Sosiaalityön uudistamisesta on huolehdittava!

Sosiaalityöntekijöistä on pula koko valtakunnassa. Pulmana on myös työntekijöiden vilkas vaihtuvuus. He, jotka koettavat pysyä työssään, ja uusia työntekijöitäkin sinne rekrytoida ja perehdyttää, ovat todella tiukoilla. Sosiaalialalla tarvitaan enemmän paitsi vetovoimaa, myös pito- ja uudistusvoimaa: selvien epäkohtien korjaamista, työn kehittämistä ja rakenteellista sosiaalityötä. Kuormittava työtilanne vaikuttaa kuitenkin siihen, ettei kehittämiselle jää perustyössä aikaa.

Sosiaalipalvelujen perustyö ei tarjoa korkeasti koulutetuille sosiaalityöntekijöille juurikaan mahdollisuutta tehdä kehittämis- ja tutkimustyötä. Tämän vuoksi siitä kiinnostuneet työntekijät siirtyvät perustyöstä muihin tehtäviin ja organisaatioihin. Mikään ala ei kuitenkaan selviydy ilman kehittämistä ja muuttuvaan yhteiskuntaan reagoimista. Uudistusvoimaton työ menettää vähitellen niin pito- kuin vetovoimansa.

Asiakkaatkin turhautuvat, kun he kerta toisensa jälkeen toistavat elämänsä vaiheita uusille työntekijöille. Suppea palveluvalikko ei riitä vastaukseksi sosiaalityön monien asiakkaiden kerrostuneisiin ongelmiin. Asiakkaiden ongelmien kohtaaminen – ilman riittäviä keinoja auttaa – aiheuttaa työntekijälle runsaasti eettistä kuormitusta, eikä asiakas pääse elämässään eteenpäin.

Sosiaalityön vetovoimaa heikentävät suuri asiakastyön määrä, vaativien asiakastilanteiden kuormittavuus, alan heikko yhteiskunnallinen arvostus, työnohjaus- ja täydennyskoulutusmahdollisuuksien puutteet, riittämätön esimiestyön tuki sekä koulutustasoon nähden liian alhainen palkkataso.

Työntekijäpula ei johdu koulutuspaikkojen vähyydestä: Suomessa on 2 500 laillistettua sosiaalityöntekijää enemmän kuin nykyisin kunnissa on sosiaalityöntekijöiden virkoja¹. Pula kunnissa on kuitenkin merkittävä, kun se suhteutetaan alan työvoiman määrään. Suomessa on hieman yli 6 000 Kevan eläkevakuuttamaa sosiaalityöntekijää, mutta samalla 2 700 työntekijän vaje. Sen lisäksi, että uusia työntekijöitä saadaan rekrytoitua perustehtäviin, on pidettävä tarkoin huolta jo työssä olevien työntekijöiden osaamisen kehittämisestä ja työssä jaksamisesta².

Palkkauksen kohottaminen työn vaativuutta vastaavalle tasolle kannattaa tehdä: varaa kyllä on, kyse ei ole suuresta asiantuntijajoukosta eikä siten suurista summista. On täsmennettävä sosiaalityön tehtäväkuvia ja työnjakoa; parannettava työolosuhteita, välineitä, prosesseja ja työhyvinvointia; vahvistettava esimiestyötä ja panostettava asiantuntijatyön johtamisosaamiseen. Johto on osaltaan aina vastuussa siitä, miten työt priorisoidaan ja miten alan arvostus organisaatioissa osoitetaan. Sote-uudistuksen edetessä on tärkeä varmistaa, että organisaatiossa kohdellaan eri alojen osaajia yhdenvertaisesti ja nostetaan asioita julkiseen keskusteluun tasapuolisesti.

Huolehditaan siitä, että meitä sosiaalityön ammattilaisia on myös jatkossa. Tehtävää sotessa riittää, mutta yhdessä näemme ja osaamme enemmän, jaksamme kaikki paremmin ja mikä tärkeintä, onnistumme työssämme useammin! 

 

Lähteet:

1 Yle 19.5.2020, Sosiaalityöntekijäpulan taustalla on paljon pielessä.

2 Kuntalehti 18.2.2021, Kuntien työvoimaennuste 2030: Suurin osaajapula sosiaalityöntekijöissä, hoitajissa ja lastentarhanopettajissa.

Kirjoittanut: Satu Marja Tanttu ja Tarja Kauppila

Ikäystävällisesti Eloisissa merkeissä

Kesäloman jälkeen katse kääntyy ikäpalveluihin. Nimittäin ennen lomia kovasti pohditutti, miten selvitään tästä kesästä, kun tekijöitä puuttui ja henkilökunta oli - ja on edelleen - kovan työtaakan edessä. Etelä-Savon Eloisa-hyvinvointialueella ikäpalvelujen asiakkaita tulee jatkuvasti lisää väestön vanhetessa. On pakko miettiä uusia toimintatapoja, jotta resurssiviisaasti tehtäisiin töitä. Samalla kipuillaan vielä muutoksista, mitä hyvinvointialueelle siirtyminen väistämättä toi tullessaan.

Ikäpalveluja ei voi kesän ajaksi sulkea, vaan palvelut pitää turvata. Eloisan strategiassa olemme luvanneet mennä aina asiakkaat edellä, olla rohkeita edelläkävijöitä sekä suunnannäyttäjiä.  Haluamme olla Ikäystävällistä aluetta ja ajatella ikääntyvää väestöä myös voimavarana: Myö yhessä onnistutaan!  Henkilöstön veto- ja pitovoimatekijät sekä lähijohtamisen kehittäminen ovat ykkösasioita. 

Esimerkkinä myö yhessä -tekemisestä on ikäpalvelujen kenttätyön kokeilu, mikä ilahdutti. Asiantuntijat, esihenkilöt, päälliköt ja vastaavat siirtyivät parin viikon ajaksi avuksi ikäpalvelujen asiakastyöhön. Osa toimi jopa pidemmän aikaa sen mukaan, miten se omat tehtävät antoivat myöten. Oli ilo lukea pääosin positiivisia palautteita tästä kokemuksesta.

Kenttäjaksolla on ollut mahdollisuus nähdä, mitä asiakastyössä tapahtuu, oppia ja oivaltaa sekä tutustua työntekijöihin. Siinä työn ohessa keskustelun lomassa parannettiin monesti työilmapiiriä ja yhdessä tekemisen meininkiä sekä asiakastyötä. Myös organisaatiokulttuurin näkeminen uusin silmin, ja havaintojen esilletuominen, on ollut äärimmäisen antoisaa ja avartavaa.

Kun ollaan yhdenvertaisia ja opitaan ymmärtämään toistemme töitä, kaadetaan raja-aitoja ja rakennetaan mieluummin siltoja. Tässä erään gerontologisen sosiaalityöntekijän palaute: ”Kenttätyöviikko oli erittäin mielenkiintoinen ja sain tehdä yksikössä monenlaista avustavaa työtä. Ilmapiiri työyksikössä oli mielestäni hyvä. Työntekijät kiittelivät avusta ja moni oli sitä mieltä, että olisi hyvä, jos iäkkäiden yksiköihin jalkauduttaisiin jatkossakin mm. esimiesten ja asiantuntijoiden toimesta.”

Olen iloinen tästä asenteesta ja rohkeasta osallistavasta johtamisesta. Kipuilevakin päätös kääntyy myös positiiviseksi. Suosittelen välillä hyppäämään ja tutustumaan sinne arkityöhön, työntekijöiden joukkoon. Johtajuus on ryhmätyötä. Ei voi hyvin johtaa ja kehittää, jos ei tiedä, mitä johtaa. Toimitaan yhdessä muuttuvissa olosuhteissa. Asenteet ja mielikuvat syntyvät pääosin kokemuksista ja ne myös muuttuvat vain kokemusten myötä.

Kenttätyökokeilu on yksi tapa kehittää omia työtapoja ja johtamistaitoja. Afrikkalaisen sananlaskun mukaan ”Yksin pääsee lujaa, yhdessä pääsee perille”. Näillä ajatuksilla jatkamme myö yhessä -tekemistä Eloisissa merkeissä, Ikäystävällisessä Etelä-Savossa.

Kirjoittanut: Niina Kaukonen