Huudeilla – Ymmärrystä kohtaamisista

Mitä sinulla olisi sanottavana kotikulmistasi? Mitkä asiat tekevät kaupunginosastasi juuri sen, että viihdyt siellä, tai kenties et? Tätä Sirkkulanpuiston etsivän päihdetyön EPIS! -hanke yhdessä Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelijoiden kanssa lähti Kuopion kaupunginosiin selvittämään.

EPIS! -hankkeen yksi tavoitteista on vähentää päihteiden ongelmallisesta käytöstä johtuvia ympäristöhaittoja. Tavoitetta, jolla kuntalaisten koettua turvallisuuden tunnetta pyritään parantamaan, voidaan edistää esimerkiksi ympäristön siisteyttä ehostamalla tai päihteidenkäyttäjiin kohdistuvan stigman vähentämisellä. Missä tätä ympäristötyötä olisi tarve tehdä, osaavat vastata parhaiten kuntalaiset itse.

Kuluvan vuoden huhtikuun lopulla toteutimme kahdeksalla Kuopion asuinalueella katukyselyn, jonka avulla halusimme koota kuntalaisten näkemyksiä omista asuinalueistaan. Pelkästään hankkeen työntekijöiden voimin kyselyn järjestäminen olisi ollut melkoisen suuri taakka, joten kysäisimme avuksemme Humakin opiskelijoita. Yhteistyö mahdollistui joustavasti melkoisen nopeallakin aikataululla, sillä Humak näkee merkityksellisenä työelämäläheisen tavan toteuttaa koulutusta, jossa oppiminen tapahtuu autenttisissa toimintaympäristöissä.

Opiskelijaryhmä suoritti osan Hyvinvointipalvelut -opintojaksosta ohjatusti ideoiden, suunnitellen, toteuttaen ja arvioiden Kuopion asuinalueilla koettua viihtyisyyttä käsittelevää katukyselyä. Kyselyn toteutuksessa vastaajia ei johdateltu kiinnittämään vastauksessaan huomiota esimerkiksi asuinalueen päihdetilanteeseen tai sen näkyvyyteen katukuvassa. Kysely suoritettiin osin sosiaalisen median avulla. Keskeisimmässä roolissa oli kuitenkin jalkautua kohtaamaan ihmisiä heidän omissa arkisissa ympäristöissään. Kohtaavan työn nykyiset ja tulevaisuuden ammattilaiset tavoittivat kyselyn toteutuspäivinä 116 ihmistä ostareilta asioimassa, työmatkoilta, koirapuistoista, lenkkipoluilta tai jopa parkkipaikalta renkaanvaihdon lomassa.

Vaikka kyselyn tulos on tieteellisesti epäpätevä, nousi kyselyn vastauksista esiin mielenkiintoisia huomioita asuinalueista. Vastauksista pystyi tekemään melko hyviä johtopäätöksiä siitä, millaisista palveluista koettu hyvinvointi muodostuu eri ikäryhmille. Esimerkiksi kiireettömien kohtaamispaikkojen, apteekin tai pankkipalvelujen puute nostettiin esiin etenkin ikäihmisten taholta. Odotetusti päihdeteema nousi melko selkeästi esiin osissa vastauksia. Ennen kaikkea oli huomionarvoista, että ihmiset pysähtyvät juttelemaan erittäin mielellään heidän omissa ympäristöissään.

EPIS! -hanke jatkaa ihmisten kohtaamista, ja jakaa kaduilta kerättyä tietoa eteenpäin verkostoyhteistyössä kuopiolaisille toimijoille. Katuraportoinnissa korostuu etenkin niiden ihmisten äänet, jotka muuten ovat hiljaisia tai hiljennettyjä.

Kirjoittanut: Antti Savolainen ja Outi Väyrynen

Tavoitteen asettamisen haasteellisuus

Mikä sinun tavoitteesi kuntouttavalle työtoiminnalle on? Kuulostaa yksinkertaiselta kysymykseltä, mutta onko se sitä? Törmäämme usein työssämme siihen, että kun ihmiset ohjautuvat meille kuntouttavaan työtoimintaan, he eivät muista tai osaa kertoa aktivointisuunnitelmassa kirjattua tavoitettaan. Onko tavoite oikea, jos sitä ei edes muista? Eräs asiakas totesi, että tavoite on hänen mielestään vain sanahelinää.

Tavoitteen asettaminen on prosessi, joka vie aikaa. Tavoitteen tulisi olla mahdollisimman konkreettinen ja mitattavissa oleva, jotta voidaan arvioida, onko tavoite toteutunut vai ei. Tavoitteen tulee lähteä ihmisestä itsestään ja sen tulee olla realistinen. Ihanteellisinta olisi, jos ihminen saavuttaisi tavoitteensa, saisi sitä kautta onnistumisen kokemuksia ja uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä. Usein tavoitteella pyritään myös saamaan lisää tietoa esimerkiksi asiakkaan työ- ja toimintakyvystä.

Tavoitteen asettaminen voi olla todella haasteellista, esimerkiksi jos ihminen aloittaa kuntouttavan työtoiminnan vuosien työttömyyden jälkeen. Tällöin voi olla vaikea ilmaista omaa tavoitettaan. Juttelin asiakkaidemme kanssa siitä, miten he ovat kokeneet tavoitteen asettamisen, ja keskustelussa nousi vahvasti esille epäonnistumisen pelko. ”Mitä jos en pääsekään tavoitteeseeni?” Tästä pelosta huolimatta tavoitteen tulisi kuitenkin olla sellainen, että sen eteen joutuu tekemään työtä. Kuka määrittää millainen on riittävä ja hyvä tavoite?

Tavoitteet tulee kirjata ylös ja miettiä keinoja tavoitteen saavuttamiseksi. Aina tavoitteet eivät toteudu, mutta on hyvä miettiä, kuinka siitäkin selvitään. Isommista tavoitteista voi muodostua pienempiä välitavoitteita, joita pyritään saavuttamaan ensin.

On hyvä etsiä erilaisia toimintapajoja, mihin tavoitteet kirjataan ja miten. Se mikä toimii yhden kohdalla, ei välttämättä toimi toisen kohdalla. Törmäsin itse tilanteeseen, jossa asiakas reagoi hyvin voimakkaasti, kun näki tavoitteen asettamislomakkeen. Lomakkeessa on sarakkeita, johon kirjataan tavoitteet sekä arvioidaan niiden toteutumista eri tasoilla. Olimme asiakkaani kanssa käyneet paljon erilaisia keskusteluja, joissa olimme puhuneet hänen tilanteestaan ja tavoitteistaan, mutta kun mukaan otettiin virallinen lomake, keskustelu ei sujunut enää niin hyvin. Asiakkaalla oli aikaisempaa kokemusta lomakkeiden käytöstä viranomaisten kanssa, mistä oli jäänyt hänelle negatiivinen kuva. Lomakkeet saatetaan kokea virallisina ja jäykkinä. Tämän myötä asioita voi alkaa miettiä liian vaikeasti, vaikka tavoitteet voivat olla hyvin konkreettisia asiakkaan elämää koskevia asioita.

Tavoitteen asettaminen vaatii aikaa, keskustelua ja pohdintaa. Asiakkaan kuuntelu on avainasemassa. Toiset osaavat sanoittaa omia tavoitteitaan paremmin, ja toiset taas vaativat siinä enemmän tukea ja ohjausta. Kun tavoite on henkilökohtainen ja asiakasta motivoiva, niin lopputulos on hyvä.

Kirjoittanut: Minna Lunkka

Mahdollisuuksien kolmiloikkaa sosiaalihuollon tietopohjan kehittämisessä

Sosiaalihuollon kirjaaminen ja tiedonhallinta ovat tällä hetkellä vauhdikkaassa kehitysvaiheessa. Viime vuoden marraskuussa voimaan tullut – erityisen kauan ja hartaasti odotettu – asiakastietolaki asettaa määräaikoja sille, mihin mennessä sosiaalihuollon palveluja järjestävien ja antavien toimijoiden on liityttävä valtakunnalliseen Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon. Mutta mitä se tarkoittaa, ja mitä iloa siitä työn arkeen on?

Tiedonhallinnan ja kansallisten tietojärjestelmäratkaisujen avulla luodaan mahdollisuuksia asiakastietojen kirjaamiseen ja niiden monipuoliseen hyödyntämiseen. Asiakastietojen käytettävyydessä mennään kolmiloikkaa eteenpäin. Ei ole kovin montaa vuotta siitä, kun työskentelin sosiaalitoimistossa, kirjasin tapaamisten sisällöt ruutuvihkoon, kirjoitin muistiinpanot puhtaaksi tietojärjestelmän loputtomaan asiakaskertomukseen ja tulostin päätökset kahtena kappaleena – toisen sai asiakas ja toinen kiikutettiin arkistoon asiakkaan kansioon. Auta armias, kun piti etsiä jotain vanhempaa tietoa paperiarkiston tai asiakaskertomuksen syövereistä. Tämä on arkea edelleen hyvin monissa organisaatioissa.

Kehityskulku vie yhä enemmän kertakirjaamisen periaatteiden suuntaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kerran kirjattua ja arkistoon tallennettua asiakastietoa voitaisiin hyödyntää muissa yhteyksissä mahdollisimman monipuolisesti. Asiakastiedoista voidaan tulevaisuudessa poimia asiakasmääriä, asiakkuuksien taustalla olevia tuen tarpeita, päätöstietoja, myönnettyjä palveluja ja niiden kestoja sekä tavoitteiden saavuttamisen asteita paljon nykyistä jouhevammin. Asiakastietojen pohjalta voidaan tehdä erilaisia koosteita, joista saadaan tietoa työskentelyn vaikutuksista niin omien asiakkaiden kuin vaikkapa jonkin tietyn asiakasryhmän kohdalta. Tietoja voidaan hyödyntää yhtä lailla asiakastyössä, organisaatioiden johtamisessa, hyvinvointialueiden päätösten teossa ja palvelujen kehittämisessä kuin valtakunnallisissa tutkimus- ja kehittämistarpeissa.

Asiakkailla on oikeus saada parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuvaa palvelua. Myös työntekijöillä tulisi olla oikeus käyttää työskentelyn ja päätöksenteon tueksi uusinta, tutkittua tietoa. Pelkkä työntekijän oma ammattitaito ei riitä maailmassa, jossa kohdataan monimutkaisia ilmiöitä ja ongelmia. Tarvitaan tietoa eri palvelujen ja menetelmien toimivuudesta ja vaikuttavuudesta. Tarvitaan myös asiakkaan kokemustietoa ja hänen omaa elämänpolkuaan jäsentävää tietoa. Kun asiakkaiden kanssa tapahtuvasta työskentelystä kirjataan systemaattisesti rakenteisiin asiakasasiakirjoihin, tällaista tietoa alkaa kertyä.

Asiakasasiakirjalaki velvoittaa sosiaalihuollon työntekijöitä kirjaamaan asiakkaan palvelun kannalta välttämättömät ja riittävät tiedot rakenteisiin asiakirjoihin. Onko työntekijöillä aina käytettävissään viimeisimmät, välttämättömät ja riittävät tiedot työskentelyn tueksi? Asiakastyössä syntyvää tietoa on tärkeää päästä tutkimaan laajemmin, jotta sosiaalihuoltoon saadaan vahvempaa tietopohjaa palvelujen myöntämisen pohjaksi.

Lakilinkit:

• Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (avautuu uuteen ikkunaan)
• Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista (avautuu uuteen ikkunaan)

Kirjoittanut: Päivi Malinen

LUMOavalla matkalla

On ennättänyt kulua jo puoli vuotta siitä, kun monialaisen lastensuojelun kehittämishanke LUMO päättyi. Olin luvannut tehdä ISOn nettisivuille koosteen hankkeen kehittämistyöstä ja sen tuloksista, ja pari päivää sitten tajusin unohtaneeni asian tyystin. Onneksi maailma ei tuon takia kaatunut, eikä koosteen kokoaminen ollut vielä myöhäistä.

Kun palasin hankkeen kehittämistyön äärelle, mieleen tulvahti monia muistoja matkan varrelta. Miten osaamiskeskuksille suunnattu hankehaku avautui keväällä 2020 aivan yllättäen. Miten nopeasti saimme koottua suunnittelujoukot Itä-Suomen YTAn neljästä maakunnasta, ja miten kaikki alueiden kunnat ja sote-kuntayhtymät sitoutuivat hankkeen toteuttamiseen. Miten hankepäätöstä jännityksellä odotettiin ja lopulta syyslomaviikolla se saatiin. Miten hienolta tuntui, kun joulukuun puolivälissä meillä oli vihdoin hanketiimi kasassa ja päästiin hanketyössä kunnolla liikkeelle, vaikka elettiinkin kiivainta korona-aikaa. Ja vauhtia sitten riittikin!

LUMOn toimintaa, tuotoksia ja tuloksia kootessa huomasin taas, miten paljon saimmekaan aikaan ja miten monenlaista kehittämistä reilun parin vuoden aikana ennätettiin tehdä. Kokemusasiantuntijoiden löytyminen timanttisen tiimimme kehittäjäkumppaneiksi oli ehkä parasta, mitä hankeaika toi tullessaan. Meillä sosiaalialan ammattilaisilla on paljon osaamista ja ammattitaitoa palvelujen kehittämiseen. Tämä ei yksin riitä, vaan rinnalle tarvitaan asiakkailta nousevaa kokemustietoa. Ilman asiakkaiden erilaista osaamista, ymmärrystä ja viisautta olisi LUMOssa tehty työ ollut hyvin erilaista, näin uskallan väittää.

Monitoimijaisen työskentelyn edistäminen oli laaja kokonaisuus, jossa kehitettiin toimintamalleja yhteistyölle. Esimerkiksi toimintakortit lapsen monitoimijaisen palvelutarpeen arvioinnin tueksi olivat pitkän työskentelyn tulosta. Tuossa pilotissa oli mukana muutama kunta/kuntayhtymä. Työskentelyn alussa ei osattu edes aavistaa, että olisimme esittelemässä näitä palvelutarpeen arvioinnin toimintakortteja valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä syksyllä 2022.

Yksi hankkeen suurimpia ponnistuksia oli opetusvideon tuottaminen lastensuojelun systeemisestä viikkokokouksesta yhdessä Etelä-Suomen sisarhankkeen kanssa. Videon käsikirjoittaminen, kuvauksissa mukana olo ja näytteleminen eivät ole ihan perinteisintä hanketyötä! Tämänkaltaista opetusvideota on lastensuojelun kentällä toivottu jo pitkään ja tuntuu hienolta, että pystyimme hankkeina tähän pyyntöön vastaamaan.

Yhteenvetoa kootessa tunsin kiitollisuutta, innostusta, ylpeyttä ja haikeuttakin. Hanketyö on tiivistä, se nivoo tekijänsä yhteen ja hioo erilaisista ihmisistä joukkueen – tiimin, jolla on yhteinen tavoite ja päämäärä. Meillä se oli lastensuojelun ja monialaisen verkoston työhön ja toimintakulttuuriin vaikuttaminen monin eri keinoin. On hienoa huomata, että työssä on myös onnistuttu: hyvinvointialueiden lastensuojelun johdossa on sitouduttu kokemusasiantuntijatoiminnan edistämiseen, systeemisen työotteen juurruttamiseen ja monitoimijaisen työotteen eteenpäin viemiseen.

LUMO-hankkeen tuloskoosteen voit lukea tästä (pdf, avautuu uuteen ikkunaan)

Kirjoittanut: Päivi Malinen

Arvoa ja aikaa kokemusasiantuntijuudelle

Asiakkaat ja heidän tarpeensa ovat syy, miksi järjestämme erilaisia palveluja. Yksityisessä liiketoiminnassa asiakaskokemuksen ymmärtäminen on elinehto sille, että yrityksen tuotteita tai palveluja käytetään. Jos tarjolla on palvelu, joka ei vastaa käyttäjän tarpeita tai ole muutoin hyödyllinen ja kiinnostava, se jää käyttämättä. Miten asiakaskokemuksen merkitys tiedostetaan julkisessa palvelutoiminnassa?

Olemme LUMO-hankkeessa kutsuneet lastensuojelun asiakaskokemuksen omaavia henkilöitä työskentelemään kanssamme ja kehittämään lastensuojelua. Asiakasnäkökulmasta nousevat ajatukset ja huomiot ovat hyvin tarkkanäköisiä, oivaltavia ja puhuttelevia. Työntekijänä on mahdotonta asettua täysin asiakkaan saappaisiin ja ymmärtää, mitkä kaikki asiat ovat merkityksellisiä. Tähän tarvitaan arvostavaa vuoropuhelua. Kokemusasiantuntijatoiminta on työskentely- ja toimintatapa, jonka avulla asiakkaan ääni ja kokemus voidaan tuoda systemaattiseksi osaksi palvelujen kehittämistä.

Kävimme kesäkuun alussa yhteisen arviointikeskustelun LUMOn tiimin ja hankkeen kokemusasiantuntijoiden kesken. Pohdimme kunkin omia odotuksia, tavoitteita ja toiveita hankkeen kehittämistyölle ja arvioimme, mihin olemme tähän mennessä päässeet. Niin kokemusasiantuntijoilla kuin hanketyöntekijöillä oli suuret odotukset sille, mitä kaikkea kehittämistyöllä voidaankaan saada aikaan ja miten monenlaisia tilaisuuksia kokemusasiantuntijoiden osallistumiselle voisikaan olla. Myös hankesuunnitelmaan oli hahmoteltu erilaisia kokemusasiantuntijayhteistyön paikkoja. Itsekin kuvittelin, että saamme asiakkaat mukaan kehittämistyön eri tasoille, niin asiakastyön ja toimintamallien kehittämiseen kuin erilaisiin virallisempiin työryhmiin.

Hankkeen alkutaival tarjosikin hanketoimijoille kylmää kyytiä ja aika nopeasti huomattiin, miten nollasta osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden kehittämisessä lähdettiinkään liikkeelle. Vasta tämän vuoden aikana on tuntunut siltä, että kokemusasiantuntijat ovat saaneet olla monessa mukana ja myös vaikuttaa asioihin. Asiakkaiden osallisuuden vahvistuminen on tuonut tilaa ja vaihtoehtoja erilaisille näkökulmille. Kokemusasiantuntijoilla on arvokasta tietoa palveluista, niiden toimivuudesta tai toimimattomuudesta sekä palvelujärjestelmän vaaranpaikoista tai monimutkaisuuden ongelmista.

Kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävä työ ja turvallisen ilmapiirin luominen vaatii työntekijältä aikaa: kokemusasiantuntijaa on pystyttävä tukemaan ja tsemppaamaan. Työntekijätkin tarvitsevat rohkaisua ja kannustusta kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Tulevat hyvinvointialueet ovat paljon vartijoina myös tässä asiassa – kokemusasiantuntijatoiminnalle tarvitaan systemaattiset rakenteet ja koordinaatio. On oltava henkilöitä, jotka huolehtivat toiminnan kokonaisuudesta, yhteydenpidosta, palkkioista ja muista käytännön asioista. Tarve sille, että kokemusasiantuntijoiden kokemuksia kuullaan, ei pääty missään vaiheessa.

Kirjoittanut: Päivi Malinen

Maaseudun erityinen sosiaalityö

Puhdas luonto ja vesistöt houkuttelevat muuttamaan ruuhkasuomesta maaseudun rauhaan. Miten tämä rauha ilmenee sosiaalihuollossa?

Samoja sosiaalisia ongelmia esiintyy kaikkialla, mutta maaseutu tuo niiden kanssa työskentelyyn omat vahvat piirteensä. Maaseudun sosiaalityössä on jotain erityistä, joka jättää jäljen ja saa kiinnostumaan aiheesta yhä uudestaan. Se pätee myös tämän blogin kirjoittajiin. Elsa on työskennellyt ennen SOSRAKE-hankkeeseen siirtymistä sosiaaliohjaajana pienessä Puumalan kunnassa, jossa paikallistuntemus nousee arvoonsa. Iiro puolestaan työskenteli pienessä Pielaveden kunnassa 2015–2017, ja sai sieltä ensimmäisen virkansa sosiaalityöntekijänä.

Paikallisuuden ymmärtäminen on tärkeää maaseudun sosiaalityössä. Se tarkoittaa alueen ominaispiirteiden, maantieteen ja taloudellisten reunaehtojen tunnistamista sekä niiden tuomista päätöksenteon tueksi. Maaseudulla on totuttu selvittämään asiat suoraan niitä hoitavan toimijan kanssa. Onneksi maaseudun matalat hierarkiat tarkoittavat yleensä sitä, että etäisyys päättäjiin ja viranhaltijoihin on lyhyt. Luova paikallinen verkostotyö on korostetussa ja tärkeässä asemassa.

Paikallisten palvelujen katoaminen maaseudulta ja erityispalvelujen keskittäminen ovat pitkän ajan trendejä. Suppea palveluverkosto ja pitkät etäisyydet tekevät palvelujen saavuttamisesta sekä niiden jalkauttamisesta aikaa vievää ja kallista. Tämä voi johtaa palvelujen alikäyttöön. Sähköiset palvelut voivat tuoda osaltaan helpotusta, mutta eivät ratkaise kaikkea. Verkkoyhteyksissä on puutteita ja asiakkaiden heikot digitaidot näkyvät toistuvasti sosiaalihuollon arjessa. Haasteet korostuvat sitä enemmän, mitä harvaan asutummasta maaseudusta on kyse. Paikallisuuden tunnustaminen on ehto oikein kohdennettujen palvelujen luomiselle ja toiminnalle.

Kaikessa sosiaalityössä on tärkeää tuntea niin toimintaa ohjaava lainsäädäntö kuin ammattietiikka, mutta maaseudulla korostuu kenties entisestään aito ja arvostava kohtaaminen. Pienellä paikkakunnalla sosiaalityötä tehneinä ajattelemme, että sosiaalialan ammattilaisten on oltava helposti lähestyttäviä. Myös sosiaalityön tutkimus tukee havaintoa, että työntekijän yksityisen ja ammatillisen persoonan voimakas ero koetaan maaseudulla negatiivisesti.

Ajattelemme, että maaseudun sosiaalityössä on tärkeää varata aikaa spontaaneille kohtaamisille. Sosiaalialan ammattilaisen on tärkeä jalkautua asiakkaiden koteihin ja kohtaamispaikkoihin, tunnistaa olemassa olevien yhteisöjen voimavarat sekä epämuodollisen avun verkostot ja edistää niiden toimintaa. Sosiaalialan ammattilainen auttaa etsimään puuttuvat palaset, joista rakennetaan yhdessä yhteistä ymmärrystä yhteisön ja yksilöiden tarpeista.

Kirjoittanut: Iiro Väisälä ja Elsa Husu

Harjoittelu lisäsi ymmärrystä kokemusasiantuntijuudesta

Olen neljännen vuoden sosiaalityön opiskelija Jyväskylän yliopistosta ja suoritin opintoihin kuuluvan kolmannen harjoittelun LUMO-hankkeessa. Olen tehnyt muutaman sijaisuuden lastensuojelun avohuollossa, joten harjoittelun suorittaminen lastensuojelun kehittämistyössä tuntui sopivalta ja tärkeältä edistysaskeleelta kohti omaa ammatillista kehittymistä.

Aloittaessani sosiaalityön opinnot minulla ei ollut mitään erityistä mielenkiinnon kohdetta. Pikkuhiljaa opintojen edetessä aloin kiinnostua lasten ja nuorten osallisuudesta sosiaalityössä ja etenkin lastensuojelussa. Myös tekemäni kandidaatin tutkielma sivusi osallisuutta. Olin kuullut opintojen aikana kokemusasiantuntijuudesta, mutta käsitys aiheesta jäi opintojen myötä pinnalliseksi.

Harjoittelun aikana olen päässyt perehtymään kokemusasiantuntijuuteen ja kokoamaan aihepiiristä lastensuojelun työntekijöille tarkoitettua tietopakettia. Tietopaketissa kerrotaan muun muassa, mitä kokemusasiantuntijuus on ja millaista hyötyä se voi tuoda lastensuojelutyöhön. Tietopaketista tullaan koostamaan arjen työhön helposti soveltuva esite, joka herättää kiinnostusta ja auttaa ottamaan kokemusasiantuntijat mukaan työskentelyyn.

LUMOssa tehdyn harjoittelun ja tietopaketin kokoamisen myötä osallisuus ja kokemusasiantuntijuus ovat entistä suurempia mielenkiinnonkohteitani, ja samalla ymmärrys näistä teemoista on kasvanut ja laajentunut. Olen saanut yhdistettyä syvemmin osallisuutta ja kokemusasiantuntijuutta käytännön sosiaalityöhön, etenkin lastensuojeluun ja lastensuojelun rakenteisiin.

Kokemusasiantuntijuus on erittäin tärkeä teema ja ajattelen, että nyt kun uusia hyvinvointialueita valmistellaan, tulisi kokemusasiantuntijuutta viimeistään ottaa enemmän huomioon. Hyvinvointialueiden kehittämistyössä ja suunnittelussa voisi olla mahdollisuus kehittää myös rakenteita, jotka tukisivat kokemusasiantuntijoiden hyödyntämistä. Kokemusasiantuntijuutta tukee esimerkiksi organisaation sitoutuminen eli se, että työntekijät ja esihenkilöt ovat motivoituneita edistämään ja kytkemään kokemusasiantuntijuutta organisaation toimintaan. Lisäksi vaaditaan taloudellisia sekä aika- ja henkilöstöresursseja. Myös koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen sekä kokemusasiantuntijatoiminnan seuranta ja arviointi säännöllisesti ovat keskeisiä.

Lastensuojelussa resurssit ovat hyvin tiukoilla eikä mihinkään ylimääräiseksi koettuun ole aikaa tai jaksamista ryhtyä. Kokemusasiantuntijuudella ja sen hyödyntämisellä on kuitenkin paljon annettavaa lastensuojelulle. Kokemusasiantuntijoiden mukaan ottaminen palvelujen yhteiseen kehittämiseen mahdollistaa sen, että ammattilaisten toiminta on paremmin lasten, nuorten ja perheiden tarpeita vastaavaa.

Kirjoittanut: Katariina Mattila