tiistai 28. tammikuuta 2020

Ankkuritoiminta oikoo mutkia


Heini Leskinen työskentelee sosiaaliohjaajana Savonlinnan Ankkuritiimissä.

Olen ollut 16 vuotta sosiaaliohjaajana Savonlinnan poliisiasemalla. Vuodet ovat menneet todella hurjaa vauhtia. Työni koen edelleen moninaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Työmuoto on mahdollistanut tiedonkulun helppouden poliisin, sosiaalitoimen ja muun verkoston välillä. Kohderyhmänä ovat nuoret, lapset, perheet ja aikuisväestö, jotka tarvitsevat sosiaalista ohjausta ja neuvontaa.

Työhöni kuuluu myös lastensuojelun alkuarviointia ja toimin systeemisessä lastensuojelussa kouluttajana ja perheterapeuttina. Lisäksi koordinoin lähisuhdeväkivaltatyötä Savonlinnan alueella, ja tätä tehdään yhdessä Mikkelin ja Pieksämäen kanssa. Olemme kehittäneet Etelä-Savon alueelle lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilöjärjestelmän. Vaikka työ on ollut vaihtelevaa ja monipuolista, on se välillä ollut yksinäistä rajapintatyöskentelyä. Asiaan tuli muutos reilu vuosi sitten.

Lokakuussa 2018 aloitti Savonlinnan poliisiasemalla Ankkuritiimi. Ankkuritoiminnalla tarkoitetaan moniammatillista yhteistyötä, joka kohdistuu nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennaltaehkäisemiseen. Ankkuritiimiin kuuluu poliisin lisäksi sosiaalitoimen, nuorisotoimen ja terveydenhuollon edustus. Tärkeää työskentelyssä on työparityöskentely, asiakkaan tilanteen käsittely tiimissä ja jatkopalveluihin ohjaaminen. Toiminnan tavoitteena on lisätä viranomaisten interventioiden tehokkuutta, oikeaa kohdentumista ja oikea-aikaisuutta. Tarkoitus on selvittää asiakkaan kokonaisvaltaista elämäntilannetta ja ohjata hänet tarkoituksenmukaisen avun ja tuen piiriin, ennaltaehkäistä väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä.

Tiimiin asiakkaat tulevat koulun, lastensuojelun ja poliisin tekemien ilmoitusten kautta.  Ankkuritiimi ja lastensuojelun alkuarviointitiimi käyvät ilmoitukset viikoittain läpi yhteisessä palaverissa, jossa päätetään, ketkä työparit lähtevät työskentelemään nuoren kanssa ja ketkä vanhempien kanssa.   Työskentely on koko perheen kanssa, ei ainoastaan nuoren. Tapaamiset pyritään järjestämään mahdollisimman pian, jotta nuorta ja perhettä voidaan tukea hänen elämäntilanteessaan ja tarvittaessa nuori voidaan ohjata muun avun tai tuen piiriin. Ankkuritiimi on myös käynyt vanhempainilloissa ahkerasti kertomassa muun muassa nuorten päihteiden käytöstä ja mahdollisista sen hetken ilmiöistä.

Ankkuritiimin työ on rajapintatyöskentelyä poliisin, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja muun verkoston, kuten esimerkiksi koulujen kanssa. Sosiaalityö poliisiasemalla on 16 vuodessa laajentunut käsittämään myös nuorisotoimen ja terveydenhuollon. Olemme tämän vuoden sisällä jo huomanneet, miten paljon päällekkäisyyksiä jää pois työskentelystä – mutkat suoristuvat.
  Asiakkaiden ei tarvitse mennä ”luukulta toiselle”, vaan asiat saadaan hoidettua yhdellä kertaa. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailta ja verkostolta. Tästä on hyvä jatkaa työn kehittämistä edelleen, jotta asiakkaamme saavat mahdollisimman nopeasti oikea-aikaista palvelua ja säästytään monelta harmilta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti