Alueelliset sosiaalialan osaamiskeskukset muutoksen tuulissa

Lakisääteisten, alueellisten sosiaalialan osaamiskeskusten toimialueet muuttuvat pian kesken toimintavuotta, tarkkaan ottaen 1.7.2025 lukien, kun toimialueita koskeva asetusmuutos tulee voimaan. Myös osaamiskeskusten lukumäärä vähenee nykyisestä kymmenestä keskuksesta kuuteen: viiteen yhteistyöalueilla (YTA) toimivaan, sekä yhteen valtakunnalliseen, ruotsinkieliseen sosiaalialan osaamiskeskukseen.

Samassa yhteydessä muutamissa osaamiskeskustoimintaa ylläpitävissä ’kotipesätahoissa’, eli niin kutsutuissa osaamiskeskuksen oikeushenkilöissä, tapahtuu muutoksia. Itä-Suomessa ISOn osaamiskeskustoiminta päättyy yhdistysmuotoisena 30.6.2025. Yhteistyöalueen laajuinen sosiaalialan osaamiskeskustoiminta on jatkossa Keski-Suomen hyvinvointialueen hallinnoimaa, sopimuspohjaista Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskustoimintaa.

Ja jo hieman tätä ennen, eli kuluvan vuoden 2025 alusta lukien, nykyisten sosiaalialan osaamiskeskusten valtionavustusta leikattiin rajusti: noin kolmannekseen aikaisempien vuosien keskimääräisestä valtionavustustasosta. Tänä vuonna sosiaalialan osaamiskeskusten perustoimintaan on käytettävissä vain 1,25 miljoonaa euroa koko maahan, kun esimerkiksi vuonna 2023 vastaava summa oli vielä 3,5 miljoonaa euroa. Lakisääteisen kehittämistyön toimialueet siis pääsääntöisesti laajenevat, mutta samassa yhteydessä resurssit supistuivat.

Kuten kaikki tiedämme, sote-uudistusta valmisteltiin Suomessa vuosikaudet. Kehittämisrakenteilla ei tuntunut olevan pienintäkään kiirettä päästä pohdintojen keskiöön, vaikka uudistamisen asiallahan järjestämisvastuun siirrossa merkittävästi oltiin. Sosiaalihuollolle sanoitettiin, että aikanaan, järjestämisvastuun ensin järjestyttyä, tulee sitten kehittämisrakenteille sellainen ’hallittu siirtymä, jossa pyritään turvaamaan sosiaalialan ke­hittämistyön osaamisen jatkuvuus’.

Jaa-a, viimeiselle ISOn toimintavuodelle osaamiskeskuksen perustoiminnan avustus putosi muutaman kuukauden varoitusajalla kolmannekseen aiemmasta tasosta. Asetusmuutos julkistettiin 31.10.2024. Seuraavana päivänä kuulimme, että YTA-tasoisen osaamiskeskustoiminnan valmistelua koordinoi Keski-Suomen hyvinvointialue. Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen toiminta ajetaan alas kuudessa kuukaudessa. Laaja lastensuojelun monialainen kehittämishankkeemmekin on siirtymässä loppuajakseen Keski-Suomen hyvinvointialueen hallinnoimaksi.

Nyt kun osaavan ja tehtäviinsä esimerkillisesti sitoutuneen ISO-henkilöstön työsuhteet alkavat olla kesää kohden päätettyjä ja toimiston käytävät kaikua tyhjyyttään, on vaikea uskoa, että siirtymä oli erityisen hallittu. Tai että yli 24 vuotta kannatellun sosiaalialan kehittämistyön osaamisen jatkuvuus tuli nyt Itä-Suomessa turvattua. Tämä Suomen hallituskausi kannattaa vaikutusarvioida hyvin tarkasti – eikä vähiten sosiaalihuollon palveluiden, henkilöstön ja asiakkaiden kokemien muutosten kannalta. Kehittämistoiminnassa kun muutos ja uudistus eivät ole synonyymejä - sosiaalihuollossakaan.

Kirjoittanut: Tarja Kauppila

Vierellä, ei yläpuolella – ajatuksia systeemisestä työstä

Olen jo tovin päässyt seuraamaan lastensuojelun avohuollon arkea sairaanhoitajan työn näkökulmasta. Myönnän olevani vaikuttunut menetelmistä, joita ammattilaisilla on käytössään. Erityisesti systeemisyys jaksaa herättää minussa toivoa siitä, että perhettä voidaan tukea ja jokainen perheen jäsen halutaan huomioida omana itsenään lastensuojelussa.

Olen ymmärtänyt, että systeeminen työskentely lastensuojelussa tarkoittaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa lapsen ja perheen välisten suhteiden vahvistaminen on keskiössä. Perheterapeuttiset menetelmät tukevat tätä tavoitetta, ja työskentely perustuu moniammatilliseen yhteistyöhön – sosiaalityöntekijöiden, perheterapeuttien ja muiden asiantuntijoiden yhteiseen panokseen. Tärkeää on, että perhe nähdään aktiivisena toimijana: heidän näkemyksiään kuullaan ja he osallistuvat päätöksentekoon. Tämä lisää sitoutumista ja mahdollistaa aidosti perheen tarpeisiin vastaavan tuen. Systeeminen työskentely rakentuu dialogisuudelle ja jatkuvalle yhteistyölle, jossa ratkaisuja etsitään yhdessä perheen kanssa. Olen havainnut työotteen vaativan tiimeiltä jatkuvaa oppimista ja reflektiota. Säännölliset kokoontumiset, koulutus ja johdon tuki ovat keskeisiä, jotta perheille voidaan tarjota mahdollisimman vaikuttavaa ja inhimillistä apua.

Eloisan lastensuojelun avohuollossa systeeminen työskentely on ollut käytössä jo useamman vuoden. Systeeminen työote koetaan tarpeelliseksi, mutta sen juurtuminen arkeen on haastavaa. Kiire, työn kuormittavuus ja henkilöstön vaihtuvuus syövät aikaa ja tilaa syvälliseltä yhteistyöltä. Vaikka nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset pitävät yhteistyötä tärkeänä, se ei aina toimi toivotulla tavalla. Liian moni nuoren elämään vaikuttava taho jää ulkopuolelle, kun resursseja ei ole riittävästi. Uskon kuitenkin, että panostamalla systeemiseen työskentelyyn voimme lisätä ymmärrystä perheiden tilanteista ja rakentaa toimivampaa yhteistyötä. Jotta systeemisyys voisi todella juurtua osaksi palveluita, tarvitaan jatkuvaa koulutusta, vahvaa johtamista ja ennen kaikkea aikaa – aikaa kohdata, kuulla ja kulkea rinnalla. Me ammattilaiset olemme perheitä varten. Työmme ytimessä on perheen vahvuuksien tunnistaminen, oikea-aikainen tuki ja inhimillinen kohtaaminen. Kun nämä asiat näkyvät arjessa, perhe voi kokea olevansa oman elämänsä asiantuntija – ja me saamme olla mukana juuri niin kauan kuin tarvitaan.

On tärkeää, että nuori ja hänen vanhempansa kokevat tulevansa kuulluiksi – että heidän tilanteensa otetaan vakavasti ja heistä välitetään. Ehkäpä jo se, että perhe ja heidän toivomansa tahot kutsutaan ja saadaan mukaan esimerkiksi systeemiseen viikkokokoukseen, voi vahvistaa tunnetta siitä, että asiat etenevät ja apua on saatavilla. Samalla tämä tukee ammattilaisten kokemusta aidosta yhteistyöstä ja yhteisestä vastuusta. Minulla on vilpitön usko, että jo pienillä teoilla voidaan saada muutoksia aikaan, kun lähdetään rohkeasti kokeilemaan.

Kirjoittanut: Janiika Pohjola

Mielenterveys voimavarana: Lastensuojelun ammattilaisten osaamisen vahvistaminen ISOn tuella

Kuvittele tilanne, jossa vanhempi yrittää selviytyä arjen haasteista, mutta mieli ei jaksa olla mukana. Tavalliset asiat, kuten aamupalan valmistaminen tai lapsen koulupäivän kysely, tuntuvat ylivoimaisilta. Kun ihmisen mieli sairastuu, sen toiminta häiriintyy eikä se pysty tekemään tehtäväänsä kunnolla. Väsymys voi viedä voimat, ja kärsivällisyys saattaa olla koetuksella. Miten tällaisessa tilanteessa lastensuojelun ammattilainen voi auttaa? Voiko mielenterveyden ongelmat kääntää voimavaraksi, joka auttaa perhettä kasvamaan ja kehittymään?

Vanhemmuus on kuormittavaa jo ilman mielenterveyden haasteitakin. Vanhemmuuteen kasvetaan yhdessä lapsen kanssa, ja se vaatii jaksavaa ja tervettä mieltä. Vanhemmuus on arvokas tehtävä, ja jokaisessa perheessä on vaikeita vaiheita. Vanhemman psyykkiset ongelmat voivat vaikuttaa perheeseen monin tavoin, ja tavalliset arkiset asiat eivät ehkä suju kuten ennen. Vanhemman tunnereaktiot, ajattelu ja toiminta voivat olla poikkeavia, mikä näkyy ilmeissä, eleissä, ajattelussa ja puheessa. Vaikka vanhemman mielenterveyshäiriö voi tuoda mukanaan vaikeuksia, useimmiten asian kanssa voidaan elää ja saada tukea. Suurin osa mielenterveyden ongelmista paranee, mutta se vie aikaa ja paraneminen voi tapahtua aaltoillen.

Lastensuojelussa toimivilla työntekijöillä on monenlaista osaamista, ja mielenterveys- ja päihdeongelmista johtuvien haasteiden tunnistaminen ja ymmärtäminen vahvistaa heidän kykyään tukea vanhemmuutta. Mielenterveyden haasteista huolimatta aina löytyy toimivia osa-alueita. Näitä vahvuuksia ja uusia näkökulmia omaan tarinaan voi etsiä ja löytää yhdessä lastensuojelun työntekijöiden kanssa. Heillä on käytössään toimivia, näyttöön perustuvia menetelmiä, kuten reflektiivinen tiimi ja systeeminen tiimityö, jotka tukevat perheiden hyvinvointia.

Perhettä osallistavassa, vuorovaikutteisessa ajattelussa ammattilaisia auttaa mielenterveys- ja päihdeosaamisen tiedon, taidon ja asenteiden vahvistaminen, mitä lastensuojelun systeeminen ajattelu- ja työskentelytapa tukevat. Siirtyminen keskustelussa ongelmallisista tarinoista vaihtoehtoisiin tarinoihin voi parhaimmillaan nostaa esille toiveikkuutta. Uudenlainen elämänkertomus perheestä ja vanhemmuudesta voi rakentua. Vaihtoehtoisia tarinoita voidaan kuulla, kun pysähdytään asian äärelle. Asiakkaiden omat ajatukset siitä, mikä voisi toimia, voivat toimia lähtökohtana muutokselle vanhemmuuden tuessa. Tämä lähestymistapa auttaa löytämään perheelle parhaiten sopivat ratkaisut ja tukee heidän omia voimavarojaan.

Iso kiitos Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskukselle tästä mahdollisuudesta kehittää ja vahvistaa ammattilaisten osaamista mielen hyvinvoinnin parissa, ja nähdä mielenterveys voimavarana. Muistetaan, että jokainen askel kohti parempaa vanhemmuutta on arvokas. Yhdessä voimme luoda turvallisemman ympäristön perheille, jotka kamppailevat mielenterveyshaasteiden kanssa.

Kirjoittanut: Eija Hujanen