keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Vastavuoroisuutta työssäoppimisesta


Mirva Väisänen (oik.) on sosiaalityön opiskelija, joka suoritti viiden viikon työssäoppimisjakson Kainuun sotessa. Anne Tuikka on hanketyöntekijä ISO SOS -Kainuun osahankkeessa, ja toimi Mirvan työssäohjaajana. 

Mirva kertoo ajatuksistaan ja kokemuksistaan työssäoppimisjaksolta: Hain työkokeilupaikkaa sosiaalitoimesta, ja se järjestyi Tolokusti Sotkamossa -työllisyydenhoidon hankkeen kautta. Olen koulutukseltani sosiologian maisteri ja suoritan nyt sosiaalityön aineopintoja Jyväskylän yliopiston avoimessa väylässä. Hakeuduin sosiaalialalle, koska haluan auttaa ihmisiä. Olen toiminut myös Amnesty Internationalin Kuopion paikallisosastossa, jossa edistetään ihmisoikeuksia. 

Käytännön työ on opettavaista. Kokemuksen saamista varten Kainuun soten Sotkamon aikuissosiaalityöstä avautui paikka pohdiskelevalle, rauhalliselle nuorelle naiselle. Räätälöimme työkokeilun aikuissosiaalityön, päihdetyön, ajanvarauksen ja välitystilin hoitajan kanssa. Tavoitteena oli, että saisin mahdollisimman monipuolisen ja realistisen kuvan sosiaalityöstä ammattina. Samalla kokemus avaisi ja vahvistaisi käsitystä aikuissosiaalityöstä auttamistyön ja kehittämistyön näkökulmasta. Työpaikkana Sotkamon sosiaalitoimisto olikin mielestäni joustava, informatiivinen ja tehokas organisaatio, jossa opiskelijat otetaan mieluusti arkeen mukaan.

Odotin työkokeilulta saavani uusia kokemuksia ja hyvien ihmisten tekemisestä oppimista. Oli rikastuttavaa nähdä työntekijöiden erilaiset työotteet, jotka pohjautuivat kaikki vahvaan asiantuntijuuteen vaikeissakin asiakastilanteissa. Näin, miten sosiaalityön arjessa pääsee auttamaan ja tukemaan ihmistä. Myös työn tutkimuksellisuus kiinnostaa minua henkilökohtaisesti.

Anne kertoo, että työssäoppijan läsnäolo on ollut työssäohjaajalle ammatillisesti rikastuttavaa. Sosiaalityössä tulee jatkuvasti kehittää omaa ajattelua, koska työ kytkeytyy jatkuvaan asioiden ja tilanteiden vertailuun ja arviointiin. Mirvan pohdiskeleva asenne jäi puhuttelemaan.  Pohdiskelua tulisi vahvistaa omassakin työorientaatiossa, koska rakenteelliseen sosiaalityöhön sisältyy tutkimuksellisuus. Pohdiskeleva ote kytkeytyy myös kahden subjektin väliseen dialogiseen suhteeseen, kuten tässä oppijan ja ohjaajan suhteessa. Ilahdutimme ja havahdutimme toisiamme vastavuoroisesti.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti