tiistai 24. toukokuuta 2016

Ikäosaamista talouskriisin varjossa Kreikassa


Liisa Suhonen,yliopettaja
Karelia-ammattikorkeakoulu
Kuulemme lähes päivittäin Kreikan velkakriisistä. Valitettavan harvoin kerrotaan, mitä tuo ylätason poliittinen puhe tarkoittaa tavallisille kreikkalaisille. Teimme toukokuun alussa Karelia-amk:n Ikäosaamisen YAMK-opiskelijoiden kanssa opintomatkan Kreikkaan tarkoituksenamme tutustua ikäihmisten palveluihin. Pääsimme vierailemaan kolmessa erilaisessa yksikössä.  
Yksityisessä hoitokodissa Ev Zinissa, on 215 hoitopaikkaa, mutta asukkaita vain 60, suurin osa  muistisairaita. Asukkaat maksavat 948 €/kk, mikä sisältää kuusi ruokailua päivässä, lääkkeet, hoidon jne., Hoitokoti on entinen hotelli hienolla paikalla meren rannalla, mutta hotellimainen ja steriilin oloinen, eikä monellakaan ikäihmisellä ole varaa tällaiseen asumiseen.
Säätiön omistamassa hoitokodissa, ”Eleimon" Girokomio Athinonin yhdeksästä rakennuksesta oli käytössä vain kolme. Vuonna 2010 asukkaita oli 400, vapaaehtoisia ja työntekijöitä yhteensä 280. Nyt  asukkaita on  enää 135 ja työntekijöitä 95. Kuolleiden tilalle ei ole varaa ottaa uusia asukkaita. Tosin vielä viime aikoinakin on muutamia perheettömiä vanhuksia poimittu Ateenan kaduilta. Kodittomien, kadulla asuvien ihmisten määrä kuuluu lisääntyneen hälyttävästi.
Keskuksen koko toiminta perustuu lahjoituksiin ja vapaaehtoistyöhön. Työntekijät nostavat vain noin puolet palkastaan (150–400 €/kk) ja osa tekee työtä täysin palkatta. Sosionomit organisoivat vapaaehtoistoimintaa. Keskus haluaa tarjota kodin ja perheyhteisön asukkaille, joilla ei ole omaa perhettä. Nykyiset asukkaat on tarkoitus hoitaa hautaan saakka. Kaikesta toiminnasta välittyi suunnaton lämpö, yhteisöllisyys, välittäminen ja ihmisten kunnioitus.  
Tutustuimme myös Rafinan kaupungin (asukkaita noin 22 000) ylläpitämään päivätoimintakeskus, KAPIin. Tällaisia kunnallisia keskuksia on kaikissa suuremmissa asutuskeskuksissa. Tarkoitus on ehkäistä eläkkeelle jäävien syrjäytymistä, tarjota aktiviteettejä ja osallistumismahdollisuuksia. Jäsenmaksun (6 €/vuosi) maksettuaan voi osallistua keskuksen matkoille, retkille tai muihin toimintoihin, kuten voimisteluun, maalaukseen, käsitöihin, tansseihin, juhliin. Sinne voi myös vain poiketa tapaamaan ihmisiä kahvin tai teen merkeissä. Kävijöitä on päivittäin noin 40.
Keskuksesta järjestetään myös ruoka-apua ja ilmaista kotihoitoa taloudellisissa vaikeuksissa oleville ikääntyneille. Kreikassa on kauppojen kassojen yhteydessä paikkoja, jonne ihmiset voivat tehdä ruokaostoksia jaettavaksi köyhille. KAPI-keskuksessa kaupoista saatu ruoka lajitellaan ja toimitetaan ahdingossa eläviin talouksiin.
Matkalla saimme ymmärrystä tavallisten ihmisten elämään Kreikassa. Päällimmäiseksi jäivät huomiot ihmisten vieraanvaraisuudesta, lämminhenkisyydestä ja yrittämishalusta. Taloudellinen ahdinko on lisännyt kansalaisten yhteisöllisyyttä ja vastuunkantoa toisistaan, perhesiteet ovat entisestään vahvistuneet. Myös perheettömistä yritetään huolehtia. Puhuttelevia olivat kokemukset vapaaehtoisuudesta, perhekeskeisyydestä ja yhteisöllisyydestä sekä hoitokotien henkilökunnan kunnioittavasta, huomioivasta asenteesta ikäihmisiä kohtaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti