YTM, työnohjaaja
eläkkeellä Kuopion kaupungin lastensuojelupäällikön virasta
Olen saanut olla mukana lastensuojelutyössä melkein 40
vuotta. Aloitin väliaikaisena lastenhuollon tarkkailijana vuonna 1977.
Silloin voimassa oli vuoden 1936 lastensuojelulaki. Huostaanottoon
tuli ryhtyä, jos lapsen ”vanhemmat ovat kuolleet tai hylänneet lapsen” tai
”vanhemmat sairauden, ymmärtämättömyyden, juoppouden tai muiden sellaisten
syiden tai olosuhteiden takia eivät anna lapselle tarpeellista hoitoa ja
kasvatusta eikä siitä muutenkaan ole pidetty huolta”. Laki oli oirekeskeinen ja
painottui korjaavaan työhön. Siitä huolimatta jo 1970-luvun lopulla tärkeäksi
nousivat lapsen kasvuoloihin vaikuttaminen ja perhe- ja yksilökohtainen huolto.
Tämän päivän lastensuojelun tavoitteet ja tehtävät
kirjattiin vuoden 1983 lastensuojelulakiin, jota ajantasaistettiin vuonna 2008.
Nyt korostettiin ongelmien rakenteellista ehkäisyä. Alueellisia sosiaaliasemia perustettiin
ja yhdessä tekeminen oli arvossaan. Huomiota kiinnitettiin lasten kasvuoloihin,
ehkäisevään työhön ja avohuoltoon. Lapsen etu tuli keskeiseksi periaatteeksi ja
lapsen tarpeita alettiin arvioida. Lasten ja vanhempien oikeusturva vahvistui.
Kasvun ja kehittämisen vuosikymmenellä, 1980-luvulla, kotipalvelu
ja tehostettu perhetyö tukivat perheiden omatoimista suoriutumista ja lasten
kasvatusta. Henkilöstöä rekrytoitiin lisää ja perheissä tehtävälle työlle oli
aikaa. Minäkin ehdin sosiaalityöntekijänä pelata lasten kanssa tai tiskata
samalla, kun keskustelin vanhempien kanssa. Eri ammattilaiset tekivät työtä
yhdessä eikä ammattirajoista pidetty tiukasti kiinni.
Ymmärrys lasten ja lapsuuden näkökulmien esille nostamisen
tärkeydestä lisääntyi 2000-luvulla. Myös yksityisten sosiaalipalvelujen ja
järjestöjen asema vahvistui. Vuonna 2006 kirjoitin opinnäytetyössäni: ”Nyt on
päästy vaiheeseen, jossa lapsi ja lapsen asiakkuus aidosti tiedostetaan. Lapsen
tuottaman ainutlaatuisen tiedon merkitys tunnustetaan. Lastensuojelun
sosiaalityöntekijöillä on halu tehdä systemaattista ja mahdollisimman suureen
vaikuttavuuteen pyrkivää työtä lasten olosuhteiden parantamiseksi. Kiire ja
jatkuva työn paljous ovat ensisijaiset julkilausutut esteet työn sisällön
muuttamiselle…”
Lastensuojelun tarve johtuu yleisimmin lapsen lähipiirin
aikuisista tai kasvuympäristöstä. Nykyajattelun
mukaan avun ja tuen tulisi löytyä yleisistä perhepalveluista niin, ettei
lastensuojelun mukana oloa tarvitakaan. Perheessä oleva paha pitää kuitenkin nähdä
ja siihen pitää rohjeta tarttua.
Tulevaisuudessakin tarvitaan lastensuojelun osaajia,
jotta lasten ja heidän lähilähipiiriinsä riittävä tuki ja rohkaisu, välittäminen
ja turvallisuus, ymmärtävä ohjaus, rakentava palaute ja avoin vuorovaikutus
sekä sosiaalisen suhdeverkoston ylläpito ja suojelu toteutuvat vaikeimmissakin
tilanteissa. Pehmeitä arvoja kannattaa ylläpitää, sillä ”ihminen on ihmisen
toivo” kuten alkuaikojen työtoverini Maaria Leinonen runossaan totesi.
