Tiina Sotkasiira, tutkijatohtori, Itä-Suomen
yliopisto (vas.)
Eeva
Jokinen, professori, Itä-Suomen yliopisto
Eri puolella Suomea asuvien ihmisten suuret
terveys- ja hyvinvointierot ovat olleet esillä eri medioissa. Ratkaisuksi on
esitetty muun muassa uutta Pohjois-Karjala-projektia, jonka ideana olisi
palveluiden keskittäminen elinvoimaisiksi arvioituihin maakuntakeskuksiin.
Keskustelussa on otettu esiin muuttoliikkeen
vaikutukset palvelurakenteisiin. Yksinkertaistettuna: Siellä, missä ei ole
ihmisiä, ei ole juuri palveluitakaan.
Vähemmälle huomiolle ovat jääneet
palvelurakenteen vaikutukset muuttohalukkuuteen ja ihmisten arkeen.
Syrjäseudulla asuminen ei nimittäin nykypäivänä onnistu keneltä tahansa. Se
vaatii voimavaroja, joista kyky kyyditä itsensä ja läheisensä palveluiden
äärelle on yksi tärkeimmistä. Palvelut ja niiden puute asettavat ehtoja
esimerkiksi terveyspalveluiden käyttämiselle ja sitä kautta hyvinvoinnille.
Usein törmää väitteeseen, jonka mukaan
suomalainen aluepolitiikka perustuu koko maan asuttuna pitämiseen. Tutkimusten
valossa tämä ei pidä paikkaansa. Väite on pikemminkin retoriikkaa, jolla
perustellaan keskittämiseen perustuvaa aluepolitiikkaa. Reuna-alueita on jo
vuosien ajan tyhjennetty palveluista ja ihmisistä. Syrjäseuduilla
"lähipalveluihin", kuten kouluun, päiväkotiin tai terveyskeskukseen,
voi olla tuntien matka.
Siinä missä valtion toimintojen
hajasijoittaminen on osoittautunut hitaaksi ja poliittisesti araksi
kysymykseksi, palvelujen keskittämisestä pienemmistä yhteisöistä ja yksiköistä
suurempiin puhutaan melko tavalla luonnollisena kehityskulkuna. Valtio on
vetäytymässä keskuksiin. Syrjässä palveluja toteutetaan projektiluontoisesti
sekä kasvavassa määrin kolmannen sektorin toimesta.
Ajallemme on tyypillistä, että syrjäseutuja ei
nähdä itsessään tärkeinä paikkoina. Pikemminkin ne ovat muodostuneet kuvaksi
siitä, mitä niistä kaupunkiin verrattuna puuttuu. Tätä ajatusrakennelmaa on
syytä ravistella.
Aluepolitiikka ei ole todellisuutta
sellaisenaan. Kyse on aina kompromisseista ja tärkeysjärjestyksistä. Yksikään
uuden aluepolitiikan iskusanoista, kuten aluekeskukset, tietotalous ja
digitalisaatio, ei ole vain tulevaisuuden ilmiö, joka toteutuakseen
"vaatii" meiltä jotain tässä hetkessä. Ne ovat osa nykyistä kamppailua,
jossa neuvotellaan siitä, kuinka hyvinvointi järkeillään, keiden etuja ajetaan
ja keiltä otetaan pois.
Pohjois-Karjala-projekti syntyi 1970-luvulla
vastaamaan kansanterveyden ongelmiin. Nykyisen aluepolitiikan keskiössä ovat
paitsi sosiaali- ja terveyspolitiikka, myös työpolitikka, digitalous,
asuntopolitiikka, koulutuspolitiikka ja kulttuuripolitiikka.
Lisää aiheesta:
Armila, P., Käyhkö, M. & Halonen, T.
(toim.) 2016. Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä: Nuorten elämänraameja ja
tulevaisuudenkuvia harvaanasutulla maaseudulla. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.
Tedre, S., Pöllänen, S. & Voutilainen, M.
(toim.) 2016. Maaseudun näkökulmasta - tarkennuksia hyvinvointipalveluiden
muutoksiin. Joensuu: Kirjokansi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti