Uunituoreen sosiaalityöntekijän ajatuksia

Anna-Reeta Buchen työskentelee sosiaalityöntekijänä Rautalammin kunnassa.

Aloitin sosiaalityön opinnot syyskuussa 2015 Itä-Suomen yliopistossa yhdessä 64 muun fuksin kanssa. Meitä opiskelijoita oli kirjava joukko: tuoreita saman kevään ylioppilaita, nuoria ja vanhempia oman alansa etsijöitä ja sosionomeja, joilta ammattihenkilölain voimaan tultua edellytettiin maisterin tutkintoa voidakseen työskennellä sosiaalityöntekijänä. Naisvaltainen ala, totesin – 62 naista ja kaksi miestä.

Minulle ammatinvaihto terveyden vuoksi oli välttämätöntä, koska olin tullut työkyvyttömäksi aiempaan ammattiini. Yhteiskuntatieteet kiinnostivat jo nuorempana, mutta tie vei toiselle uralle. Sosiaalitieteitä opiskelin työn ohessa avoimessa yliopistossa. Kaupan alalla ehdin työskennellä lähes 20 vuotta, tuloshakuisuus ja kannattavuusajattelu olivat selkäytimessä. Koulutusaloja vertaillessani päättelin, että sosiaalityössä voin vaikuttaa yhteiskunnallisesti.

Uudesta sosiaalihuoltolaista minulla ei vielä hakuvaiheessa ollut hajuakaan. Sosiaalityön johdatuskurssilla kävimme vierailulla Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISOssa. Tarja Kauppila esitteli rakenteellisen sosiaalityön merkitystä uudessa sosiaalihuoltolaissa. Sillä hetkellä tiesin, että olen opiskelemassa oikealle alalle: sosiaalityöntekijänä voi ja pitää ihan oikeasti vaikuttaa ja tuottaa vaikuttavuustietoa työstä.

Tutustuin opintojen aikana muihin aikuisopiskelijoihin. Yhteistä meille oli se, että opinnoissa pystyimme hyödyntämään elämänkokemusta, aiempaa työhistoriaa, kokemuksia hyvinvointivaltiosta ja muistoja lamasta. Monelle meistä työn merkityksellisyys on suurempi motiivi kuin ansiotaso tai urakehitys. Sain myös nuorempia elinikäisiä ystäviä ja ymmärsin, kuinka erilaisessa maailmassa he nuoruuttaan elävät. Yhdessä juostiin Kauppakadun Improssa ja pelattiin juomapelejä. Olin ainoa, jolla ei siinä porukassa ollut tatuointia!

Viimeisen kahden vuoden ajan olen työskennellyt opintojen ohessa erikoissairaanhoidossa sosiaalityöntekijän sijaisuuksissa. Omasta sairastamisen kokemuksesta ja taistelusta kasvotonta työeläkeyhtiötä vastaan on ollut suuri etu. Sitä oppia en olisi mistään kirjasta voinut ammentaa. Opintojen aikana tein yhteistyötä ISOn kanssa. Minulle avautui näköaloja sosiaalisen kuntoutuksen, aikuissosiaalityön kehittämisen ja vaikuttavuuden teemoihin. Niistä aineksista gradukin syntyi. ISO kiitos kaikille ISOn ja ISO SOS -hankkeen väelle!

Olen juuri aloittanut sosiaalityöntekijän virassa. Työhaastattelussa maaliskuun alussa en vielä tiennyt, millaisessa yhteiskunnallisessa ja globaalissa kaaoksessa hihani käärin tuoreena, kirkasotsaisena sosiaalityöntekijänä. Haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden elämään Covid-19 aiheuttaa ennennäkemättömiä ja pitkäkestoisia haasteita. Tuen ja avun tarpeessa olevien määrä tulee lisääntymään. Tähän tilanteeseen minulla ei ole elämänkokemusta eikä kurssikirjoja luettuna. Mutta luotan siihen, että olen laillistettu sosiaalityöntekijä, minulla on valmius toimia. Minä pärjään kyllä. Niin on pärjättävä kaikkien kollegoidenkin.

Toivo ihmisessä

Tarja Kauppila:

Kun ihan ensimmäiset virusuhkan matkustusrajoitukset iskivät arkeen, muistan, että se tuntui vain hetken ja vain hieman hankalalta. Silloin postasin Facebook-sivulleni yhdestä pelastuksesta, joka on mielikuvitus. Edelleen voi yhdessä muistella kaikkia jo tehtyjä hauskoja reissuja, edelleen voi suunnitella tulevia.

Mutta päivä päivältä virusuutiset ovat synkentäneet ankarasti niin näkymiä kuin mieltä. Silmät täyttyvät kyynelistä, kun katsoo kuorma-autojonossa verkkaasti viimeistä vaellustaan tekeviä italialaisia ja suojavarustuksissaan pää painuksissa itkeviä väsyneitä hoitajia. On surua, on huolta, on hätää – kaukana ja ihan lähelläkin jo. Miten selviydymme?

Useimmilla meistä on koti, johon suojautua. Useimmilla meistä on läheisiä, joihin turvautua. Kaikilla ei ole, ja velvollisuutemme on pitää yhdessä huolta niistä ihmisistä, jotka ovat nyt kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa. Tähän pystymme kyllä!

Tänään ajattelen niin, että tässä vuoden lopulle menee, ennen kuin päiväjärjestykset oikenevat kriisiasennosta. Ja pitkään sen jälkeen korjannemme kaikkea sitä, mitä emme voineet virukselta ja sen seurausvaikutuksilta varjella. Valitettavasti. Mistä toivoa tulevaan? 

Sähköposti kertoo juuri esimerkiksi siitä, että Euroopan komissio on hyväksynyt päivityksen, joka kohdentaa Horisontti 2020-ohjelmalla 47,5 miljoonan euron rahoituksen koronaviruksen torjumiseksi. Jo 17 hanketta ja 136 tutkimusryhmää ympäri EU:ta työskentelee kehittääkseen rokotteita, uusia hoitomenetelmiä ja viruksen leviämisen estämiseen tähtääviä lääketieteellisiä järjestelmiä. Ihmiset sentään yrittävät!

Sosiaalialan asiantuntemustakin tarvitaan vielä monessa - maalla, merellä ja ilmassa. On rohkeasti otettava käyttöön kaikki se osaaminen, jota meillä on.  On myös yhdessä varmistettava, että parhainta mahdollista osaamista kehitetään koko ajan. Nyt emme totisesti voi jäädä tuleen makaamaan. Keinoja on pohdittava, yhteyttä on pidettävä, toimiin on tartuttava. Hankeavustuksiakaan ei ole varaa sivuuttaa, vaikka kuinka perustyö paineistaa monia. Tässä asiantunteva kehittäjäkaarti, viisas johtoporras ja vastuullinen päätöksentekijä tekevät kaikki parhaansa, eikö niin?

Mielikuvitustakin meiltä kaikilta nyt kysytään, kun kohdataan paljon myös sellaista, mitä ei ole koskaan aikaisemmin arjessa kohdattu. Ja luovuuttahan löytyy, eikö vain? Voimia tähän arkeen meille kaikille!

Sosiaaliala tarvitsee kehittämistä poikkeusoloissakin

Anne Surakka, erityisasiantuntija, tiedolla johtaminen, ISO

Muutama kuukausi sitten vuosi vaihtui ISOssa juhlallisissa tunnelmissa: ISO SOS -hanke oli juuri saatu päätökseen ja kätemme olivat kukkuroillaan kehittämistyön hedelmiä. Asiakkaiden osallisuuden edistämiseen ja vaikuttaviin aikuissosiaalityön kokeiluihin keskittyneessä työssä päästiin tavoitteisiin ja osin ylitettiinkin ne kirkkaasti. Hankkeessa mukana olleet Etelä-Savon ja Kainuun aikuissosiaalityöntekijät näkivät mittarien käytön hyödyt asiakasprosessien tukemisessa, jalkautumisten luomat mahdollisuudet ihmisten kohtaamisen ja palveluiden saavutettavuuden parantamisessa sekä erilaisten ryhmätoimintojen voimaannuttavat vaikutukset. 

Juhlahumusta huolimatta ilmassa oli myös häivähdys huolta. ISO SOS -hanke oli luonut mahdollisuudet työ- ja toimintakulttuurin muutokselle alueilla, mutta samalla luonnollisesti kirkastanut meille sitä, miten paljon kehitettävää meillä vielä olisi edessämme.  Esimerkiksi rakenteellisen sosiaalityön ymmärrys vahvistui hankkeen aikana selvästi, mutta sen käytännön toteutukseen vaadittavaa aikaa tai yhteistä strategiaa meillä ei vielä ollut, saati riittävästi välineitä ja osaamista tiedon keruuseen tai välittämiseen. Selvää kuitenkin oli, että sosiaalihuollon toimintaedellytysten ja tiedolla johtamisen, työn laadun ja vaikuttavuuden, kustannusten hillitsemisen sekä työhyvinvoinnin kannalta tarvitsisimme jatkossa nimenomaan rakenteellisen työn kehittämistä. 

Kun viime syksynä aloitimme uuden hankkeen valmistelut, alueellamme oli laajasti kiinnostusta rakenteellisen työn kehittämiseen. Kuntatalouden näkymien jatkuvasti heikentyessä ja valtion kärkihankkeiden viivästyessä mahdollisuutemme valjastaa tuo innokkuus uutta luovaksi yhteistyöksi näytti karkaavaan ulottuviltamme. Sitoutuneiden kehittämiskumppaniemme ja maakuntiemme tarpeita ymmärtävän rahoittajan tuella pystyimme kuitenkin laatimaan hienon SOSRAKE-osaamisverkoston hankesuunnitelman rakenteellisen sosiaalialan työn kehittämiseksi. Jäimme jännittyneinä odottamaan kolmen maakunnan sihteeristöjen ja yhteistyöryhmien päätöstä rahoituksesta.

Viime viikkojen poikkeusolojen aiheuttamat pelot hälvenivät hetkeksi hankkeen rahoituksen varmistuttua 25.3. Ajattelimme toki, että ensisijaista on nyt huolehtia kaikkien terveydestä ja turvallisuudesta – sosiaalialan toimijoina näemme, miten eri syistä heikossa asemassa olevien ihmisten hätä on pahentunut päivä päivältä. Samalla tiesimme, että tänäkin aikana ja erityisesti tästä kaikesta toipuessamme tarvitsisimme myös toivoa ja eteenpäin suuntaavia tekoja. 

Lähipäivinä selviää pystytäänkö jo rahoituksen saanutta SOSRAKE-työtä aloittamaan, vai päädytäänkö siihen, ettei kehittämiselle ole näissä olosuhteissa tilaa. Sydämestäni toivon, että tämä mahdollisuus suodaan ja jatkossa meillä on enemmän osaamista ja välineitä, joita niin kipeästi tarvitsemme ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä ja paremman tulevaisuuden luomisessa. Tässä ajassa meiltä vaaditaan entistä enemmän sisua ja rohkeutta puolustaa näitä tärkeitä asioita – nyt ei luovuteta!

Huomenna on uusi päivä

Anne Frimodig työskenteli Pohjois-Karjalan LAPE-muutosagenttina vuosina 2016–2019. Tämän vuoden alusta lähtien hän kertoo olevansa väljähtänyttä aamukahvia nauttiva väitöskirjatutkija.

Lapsi- ja perhepalvelujen kehittämistä on tehty vuosikausia aina senhetkinen yhteiskunnallinen tilanne ja arvomaailma huomioiden. Näin jokaisesta aikakaudesta on muodostunut oma ja ainutlaatuinen kokonaisuutensa.

Kun puhutaan lapsista ja heidän tarpeistaan, on kai sanomattakin selvää, että heidän hyvinvointinsa on meidän kaikkien etu. Tältä osin vuosina 2017–2018 toimeenpantu valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) oli erityinen – sen suurena tavoitteena oli lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistuminen sekä palvelujen painopisteen siirtyminen ennaltaehkäisyyn ja mahdollisimman varhaiseen tukeen.

Erityinen oli myös vuosi 2019, jolloin muutosohjelman aikana tehtyjä toimenpiteitä juurrutettiin maakunnissa sekä rakennettiin johtamisen alueelliset LAPE-akatemia -valmennuskokonaisuudet. Nämä valmennuspäivät tarjosivat maakuntien johtavassa tai päättävässä asemassa oleville uudenlaisen ja hallintorajat ylittävän verkostomaisen johtamisen rakenteen, jossa pureuduttiin myös palvelujen vaikuttavuuteen.

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma jatkuu vuosina 2020–2022 uuden hallitusohjelman myötä osana Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmaa. Alueellisen kehittämisen painopisteet on rakennettu kolmeksi kokonaisuudeksi, jotka ovat perhekeskukset ja varhainen tuki arjessa sekä matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut. Lastensuojelun kehittämiskokonaisuuteen on tulossa erillinen rahoitushaku lupausten mukaan jo maaliskuussa.

Mielenkiinnolla jään nyt seuraamaan sitä, miten uuden hallitusohjelman tavoitteet konkretisoituvat eri maakunnissa tulevaisuuden kehittämisen painopisteiksi ja miten aikaisempaa kehittämistyötä hyödynnetään uudessa hankehaussa. Näkemykseni mukaan kuntien ja maakuntien haasteellisissa taloudellisissa tilanteissa ei ole mahdollisuutta löysätä eikä jättää aikaisempaa kehittämistyötä huomioimatta. Jos näin tehtäisiin, se olisi silkkaa hulluutta!

LAPE-muutosohjelman aikana Pohjois-Karjalassa kehitettiin onnistuneesti asiakaslähtöisiä palveluja ja toimintoja myös asiakkaan tarpeita kuulemalla. Olen erityisen iloinen Lapset puheeksi -mallin vahvasta kouluttamisesta alueellamme sekä systeemisen lastensuojelun aloittamisesta. Näiden lisäksi tämän vuoden laajemmaksi kehittämistyön painopisteeksi on valittu vastuutyöntekijämallin kehittäminen. En tohdi unohtaa myöskään joidenkin kuntien innostusta hakeutua UNICEFin lapsisystävällinen kunta -malliin tai ottaa kunnissa päätöksenteon tukesi käyttöön lapsivaikutusten arviointi.

On tärkeää muistaa se, että kukaan ei tee työtä yksin, vaan siihen tarvitaan jokaisen panosta. Kiitän Teitä kaikkia yhdessä tehdystä työstä ja lukuisista kohtaamisista ja uusista ystävistä. Tämä kaikki on ollut ainutlaatuista. Tehdään myös huomisesta parempi päivä. Tove Janssonin sanoin: Huomenna on uusi pitkä päivä, sanoi äiti. -Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.

Oikeudenmukaisuutta työttömyysetuuksien maksuun

Sari Uotila työskentelee sosiaaliohjaajana Pieksämäen aikuissosiaalityössä.

Olen tehnyt marraskuussa 2019 kansalaisaloitteen siitä, että työttömyysetuus maksettaisiin työttömälle kerran kuukaudessa. Tällä hetkellä Kela maksaa työmarkkinatukea neljän viikon jaksoissa, yhteensä 13 erää vuodessa. Tämä on ongelmallista silloin, kun ihminen joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.

Nykyisen maksukäytännön myötä työtön saa jossakin kuussa täyden työmarkkinatuen kaksi kertaa. Jos tällaisessa tilanteessa joutuu hakemaan Kelasta myös perustoimeentulotukea, työttömyysetuus muunnetaan Kelan tekemässä perustoimeentulotukilaskelmassa asiakkaan tosiasiallisia tuloja suuremmaksi tietyn laskukaavan mukaisesti (kaavan mukaan kuukaudessa on keskimäärin 21,5 arkipäivää, joilta etuus maksetaan). Tämä käytäntö jatkuu niin kauan, kun työtön hakee yhtäjaksoisesti työmarkkinatukea ja perustoimeentulotukea. Jos työtön ei pysty säästämään tuota kolmannentoista erän työmarkkinatukea, hänen tulonsa huomioidaan siis laskelmassa tosiasiallista suurempina. Säästäminen jo valmiiksi pienistä etuuksista on vaikeaa.

Esitän kansalaisaloitteessa, että työttömyyspäivät ilmoitettaisiin Kelalle aina kuukauden 25. päivään mennessä ja hakija saisi työttömyysetuuden säännöllisesti heti seuraavan kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Näin työttömiä kohdeltaisiin samalla tavalla kuin palkansaajia – palkansaaja tietää tarkan, säännöllisen maksupäivän.

Olen työskennellyt sosiaalitoimistossa sekä kunnasta suoraan myönnettävän perustoimeentulotuen aikana, että tämän nykyisen mallin aikaan, jossa perustoimeentulotuki haetaan Kelalta ja täydentävä toimeentulotuki kunnan sosiaalitoimistosta. Olen keskustellut monen asiakkaan kanssa siitä, mistä työmarkkinatuki-erästä esimerkiksi vuokra maksetaan, kun tuen maksupäivä muuttuu koko ajan.

Jos Kelan työttömyysetuus maksetaan 23.10. ja seuraavan kerran 20.11., milloin 5.11. erääntyvä vuokra pitäisi maksaa? Maksaako asiakas marraskuun vuokran lokakuussa hänelle maksettavasta työmarkkinatuesta ja on rahaton seuraavaan työmarkkinatuen maksupäivään asti? Vai maksaako hän marraskuun alussa erääntyvän vuokran vasta 20.11, melkein kolme viikkoa myöhässä? Työttömyysetuuden maksupäivien vaihtelun seurauksena vähävaraiset pyytävät Kelaa maksamaan asumistuen omalle tililleen. Näin heillä on edes joku säännöllinen ja ennakoitava tulo alkukuukaudesta. Tämä taas edistää vuokrarästien syntymistä, jos asumistuki ei menekään välttämättä pelkästään vuokraan.

Työttömien keskusjärjestö ja ammattijärjestö Talentia ovat tiedottaneet kansalaisaloitteestani. Olen pyytänyt tiedotusapua ViaDia ry:ltä ja Hurstin avulta, jotka tekevät avustustyötä työttömien ja vähävaraisten parissa. Olen lähestynyt myös Helsingin Sanomien ja YLEn toimittajia, mutta tuloksetta. Tällä hetkellä kannatusilmoituksia on jätetty 600, kun niitä pitäisi saada 50 000. Keräys on käynnissä 1.5.2020 asti. Miten saada medianäkyvyyttä heikommassa asemassa olevien ihmisten asian ajamiselle?

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5347

Jalkautumiset sosiaalityön välineenä

Niina Ohtonen työskenteli hanketyöntekijänä Sosterin ISO SOS -osahankkeessa.

Jalkautuminen on mukavaa ja antoisaa! Ja nyt tarkoitan jalkautumisella asiakkaiden ja muiden ihmisten tapaamista toimiston ulkopuolella. ISO SOS -hankkeessa kokeiltiin jalkautumisia järjestöihin, yhdistyksiin, kuntouttavan työtoiminnan paikkoihin, seurakuntiin ja eri tapahtumiin puolentoista vuoden ajan. Sosterin alueella jalkautumisia tehdään tällä hetkellä säännöllisesti kuukausittain kymmeneen eri paikkaan ennalta sovittuina ajankohtina.  Vastaanotto on ollut hyvää niin asiakkaiden kuin yhteistyökumppaneidenkin taholta.

Jalkautumisilla on tavattu ja nähty tuttuja asiakkaita heidän omassa elinympäristössään sekä tavoitettu ihmisiä, jotka eivät muuten aikuissosiaalityön palveluita käytä. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluvat kertovat tapaamisissa elämäntilanteestaan ja samalla usein tarkistuttavat, että heillä on kaikki mahdolliset etuudet haettuna. Heidän kanssaan käydään myös keskustelua siitä, missä tilanteissa on mahdollista saada sosiaalitoimesta harkinnanvaraista toimeentulotukea. Entuudestaan tutut ihmiset haluavat jalkautuessamme päivittää tilannettaan siitä, miten tällä hetkellä menee. Suurin osa tavatuista ihmisistä kykenee ja osaa hoitaa asiansa itsenäisesti, mutta he haluavat vielä varmistuksen omille ajatuksilleen.

Aikuissosiaalityö on saanut näkyvyyttä ja tieto aikuissosiaalityön palveluista on levinnyt jalkautumisten myötä. Jalkautumispaikoissa työntekijät on otettu hyvillä mielin vastaan ja yhteistyökumppanit ovat kokeneet käyntien olevan tarpeellisia. Yhteistyökumppaneilla itsellään ei tietotaito aina riitä asiakkaiden opastamiseen tukiviidakossa ja tiedon etsimiseen menee aikaa.  Yhteistyö asiakasasioissa ja muutenkin on jalkautumisten myötä helpottunut ja lisääntynyt.  Yhteistyökumppanit mainostavat ja tiedottavat tulevista sosiaalityön jalkautumisista asiakkailleen sekä ohjaavat ihmisiä sosiaalityön ammattilaisen luo keskustelemaan paikalla ollessamme. Asiakkaan ei ole monestikaan tarvinnut mennä Kelaan tai työvoimatoimistoon asiaa selvittämään. 

Jalkautumispaikoissa on käyty monia antoisia keskusteluja niin ryhmissä kuin kahden kesken. Kelan etuuksiin liittyvät asiat ovat korostuneet, mutta muitakin asioita on pähkäilty. Asiakkaat ovat kiitelleet saamastaan avusta. Osoituksena jalkautumisten tärkeydestä on se, ettei jalkautumispaikoissa ole tarvinnut olla tyhjänpanttina. Asiakkaita on riittänyt joskus jonoksikin asti kahdenkeskistä keskustelua odottamassa työntekijän saapuessa paikalle. On myös varailtu aikoja ja jatkettu asioiden selvittelyä toimistolla.

Työntekijän näkökulmasta jalkautumiset tuovat vaihtelua arkeen ja mahdollistavat paremman tutustumisen asiakkaisiin; heidän elämäänsä ja arkeensa.  Asiakkaat puolestaan ovat kertoneet, että he ovat saaneet kaipaamansa avun ja jalkautumiset ovat helpottaneet heidän elämäänsä, kun ei tarvitse varata aikaa sosiaalitoimistoon.  Työntekijät ovat tulleet asiakkaille tutuiksi ja yhteyden ottaminen on tullut helpommaksi. Jalkautumiset mahdollistavat kohtaamisen matalalla kynnyksellä.  

Ankkuritoiminta oikoo mutkia

Heini Leskinen työskentelee sosiaaliohjaajana Savonlinnan Ankkuritiimissä.

Olen ollut 16 vuotta sosiaaliohjaajana Savonlinnan poliisiasemalla. Vuodet ovat menneet todella hurjaa vauhtia. Työni koen edelleen moninaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Työmuoto on mahdollistanut tiedonkulun helppouden poliisin, sosiaalitoimen ja muun verkoston välillä. Kohderyhmänä ovat nuoret, lapset, perheet ja aikuisväestö, jotka tarvitsevat sosiaalista ohjausta ja neuvontaa.

Työhöni kuuluu myös lastensuojelun alkuarviointia ja toimin systeemisessä lastensuojelussa kouluttajana ja perheterapeuttina. Lisäksi koordinoin lähisuhdeväkivaltatyötä Savonlinnan alueella, ja tätä tehdään yhdessä Mikkelin ja Pieksämäen kanssa. Olemme kehittäneet Etelä-Savon alueelle lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilöjärjestelmän. Vaikka työ on ollut vaihtelevaa ja monipuolista, on se välillä ollut yksinäistä rajapintatyöskentelyä. Asiaan tuli muutos reilu vuosi sitten.

Lokakuussa 2018 aloitti Savonlinnan poliisiasemalla Ankkuritiimi. Ankkuritoiminnalla tarkoitetaan moniammatillista yhteistyötä, joka kohdistuu nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennaltaehkäisemiseen. Ankkuritiimiin kuuluu poliisin lisäksi sosiaalitoimen, nuorisotoimen ja terveydenhuollon edustus. Tärkeää työskentelyssä on työparityöskentely, asiakkaan tilanteen käsittely tiimissä ja jatkopalveluihin ohjaaminen. Toiminnan tavoitteena on lisätä viranomaisten interventioiden tehokkuutta, oikeaa kohdentumista ja oikea-aikaisuutta. Tarkoitus on selvittää asiakkaan kokonaisvaltaista elämäntilannetta ja ohjata hänet tarkoituksenmukaisen avun ja tuen piiriin, ennaltaehkäistä väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä.

Tiimiin asiakkaat tulevat koulun, lastensuojelun ja poliisin tekemien ilmoitusten kautta.  Ankkuritiimi ja lastensuojelun alkuarviointitiimi käyvät ilmoitukset viikoittain läpi yhteisessä palaverissa, jossa päätetään, ketkä työparit lähtevät työskentelemään nuoren kanssa ja ketkä vanhempien kanssa.   Työskentely on koko perheen kanssa, ei ainoastaan nuoren. Tapaamiset pyritään järjestämään mahdollisimman pian, jotta nuorta ja perhettä voidaan tukea hänen elämäntilanteessaan ja tarvittaessa nuori voidaan ohjata muun avun tai tuen piiriin. Ankkuritiimi on myös käynyt vanhempainilloissa ahkerasti kertomassa muun muassa nuorten päihteiden käytöstä ja mahdollisista sen hetken ilmiöistä.

Ankkuritiimin työ on rajapintatyöskentelyä poliisin, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja muun verkoston, kuten esimerkiksi koulujen kanssa. Sosiaalityö poliisiasemalla on 16 vuodessa laajentunut käsittämään myös nuorisotoimen ja terveydenhuollon. Olemme tämän vuoden sisällä jo huomanneet, miten paljon päällekkäisyyksiä jää pois työskentelystä – mutkat suoristuvat.  Asiakkaiden ei tarvitse mennä ”luukulta toiselle”, vaan asiat saadaan hoidettua yhdellä kertaa. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailta ja verkostolta. Tästä on hyvä jatkaa työn kehittämistä edelleen, jotta asiakkaamme saavat mahdollisimman nopeasti oikea-aikaista palvelua ja säästytään monelta harmilta.