perjantai 4. lokakuuta 2019

Oodi hyvinvointitarjottimelle


Hanna Tervo työskentelee projektityöntekijänä Pohjois-Savon VeKe-hankkeessa.

Yksi luukku, kolme klikkausta. Hyvinvointitarjotin on yksinkertainen työväline, jolla asiakas saadaan ohjattua sote-järjestöjen toiminnan, vertaistoiminnan, vapaaehtoistoiminta, ohjauksen ja neuvonnan piiriin riippumatta asuinkunnastaan.

“Idea erinomainen.”
“Ohjelma helppokäyttöinen.”
“Tarjotin todella hyödyllinen.”
“Selkeä, ei liikaa tietoa.”

Näin kiittävin sanoin palvelua käyttäneet työntekijät kuvaavat hyvinvointitarjotinta. Ennen sopivan toiminnan (esimerkiksi avoimen kohtaamispaikan, vertaistukiryhmän, diagnoosia koskevan asiakkaan näkökulmasta kootun lisätiedon) etsiminen on tehty googlen kautta, mutta nyt hyvinvointitarjottimelta löytyy sosiaali- ja terveysjärjestöt, joilla on aito halu ja valmiudet kohdata ihmiset. Lisäksi hyvinvointitarjottimen tiedot ovat ajantasaiset eikä tietoa etsiviä ohjata toimimattomien linkkien kautta. Hyvinvointitarjotin korvaa googlen ja tarjoaa ammattilaiselle mahdollisuuden tehokkaaseen ohjaukseen.

Hyvinvointitarjotinta käytetään linkin kautta, jonka saa suoraan sähköpostiin. Linkin voi tallentaa työpöydälle kuvakkeeksi tai tallentaa nettiselaimen sivusuosikiksi. Sopivan hakutuloksen löydyttyä hyvinvointitarjottimelta voi lähettää sote-järjestön tiedot asiakkaalle sähköpostiin, tekstiviestillä, tulostaa mukaan tai asiakkaan luvalla lähettää asiakkaan tiedot suoraan järjestölle, josta otetaan yhteyttä asiakkaaseen.

Käyttäjät kertovat: “Etsin asiakkaalle tietoa omaishoitajien mahdollisista vertaistukiryhmistä ja ohjasin asiakkaan tarjottimen ehdottomaan paikkaan. Ohjasin myös yksinäisen työkyvyttömyyseläkkeellä olevan miehen kohtaamispaikkaan.”
“Pystyin antamaan muistisairaan omaiselle tiedon järjestöstä.”
“Olen lähettänyt myöhemmin (sote-järjestön) tiedot asiakkaalle tekstiviestillä.”

Hyvinvointitarjottimen käyttöönotosta on nyt vuosi. Käyttäjätestauksella alkanut käyttöönotto päättyi vuoden 2018 lopussa. Käyttäjätestauksesta on siirrytty laajentamaan käyttöönottoa muun muassa Pyörön terveysasemalle ja Terve Kuopio -kioskille. Syksyllä mukaan liittyvät muun muassa Ylä-Savon sote ja Tuusniemen terveyskeskus, kun he ottavat hyvinvointitarjottimen käyttöön. Onko sinun organisaatiosi seuraava?

Hyvinvointitarjotin on syntynyt vahvan yhteiskehittämisen tuloksena ja kehittämistä jatketaan edelleen. Seuraava askel käyttöönoton laajentamisen rinnalla on arkkitehtuurikuvauksen muokkaaminen helposti viestittäväksi kokonaisuudeksi. Hyvinvointitarjottimen mahdollistamien hyötyjen esiintuominen eri näkökulmista on ensisijaisen tärkeää tässä vaiheessa hyvinvointitarjottimen kehityskaarta.

Haluatko kuulla hyvinvointitarjottimen kehityskaaresta ja käytöstä lisää? Täällä ollaan valmiina kohtaamaan ja antamaan lisätietoja justiinsa sinulle, sote-ammattilainen:

1 kommentti:

  1. SAATAVAT LAINAT

    Tarvitsetko henkilökohtaisen, yritysrahan lainan, vakuudettoman lainan, saada vakuudettoman käyttöpääoman? Meillä on lainaohjelmia, jotka on räätälöity kaikille profiileille, jotta he voisivat lainata tänään meille tyydyttämään yrityksesi tarpeet.

    toiminta;

    Nopea ja yksinkertainen laina
    Nopea hakemusprosessi
    Hyväksynnät 24-72 tunnin sisällä
    Valinnainen maksulaina
    Rahoitus alle 5 päivässä


    SAATAVAT LAINipalvelut:
    ================================
    * Henkilökohtaiset lainat.
    * Liiketoimintalainat.
    * Sijoituslainat.
    * Liiketoiminnan laajennuslainat.
    * Kovat rahalainat
    Rakennuslainat.
    * Tilauksen luottokortti
    * Velan vakauttamislaina

    Tarjoamme talousneuvontaa asiakkaille, yrityksille, jotka etsivät velkaa / lainan rahoitusta ja etsivät käyttöpääomaa uuden yrityksen perustamiseksi tai olemassa olevan liiketoiminnan laajentamiseksi.

    Kiinnostuneet osapuolet, ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja

    mail; Howardfinancialaid@yahoo.com
    Whatsapp: +1 (573) 279-4038
    Yrityksen osoite: West Ave, Hawthorne, CA.

    VastaaPoista