perjantai 8. joulukuuta 2017

Pankkiasioilla perjantaina kello 10


Raili Könönen työskentelee sosiaalityöntekijänä Siun sotessa. 

Pankin ovet olivat juuri auenneet, ja kadulla odotellut väki työntynyt sisään. Pankkisali oli täynnä, pääasiassa ikäihmisiä paperilaskut käsissään.

Ovella seisoi ovimies kuin ennen vanhaan ravintolassa. Hän on vastaanottovirkailija, joka ohjailee asiakkaita. Pankkisali tuo mieleen pelihallin korkeine pöytineen.

Ennen pankkiin mentiin nostamaan käteistä. Nyt kävi heti selväksi, ettei käteisen nostaminen enää onnistu. Tällaisesta haaveilevat asiakkaat ovimies ohjasi nostoautomaatille. No, monen hämmennys oli suuri, koska heillä ei ollut edes korttia mukana. Ei monella sen puoleen ole osaamistakaan toimia automaatilla. Osa ihmisistä myös arkailee käteisen nostamista ulkona sijaitsevasta automaatista. Varsinkin, jos liikkeet ovat jo hidastuneet ja sormet kömpelöityneet. Ikäville pitkäkyntisille on siinä tarjolla turhan monta tilaisuutta.

Seurasin pientä rollaattoria lykkivää mummoa, jonka laskuja pankkivirkailija maksoi. Laskuja oli useita, ja aikaa meni puolisen tuntia. Mummo ei voinut istua, koska asiakkaille ei ollut tarjolla tuoleja. Hän yritti nojata välillä pankin ”baaritiskiin” ja välillä rollaattoriinsa. Hintaa kärsimykselle tuli, sillä tiskillä maksettaessa jokaiseen laskuun tulee lisää reilut viisi euroa. 

Vieressäni odotteli vanha mies yksi lasku kädessään. Häneltä meni vuoro ohi, koska hän ei kuullut vuoronumeron kilkatusta eikä arvannut koko ajan tuijottaa seinällä vaihtuvia numeroita. Joku iäkäs rouva lähti suutuspäissään puhisten ovesta ulos. Hän olisi nostanut lapsenlapsille joululahjarahaa, mikä ei nyt pankin tiskiltä onnistunut. Hän jätti vuoronumeronsa ovimiehelle. Tämä antoi sen vuoronsa äsken missanneelle miehelle, joka nyt pääsi asioimaan. 

Nuoripari pyöri aulassa. Vuoronumerokoneesta ei enää voinut valita asioinnin syytä. Kone kysyy vain kielen, suomi vai englanti. Yksi asiakas nauroi, että hän otti vahingossa englanninkielen. Hän kysyi, mitä nyt, joudunko odottamaan nyt pitempään tällä englanninkielisellä linjalla. Kukaan ei hänen kysymykseensä vastannut ja hän otti uuden, suomenkielistä palvelua lupaavan vuoronumeron.

Reilun puolen tunnin päästä koitti oma vuoroni ja sain asiani hoidetuksi. Pankkikokemukseni herätti syvän huolen suomalaisesta digiloikasta. 

Digitalisaatio on hyvä renki, mutta huono isäntä. Matalan kynnyksen digi-opastusta ja valmennusta tarvitaan paljon, paljon lisää. Monin paikoin on saatu erinomaista kokemusta vertaisvalmentajista ja -kouluttajista. Ja otetaan käyttäjät mukaan suunnittelemaan palveluita ja laitteita.

Kun loikataan, katsotaan, että matalammankin tason loikkaajat pysyvät mukana. Suomi 100 -henkeen: ei jätetä kaveria! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti