torstai 14. syyskuuta 2017

Päihteiden varjossa, väkivallan salaisuuden alla


Suvi Essel työskentelee lähisuhdeväkivaltatyön koordinaattorina Rikosuhripäivystyksen (RIKU) Itä-Suomen aluetoimistossa. 

”Pitkään aikaan en pelännyt mitään. Olin jo menettänyt uskottavuuteni, ihmisarvoni, läheiseni, työni ja kaiken sen, mikä minulle oli ollut tärkeää. Jäljelle jäi vain sairaus eikä ollut enää mitään pelättävää.

Ensimmäisen lyönti ja raiskaus muutti elämäni, silloin aloin taas pelkäämään. Sanottiin, että eikös se kuulu asiaan. Tuolloin mietin, että sairaudestani huolimatta minäkin olin ihminen. Väkivallan ei pitäisi kuulua kenenkään elämään” - Elisa 32 v

Vuosittain lähisuhdeväkivalta koskettaa tuhansia naisia, miehiä ja lapsia. Vuosittain yhä useammat ihmiset joutuvat elämään pelon ja epävarmuuden keskellä ja jäävät väkivallan kokemuksen kanssa yksin. Valitettavan usein väkivallan uhreista jäävät yksin ihmiset, jotka ovat sairastuneet päihderiippuvuuteen. Kyseessä on siis erityisen haavoittuva asiakasryhmä, joka tarvitsee kokonaisvaltaista apua ja tukea.  
Kuinka me ammattilaiset voimme auttaa? Vastaus on helppo ja suhteellisen yksinkertainen. Yhdessä. Yhdessä voimme auttaa. Auttaminen lähtee ymmärryksestä. Ymmärryksestä, että asiakkaat tarvitsevat apua ja tukea yli viranomaisrajojen. Ymmärryksestä, että ohjaamalla asiakkaita tarpeenmukaisiin palveluihin pystymme yhdessä auttamaan ja hyödyntämään koko palveluverkoston osaamisen asiakkaiden etujen mukaisesti.
Yhdessä auttaminen tarkoittaa sitä, että sosiaali- ja terveysalan ammattilainen tuntee alueensa kunnallisen ja järjestölähtöisen palvelutarjonnan. On tärkeää olla tietoinen siitä, mitkä lait ja säädökset ohjaavat toimintaa. Lähisuhdeväkivaltaa kokeiden asiakkaiden kohdalla meillä on Suomessa linjauksia ja suosituksia, jotka velvoittavat ammattilaisia kysymään väkivallasta ja ohjaamaan väkivallan, rikosten uhreja uhripalveluihin.
Valtakunnallisesti uhripalveluita tuottaa Rikosuhripäivystys RIKU. Tehtävänä on auttaa väkivallan uhreja. RIKU tarjoaa keskusteluapua ja henkistä tukea väkivallan uhreille, auttaa turvasuunnittelussa sekä antaa tietoa ja tukea rikosprosessiin liittyvissä kysymyksissä. RIKUn palveluihin voi ohjautua nimettömänä.
Seuraavan kerran, kun kohtaat työssäsi asiakkaan, kysy väkivallasta ja ohjaa palveluihin. Kohtaa ihminen, ole läsnä ja hyödynnä koko palveluverkoston osaaminen. Myöskään sinun ei tarvitse ammattilaisena jäädä yksin.
Väkivalta aiheuttaa uhrilleen kokonaisvaltaisia seurauksia. Liian usein hoidamme näitä seurauksia päihteillä. Kysymällä väkivallan kokemuksista autamme ihmisiä puhumaan vaietusta, piilotellusta asiasta ja saatamme heidät tarvitsemansa avun ja tuen piiriin. Muistathan, että lähisuhdeväkivalta ei ole perheen sisäinen, yksityinen asia. Se on rikos. Ja rikosten uhreilla on oikeus apuun ja tukeen.
Te, jotka vielä teette töitä toipumisen eteen ja pohditte väkivallasta kertomista, muistakaa, että muutos alkaa usein rohkeudesta kertoa väkivallasta ja uskalluksesta ottaa apua vastaan.
Olkaa siis rohkeita, puhukaa kokemuksistanne ja hakekaa apua sitkeästi. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa turvallinen, väkivallaton elämä.


1 kommentti:

  1. Väkivalta on todella ikävää, ja on kurjaa että sitä tapahtuu. Meidän tuttava on etsimässä jotain, joka auttaisi häntä. Hän nimittäin on rikoksen uhri. Tämä oli tärkeä postaus, kiitokset. https://www.asianajotoimistoeriksson.fi/palvelut/rikosoikeus

    VastaaPoista