tiistai 28. tammikuuta 2020

Oikeudenmukaisuutta työttömyysetuuksien maksuun


Sari Uotila työskentelee sosiaaliohjaajana Pieksämäen aikuissosiaalityössä.

Olen tehnyt marraskuussa 2019 kansalaisaloitteen siitä, että työttömyysetuus maksettaisiin työttömälle kerran kuukaudessa. Tällä hetkellä Kela maksaa työmarkkinatukea neljän viikon jaksoissa, yhteensä 13 erää vuodessa. Tämä on ongelmallista silloin, kun ihminen joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.

Nykyisen maksukäytännön myötä työtön saa jossakin kuussa täyden työmarkkinatuen kaksi kertaa. Jos tällaisessa tilanteessa joutuu hakemaan Kelasta myös perustoimeentulotukea, työttömyysetuus muunnetaan Kelan tekemässä perustoimeentulotukilaskelmassa asiakkaan tosiasiallisia tuloja suuremmaksi tietyn laskukaavan mukaisesti (kaavan mukaan kuukaudessa on keskimäärin 21,5 arkipäivää, joilta etuus maksetaan). Tämä käytäntö jatkuu niin kauan, kun työtön hakee yhtäjaksoisesti työmarkkinatukea ja perustoimeentulotukea. Jos työtön ei pysty säästämään tuota kolmannentoista erän työmarkkinatukea, hänen tulonsa huomioidaan siis laskelmassa tosiasiallista suurempina. Säästäminen jo valmiiksi pienistä etuuksista on vaikeaa.

Esitän kansalaisaloitteessa, että työttömyyspäivät ilmoitettaisiin Kelalle aina kuukauden 25. päivään mennessä ja hakija saisi työttömyysetuuden säännöllisesti heti seuraavan kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Näin työttömiä kohdeltaisiin samalla tavalla kuin palkansaajia – palkansaaja tietää tarkan, säännöllisen maksupäivän.

Olen työskennellyt sosiaalitoimistossa sekä kunnasta suoraan myönnettävän perustoimeentulotuen aikana, että tämän nykyisen mallin aikaan, jossa perustoimeentulotuki haetaan Kelalta ja täydentävä toimeentulotuki kunnan sosiaalitoimistosta. Olen keskustellut monen asiakkaan kanssa siitä, mistä työmarkkinatuki-erästä esimerkiksi vuokra maksetaan, kun tuen maksupäivä muuttuu koko ajan.

Jos Kelan työttömyysetuus maksetaan 23.10. ja seuraavan kerran 20.11., milloin 5.11. erääntyvä vuokra pitäisi maksaa? Maksaako asiakas marraskuun vuokran lokakuussa hänelle maksettavasta työmarkkinatuesta ja on rahaton seuraavaan työmarkkinatuen maksupäivään asti? Vai maksaako hän marraskuun alussa erääntyvän vuokran vasta 20.11, melkein kolme viikkoa myöhässä? Työttömyysetuuden maksupäivien vaihtelun seurauksena vähävaraiset pyytävät Kelaa maksamaan asumistuen omalle tililleen. Näin heillä on edes joku säännöllinen ja ennakoitava tulo alkukuukaudesta. Tämä taas edistää vuokrarästien syntymistä, jos asumistuki ei menekään välttämättä pelkästään vuokraan.

Työttömien keskusjärjestö ja ammattijärjestö Talentia ovat tiedottaneet kansalaisaloitteestani. Olen pyytänyt tiedotusapua ViaDia ry:ltä ja Hurstin avulta, jotka tekevät avustustyötä työttömien ja vähävaraisten parissa. Olen lähestynyt myös Helsingin Sanomien ja YLEn toimittajia, mutta tuloksetta. Tällä hetkellä kannatusilmoituksia on jätetty 600, kun niitä pitäisi saada 50 000. Keräys on käynnissä 1.5.2020 asti. Miten saada medianäkyvyyttä heikommassa asemassa olevien ihmisten asian ajamiselle?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti