Ammattilaiseksi oppimassa –työharjoittelun ohjauksella on merkitystä!

Uusimmassa Talentia-lehdessä (6/2023) oli juttu sosiaalialan opiskelijoiden ohjaamisen merkityksestä ja tärkeydestä. Tällä hetkellä työpaikat ottavat opiskelijoita vastaan vaihtelevasti. Haluttomuus ottaa opiskelijoita vastaan saattaa johtua sosiaalityön kiireestä ja paineesta, jolloin opiskelijan ohjaaminen voi tuntua ylimääräiseltä rasitukselta. Käytännön työ ja ohjaus ovat kuitenkin keskeisiä opiskelijan ammatillisen kasvun kannalta. Lisäksi sillä vaikutetaan tulevaan työssäjaksamiseen, työhyvinvointiin ja sitoutuneisuuteen. Työpaikoille opiskelijat antavat vastavuoroisesti uutta tietoa ja epäilemättä onnistuneesti sujunut ohjaaminen on työpaikalle myös rekrytointivaltti.

Jutun siivittämänä ajatukset vaelsivat noin viidentoista vuoden takaiseen aikaan, jolloin itse tein sosionomiopintoihini kuuluvia harjoitteluja. Opiskelijan näkökulmasta aika oli jännittävää ja haltuun otettavat asiat tuntuivat isoilta ja pelottavilta. Tunnelma tiivistyi entisestään opintojen loppupuolella, kun työelämän vastuut ja velvollisuudet alkoivat lähestyä entistä konkreettisemmin. Opiskelijaroolin tarjoama suoja ei palvelisi enää pitkään ja seuraavaksi olisi oltava valmiina työelämään.

Erityisen kirkkaassa muistissa on viimeinen harjoittelujakso pienen kunnan sosiaalitoimistossa. Muistan, kuinka mieleni teki ennemmin kirkua ja juosta karkuun, kuin ottaa työelämän härkää sarvista. Jälkeenpäin ajatellen on helppo huomata, mikä merkitys minulle tuolloin oli harjoittelun ohjaajan ohjaamisella ja rohkaisemisella. Ohjaajani loi minulle positiivisen ja turvallisen olon, kannusti ja oli myös itse persoonana aito ja helposti lähestyttävä. Hän rohkaisi tekemään itse, mutta samalla turvasi ja suojeli vasta nupullaan olevaa ammatillisuuttani. Varmaan on hänen ansiotaan, että ylipäätään olen vielä alalla.

Valtaosaltaan harjoittelujen kokemukset ovat varmasti positiivisia. Päinvastaisista kokemuksista on ikävä lukea ja kuulla. Erityisen raskaaksi sosiaalialan opiskelijat ovat kokeneet liian suuren vastuun, yksin jäämisen, eettisiin kysymyksiin liittyvät ristiriidat sekä harjoittelupaikan kyynisen ilmapiirin. Ohjauksessa ja ohjaajissa on myös isoja eroja. Pahimmissa tapauksissa opiskelijat ovat joutuneet paikkaamaan henkilöstövajeita tai muuten kantaneet isoa vastuuta tahtomattaan.

Pelkoa ja epävarmuutta kokee jokainen sosiaalialan opiskelija jossakin vaiheessa työuraansa. Eettinen vastuu alalla on kova ja se vaikuttaa työn kuormittavuuteen. Erityisen kovilla ollaan uran alkuvaiheessa. Opiskelijoiden ja vasta alalla aloittaneiden ammatillisuutta olisi vahvistettava järjestelmällisesti riittävän ohjauksen ja tuen avulla. Avoimuus, vuorovaikutteisuus ja mentoroiva työote ovat avainasemassa ja niiden toteutumiseen olisi voitava kohdistaa riittävästi resursseja.

Omalta osaltani haluan vielä esittää kiitokseni sille arkisen sosiaalityön sankarille, joka aikanaan valoi uskoa minuun harjoittelun ohjaajan ominaisuudessa. Kiitokset haluan myös lähettää kaikille, jotka ovat minua vuosien varrella tukeneet ja antaneet aikaansa kiireisen työn keskellä.

 

Viittaus: Lisää osaamista harjoittelijoiden ohjaukseen. 2023. Talentia 6/2023. 3.10.2023 s. 17–19

Kirjoittanut: Mari Nousiainen

Miten käy alueille, joilla ei ole liikennevaloja?

Sote-palvelujen uudistus on vaikuttanut palvelujen tuottamiseen hyvinvointialueilla. Maaseudulla muutos on näkynyt ehkä eniten. Tällä hetkellä kansalaiset ja alan ammattilaiset kantavat suurta huolta alueen palvelutason heikkenemisestä. Sosiaalihuolto on jäänyt keskustelussa terveydenhuollon varjoon, mutta edelleen ihmisten, perheiden ja yhteisöjen sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä on kyettävä edistämään ja ylläpitämään siellä, missä ihmisetkin asuvat. Maaseutua ei tule unohtaa ja sosiaalityön näköalapaikka on kyettävä säilyttämään myös alueilla, joilla ei ole liikennevaloja.

Nähdäänkö maaseudun sotepalvelujen tuottaminen taakkana, jota isommat alueet kannattelevat? Harvemmin esille pääsevät maaseudun vahvuudet; joustavat, kekseliäät ja monialaisuutta vahvasti hyödyntävät rakenteet, joiden varaan mm. sosiaalipalvelut ovat rakentuneet vuosikymmeniä. Rakenteet ovat olleet isoihin organisaatioihin nähden kevyemmät ja ketterämmät. Sosiaalialan työntekijän näkökulmasta tämä on tarkoittanut luontevia vaikuttamisen mahdollisuuksia rakenteellisen sosiaalityön tasolla, jalkautumista yhteisöihin sekä monialaista yhdessä tekemistä eri toimijoiden kesken.

Maaseudun ja sosiaalityön yhtälössä toisiinsa kietoutuvat sosiaalityö, paikallisuus ja kulttuurisuus, jonka reunuksena toimivat maantieteelliset sekä taloudelliset ja poliittiset reunaehdot (2016, 46). Esimerkiksi lapsi- ja perhepalveluissa on sektorirajat ylittävää yhdessä tekemistä harjoiteltu jo pitkään useilla pienemmillä paikkakunnilla. Kirjallisuudessa sitä kutsutaan monitoimijuudeksi, mutta meillä maalla se on myös ollut reunaehtojen edellyttämä välttämätön pakko.

Rakenteellisen uudistuksen tavoitteena on ollut kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja vahvistamalla palvelujen yhdenvertaista järjestämistä. Maaseudun näkökulmasta tavoite jaettiin ilolla ja toiveena on ollut saada helpotusta yksinäisen työn tekemiseen sekä osaamisen ja asiantuntijuuden vahvistumiseen. Uudistuksen uskottiin myös mahdollistavan uudenlaisen, kuntarajat ylittävän maaseutusosiaalityön muodon syntymisen. Ajatus korpisossujen rintaman vahvistumisesta yhdessä jaettujen teemojen ympärillä oli innostava. Pelkona kuitenkin oli, että aiemmin hyvin itsenäinen ja luova työ saa tarkkoja muotoja, sääntöjä ja lisää byrokratiaa, jotka valuvat ylhäältä alaspäin, ilman reuna-alueiden kuulemista. Tässä vaiheessa uuden organisaation alkutaivalta näyttää siltä, että maaseudulla työskentelevien ammattilaisten asiantuntemusta ei ole otettu käyttöön odotetulla tavalla. Uhkana on, että alueille liittyvät ominaispiirteet ja vahvuudet jäävät huomiotta.

Maaseutua ei tule nähdä taakkana tai kehityksen riippakivenä, päinvastoin. Maaseudulla on kaikki edellytykset toimia sosiaalipalvelujen järjestämisen aallon harjalla, kokeilla ja ottaa käyttöön näyttöön perustuvia malleja sekä hyödyntää alueen asukkaiden ja työntekijöiden tieto, taito ja osaaminen osana rakenteiden kehittämistä. Kokonaisvaltaisella maaseutusosiaalityöllä on oma tärkeä tehtävänsä olla tuottamassa ja ylläpitämässä arvokeskustelua monimutkaisessa yhteiskunnallisessa ajassa, jotta maaseudulla asumisen oikeus mahdollistuu (Kilpeläinen 2016, 89).

Kilpeläinen, A. 2016. Teknologiavälitteisyys kyläläisten arjessa. Tutkimus ikääntyvien sivukylien teknologiavälitteisyydestä ja sen rajapinnoista maaseutusosiaalityöhön. Lapin yliopisto. Rovaniemi. Viitattu 25.9.2023. (linkki avautuu uuteen ikkunaan)

Kirjoittanut: Mari Nousiainen