Joulukirje armaalle SOTE-pukille

Kirjoitan Sinulle, kun on monta toivetta mielessä. Ensiksikin, nyt ollaan tekemässä asetusta soten yhteistyöalueilla laadittaville yhteistyösopimuksille (Lausunto - Lausuntopalvelu). Siellä voisi termiä yksinkertaistaa, ja puhua yliopistollisista hyvinvointialueista. Ne olisivat sellaisia hyvinvointialueita, joilla sijaitsee paitsi yliopistollinen sairaala, myös yliopisto, joka tuottaa merkittävässä määrin yliopistollisia sote-alan tutkintoja lääketieteessä, sosiaalityössä ja niin edelleen - sekä tietysti tieteellistä tutkimusta. Ajatus laajenisi aikaisemmasta erityisvastuualueesta jo piirun verran luontevampaan eri toimialojen yhteisvastuun suuntaan.

Sosiaalihuoltoon kannattaisi luoda keskittämisasetus. Se selkeyttäisi sosiaalihuollon vaativia erityispalveluja sekä alan tutkimus-, koulutus- ja kehittämistoimintaa.  Asetus kokoasi ja tukisi sosiaalialan osaamiskeskusten vaativaa kehittämistoimintaa nykyistä vahvemmalla mandaatilla sekä linkittäisi sitä systemaattisesti esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä maassamme kouluttavien yliopistojen toimintaan. Samalla vahvistettaisiin sosiaalihuollon/sosiaalityön tutkimukseen, koulutukseen ja kehittämiseen varattuja määrärahoja edes aavistuksen verran SO- ja TE-tasapainoisempaan suuntaan.

YTA-alueen hallinnolliset tehtävät ovat monella tavalla vaativia, ja niissä kannattaisi asetuksella velvoittaa osallisuutta vahvistavammiksi: Kun laaditaan strategioita ja yhteistyösuunnitelmia, otetaan mukaan esimerkiksi kaikki lakisääteiset tutkimus-, koulutus- ja kehittämistahot. Asetuksella voitaisiin velvoittaa paitsi yhteistyöhön, myös yhteisvastuullisesti varmistamaan todelliset toimintaedellytykset yhteistyöalueen laajuisille yhteisille tehtäville.

Päteviä asetuksia ei voi panna toimeen, jos niiden esittelymuistiossa tavan takaa lukee, että ’asetusehdotuksella ei katsota olevan merkittäviä itsenäisiä taloudellisia vaikutuksia’.  Kustannusvaikuttavilla asetuksilla sellaisia on aina, ja niin kuuluukin olla. Ilman panostuksia ei tule tuloksia, ja sama pätee kyllä yhteistyöalueiden yhteistyösopimusta koskevaan säätelyyn.

Yliopistosairaalat ovat tärkeitä, kuten valiokuntamietintö (StVM 36/2022 vp (eduskunta.fi) toteaa. Yliopistosairaalalisä on välttämätön, jotta voidaan turvata erikoissairaanhoidon palvelut sekä hoitojen ja palvelujen tutkimuksellinen kehittäminen – unohtamatta erikoistuneiden asiantuntijoiden vastuullista koulutusta. Yliopistosairaalalisä pitää jakaa mahdollisimman vaikuttavasti siten, että perustuslain henki koko maan väestön huolenpidosta toteutuu. Sote-uudistuksessa luvatusti palvelujen tulisi olla laadukkaita ja yhdenvertaisesti saatavilla koko maassa. Ilman ’tasoitusta’ eivät suuriksi revenneet terveys- ja hyvinvointierot alueilla kapene. Siksi toivon valtiovarainministeriön ehdotusta (Lausunto - Lausuntopalvelu) korjattavaksi.

Jos jaossa on vain 116 miljoonaa euroa yliopistosairaalalisää, on tasapuolista katsoa, mitä se tekee koko maan väestöön suhteutettuna: 20,94 euroa/asukas. Tämä summa kerrottuna kunkin YTA-alueen väestömäärällä olisi tasapuolista jakamista: kukin YTA saisi 15-19 miljoonaa sekä Etelä-Suomi väkirikkaimpana ja ’kirkkaimman tutkimuslampun’ alueena eniten, yli 46 miljoonaa. Tässä mallissa sairastavuusindeksillä mitattuna Suomen sairain yliopistollinen hyvinvointialue, ’vakavien terveysvaikeuksien varjostama’ Pohjois-Savo, saisi sekin säällisen summan tehtävistä selvitäkseen.

ISO kiitos pukki, jos jaksoit lukea tänne asti. Mikään toiveistani ei ole mahdoton, ei edes kustannuksiltaan kallis – ja kaikissa olen mielessä pitänyt kestävän kustannusvaikuttavuuden. Jos toiveet toteutuvat, hymyni valaisee kirkkaasti itäisen Suomen. Siinähän sitä sitten säästyisi sähköäkin. Hyvää joulua!

Kirjoittanut: Tarja Kauppila

Oppia tulevaan

SOSRAKE-hanke päättyy vuoden lopussa. Minä hyppäsin SOSRAKE-junaan syksyllä 2021 ja sain aikamoisen kyydityksen kehittämistyön kiemuroissa. Miksi menin mukaan?

Olen kiinnostunut ongelmista. Olen kiinnostunut siitä, missä mennään pieleen. Olen erityisen kiinnostunut siitä, missä voidaan mennä pieleen. Tätä voisi kutsua pessimismiksi, mutta olenhan kotoisin Kainuusta.

SOSRAKE-hankkeen aikana olen oppinut todella paljon ratkaisuista ja niiden toimeenpanosta. Hanketiimi, jossa asiantuntemus, kokemus ja yhdessä tekeminen oli sääntö eikä poikkeus, opetti minulle sitä, miten ratkaisuja tehdään ja toimeenpannaan.

Hankkeen konkreettisin oppi itselleni on, että sitoutunut porukka, yhteinen tavoite ja sovellettavat työkalut ovat avaimia onnistuneeseen kehittämistyöhön.

Sitoutuneeseen porukkaan kuuluu tässä tapauksessa hanketiimi. Omalla tavallaan myös digialustalla toiminut laaja osaamisverkosto oli sitoutunut. Avainkumppaneista löytyi organisaatioita ja yhteyshenkilöitä, jotka laittoivat itseään, osaamistaan ja resurssiaan likoon rakenteellisen sosiaalityön teemassa.

Yhteinen tavoite (hankesuunnitelmasta poiketen) muotoutui saavutukseksi, joka sanoitettiin joulukuun tiimiarvioinnissa: On tuettu räätälöidyllä osaamistarpeisiin vastaavalla koulutuksella ja valmennuksella rakenteellisen sosiaalityön toimeenpanoa. Tämän tavoitteen ja saavutuksen voit elää todeksi katsomalla SOSRAKE-hankkeen loppuseminaarin tallenteen (ISOn YouTube-kanavan video, avautuu uuteen ikkunaan).

Sovellettavat työkalut onkin sitten se haastavin osuus hahmottaa. Ympärillä pyörivät, häärivät, löytyvät, tunnistettavat ammattilaiset ovat työkaluja. Yhteinen keskustelu ja toisen kuunteleminen ovat työkaluja. Konkreettisen toimeenpanoon liittyen viestinnälliset teot (joita voit kootusti tarkastella tästä, pdf avautuu uuteen ikkunaan) ovat työkaluja.

Kun ISOssa lähdetään toteuttamaan strategiaa vuodelle 2023, niin rakenteellinen sosiaalityö elää sitä omassa työnkuvassani todeksi noilla edellä mainituilla eväillä. Porukka kokoon. Työkalupakki hahmottumaan. Ketkä ammattilaiset innostuvat YTA-tasoisesta rake-verkostosta? Minkälainen valmennuksellinen kokonaisuus palvelisi rake-teemassa? Onko meillä yhteinen päämäärä?

Kirjoittanut: Hanna Tervo

LUMOavia päätöksiä jatkoon

LUMO-hankkeessa on tehty laajaa ja monipuolista työtä lastensuojelun kehittämiseksi jo reilut kaksi vuotta. Pääsimme juhlimaan yhteisen työmme hedelmiä joulukuun ensimmäisenä päivänä pidetyssä juhlawebinaarissa. Hankkeen alkaessa lastensuojelussa oli tehty enimmäkseen paikallisia ja pienimuotoisia kehittämispilotteja. Nyt on päästy tilanteeseen, jossa maakuntarajat ylittävä yhdessä tekeminen on nivoutunut valtakunnalliseen yhteiskehittämiseen ja olemme päässeet vaikuttamaan tulevien hyvinvointialueiden rakenteiden ja toiminnan valmisteluun.

Työ ei ole ollut tietenkään pelkkää voittokulkua ja ruusuilla tanssimista. Hanke käynnistyi nopealla aikataululla ja motivoituneiden sekä sitoutuneiden kehittämiskumppaneiden löytäminen ei ollut aina helppoa. Hanketiimin sinnikkyyttä ja luovuutta on tarvittu matkan varrella monta kertaa.

Iloksemme saimme huomata, että lastensuojelu kiinnostaa yhteistyökumppaneita suuresti. LUMOn tapahtumiin ja tilaisuuksiin osallistumisen perusteella yhteistyötahot haluavat oppia lastensuojelua ohjaavasta lainsäädännöstä ja ymmärtää lastensuojelun työtapoja. Lastensuojelun kanssa halutaan tehdä yhteistyötä, mikä on hyvä ja välttämätön lähtökohta sille, että lapsen asioissa voidaan toimia yhdessä. Myös lastensuojelun työntekijät tarvitsevat muiden toimijoiden apua lastensuojelun toteuttamiseksi. Välillä hyvinkin hektisestä arkityöstä huolimatta lastensuojelussa on muistettava pitää lapsen kannalta tärkeät toimijat mukana lapsen kokonaisvaltaisen edun toteutumiseksi.

Siinä missä lastensuojelijoiden tehtävä on suojella lapsia, on organisaatioiden velvollisuus huolehtia, että niillä on jaksavat ja pysyvät työntekijät tehtäväänsä täyttämässä. Niin perustyötä kuin työtapojen kehittämistä haastaa puuttuva ja liian tiuhaan uusiutuva henkilöstö. Työn sisältö tai olosuhteet saavat heidät vaihtamaan paikkaa ja samalla katkeilevat asiakas-työntekijä-suhteet, työtoveruudet ja yhteistyökumppanuudet. Jatkuva alusta aloittaminen vie pahimmillaan jo saavutettua hyvää taaksepäin kuin nurinkurinen letkajenkka.

LUMOssa rakennettujen uusien käytäntöjen pysyvä juurtuminen edellyttää jatkuvaa työtä. Jos halutaan työskennellä asiakasta osallistavasti – kokemusasiantuntijoita ja asiakkaita kuunnellen ja hyödyntäen – sekä systeemisesti ja monitoimijaisesti, jatkossakin tarvitaan yhteistä keskustelua, sitoutumista ja rakenteita. Myös asennemuokkausta vaaditaan edelleen. Työtä on tehtävä ja keskustelua käytävä niin tiimien, palveluyksiköiden ja johdon välillä kuin hyvinvointialueilla, maakuntarajojen ulkopuolella sekä yhteistyöalueilla. Lisäksi tarvitaan nykyistä vahvempaa tutkimusta ja arviointia kehittämisen rinnalle.

LUMOn vahvuus on ollut maakunta- ja hankerajat ylittävä yhdessä tekeminen, joka on mahdollistanut kunnianhimoisten ja hieman suuruudenhullujenkin projektien toteuttamisen. Laajempi yhteistyö tuo äkkiä osiensa summaa enemmän resurssia ja osaamista tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vaikka LUMO-hanke päättyy vuoden lopussa, juhlawebinaari loi uskoa ja toivoa sille, että yhteistyö monitoimijaisen lastensuojelun saralla ei pääty. Tahtoa ja tarvetta aluerajat ylittävälle yhteiselle kehittämistyölle on myös vuodenvaihteen jälkeen.

Kirjoittanut: Päivi Malinen, Marika Huupponen, Katariina Katainen, Anne Frimodig ja Lauri Silvonen

Rakenteellinen sosiaalityö kirjattuna työnkuvaan

Etelä-Savon hyvinvointialueen työikäisten palveluissa halutaan varmistaa, että hanketyössä kehitetyt toimintatavat jalkautuvat ja juurtuvat. Sillaksi ollaan rakentamassa uutta työnkuvaa. SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeen koordinaattori siirtyy työikäisten palveluihin sosiaalityöntekijäksi kuljettaen mukanaan rakenteellisen sosiaalityön kehittämisosaamista.

Uusi työnkuva tukee kehittämistyön tuotosten juurruttamista paikallisella ja alueellisella tasolla. Työnkuvaan on korvamerkattu rakenteellisen sosiaalityön tekemiselle 10 prosenttia työaikaa, joka pitää sisällään muun muassa rake-varttien koordinointia ja järjestämistä. Rake-vartit ovat sosiaalihuollon ammattilaisten matalankynnyksen virtuaalikohtaamisia, joissa keskustellaan ajankohtaisista asiakastyön rajapinnasta nousseista ilmiöistä. Uuteen työnkuvaan kuuluu myös jo hankeaikana tiivistyneen oppilaitosyhteistyön ylläpitäminen työelämäkumppanin roolissa, mikä mahdollistaa tiedon välittämisen kentältä oppilaitokseen ja päinvastoin.

SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeessa on tunnistettu ja tunnustettu tiedon merkitys. On tärkeää ymmärtää, millaista tietoa on tarkoituksenmukaista kerätä ja hahmottaa tieto rakenteellisen sosiaalityön kontekstissa. Miten tietoa kerätään? Kuka tiedon kokoaa ja miten tietoa käsitellään? Ja kenties tärkein: mitä tiedolla tehdään ja miten tiedolla vaikutetaan? Näiden edellä mainittujen sekä sosiaalipalvelujen vaikutusten osoittamiseen liittyvien kysymysten parissa riittää työtä jatkossakin niin alueellisella kuin kansallisellakin kehittämisareenalla.

Työnkuvaan kirjattu rakenteellisen sosiaalityön siivu voi tarkoittaa yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista, tai asiakkaiden osallistamista esimerkiksi asiakaspalautteen keräämisen pilotointiin. Se mahdollistaa sosiaalityön näkyväksi tekemistä eri viestintäkanavia hyödyntäen ja sitä kautta voi hälventää stigmaa sosiaalityön ympäriltä. Viestintäosaamisen vahvistaminen on ollut yksi SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeen painopiste, jonka eteen on tehtävä työtä jatkossakin.

Rakenteellinen sosiaalityö kirjattuna työnkuvaan voi mahdollistaa haavoittuvassa asemassa olevien puolen pitämisen entistä tehokkaammin ja näkyvämmin. On hyvä muistaa, että kuka vain voi tarvita sosiaalipalveluja, milloin vain. Rakenteellisen sosiaalityön keinoin voimme poistaa asiakkaan arkea hankaloittavia esteitä ja ymmärtää asiakkaan osana monimutkaisten rakenteiden verkkoa.

Tulevaisuus tuo tullessaan mahdollisuuden tarkastella sosiaalityön kenttää uudesta näkökulmasta lisäten työn mielekkyyttä ja pitovoimaa. Rakenteellisen sosiaalityön konkreettiset tehtävät mahdollistavat monitoimijaisen yhteistyön tarkastelun uudesta näkökulmasta niin paikallisella kuin alueellisellakin tasolla. Parhaimmillaan rakenteellinen sosiaalityö auttaa luomaan yhteistä ymmärrystä eri toimijoiden välille muistuttaen, miten ja milloin sosiaalihuollon asiantuntemusta olisi tarpeen hyödyntää.

Kirjoittanut: Elsa Husu

Sosiaalialan osaamiskeskus opetuksen tukena

Minulla on ollut ilo olla Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen hallituksen jäsen jo yli 10 vuoden ajan. Osaamiskeskuksen hallitus on tarjonnut minulle näköalapaikan sosiaalialan haasteisiin ja kehittämiseen. Jokaisella kohtaamisella on aina jäänyt myös jotain merkittävää mieleen, jotakin jota olen voinut hyödyntää työssäni. Lähes aina on syntynyt myös omakohtaisia oppimiskokemuksia – jotakin, jonka ymmärrän aikaisempaa paremmin.

ISO-yhdistyksen hallituksessa on ollut pysyvinä jäseninä edustus myös alueen korkeakouluista. Nykyisessä työssäni Kajaanin ammattikorkeakoulussa olen pystynyt hyödyntämään aikaisemmin oppimaani, niin aikaisemmista työtehtävistä kuin hallitustyöskentelyssä oppimaani.

Esimerkiksi LUMO-hankkeessa kehitetyt toimintakortit soveltuvat sellaisenaan myös opetustyöhön ja erilaisiin simulaatioharjoituksiin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Kehittelemällä toimintakorttien ympärille sopivia harjoitteita, niiden avulla on mahdollista vahvistaa alan opiskelijoiden ymmärrystä monitoimijaisesta palvelutarpeen arvioinnista. Toimintakortit ovat saatavilla Innokylästä (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Kannustan kaikkia sosiaali- ja terveysalan opettajia hyödyntämään avoimia oppimateriaaleja ja kehittämään niitä edelleen omassa työssään. Syksyllä 2021 kehittelin simulaatioharjoituksen hyvinvointialueiden käynnistymiseen liittyvistä kriiseistä. Tämän harjoituksen pelimekaniikan kehitin tutustumalla muihin avoimiin oppimateriaaleihin. Muun sisällön laadin aikaisempien kokemusteni ja lukemani perusteella. Parhaimmillaan avoimet oppimateriaalit kehittyvät ja jalostuvat, kun useat eri opiskelijaryhmät kokeilevat niitä.

Hyvinvointialueen kriisit -simulaatioharjoituksen materiaalit löytyvät Avointen oppimateriaalien kirjastosta (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Kirjoittanut: Matti Heikkinen

Vainon tunnistaminen on auttamisen edellytys

”Mä kuulin juttuu että sulla on jo uus
Ku mietin sitä nii vaa hulluksi mä tuun..”

Eroamisen vaikeudesta on tehty lukemattomia kappaleita, kuten tämä Negatiivisten nuorten ”Niinku sut omistaisin”. Silloin kun ihminen kertoo, että ”exä ei vaan lopeta”, voi olla kyseessä eron jälkeinen vaino.

Eron jälkeisessä vainossa tekijä voi kohdistaa uhriin erilaisia vainoamiseksi luokiteltavia tekoja. Niitä voivat olla ex-kumppaniin kohdistuvat toistuvat yhteydenotot puhelimitse tai viesteillä, tai pyrkimys jatkuvaan keskusteluun esimerkiksi näennäisesti lasten asioissa ilman oikeaa syytä yhteydenotolle. Vainoaminen voi olla myös seuraamista, tarkkailua, tiedonhakua uhrin asioista tai eri tavoin uhkaavaa käytöstä.

Eron jälkeinen vaino on kriminalisoitu Suomessa vuonna 2014. Rikoslain 7 a§ mukaan ”Vainoamiseen syyllistyy se, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta.” Vuonna 2021 vainoamisesta tehtiin 840 rikosilmoitusta.

Edelleen kahdeksan vuotta kriminalisoinnin jälkeen perheiden auttamiseen tuo haastetta se, että ilmiö on vaikeasti tunnistettavissa. Eron jälkeisen pitkäkestoisen, väkivaltaisen vainon kohteeksi joutuneet henkilöt sekä heidän perheensä ovat palveluverkostoissa eri palveluiden piirissä, ja tällöin avun tarjoaminen ja saaminen pirstaloituvat.

Erityisesti entiseen kumppaniin kohdistuvaa vainoa voidaan vähätellä. Eron jälkeinen vaino voidaan tulkita riitelyksi, eroriidaksi tai huoltoriidaksi tai tekijän vaikeiden tunteiden ilmaisemiseksi, ikäväksi tai suruksi erosta. Tällöin vakavakin vainoaminen voidaan ohittaa palvelujärjestelmässä ja uhri tai lapset voivat jäädä ilman apua.

Eron jälkeisen vainon yksi tunnistamismenetelmä palveluissa on se, että kokijalta kysytään parisuhteesta ennen eroa. Eron jälkeinen vainoaminen on usein jatkumoa parisuhteen aikaiselle väkivallalle tai pakottavalle kontrollille. Tällöin väkivalta ei lopu eroon, vaan se jatkuu eron jälkeisenä väkivaltana ja vainona. On tärkeää, että kokijan kokemuksia kuullaan ja tilannetta kartoitetaan, jotta perhettä voidaan auttaa, ja mahdollinen vakavan väkivallan riski otetaan huomioon.

Tukikeskus Varjo toimii kansallisesti auttaen eron jälkeisen vainon eri osapuolia; kokijoita, lapsia ja tekijöitä. Varjo tarjoaa konsultaatiopalveluita ammattilaisille, kouluttaa ammattilaisia eron jälkeisen vainon tunnistamisessa ja uhrien auttamisessa sekä pyrkii vaikuttamistyöllä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin vainoamisen ennaltaehkäisemiseksi ja uhrien sekä lasten turvallisuuden parantamiseksi.

Löydät meidät osoitteesta www.varjosta.fi (linkki avautuu uuteen ikkunaan)

Kirjoittanut: Tiina Arpiainen

Tekijän apu on koko perheen apu

Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa mittavaa inhimillistä kärsimystä kaikille väkivallan osapuolille. Väkivallan haitat kokijalle voivat olla psyykkisiä, fyysisiä, taloudellisia ja sosiaalisia tai pahimmillaan kuolemaan johtavia. Myös väkivallan tekijä kokee usein merkittäviä psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi lähisuhdeväkivalta aiheuttaa yhteiskunnalle suuria taloudellisia kustannuksia. Tutkimuksen mukaan ainoastaan naisten kokeman fyysisen parisuhdeväkivallan lisäkustannus terveydenhuollolle on 150 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä lukema on pysäyttävä, eikö vain?

Mihin voisimme sitten vaikuttaa ja mitä olisi realistista tavoitella? Uskon, että lähisuhdeväkivallan väheneminen ja tätä kautta perheiden turvallisuuden lisääntyminen olisivat tällaisia tavoitteita. On hyvin tärkeää, että väkivallan kokijat saavat tarvitsemansa avun, mutta ainoastaan tällä keinolla emme saa väkivaltaa vähenemään. Väkivalta ei vähene, ellemme auta myös tekijöitä. Tekijän kanssa työskentely lisää lopulta koko perheen turvallisuutta ja hyvinvointia. Tämä on siis kaikkien osapuolten kannalta ajateltuna win-win-tilanne.

Tekijät tarvitsevat apua oman kärsimyksensä vuoksi. Väkivallan teot aiheuttavat monenlaista haittaa myös heille. Häpeän, syyllisyyden, ahdistuneisuuden ja keinottomuuden tunteet sekä ihmissuhteiden haasteet ovat ehkä tavallisimpia niistä. Tekijöillä voi myös olla itsetuhoisia ajatuksia ja itsemurhavaara on vakavasti otettava riski. Väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla on usein monia siihen altistavia tekijöitä. Väkivallan tekijöillä voi olla omia käsittelemättömiä traumakokemuksia sekä suuria hyvinvoinnin haasteita, kuten elämäntilanteiden mukana tullutta stressiä ja kuormitusta. Stressin säätelykeinot ja omista tarpeista huolehtimisen taidot voivat olla tekijöillä hyvin puutteellisia. Osalla on myös vakavia fyysisen tai psyykkisen terveyden haasteita ja päihderiippuvuutta. Jotta todella pääsemme käsiksi väkivaltailmiöön, on tärkeää kohdentaa apu juuri näihin taustatekijöihin. Eihän tulehtunut haavakaan parane pelkällä laastarilla, vaan tulehdusta on hoidettava asiaan kuuluvalla tavalla.

Korjaavien toimenpiteiden lisäksi on tärkeää muistaa ennaltaehkäisy. Parhaimmillaan omasta käyttäytymisestään huolestunut henkilö voidaan ohjata palveluiden piiriin ja koko perhe voi saada avun jo ennen kuin vakavampia väkivallan tekoja ehtii tapahtua. Tällainen ennakointi säästää runsaasti yhteiskunnan varoja, mutta mikä tärkeintä, se säästää myös perheitä monenlaisilta kärsimyksiltä ja väkivallan kauaskantoisilta seurauksilta.

Oikeusministeriön rahoittama Turvallisille raiteille -hanke sai alkunsa tekijätyön kehittämisen tarpeista. Hankkeessa rakennettu lähisuhdeväkivallan katkaisuohjelma tarjoaa apua jo monella paikkakunnalla väkivallan tekijöille ja myös heille, joilla on herännyt huoli omasta käyttäytymisestään.

Lähde: Siltala ym. (2022) Lähisuhdeväkivallasta aiheutuva palveluiden käyttö ja kustannukset: Terveys-, sosiaali- ja oikeuspalveluissa. Valtioneuvoston kanslia: Helsinki, s. 84-85 (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Kirjoittanut: Terhi Aulaskoski

Moniulotteisen taloudellisen väkivallan tunnistaminen ajoissa on tärkeää

Taloudellinen väkivalta on yllättävän yleinen, mutta vähälle huomiolle jäänyt moniulotteinen ilmiö, jonka tunnistaminen saattaa olla vaikeaa niin kokijalle kuin ammattiauttajalle. Se jää helposti piiloon muun väkivallan varjoon ja aiheuttaa kokijalleen usein syyllisyyttä, häpeää ja pitkäkestoisia seurauksia. Taloudellinen väkivalta vaikuttaa kokijan ja lasten talouteen, hyvinvointiin, terveyteen sekä mahdollisuuksiin elää haluamaansa elämää vuosien ajan, jopa loppuelämän. 

Taloudellinen väkivalta ei ilmiönä ole mitenkään uusi. Minna Canth kuvasi jo vuonna 1885 parisuhteessa ilmenevää taloudellisen väkivallan ja riippuvuuden yhteyttä teoksessaan “Työmiehen vaimo”. Teoksessa tekijänä oli mies, joka käytti puolisonsa säästöjä ja ansiotuloja omiin tarkoituksiinsa sekä painosti vaimoa ottamaan velkaa. Tarinassa on useita taloudellisen väkivallan tunnuspiirteitä.

Tutkimusten mukaan taloudellinen väkivalta on yleinen ilmiö ja sitä esiintyy lähes aina muun lähisuhdeväkivallan yhteydessä jossain muodossa. Tuore brittiläinen tutkimus kertoo, että yksi kuudesta naisesta on kokenut taloudellista väkivaltaa parisuhteessaan. Taloudellinen väkivalta voi ilmetä hyvin moninaisina tekoina erilaisissa lähisuhteissa. Tekijänä voi olla puolison sijaan myös oma vanhempi, aikuinen lapsi tai lapsenlapsi, muu sukulainen tai ystävä. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset, ikäihmiset ja toimintakyvyltään alentuneet henkilöt – siis he, jotka muutoinkin voivat olla riippuvaisia toisen huolenpidosta.

Taloudellisen väkivallan kokija tarvitsee usein monen eri ammattilaisen apua, sillä tilanteet saattavat olla hyvin monimutkaisia niin henkisesti, taloudellisesti kuin juridisesti. Apu on pirstaloitunut eri alojen ammattilaisten tehtäväkentille samalla, kun kokijan on haastavaa löytää pitkäkestoista ja kokonaisvaltaista tukea. Uupunut taloudellisen väkivallan kokija on tyypillisesti yrittänyt hakea apua monelta ammattilaiselta, josta hänet on ohjattu eteenpäin. Näkyvissä on myös rakenteellisia esteitä eri alojen ammattilaisten yhteistyössä, jotka osaltaan hankaloittavat avun saamista.

Hankkeemme on nyt noin puolivälissä ja avuntarve on selvä: Taloudellisen väkivallan kokija kaipaa kuulluksi ja kohdatuksi tulemista ja sitä, että hänen kokemaansa sanoitetaan väkivallaksi. Ammattilaiset tarvitsevat lisää tietoa ilmiöstä sekä keinoja puuttua ja auttaa kokijaa. Taloudellista väkivaltaa tulee oikeudellisena ilmiönä tutkia tarkemmin, sillä kokijan oikeusturvassa on merkittäviä aukkoja. Moniulotteisen ilmiön parempi tunnistaminen eri palveluissa on merkittävä keino ehkäistä tilanteiden pitkittymistä ja monimutkaistumista.

Taloudellinen väkivalta tutuksi -hanke järjestää 25.5.2023 webinaarin, jossa ilmiötä tarkastellaan eri näkökulmista. Tervetuloa mukaan kuulemaan ja keskustelemaan taloudellisesta väkivallasta! Ilmoittaudu webinaariin tämän linkin kautta (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Kirjoittanut: Hanna Nylén

Yhteiskunnallinen keskustelu kuuluu kaikille

Olen aloittanut ISOssa tutkimusavustajan tehtävässä nyt joulukuun alussa. Uuden edessä haluan ensimmäiseksi kirjoittaa tiedosta, epävarmuuden sietämisestä ja osallistumisesta. Näitä olen viime aikoina miettinyt, samalla kun olen perehtynyt ISOn toimintaan ja omaksunut muun muassa rakenteellisen sosiaalityön käsitettä.

Joskus tuntuu, että yhteiskunnallista keskustelua voidaan pitää ylevänä tai vain tietyn tyyppisten osallistujien aihealueena. Heidän, jotka osaavat oikeat termit ja teoriat, tuntevat yhteiskuntafilosofeja, seuraavat herkeämättä päivän politiikkaa ja ovat seuranneet mielellään viimeiset sata vuotta. Voi tuntua, että oikea keskustelu tapahtuu jossain jakamattomasti. Tärkeissä pöydissä, joissa kova tieto on. Monet voivat tuntea epävarmuutta tietämyksestään osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, varsinkin nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Kyseessä ei ole kuitenkaan yksityinen aihealue, vaan hyvinkin yleinen. Ketäpä meistä eivät yhteiskunnalliset kysymykset kiinnostaisi. Havaitsemme ehkä, että arkipäivän asiat ympärillämme eivät olet niin toimivia, kuin niiden pitäisi meidän näkökulmastamme olla, jotta ne olisivat oikeudenmukaisempia ja voisimme hyvin. Silloin sanomme sen ääneen, vaadimme muutosta.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa usein toistuva sana, rakenne, voi olla myös liian epämääräinen ja abstrakti käsite. Yksinkertaisimmillaan kyseessä on kuitenkin sanattomat tai kirjoitetut sopimukset, säännöt ja normit, joiden perusteella yhteisistä asioista päätetään ja joita on mahdollista uudelleen tarkastella.

Pieni ääni sisälläni on vaatinut, että mene sitä kohti, joka kiinnostaa. Minulle se on tarkoittanut esimerkiksi rohkeutta puhua yhteiskunnallisista kysymyksistä, vaikka en ole aina ollut varma, tiedänkö tarpeeksi. Uteliaisuus on voittanut pelon, jännityksen ja epävarmuuden.

Yhteisistä asioista päätettäessä tutkittu tieto on tärkeää. On olennaista, että korkeakouluissamme mahdollistetaan laadukkaan tieteen tekeminen. Tietoon perustuva kehittäminen ja johtaminen ovat päivän käsitteitä. Tätä halutaan tukea myös sosiaalialan tietoon perustuvassa kehittämistyössä.

Yhteiskunnallinen keskustelu kuuluu kaikille. Kaikkien ääni merkitsee. Tieto ei synny tai vaikuta tyhjiössä, vaan me ihmiset vaikutamme siihen, mitä sillä tehdään ja kuka pääsee vaikuttamaan sen syntymiseen. Myös niiden on päästävä, jotka ovat ulkoreunoilla, kohtaavat monenlaisia haasteita ja joita yhteiskunnan verkko ei aina kannattele.

Ääni kuuluu myös epävarmoille. On tärkeää, että keskusteluun voi osallistua, vaikka ei tuntisi kaikkia yhteiskuntafilosofeja tai teorioita. Osallistumalla kaikki, opimme kaikki. Rakenteellinen sosiaalityö pyrkii tukemaan hiljaisia ääniä ja tuo esiin tärkeää, piiloon jäänyttä tietoa.

Olen valmiina sukeltamaan tutkimusavustajan tehtävään, aloittamaan oppimatkan. Nöyränä sen edessä, mitä en vielä tiedä, mutta pyrkien luottamaan siihen tietoon, jota olen yhteiskunnallisista asioista tähän mennessä oppinut. ISOlaiset ovat ottaneet minut lämpimästi vastaan  ja uskon, että aikaisemmasta kokemuksestani asiakas- ja verkostotyöstä työllisyyden edistämisen parissa on uudessa työssäni paljon hyötyä.

Ennen kaikkea toivon, että kaikki uskaltavat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kirjoittanut: Annina Kuosmanen

Osa ratkaisua

Aloitin Savonia-ammattikorkeakoulussa päätoimisena tuntiopettajana tänä syksynä. Opettajuus sosiaalialalla on ollut minulle mieluinen haaste. Minulla oli hyvin tiedossa, että sosiaaliala on monipuolinen ja tarjoilee erilaisia työn tekemisen tapoja ja paikkoja. Sen laajuutta en tiennyt, mitä kaikkea sosiaalialan opettajuus pitää sisällään.

Kuluvan syksyn aikana olen suunnitellut ja toteuttanut erilaisia opintojaksoja. Olen löytänyt itseni simulaatioissa vanhana mummona sekä päihteitä käyttävänä työnhakijana. Onpa työtehtäviini kuulunut myös valintakoevalvontaa. Olen saanut iloita omasta osaamisestani ja työkokemuksestani sekä välillä ihailla kollegan asiantuntijuutta. Yhteisopettajuus on ollut parhaimmillaan osaamisen jakamista ja innostumisen ruokkimista. Työelämäyhteistyö on näkynyt jokaisella opintojaksolla. Olen sanonut joskus taannoin, että kannattaa olla itseään viisaammassa seurassa. Tämäkin on toteutunut tässä työssä!

Opettajana olen halunnut hoksauttaa opiskelijoita: Mistä kaikesta on kysymys tietyissä ilmiöissä? Millaisia luoviakin ratkaisuja voisi olla? Luovuus ymmärretään helposti esimerkiksi maalaamiseksi, mutta luovuutta voi olla myös uudenlainen ajattelu vaikkapa palvelujen järjestämisestä sekä rohkeat kokeilut käytännössä. Niin opettajuudessa kuin sosiaalialalla on paljon hyviä ja toimivia toimintatapoja, mutta molemmissa lienee hyödyllistä välillä tapahtua uudistusta. Onko esimerkiksi digitaalisuuden tarjoamat mahdollisuudet hyödynnetty riittävän laajasti ja luovasti?

Parasta kaikessa ovat tietenkin kohtaamiset ja keskustelut opiskelijoiden kanssa. Kerran keskustelimme opiskelijoiden kanssa sosiaalialan heikosta imagosta ja mitä sille voisi tehdä. Eräs opiskelija totesi, että on se kumma, kun sosiaalialasta julkisuuteen kirjoitetaan vain ikäviä juttuja. Puhumme kestävyysvajeesta, osaavan henkilöstön saatavuusongelmista, siitä että lastensuojelu on rikki ja vanhuksilta varastetaan kotihoidossa vielä rahatkin. Missä ovat huikeat kasvutarinat niin asiakkaista kuin työntekijöistä?

Opiskelija jatkoi vielä, että haluaa olla osa ratkaisua, ei ongelmaa. Niin minäkin haluan olla. Siksipä ajattelen, että ammattikorkeakouluilla on tärkeä tehtävä yhtenä työelämän osaamisen varmistajana ja uudistajana. Tämä ei tietenkään tapahdu yksin vaan vaatii vuorovaikutusta niin luokkahuoneissa, Zoomeissa kuin työelämän verkostoissa. Yksin puurtamisessa ei ole mitään järkeä, joten kannustan kilauttamaan (työ-)kaverille!

Kirjoittanut: Riitta-Liisa Kumpulehto