Kaislikossa suhisee – sote-kesän 2016 mietteitä

Saara Pesonen

ISO ry hallituksen vpj

perusturvajohtaja/tulosaluejohtaja

Savonlinnan kaupunki/Itä-Savon sairaanhoitopiiri

Sosiaali- ja terveyspalvelut koskettavat meitä kaikkia jossain elämänvaiheessa – vähintäänkin aivan elämän alussa ja ihan lopussa. Usein palveluja tarvitaan myös siinä välissä enemmän tai vähemmän odottamatta. Näissä tilanteissa ihminen on monesti hauraimmillaan ja haavoittuvimmillaan.  Sen vuoksi ei olekaan yhdentekevää, minkälaista sosiaali- ja terveysalan tulevaisuutta rakennetaan.

Valinnanvapaus ja maakuntahallinto ovat oletettavasti nyt niitä olennaisia demokratiaan kuuluvia poliittisia linjauksia, joitten kanssa sote-alalla elettäneen tulevat vuosikymmenet. Alivaltiosihteeri ja sote-uudistuksen projektinjohtaja Tuomas Pöysti totesi taannoin haastattelussa, että aivan kaikki kuntajohtajatkaan eivät vielä ymmärrä sitä, että kunnilla ei kohta ole varsinaista roolia sote-palveluiden tuotannossa.

Lomakauden jälkeen toimijat teroittavat kyniään ja antavat lausuntonsa uusista lakiesityksistä ja linjauksista. Sen jälkeen asiat etenevät ajallaan eduskunnan käsittelyyn.

Minäkin, kohta jo sote-veteraani, odotan sitä maailmaa, jossa kustannustehokkaat palvelut ovat sujuvuudessa vertaansa vailla.  Ja aikaa, jolloin jokainen palvelua tarvitseva saa sen, minkä kohtuudella tarvitsee. Että asiakkaalle ja potilaalle sanotaan ystävällisesti päivää ja kysytään, kuinka voin palvella. Ja että vielä palvelun tai hoidon tarjoamisen jälkeen soitetaan perään ja kysytään, kuinka voit. Ja että palvelua ei tarvitse odottaa kuukausia, jos tarve hyvinkin olisi ihan nyt saman tien. Ja että elämä voisi jatkua mahdollisimman kitkattomasti. Ja byrokraattinen järjestelmä olisi muisto vain.

Tähän suuntaan yksityinen sektori on kirittänyt julkisia palveluita jo hyvän tovin. Tähän asti julkinen toimija on kuitenkin ollut niin sanotusti niskan päällä, kun sillä ovat taskussaan kiistaton valta, vastuu ja rahat. Tähän tulee muutos, ja käänne on jo tapahtunut. Sote-kentällä käy kova kuhina juuri nyt, kuunnelkaa vaikka. Ketterimmät ovat todennäköisesti jo jossain muualla kuin kuntien virastoissa.   

Olen tulevaisuuden uskolla kyllästetty. Kysyn silti, muistetaanko tässä kehityksen tiimellyksessä nekin olennot, joiden elämä ei mene niin kuin Strömsössä – luovasti ja siistin suunnitellusti? Onko sosiaalialan kokenut ja viisas väki tuonut – ja saanut tuoda – asiantuntemuksellaan ja tietämyksellään esille ne karikot, joita edessä saattaa kaikesta hyvästä ja jopa kansalaisen valinnanvapaudesta huolimatta olla?  Jos ei, niin nyt lienee korkea aika olla äänessä.