Covid ja kansalaisen kaksoissidos

Riitta Vornanen pohtii Covidia ja riskejä

Matti Kamppinen muistuttaa blogissaan, kuinka kansa tietää, mikä on viikon vaara. Taudin väistämissääntöjä on arjessa, missä käyn, keitä tapaan, pidänkö maskia. Terveyskasvatusta tehdään nopeutetusti. Riskinä on tuplasidos; jos saat tartunnan, tartutat mahdollisesti muita. 

Covid on kansallinen riskiyhteiskuntatesti. Lasse Lehtonen tiivisti: ”… toimet ovat jokaisen käsissä…”. Oletuksena on aktiivisen kansalaisen valistuneisuus. 

Asiantuntijatieto tiivistyy ministeriön ja sairaanhoitopiirien tekemiin suosituksiin. On kuitenkin vain vähän tietoa siitä, millä perusteella ihmiset tekevät valintojaan suojautumisesta. Asiantuntijat muokkaavat riskiviestintää helposti omaksuttavaan muotoon. Kansalaisiin vedotaan retorisin keinoin, koska ei voida valvoa ohjeiden noudattamista. Tarvitaan riskien lukutaitoa. 

Maallikoiden riskikäsitykset eivät ole uutta tieteessä. Riski-termin käyttö on kasvanut huimasti kuten Furedi kuvaa kirjassaan ”The Culture of Fear”. Kansalaisten oletetaan hallitsevan Covidin terveysriskejä. Muita riskejä ovat taloudelliset riskit ja terveydenhuollon toimivuus. Covid vaikuttaa arkeen, sosiaaliseen elämään, talouteen, ja myös moraaliin. Tämä näkyy myötätuntona ja apuna, moraalisena paniikkina mutta myös piittaamattomuutena.

Perinteiset terveyskasvatuksen mallit eivät riitä pandemiaan, joka voi koskea ketä tahansa. Tutkimusta on tehty Covidin pelosta. Lippoldin ja kumppaneiden kyselyssä osoittautui, että tietyt persoonallisuuden piirteet kuten neuroottisuus lisäsivät pelkoa. Tutkijat suosittelevat tiedottamista, joka lieventää pelkoja ja vääriä uutisia. Valtioneuvosto onkin käynnistänyt hankkeen, jossa sovelletaan käyttäytymistieteellistä tietoa koronakriisin hoitamiseen. 

Norjalaiset tutkijat Aven ja Bouder korostavat Covidin ennustamisen vaikeutta. Covid painaa hälytyksen punaisia laukaisimia: uutuus, vaikutusten viive, kontrollin puute, katastrofinen potentiaali. Koska kyse ei ole rajatusta uhasta vaan tekijästä, johon tarvitaan eri asiantuntijoiden tietoa, on politiikkojen tehtävä löytää tasapaino eri huolenaiheiden välille ja tehdä päätöksiä. Rajoitukset ovat itsessään riskejä, joiden inhimillisiä ja taloudellisia seurauksia on vaikea ennakoida. Sosiaalityöntekijät tunnistavat Covidin taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia ihmisten arjessa. 

Covidia koskevat riskit eivät jakaudu tasaisesti maiden välillä ja sisällä eivätkä väestöryhmien kesken. USA:ssa tutkijat Egede ja Walker tuovat esiin Covidin paljastaman rakenteellisen rasismin. Sosioekonomiset terveyserot, epätasa-arvoiset terveyspalvelut sekä työttömyys näkyvät tietyillä alueilla ja mustan väestön suurempina kuolleisuuslukuina. Uhkaako Covid hyvinvoinnin ja terveyden tasa-arvoa Suomessa? 

Kansa tietää päivän koronauutisen. Väsytäänkö riskitiedon vastaanottamiseen? Rokotusten odotus luo uskoa riskin hallintaan. Ehkä kulkutauti ei lopulta koidu länsimaisen ihmisen kohtaloksi vaan perinteisemmät kansantaudit säilyvät kuolleisuustilastojen kärjessä. 

Riitta Vornanen toimii professorina Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella.

Voiko tarkistuslista muuttaa maailmaa ja sosiaalihuoltoa?

Matti Heikkinen ideoi työvälineen arkeen

Sosiaalihuollon päätöksenteko on äärimmäisen vaativaa – eipä ihme, että sosiaalityöntekijältä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Sosiaalihuollon lainsäädäntöä on niin ikään mahdollista moittia sekavaksi sopaksi. Muistettavaa on paljon lakien keskinäisestä soveltamisjärjestyksestä aina muihin yksityiskohtiin.

Miten tätä haastavaa sekamelskaa voisi helpottaa tai jäsentää? Innostuksen tarkistuslistoihin sain kuunneltuani Atul Gawanden haastattelun (kuunneltavissa https://armchairexpertpod.com/pods/atul-gawande) ja luettuani hänen kirjoittamansa kirjan Checklist Manifesto. Gawande kirjoittaa siitä, miten maailma on muuttunut entistä monimutkaisemmaksi, eikä kukaan yksittäinen ihminen pysty sitä hallitsemaan. Esimerkiksi pilvenpiirtäjän rakentamisessa tai erikoissairaanhoidon kehityksessä tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä ja monenlaista toimintaa. 

Vaikka maailma on mitä monimutkaisempi, sitä yksinkertaisempi on ratkaisu sen hallitsemiseen: tarkistuslista. Gawande riisuu kirjassaan mielenkiintoisella tavalla sankarimyyttejä niin terveydenhuollossa kuin ilmailualalla ja ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi tarkistuslistan hyödyntämistä. Yksittäisen sankariteon taustalla on usein se, että kenenkään ihmisen yksittäinen osaaminen ei riitä. Taustalla on aina yhteistyö eri ihmisten kesken ja määrätietoinen riskienhallinta. Kirja on vakuuttava kuvaus siitä, miten tarkistuslistoilla on parannettu leikkaussalien turvallisuutta ja mahdollistettu lentäminen lentokoneella, joka oli liian vaarallinen yksittäiselle lentäjälle!

Asiasta innostuneena tartuin toimeen ja pohdin, minkälainen tarkistuslista syntyisi sosiaalihuoltoon.  Kun intoilin asiasta kollegoille, sain tarkempia tietoja miten tarkistuslistoja on sovellettu aikaisemmin Kainuun sotessa. Sosiaalihuoltoon liittyviä aikaisempia esimerkkejä en kuitenkaan löytänyt. 

Sosiaalihuollon tarkistuslista voidaan karkeasti jakaa asiakkuuden alkamiseen, palvelujen järjestämiseen ja asiakkuuden päättymiseen. Lisäksi tarkistuslistaan on mahdollista mahduttaa muita tärkeitä asioita. Tarkistuslista ei ole koskaan täydellinen ja sitä voi ja pitää parantaa. Tämän vuoksi palautetta voi antaa helposti vastaamalla nimettömästi kyselyyn.

Sosiaalihuollon tarkistuslista on saatavilla Innokylästä , minne on koottu napakka esittely toimintamallista. Kehittämisen polulta löytyy idean jatkokehittämisen tueksi tehty kysely sekä viimeisin versio Sosiaalihuollon tarkistuslistasta. Tarkistuslista on onnistunut, kun se on työvälineenä arjessa käytössä: esimerkiksi työntekijän seinällä, osana asiakasprosessia tai varmistamassa laadukkaan työskentelyn. 

Olen vakuuttunut, että tarkistuslista toimii. Jos et usko, kokeile itse!

Matti Heikkinen (YTL, perhepalvelujohtaja) on ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän edustajana.

Rakennuspalikka rake

Henri Muotka tekee väitöskirjaa rakenteellisesta sosiaalityöstä

Mitä rakenteellinen sosiaalityö tarkoittaa? Miksi sen haltuun ottaminen on niin vaikeaa? Miten sitä toteutetaan? 

Teen parhaillani rakenteellisen sosiaalityön määrittämiseen liittyvää väitöskirjaa, ja näitä kysymyksiä minulta usein kysytään. Monelle sosiaalialan ammattilaisellekin rakenteellinen sosiaalityö tuo mieleen leluista tutun neliön muotoisen palikan, jota lapsi aluksi yrittää työntää kolmion muotoiseen aukkoon. Eihän se millään siihen sovi, ellei sitten palastele neliön muotoista palikkaa osiksi. 

Rakenteellinen sosiaalityö on yksinkertaisimmillaan ilmaistu sosiaalihuoltolaissa ”sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämiseksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä”. Tämä asiayhteydestä irrotettu lause antaa ymmärtää rakenteellisen sosiaalityön ulottuvan kaikkeen ihmisten hyvinvointia edistävään toimintaan. Tässä kohdin voisi jo vähän jarruttaa, mutta eikö sosiaalityössä yleisesti ole kyse juuri ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä? Mikä siis tekee rakenteellisesta sosiaalityöstä erityistä?

Maailmaa ei paranneta yksin vaan yhteistyössä, ja tämä pätee myös rakenteelliseen sosiaalityöhön. Rakenteellisessa sosiaalityössä keskiössä on heikoimmassa asemassa olevien aseman parantaminen väestöllisen hyvinvoinnin lisäämisen kautta ja tähän tarvitaan hyviä suhteita paitsi kuntalaisiin myös muuhun kuntahallintoon ja aina valtionhallintoon asti. Ruohonjuuritasolla rakenteellinen sosiaalityö tarkoittaa ennen kaikkea asiakasryhmittäin tulevan tiedon keräämistä ja välittämistä (pureskellen ensin asioita tutkitulla tiedolla) päättävässä asemassa oleville tai yleisellä tasolla esimerkiksi mediassa. 

Rakenteellista sosiaalityötä voidaan siis tehdä monella eri tavalla ja tasolla. Ja kun se neliön muotoinen palikka ei vieläkään mahdu kolmion muotoiseen aukkoon, pitää keksiä toinen ratkaisu. Jos perinteiset menetelmät tiedon tuottamisessa ja välittämisessä osana vaikuttamistoimintaa eivät riitä, täytyy löytää uusia tapoja. Rakenteellinen sosiaalityö vaatiikin tutkittuun tietoon pohjautuvaa innovatiivista yhteistyöotetta.

Sosiaalityö on paitsi osa yhteiskunnallista toimintaa, sillä on myös yhteiskuntaa luova ja uudistava tehtävä, jossa rakenteellisella sosiaalityöllä on kiinteä rooli. Rakenteellinen sosiaalityö ei siis ole muusta sosiaalityöstä ja yhteiskunnallisesta toiminnasta irrallinen, oppikirjojen sivuluvuissa mainittava asia. Parasta ja innostavinta rakenteellisesta sosiaalityöstä tekee juuri sen mukanaolo kaikessa tavoitteellisessa sosiaalityössä. Rakenteellinen sosiaalityö läpäisee kaiken eri tasoisen yhteiskunnalliseen kehittämiseen tähtäävän toiminnan. Jotta sosiaaliset näkökannat tulisivat huomioiduksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja toiminnassa, ei rakenteellinen sosiaalityö voi määrittyä yksiselitteisenä käsitteenä, vaan sen olemus kirkastuu sosiaalityön tavoitteellisuudessa. Ei ole hyvinvointia ilman sosiaalista hyvinvointia!

Henri Muotka on väitöskirjaa tekevä erikoissosiaalityöntekijä (YTM, hyvinvointipalvelut)

Hybridieläkeläisyys ikääntyvässä Itä-Suomessa

Arja Jämsén, ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen

Ketään ei enää yllätä uutinen, että väestö ikääntyy suorastaan kiihkeästi. Esimerkkinä olkoon kotikaupunkini Joensuu, jossa yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä. Seuraavien 20 vuoden aikana tämä ikäluokka kaksinkertaistuu.

Ikääntymisen megatrendi voidaan nähdä – ja usein nähdäänkin – yhteiskunnallisena dystopiana ja inhimillisenä onnettomuutena. Taustalla häilyvät kasvavat sote-menot, asumisen ja hoivan ongelmat sekä yksinäiset ja masentuneet ikäihmiset. 

Tutkimusten mukaan suomalaiset vanhukset ovat kuitenkin ikääntymisen ohella myös nuorentuneet. Ihmeeltä kuulostava väite on perusteltavissa sillä, että ikäihmiset ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ennen, kiitos hyvinvoinnin ja elintapojen kohentumisen. Raihnainen, hoivaa ja hoitoa vaativa vanhuus on siirtynyt yhä kauemmaksi ja ajoittuu yleensä pariin viimeiseen elinvuoteen. 

Hyvää ja elinvoimaista eläkeaikaa kestää siis useampi vuosikymmen. Moni miettii, miten sen ajan käyttäisi, mitä mahdollisuuksia voisi olla. Viime aikoina on nostettu esille ajatus siitä, että eläkkeelle ja vanhenemiseen tulee varautua. Tarpeeseen on luotu koulutusta juridisesta ennakoinnista mielenterveydellisten kysymysten pohtimiseen asti.  

Vielä suurempi kysymys on, miten koko yhteiskunta olisi nykyistä paremmin varautunut väestön ikääntymiseen. Miten yhteiskunnan eri tahoja valmennettaisiin huomaamaan eläkeläiset voimavarana? Eläkeläisillä on osaamista, tietoa, taitoa ja usein toimintatarmoakin. Eläkeläiset eivät välttämättä itsekään oivalla omaa merkitystään lähipiirin ja koko yhteiskunnan näkökulmasta.  

Tämän päivän eläkeläiset ovat osin huomaamattaan todellisia hybridieläkeläisiä. He hoivaavat sekä nuorempia että vanhempia sukupolvia, käyvät palkkatyössä, ovat yrittäjiä, tuovat vapaaehtoisina iloa ja tukea niin lapsille kuin vanhuksillekin, opiskelevat ja hoitavat kuntoaan. Tai kutovat sukkia keinutuolissa. 

Samaan aikaan osa eläkeläisistä tuntuu tippuvan yhteisestä kelkasta, eivätkä esimerkiksi järjestötoimijat aina löydä heitä. Velmut -ikämiesten ryhmät ovat olleet edelläkävijöitä etsivässä ja löytävässä vanhustyössä Pohjois-Karjalassa. Ikämiesten omin sanoin tavoitteena on, että elämä olisi loppuun asti mielekästä eikä kukaan jämähtäisi yksin mökkinsä nurkkaan. 

Velmuissa on huomattu, että ikäihminen sopii hyvin myös ammattilaisen työpariksi, vertaishaastattelijaksi ja kanssatutkijaksi. Samasta asiasta kertoo emeritusprofessori Timo Airaksinen kirjoittaessaan, että vain vanha tietää, millaista on olla vanha. Nuorelle vanha on aina se Toinen. Mutta vanhapa tietää ja muistaa, ainakin jollain tasolla, myös sen, millaista on olla nuori. 

Järjestöyhteistyön merkitys toistetaan myös tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen tavoitteissa. Sinänsä vanha ajatus integraatiosta ja synergiasta kaipaa yhä lisää vahvuutta ja konkretiaa. Veikkaan, että hybridieläkeläiset voisivat tuoda yhteistyöhön tärkeää kokemustaan ja osaamistaan.  

Arja Jämsén on ISO-yhdistyksen hallituksen jäsen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n edustajana. 

Kirjaamisen innostava tulevaisuus

Päivi Malinen, ISOn aluekoordinaattori

Sosiaalihuollon kirjaamista on edistetty Kansa-koulu-hankkeilla jo viisi vuotta. Syksyllä 2015 ensimmäinen hanketiimi lähti kasaamaan pakettia, jonka avulla vastattaisiin valtakunnalliseen tarpeeseen sosiaalihuollossa työskentelevän henkilöstön valmentamisesta. Tänä syksynä käynnistyi Kansa-koulun kolmas hanke. Olemme kehittäneet valmennusta ja sen sisältöä täysin sähköisessä oppimisympäristössä suoritettavaksi. Näin pystymme palvelemaan suurempaa sosiaalihuollon ammattilaisten joukkoa.

Sosiaalihuollossa on käytössä useita asiakastietojärjestelmiä ja asiakastietoja kirjaa lukuisa joukko eri ammattilaisia. Kirjaamisvalmennuksessa on kysymys äärettömän tärkeästä asiasta: sosiaalihuollon kirjaamisvelvoitteen täyttämisestä ja ammattilaisten valmentamisesta asiakastietomallin mukaiseen kirjaamiseen.

Auli Tiihonen, Essoten projektipäällikkö

Essotessa on otettu jo viime keväänä käyttöön sosiaalihuollon palvelutehtäväluokitus yhdessä asiakastietojärjestelmässä sellaisena, kuin järjestelmä sen mahdollistaa. Toisen tietojärjestelmän sisältämiä sosiaalihuollon asiakastietoja on kartoitettu lähes vuosi. 

Työ jatkuu edelleen ja samalla selvitetään, mitä kyseiseen tietojärjestelmään tehtävästä kirjaamisesta voidaan siirtää siihen toiseen järjestelmään, johon palvelutehtäväluokitus on pystytty rakentamaan. Tätä tehdään, jotta palvelutehtäväluokitus ja Kanta-asiakastietomalli saadaan organisaatiossa mahdollisimman laajasti käyttöön. Juridinen velvoittavuus tähän on viimeistään 1.1.2021 alkaen, joten aikaa ei ole hukattavaksi. 

Sosiaalihuollon tietojärjestelmätoimittajat päivittävät omia järjestelmiään Kanta-yhteensopiviksi vaiheittain ja Essotessa tämä on edessä heti vuoden vaihteen jälkeen. Uudessa järjestelmässä toteutetaan asiakastietomallin mukainen kirjaaminen, eli termit, käsitteet ja sanastot yhtenäistyvät. Tällöin järjestelmässä käytetään ainoastaan valtakunnallisesti yhdenmukaisia termejä. Ammattilaisille tulee paljon opeteltavaa ja esimerkiksi asiakastietomallin mukainen ASIA-asia vaatii uutta ymmärrystä. Muutoksissa tarvitaan vahvaa tiedonhallinnallista tukea uusien toiminta- ja kirjaamistapojen luomisessa ja käyttöönotossa.

Kirjaamisvalmennuksessa läpikäytävät asiat alkavat todentua ammattilaisille juuri nyt palvelutehtäväluokituksen käyttöönoton, kirjaamisalustan muuttumisen sekä tulevien järjestelmien päivitysten myötä. Tiedonhallinnan ja yksittäisen ammattilaisenkin näkökulmasta kirjaamisen muutokset ovat isoja, eivätkä kaikilta osin ollenkaan yksinkertaisia. Organisaatioissa tarvitaan jatkuvaa kirjaamisen kehittämistä, taitojen ylläpitämistä, kertaavaa koulutusta ja uusien ammattilaisten valmennusta. 

Kirjaamisen kehittäminen on kokonaisuus, joka edellyttää vahvaa organisaatioiden ja esimiesten sitoutumista ja resursointia. Yhteistyötä on tehtävä niin tiedonhallinnan asiantuntijoiden kuin substanssiammattilaisten kesken. Onnistumisen kannalta on tärkeää, että organisaatioista löytyy riittävästi innostuneita asiantuntijoita, jotka haluavat lisätä osaamistaan, osallistua kirjaamisvalmennuksiin ja olla mukana muutosten läpiviennissä. Heitä tarvitaan juuri tässä hetkessä, lähitulevaisuudessa ja myös uusia asiakastietojärjestelmiä rakennettaessa.

Auli Tiihonen toimii projektipäällikkönä Essotessa ja Päivi Malinen toimii ISOn aluekoordinaattorina Kansa-koulu III -hankkeessa.

Vaikuttavaa aikuissosiaalityön ryhmätoimintaa

Tiia Tuominen

Valmistuin kesäkuussa sosiaalityöntekijäksi Itä-Suomen yliopistosta. Tein pro gradu -tutkielmani yhteistyössä ISO SOS -hankkeen kanssa, ja graduni aihe oli aikuissosiaalityön osallistavan ryhmätoiminnan koettu vaikuttavuus. Tarkastelin asiaa kahden aikuissosiaalityön ryhmän osallistujien ja ohjaajien kokemusten pohjalta. Ryhmien osallistujat olivat noin 45–65-vuotiaita työelämän ulkopuolella olevia miehiä, joilla oli jonkinasteinen alkoholiongelma.

Olin kiinnostunut siitä, minkälainen ryhmätoiminta koetaan vaikuttavaksi osallistujien osallisuuden kannalta, ja minkälaisia vaikutuksia ryhmätoiminnalla on koettu olevan osallisuuteen. Tutkimusmenetelmänä käytin ryhmien osallistujien yksilöhaastatteluja, ohjaajien ryhmähaastatteluja sekä osallistuvaa havainnointia. Analyysimenetelmänä oli laadullinen sisällönanalyysi litteroiduista haastatteluista.

Tutkielmani osoitti, että vaikuttavaksi koetaan säännöllisesti jatkuva, noin viikon välein kokoontuva ja vapaaehtoinen ryhmätoiminta. Osallistujia ryhmässä saisi olla melko paljon. Yhdessä oleminen ja tekeminen, toiminnallisuus, heittäytyvät ohjaajat sekä osallistujien tarpeisiin perustuva toiminta koetaan tärkeinä asioina ryhmässä. Ruoanlaitto ja ruokailu, ulkoilu, pelailu, liikunta, puutyöt, käsi- ja jalkahoito, laulaminen sekä tuki viranomaisasioinnissa ovat toivottua ohjelmaa.

Ryhmätoiminnan koettiin vaikuttaneen positiivisesti osallistujiin. Ryhmä toi merkityksellistä tekemistä arkeen ja auttoi liikkeelle kotoa. Yksinäisyys väheni. Ryhmässä sai kavereita ja tutustui paremmin myös työntekijöihin, jolloin heidän kanssaan pystyi puhumaan avoimemmin. Ryhmästä sai tietoa ja ideoita sekä mielekkyyden, onnistumisen ja yhteisyyden kokemuksia. Ryhmän vaikutuksesta rohkaistui tekemään uusia asioita myös yksin ja oppi toimintaan sitoutumista. Elämänlaatu ja elämänhallinta vaikuttivat parantuneen, ja selviä päiviä tuli lisää. Yhdessä toimiessa pystyi puhumaan syvällisistäkin asioista, mikä toi oivalluksia.

Ryhmätoiminnalla oli siis havaittavissa positiivisia yhteyksiä asiakkaiden osallisuuteen. Tarkempaa vaikuttavuustietoa voitaisiin saada, jos ryhmätoiminnan asiakasryhmää verrattaisiin ei-ryhmätoiminnassa olevaan kontrolliryhmään ja arvioitaisiin myös pitkän aikavälin vaikutuksia.

Halusin tutkia aikuissosiaalityötä, koska olen ollut siitä pitkään kiinnostunut ja tehnyt aikuissosiaalityössä myös käytännön harjoitteluni. Valmistuttuani lähdin työskentelemään lapsiperheiden sosiaalipalveluihin, koska haluan kokemusta siitäkin sosiaalityön osa-alueesta. Uskon, että jossain vaiheessa tulen kuitenkin vielä työskentelemään aikuissosiaalityössä. ISO SOS -hankkeen ja graduprosessin myötä olen saanut sitä hetkeä varten arvokasta tietoa. Oli kiinnostavaa nähdä, millaista osallistavaa toimintaa aikuissosiaalityössä voi olla. Erityisesti oli kiva päästä kuulemaan asiakkaiden omia näkemyksiä palveluista.

Tiia Tuominen työskentelee sosiaalityöntekijänä Nokian kaupungilla.

Viitattu pro gradu: Aikuissosiaalityön osallistavan ryhmätoiminnan koettu vaikuttavuus

Absolutistina yliopistossa: kannustaako juhlimiskulttuurimme juomaan?

Siiri Timonen

Kaikki yliopistossa opiskelleet varmasti muistavat oman fuksisyksynsä, juomalaulut, vappukarkelot ja yhteisöllisen kuppien nostelun aina milloin missäkin. Yliopistossa tehdään korkeakoulututkinnon lisäksi vähitellen kultautuvia muistoja ainejärjestöjen järjestämissä juhlissa, joissa myös luodaan tulevaisuuden kannalta aina niin tärkeitä kontakteja. 

Kuinka sitten onkaan heidän laitansa, jotka eivät käytä ollenkaan alkoholia? 

Opiskelen yliopistossa nyt viidettä vuottani, ja olen tällä hetkellä kirjoittamassa graduani otsikolla: Absolutistiopiskelijoiden kokemukset yliopiston juhlimiskulttuurissa. Haastatteluista paljastuu, kuinka ulossulkevaa alkoholimarinoitu juhlimiskulttuuri voi yliopistossa olla. 

Osa haastateltavista kertoi, kuinka juhlissa on yksinkertaisesti pakko käydä, jos tahtoo luoda sosiaalisia suhteita muihin opiskelijoihin. Opintojen alussa ensimmäisellä viikolla on lähes joka päivä tarjolla jonkinnäköiset kissanristiäiset, jonne saattoi mennä tutustumaan toisiin aloittaviin opiskelijoihin. Juhlissa alkoholi on usein keskeisenä osana tarjoilua, ohjelmanumeroita ja mahdollisia palkintoja tai rangaistuksia. Piknikillä puistossa tai urheilutapahtumassakin paikalle tuleva opiskelija saattaa yllättyä siitä, että useimmilla paikalla olijoilla on tölkit kädessä. 

Haastatteluaineistostani löytyy paljon tarinoita siitä, kuinka ainejärjestöjen juhlissa on hauskaa ohjelmaa ja baarissa tanssitaan kavereiden kanssa aamuun asti ilman tippaakaan alkoholia. Opiskelijatoverit hyväksyvät absolutistien valinnat ja he voivat olla täysin mukana kaikissa juhlissa, ja heille löytyy aina alkoholiton vaihtoehto. Kolikon toisella puolella on valitettavasti myös tarinoita heistä, jotka ovat joutuneet pakottamaan itsensä ahdistaviin tilanteisiin sosiaalisuuden vuoksi, jotta he eivät jäisi ulkopuolisiksi. Ympärillä olevat ihmiset aina nettideiteistä baarien työntekijöihin asti ihmettelevät, miksi et käytä alkoholia. On heitäkin, jotka eivät yksinkertaisesti osallistu ollenkaan yliopiston opiskelijajuhliin, ja näin jäävät kaveriporukoiden ulkopuolelle.

Johtui alkoholittomuus sitten terveysvalinnasta, huonoista alkoholinkulutuksen esimerkeistä, tai vaikka uskonnollisesta vakaumuksesta, arviolta kymmenen prosenttia yliopisto-opiskelijoista ei käytä alkoholia, ja tämä luku on kasvamaan päin. Monet haastateltavani puhuivat kulttuurin muutoksesta, ja siitä kuinka paljon hyväksyttävämpää on olla raitis nyt verrattuna vanhempien opiskelijoiden kertomuksiin. Koen tämän itse vain positiivisena kehityksenä, vaikka tutkimuksessani tulee esille monia jäänteitä kulttuurista, jossa alkoholin juominen oli ainoa hyväksytty juhlimisen olomuoto. 

Siiri Timonen on yhteiskuntapolitiikan maisteriopiskelija Itä-Suomen yliopistosta.