keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Kirjaamisvalmennuksen matka

Maarit Hiltunen-Toura työskentelee erikoissuunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja toimi aikaisemmin Kansa-koulu II -hankkeen hankejohtajana.


Kirjaamisvalmennus on edennyt huimasti. Sosiaalialan ammattilaisissa on jo runsaat 1 800 kirjaamisvalmentajaa, ja kirjaamisvalmennus on tavoittanut yli 23 500 henkilöä. Kirjaamisvalmentajien valmennukset käynnistyivät Espoon pilotilla keväällä 2016. Tuolloin Espooseen valmistui kaksikymmentä kirjaamisvalmentajaa. Tässä vaiheessa matka oli vasta alussa ja tekemiseen liittyi paljon epävarmuutta. Epävarmuutta siitä, kokevatko sosiaalialan ammattilaiset määrämuotoisen kirjaamisen oman osaamisen kehittämisen tavoitteekseen ja siitä, miten sote-organisaatiot sitoutuvat kirjaamisvalmennuksen toteutukseen omissa organisaatioissaan.
Nämä epäilykset ovat vähin erin hälvenneet. On ollut aivan upeaa nähdä innostuneita sosiaalialan työntekijöitä valmennuspäivissä pohtimassa määrämuotoisen kirjaamisen ja ylipäätään sosiaalihuollon tiedonhallinnan kysymyksiä. Oman osaamisen kasvamisen lisäksi osallistujat ovat voineet oppia toisilta organisaatioilta. On kuultu, miten omassa organisaatiossa vaikeaksi koettu tiedon kulun haaste on ratkaistu toimivasti muualla. Tieto, että jokin asia odottaa kansallisia linjauksia, on voinut myös helpottaa omaa työtä.
Niin julkiset kuin yksityiset organisaatiot ovat järjestäneet aktiivisesti kirjaamisvalmennuksia kirjaamisvalmentajien johdolla. Tällä hetkellä eri organisaatioissa on järjestetty yli 800 ryhmää. Kirjaamisvalmennukset ovat vaikuttaneet myös monen organisaation toimintatapojen kehittämiseen. Valmennusryhmissä on tarkasteltu mm. organisaation/työyksikön kirjaamiskäytäntöjä, tietosuojan ja -tietoturvan käytäntöjä ja perehdytyksen sisältöjä.
Matka kirjaamisvalmennuksen ja kirjaamisvalmentajien kanssa on ollut antoisa. Kansallisesti toteutettu kirjaamisen yhtenäistäminen on yksi sosiaalialan 2010-luvun innovaatioista. Sosiaaliala on kirjaamisvalmennuksen tuella suuntaamassa kohti kansallista tavoitetta: asiakastieto on käytettävissä siellä, missä asiakasta palvellaan.  
Olen saanut olla tässä matkassa mukana kolme kokonaista vuotta ja tästä kokemuksesta olen tavattoman kiitollinen. Palkitsevimpia ovat olleet osallistujien palautteet: "Valmennus oli älyttömän hyvä mahdollisuus kehittää omaa ammattitaitoa", "Aidosti voin todeta että avoimeen dokumentaatioon tutustuminen oli parasta, mitä ammatilliselle kehittymiselleni on tapahtunut. Sen myötä työstäni on tullut sisällöllisesti laadukkaampaa".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti