Oikeudenmukaisuutta työttömyysetuuksien maksuun

Sari Uotila työskentelee sosiaaliohjaajana Pieksämäen aikuissosiaalityössä.

Olen tehnyt marraskuussa 2019 kansalaisaloitteen siitä, että työttömyysetuus maksettaisiin työttömälle kerran kuukaudessa. Tällä hetkellä Kela maksaa työmarkkinatukea neljän viikon jaksoissa, yhteensä 13 erää vuodessa. Tämä on ongelmallista silloin, kun ihminen joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.

Nykyisen maksukäytännön myötä työtön saa jossakin kuussa täyden työmarkkinatuen kaksi kertaa. Jos tällaisessa tilanteessa joutuu hakemaan Kelasta myös perustoimeentulotukea, työttömyysetuus muunnetaan Kelan tekemässä perustoimeentulotukilaskelmassa asiakkaan tosiasiallisia tuloja suuremmaksi tietyn laskukaavan mukaisesti (kaavan mukaan kuukaudessa on keskimäärin 21,5 arkipäivää, joilta etuus maksetaan). Tämä käytäntö jatkuu niin kauan, kun työtön hakee yhtäjaksoisesti työmarkkinatukea ja perustoimeentulotukea. Jos työtön ei pysty säästämään tuota kolmannentoista erän työmarkkinatukea, hänen tulonsa huomioidaan siis laskelmassa tosiasiallista suurempina. Säästäminen jo valmiiksi pienistä etuuksista on vaikeaa.

Esitän kansalaisaloitteessa, että työttömyyspäivät ilmoitettaisiin Kelalle aina kuukauden 25. päivään mennessä ja hakija saisi työttömyysetuuden säännöllisesti heti seuraavan kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Näin työttömiä kohdeltaisiin samalla tavalla kuin palkansaajia – palkansaaja tietää tarkan, säännöllisen maksupäivän.

Olen työskennellyt sosiaalitoimistossa sekä kunnasta suoraan myönnettävän perustoimeentulotuen aikana, että tämän nykyisen mallin aikaan, jossa perustoimeentulotuki haetaan Kelalta ja täydentävä toimeentulotuki kunnan sosiaalitoimistosta. Olen keskustellut monen asiakkaan kanssa siitä, mistä työmarkkinatuki-erästä esimerkiksi vuokra maksetaan, kun tuen maksupäivä muuttuu koko ajan.

Jos Kelan työttömyysetuus maksetaan 23.10. ja seuraavan kerran 20.11., milloin 5.11. erääntyvä vuokra pitäisi maksaa? Maksaako asiakas marraskuun vuokran lokakuussa hänelle maksettavasta työmarkkinatuesta ja on rahaton seuraavaan työmarkkinatuen maksupäivään asti? Vai maksaako hän marraskuun alussa erääntyvän vuokran vasta 20.11, melkein kolme viikkoa myöhässä? Työttömyysetuuden maksupäivien vaihtelun seurauksena vähävaraiset pyytävät Kelaa maksamaan asumistuen omalle tililleen. Näin heillä on edes joku säännöllinen ja ennakoitava tulo alkukuukaudesta. Tämä taas edistää vuokrarästien syntymistä, jos asumistuki ei menekään välttämättä pelkästään vuokraan.

Työttömien keskusjärjestö ja ammattijärjestö Talentia ovat tiedottaneet kansalaisaloitteestani. Olen pyytänyt tiedotusapua ViaDia ry:ltä ja Hurstin avulta, jotka tekevät avustustyötä työttömien ja vähävaraisten parissa. Olen lähestynyt myös Helsingin Sanomien ja YLEn toimittajia, mutta tuloksetta. Tällä hetkellä kannatusilmoituksia on jätetty 600, kun niitä pitäisi saada 50 000. Keräys on käynnissä 1.5.2020 asti. Miten saada medianäkyvyyttä heikommassa asemassa olevien ihmisten asian ajamiselle?

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5347

Jalkautumiset sosiaalityön välineenä

Niina Ohtonen työskenteli hanketyöntekijänä Sosterin ISO SOS -osahankkeessa.

Jalkautuminen on mukavaa ja antoisaa! Ja nyt tarkoitan jalkautumisella asiakkaiden ja muiden ihmisten tapaamista toimiston ulkopuolella. ISO SOS -hankkeessa kokeiltiin jalkautumisia järjestöihin, yhdistyksiin, kuntouttavan työtoiminnan paikkoihin, seurakuntiin ja eri tapahtumiin puolentoista vuoden ajan. Sosterin alueella jalkautumisia tehdään tällä hetkellä säännöllisesti kuukausittain kymmeneen eri paikkaan ennalta sovittuina ajankohtina.  Vastaanotto on ollut hyvää niin asiakkaiden kuin yhteistyökumppaneidenkin taholta.

Jalkautumisilla on tavattu ja nähty tuttuja asiakkaita heidän omassa elinympäristössään sekä tavoitettu ihmisiä, jotka eivät muuten aikuissosiaalityön palveluita käytä. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluvat kertovat tapaamisissa elämäntilanteestaan ja samalla usein tarkistuttavat, että heillä on kaikki mahdolliset etuudet haettuna. Heidän kanssaan käydään myös keskustelua siitä, missä tilanteissa on mahdollista saada sosiaalitoimesta harkinnanvaraista toimeentulotukea. Entuudestaan tutut ihmiset haluavat jalkautuessamme päivittää tilannettaan siitä, miten tällä hetkellä menee. Suurin osa tavatuista ihmisistä kykenee ja osaa hoitaa asiansa itsenäisesti, mutta he haluavat vielä varmistuksen omille ajatuksilleen.

Aikuissosiaalityö on saanut näkyvyyttä ja tieto aikuissosiaalityön palveluista on levinnyt jalkautumisten myötä. Jalkautumispaikoissa työntekijät on otettu hyvillä mielin vastaan ja yhteistyökumppanit ovat kokeneet käyntien olevan tarpeellisia. Yhteistyökumppaneilla itsellään ei tietotaito aina riitä asiakkaiden opastamiseen tukiviidakossa ja tiedon etsimiseen menee aikaa.  Yhteistyö asiakasasioissa ja muutenkin on jalkautumisten myötä helpottunut ja lisääntynyt.  Yhteistyökumppanit mainostavat ja tiedottavat tulevista sosiaalityön jalkautumisista asiakkailleen sekä ohjaavat ihmisiä sosiaalityön ammattilaisen luo keskustelemaan paikalla ollessamme. Asiakkaan ei ole monestikaan tarvinnut mennä Kelaan tai työvoimatoimistoon asiaa selvittämään. 

Jalkautumispaikoissa on käyty monia antoisia keskusteluja niin ryhmissä kuin kahden kesken. Kelan etuuksiin liittyvät asiat ovat korostuneet, mutta muitakin asioita on pähkäilty. Asiakkaat ovat kiitelleet saamastaan avusta. Osoituksena jalkautumisten tärkeydestä on se, ettei jalkautumispaikoissa ole tarvinnut olla tyhjänpanttina. Asiakkaita on riittänyt joskus jonoksikin asti kahdenkeskistä keskustelua odottamassa työntekijän saapuessa paikalle. On myös varailtu aikoja ja jatkettu asioiden selvittelyä toimistolla.

Työntekijän näkökulmasta jalkautumiset tuovat vaihtelua arkeen ja mahdollistavat paremman tutustumisen asiakkaisiin; heidän elämäänsä ja arkeensa.  Asiakkaat puolestaan ovat kertoneet, että he ovat saaneet kaipaamansa avun ja jalkautumiset ovat helpottaneet heidän elämäänsä, kun ei tarvitse varata aikaa sosiaalitoimistoon.  Työntekijät ovat tulleet asiakkaille tutuiksi ja yhteyden ottaminen on tullut helpommaksi. Jalkautumiset mahdollistavat kohtaamisen matalalla kynnyksellä.  

Ankkuritoiminta oikoo mutkia

Heini Leskinen työskentelee sosiaaliohjaajana Savonlinnan Ankkuritiimissä.

Olen ollut 16 vuotta sosiaaliohjaajana Savonlinnan poliisiasemalla. Vuodet ovat menneet todella hurjaa vauhtia. Työni koen edelleen moninaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Työmuoto on mahdollistanut tiedonkulun helppouden poliisin, sosiaalitoimen ja muun verkoston välillä. Kohderyhmänä ovat nuoret, lapset, perheet ja aikuisväestö, jotka tarvitsevat sosiaalista ohjausta ja neuvontaa.

Työhöni kuuluu myös lastensuojelun alkuarviointia ja toimin systeemisessä lastensuojelussa kouluttajana ja perheterapeuttina. Lisäksi koordinoin lähisuhdeväkivaltatyötä Savonlinnan alueella, ja tätä tehdään yhdessä Mikkelin ja Pieksämäen kanssa. Olemme kehittäneet Etelä-Savon alueelle lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilöjärjestelmän. Vaikka työ on ollut vaihtelevaa ja monipuolista, on se välillä ollut yksinäistä rajapintatyöskentelyä. Asiaan tuli muutos reilu vuosi sitten.

Lokakuussa 2018 aloitti Savonlinnan poliisiasemalla Ankkuritiimi. Ankkuritoiminnalla tarkoitetaan moniammatillista yhteistyötä, joka kohdistuu nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennaltaehkäisemiseen. Ankkuritiimiin kuuluu poliisin lisäksi sosiaalitoimen, nuorisotoimen ja terveydenhuollon edustus. Tärkeää työskentelyssä on työparityöskentely, asiakkaan tilanteen käsittely tiimissä ja jatkopalveluihin ohjaaminen. Toiminnan tavoitteena on lisätä viranomaisten interventioiden tehokkuutta, oikeaa kohdentumista ja oikea-aikaisuutta. Tarkoitus on selvittää asiakkaan kokonaisvaltaista elämäntilannetta ja ohjata hänet tarkoituksenmukaisen avun ja tuen piiriin, ennaltaehkäistä väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä.

Tiimiin asiakkaat tulevat koulun, lastensuojelun ja poliisin tekemien ilmoitusten kautta.  Ankkuritiimi ja lastensuojelun alkuarviointitiimi käyvät ilmoitukset viikoittain läpi yhteisessä palaverissa, jossa päätetään, ketkä työparit lähtevät työskentelemään nuoren kanssa ja ketkä vanhempien kanssa.   Työskentely on koko perheen kanssa, ei ainoastaan nuoren. Tapaamiset pyritään järjestämään mahdollisimman pian, jotta nuorta ja perhettä voidaan tukea hänen elämäntilanteessaan ja tarvittaessa nuori voidaan ohjata muun avun tai tuen piiriin. Ankkuritiimi on myös käynyt vanhempainilloissa ahkerasti kertomassa muun muassa nuorten päihteiden käytöstä ja mahdollisista sen hetken ilmiöistä.

Ankkuritiimin työ on rajapintatyöskentelyä poliisin, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja muun verkoston, kuten esimerkiksi koulujen kanssa. Sosiaalityö poliisiasemalla on 16 vuodessa laajentunut käsittämään myös nuorisotoimen ja terveydenhuollon. Olemme tämän vuoden sisällä jo huomanneet, miten paljon päällekkäisyyksiä jää pois työskentelystä – mutkat suoristuvat.  Asiakkaiden ei tarvitse mennä ”luukulta toiselle”, vaan asiat saadaan hoidettua yhdellä kertaa. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailta ja verkostolta. Tästä on hyvä jatkaa työn kehittämistä edelleen, jotta asiakkaamme saavat mahdollisimman nopeasti oikea-aikaista palvelua ja säästytään monelta harmilta. 

Kirjoittamisen ulottuvuuksia sosiaalityössä

Tämän blogin kirjoittajina ovat nimettömänä pysyvä asiakas, Kainuun aikuissosiaalityössä työskentelevä sosiaaliohjaaja Päivi Kähkönen ja ISO SOS Kainuun osahankkeen hanketyöntekijä Anne Tuikka.

”Kirjoittaminen on minulle helpompi tapa tuoda ajatuksiani esille, kuin puhuminen”. Näin lausui sosiaalityössä asioiva asiakas keskustellessamme hänen elämälleen merkittävistä asioista. Niinpä päätimme yhdessä pohtia kirjoittamisen ulottuvuuksia. Asiakasnäkökulma liittyy kirjoittamisen ja some-maailman merkityksiin asiakkaan omassa elämässä. Sosiaaliohjaaja Päivi lähestyy kirjoittamista itseilmaisun ja osallisuuden mahdollistajan näkökulmasta. Anne pohtii lopuksi sosiaalityön kehittämisen näkökulmasta kirjoittamista vaikuttamisen mahdollisuutena sosiaalityössä.  

Se, etten ole koko ajan äänessä, ei tarkoita sitä, ettei minulla olisi mielipiteitä tai etten haluaisi tuoda niitä esiin ja vaikuttaa asioihin. Minulle on helpompaa tuoda mielipiteitäni esiin kirjoittamalla kuin puhumalla. Olen koulutukseltani media-assistentti – ehkäpä sekin kertoo halustani kirjoittaa. Pidän yllä myös omaa blogia, joka on minulle yksi keino ilmaista itseäni, kertoo asiakas. 

Haluan nostaa esille, että kirjoittaminen on yksi mahdollisuus ilmaista itseään. Kirjoittamisen äärelle pääsemiseksi voisimme perustaa kirjoittajapiirejä ja näin mahdollistaa myös hiljaisen tiedon esiin nostamisen, havainnollistaa sosiaaliohjaajana työskentelevä Päivi. Tämän päivän digitaaliset palvelut mahdollistavat ja myös edellyttävät kirjoittamista. Tällöin on huomioitava erityisesti tietoturva-asiat. Tästä syystä Kainuun sotessa suositellaan Omasote-palvelua henkilökohtaisten asioiden tiedonvälityskanavana.   

Hanketyöntekijänä ja kehittäjänä olen huomannut, että kirjoittamisessa on omat haasteensa: se opetteluttaa, siihen ei ryhdytä tai siihen ei ole aikaa. Kulttuurissamme vallitseva itsensä vähättely, aliarviointi tai rohkeuden puute ovat myös osasyitä sille, ettei omasta työstä tai siihen liittyvistä ilmiöistä kirjoiteta. ISOn järjestämässä rakenteellisen sosiaalityön seminaarissa 8.11.2018 viestinnän asiantuntija Laura Tiitinen rohkaisi vaikuttamaan. Tiitinen korosti, että meidän tulisi luoda turvallinen keskustelukulttuuri, jossa uskaltaisimme pohtia ääneen sitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Sosiaalityössä olemme aitiopaikalla näkemässä yhteiskunnallisten rakenteiden ja palveluiden heikkouksia, jotka hankaloittavat hyvinvointia. Niitä asioita voimme kirjoittamalla nostaa esiin, tehdä toimenpide-ehdotuksia ja näin saada muutosta aikaan.  

Uutena viestintäkanavana olemme perustaneet Kainuun aikuissosiaalityölle omat facebook-sivut. Sitä kautta toimii myös somesossu-chat, josta voi saada palveluohjausta ja neuvontaa. Yhdessä kirjoittamisesta opimme, että kirjoittamisella on monia ulottuvuuksia sosiaalityölle ja se on yksi vaikuttamisen mahdollistaja.

Aikuissosiaalityö näkyväksi – mediakierros Etelä-Savossa

Oske-ankka matkalla mediakierrokselle

Jutta Koskinen, asiantuntijatyön assistentti

Salla Airaksinen, suunnittelija

Anni Vänttinen, asiantuntijatyön harjoittelija

Syyskuussa kävimme ISOn mediakierroksen merkeissä vierailulla Essotessa, Pieksämäellä ja Sosterissa. Kyseessä ei ollut pelkkä Etelä-Savon maakuntamatka, vaan yhdessä aikuissosiaalityön työntekijöiden kanssa tarkastelimme Jutta Koskisen juuri julkaistua Tilastojen kertomaa työikäisten hyvinvoinnista -raporttia pohtien tilastojen ja todellisuuden yhteyttä. Kierroksella halusimme myös lisätä aikuissosiaalityön näkyvyyttä – reissuterveisiä voitkin käydä kurkkaamassa ISOnFacebook-sivuilta!

Etelä-Savo kantaa Suomen vanhimman väestön titteliä, sillä noin 30 prosenttia maakunnan väestöstä on yli 65-vuotiaita. Asukasluku on vähentynyt yli 12 000:lla viimeisen kymmenen vuoden aikana ja maakunnan väestö on koko maan toiseksi pienituloisinta. Aikuisväestön psyykkinen kuormittuneisuus, heikko työkyky sekä päihteiden käyttö ovat myös isoja haasteita alueella.

Aikuissosiaalityössä ilmiöiden vaikutus tunnistettiin. Väestörakenteen muutokset ovat johtaneet palvelujen karsimiseen ja keskittämiseen, mikä vaikeuttaa erityisesti pienituloisten syrjemmässä asuvien pääsyä palvelujen piiriin. Asiakkaiden elämäntilanteet ovat monien haasteiden värittämiä ja yhteydenotto aikuissosiaalityöntekijään tulee usein vasta, kun asiat ovat solmun sijaan umpisolmussa. Asiakas on saattanut kiertää useamman organisaation eteisaulassa saamatta tarvitsemaansa apua asiakkuuksia rajaavien kriteerien vuoksi. Ylisukupolvisuus tunnistettiin myös aikuissosiaalityön keskeisenä haasteena, minkä nähtiin kertovan puutteista varhaisessa tuessa. 

Isojen alueellisten haasteiden vastapainoksi Etelä-Savossa on paljon hedelmällistä maaperää yhteisen tahtotilan ja ratkaisujen löytämiseksi. Painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisevään työskentelyyn ja moniammatillisen yhteistyön tiivistäminen nähtiin tärkeimpinä tulevaisuuden kehittämiskohteina. Näin voitaisiin karsia päällekkäistä työtä, sujuvoittaa tiedonkulkua ja kehittää palvelutarjontaa asiakaslähtöisemmäksi. Pienten paikkakuntien etuna on työntekijöiden tuttuus, mikä helpottaa toimivien yhteistyömallien kehittämistä. Alueellisten kumppanuuksien rakentaminen onkin kaikissa vierailukohteissa vahvistunut aikuissosiaalityön jalkautumisen myötä. Lisäksi työntekijät ovat saaneet jalkautumisestaan paljon positiivista palautetta asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta.

Jalkautumisten myötä aikuissosiaalityö on tullut näkyvämmäksi yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden lisäksi laajemmin myös kuntalaisille, mikä parhaimmillaan madaltaa apua tarvitsevan kynnystä yhteydenotolle. Työntekijät näkivät, että aito kohtaaminen ja asiakkaan kuuleminen ovat avaintekijöitä luottamuksellisen kumppanuussuhteen rakentamisessa. Positiiviset muutokset asiakkaiden elämäntilanteissa nähtiin kantavana voimana työssä. Esimerkiksi nuoren aikuisen palaaminen takaisin opiskelujen pariin kuntouttavan työskentelyn päätteeksi tai yhteisöllisyyttä kaipaavien yhdistäessä voimansa toiminnan järjestämiseksi ovat tärkeitä hetkiä myös ammattilaisille. Tämä muistuttaakin meitä siitä, että isoihin haasteisiin tartuttaessa on välillä hyvä myös pysähtyä matkan varrella yhdessä saavutettujen onnistumisten äärelle!

Mistä apua yksinäisyyteen? - kaikuja aikuissosiaalityön kentältä

kuvituskuva: pixabay

Jutta Koskinen, asiantuntijatyön assistentti
Salla Airaksinen, suunnittelija
Anni Vänttinen, asiantuntijatyön harjoittelija

Aikuisena ystävien hankkiminen voi olla haastavaa. Toisin kuin lapsena, aikuisiällä ei ole tavanomaista koputtaa naapurin oveen ja ehdottaa ystävyyttä, sillä olemmehan saman ikäisiä. Monet ystävyyssuhteet usein saavatkin alkunsa työympäristössä, koulussa tai harrastusten parissa. Enenevissä määrin kohtaamiset tapahtuvat myös digitaalisten kanavien välityksellä. Mutta mistä ystäviä löytyy, kun elämä on johdattanut näiden ympäristöjen ulkopuolelle?

Yksinäisyys ei ole sama asia kuin yksinolo. Yksinäisyys tarkoittaa sosiaalista eristäytymistä ja sosiaalisten suhteiden puuttumista, mikä on monelle pysyvämpi tila. Sosiaalinen eristäytyneisyys lisää syrjäytymisen riskiä merkittävästi ja altistaa erilaisille mielen- sekä kehon sairauksille (Karvonen, Kestilä ja Mukkila 2018, 98). Noin joka yhdestoista 20–64 -vuotiaista tunteekin itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti (Sotkanet). 

Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyneisyys koskettaa monia aikuissosiaalityön asiakkaita, mikä nousi esiin kun Jutta, Salla ja Anni ISOsta vierailivat syyskuussa Etelä-Savoon aikuissosiaalityön ammattilaisten luona. Tukiverkosto puuttuu, sosiaaliset tilanteet pelottavat ja tuottavat ahdistusta, omien asioiden itsenäinen hoitaminen on hankalaa ja kokemus huonommuudesta voi olla voimakas. Miten kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien aikuisten sosiaalista osallisuutta sitten voitaisiin edistää? 

Aikuissosiaalityön työntekijät toivat esiin asiakkaiden tarpeen kaverille, joka tukisi arjessa ja lähtisi mukaan uusiin tilanteisiin. Vapaaehtoisia aikuisten kaveritoimintaan on kuitenkin heikosti tarjolla ja toimintaan osallistuvat eivät välttämättä kykene sitoutumaan riittävän pitkäjänteisesti toimintaan, mikä voi estää luottamuksellisten sosiaalisten suhteiden kehittymisen. Aikuissosiaalityön asiakkailla on usein monenlaisia haasteita, minkä vuoksi tukihenkilönä tai kaverina toiminen voi toisinaan edellyttää erityistä osaamistarvetta. Lisäksi erästä työntekijää lainaten ”kaikki eivät halua maksettua kaveria”.

Aikuissosiaalityössä on huomattu tarve avoimille kohtaamispaikolle, joissa aikuissosiaalityön asiakkaat voisivat tavata ”diagnoosivapaassa” ympäristössä. Usein tiettyjen sosiaalisten ongelmien ympärille rakentuvien vertaistukiryhmien rinnalle kaivattaisiinkin enemmän kohtaamispaikkoja, jotka tavoittaisivat monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja voisivat sekä laajentaa että monipuolistaa ulkopuolisuutta kokevien sosiaalisia verkostoja. Asukastuvat ovat esimerkki tällaisista ympäristöistä, minne tullaan ihmisenä ja kuntalaisena eikä esimerkiksi päihde- tai mielenterveyskuntoutujana. Kolmas sektori matalan kynnyksen kohtaamispaikkoineen ja toimintoineen on tärkeä aikuisten yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäjä.

Toisinaan matalakin kynnys saattaa kuitenkin olla ulkopuolisuutta kokevalle liian korkea ylittää. Kysymys kuuluukin, kuinka yksilökeskeisyyden kasvaessa kykenemme luomaan areenoja erilaisten ihmisten kohtaamisille ja millä keinoilla saisimme kynnystä entistä matalammaksi, jotta kaikkien olisi se helppo ylittää?

Menetelmillä on väliä tavoitteellisessa työskentelyssä – kokemuksia Kykyviisarista

Anne Surakka (vas.), erityisasiantuntija, tiedolla johtaminen

Seija Okulov, projektitutkija, ISO SOS -hanke

Miten tyytyväinen asiakkaasi on elämäänsä? Miten helppo hänen on tutustua uusiin ihmisiin tai onko hänellä jokin oppimisen, keskittymisen tai hahmottamisen vaikeus? Toivoisiko hän muutosta ennemmin mielen hyvinvointiin vai työtilanteeseensa ja onko hän tuntenut itsensä hyödylliseksi? Miten hän on kokenut sosiaalisen kuntoutuksen palvelut ja, mitä vaikutuksia niillä on ollut hänen toimintakykyynsä? Sosiaalityössä saamme perinteisesti tietoa asiakkaiden elämästä ja tarpeista suoraan heiltä itseltään, mutta osaamme myös yhdistää taitavasti erilaista informaatiota useista lähteistä asiakasymmärryksen lisäämiseksi. 

Yksilöohjauksessa ja moniammatillisessa työskentelyssä luodaan luottamussuhdetta ja kuullaan asiakkaan näkemyksiä. Kuitenkin usein vastaamme tulee tapauksia, joissa asiakkaan tilanteessa ei tapahdu tavoiteltua edistymistä tai suunniteltuja siirtymiä muiden palveluiden piiriin; työntekijälle voi tulla tunne, ettei hänellä tai asiakkaan kanssa työskentelevällä verkostolla ole sittenkään tiedossa kaikkia tilanteeseen vaikuttavia seikkoja.

Sosiaalityössä pyrkimyksenä on asiakasta itseään hyödyttävä yhteistyö ja erilaiset toimenpiteet hänen tavoittelemansa muutoksen tukemiseksi. Samalla meidän työntekijöiden tulisi pystyä osoittamaan, millaisia tuloksia työllämme on saatu aikaiseksi ja erityisesti se, miten asiakas kokee tilanteensa muuttuneen. Sosiaalityössä toimintaa pitää pystyä arvioimaan päivittäin ja toiminnan tueksi tarvitsemme tietoa, jota meidän tulee kerätä esimerkiksi mittaamalla. 

ISO SOS -hankkeessa sosiaalityössä on tehty erilaisia mittarikokeiluja, joista Kykyviisarin osalta on vastikään julkaistu alustavia tuloksia. Mittarikokeilusta voi tehdä vain suuntaa-antavia johtopäätöksiä, mutta näyttää kuitenkin siltä, että mittarilla on merkitystä asiakastyöskentelyssä ja kokemukset sen käytöstä ovat rohkaisevia. Kykyviisarin käyttö on parantanut asiakkaan ja työntekijän välistä yhteistoimintaa asiakastyössä ja auttanut asiakasta tuomaan omia näkemyksiään esille. Mittari toimii työskentelyssä kanavana, jonka kautta saatava tieto on neutraalia eikä henkilöidy työntekijään. Mittarin avulla asiakkaan tilanteesta on noussut esiin myös sellaisia asioita, jotka olisivat muuten saattaneet jäädä pimentoon. 

Mittareiden käyttö koetaan toisinaan työlääksi, eikä yhtä mittaria voi soveltaa kaikkiin tapauksiin. Palveluiden asiakaslähtöisyyden edistämiseksi ja työn vaikutusten osoittamiseksi tarvitsemmekin osaamisen vahvistamista ja erilaisten menetelmien hallintaa. Näitä tavoitteita kohti pyritään myös sosiaalihuollon palveluiden kehittämistä raamittavassa Tulevaisuudensote-keskus -ohjelmassa.  Jos koet, että sinulla tai organisaatiossasi on laajemmin tarvetta asiakastyön vaikuttavuuden arviointia helpottaville työkaluille, suosittelemme tutustumaan esimerkiksi Kykyviisariin.