Eväitä jakamassa

Olemme lähdössä. Meillä on kiire. Kaukana metsäisessä erämaassa asuu kuulemamme mukaan mies, joka elää haastavissa olosuhteissa yksin. Kukaan ei ole ennättänyt pysähtyä pitemmäksi aikaa hänen luokseen, mutta hänen pärjäämisensä, ja keinot selvitä haastavissa olosuhteissa herättävät huolta ohikulkijoissa. Onko meillä repussamme mukana pitkä, mutta kapea leipä? Vai kantaako eväitämme Jokinen, jonka eväät ovat tietenkin repun pohjalla levällään? Olisiko varminta kutsua matkalle mukaan isompi joukko – ovatko uskovaisten eväät edelleen yhteiset? Mitä jos niitä on vain vähän, eivätkä ne riitä perille asti?

Olemme kehittäneet etsivän vanhustyön verkostomallia Pohjois-Savon hyvinvointialueelle vuoden ajan. Tarkoituksena on tiivistää yhteistyötä ikääntyneiden sosiaalipalveluiden ja kolmannen sektorin välillä. Lähtökohtana on ollut havainto, ettei kukaan toimija yksin pysty täysin vastaamaan kohderyhmämme tarpeisiin. Joku kohtaa, muttei tiedä minne ohjata. Toisella on ryhmä, mikä odottaa osallistujia. Kolmannella on edessään toistuvia huoli-ilmoituksia, muttei keinoja tukea tarpeeksi tarvittavaan palveluun kiinnittymisessä. Meillä kaikilla on huoli resursseista. Meillä kaikilla on huoli ikääntyneestä.

Olemme kaikki tekemässä samaa matkaa, saman miehen luo, vaikka meillä on erilaiset kartat ja varusteet. Olisiko meidän mahdollista pysähtyä jakamaan eväitämme, viedä ne yhdessä perille? Ei kai ole väliä kenen repusta leipä on peräisin, kunhan se ravitsee saajansa.

Projektimme on mahdollistanut, että ensimmäinen retkikunta on nyt pysähtynyt asian äärelle. Ikääntyneiden asiakasohjaus, kolmannen sektorin järjestötoimijat ja diakoniatyöntekijät ovat jakaneet repuistaan eväitä yhteiseen pöytään. Olemme todenneet, ettemme vielä tunne toisiamme ja toistemme tarjontaa tarpeeksi. Meidän täytyy vielä opetella yhteistä kieltä. Olemme huomanneet, että jokaisella on annettavaa yhteiselle asiakkaallemme. Moni tekee jo nyt yhteistyötä. Olemme myös todenneet, että on asioita, mitä pitäisi parantaa – ja meidän on yhdessä mahdollisuus viestiä siitä. Yhteistyö verkostossa mahdollistaa sen, ettei kenenkään tarvitse edustaa retkikuntaa yksin, yksillä eväillä.

Verkostomallissa tavoite on, että jaetuista eväistä hyötyvät ammattilaiset, mutta ennen kaikkea ikääntyneet. Kohderyhmäämme ovat mielenterveys- ja päihdehaasteita omaavat tai yksinäisyyttä kokevat ikääntyvät, jotka eivät ole vielä löytäneet itselleen tarvittavaa tukea. Heidät pitää tunnistaa ja löytää ajoissa. Jokainen on yksilö, ei numero, ei kasvoton massa. Tarvitaan siis yksilöllistä tukea, kohtaamista ja aikaa, jotta ikääntyvä voi löytää omannäköisiä ratkaisuja mielekkään arjen rakentumiseksi. Verkostona meillä on tähän paremmat mahdollisuudet.

Retkikuntamme pääsee perille. Mies ottaa yhden meistä epäillen vastaan. Kohta mies haluaa kutsua meidät muutkin sisään. Istumme pöytään, mihin meillä on laittaa tarjolle laaja kattaus eväitä.

Kirjoittanut: Mari Väätäinen

Yhteisellä kielellä, vuorovaikutustaidoilla ja tutkivalla otteella tehdään paras mahdollinen muutosmatka

Tutussa lasten lorussa sanotaan:

“Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!”

Hiekkakakkua leipoessa loru auttaa “leipureita” rytmittämään kerrosten sekoittumiseen ja tiivistymiseen tarvittavat yhteiset taputukset. Ilman rytmiä ei synny tasainen tiivistyminen ja tiivistymättä kakku hajoaa. Tiivistyminen on yhteyttä ja rytmi on vuorovaikutusta – niitä ilman ei synny uutta.

Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hanketyö tarjoaa näköalapaikan monitoimijaiseen ja -ammatilliseen sekä asiakasvuorovaikuttamiseen. Vuorovaikutus on erityisesti näin monella rajapinnalla erittäin keskeinen ja samalla hyvin haavoittuva osa yhteistyösuhteen rakentamisessa. Vuorovaikutustaitojen merkitys vain korostuu, mitä haavoittuvammassa tilanteessa olemme. Olevaa ja elettävää tarkastellessamme, uuden edessä ja muutoksen kynnyksellä me kaikki tavalla tai toisella olemme haavoittuvia. Tämä koskee niin jokaista asiakasperheen jäsentä ja perhekokonaisuutta kuin heidän kanssaan työskenteleviä ammattilaisia ja meitä hankkeessa työskenteleviä. Hanketyöntekijöinä pääsemme parhaimmillamme hyödyntämään osaamistamme vuorovaikutustaitojen ja vuorovaikutuksen edistäjinä. Voimme tarjota turvallisen tilan kuulla ja tulla kuulluiksi, vahvistaa oman äänen kuulumista ja muiden ymmärrystä sen kuulemisessa.

Vuorovaikutustaidot tarkoittavat kykyä ja halua vaihtaa ajatuksia, kokemuksia ja mielipiteitä, sekä yhteistä toimintaa ja tekoja. Minulle yhdessä toimiminen näyttäytyy keskeisimpänä ja tärkeimpänä – ja helpoimmin menetettävänä osana vuorovaikutuksen herkkää palapeliä. Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeessa olemme tämän palapelin äärellä – ja sitä kokoamassa luodessamme moniammatillista yhteistyötä. Itselleni tärkein haaste ja toimintaa ohjaava neuvo on tämän yhteistyön avauksissa Happoradion sanoitusta mukaillen:

“Puhua äänellä, jonka kuulet

sanoilla, jotka ymmärrät”

Ilman yhteistä kieltä ja kuuluvaa ääntä ei saa itse omaa asiaansa välitettyä. Toisaalta on myös mahdoton ymmärtää muita, jollei etsi taajuutta kuulla toisen ääntä ja ymmärtää sanoja – tehdä tilaa dialogille. Dialogin ytimessä on kutsu liittyä ja muodostaa mahdollisuus yhteiselle tutkimiselle. Itse ymmärrän tämän siten, että oma toimijuutemme on yhteisen kielen sanakirjamme avain, kielioppi ja perusrakenne. Matkalla riittävän vanhemmuuden tukemiseen tarvitsemme moniäänisyyttä: tutkijan uteliaisuutta, käyttäytymistieteilijän vuorovaikutustyökaluja, perheterapeuttista osaamista, psykiatrista- ja päihdetyön näkökulmia sekä perhetyön työkaluja. Lisäksi tarvitaan lastensuojelun kontekstiin kytkeytyvää sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta. Kenelläkään ei ole hallintaa näihin yksin, mutta yhdessä meillä on tämä kaikki – ja sen myötä yhteinen sanasto, avaimet ja eväät muutosmatkalle.

”Auttamalla annamme vanhemmille mahdollisuuden riittävän hyvän vanhemmuuden toteutumiseen ja luomme dialogin, jossa on tilaa kasvaa muutokseen”

Kirjoittanut: Anne Lukkarinen

Kenenkään ei tulisi selvitä perheen huolien kanssa yksin

Monet toimijat ovat huomanneet, että lapsiperheiden haasteet ovat monisyisiä. On riittämättömyyden tunnetta ja kiireen tuntua. Samaan aikaan perhe tai osa perheestä on asiakkuudessa monien palveluntarjoajien kanssa. Usein työskentelemme asiakkaan ja perheen asioissa rinnakkain, mutta emme aina yhdessä.

Kainuu on laaja alue, jonka jokaisella kunnalla on oma palveluverkostonsa. Pienissä Kainuun kunnissa on totuttu verkostoitumaan ja tekemään yhteistyötä jo senkin takia, että usein työntekijät toimivat paikkakunnalla ainoana palvelun edustajana. Tällöin asioiden yhteinen pohdinta ja jakaminen toteutuvat luonnollisesti ja auttavat jaksamaan haastavassa ihmissuhdetyössä. Kainuussa on hyviä toimintatapoja, pitkälle koulutettuja osaajia ja täällä on opittu tekemään hyvää, perhekeskeistä verkosto- ja tiimityötä. Tämän on ansiokkaasti osoittanut muun muassa 15-vuotias vauvaperhetyön tiimityöskentely, jossa ovat olleet tiiviissä yhteistyössä lastenpsykiatria sekä aikuisten mielenterveys- ja päihdetyö.

Lastensuojelun laatusuosituksissa painotetaan lasten, nuorten ja perheiden tarpeita päätöksenteon, palvelujen järjestämisen ja kehittämistyön perusteena. Kainuun hyvinvointialue on osatoteuttajana Matkalla riittävään vanhemmuuteen -ryhmähankkeessa. Hankkeen tavoitteena on vähentää lastensuojelun laitoshoidon tarvetta. Lisäksi se pyrkii tukemaan vanhemmuutta kehittämällä lastensuojelun avopalvelujen palautetietoista ja suhdeperusteista työkulttuuria. Tavoitteena on myös edistää intensiivisen tuen mallia huomioiden sekä ammattilaisten että asiakkaiden kokemukset.

Hankkeen tarkoituksena on lisätä työntekijöiden osaamista tarpeenmukaisin valmennuskokonaisuuksin, koulutuksin ja konsultointituen tarjoamisen kautta. Näissä hyödynnetään osaamiskartoituksen tuloksia ja kokemusasiantuntijoilta tullutta palautetta. Kysymys on lastensuojelun asiakkuudessa olevien perheiden inhimillisen kärsimyksen vähentämisestä ja työntekijöiden työn imun ja jaksamisen lisäämisestä.

Kainuun hanketiimissä on aloittanut marraskuun 2024 loppupuolella kehittäjäperheterapeutti, -sairaanhoitaja sekä -sosionomi. Tällä moniammatillisella ja osaavalla tiimillä olemme valmiina kehittämään yhdessä lapsiperheiden sosiaalityön ja sen verkostojen kanssa vanhemmuuden tukea ja yhdessä tekemisen mallia. Haastamme yhteiskehittämiseen mukaan kaikki kainuulaisten perheiden kanssa vaativaa lastensuojelutyötä tekevät sekä lastensuojelun kokemusasiantuntijat!

Kirjoittanut: Jaana Haataja, Eija Hujanen ja Sari Liuski-Ursin