteon tukena.

Yksilötasolla asiakastyössä Kykyviisaria voi hyödyntää tilannearvion tekemiseen, palvelutarpeen arvioon ja tavoitteiden asettamiseen. Asiakas voi täyttää Kykyviisarin kykyjensä mukaan suoraan verkkoon kotonaan tietokoneella tai mobiilisti, tai paperilla. Suoraan verkkoon tehdessään asiakas saa saman tien myös palautteen työ- ja toimintakyvystään. Työntekijä taas pääsee katsomaan asiakkaan vastaukset ja tulokset.  Kykyviisarin kehittäjinä olemme saaneet asiakkailta palautetta, että Kykyviisarin tulos tulee käsitellä yhdessä työntekijän kanssa. Tuloksista keskusteltaessa asiat taustoittuvat ja päästään asettamaan tavoitteita ja pohtimaan tavoitteiden mukaisia palveluita.

Usein kuulee sanottavan, että ”ne meidän asiakkaat, ne on sitten vaikeita”. No millä tavalla vaikeita? Sitä onkin jo vaikeampi sanottaa vaikkapa määrärahoista päättävälle johtajalle. Kun Kykyviisaria käytetään systemaattisesti, syntyy ryhmätason tietoa. Asiakasprofiileja. Tätä toimintakykytietoa voi kertyä esimerkiksi jonkun toimipisteen kaikista asiakkaista tai sitten tiettyyn palveluun osallistuneista asiakkaista, siten kuin rajauksen haluaa tehdä. Kykyviisaria käyttävän toimijan on mahdollista seurata Kykyviisarituloksia ja ryhmäraportteja reaaliaikaisesti, ja liittää niitä vaikka seuraavan päivän johtoryhmän palaveriin esitykseen. Selkeästi esitettävällä ja luotettavalla tiedolla on helppo perustella asioita. Ryhmätason tietoa voidaan hyödyntää oman työn vaikutuksia arvioitaessa.

Kykyviisari perustuu asiakkaan omaan arvioon tilanteestaan. Se antaa asiakkaalle äänen ja on siten arvokasta ja huomioon otettavaa tietoa. Kun Kykyviisarilla on annettu ääni organisaatiossa yksilö- ja ryhmätasolla, syntyy myös organisaatiotason asiakasprofiileja. Kun niitä yhdistetään, annetaan jo ääni todella monelle asiakkaalle (jotka yleensä eivät ole äänessä!)  ja sanoitetaan heidän tilannettaan, mikä esimerkiksi resursseista ja toiminnoista päätettäessä on syytä ottaa huomioon.

Työn arki vie mennessään meitä ja varsin pian työn tekemiseen muodostuu omat rutiininsa. Rutiinit helpottavat kiireen keskellä, mutta ajoittain on hyvä pysähtyä ja tarkastella niitä. Haastankin varsinkin esimiehiä pohtimaan mahdollistaako työpaikan arki systemaattisen arviointimenetelmän käyttämisen?  Mikäli uuden toimintamallin käyttöönotto ruuhkauttaa vähäksi aikaa odotushuonetta, voi se huomenna jo palkita.

Kokeile Kykyviisaria tästä

Mä mistä löytäisin sen soten – sen soten muita paremman?

Tarja Kauppila:

Nuoriso kerran viisasteli, että ”Ai kuka Sote – en tunne koko miestä!”  Tilanne päällä odotetaan ratkaisua, joka on jälleen ennennäkemättömän lähellä. Pyöräytellään pikana pykäliä, valitellaan vauhdikkaita vaikutusarviointeja. Kiirettä on pitänyt toistakymmentä vuotta. Usein suunta on kuulemma oikea, mutta jatkovalmistelussa näkyy kriittisiä kohtia. Ja että onnistuneella viestinnällä taataan demokratian toteutuminen.

Hiljattain tuli lehdessä vastaan otsikko ”Sote-uudistuksessa lähes kaikki on kokeiltu” (Savon Sanomat 9.4.). Paras-hanke jäi kesken hallituksen vaihduttua. Suurkuntamalli kaatui kuntien pakkoliitosten poliittiseen vastustukseen. Viiden sote-alueen malli sekä kuntayhtymämalli kaatuivat perustuslakiongelmiin. Alaotsikko tietää, että ”vain maakuntamalli tai tehtävien valtiollistaminen ovat käytännössä enää mahdollisia”.

Mediasta muistuu mieleen ministerin vakava ilme, kun hän puristi kainalossaan tukevaa paperinippua. Tässä se olisi, kaivattu esitys eduskuntaan menossa, yli tuhat sivua. Maakunta- ja sote-uudistus kattaa jo kymmeniä lakeja. Lakien tiivistelmä on viisikymmentä sivua. Sote-sanasto on tehty käsitteiden kuvaamiseksi.

Kantokyky, vastuunotto ja tiedolla johtaminen kulmakivinä

Mitä laajempi, vaikeaselkoisempi ja kauaskantoisempi yhteiskunnallinen uudistus on tekeillä, sitä suurempia riskejä voi sisältyä toiminnan ohjaamiseen. Ohjausta tarvitaan tavoiteltujen vaikutusten saavuttamiseen sekä niin tavoiteltujen kuin tavoittelemattomien vaikutusten ennakointiin ja toivottuun hallintaan. Onko tutkimuksellisen kehittämistoiminnan osaamiselle jatkossa kysyntää?

Sotessa järjestämisvastuuta kantavien tahojen kantokyky on yksi kriittinen menestystekijä. Pari vuotta sitten jäljitimme uudistuksen kustannusvaikuttavaa ja tehokasta ohjausta selvityshenkilöinä Anja Tuulosen kanssa. Kirjasimme onnistumisen edellyttävän ainakin seuraavia:

1)     julkinen hyvinvointi- ja terveysvastuu kannetaan

2)     samanaikaisesti julkisten varojen rajallisuus ymmärretään ja hyväksytään

3)     budjettirajoitetta noudatetaan (http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/74756).  

Julkisia varoja kohdennettaessa on otettava huomioon - yksilönäkökulmien lisäksi - yhteiskunnalliset hyvinvointi- ja terveyshyödyt.  Tiedämmekö, miten vaikuttavia ne palvelumuodot tai toimenpiteet ovat, joita tai joista ollaan valitsemassa? Kiinnostavia ja erihintaisia vaihtoehtoja on tarjolla ilman, että tutkimukseen nojaavat hyötynäytöt tai julkisten varojen käyttöön kuuluva kustannusvaikuttavuus välttämättä ohjaisivat valintoja. Eikä pelkkä terveystieto enää riitä. Tietoperustaan, tutkimukseen ja tiedolla johtamisen osaamiseen on satsattava myös sosiaalihuollossa sekä sotea yhdistävissä vaihtoehdoissa.

Yksi maakunnan valmistelijaääni totesi puhuttelevasti, että me teemme nyt tätä, koska rahat meiltä loppuivat ajat sitten. Monet isänmaan kriittisimmät taloushetket on luettu vasta jälkikäteen päättäjien elämäkerroista. Historian saatossa lukemattomat päättäjätkin ovat riutuneet sietämättömissä paineissa kansakunnan hyväksi. 

 

Mikä on jo ihan tarpeeksi − ratkotaanko sotea vai koko maailmaa?

Kohti uutta lähdettäneen ennemmin sillä energialla, että nyt tehdään yhdessä hyvää ja vielä vähän parempaa kuin mitä tehtiin aikaisemmin. Ei niinkään siten, että pakon edessä varauduttaisiin synkistä pahimpaan. Toivoa kannattaa herättää ja vaalia sitä tukevilla konkreettisilla toimilla.

Sosiaali- ja terveydenhuolto on saanut median painolastia uudistuksen hankaluudesta − osin suotta. Merkittäviä hankaluuksia selittyy sillä, että samalla on pyritty hoitamaan kuntoon muita yhteiskunnallisia asioita. Tilaa vievät vallan ja rahan uusjakokuhinat. 

Minä jos saisin tässä vapaasti valita, niin valitsisin nyt johtotähdeksi kansalaisten mahdollisimman hyvän sosiaali- ja terveydenhuollon kohtuullisin ja kestävin kustannuksin. On sitä toki elämässä muutakin tärkeää, globalisaatiota ja ilmastonmuutosta. Mutta jos uudistaja ottaisi yhden kiinnostavan huolen kerrallaan, askeltaisi enempi naatiskellen kohti lupaavia ratkaisuja, vai..?

Lisätietoja:

Kauppila Tarja, Tuulonen Anja: Sosiaali- ja terveydenhuollonkustannusvaikuttava ja tehokas ohjaus. Sosiaali- ja terveysministeriön raporttejaja muistioita 2016:5.

Blogi julkaistu myös MikäSOte blogisarjassa