torstai 16. maaliskuuta 2017

Ikäystävällinen yritys vastaa ikäihmisten tarpeisiin


Arja Jämsén työskentelee Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa yksikön johtajana ja Tuula Kukkonen yliopettajana Karelia-ammattikorkeakoulussa.

Kevään aikana ilmestyy Jämsénin ja Kukkosen kirjoittama julkaisu Ikäystävällinen yritys – senioriasiakkaat tulevat! Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisusarjassa.


Kävelepä päivällä kauppakeskuksen käytävillä. Ketä näet: ikäihmisiä ostoksilla, kahvittelemassa, kevään muotia tai kirjoja tutkiskelemassa. Entä teatterissa? Laivaristeilyllä, kuntosalilla, runoillassa? Sama juttu. 

Tänä syksynä Suomen kaikkien aikojen suurin ikäluokka täyttää 70 vuotta. Ikäihmisten määrä ja osuus väestöstä kasvavat, mutta kysymys ei ole pelkästään siitä. Nykyiset ja varsinkin tulevat ikäihmiset ovat elämäntavoiltaan ja kulutustottumuksiltaan perin toisenlaisia kuin vanhukset, joihin olemme menneillä vuosikymmenillä tottuneet. 

Millainen kuva meillä on nykyajan ikäihmisistä ja heidän elämästään? Entä tulevaisuus: Tunnistammeko yksilölliset ja vaihtelevat tarpeet ja unelmat vai näemmekö mielikuvissamme tasaisen harmaapäisen joukon hiljalleen rollaattoriaan työntelemässä? 

Väitämme, että ikäystävällisyys voisi olla yrityksille valttikortti. Millainen on ikäystävällinen yritys? Se ottaa ikäihmiset huomioon yhtenä kasvavana asiakasryhmänä, osaa lähestyä heitä ja tarjota heille kohdennettuja palveluja. Kehittämällä omaa palvelua, tuotteita ja markkinointia ikäystävälliseksi yrityksellä on mahdollisuus kasvattaa asiakaskuntaa ja liikevaihtoa. 

Ikäystävällisessä yrityksessä yhdistyy kaksi eri suunnasta tulevaa näkökulmaa. Lähtökohtaa voi kuvata sekä eettiseksi että arkisen käytännölliseksi. Yhtäältä ikäystävällisen ajattelussa korostuu liiketaloudellinen, yrityksen hyötyä korostava ajattelu. Toisaalta ikäystävällisyys on myös käyttäjälähtöistä ja nousee ikäihmisten tarpeista: Ikäihmiset saavat sitä kautta parempaa palvelua ja tarpeisiinsa sopivia palveluita ja tuotteita. Ikäystävälliset yritykset voivat parhaimmillaan vahvistaa ikäihmisten toimintakykyä, omatoimisuutta, itsemääräämistä ja hyvinvointia. 

Yritykset tarvitsevat uutta ikäymmärrystä palvelujen, tuotteiden ja markkinoinnin suunnittelussa ja kohdentamisessa. Ikäystävällinen asiakaspalvelu huomioi sekä iän että ikäihmisten moninaisuuden ja yksilöllisyyden. Yritys tuntee ja tunnistaa asiakaskuntansa ja heidän tarpeensa. Asiakasymmärrystä löytyy ikäihmisiltä itseltään. Heitä kannattaa kuunnella esimerkiksi asiakasraatien kautta.

Suomessa ikäystävällinen liiketoiminta, ’Age-Friendly Business´ -ajattelu on vielä vähäistä. Maailmalta löytyy kuitenkin aktiivisia yrityksiä ja yritysverkostoja, jotka hyödyntävät ikäystävällisyyden ideaa liiketoiminnassaan. Juju on siinä, että näissä verkostoissa markkinaosaamiseen yhdistyy sopivalla tavalla yhteiskunta- ja sosiaalitieteellistä tietämystä. EU:n piirissä ´silver economyn´, vanhuustalouden, arvioidaan olevan merkittävä tulevaisuuden kasvuala.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti