kuvituskuva: pixabay |
Jutta Koskinen, asiantuntijatyön assistentti
Salla Airaksinen, suunnittelija
Anni Vänttinen, asiantuntijatyön harjoittelija
Salla Airaksinen, suunnittelija
Anni Vänttinen, asiantuntijatyön harjoittelija
Aikuisena ystävien
hankkiminen voi olla haastavaa. Toisin kuin lapsena, aikuisiällä ei ole
tavanomaista koputtaa naapurin oveen ja ehdottaa ystävyyttä, sillä olemmehan
saman ikäisiä. Monet ystävyyssuhteet usein saavatkin alkunsa työympäristössä,
koulussa tai harrastusten parissa. Enenevissä määrin kohtaamiset tapahtuvat
myös digitaalisten kanavien välityksellä. Mutta mistä ystäviä löytyy, kun elämä
on johdattanut näiden ympäristöjen ulkopuolelle?
Yksinäisyys ei ole
sama asia kuin yksinolo. Yksinäisyys tarkoittaa sosiaalista eristäytymistä ja
sosiaalisten suhteiden puuttumista, mikä on monelle pysyvämpi tila. Sosiaalinen
eristäytyneisyys lisää syrjäytymisen riskiä merkittävästi ja altistaa erilaisille
mielen- sekä kehon sairauksille (Karvonen, Kestilä ja Mukkila 2018, 98). Noin
joka yhdestoista 20–64 -vuotiaista tunteekin itsensä yksinäiseksi melko usein
tai jatkuvasti (Sotkanet).
Yksinäisyys ja
sosiaalinen eristäytyneisyys koskettaa monia aikuissosiaalityön asiakkaita,
mikä nousi esiin kun Jutta, Salla ja Anni ISOsta vierailivat syyskuussa
Etelä-Savoon aikuissosiaalityön ammattilaisten luona. Tukiverkosto puuttuu,
sosiaaliset tilanteet pelottavat ja tuottavat ahdistusta, omien asioiden
itsenäinen hoitaminen on hankalaa ja kokemus huonommuudesta voi olla voimakas.
Miten kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien aikuisten sosiaalista
osallisuutta sitten voitaisiin edistää?
Aikuissosiaalityön
työntekijät toivat esiin asiakkaiden tarpeen kaverille, joka tukisi arjessa ja
lähtisi mukaan uusiin tilanteisiin. Vapaaehtoisia aikuisten kaveritoimintaan on
kuitenkin heikosti tarjolla ja toimintaan osallistuvat eivät välttämättä kykene
sitoutumaan riittävän pitkäjänteisesti toimintaan, mikä voi estää
luottamuksellisten sosiaalisten suhteiden kehittymisen. Aikuissosiaalityön
asiakkailla on usein monenlaisia haasteita, minkä vuoksi tukihenkilönä tai
kaverina toiminen voi toisinaan edellyttää erityistä osaamistarvetta. Lisäksi
erästä työntekijää lainaten ”kaikki eivät halua maksettua kaveria”.
Aikuissosiaalityössä
on huomattu tarve avoimille kohtaamispaikolle, joissa aikuissosiaalityön
asiakkaat voisivat tavata ”diagnoosivapaassa” ympäristössä. Usein tiettyjen
sosiaalisten ongelmien ympärille rakentuvien vertaistukiryhmien rinnalle
kaivattaisiinkin enemmän kohtaamispaikkoja, jotka tavoittaisivat monenlaisissa
elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja voisivat sekä laajentaa että monipuolistaa
ulkopuolisuutta kokevien sosiaalisia verkostoja. Asukastuvat ovat esimerkki
tällaisista ympäristöistä, minne tullaan ihmisenä ja kuntalaisena eikä
esimerkiksi päihde- tai mielenterveyskuntoutujana. Kolmas sektori matalan
kynnyksen kohtaamispaikkoineen ja toimintoineen on tärkeä aikuisten
yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäjä.
Toisinaan matalakin
kynnys saattaa kuitenkin olla ulkopuolisuutta kokevalle liian korkea ylittää.
Kysymys kuuluukin, kuinka yksilökeskeisyyden kasvaessa kykenemme luomaan
areenoja erilaisten ihmisten kohtaamisille ja millä keinoilla saisimme kynnystä
entistä matalammaksi, jotta kaikkien olisi se helppo ylittää?