Runsaat 888 sivua sosiaalioikeutta ja 1 107 sivua lastensuojelulain soveltamista

Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoon kuuluvista sosiaalityön pääaineopinnoistani muistan muutamia keskeisiä teoksia, joihin käytännön sosiaalityössä toistuvasti palasin. Yksi niistä oli Kaarlo Tuorin Sosiaalioikeus, joka käsittelee sosiaalioikeuden säännöksiä ja niiden taustalla vaikuttavia oikeudenalan yleisiä oppeja. Teoksesta on ilmestynyt nyt jo kuudes, 888-sivuinen painos (Kaarlo Tuori & Toomas Kotkas, 2023), joka ottaa huomioon muun muassa vuoden 2023 alusta voimaan tulleen sote-uudistuksen aiheuttamat muutokset.

Sosiaalityön opinnoista jäi erityisesti mieleen nykyisin Itä-Suomen hallinto-oikeuden ylituomarina toimivan Veijo Tarukanteleen luento, jolla hän kertoi, mitä tarkoittaa, kun sosiaalityöntekijä tekee työtään henkilökohtaisella virkavastuulla. Kyse on tavallista laajemmasta ja ankarammasta oikeudellisesta vastuusta ja seurausten kantamisesta sosiaalityössä.

Sosiaalityöntekijä vastaa viranhaltijana toimiessaan päätöksistään yksin. Sosiaalityöntekijän vastuuta eivät hänen kanssaan jaa esimerkiksi viranhaltijan esimies, hänen edustamansa organisaatio tai sen johto. Vastuu on yksin viranhaltijalla myös niissä tilanteissa, joissa hän on saanut tai noudattanut organisaation tai esimiehensä vääriä tai lainvastaisia ohjeita.

Viranhaltija on lisäksi rikosoikeudellisesti vastuussa työssään tekemästä virheestä tai laiminlyönnistä sekä henkilökohtaisesti korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta. Viranhaltija vastaa tekemisistään tai tekemättä jättämisistään edelleen myös niissä tilanteissa, joissa työn olosuhteet ovat olleet epäinhimilliset, mitä ne valitettavan usein sosiaalialalla käytännön työssä ovat.

Eduskunta hyväksyi 20.11.2024 hallituksen esityksen, minkä myötä tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimivien osaamisvaatimuksia heikennetään. Tämä päätös heikentää asiakasturvallisuutta ja lisää laillistettujen sosiaalityöntekijöiden kuormitusta entisestään. Heidän tulisi oman työn ohessa pystyä ohjaamaan ja valvomaan jatkossa myös puutteellisella koulutustaustalla tilapäisesti sosiaalityöntekijänä toimivien tekemää työtä. Lain noudattaminen on vain yksi osa äärimmäisen vaativaa viranhaltijan työtä sosiaalialalla. Se on kuitenkin kaikkien oikeusturvan sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta keskeistä.

Lastensuojelu on maailman tärkeimpiä työtehtäviä. Lastensuojelun sosiaalityön pitkällä työkokemuksella voin todeta, että harvat jaksavat tai kykenevät lasten suojeluun, jos työskentelyolosuhteet eivät ole kunnossa. Joka vuosi uutisoitu – ja jo kymmeniä vuosia kestänyt – lastensuojelun kriisi ei ratkea pätevyysvaatimuksia alentamalla. Toivottavasti kaikki lastensuojelutyöhön suuntaavat henkilöt osaavat (Tapio Räty, 2023) Lastensuojelulaki – Käytäntö ja soveltaminen -teoksen 1 107:n sivun opit hyvin. Ei eduskunnassa nyt alalla uudelleen arvioitujen osaamisvaatimusten kannalta, vaan ihan asiakkaiden parhaan ja oman oikeusturvansa vuoksi.

Lue lisää:

Tuori, K. & Kotkas, T. 2023. Sosiaalioikeus. Alma Talent. Helsinki.

Räty, T. 2023. Lastensuojelulaki - Käytäntö ja soveltaminen. Edilex Lakitieto. Helsinki.

Kirjoittanut: Kirsi Kaartinen

Toinen joulukirje SOTE-pukille

Kirjoitan Sinulle toistamiseen, kun on mielessä muutamia toteutumattomia toiveita kytkeytyen soten tutkimukseen, koulutukseen, kehittämiseen ja innovaatioihin:

Joulun alla vuonna 2022 aloitin kirjeeni sillä, että olisi voitu käyttää ’yliopistollisten hyvinvointialueiden’ käsitettä asetuksessa, joka käsitteli yhteistyöalueilla (YTA) laadittavia yhteistyösopimuksia. Yliopistollisilla hyvinvointialueilla sijaitsisi paitsi yliopistollinen sairaala, myös sellainen ’sote-yliopisto’, joka tuottaa merkittävässä määrin yliopistollisia tutkintoja lääketieteessä, hoitotieteessä, farmasiassa ja sosiaalityössä sekä muissa ’soten lähitieteissä’ - sekä tietysti tieteellistä soten huippututkimusta. Olisi tuo edelleen tervetullut termimuutos historiaan jääneistä erityisvastuualueista ja vahvistaisi sote-toimialojen yhteisvastuuta. Yliopistollisilta hyvinvointialueilta toivoisinkin esimerkillistä yhteisvastuun näyttämistä.

Sosiaalihuoltoon kannattaisi luoda se keskittämisasetus, joka selkeyttäisi sosiaalihuollon vaativia erityispalveluja sekä alan tutkimus-, koulutus- ja kehittämistoimintaa.  Asetus kokoasi ja tukisi alueellisten sosiaalialan osaamiskeskusten vaativaa kehittämistoimintaa nykyistä vahvemmalla mandaatilla sekä linkittäisi sitä systemaattisesti sosiaalityöntekijöitä kouluttavien yliopistojemme toimintaan. Alan oman keskittämisasetuksen myötä kenties vahvistettaisiin sosiaalihuollon/sosiaalityön tutkimukseen, koulutukseen ja kehittämiseen varattuja määrärahoja SO- ja TE-tasapainoisemmiksi. Siinä on koko maassa vielä paljon edistettävää.

Harmittaa, kun sosiaalialan YTA-osaamiskeskukset ovat tarttumassa toimiinsa 1.7.2025 lukien aivan minimaalisella valtionavustuksella: vain 1,25 miljoonaa euroa koko maahan vuositasolla kuuden keskuksen kesken jaettuna. Pari asiantuntijaa sillä perusrahalla kullekin keskukselle voinee vain palkata. Tuonkaltainen resursointi ei kuulosta sosiaalihuoltoon yhdenvertaiselta kehittämisrakenteelta verrattuna yliopistollisiin sairaaloihin, kuten Suomen eduskunta aikanaan toiveikkaana sote-järjestämislakia hyväksyessään linjasi tulevaa kehitystä sosiaalihuollon TKKI:lle. Yliopistollisten hyvinvointialueiden rooliin sosiaalihuollon TKKI-toiminnan tukemisessa koko maassamme jäänee vielä toivomisen varaa.

Viimeksi huomautin siitä, että asetusmuutosten esittelymuistioissa lukee usein lause ’asetusehdotuksella ei sinänsä katsota olevan merkittäviä itsenäisiä taloudellisia vaikutuksia’. Kyllä kustannusvaikuttavilla asetuksilla sellaisia on aina, kuten kuuluu. Ilman asianmukaisia, kohtuullisia panostuksia ei tule toivottuja tuloksia. Toivon hartaasti, että joskus, tulevien sukupolvien aikana, olisi Suomessa myös se sosiaalialan tutkimuksellisen, systemaattisen osaamisen kehittämisen reilu sote-investointivuoro. Kunpa!

ISO kiitos, jos jaksoit lukea. Mikään toive ei lie mahdoton, ei edes kustannuksilta kovin kallis – ja kaikissa olen mielessä pitänyt kestävän kustannusvaikuttavuuden. Hyvää joulua Sinulle Itä-Suomesta ja kaikille koko Suomeen!

Kirjoittanut: Tarja Kauppila

Työllisyyden edistämisen yhdyspintojen palvelujärjestelmät murroksessa

Työllisyyden edistämisen ekosysteemeissä on meneillään murrosvaihe. Hyvinvointialueiden rakentuminen on yhä käynnissä ja TE24-uudistuksessa julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu on siirtymässä kunnille. Pohjois-Savoon muodostuu kolme työllisyysaluetta. 1.1.2025 voimaan astuu laki työllistymisen monialaisesta edistämisestä (381/2023), joka korvaa aiemman TYP-lain. Merkittävin muutos on työttömyyden keston poistuminen työvoimaviranomaisen, hyvinvointialueen sekä Kelan välisen monialaisen palvelun määrittelystä.

Lakimuutos mahdollistaa varhaisemman monialaisen tuen asiakasprosesseissa. Toisaalta laajentuva asiakasryhmä voi tuoda priorisointitarvetta henkilöstö- ja taloushaasteiden kanssa pinnisteleville kunnille ja hyvinvointialueille. Kunnille suunnatun, työllistymistä kannustavan rahoitusmallin pelätään uhkaavan vaikeasti työllistyvien henkilöiden tarvitsemien työvoimapalveluiden saatavuutta. Lisäksi hyvinvointialueilla ei nähdä olevan riittäviä kannustimia kohderyhmän työkyvyn tuen palveluiden järjestämiseen.

Pitkäaikaistyöttömyyden ja työkyvyttömyyden esiintyvyydet ovat maakunnassa korkeita. Monialaisen yhteistyön toteutuminen olisi tärkeää näiden henkilöiden työkyvyn tuen palveluissa. Uudistusten on pelätty pirstaloivan entisestään hajanaista palvelujärjestelmää ja eriarvoistavan palveluita.

”Välillä ite niinku miettii sitä, että onko se aina helppo sanoa, että ei ole resursseja? Versus, että ihan oikeasti mietittäisiin, että miten voidaan ihan uudella tavalla tehdä jotain. Toisiko se jotakin lisäarvoa sitten jotenkin siihenkin?”

Näin mainitaan YAMK-opinnäytetyöni haastatteluotteessa. Opinnäytetyössäni tutkin työllisyyden edistämisen yhdyspintatyön tilannekuvaa Kuopion alueen pitkäaikaistyöttömien työ- ja toimintakyvyn tuen monialaisissa palveluissa. Laadullisen tutkimuksen teoreettinen tietoperusta muodostui TE24-uudistuksen toimeenpanon tueksi laadittujen yhdyspintojen rakentamisen suositusten pohjalta. Keräsin aineiston kesäkuussa 2024 Kuopion työllisyyspalvelun johdolle ja välijohdolle toteutetuilla teemahaastatteluilla.

Tuloksissa heijastui yhdyspintatyön rakenteista ja malleista sopimisen keskeneräisyys, mihin vaikutti osaltaan aineistonkeruuajankohta. Yhdyspintojen välisen vuoropuhelun koettiin olevan pääosin hyvää, mutta resurssit nähtiin yhteistyötä hankaloittavaksi tekijäksi. Yhdyspintatoimijoiden henkilöstö- ja talousresurssihaasteiden ei uskota kohentuvan lähiaikoina. Muutoksessa olisikin tärkeää sopia paikallisesti ketteriä monialaisen yhteistyön malleja ja tunnistaa monialaisesta palvelusta eniten hyötyvät asiakkaat. Näin voitaisiin sujuvoittaa pitkäaikaistyöttömien työkyvyn tuen asiakasprosesseja sekä ennaltaehkäistä pitkäaikaistyöttömyyttä.

Oliko kiinnostavia havaintoja? Opinnäytetyöni julkaistaan vuoden loppuun mennessä Theseus-tietokannassa nimellä ”Onko se aina helppo sanoa, että ei ole resursseja?”: Kuopion alueen yhdyspintatyön tilannekuva pitkäaikaistyöttömien työ- ja toimintakyvyn tuen monialaisissa palveluissa.

Blogiin liittyvät linkit (avautuvat uuteen ikkunaan):

• https://tyomarkkinatori.fi/uutiset/kansalliset-suositukset-yhdyspintojen-rakentamiseen-alueelle
• https://www.theseus.fi/ (valmiin opinnäytetyön julkaisualusta)

Kirjoittanut: Kalle Onnela

Hot girls don´t gatekeep

TikTokissa on meneillään trendi tai haaste "Hot girls don't gatekeep", joka tarkoittaa, että TikTokin käyttäjät jakavat avoimesti vinkkejä, tuotteita ja resursseja, joita he käyttävät, sen sijaan että pitäisivät ne salassa. Tämän trendin tavoitteena on edistää yhteisöllisyyttä ja avoimuutta, ja se on vastareaktio "gatekeeping"-ilmiölle, jossa tietoa pidetään tarkoituksella piilossa muilta.

Etelä-Savon hyvinvointialue on liittynyt syksyn aikana Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen luotsaamaan Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on kehittää lastensuojelun avohuollon palveluita ja tukea vanhemmuutta muun muassa moniammatillisia työmenetelmiä kehittämällä ja kokemusasiantuntijuutta hyödyntämällä. Eloisan hanketiimiin kuuluvat kehittäjäsosionomi Pinja Kulomaa, kehittäjäperheterapeutti Sanna Poikonen ja kehittäjäsairaanhoitaja Janiika Pohjola.

Onnistuminen tässä vaativassa, mutta niin mielenkiintoisessa ja tärkeässä hankkeessa vaatii meiltä, niin hanketyöntekijöiltä kuin muilta ammattinsa puolesta kohderyhmän asiakkaita kohtaavilta ammattilaisilta, halua avoimuuteen ja yhteisöllisyyteen. Tarvitaan tahtoa vinkata ideoistaan ja työmenetelmistään yli oman työyhteisön rajojen. Vilpittömyyttä antaa osaamistaan ja resurssejaan myös muiden käyttöön. Viisautta jakaa hiljaista tietoaan muiden käyttöön. Hanketiiminä muodostamme hallintorajat ylittävän työryhmän, jossa osaamista tuodaan yhteiseen käyttöön niin sosiaali- kuin terveydenhuollosta.

Yhteistyön avulla me ammattilaiset yhdessä vanhempien kanssa voimme turvata sen, että mahdollisimman moni vanhempi voi onnistua omalla matkallaan riittävään vanhemmuuteen!

Kirjoittanut: Pinja Kulomaa, Janiika Pohjola ja Sanna Poikonen

Black Friday – ja eteenpäin elävän YTA-mieli

Torstaina 31.10.2024 julkistettiin sosiaalialan kehittämistä koskeva historiallinen asetusmuutos: ensi kesänä aloittaisivat toimintansa YTA-tasoiset (5) sosiaalialan osaamiskeskukset – miten hienoa! Intoa uudistuksesta tosin hillitsi se, että valtionavustusta Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen YTA-toimintaan olisi tämänhetkisen tiedon mukaan käytettävissä vain noin 191 500 euroa vuodessa. Summalla palkkaisi vain 2–3 osaamiskeskustyöntekijää, kun varoja tarvittaisiin lisäksi muuhunkin kuin henkilöstökuluihin. 

Kokoonnuimme 1.11.2024 hyvinvointialueiden sosiaalihuollon edustajien kanssa ISO-hallituksen kutsumaan, YTA-osaamiskeskusta koskevaan keskustelutilaisuuteen. Hetki ennen tilaisuutta saimme yllättäen tiedon Itä-Suomen YTA-johtoryhmän linjauksesta: YTA-osaamiskeskusta valmistellaan Keski-Suomen hyvinvointialueen koordinoimana. Tilaisuudessa kuulimme, että valmistelun lähtökohtana on Keski-Suomen hyvinvointialueen toimiminen keskuksen oikeushenkilönä. Tyrmistystä herätti se, ettei linjausta valmisteltaessa ollut tiedotettu tai osallistettu nykyisen Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen oikeushenkilönä toimivan ISO-yhdistyksen hallitusta.

Kyse on valmisteluvaiheesta, ja viralliset päätökset tehdään aikanaan joko aluehallituksessa tai -valtuustossa. Yleensä asioihin pitäisi voida vaikuttaa, kunnes viralliset päätökset on tehty ja ne ovat lainvoimaisia. Huolestuttaako jokin? Riskienhallinnan näkökulmasta kyllä.

Hyvinvointialueiden talous on vakavasti miinuksella. Keski-Suomikin on nyt hankalassa tilanteessa 125 miljoonan euron alijäämäennustella ja yt-menettelyt koettelevat. Hyvinvointialueiden yt-menettely koskee lähtökohtaisesti myös niiden hallinnoimaa sosiaalialan osaamiskeskusta silloin, jos työnantaja on sama. Miten tämä vaikuttaisi osaamiskeskustyön veto- ja pitovoimaan?

Maamme hallitus on leikannut sosiaalialan osaamiskeskusten valtionavustusta vuoden 2023 tasosta ennätysmäisesti 64 % (!) vuodelle 2025. Itä-Suomessa hyvinvointialueiden johtajat ovat linjanneet, ettei YTA-osaamiskeskustyöhön kohdennettaisi muita rahoituseriä kuin valtionavustus. Vain valtionavustukseen pidättäytyminen kaventaisi osaamiskeskuksen jatkokehitystä, kuten hanketyötä. Useimmiten kehittämishankkeisiinkin vaaditaan omarahoitusvaroja, minkä lisäksi voi syntyä työnantajalle välttämättömiä, mutta ei tukikelpoisia kustannuksia, joita hankeavustus ei kattaisi. Vaikuttaisiko linjaus myös keskuksen uudistusvoimaan?

ISO-talous on vielä tasapainossa: pienillä väestömäärän mukaisilla jäsenmaksuilla on hoidettu vastuullisesti yhteinen hallinto, hankkeiden omarahoitus sekä henkilöstön työhyvinvointituki. Ehkä ISOa voisi hyödyntää jatkossakin? Tuore osaamiskeskusten asetusmuutos ei nimittäin sitä lainkaan estä, vaan on joustavaksi laadittu. ISOlla on yli 23 vuotta sosiaalialan osaamisen kehittämiskokemusta neljän maakunnan, nykyisen hyvinvointialueen, yhteisestä ja osin valtakunnallisesta yhteistyöstä - vieläpä pienillä varoilla tuloksellisesti tuotettuna. Ei huono, vai?

Blogiin liittyvät linkit (avautuvat uuteen ikkunaan):

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote (31.10.2024): Sosiaalialan osaamiskeskukset keskitetään viidelle yhteistoiminta-alueelle - Sosiaali- ja terveysministeriö

Pohjois-Savon yliopistollisen hyvinvointialueen tiedote (4.11.2024): Itä-Suomen yhteistyöalue laatii erikoissairaanhoidon työnjakoselvityksen - Pohjois-Savo

Yle (30.10.2024). Keski-Suomen hyvinvointialueen alijäämä on kasvanut kesän jälkeen – miinusta tulossa 125 miljoonaa euroa:  https://yle.fi/a/74-20121143

Keskisuomalainen (5.11.2024): Keski-Suomen hyvinvointialue aikoo lakkauttaa yli 300 tehtävää yt-neuvottelujen tuloksena | Keski-Suomi | Keskisuomalainen

Kirjoittanut: Tarja Kauppila

Sosiaalialan vaikuttavuusosaamista kehittämässä

”On epäeettistä tehdä sote-alan työtä, joka ei ole vaikuttavaa”. Näin vahvasti lausui professori Marja Vaarama Itä-Suomen yliopiston jatko-opiskelijoiden Vaikuttavuus-kurssilla kahdeksan vuotta sitten. Edelleen hän jatkoi: ”Usein sanotaan, että sosiaalialalla vaikuttavuuden mittaaminen on vaikeaa, mutta sen taakse ei pidä mennä, vaan silti vaikuttavuutta täytyy mitata”. Tuolloin sosiaalialan työntekijät puhuivat usein, että sosiaalialan työ on kohtaamista ‒ vaikuttavuus käsitteenä nähtiin usein vaikeana, eikä nähty yhteyttä sosiaalialan työn ja mittaamisen välillä.

Vaikuttavuudesta puhutaan Suomessa nykyisin yhä enemmän. Itä-Suomen yliopistossa on perustettu Vaikuttavuuden talo. Sosiaali- ja terveysalan vaikuttavuuskeskusta on edistetty hanketyönä Pirkanmaan hyvinvointialueen koordinoimana yhteistyössä Pohjois-Savon, Pohjois-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueiden sekä HUS-yhtymän kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama tutkimushanke Paljon palveluita käyttävien palveluketjun vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus (PALVA, 2024–2025) on tuomassa kortensa kekoon vaikuttavuuden tutkimiseen. Osatutkimuksen 4 tarkoituksena on saada kokonaiskuvaa sosiaalihuollon alalla käytettävistä mittareista sekä sosiaalihuollon eri toimijoiden kokemuksista ja näkemyksistä mittareiden käytöstä Itä-Suomen yhteistyöalueella (YTA). Tavoitteena on testata sekä kehittää vaikuttavuusmittareita asiakasryhmään kohdistettavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden arvioimiseksi.

Laadullisessa tutkimusosiossa haastatellaan sosiaalihuollon henkilöstöä YTAn hyvinvointialueilta mittaamisesta ja mittareiden käyttöön liittyvistä asioista. Myös ICT-asiantuntijoita haastatellaan. Työpajoissa arvioidaan muun muassa digitaalisesti käytettävän 3X10D-elämäntilannemittarin sopivuutta sosiaalialan asiakastyöhön. Lisäksi samaa mittaria arvioidaan terveyssosiaalityön kontekstissa.

Vaikuttavan asiakastyön kehittämiseksi hyvinvointialueilla tarvitaan lisää tietoa siitä, miten mittareita hyödynnetään tällä hetkellä ja miten niitä voitaisiin hyödyntää aktiivisemmin tulevaisuudessa osana asiakastyötä. Tutkimusosiomme kohdentuu juuri tähän. Näin toiminta asiakastyössä ei ole vain ”mutu”-pohjaista.

Tässäkin asiassa ‒ kuten asioissa yleensäkin ‒ sosiaalialan toimintaympäristöissä voi lähteä pienesti liikkeelle, eikä koko maailmaa tarvitse syleillä kerralla. Tärkeää on ottaa vaikuttavuuden teema puheeksi, hankkia yhteistä ymmärrystä siitä, mitä vaikuttavuus kaiken kaikkiaan on, ja mitä vaikuttavuus kussakin työympäristössä omien asiakkaiden kohdalla voisi olla. Tähän tarvitaan usein koulutusta tai valmennusta, mutta erityisesti dialogista keskustelua ja reflektointia: yhteisen ymmärryksen luomista asioista ja toimintatavoista, yhteistä kehittämistä.

Otetaan vaikuttavuutta pala palalta haltuun – tule mukaan!

Kirjoittanut: Sointu Riekkinen-Tuovinen

Yhteistyön taika?

Olen työskennellyt elokuusta alkaen Pohjois-Savon tiimin perheterapeuttina Euroopan unionin osarahoittamassa Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeessa. Pyrkimyksemme on vahvistaa ja uudistaa vanhemmuuden tukea lastensuojelun asiakasperheille. Omina tavoitteinani on tuoda lastensuojelun kontekstissa tapahtuvaan vanhemmuuden tukemiseen perheterapeuttista näkökulmaa ja olla mukana vahvistamassa toimijoiden osaamista.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa tarvitaan yhteistyötä monilla eri tasoilla, sekä organisaatioiden välillä että sisäisesti, niin konkreettisessa toteuttamisessa kuin kehittämisessäkin. On ilahduttavaa huomata, että yhteistyön parantaminen nähdään yhä tärkeämpänä. Kutsuttiinpa sitä monialaisuudeksi, moniammatillisuudeksi tai monitoimijuudeksi, lopulta kyse on pyrkimyksestä saavuttaa yhteinen tavoite. Tärkeää on ottaa asiakas mukaan yhteistyöhön, eikä vain tekemisen kohteeksi.

Helppoa yhteistyö ei ole, eikä se synny itsekseen. Tarvitaan halua sekä tahtoa tehdä ja kehittää yhdessä, avointa mieltä, keskustelua sekä toisten, etenkin asiakkaan, kuuntelemisen taitoa. Sosiaali- ja terveydenhuollon käsitteet ja ilmaisut eroavat toisistaan, mikä tekee yhteisen kielen löytymisestä haastavaa. Kiire, resurssien niukkuus ja muut työelämän haasteet saavat meidät usein kaivautumaan poteroihimme, joista käsin pyrimme säilyttämään oman työn hallittavuuden.

Entäpä, jos työtä hahmottaisikin enemmän yhteisenä työnä? Voisiko se jopa lisätä hallinnan tunnetta ja vähentää kiirettä? Myös yhteistyöhön taitaa päteä ajatus siitä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Hyvään työskentelyyn ja lopputulokseen pääsyn todennäköisyys lisääntyy silloin, kun on yhdessä sovittu yhteisen työn tavoite, tarkoitus ja työnjako. Yhteisen työn suunnittelussa on tärkeää kunnioittaa jokaisen toimintatilaa ja keskittyä siihen, mitä itse voi tuoda yhteiseen työhön.

Onnistunut yhteistyö on toisia kunnioittavaa, vastavuoroista ja joustavaa. Onnistuneessa yhteistyössä roolit ja vastuut ovat selkeät sekä yhteinen tavoite tiedossa. Missä sitten piilee yhteistyön taika? Yhteistyöllä voidaan löytää parempia ja tehokkaampia ratkaisuja sekä uusia innovaatioita, joita ei yksin toimiessa olisi ollut mahdollista löytää. Voimme oppia toisiltamme ja siten kehittyä. Lisäksi tieto siitä, että asioita ei tarvitse tehdä tai kantaa yksin, tuo turvaa ja parantaa motivaatiota. Näen tärkeänä sen, että kaiken kiireen, kriisien ja uhkakuvien keskellä voimaa haetaan toisista, yhteisöstä ja yhteistyöstä.

Kirjoittanut: Päivi Rasinmäki

Perheneuvonnan paluu lähipalveluksi

Joskus palveluiden keskittymistä korostava trendi kulkeekin toiseen suuntaan. Tämänkertaisena esimerkkinä toimii Pohjois-Savon hyvinvointialue, joka aloitti syksyllä 2023 kasvatus- ja perheneuvonnan vastaanottotoiminnan Kaavin kunnassa. Työskentelen työparini psykologi Kristiina Mikkosen kanssa hyvinvointialueen keskisen alueen perheneuvonnan tiimissä, ja sieltä jalkaudumme 1–2 päivänä viikossa työskentelemään Kaaville.

Olemme kohdentaneet palvelua erityisesti Kaavin, Tuusniemen ja Juankosken asukkaille. Aiemmin perheneuvontaa on tällä maantieteellisesti laajalla alueella ollut saatavilla kirjavana yhdistelmänä ostopalveluita sekä Kuopion kaupungin tuottamaa palvelua. Näiltä alueilta etäisyys Kuopion Savilahden toimipisteeseen on jo niin iso, että se karsii osan palvelua tarvitsevista ihmisistä. Alueen asukkailla on toki edelleen ollut mahdollisuus asioida myös Kuopion Savilahdessa.

Syksyllä 2023 markkinoimme uutta paikallista palveluamme erityisesti opettajille, oppilashuoltoon, varhaiskasvatukseen, neuvoloihin ja perheiden sosiaalipalveluihin. Yhteistyökumppanien kanssa keskustellessa toistui se, miten tervetullut perheneuvonta oli lähipalveluksi. Ammattilaisverkostojen kautta sana levisi mukavasti, ja uusia asiakkaita hakeutui palveluun tasaisesti toukokuulle 2024 saakka. Arvioin tässä näkyneen patoutunutta kysyntää, sillä uusien ilmoittautumisten määrä väheni selvästi toukokuun jälkeen. On mielenkiintoista nähdä, miten palvelumme kysyntä kehittyy pidemmällä aikavälillä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden keskittyminen kaupunkeihin on näkynyt myös siinä, miten usein meiltä on toivottu yksilökäyntejä nuorten psyykkisen voinnin tueksi. Toisaalta olemme saaneet positiivista palautetta siitä, että otamme alaikäisten asiakkaiden huoltajat tiiviisti mukaan työskentelyyn.

Työskentelemme Kaavilla yhdellä sosiaalityöntekijän ja psykologin työparilla. Tämä järjestely on kuitenkin herkkä poissaoloille ja vaatii työntekijöiltä laajaa osaamista. Olemme onneksi välttyneet pitkiltä ennakoimattomilta katkoksilta. Olemme voineet hyödyntää toistemme osaamisen lisäksi myös keskisen alueen perheneuvonnan tiimin tukea, työnohjausta ja leasing-autoa.

Oma kokemukseni niin sanotulle sivupisteelle jalkautuvasta työskentelystä on ollut hyvin positiivinen. Asiakkailta saadun palautteen perusteella palvelullemme on ollut tarvetta. Henkilökohtaisella tasolla olen saanut mahdollisuuden jatkaa itselleni läheisen maaseudun sosiaalityön parissa ja olla mukana kehittämässä sekä toteuttamassa uutta palvelua. Hyvinvointialueemme palvelut ovat edelleen muutoksen tilassa, mutta viimeisimmän tiedon mukaan työskentelymme Kaavilla jatkuu.

Kirjoittanut: Iiro Väisälä

Yksin ei tarvitse pärjätä – vanhemmuuden tukea yhteistyöllä

Tilastojen valossa maassamme on liikaa lapsia, jotka tuntevat päivittäin turvattomuutta ja pelkoa. Samaan aikaan on runsaasti vanhempia, jotka jäävät yksin huolien ja vanhemmuuden haasteiden kanssa. Ammattilaiset kokevat voimattomuutta ja turhautumista tilanteissa, joissa aika, resurssit ja osaaminen ovat koetuksella moninaisten vanhemmuuden kysymysten äärellä. Tästä kehittämistarpeesta on lähtenyt liikkeelle Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen koordinoima Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hanke, joka on Euroopan sosiaalirahaston pluskauden rahoittama ja on osa laajempaa Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen -ohjelmakautta. Pohjois-Savon hyvinvointialueen lisäksi mukana ovat Etelä-Savon ja Kainuun hyvinvointialueet.

Pohjois-Savon Matkalla riittävään vanhemmuuteen eli tuttavallisemmin MRV-tiimi on syksyn aikana päässyt alkuun ajankohtaisessa vanhemmuuden tukemiseen kohdentuvassa kehittämistyössä. Tiimiin kuuluu sosiaalityöntekijä, perheterapeutti, sairaanhoitaja ja sosionomi. Tiimissä yhdistyvät sosiaali- ja terveydenhuollon monialainen asiantuntemus sekä tahto yhteiskehittää vanhemmuuden tukemisen keinoja asiakkaiden todellisiin tarpeisiin vastaamiseksi.

Tiimin rakentaminen on käynnistynyt tutustumisella. On jaettu työn tuottamia havaintoja, osaamista ja ajatuksia. Yhteinen kokemus on, että vuorovaikutuksella on suuri merkitys sille, kuinka hahmotamme ja ymmärrämme asioita. Yhteisen kielen löytymiseen tarvitaan halua kohdata, valmiutta kuulla ja pyrkimystä ymmärtää toisen sanomaa. Näillä aineksilla on mahdollista rakentaa maaperää dialogille, yhdessä ja toisilta oppimiselle, rohkeudelle lähteä mukaan kokeilemaan ja rakentamaan uutta.

Alkutaival on lähtenyt muovaamaan meistä tiimiä, joka uskoo muutoksen mahdollisuuksiin ja arvostaa sekä hyödyntää jokaisen asiantuntijuutta. Uuden äärellä on valtavasti innostusta, mutta myös pohdintaa siitä, kuinka kaikkiin tarpeisiin pystytään vastaamaan. Tosiasia on, että mikään muutos ei synny yksin – tehokkaimmallakaan tiimillä.

Kehittämistyöhön tarvitaan mukaan verkostoja ja ammattilaisia, jotka työssään kohtaavat lapsia ja perheitä vanhemmuuden haasteissa. Kentällä toimivilla ammattilaisilla on valtavasti osaamista ja taitoa, jota haluamme tukea ja hyödyntää kehittämistyön aikana. Tärkeinä yhteistyökumppaneina nähdään kokemusasiantuntijat, joilla itsellään on kokemusta palveluista. Yhteiskehittämisellä voimme päästä toivottuihin tavoitteisiin ja vahvistaa riittävän vanhemmuuden edellytyksiä. Vanhemmuuden aikuislähtöisen tarkastelun sijaan olisi hyvä suunnata huomio ensisijaisesti lapseen ja hänen kokemukseensa. Nyt meillä on mahdollisuus lähteä yhdessä rakentamaan turvallisempaa tulevaisuutta lapsille!

Blogiteksti on julkaistu myös Pohjois-Savon hyvinvointialueen sivuilla 24.10.2024.

Kirjoittanut: Sanna Tchaplinski, Päivi Rasinmäki, Anne Korhonen ja Anne Lukkarinen

Unelma hyvinvointivaltiosta elää

Olen viime aikoina kulkenut aikaan yli 50 vuotta sitten. Syynä siihen on ruskea pahvilaatikko täynnä opiskeluaikojen kirjeitä. Niitä, joita olin 1970-luvun alussa kirjoittanut Tampereelta kotiin Savoon ja sellaisia, joita olin saanut kotiväeltä.

Kirjeet kuvaavat hyvinvointivaltion kehityskaarta. Nyt elämme ankeita aikoja, kriisiä kriisin perään, useita uhkia ja taloudellisia vaikeuksia. Kaikkien on kuulemma osallistuttava leikkaustalkoisiin. Erityisesti kaikkein vähäväkisimpien ja heikoimmassa asemassa olevien palvelut tulisi sujauttaa leikkurin alle.  

On niitä vaikeita aikoja ollut ennenkin, ja silti on uutta luotu ja ihmisten elämää kohennettu. Toisen maailmansodan jälkeen säädettiin monia lapsi- ja perhepoliittisia uudistuksia: maksuton kouluruokailu (1948) ja lapsilisät vähävaraisille monilapsisille perheille (1943), kunnalliset äitiys- ja lastenneuvolat (1944), lapsilisät alle 16-vuotiaille (1948) ja aravalainat ja äitiysavustus kaikille synnyttäjille (1949). Myöhemmin tuli kansaneläke, valtion työttömyyskorvaus ja sairausvakuutus. Työaikaa lyhennettiin säätämällä 40-tuntinen työviikko (1965). Unohtamatta peruskoulua, opintotukea ja kunnallista päivähoitoa.

Hyvinvoinnin nousu näkyi koulutusmahdollisuuksien parantumisena. Tai toisinpäin. Ennen peruskoulua kansakoulun neljäs luokka jakoi koululaisporukat kahtia: Osa jatkoi kansa- ja kansalaiskoulussa. Osa taas pyrki, sananmukaisesti pyrki, oppikouluun, ja jos pääsi sisälle, kävi keskikoulun ja ehkä jatkoi lukioon ja eteenpäin.

Kyllä oma opintieni olisi ollut varsin erilainen ilman akateemisia naapureita. Isän mielestä työläisen jälkikasvu ei kuulu oppikouluun. Naapurien puhe koulutuksen merkityksestä sai onneksi isäni toisiin aatoksiin.  

Hyvinvoinnin nousu näkyi kulutustavaroissa. Kotiin tuli televisio, sähköhella ja jääkaappi. 1960-luvun ensimmäiset banaanit tai jugurtit muistaa vieläkin makuna kielellä. Ennen kaikkea hyvinvoinnin nousu näkyi kuitenkin graniitin lujana uskona tulevaisuuteen - kehitys kehittyy, me ja lapsemme selviämme hyvin. 

Millaisia kirjeitä kirjoittaisin nyt? Pelkään opintojen jälkeistä velkataakkaa ja työttömyyttä, ilmastokriisiä tai suursotaa? Tuntuu kuin kehityksen pyörä olisi lähtenyt pyörimään takaperin. Ikään kuin olisimme menossa takaisin historian hämärään yövartijavaltioon, jossa tarvitaan yhä lisää sotilaita, poliiseja ja vartijoita. Painajaista tämä muistuttaa.

Millä luomme uskoa ja valoa hyvinvointivaltion uuteen nousuun? Meillä on Ilmastoisovanhemmat, jotka joka perjantai kokoontuvat eduskuntatalon portaille vaatimaan nopeita tekoja kestävän tulevaisuuden puolesta. Meillä on Elokapina, joka pyrkii herättämään tietoisuutta ilmastokriisin ja sotien seurauksista. Kapina on toki iso ja pelottavakin sana.

Mitä voisivatkaan olla ne pienet teot, joita me voisimme tehdä paremman tulevaisuuden puolesta? Yhdessä. Olimme sitten sosiaalialan asiantuntijoita, eläkeläisiä tai asiakkaita.

Kirjoittanut: Arja Jämsén

Eihän paineta paniikkinappulaa

Viime aikojen uutisointi sosiaalihuoltoon kohdistuvista leikkauksista, hyvinvointialueiden taloudellisesta ahdingosta ja sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimusten madaltamispyrkimyksistä on ollut hengästyttävää luettavaa ja sisäistettävää.

Kuuntelin viime viikolla seminaaria sosiaalihuollon asiakasturvallisuuden kehittämisestä ja tutkimuksesta. Itlan tutkimusprofessori Tiina Ristikarin puheenvuoro lapsiperheköyhyydestä muistutti ravistelevasti, miten vakavia seurauksia köyhyydellä on lapsille. Riskit syrjäytymiseen, rikoksiin, koulupudokkuuteen, päihde- ja mielenterveysongelmiin, lastensuojelun sijoituksiin sekä aikuisiän omiin taloudellisiin vaikeuksiin kasvavat köyhyyden pitkittyessä.

Voiko tällaisten kysymysten parissa toimia tilapäisenä sosiaalityöntekijänä jatkossa kuka tahansa, jonka korkeakoulututkinto löyhästi liittyy sosiaalialalle? Kelpoisuusehtojen höllentäminen on asiakasturvallisuuden näkökulmasta vaarallista. Sosiaalityöntekijän oikeus ja velvollisuus puuttua yksilön perusoikeuksiin edellyttää erittäin vahvaa ammatillista, lainsäädännöllistä ja yhteiskunnallista osaamista.

Seurasin äskettäin myös Raha ja priorisointi sosiaalihuollossa -seminaaria. Väkisinkin herää kysymys: miksi sosiaalihuolto on julkisessa keskustelussa lähes näkymätön, vaikka se vastaa lähes puolta soten kokonaiskustannuksista. Valtiovarainministeriön osastopäällikkö Laura Pitkänen korosti, että lapsiperheen varhainen tukeminen on paljon halvempaa kuin lastenpsykiatrinen hoito, huostaanotto tai syrjäytyminen. Sosiaalihuollossa tekemättömyyden hinta on erityisen raskas - näitä palveluja ei yksinkertaisesti ole varaa olla tuottamatta. Sosiaalihuollon palvelut vaikuttavat mitä suurimmassa määrin yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen.

Kuka sitten päättää sosiaalihuollon palveluista ja millaisella osaamisella? Onko sote-palveluja ohjaavista ministeriöistä, hyvinvointialueiden johdosta tai poliittisesta päätöksenteosta puolet miehitetty vahvalla yhteiskuntatieteellisellä sosiaalihuollon asiantuntemuksella? Onko sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus- ja kehittämistoiminnan resurssit kohdennettu kustannusten jakautumisen mukaisesti? Ei taida olla.

On selvää, että sosiaalihuollonkin kustannusten kasvua tulee hillitä, mutta ei ammattilaisten osaamis- ja pätevyysvaatimuksia alas ampumalla. Tarvitaan osaamisten tarkoituksenmukaisempaa kohdentamista, palvelujen kehittämistä ja vahvaa tiedolla johtamista. Sosiaalihuollon tietopohja on vielä ohut, mutta oletettavasti kohenee lähivuosina Kanta-palvelujen käyttöönoton myötä. Tiedon hyödyntämisen vaatimukset palvelujen järjestämisessä ja kehittämisessä tulevat kasvamaan.

Pään pensaaseen laittaminen ei auta – ei liioin panikoituminen. Nyt jos koskaan tarvitaan sosiaalityön laajaa yhteiskuntatieteellistä osaamista ja yhteistä, rauhallista pohdintaa. Ratkaisujen seuraukset kantavat vuosikymmenien päähän.

Kirjoittanut: Päivi Malinen

Onnea on yksikin turvallinen aikuinen

Kesäisin mummolan piha oli täynnä elämää – mehiläiset surisivat juhannusruusujen ympärillä, ja nurmikko tuntui aina viileältä paljaiden jalkojen alla. Mummon kädet olivat aina työn touhussa – ne virkkasivat päiväpeittoa tai putsasivat kanttarelleja, käänsivät kukkapenkkejä keväällä ja paistoivat lettuja syksyn viileinä iltapäivinä. Mummolassa elämä oli huoletonta ja rauhallista.

Aina syksyn tullessa palasin suureen kaupunkiin ja turvallisuuden tunne mureni pikkuhiljaa. Pienenä pelkäsin usein, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Muistan pimeän huoneeni ja oven raosta näkyvän eteisen valon ja varjot, riitelyn äänet kaikuivat usein huoneistossa. Jännitys kehossani oli jatkuva. Nuo pelon hetket, jolloin en tiennyt oliko turvaa lainkaan, jättivät jälkensä. Jäljet kantautuivat pitkälle aikuisuuteen.

Lopulta äitini joutui tekemään vaikean päätöksen, jonka seurauksia olemme molemmat kantaneet mukanamme koko elämäni ajan. Hän "luopui" minusta. Ei siksi, ettei hän olisi rakastanut, vaan koska hän halusi antaa minulle paremman mahdollisuuden elämässä. Vaikka en lapsena sitä ymmärtänyt, se oli päätös, josta olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Mummolaan pysyvästi muuttaminen antoi minulle jotain arvokasta – uskon siihen, että voin selviytyä.  

Kun ajattelen omaa lapsuuttani, ymmärrän entistä paremmin, kuinka suuri vaikutus yhdelläkin turvallisella aikuisella on lapsen elämään. Olisin toivonut, että oma vanhempani olisi saanut enemmän tukea ja ohjausta vanhemmuuteen, erityisesti vaikeina aikoina. On tärkeää, että vanhemmat eivät jää yksin, vaan saavat konkreettista apua ja ohjausta niin arjen haasteisiin kuin lapsesta huolehtimiseen.

Olen kiitollinen ja innostunut päästessäni mukaan Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeeseen, jossa yhdessä rakennamme vahvempia turvaverkkoja nuorten tulevaisuutta varten.

Kirjoittanut: Jaana Rantalainen

Matkalla kohti lastensuojelun vaikuttavaa kehittämistä

Kehittämistyö on usein melkoista palapeliä: Jossain on tunnistettu asia, jota pitäisi päästä kehittämään paremmaksi. Useimmiten ongelman kanssa ei olla yksin, vaan kysymystä pähkäillään muuallakin. Vaikka sosiaalipalveluissa työskennellään yksittäisten ihmisten, heidän perheidensä ja verkostojensa kanssa, niin ilmiöissä ja kohtaloissa voi olla yhteneväisyyksiä – riippumatta siitä, missä päin Suomea asiakastyötä tehdään.

Vaikuttavinta kehittämistyö on silloin, kun sen avulla vastataan aidosti ja oikeasti asiakastyöstä nouseviin tarpeisiin. Kun pystytään kuvaamaan, miten kehittämistyö hyödyttää käytännön työtä, on mahdollista saada motivoitua mukaan niin johtoporras, työntekijät kuin asiakkaatkin.

ISOn sekä Etelä-Savon, Kainuun ja Pohjois-Savon hyvinvointialueiden yhteinen Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hanke on juuri käynnistynyt. Taustalla on lukemattomia tunteja aivotyötä, suunnittelua, taustamateriaaleihin syventymistä, kehittämiskohteiden ja käytännön toimenpiteiden täsmentämistä sekä kirjoittamista. Eri vaiheissa mukana on ollut lastensuojelun johtoa ja esihenkilöitä, kehittämistyön rautaisia ammattilaisia sekä kokemusasiantuntijoita. Ideoita on palloteltu ja suunnitelmia keskustelutettu hyvinvointialueilla myös lastensuojelun työntekijöiden kanssa.

Taustalla on paljon myös sellaista, jota on vaikea nähdä, mutta tärkeää sanoittaa – useiden vuosien kokemus eri teemojen kehittämisyhteistyöstä sosiaalialalla, luottamus kumppaneiden asiantuntemukseen ja osaamiseen, ymmärrys maakunta- ja aluerajat ylittävän yhteistyön hyödyistä, tahto sitoutua yhteisten tavoitteiden mukaiseen yhteiskehittämiseen. Tämä kaikki on rakentunut pitkän ajan saatossa niin osaamiskeskuksen perustoiminnassa kuin erilaisissa kehittämishankkeissa tehdyn yhteistyön kautta.

Maakuntarajat ylittävä lastensuojelun kehittämisyhteistyö aloitettiin LUMO-hankkeessa. OT-hankkeessa koottiin monipuolisesti tietoa lastensuojelun tilastoista, ja keväällä 2023 julkaistiin ISOn raportti lastensuojelun sijoitusten riskitekijöistä. Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hanke on luonnollista jatkumoa kaikelle tehdylle työlle.

Kokemusasiantuntijuuden sekä systeemisen ja moniammatillisen työskentelyn teemoja saatiin LUMOssa lupaavaan alkuun. Selvitysten ja muun hankevalmistelun pohjalta jatkokehittämisen painopisteeksi hahmottui moniammatillinen vanhemmuuden tuki ja siihen liittyvä osaaminen lastensuojelussa. Näiden teemojen kehittämiseen panostetaan nyt kansallisesti, kun Suomessa on ensimmäistä kertaa päätetty kohdentaa EU-ohjelmakauden rahoitusta juuri lastensuojeluun. Tämän ansiosta mekin olemme saaneet hyvinvointialueille asiallisesti resursoidut moniammatilliset hanketiimit. Kehittämistyömme on osa Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen -kokonaisuutta, jonka kautta pääsemme verkostoitumaan lastensuojelun kehittäjien kanssa myös valtakunnallisesti.

Yhteisen, laajan ryhmähankkeen käynnistyminen edellyttää syventymistä ja tutustumista niin ihmisiin kuin yhteisiin suunnitelmiin. Tässä on päästy liikkeelle jo Pohjois-Savon hanketiimin kanssa.En malta odottaa sitä hetkeä, kun myös Eloisan ja Kainuun tiimit ovat koossa, ja yhteinen matkamme pääsee todelliseen vauhtiin!

Linkit (avautuvat uusiin ikkunoihin):

• Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankesivu ISOnetissä
• Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen – SOILA-koordinaatiohankkeen nettisivu
• Lasten ja nuorten kodin ulkopuolelle sijoittamisen riskitekijöitä - tilanne Itä-Suomessa (2010-2022)
• Lastensuojelun uudistaminen monialaisesti (LUMO) -hankkeen nettisivu sekä kokonaisuus ja tuotokset Innokylässä

Kirjoittanut: Päivi Malinen

Näkemys varhaisen tuen sisällöstä laajentuu yhdessä

Varhaisen tuen asiantuntija -koulutukseen (sosionomi YAMK) tulevilla ammattilaisilla on takanaan useamman vuoden kokemus sosiaalialan työelämästä. Koulutukseen hakeutuneiden opiskelijoiden taustat ovat moninaiset. Heillä on kokemusta mm. varhaiskasvatuksen, opiskelijahuollon, perhetyön, lastensuojelun ja järjestötyön kentiltä. Rikas ja monipuolinen työelämätausta on mahdollistanut ammatillisesti antoisan vuoropuhelun varhaisen työn sisällöstä.

Olemme pohtineet yhdessä opiskelijoiden kanssa, mikä on varhaisen tuen työtä ja miten tunnistaa varhaisen tuen tarpeet. Millaisia rakenteita työ tarvitsee? Miten työtä kehitetään? Yhdessä opiskellen ja työskennellen on kirkastunut syvempi näkemys varhaisen tuen työn sisällöstä ja teoreettisista lähtökohdista tänä päivänä. Mitä pidemmälle yhteiset pohdinnat ovat edenneet, sitä vahvemmaksi on tullut käsitys varhaisen tuen työn tärkeydestä palveluihin pääsemisen ja sosiaalialan asiakasprosessien kannalta.

Yksi oivallus on, että varhaisen tuen tarpeiden havaitseminen edellyttää säännöllisyyttä, arviointia ja avoimuutta mahdollisten ongelmien havaitsemisessa. Työn tulisi painottua ennaltaehkäisyyn ja voimaannuttamiseen. Lasten, nuorten ja perheiden vahvuuksien ja voimavarojen tunnistaminen, tukeminen sekä ongelmien ehkäiseminen ennen niiden syntymistä on varhaisen tuen työn ydintä.

Opintojen aikana laajennetaan varhaisen tuen näkymää alan sisäisen keskustelun lisäksi monialaisuuteen. Monialaisen työskentelyn merkitystä ei voi liikaa korostaa, kun puhutaan lasten, nuorten ja perheiden varhaisesta tuesta tänä päivänä. Yhteinen pohdinta ja keskustelu vahvistaa ymmärrystä eri toimialojen käytännöistä ja tavoista toimia. Yhteistyö helpottuu. Lapset, nuoret ja perheet hyötyvät monialaisuudesta ja asioiden monipuolisesta tarkastelusta.

Opinnot ovat työelämälähtöisiä. Opintojen aikana tehdään laaja-alaisia, työyhteisöjen tarpeisiin kytkeytyviä oppimistehtäviä sekä tarkastellaan meneillään olevaa ja ajankohtaista työn kehittämistä esimerkiksi perhekeskuksiin liittyen. Kehittämistyön näkökulmia on avattu asiantuntijajulkaisussa Puheenvuoroja varhaisen tuen kehittämisestä. Julkaisu on kirjoitettu osana varhaisen tuen opintoja.

Linkit (avautuvat uuteen ikkunaan):

Varhaisen tuen asiantuntija-tutkinto: https://www.savonia.fi/opiskele-tutkinto/tutkinnot-ja-hakeminen/amk-ja-yamk-tutkinnot-tarjonta/sosionomi-ylempi-amk-varhaisen-tuen-asiantuntija/ viitattu 29.8.2024

Puheenvuoroja varhaisen tuen kehittämisestä: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061452554. Viitattu 29.8.2024

Blogi on julkaistu aiemmin Savonia-ammattikorkeakoulun sivuilla.

Kirjoittanut: Pirjo Pehkonen ja Pirjo Turunen

Nostetaan liput salkoon - Monitoimijaista sosiaalityötä vankilasta vapautuville

”Jos sä lipun nostat salkoon tiedän sen, että turhaan luoksesi tullut en
Mut jos mä näänkin salon aivan tyhjillään, on parempi kun, sä unohdat mun, sua mä vaivaa en
Mä lähden pois mut jos vain lipun nään, mä luokses jään.”

Kai Hyttisen Nosta lippu salkoon -kappaleessa vankilasta vapautuva esittää toiveen mahdollisuudesta palata kotiin vankeustuomion jälkeen. Merkkinä kotiin palaamisen onnistumisesta on kotipihan lippu salossa. Mikäli lippu liehuu, laulun henkilö on tervetullut kotiin.  

Rikollisuus puhuttaa laulujen lisäksi mediassa.  On uutisoitu vankimäärän kasvusta (Yle 30.7.2024) ja nuorten tekemät rikokset saavat palstatilaa. Vaan mitä kuuluu niille rikostaustaisille, jotka pyrkivät irti rikollisuudesta ja sen mukanaan tuomista hankaluuksista? Keväällä Yle kirjoitti kokemusasiantuntijuuden merkityksestä rikollisuudesta irtautumisessa (Yle Pohjois-Savo 24.5.2024), joka oli tärkeä nosto keinoista, joiden avulla rikollisuudesta voi irtautua.  

Iso osa vankilasta vapautuvista putoaa yhteiskunnan turvaverkkojen läpi. VTR-rahoitteisessa tutkimushankkeessa (VAPAA-hanke) selvitämme, miten monitoimijainen sosiaalityö voi olla rikostaustaisten asiakkaiden tukena vankilasta vapautumisen nivelvaiheessa. Hanketta johtaa Laurea-ammattikorkeakoulu ja partnereina ovat Itä-Suomen yliopisto, Pohjois-Savon hyvinvointialue sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialue. Hankkeen keskiössä on tutkimusperustainen monitoimijaisen sosiaalityön mallin kehittäminen.  

Syksyllä 2024 hankkeessa alkaa toimintamallin kehittämisen vaihe.  Pohjois-Savon hyvinvointialueen työikäisten sosiaalipalvelut on mukana kehittämässä koko hyvinvointialueelle toimivaa ja yhtenäistä yhteistyömallia yhdessä hankkeen työntekijöiden, Rikosseuraamuslaitoksen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Toimintamallia kehitetään rinnakkain Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kanssa.   

Alussa mainitussa laulussa kerrotaan kotiin palaamisesta sekä puolisosta ja perheestä, joilla on tutkitusti merkitystä rikollisuudesta irtautumisessa. Voisiko kuitenkin laulun sanomaa ajatella myös viranomais- ja muiden toimijoiden yhteistyön ”lipuksi salossa” vankilasta vapautuessa? Olisiko yhteinen toimintamalli asiakkaalle ”lippu salkoon -merkki” siitä, että hänelle löytyy toimivat yhteistyörakenteet? Kun lippu on salossa, kaikki vapautumisvaiheen toimijat - mukaan lukien asiakas - tietäisivät, miten työskennellään ja ketä on mukana missäkin vaiheessa. 

Haastamme siis Sinut keskusteluun ja yhteistyöhön monitoimijaisen sosiaalityön kehittämisessä vankilasta vapautuville. Tule mukaan nostamaan lippu salkoon! 

Alla olevat linkit avautuvat uuteen ikkunaan:

Kai Hyttinen - Nosta lippu salkoon lyrics | Musixmatch 

Rikosseuraamuslaitos: Vankeja yhä enemmän | Uutisia lyhyesti | Yle 

Mikko haluaa irtautua vankilakierteestä: ”Elämä on helvetin lyhyt ja rikollisen vielä lyhyempi” | Pohjois-Savo | Yle 

Monitoimijainen sosiaalityö vankilasta vapautuvan tukena digitalisoituvassa yhteiskunnassa (VAPAA) - UEFConnect  

Kirjoittanut: Katja Surakka ja Mari Suonio

Keitä ne ovat, ne sankarivanhemmat?

Luen uutista (YLE 15.6.2024) traagisesta tapauksesta, jossa äidin epäillään murhanneen kahdeksan kuukauden ikäisen vauvansa. Kirjoituksen viimeisessä lauseessa psykiatrisen vankisairaalan osastoylilääkäri Hanna Putkonen toteaa "Jaksamattomuus ei ole häpeä. Voimat voivat loppua keneltä tahansa. Ei tarvitse olla sankariäiti." Tulkitsen kommentin niin, että sankariäitiyden tavoittelulla tarkoitetaan vastakohtaa tilanteelle, että tunnustaisi voimiensa ehtymisen ja pyytäisi muilta apua.

Jään pohtimaan kommentin äärelle, mitä yleisesti käsitämme sankaruudella. Suomalaisen kulttuurin sankaruuskäsitykseen usein liitetään juuri yksin puurtaminen ja pärjääminen: että vain jaksaa ja jaksaa, huolehtii kaikista ja kaikesta – yksin. Jaksaa kaiken ja kestää kaiken. Sisulla siitä selviää.

Käsitys sankaruudesta muuttuu yhteiskunnan arvojen mukana. Siten sankarikuva kertoo lopulta paljon siitä, mitä toisissamme arvostamme. On suuri merkitys sillä, miten kanssaihmiset suhtautuvat esimerkiksi vanhempiin. Mistä teoista he saavat kiitosta ja arvostusta?

Yksilösuoriutumisen sijaan olisi tärkeää siirtää ajatusta yhteisöllisyyden vahvistamiseen, mitä tukiverkon solmiminen edustaa. Mitä jos sankarivanhemmuutena pidettäisiinkin sitä, että tunnistaa oman tai perheen heikentyneen tilanteen, että ei yksinään enää pärjää, ja rohkaistuu pyytämään tukea? Sankaruutta olisi rehellisyys ja hyväksyntä niin itseä kuin muita kohtaan.

Sankareita ihastellaan ja pidetään esikuvina. Lapset, etenkin pienimmät heistä, lähtökohtaisesti ihailevat vanhempiaan ja pitävät heitä sankareinaan. Siten vanhempi, joka pitää huolta itsestään ja turvautuu toisiin, näyttää samalla esimerkkiä avun ja huolenpidon vastaanottamisesta. Teko toimii esikuvana myös jaetusta sekä tuetusta vanhemmuudesta ja ihmisyydestä. Jos lapsi tottuu perheen vaikeisiin olosuhteisiin ja pitää normaalina, ettei ulkopuolista tukea haeta tai saada, voi olla, ettei lapsi tai nuori myöhemminkään elämässään ymmärrä toisiin tukeutumisen mahdollisuutta.

Toisaalta ei avun hakemisen pitäisi vaatia urotekoa, sen enempää rohkeutta tai minkään kynnyksen ylittämistä. Valitettavasti sosiaalisesti tuotettu häpeän tai epäonnistumisen kokemus monesti vaikeuttaa askeleen ottamista. Kuten Putkonen kuitenkin toteaa jaksamattomuudesta: se ei ole häpeää.

Sosiaaliala voi mitä suurimmissa määrin olla rakentamassa toisenlaista sankarikuvaa. Mitä jos neuvolassa, sosiaalipäivystyksessä, lastensuojelussa ja muissa perheiden arkea lähellä olevissa tahoissa arvostavasti todettaisiin, että "Olipa sankarivanhemman teko, kun otit yhteyttä." Ehkä tämä voisi olla konkreettinen tapa laajentaa käsitystä siitä, mitä kaikkea sankarillisuus voi pitää sisällään.

Sankaritekoja ei voi toteuttaa ilman niille luotuja todellisia mahdollisuuksia eli tässä tapauksessa helposti saavutettavia, riittäviä ja turvallisia palveluja. Palveluja on oltava tarjolla silloin, kun niitä uskaltaa hakea. Siten myös palvelujen resursseista päättävien on tarpeen osoittaa sankarillisuutta: tarinoissa sankari on monesti hän, joka on heikomman puolella eikä jätä pulaan.

Kirjoittanut: Tuula Kuosmanen

Alue/sosiaalipoliittisia oivalluksia Brysselistä

Savonia ammattikorkeakoulun hyvinvointikoordinaattori-yamk-tutkinnon opiskelijat tekivät opintomatkan Brysseliin 5.-10.5.2024. Opintomatkalla tutustuttiin laajasti EU:n toimintaan ja tehtiin työpaikkavierailuja. Vierailukohteena oli mm. Brysselin merimieskirkko. Voit lukea lisää heidän toiminnastaan mm. sivustolta: https://belgia.merimieskirkko.fi/en/ (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Vierailimme myös Itä- ja Pohjois-Suomen aluetoimistossa (kuva 1).

Matkan aikana pohdittiin, miten EU:n toiminta liittyy hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön Suomessa. Aina ei tule ajatelleeksi Suomesta käsin esimerkiksi sitä, miten iso työllistäjä EU on. Brysselissä on arviolta 3000 suomalaista, joidenkin arvioiden mukaan jopa 5000. Osa on tullut maahan määräaikaiseen työhön, osa perheen mukana. Joillakin on tavoitteena pitempi aikainen maassaolo, joiden elämä vie Brysseliin.

Elämä voi olla onnellisista mutta varjopuoliakin on. Yksinäisyys, juurettomuus, koti-ikävä saattaa vaivata. Työelämä on kovin kilpailtua. Työskentely monikulttuurisessa työssä tuo omat haasteena. Joskus elämä vie asunnottomaksi Brysselin kaduille.

Vierailimme mm. Euroopan alueiden komiteassa (AK), joka toimii alueiden ja kuntien äänitorvena Euroopan unionissa (EU). Se edustaa EU:n jäsenvaltioiden alue- ja paikallisviranomaisia ja antaa lausuntoja uusista säädöksistä. Suomella on ko. komiteassa yhdeksän jäsentä.

Vuoden 2023 marraskuussa komitea esitti suosituksia, jotka korostavat merkittävän alueellisesti kohdennetun tuen tärkeyttä, jotta EU:n alueet voivat vastata rakenteellisiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutos, digitalisaatio ja väestökato. Nämä vaikuttavat myös EU:n talouspäätöksiin. Em. lausuntotyöllä on vaikutuksensa myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön Suomessa.

Euroopan Unionin toiminnan halutaan olevan avointa ja kansalaisia osallistavaa. Nyt eurovaalien alla on mm. avattu sivusto: https://suurinosasuomea.fi/ (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Kirjoitus on alun perin julkaistu Savonia-artikkelina Savonia-ammattikorkeakoulun www-sivuilla.

Kirjoittanut: Pirjo Turunen

Mikä sosiaalihuolto?

Uusilla hyvinvointialueilla moni asia on vielä kesken, mutta sosiaalihuollon tehtävän ja paikan soisi olevan selkeä ja näkyvä. Sote-kentällä toimiessani huomaan kuitenkin puhuvani aiheesta jatkuvasti. Sosiaalihuolto on lakisääteinen ihmisten auttamisen järjestelmä, joka koskettaa joko suoraan tai välillisesti kaikkia suomalaisia. Perustelen väitettäni hieman.

Sosiaalihuolto ajatellaan helposti marginaaliryhmän palveluksi, pelkistetyimmin rahan jakamiseksi tai lasten huostaanotoksi. Tällöin sen merkitys yksilölle ja koko yhteiskunnallemme jää piiloon. Sosiaalihuollon tavoitteena on edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla sosiaalipalveluja, jotka vähentävät eriarvoisuutta ja edistävät ihmisten hyvinvointia, toimintaedellytyksiä ja sosiaalista turvallisuutta. Sosiaalihuoltolaki yleislakina sekä erityislait säätelevät vahvasti toimintaa.

Sosiaalihuolto on ihmisten auttamista ja nimensä mukaisesti huolenpitämistä. Sosiaalihuollossa autetaan niin lapsia, nuoria ja perheitä kuin eri ikäisiä aikuisia henkilöitä monenlaisissa tarpeissa. Asiakkaana voi olla esimerkiksi asumispalvelua tai kotihoitoa tarvitseva ikääntynyt, arjen sujumiseen tukea tarvitseva lapsiperhe tai vammainen henkilö, lastensuojelun apua tarvitseva lapsi ja perhe, taloudellisissa vaikeuksissa oleva henkilö, äkillisen kriisin keskelle joutunut henkilö tai päihdeongelmista kärsivä, suuntaansa etsivä työtön nuori. Tämä listaus on vain pieni esimerkki erilaisista tilanteista, joissa sosiaalihuolto toimii. Keskiössä on ihmisten kunnioittava kohtaaminen, käytännön avun antaminen, toivon ylläpitäminen ja toimintaedellytysten vahvistaminen.

Sosiaalihuollon merkitys ei pysähdy yksittäisten henkilöiden ja perheiden auttamiseen. Yksilöiden ja perheiden auttamisella on laajempaa merkitystä yhteiskunnallemme ja sitä kautta meille jokaiselle: sosiaalihuolto tasaa hyvinvointieroja, lisää ihmisten omia toimintamahdollisuuksia ja tämän myötä ylläpitää yhteiskuntamme turvallisuutta. Tilanteessa, jossa sosiaalihuoltoa ei olisi ja jokainen pitäisi huolta vain itsestään, elämä olisi meille kaikille paljon turvattomampaa ja yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistyminen olisi väistämätöntä.

Sosiaalihuollolla on merkittävä tehtävä myös sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittämisessä. Sosiaalihuollolla on siihen lakisääteinen tehtävä, jota kutsutaan rakenteelliseksi sosiaalityöksi. Tietoa kerätään ja välitetään asiakkaiden tarpeista, niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä sekä annettujen sosiaalipalvelujen vaikutuksista. Sosiaalihuolto toimii ja tekee toimenpide-ehdotuksia ongelmien poistamiseksi ja toimintaympäristöjen kehittämiseksi.

Sosiaalihuollon tehtävän, arvon ja merkityksen ymmärtäminen on ensiaskel asiantuntemuksen hyödyntämisessä niin hyvinvointialueella kuin koko yhteiskunnassa. Sosiaalihuolto ei yksin pysty vastaamaan yhteiskunnassamme ilmeneviin ongelmiin vaan tarvitaan organisaatiorajat ylittävää yhteistyötä. Sosiaalihuollolla on kuitenkin monialaisen luonteensa vuoksi mahdollisuuksia olla auttamassa eri tilanteissa ja olla luomassa ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin.

Kirjoittanut: Satu Luostarinen

Syvällisten oppimiskokemusten arvo

“Kuulen ja unohdan. Näen ja muistan. Teen ja ymmärrän.”

- kiinalainen sananlasku

Sananlasku tiivistää hyvin oppimisen keskeiset pedagogiset periaatteet: Muistia ja oppimista tukee, jos opetuksessa käytetään esimerkiksi selittämisen rinnalla tukena myös visuaalista esitystä. Oppiminen edellyttää tiedon aktiivista käsittelyä ja prosessointia. Oppimista tapahtuu lisäksi sosiaalisissa suhteissa ja konkreettisesti tekemällä.

Oppimiseen vaikuttavat yksilön motivaatio ja käytössä olevat voimavarat. Ihmisen muisti ei siis toimi kuin tietokoneen kovalevy. Kerran sanottu ja kuultu ei välttämättä ole vielä opittu ja siirry käytännön tekemiseksi. Tällaista virtaviivaista oppimista meiltä kuitenkin usein epärealistisesti odotetaan.

Kun aloitin uudessa työssäni ISOssa kesällä 2023, käynnistyi melko pian Rakenteellinen sosiaalityö käytäntöön
-valmennuksen suunnittelu sekä työn ohessa suoritettavat ammatillisen opettajan opintoni. Koin nämä laajat kokonaisuudet haastavina, mutta ne myös motivoivat oppimaan uusia taitoja ja kehittymään.

Tätä kirjoittaessa puolen vuoden mittaista Rakenteellisen sosiaalityön valmennusta on jäljellä enää alle kaksi kuukautta. Tulossa ovat vielä mediavaikuttamiseen ja julkiseen keskusteluun osallistumiseen keskittyvä teemawebinaari toukokuussa sekä valmennuksen päätöstilaisuus kesäkuussa.

Jo tässä vaiheessa voin todeta, että käsissäni on ollut täyttä kultaa – niin valmennettavien, toteutukseen osallistuneiden kollegoiden kuin oman oppimisprosessin näkökulmasta. Valmennettavat ovat vaativan ja kiireisen työnsä ohessa jaksaneet syventyä rakenteellisen sosiaalityön teemoihin keskustellen, käytäntöön soveltavia oppimistehtäviä tehden ja osaamistaan yhteisesti jakaen.

Jos jotakin näille upeille ammattilaisille toivoisin lisää, niin se olisi aikaa. Aikaa pysähtymiseen, pohtimiseen ja uuden oppimiseen. Aikaa keskittyä siihen, mikä kulloinkin on tärkeää ja omien arvojen mukaista, niin töissä kuin elämässä yleensä.

Rakenteellista sosiaalityötä voi tehdä pieni pala kerrallaan. Mikään ei koskaan muutu, jos kukaan ei kyseenalaista vallitsevaa asiaintilaa ja toimi toisin.

Jatketaan uurastusta valmennuksen parissa vielä hetki. Ylitetään sitten maaliviiva yhdessä. Viikko siitä ja vietetäänkin jo keskikesän juhlaa.

Kirjoittanut: Kirsi Kaartinen

Puuttuva palanen?

Tähän kevääseen päättyi yksi luku sosiaalialan osaamiskeskusten kehittämishistoriassa: systemaattinen sosiaalihuollon kirjaamisasiantuntijavalmennus koko maassa on ohi. Mistä on kysymys?

Osaamiskeskukset ovat vieneet sosiaalialan tiedonhallinnan ja kirjaamisosaamisen vahvistamista sitoutuneesti eteenpäin jo vuodesta 2015. Tuolloin kentälle tarvittiin nopeasti apua uuden sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpanon tueksi. Sosiaalialan osaamiskeskukset tunnistettiin kansallisella tasolla ainoaksi toimijaksi, jolla on osaamista ja toimintakykyä tähän tehtävään. Näin käynnistyi ensimmäinen Kansa-koulu-hanke.

Rakensimme kattavan valmennuskokonaisuuden, jossa yhdistyvät niin rakenteinen kirjaaminen ja Kanta-palvelut kuin esimerkiksi etiikan, osallisuuden, kielen sekä monialaisen kirjaamisen näkökulmat käytännönläheisine esimerkkeineen. Ajantasainen ja korkealaatuinen materiaali on ollut hyödynnettävissä julkisen materiaalipankin kautta kaikille kiinnostuneille.

Kehittämistoiminta on jatkunut kaikkien sosiaalialan osaamiskeskusten yhteistyönä järjestysnumeroltaan jo viidenteen hankkeeseen – aina maaliskuun loppuun 2024 asti. Matkalla on valmennettu tuhansia sosiaalihuollossa työskenteleviä ammattilaisia kirjaamisasiantuntijoiksi – muutosagenteiksi, jotka toimivat omissa organisaatioissaan toimintakäytäntöjen kehittämisen tukena ja moottoreina.

Alussa kirjaamisen kehittämisrakenteita ei juuri ollut, ja uudet asiat aiheuttivat varmasti monissa ahdistusta ja ihottumaa. Itsekin ajattelin, ettei tämä minua koske, kun en enää asiakastyössä toimi. Toisin kävi: hyppäsin aluekoordinaattoriksi Kansa-koulu II -hankkeeseen ja kuin varkain rakastuin teemaan. Oivalsin, että kyse ei ole ”vain” kirjaamisesta – koko sosiaalihuollon toiminta, asiakkaiden kanssa tehtävä muutostyö ja sen vaikuttavuus tulevat näkyväksi tai jäävät näkymättömäksi kirjaamiseen liittyvän kokonaisuuden kautta.

Vuosien kehittämisyhteistyö näkyy nyt hyvinvointialueilla. Toimintaa ja prosesseja on saatu yhdenmukaistettua ja yhtenäisiä asiakasasiakirjarakenteita otettua käyttöön. Henkilöstön osaamistarpeita tunnistetaan ja niihin vastataan koulutuksilla sekä muilla arkityön tukirakenteilla. Kehittämiseen on saatu myös EU-rahoitusta, jonka turvin hyvinvointialueet ovat voineet palkata kirjaamiskoordinaattoreita asiaa edistämään. Kyseinen hankerahoitus päättyy vuoden 2025 lopussa.

Voimmeko luottaa siihen, että kehittämisresurssit löytyvät myös jatkossa? Rohkenen vahvasti epäillä. Alueiden konkreettinen tukeminen on ollut yksi keskeisin tehtävämme: ensin olimme suoraan kirjaamisasiantuntijoiden tukena ja myöhemmin kirjaamiskoordinaattoreiden sekä muiden kehittämisvastuuta kantavien ammattilaisten rinnalla. Valmennusten ohessa on aina kuljetettu verkostotyön, vertaistuen ja vertaisoppimisen näkökulmia.

Osaamiskeskukset ovat olleet välittäjinä ja promoottoreina paikallisen ja kansallisen kehittämistyön risteyskohdissa, tarjonneet valmennusta sekä osaavien ammattilaisten kohtaamisen mahdollisuuksia. Olemme saaneet palautetta siitä, että yhteistyö on koettu todella tärkeäksi. Tätä ei jatkossa ole tarjolla, sillä Kansa-koulun aluetoiminta on päättynyt.

Hankevaroihin nojautuva kehittäminen on riskipeliä. Osaamiskeskuksissa on ollut rautainen osaajajoukko varmistamassa sosiaalihuollon tiedonhallinnan ja kirjaamisen kehittämistä ja kehittymistä. On surullista, ettei työn merkittävyyttä tunnisteta tai tunnusteta riittävästi. Osaamiskeskusten jo entisestään niukkeneva perusrahoitus ei nyt mahdollista osaajista kiinni pitämistä.

Näinpä tästä kehittämistyön palapelistä tulee jatkossa puuttumaan yksi keskeinen palanen – ellei sitten sosiaali- ja terveysministeriö pian vahvista osaamiskeskusten perusrahoitusta tärkeän kehittämisteeman turvaamiseksi. Laadukkaan asiakastyön dokumentoinnin varmistaminen on avain asiakkaan oikeuksien toteutumiseen ja ainoa perusta luotettavalle sote-tietojohtamiselle.

Kirjoittanut: Päivi Malinen

Kun sydän särkyy

Ei ole sanoja sille, miltä tuntuu kuulla pienen ihmisen menehtymisestä väkivallan seurauksena. Ei ole sanoja sille, miltä tuntuu kuulla nuoren menehtyneen tai vakavasti loukkaantuneen ikätovereidensa käsittelyssä. Ei ole sanoja sille, miltä tuntuu kuulla lapsen tai nuoren itsemurhasta.

Kun sydän särkyy, meidän aikuisten on otettava järki käteen ja toimittava. Mitä me voimme tehdä toisin?

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja (HS 13.3.2024) pohtii lastensuojelun kokonaiskuvaa ja vaikuttavaa kehittämistä koko maassa. Hän peräänkuuluttaa alueille mahdollisimman korkeatasoista asiantuntemusta niin, että se on tosiasialliset olosuhteet tuntevaa ja lähellä käytännön työtä: Jo vuosikymmenet sitten on todettu yliopistosairaaloita vastaavan "yliopistollisen sosiaalikeskuksen" tarve.

Jatkuvaa osaamisen kehittämistä sosiaalityössä ja lastensuojelussakin varmasti tarvitaan, samoin tutkittua tietoa käytännön työhön mahdollisimman vaikuttavien menetelmien käyttöönottamiseksi. Sote-uudistuksessa järjestämislain mukainen viiden yhteistyöalueen laajuus riittäisi väestömäärässä jo tutkimusnäkökulmastakin. Miten siis voisimme toimia tässä?

Toivottavasti saamme esimerkiksi koko maassa jo toimiville lakisääteisille sosiaalialan osaamiskeskuksille jatkossa vahvaa YTA-toimintamandaattia ja asianmukaisia resursseja tukea sote-uudistusta konkreettisesti - lastensuojelussakin. Tälle vuodelle saimme yllättäen yli miljoonan euron valtionavustusvähennyksen, jo valmiiksi koko maassa alan kehittämistarpeisiin ja tavoitteisiin nähden kovin vaatimattomasta, keskimäärin kolmen miljoonan euron valtionavustuksesta. Ei hyvä säästökohde ja tuskin pelastaa hyvinvointialueiden alijäämiä.

Mutta ei se sydän "ehjäydy" eikä "yhteiskunta hyvin pyöri" vain sosiaalityöllä ja lastensuojelulla. Vastuu on kyllä meillä kaikilla: pitää silmämme ja korvamme auki ja puuttua ikäviin tilanteisiin. Puuttuminen voi pelastaa ihmishenkiä.

Kirjoittanut: Tarja Kauppila

Yhdenvertaisuuden perustuslaillisella asialla

Tuore sosiaali- ja terveysministeriön selvitys sote-järjestämisvastuun toteutumisesta vuodelta 2023 on erittäin kriittistä luettavaa. Hyvinvointialueille hallinnollinen uudistus on ollut vaativa ponnistus, ja monet kuntien järjestämisvastuun aikana syntyneet hankaluudet vaivaavat väestöä edelleen.

Raportin mukaan erot väestön terveydessä ja hyvinvoinnissa ovat merkittäviä. Ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa suhteessa palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen. Niin maantieteellinen kuin sosioekonominen eriytyminen näkyvät vertailussa sekä hyvinvointialueiden kesken että vieläpä niiden sisällä. Sairastavuus on edelleen yleisintä Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Hoidon ja palvelujen tarpeen arviointiin pääsyssä on viiveitä - sama koskee terveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa, sama koskee perus- ja erityispalvelujen saatavuutta. Painottaminen laadukkaisiin peruspalveluihin ja kaivattu palveluintegraatio ovat edenneet lähinnä kansallisesti rahoitettujen kehittämisohjelmien hankepiloteissa ja niissäkin useimmilla hyvinvointialueilla vasta pistemäisesti. Terveydenhuollossa hoidon jatkuvuus on heikentynyt.  

Hyvinvointialueiden talousvaikeudet ovat olleet esillä paljon ja alijäämää viime vuodelta tuli yhteensä yli miljardi euroa. Henkilöstöpulassa vaje koskee jo kaikkia sote-ammatteja. Henkilöstön vaihtuvuus on suurta ja muutoksissa kokonaistilanteen arviointi on vaikeaa. Talentian viimekeväisessä jäsenkyselyssä kolme viidesosaa sosiaalialan työntekijöistä arvioi työhyvinvointinsa heikentyneen.

Yhdenvertaisuuden edistämistä on jatkettava, toteaa ministeriökin. Perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaate ja syrjinnänkielto edellyttävät, ettei ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa toista edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan eikä syrjiä. Eli eri väestönosien ja ikäryhmien oikeudet palveluihin tulisi turvata samantasoisesti. Tällöin on arvioitava esimerkiksi alueellinen ja taloudellinen yhdenvertaisuus eli käytännössä esimerkiksi sosiaalityön tosiasiallinen saatavuus ja sote-palveluista perittävät hinnat.

Tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutuminen saattaa edellyttää niin sanottua positiivista erityiskohtelua, eli jonkin tietyn ryhmän asemaa ja olosuhteita parantavia toimia. Tätä tuotiin esille aikanaan Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän ansiokkaassa raportissa. Onko sitten Itä- ja Pohjois-Suomen väestön yhdenvertaisuutta turvattava ’ylimääräisellä’ positiivisella sote-erityiskohtelulla, jos erot terveydessä ja hyvinvoinnissa jatkuvat jatkumistaan? Perustuslain hengessä vastaukseni olisi vahva kyllä.  

 

Tekstiin liittyvät linkit (avautuvat uuteen ikkunaan):

Selvitys hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun toteutumisesta 2023 : Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain (612/2021) 31 §:n mukainen sosiaali- ja terveysministeriön vuosittainen valtakunnallinen selvitys

Talentian jäsenkysely

Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen: Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän väliraportti

Kirjoittanut: Tarja Kauppila

Systeemisyys: riittävän pieniä askelia

Suomalaista lastensuojelua on kehitetty viime vuodet systeemisen toimintamallin periaatteilla. Systeemisellä työskentelyllä tarkoitetaan moniammatillisesti toteutettavaa vuorovaikutustyötä, jossa korostuvat luottamus, arvostava kohtaaminen ja keskustelu sekä ratkaisukeskeisyys. Erityisesti lapsen ja nuoren kokemukset ovat työskentelyn lähtökohtana.

Systeemisyydessä on tarkoitus pysähtyä yhdessä vaikeiden tilanteiden äärelle ja tutkia, mistä kaikesta voikaan olla kyse. Ammattilaiset eivät tuo mukanaan oikeita vastauksia tai valmiita ratkaisuja, vaan he liittyvät osaksi perheen systeemiä. Toimintamallin myötä lastensuojelun työtä rikastetaan systeemisellä, perheterapeuttisella ajattelulla ja työmenetelmillä sekä rakenteilla. 

Pääsin tutustumaan systeemiseen toimintamalliin syvemmin monialaisen lastensuojelun kehittämiseen tähdänneessä LUMO-hankkeessa. Kävin THL:n järjestämän kouluttajakoulutuksen, joka antoi alkusysäyksen oman ajattelun kehittymiselle. Olen ymmärtänyt, että malliin siirtyminen on lastensuojelussa iso toimintakulttuurin muutos, joka ei tapahdu itsekseen - tai edes kivutta. 

Hyvinvointialueet ovat olleet toiminnassa nyt vuoden päivät. Tätä ennen monissa kunnissa ja kuntayhtymissä oli onnistuttu rakentamaan systeemistä toimintakulttuuria. Hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja on valitettavasti kariutunut matkan varrella hallinnollisen uudistuksen myötä, eikä kaikkea särkynyttä ole vielä pystytty korjaamaan.

Aivan kuten systeeminen asiakastyöskentely, myös muutos kohti systeemistä toimintakulttuuria tarvitsee luottamukseen ja kunnioittavaan vuorovaikutukseen nojautuvaa keskustelua systeemin osien välillä. Tämä tuo johtavassa asemassa oleville henkilöille paljon vastuuta ja valtaa. 

Viime syksynä Pohjois-Savossa toteutettiin yhdessä Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen ja ISOn kanssa systeemisen työskentelyn sparrausprosessi lastensuojelun esihenkilöille. Hyvinvointialueen parikymmentä kuntaa olivat jo lähtökohtaisesti hyvin erilaisissa tilanteissa mallin käyttämisessä. Prosessin avulla haluttiin tukea esihenkilöiden johtamistyötä sekä syventää ymmärrystä systeemisyyden soveltamisesta.

Esimiesten sparraus koostui kolmesta puolenpäivän tilaisuudesta, ja sparraajiksi kutsuttiin syty-konkareita muilta hyvinvointialueilta. Puheenvuorot antoivat konkreettisia eväitä ja loivat toivoa muutokseen. Oli häkellyttävää huomata, nähdä ja kuulla, miten lyhyessä ajassa ajattelussa voi tapahtua muutoksia ja oppimista, kun jokin “lamppu syttyy”. 

Systeemisen toimintamallin luotsaaminen ja johtaminen edellyttää, että johtaja itse uskoo asiaansa ja seisoo sen takana: se kuuluu ja näkyy myös ajatusten, sanojen ja tekojen tasolla. Silloin on riittävästi uskallusta hypätä myös tarvittaessa pois ratkaisijan ja tietäjän paikalta, ja antaa tilaa työyhteisöissä ja tiimeissä käytäville keskusteluille, kritiikille ja vastustuksellekin. Turvallista ja luottamuksellista ilmapiiriä rakennetaan riittävän pienin askelin niin asiakastyössä kuin työyhteisöjen muutoksissa. 

Kirjoittanut: Päivi Malinen

Tutkitaan yhdessä: päätöksenteko ja lapsikohtainen valvonta lastensuojelun avohuollossa

Turun, Itä-Suomen ja Helsingin yliopistojen VALITSIJA-tutkimushankkeessa tutkitaan sosiaalityöntekijöiden palveluvalintoja, päätöksentekoa ja lapsikohtaista valvontaa lastensuojelun avohuollossa. Tutkimus on saanut valtionrahoituksen sosiaali- ja terveysministeriöltä vuosille 2023–2025 ja siinä on mukana hyvinvointialueita eri puolilta Suomea.

Kutsumme hyvinvointialueella työskenteleviä lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä osallistumaan tutkimushaastatteluihin ja sähköiseen kyselyyn keväällä 2024. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista, mutta se ehdottomasti kannattaa. Haluamme kuulla, mitä hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijöillä on kerrottavaan roolistaan päätöksentekijöinä ja valvojina lastensuojelun avohuollossa. Kun siis seuraavan kerran törmäät tutkimuskutsuun sähköpostissasi tai joku pyytää sinua mukaan tutkimukseen, tartu ihmeessä kutsuun.  

Avohuollolla on tärkeä osa lastensuojelun palveluissa, mutta tutkittua tietoa lastensuojelun avohuollosta on vain vähän. Lastensuojelun toimintaympäristön muutokset, kuten hyvinvointialueuudistus, säästötoimet ja markkinoistuminen, haastavat avohuollon työn tekemistä. Mikä on avohuollon sosiaalityöntekijöiden rooli tämän kaiken keskellä? Entä millaista on sosiaalityöntekijöiden päätöksenteko, harkintavalta ja lapsikohtainen valvonta hyvinvointialueilla? Ja mikä on sosiaalityöntekijöiden kokemus palveluiden vaikutuksista ja lapsikohtaisesta valvonnasta? VALITSIJA- hanke tutkii näitä kysymyksiä. 

Tutkimustuloksemme eivät jää sosiaalityön käytännöstä irrallisiksi, vaan ne palvelevat käytännön sosiaalityötä ja sosiaalityöntekijöitä. Tuotamme tieteellisten julkaisujen lisäksi podcasteja ja tutkimusperustaisia mallinnuksia avohuollon päätöksenteon ja lapsikohtaisen valvonnan tueksi.

Rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta tutkimuksemme on tärkeä, koska lisäämme sen avulla tietoa niukasti tutkitusta aiheesta, kehitämme tutkimusperustaisia käytäntöjä ja paikannamme kehitettäviä asioita. Tätä kautta sosiaalityön tietoperustaisuus, asiantuntijuus ja vaikuttavuus vahvistuvat. Tarvitsemme kaikkia sosiaalityöntekijöitä niin kentällä, tutkimuksessa kuin siinä välimaastossakin näiden tavoitteiden saavuttamiseen.

Hankkeessa on parhaillaan käynnissä ryhmähaastattelujen toteuttaminen ja piakkoin lähestymme hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijöitä nettikyselyllä. Lisätietoja tutkimushankkeesta ja sen etenemisestä saat esimerkiksi nettisivuiltamme osoitteesta https://sites.utu.fi/valitsija/ tai ottamalla yhteyttä hankkeen tutkijoihin.

VALITSIJA-tutkimushankkeen työryhmän jäseniä (vasemmalta lukien) Johanna Kallio, Anne-Mari Jaakola, Johanna Holappa, Teija Karttunen, Tuuli Kotisaari ja Timo Toikko. Kuvasta puuttuu yksi blogitekstin kirjoittajista eli Piia Seppälä.

Kirjoittanut: Valitsija-tutkimushankkeen jäsenet

Vanhemmuustaidot ”syrjäkyliemme” syleilyssä

Elämme vuotta 2030, ja on jo aikaa siitä, kun ISO verrytteli joukkojaan toteuttamaan lastensuojelussa olevien nuorten avo- ja sijaishuoltoon sisältöjä ja rakenteita yhteisellä Varikko-hankkeella. Tavoitteena oli luotsata näkyä ja pysyvyyttä riittävään vanhemmuuteen sekä ennaltaehkäistä näin monelta osin kuormittavimpia ja viimesijaisia lastensuojelun toimia.

Varikko-hankkeen toiminta kohdistui ESR+ -ohjelman strategisiin tavoitteisiin ja erityistavoitteiden indikaattoreihin. Näistä tavoitteista ottivat kopin Etelä-Savon, Kainuun ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet kera ISOn, joka päätoteuttajana toimi hankkeen promoottorina. Hanke toteutettiin moniammatillisesti, ja siinä toteutuivat yhteinen kehittäminen ja vertaisoppimisen periaatteet.

Ehkä moni ei enää muista, mutta näin siinä sitten kävi

Alueilla työstettiin systemaattisia käytäntöjä ja toimintamalleja intensiiviseen vanhemmuustyöskentelyyn lastensuojelussa. Työntekijöiden osaamisen taso sekä käytettävissä olevat keinot kun tuntuivat vaihtelevan maakunnissa olevien resurssien mukaan.

Hankkeen aikana perustettu Varikkotiimi juurtuikin pysyvästi hankealueilla lastensuojelun toimintamalliksi. Tiimissä vanhemmuutta tuettiin moniammatillisessa työryhmässä kuulemalla vanhempien toiveita ja kokemuksia sekä organisoimalla monenlaista verkostoa perheen tueksi. Kainuussa erään nuoren äiti totesikin huojentuneena, että ”tämä vanhemmuustuki on sitä parasta arjen tukea meidän perheelle sitten viime vuosien”. Erityisesti tämä toteamus sai kyyneleen vierähtämään hanketyöntekijän punaisille poskille, kun hän asetti potkurinsa parkkiin Hyrynsalmen kunnantalolle, jossa lyötiin sinetti toiminnan pysyvyydestä. 

Palataanpa alkuun

Niin kuin monissa hankkeissa, sai tämäkin hanke valtavan medianäkyvyyden heti hankekauden alussa. Hankkeen toiminnasta uutisoitiin laajasti valtakunnan mediassa mutta myös Länsi-Savon, Koti-Kajaanin ja Sisä-Savon paikallislehdissä, mikä sai aikaan valtavan kateuden siivittämänä benscmarkkauksen muista maakunnista. Erityisesti kiinnostusta herätti se, kuinka hyvinvointialueiden palvelulupaukset vastaisivat vanhempien ja erityisesti syrjäkylillä elävien perheiden tarpeita.

Mutta hyvinhän siinä kävi. Työntekijöiden mielentaidot lisääntyivät terapeuttisen osaamisen, vanhemmuustaitojen, resilienssin ja mentalisaatiotaitojen vahvistuessa. Perhesysteemissä olevat piilevät voimavarat havaittiin ja asiakasarvon merkitys tunnistettiin lastensuojelussa. Yhtä lailla palvelujen vaikuttavuus lisääntyi mittaripilotointien avulla.

Hankkeen aikana tapahtui siis se, mitä odotettiin. Näissä maakunnissa ja niiden kylillä saatiin aikaiseksi toiminnallisia muutoksia vanhemmuustaidoissa lasten ja perheiden hyväksi. Toki niitä oli luotsattu ponnekkaasti eri hallituskausien aikana myös eri foorumeissa ja seminaareissa, mutta ei koskaan näin mittavalla osaamisella. Mielen liikkuvuuden vahvistuessa ei enää kylien paikalliskuppilassa huomauteltu, että ”yleisempiä lähipalveluja ovat kirjastot, taksit ja alakoulu”.

Kirjoittanut: Anne Frimodig

Sosiaaliviranomainen varautumisen etulinjassa

Muistatko vielä raskaansarjan lumivuodenvaihteen viisi vuotta sitten? Tykkylumi kaatoi Kainuussa sähkölinjoja, tuhansilta kotitalouksilla katkesivat sähköt ja viranomaiset paahtoivat töitä kohotetulla valmiudella.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kainuussa on nyt varauduttu normaaliolojen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin pelastuslaitoksen koordinoimalla evakuointisuunnittelulla. Suunnitelmassa sosiaaliviranomaisella on merkittävä rooli. Sosiaalihuoltolain 12 §:n mukaisesti sen on kyettävä majoittamaan ja muonittamaan väestö kaikissa olosuhteissa.

Evakuointikeskuksen perustaminen -ohjeen (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2015:1) mukaisesti Kainuun jokaiseen kuntaan on suunniteltu kahdesta neljään evakuointikeskusta, tarkkoja toiminnallisia pohjapiirroksia ja toimintakortteja myöten. Evakuointikeskuksia voidaan joutua perustamaan esimerkiksi pitkäaikaisissa sähkön-, lämmön- tai vedenjakelun häiriöissä, laajamittaisissa tulipalotilanteissa, terrori-iskun jälkeen, aseellisen hyökkäyksen uhatessa tai väestöä vastaan otettaessa muualta Suomesta Kainuuseen.

Kainuun valmiusfoorumin päätöksen mukaan evakuointikeskustoimintamalli on nyt lanseerattu sosiaaliviranomaisen johdolla jokaisessa kahdeksassa kunnassa. Esittelytilaisuuksien ja toiminnallisten harjoitusten järjestelyihin 2022–2023 osallistui 495 henkilöä Kainuun hyvinvointialueelta, kunnista, SPR:stä, seurakunnista, pelastuslaitoksesta, poliisilaitoksesta ja rajavartiostosta. Kaikkiaan 1 527 kuntalaista kävi paikan päällä tutustumassa evakuointikeskukseen ja sai kotiin viemisiksi tuhdin paketin kotitalouksien 72 tunnin varautumisesta. Kuntalaiset antoivat myönteistä palautetta ja toivoivat jatkossakin vastaavia esittelyjä.

Järjestelyihin kului työtunteja reippaanlaisesti, mutta panostus kannatti. Saimme arvokasta käytännön kokemusta yhteistyöstä sekä eri toimijoiden tehtävistä ja vastuista. Tätä pääomaa hyödynnämme todellisen tilanteen tullessa. Sosiaalialan ammattilaiset perehdytettiin tehtäviinsä sekä teoriassa että käytännössä. Perehdytyksiä jatketaan vuosittain sisäisenä koulutuksena.

Kainuulaiset toimijat tuntevat esittelyjen ansiosta hyvin evakuointikeskustoimintamallin. Olemme testanneet ja kehittäneet sitä tilaisuuksissa saadun kokemuksen ja palautteiden perusteella. Jokaisessa aikuisten sosiaalityön toimipisteessä on valmiuslaatikko, joka sisältää kaikki tarvitsemamme materiaalit. Toimeksiannon tullessa olemme valmiita siirtymään evakuointikeskukseen vastaanottamaan evakuoituja 1–2 tunnin kuluessa hälytyksestä.

Kainuussa voimme nukkua yömme rauhassa. Olemme varautuneet hyvin erilaisiin yhteiskunnan häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.

Let it snow – Kainuu evakuoi!

Kirjoittanut: Päivi Ahola-Anttonen