Sijaishuollon lapset ovat meidän kaikkien vastuulla

Sijaishuollon keskeisimpänä ongelmana on se, ettei nykyisillä palveluilla saada vastattua kaikkien sijaishuollon asiakkaiden tarpeisiin. Tämä tulee esille jatkuvina sijaishuoltopaikkojen muutoksina, nuorten hatkaamisina, hallitsemattomana päihteiden käyttönä, väkivaltaisena toimintana itseä tai toisia kohtaan, erityisen huolenpidon tarpeina tai vakavimmillaan nuorten kuolemina. Nämä asiat kuormittavat yhtä lailla nuoria ja heidän perheitään kuin työntekijöitä ja organisaatioitakin.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2019 työryhmän uudistamaan lastensuojelulainsäädäntöä siten, että lastensuojelun sijaishuollon sisältö ja rakenne vastaisivat paremmin vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeisiin. Niihin vastaaminen edellyttää tehostettua vaativaa erityisosaamista, toiminnallisesti integroituun sosiaali- ja terveydenhuollon ammatilliseen osaamiseen perustuvaa kuntouttavaa työskentelyä sekä intensiivistä ammatillisesti koulutetun aikuisen läsnäoloa.

Vaativan sijaishuollon asiakkuuksien määrän ja ongelmatiikan tieto ja ymmärrys ovat välttämättömiä organisoitaessa sijaishuoltoa vastaamaan nuorten sijaishuollon tarpeisiin. Tätä kohti meidän on mentävä.

OT-hankkeessa vaativan sijaishuollon pilotilla pyritään selvittämään, mitä vaativa asiakkuus sijaishuollossa tarkoittaa, millaista ongelmatiikkaa niihin liittyy sekä paljonko alueella on vaativan sijaishuollon asiakkuuksia. Näihin kysymyksiin vastaaminen on välttämätöntä edellä kuvattujen haasteiden hallinnassa.

Vaativan sijaishuollon pilotti toteutetaan OT-hankkeen, Eloisan ja Itä-Suomen yliopiston välisenä yhteistyönä. Pilotissa asiakkuudet rajattiin 13–17-vuotiaiden ikäryhmään, koska aiemmin kuvattu ongelmatiikka ilmenee juuri nuorten osalla. Pilotissa päädyttiin keräämään tietoa lasten asioista vastaavilta sosiaalityöntekijöiltä, koska heillä on työnsä puolesta paras kokonaisnäkemys nuoren tilanteesta. 

Pilotti toteutetaan viidessä vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa laadittiin lomake kuvaamaan vaativan sijaishuollon asiakkuuksien ongelmatiikkaa, esiteltiin se lastensuojelun johtaville sosiaalityöntekijöille ja vietiin lomake Webropoliin. Toisessa vaiheessa lomake ja pilotti esiteltiin lastensuojelun työntekijöille, jotka vastasivat kyselyyn. Kolmannessa vaiheessa kerätty aineisto analysoidaan. Neljännessä vaiheessa, toivottavasti, analyysin tuloksia reflektoidaan yhdessä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden, OT-hankkeen ja yliopiston kesken. Viidennessä vaiheessa pilotin kokemukset kirjoitetaan auki, julkaistaan ja viestitään laajemmalle yleisölle.

Pilotin tavoitteena on tuottaa tietoa sekä sijaishuollosta vastaavien sosiaalityöntekijöiden tueksi että sijaishuollosta vastaavien johtavien viranhaltijoiden hallinnolliseksi tueksi. Uskon tietoon perustuvaan toimintaan. Parempi on aina tietää miksi ja miten toimimme, kuin olla tietämätön tai toimia kuten on aina ennenkin toimittu. Reflektio kannattaa, toiminta vaikuttaa, aina!

Kirjoittanut: Timo Hankosalo

Mikä mättää Itä-Suomessa?

Kun lukee ISOn tuoretta raporttia (pdf, avautuu uuteen ikkunaan) kodin ulkopuolelle sijoittamisen riskitekijöistä ja niiden tilanteesta Itä-Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana, mieleen nousee paljon kysymyksiä. Mikä täällä mättää - miksi aikuisten ja myös lasten pahoinvointi on Itä-Suomessa yleisempää kuin muualla? Raportin tarkoitus on kuvata tilannetta, ja lukijana alkaa nopeasti kaivata selityksiä huolestuttaville havainnoille.

Raporttiin on koottu tietoa seuraavista ilmiöistä: lapsiperheiden köyhyys, aikuisten mielenterveysongelmat, aikuisten päihdeongelmat, lasten koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyvät vaikeudet, lasten mielenterveysongelmat sekä lasten päihdeongelmat. Nämä kaikki ovat tutkimusten perusteella merkittäviä taustatekijöitä tilanteissa, joissa lapsi on jouduttu sijoittamaan kodin ulkopuolelle. Itä-Suomi pitää useiden riskitekijöiden kärkisijaa niin aikuisten kuin lasten kohdalla. Jokaiseen riskitekijään mahtuu jo itsessään monenlaisia elämänkohtaloita. Jos tässä lotossa on osunut useampi rasti ruutuun, voidaan puhua jo suuremmista inhimillisistä tragedioista.

Itä-Suomessa asuu Suomen sairain väestö. Tämä on todettu erilaisten kansallisten indikaattoreiden ja tutkimusten kautta jo pitkään. Mielikuva on kuitenkin painottunut työikäiseen väestöön, ja tilannetta on voitu selittää myös alueen ikääntyvällä väestörakenteella. Tiedämme, että aikuisten mielenterveyden ongelmat ja haitallinen päihteidenkäyttö ovat alueellamme valitettavan yleisiä. Raportin esiin nostama karu huomio on, että myös lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat täällä yleisempiä, kuin muualla Suomessa. Koko maan keskiarvoa suurempi psyykkinen sairastavuus näkyy siis jo itäsuomalaisten lasten ja nuorten kohdalla.

Yllättävä on kouluterveyskyselystä nouseva tieto, että yli kolmannes 8. ja 9. luokan oppilaista kokee vaikeuksia omissa oppimistaidoissaan, kuten opetuksen seuraamisessa, läksyjen ja erilaisten tehtävien tekemisessä tai suullisessa esiintymisessä. Myös kokemus siitä, ettei kuulu omaan koulu- tai luokkayhteisöön, on lisääntynyt huomattavasti. Todennäköisesti tällaisilla kokemuksilla on kielteinen vaikutus lasten ja nuorten omaan hyvinvointiin.

Silloin, kun lasten, nuorten tai perheiden elämää ja arkea värittävät raportissa kuvatut haasteet, oikeanlaista apua ja tukea on ehdottoman tärkeää saada oikeaan aikaan. Sosiaalialan arkipäivän työssä sosiaaliset ongelmat nähdään ja tunnetaan. Kuitenkin sosiaalihuollon “virallinen” tietopohja asiakkaista, heidän tarpeistaan ja tarpeisiin vaikuttavasti vastaavista sosiaalipalveluista on valitettavan ohut. Tarvitaan lisää tietoa ja tutkimusta, jotta päästään pureutumaan tilastojen takana oleviin ilmiöihin, syihin ja seurauksiin. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä. Tarvitsemme riittävän paljon osaavia ja hyvinvoivia työntekijöitä kulkemaan asiakkaiden rinnalla ja käyttämään tietoa työnsä perustana.

Jotta pystymme vastaamaan asiakkaiden haastaviin ja monimutkaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin, on sosiaalihuollolle mahdollistettava järkevät toimintaedellytykset. Hyvinvointialueilla on suuri vastuu siinä, että sosiaalihuollon kokonaisuus ja sen merkitys yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen tukijana tunnistetaan ja tunnustetaan.

Kirjoittanut: Päivi Malinen