Hektistä pyöritystä ja sinisiä ajatuksia

Päivi Malinen:

Kolme vuotta sitten hyppäsin tutusta ja turvallisesta sosiaalitoimiston virkatyöstä uuteen maailmaan, kun sain ISOsta määräaikaisen sosiaalityön erityisasiantuntijan pestin. Tarkoitus oli pääasiassa alkaa kehittää sosiaalityötä osaamiskeskusten yhteisessä PRO SOS -hankkeessa. Matkaan tuli kuitenkin mutkia, eikä hanke lopulta rantautunutkaan Itä-Suomeen asti. Peukaloita ei silti ole tarvinnut pyöritellä.

Itä-Suomi on monilla mittareilla mitattuna köyhää, syrjäytynyttä ja pahoinvoivaa aluetta. Ihmisillä on elämässään monenlaisia pulmia, joihin sosiaalityössä pyritään tarjoamaan apua ja tukea. Minun tehtäväni kehittäjänä on auttaa sosiaalialan työntekijöitä, jotta he pystyisivät hoitamaan työnsä mahdollisimman hyvin, saisivat työn tueksi toimivia välineitä ja jaksaisivat tolkuissaan vaativassa työssä.

Viime vuodet ovat olleet melkoista hankehyörinää. Pääsin valmistelemaan ISOn omaa aikuissosiaalityön kehittämishanketta, joka lopulta käynnistyi viime vuoden alussa. Valtakunnallisessa lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPEssa tehtiin työtä yhdessä niin valtakunnallisesti kuin ISO-alueen maakuntien kanssa. Mallinsimme, millainen valtakunnallinen lastensuojelun yhteiskehittämisrakenne voisi olla ja kokeilimme sen toimintaa käytännössä.

Viimeisin aluevaltaus on ollut sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittäminen osaamiskeskusten yhteisessä Kansa-koulu II -hankkeessa. Siinä olen vastannut erityisesti esimiesten valmennuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Jatkossa olen mukana myös yksityisille sosiaalipalvelujen tuottajille suunnatuissa valtakunnallisissa kirjaamisvalmennuksissa.

Perustyön osana olen mukana erilaisissa sosiaalityön verkostoissa joko vetäjänä tai jäsenenä. Niissä jaetaan tietoa ja kokemuksia ja voidaan oppia ja hyötyä toisten tekemästä työstä ja heidän kokeiluistaan. Nyt perustyönkin tekemiseen tulee lisää pitkäjänteisyyttä, kun tehtäväni vakinaistettiin tämän vuoden alusta!

Kehittämistyö on vain harvoin hyvin nopeasti tapahtuvaa ja helposti käytäntöön asti juurtuvaa. Siihen tarvitaan pidempijänteistä työtä, tukea ja muistuttamista. Minun on nyt mahdollista olla apuna myös tässä asiassa ISOn alueella, ja se tuntuu hienolta.

Kehittäminen on tiimityötä ja vaatii onnistuakseen innostuneita ja sitoutuneita ihmisiä. On oltava valmis heittäytymään uusiin tilanteisiin, siedettävä epävarmuutta, jatkuvaa muutosta ja epätäydellisyyttä. On rohkeasti kokeiltava ja tehtävä asioita ensimmäistä kertaa. On hyvä osata kuulla, kuunnella ja haistella, millaisia kehittämistarpeita sosiaalityön kentällä on. Osa näistä tunnusteluista johtaa johonkin konkreettiseen, kuten hankkeiden valmisteluun ja lopulta hanketyöhön tai jonkun asian kehittämiseen ihan perustyön osana. Osan kohdalla voi taas todeta, että tulipahan tällaistakin hetki äherrettyä.

Työpäivät ovat välillä hektisiä, mutta on tärkeää löytää myös niitä pysähtymisen paikkoja, sinisiä hetkiä, leikkiä hetki Havukka-ahon ajattelijaa ja antaa ajatusten lentää. Sitten jaksaa taas hyöriä ja pyöriä 🙂

Kavion kopsetta isolta mantereelta

Kirjoittajat työskentelevät ISO SOS -hankkeessa, Niina Piippo (oik.) Pieksämäen kaupungin hanketyöntekijänä ja Seija Okulov ISOnprojektitutkijana.

Amerikassa on kaikki suurta ja Seija pääsi sitä suuruutta kokemaan kesällä 2017. Hän sai tilaisuuden osallistua Denverissä Coloradossa Denverin yliopiston hevosavusteisen työn kansainväliseen Equine-Assisted Interactions -työpajaan. Sosiaalipedagoginen Hevostoimintayhdistys ry vei suomalaisia hevostoimijoita ja heidän kouluttajiaan katsomaan ja oppimaan, miten hevostoimintaa toteutetaan Yhdysvalloissa.

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on syrjäytymisen ehkäisyyn, sosiaaliseen kasvuun ja hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävää toimintaa. Vaikutukset syntyvät vuorovaikutuksen, kokemuksellisuuden ja yhteisöllisyyden kautta. Toimintaa sovelletaan ihmisten osallisuuden ja omien vahvuuksien kartuttamiseen.  Hevostoimintaa käytetään sosiaalityössä lasten ja nuorten kanssa, päihderiippuvaisille, mielenterveysongelmaisille ja yleensä sosiaalisten taitojen ja minäkuvan vahvistamiseen. Suomessa hevostoimintaa opiskellaan oman, vähintään amk-tasoisen ammattitutkinnon päälle täydennyskoulutuksena, eli se ei ole tutkintoon johtava koulutus kuten ratsastusterapia.

Niina on opiskellut sosiaalipedagogiseksi hevostoimintaohjaajaksi ja teki opintoihin liittyvän lopputyönsä ala-asteikäisten lasten kanssa. Hänen mielestään sosiaalipedagogista hevostoimintaa voi käyttää aivan yhtä hyvin aikuisten kuntoutuksessa. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta perustuu ajattelutapaan, jonka pääelementtejä ovat osallisuus, yhteisöllisyys ja dialogisuus ja sen toteuttaminen hevosten kanssa talliympäristössä perustuu toiminnallisuuteen ja elämyksellisyyteen. Tätä aikuissosiaalityönkin asiakkaat usein kaipaavat; luotettavaa keskustelukumppania ja kuulumista johonkin yhteisöön.

Hevosten kanssa toimiessa keskustelu sujuu rennommin ja luontevammin kuin toimistoympäristössä. Lisäksi hevosilla on aivan omanlaatuinen parantava energia. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tavoitteet sopivat täydellisesti aikuissosiaalityön tavoitteisiin. Niitä ovat muun muassa asiakkaan sosiaalisten taitojen ja itsetunnon vahvistaminen, syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osallisuus.

Amerikassa nähtiin ja koettiin hienoja ja suuria hevostalleja, paljon hevosia ja sitä, miten moneen asiaan hevosia erityisesti Coloradossa käytetään. Coloradon osavaltiossa kulttuurinen perinne on, että joka talossa on oltava hevonen ja niitä käytetäänkin monipuolisemmin kuin Suomessa. Hevosalan koulutus on erityisesti ns. Neljän kulman alueen (Four Corners) osavaltioissa (Utah, Arizona, Colorado, New Mexico) yliopistotasoista. Denverin yliopistossa hevosavusteisten palvelujen koulutus on sosiaalityön tutkinnon suorittaneiden erikoistumiskoulutus.

Vaikka rapakon takana onkin suurta ja hienoa, yhdessä asiassa olemme Suomessa edellä. Meillä hevostoiminta perustuu yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen. Yhdysvalloissa kaiken toiminnan lähtökohta on yksilön ongelma ja toiminta muistuttaa enemmänkin suomalaista terapiaa.   

RISE – MAKU – SOTE – LAPE Yhteistä kieltä etsimässä

Saija Keränen on sosiaalityöntekijä (YTM), joka työskentelee ma. kehityspäällikkönä Rikosseuraamuslaitoksessa Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueella.

Rikosseuraamuslaitos (RISE) ja erityisesti kuntoutustyötä tekevät riseläiset ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä verkostojen kanssa. Yhteiskunnan muutosten tuulet ovat puhaltaneet meitä mukaan myös laajempaan vaikuttamiseen ja kehittämiseen. Itse hyppäsin Sukevan vankilan muurien sisältä alueelliseen kehittämistyöhön, jossa yhtenä tavoitteena on tuoda RISEn asiakkaiden tarpeita ja meillä tehtävää työtä näkyväksi sote-uudistuksen valmisteluun.

Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue (IPRA) on maantieteellisesti laaja alue, johon kuuluu kymmenen (ja puoli) maakuntaa. Jokaisessa maakunnassa on yksi tai useampia RISEn yksiköitä: vankiloita, avovankiloita ja yhdyskuntaseuraamustoimistoja. Lisäksi IPRAn alueella toimii arviointikeskus (ARKE). Yhteistä kaikille yksiköille on, että niissä kohdataan (maa)kuntien asukkaita sinä aikana, kun he suorittavat rangaistusta.

RISEssä työntekijät laativat yhdessä asiakkaan kanssa RANSUn. Tämä RANSU ei ole se kiva Pikku Kakkosen koira, vaan asiakkaan rangaistusajan suunnitelma. Rangaistuksen päättyessä asiakkaan kanssa arvioidaan rangaistuksen aikaista työskentelyä ja jatkopalvelujen tarvetta. Siirtymävaiheissa tarvitaan yhteistyötä. Kaikkien etuhan on, että asiakkaalle eri tahoilla tehtävät palvelutarpeen arviot ja suunnitelmat kohtaisivat ja ohjaisivat toimintaa samaan suuntaan.

Rangaistuksen aikana asiakkaiden kanssa työskennellään MOKEn (motivoivan keskustelun) periaattein. Heitä voidaan tukea vaikkapa VKM:n (viisi keskustelua muutoksesta), SUHAn (suuttumuksen hallinta) tai OMAn (omaehtoisen muutoksen ohjelma vakavaan väkivaltaan syyllistyneille) avulla läpikäymään rikoksiaan ja irtautumaan rikollisesta elämäntavasta. Päihteidenkäyttöä voi vankilassa työstää esimerkiksi KT-kurssilla (Kalterit taakse -päihdekuntoutusohjelma). Arkielämän taitoja, työtaitoja ja muita elämänhallinnan taitoja meillä voi myös harjoitella. Lapsi- ja perhetyö on myös osa RISEssä tehtävää työtä. Teemme mielellämme yhteistyötä niin viranomaisten kuin kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.  

Kehittämistuulten myötä olen itse päässyt opettelemaan tämän jo hallitsemani RISE-kielen lisäksi MAKU-, SOTE- ja LAPE-kieltä. Yhteisen kielen etsinnässä on käynyt selväksi, että erilaisista kielistä huolimatta meillä on jotain yhteistä. Itse asiassa se tärkein: asiakas. Hän, joka sote-kielellä saattaa olla se paljon palveluja ja erityistä tukea tarvitseva. Meillä riseläisillä on mahdollisuus tehdä oma osamme rangaistusaikana, jotta juuri tämän tietyn asiakkaan palvelupolkua voitaisiin suunnitella ja toteuttaa yhteisesti sovitulla, asiakkaan tilannetta edistävällä tavalla. RISE-asiakkuus kannattaa ottaa puheeksi asiakkaan kanssa. Meiltä riseläisiltä voit pyytää rise-kielen tulkkia.

Yhteistyöllä kielimuurit, rise-rotkot ja sote-siilot murtuvat – yhteisen asiakkaan eduksi.

Wanted: Gerontologinen sosiaalityö

Irma Ahokas-Kukkonen, TtM, työskentelee muutosagenttina Etelä-Savon I&O -kärkihankkessa.

Eurooppa ikääntyy, Suomi ikääntyy ja erityisesti itäinen Suomi ikääntyy nopeasti vuoteen 2040 mennessä. Ikääntyneet henkilöt ovat terveempiä ja toimintakykyisempiä kuin menneet sukupolvet, näin ainakin uskotaan tutkimusten valossa olevan. Ikääntyvät tarvitsevat monenlaista tukea, voimavarojen vahvistamista ja sosiaalista turvallisuutta − ja kenties iäkkäinä huolenpitoa ja hoivaa laaja-alaisesti monien ammattilaisten yhteistyönä.

Miten pärjäävät erityisen tuen tarpeessa olevat iäkkäät ihmiset? Keitä he ovat? Ehkä he ovat ”harmaantuneita panttereita”, joiden elämänkokemukset ovat olleet moninaisia jo nuoruudessa, tai työelämässä, eivätkä vanhuusvuodetkaan kohtele ”silkkihansikkain”.  Monilla voi olla pienet eläkkeet ja taloudellisia huolia pärjäämisestä, jopa niin, että on laskettava tarkkaan, riittävätkö rahat ruokaan, asumiseen, lääkkeisiin tai lääkärikäyntiin. Moni on ehkä kokenut taloudellista, henkistä tai fyysistäkin kaltoinkohtelua, tai päihteet ovat vieneet mennessään myös mielen tasapainon. Taustalla voi olla alkava muistisairaus tai sitten ei.

Muun muassa näihin tilanteisiin ikääntyneet ihmiset tarvitsevat gerontologista sosiaalityötä: ikääntyneiden erityistarpeet tunnistavaa sosiaalityön vahvaa osaamista ja asiakkuuksien haltuunottoa eli asiakasohjausta - arjen turvaksi ja palvelujen saamiseksi. Heidän tarpeensa tulee tunnistaa ajoissa jo palveluneuvonta ja -ohjaustilanteessa. Heidät tulee tunnistaa myös sairaalan päivystyksessä ja ohjata sosiaali- ja kriisipäivystyksen kautta ikääntyvien palvelujen asiakkuuteen.

Nämä ovat juuri niitä asiakkaita, joita tulee erityisesti tukea, kuten sosiaalihuoltolaissa todetaan. Ei yksin gerontologisen sosiaalityön tuella, vaan moniammatillisessa yhteistyössä sosiaalityöntekijän kanssa niin, että mukana ovat asiakkaan oma työntekijä / palveluohjaaja, toiminta-/ fysioterapeutti, sairaanhoitaja, ravitsemuksen asiantuntija, farmaseutti sekä muut asiantuntijat, jotka ovat luonteva osa ikääntyneen henkilön asiakasprosessia.

Miten tämä tehdään? Gerontologinen sosiaalityö on nostettava näkyväksi ja vahvaksi osaksi ikääntyvien palvelukokonaisuutta. Tarvitaan resurssien uudelleen arviointia ja gerontologisen sosiaalityön vahvistamista!  Vanhuus ei ole sairaus, vaan luonnollinen elämänvaihe, jossa on oikeus saada monipuolista ja yksilöllistä gerontologisen sosiaalityön tukea.

 

Peruna kerrallaan

Anne Frimodig työskentelee muutosagenttina Pohjois-Karjalan LAPE-hankkeessa.


Peruna
Peruna (Solanum tuberosum) on koisokasvien heimoon kuuluva ravintokasvi, jonka mukulaa käytetään ravintona, kertoo netti. Suomen Mielenterveysseuran ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (ITLA) yhteisen hankkeen Lapset puheeksi -menetelmäkoulutuksessa kouluttajakollegani puhui usein perunasta toteamalla: peruna kerrallaan. Vaikka peruna on kooltaan varsin pieni ja vaatimatonkin, on se samalla varsin merkityksellinen ravinnonlähde.

Viljely
Perunan viljelyhistoriaa voi verrata pohjoiskarjalaiseen kasvutarinaan, jota Lapset puheeksi -menetelmän aikana on tapahtunut. Vaikka Lapset puheeksi -menetelmän historia on maailmalla alkanut vuosia sitten, on Pohjois-Karjalan pelto ollut sen verran kivikkoinen, että siemenperunoiden istutus aloitettiin virallisemmin vuonna 2018. Toki itse idätys on alkanut jo aikaisemmin. Menetelmän tavoitteena on se, että perheet saavat tukea vanhemmuuteensa ja lapsen suotuisaan kehitykseen omassa kehitysympäristössään ja asuinpaikasta riippumatta. Vanhempien kanssa keskustellaan lapsen vahvuuksista ja haavoittuvuuksista. Mikäli vanhempi haluaa tilanteeseen muutosta, tehdään toimintasuunnitelma tilanteen korjaamiseksi. 

Pohjois-Karjalan ensimmäinen kouluttajaryhmä on valmistunut osana Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa (LAPE). Ryhmä on kouluttanut mukavasti menetelmäosaajia levittäytyen mukuloiden tavoin eri suuntiin kuten kouluun, neuvolaan, työllisyyspalveluihin, somatiikan puolelle, aikuisten mielenterveyspalveluihin ja lastensuojeluun. Tulevaisuudessa on tarkoitus vallata peltotilaa lisää ja kehittää vuoroviljelyä siten, että pellot voisivat jatkossakin olla yhtä moniammatillisia. 

Puhtaus
Perunaa on hoidettava. Sitä on mullattava kesän mittaan ja ehkä kasteltavakin välillä. Sama pätee Lapset puheeksi -menetelmään. Koulutuksen aikana todettiin usein, että menetelmä on pidettävä puhtaana ja tasalaatuisena, sillä se on myös laadun tae. Perustuuhan menetelmä tieteelliseen ja tutkittuun näyttöön, josta on kansainvälisiä artikkeleitakin jo kirjoitettu.
Mutta ilman kastelua peruna voi muuttua myrkylliseksi. Tuolloin se saa pintaansa vihreän varoitusvärin. Sama pätee Lapset puheeksi -menetelmään. Puhtaana pitäminen vaatii suunnitelmallista johtamista ja strategiaa. Lisäksi tarvitaan alueelliset ja valtakunnalliset työkokoukset, joiden tehtävänä on vaihtaa ajatuksia ja lisätä menetelmäuskollisuutta.

Peruna
Peruna sisältää noin 10–15 % tärkkelystä, vajaat 2 % proteiinia, ja tuoreena kohtalaisesti c-vitamiinia, kirjoittaa netti.  Perunaa voidaan pitää siis varsin monipuolisena. Myös Lapset puheeksi -menetelmä noudattaa sovittua sisältöä monipuolisuuden osalta. On x-määrä teoriaosuutta, x-määrä menetelmäohjausta ja x-määrä työnohjausta. 

Kun kaksikymmentä ammattilaista istuu saman laarin ääreen, ei ihmettely lopu. Kun perunaa tarkastelee eri suunnasta ja eri viitekehyksin, on mielipiteitä monia. Aina eivät asiat ole niin yksiselitteisiä, selkeitä tai johdonmukaisia, mutta otetaan ne vastaan, peruna kerrallaan.

 

Työrauhaa ja uudistusvoimaa

kuva: Pixabay

Tarja Kauppila:

Elämme "jatkuvien muutosten aikaa", kuulee usein sanottavan. Muutos ei ole välttämättä uudistus: perustellusti ja todennetusti otettu askel tavoiteltuun kehityssuuntaan. Miten muutoksiin voisi työn arjessa suhtautua?

Ensinnäkin "turhia" muutoksia kannattaisi ennemmin välttää kuin koettaa sinnitellen vain sietää − se toisi kaivattua työ- ja toimintarauhaa. Harvoin ja harvalla on energiaa tai muitakaan resursseja tuhlattavaksi. Ei siis liikettä vain liikkeen vuoksi, ei kaikkia pingispalloja yhtä aikaa ilmaan räjähtävän dynaamisuuden merkiksi.

Toisaalta kuitenkin tarpeellisia muutoksia eli uudistuksia kannattaisi tukea, jotta toimintaa haittaavat heikkoudet, esteet ja uhkat vähenisivät sekä toimintaa edistävät vahvuudet ja mahdollisuudet lisääntyisivät. Jos huomataan, että jokin epäkohta hiertää tai jotenkin toisin toimiminen kiinnostaa, niin niihin kohtiin vain rohkeasti kiinni.

Mutta miksi ihmeessä kirjoitan tällaisia "itsestään selviä" asioita?

Siksi, kun näen krooniseksi kääntyneeseen epävarmuuteen, muutosuhkiin ja niiden ennakointiin vähintään ajatuskokein koko ajan työssään energiaa käyttävien ammattilaisten uupuvan ja turhautuvan. Luopuva ote on monella jo lähempänä todellisuutta kuin luova ote.

Siksi, kun näen, miten uudistusta kaivataan, mutta usko, energia ja muut tarvittavat resurssit näyttävät luvattoman kaukaisilta, saavuttamattomissa siintäviltä kuvajaisilta. Ei tässä työssä, ei näissä tehtävissä, ei varmaan vuosikausiin, ei ehkä ennen eläkeikää - josko sitten koskaan. Ei oikein tunne konkreettisesti pystyvänsä.

"Paratiisi" ei välttämättä kuitenkaan ole kovin kaukana. Yhteistä pysähtymistä se kyllä vaatii. Ja sitä, että tohtii uudistua. Useimmat toivovat uudistavia muutoksia, mutta eivät välttämättä halua tai ole aidosti valmiita muuttamaan omaa toimintaansa. 

Ajattelen niin yksinkertaisesti, että viimekädessä jokainen voi "uudistaa" vain itseään: omaa ajatteluaan ja toimintaansa. Pienin rauhallisin askelin, yhdessä valittuun suuntaan, yhdessä edistymistä arvioiden. Työelämässä uudistaminen on yleensä kuitenkin joukkuelaji, jossa jokaisen osallistujan panoksella on etenemisen kannalta väliä.

Mitä siitä voisi seurata, jos toimisi noin? Voi olla, että silloin "muutos on mahdollisuus" -hokema toimisi ja "jatkuvissa muutoksissa" eläminen olisikin energisoiva, kestävän kehityksen ilonmerkki. Kannustan kyllä kokeilemaan!  

Kirjaamisvalmennus – ihan outo asia?

Silja Huotari työskentelee lähihoitajana Siun Soten kotihoidossa Joensuussa ja toimii kirjaamisvalmentajana.

Keväällä 2017 lähiesimieheni kysyi: lähtisitkö kirjaamisvalmentajaksi, kun sinulla on tietokoneosaamista? Lupauduin saman tien tietämättä sen tarkemmin, mistä on kyse ja mitä kirjaamisvalmentajana oleminen tarkoittaa.

Ensimmäinen valmennuspäivä koitti syksyllä 2017. Kirjaamisvalmennuksen tarkoitus, sisältö ja tavoitteet tulivat täytenä yllätyksenä, ja ensimmäisen päivän jälkeen mieleen jäi vain suuren suuri hämmennys. Valmennuksen edetessä asia alkoi valjeta ja hahmottua paremmin. Ahaa! Tässä ei ole kysymys muusta, kuin tietopohjaisesta valmentamisesta, joka perustuu puhtaasti sosiaalihuollon asiakasasiakirjalakiin ja sen tuomiin velvoitteisiin sosiaalialalle. Valmennuspäivien aikana tutustuimme ryhmätöiden merkeissä muihin kirjaamisvalmentajiin, ja joidenkin kanssa tuli vaihdettua ajatuksia myös valmennuspäivien ulkopuolella. Yhteinen asia yhdisti ja kasvatti valmennuksiin.

Aloitimme kirjaamisvalmennukset Siun Soten henkilöstölle alkuvuodesta 2018. Aihe tuntui vielä vieraalta ja monimutkaiselta minulle ja monille muille. Myös esiintyminen tuntui tästä syystä epävarmalta. Kevään edetessä ja useamman valmennuksen tehneenä alkoi varmuutta jo tulla. Saimme kirjaamisvalmentajina käyttöömme valmennusmateriaalin, johon oli pakattu paljon asiaa aika monimutkaisesti ja pitkästikin. Valmentajana koin materiaalin työlääksi esitettäväksi ja luulen, etteivät läheskään kaikki jaksaneet kunnolla seurata asiaa. Olisin kaivannut materiaaliin enemmän elävyyttä ja visuaalisuutta. Videomateriaalit olivat hyviä ja uskon niiden tuoneen paremmin esille määrämuotoisen kirjaamisen periaatteita ja haasteita sekä sitä, mitä kaikkea tämä edellyttää ennen Kanta-palveluiden käyttöön ottoa.

Valmennuspäivillä nousi esille paljon kirjaamiseen liittyviä asioita: mitä saa kirjata ja miten pitää kirjata. Paljon jäi vielä avoimiakin kysymyksiä, mutta uskon, että valmennusten edetessä 2. vaiheeseen asiat tulevat selvemmiksi koko sosiaalihuollon henkilöstölle. Tai ainakin viimeistään silloin, kun järjestelmäkoulutukset alkavat.

Nyt syksyn 2. vaiheen valmennuksiin valmistautuminen on alkanut ja uudet esitettävät asiat ovat edessä. Odotan innolla 2. vaiheen valmennuksia ja myös Siun Soten Siun soKanta -hankkeessa toimimista. Paljon on haasteita, mutta olen luottavaisin mielin. Kirjaaminen muuttuu ja uskon, että tulevaisuudessa ajantasainen ja määrämuotoinen kirjaaminen palvelee meitä paremmin sote-yhteistyö kuvioissa.