Joulukirje armaalle SOTE-pukille

Kirjoitan Sinulle, kun on monta toivetta mielessä. Ensiksikin, nyt ollaan tekemässä asetusta soten yhteistyöalueilla laadittaville yhteistyösopimuksille (Lausunto - Lausuntopalvelu). Siellä voisi termiä yksinkertaistaa, ja puhua yliopistollisista hyvinvointialueista. Ne olisivat sellaisia hyvinvointialueita, joilla sijaitsee paitsi yliopistollinen sairaala, myös yliopisto, joka tuottaa merkittävässä määrin yliopistollisia sote-alan tutkintoja lääketieteessä, sosiaalityössä ja niin edelleen - sekä tietysti tieteellistä tutkimusta. Ajatus laajenisi aikaisemmasta erityisvastuualueesta jo piirun verran luontevampaan eri toimialojen yhteisvastuun suuntaan.

Sosiaalihuoltoon kannattaisi luoda keskittämisasetus. Se selkeyttäisi sosiaalihuollon vaativia erityispalveluja sekä alan tutkimus-, koulutus- ja kehittämistoimintaa.  Asetus kokoasi ja tukisi sosiaalialan osaamiskeskusten vaativaa kehittämistoimintaa nykyistä vahvemmalla mandaatilla sekä linkittäisi sitä systemaattisesti esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä maassamme kouluttavien yliopistojen toimintaan. Samalla vahvistettaisiin sosiaalihuollon/sosiaalityön tutkimukseen, koulutukseen ja kehittämiseen varattuja määrärahoja edes aavistuksen verran SO- ja TE-tasapainoisempaan suuntaan.

YTA-alueen hallinnolliset tehtävät ovat monella tavalla vaativia, ja niissä kannattaisi asetuksella velvoittaa osallisuutta vahvistavammiksi: Kun laaditaan strategioita ja yhteistyösuunnitelmia, otetaan mukaan esimerkiksi kaikki lakisääteiset tutkimus-, koulutus- ja kehittämistahot. Asetuksella voitaisiin velvoittaa paitsi yhteistyöhön, myös yhteisvastuullisesti varmistamaan todelliset toimintaedellytykset yhteistyöalueen laajuisille yhteisille tehtäville.

Päteviä asetuksia ei voi panna toimeen, jos niiden esittelymuistiossa tavan takaa lukee, että ’asetusehdotuksella ei katsota olevan merkittäviä itsenäisiä taloudellisia vaikutuksia’.  Kustannusvaikuttavilla asetuksilla sellaisia on aina, ja niin kuuluukin olla. Ilman panostuksia ei tule tuloksia, ja sama pätee kyllä yhteistyöalueiden yhteistyösopimusta koskevaan säätelyyn.

Yliopistosairaalat ovat tärkeitä, kuten valiokuntamietintö (StVM 36/2022 vp (eduskunta.fi) toteaa. Yliopistosairaalalisä on välttämätön, jotta voidaan turvata erikoissairaanhoidon palvelut sekä hoitojen ja palvelujen tutkimuksellinen kehittäminen – unohtamatta erikoistuneiden asiantuntijoiden vastuullista koulutusta. Yliopistosairaalalisä pitää jakaa mahdollisimman vaikuttavasti siten, että perustuslain henki koko maan väestön huolenpidosta toteutuu. Sote-uudistuksessa luvatusti palvelujen tulisi olla laadukkaita ja yhdenvertaisesti saatavilla koko maassa. Ilman ’tasoitusta’ eivät suuriksi revenneet terveys- ja hyvinvointierot alueilla kapene. Siksi toivon valtiovarainministeriön ehdotusta (Lausunto - Lausuntopalvelu) korjattavaksi.

Jos jaossa on vain 116 miljoonaa euroa yliopistosairaalalisää, on tasapuolista katsoa, mitä se tekee koko maan väestöön suhteutettuna: 20,94 euroa/asukas. Tämä summa kerrottuna kunkin YTA-alueen väestömäärällä olisi tasapuolista jakamista: kukin YTA saisi 15-19 miljoonaa sekä Etelä-Suomi väkirikkaimpana ja ’kirkkaimman tutkimuslampun’ alueena eniten, yli 46 miljoonaa. Tässä mallissa sairastavuusindeksillä mitattuna Suomen sairain yliopistollinen hyvinvointialue, ’vakavien terveysvaikeuksien varjostama’ Pohjois-Savo, saisi sekin säällisen summan tehtävistä selvitäkseen.

ISO kiitos pukki, jos jaksoit lukea tänne asti. Mikään toiveistani ei ole mahdoton, ei edes kustannuksiltaan kallis – ja kaikissa olen mielessä pitänyt kestävän kustannusvaikuttavuuden. Jos toiveet toteutuvat, hymyni valaisee kirkkaasti itäisen Suomen. Siinähän sitä sitten säästyisi sähköäkin. Hyvää joulua!

Kirjoittanut: Tarja Kauppila

Oppia tulevaan

SOSRAKE-hanke päättyy vuoden lopussa. Minä hyppäsin SOSRAKE-junaan syksyllä 2021 ja sain aikamoisen kyydityksen kehittämistyön kiemuroissa. Miksi menin mukaan?

Olen kiinnostunut ongelmista. Olen kiinnostunut siitä, missä mennään pieleen. Olen erityisen kiinnostunut siitä, missä voidaan mennä pieleen. Tätä voisi kutsua pessimismiksi, mutta olenhan kotoisin Kainuusta.

SOSRAKE-hankkeen aikana olen oppinut todella paljon ratkaisuista ja niiden toimeenpanosta. Hanketiimi, jossa asiantuntemus, kokemus ja yhdessä tekeminen oli sääntö eikä poikkeus, opetti minulle sitä, miten ratkaisuja tehdään ja toimeenpannaan.

Hankkeen konkreettisin oppi itselleni on, että sitoutunut porukka, yhteinen tavoite ja sovellettavat työkalut ovat avaimia onnistuneeseen kehittämistyöhön.

Sitoutuneeseen porukkaan kuuluu tässä tapauksessa hanketiimi. Omalla tavallaan myös digialustalla toiminut laaja osaamisverkosto oli sitoutunut. Avainkumppaneista löytyi organisaatioita ja yhteyshenkilöitä, jotka laittoivat itseään, osaamistaan ja resurssiaan likoon rakenteellisen sosiaalityön teemassa.

Yhteinen tavoite (hankesuunnitelmasta poiketen) muotoutui saavutukseksi, joka sanoitettiin joulukuun tiimiarvioinnissa: On tuettu räätälöidyllä osaamistarpeisiin vastaavalla koulutuksella ja valmennuksella rakenteellisen sosiaalityön toimeenpanoa. Tämän tavoitteen ja saavutuksen voit elää todeksi katsomalla SOSRAKE-hankkeen loppuseminaarin tallenteen (ISOn YouTube-kanavan video, avautuu uuteen ikkunaan).

Sovellettavat työkalut onkin sitten se haastavin osuus hahmottaa. Ympärillä pyörivät, häärivät, löytyvät, tunnistettavat ammattilaiset ovat työkaluja. Yhteinen keskustelu ja toisen kuunteleminen ovat työkaluja. Konkreettisen toimeenpanoon liittyen viestinnälliset teot (joita voit kootusti tarkastella tästä, pdf avautuu uuteen ikkunaan) ovat työkaluja.

Kun ISOssa lähdetään toteuttamaan strategiaa vuodelle 2023, niin rakenteellinen sosiaalityö elää sitä omassa työnkuvassani todeksi noilla edellä mainituilla eväillä. Porukka kokoon. Työkalupakki hahmottumaan. Ketkä ammattilaiset innostuvat YTA-tasoisesta rake-verkostosta? Minkälainen valmennuksellinen kokonaisuus palvelisi rake-teemassa? Onko meillä yhteinen päämäärä?

Kirjoittanut: Hanna Tervo

LUMOavia päätöksiä jatkoon

LUMO-hankkeessa on tehty laajaa ja monipuolista työtä lastensuojelun kehittämiseksi jo reilut kaksi vuotta. Pääsimme juhlimaan yhteisen työmme hedelmiä joulukuun ensimmäisenä päivänä pidetyssä juhlawebinaarissa. Hankkeen alkaessa lastensuojelussa oli tehty enimmäkseen paikallisia ja pienimuotoisia kehittämispilotteja. Nyt on päästy tilanteeseen, jossa maakuntarajat ylittävä yhdessä tekeminen on nivoutunut valtakunnalliseen yhteiskehittämiseen ja olemme päässeet vaikuttamaan tulevien hyvinvointialueiden rakenteiden ja toiminnan valmisteluun.

Työ ei ole ollut tietenkään pelkkää voittokulkua ja ruusuilla tanssimista. Hanke käynnistyi nopealla aikataululla ja motivoituneiden sekä sitoutuneiden kehittämiskumppaneiden löytäminen ei ollut aina helppoa. Hanketiimin sinnikkyyttä ja luovuutta on tarvittu matkan varrella monta kertaa.

Iloksemme saimme huomata, että lastensuojelu kiinnostaa yhteistyökumppaneita suuresti. LUMOn tapahtumiin ja tilaisuuksiin osallistumisen perusteella yhteistyötahot haluavat oppia lastensuojelua ohjaavasta lainsäädännöstä ja ymmärtää lastensuojelun työtapoja. Lastensuojelun kanssa halutaan tehdä yhteistyötä, mikä on hyvä ja välttämätön lähtökohta sille, että lapsen asioissa voidaan toimia yhdessä. Myös lastensuojelun työntekijät tarvitsevat muiden toimijoiden apua lastensuojelun toteuttamiseksi. Välillä hyvinkin hektisestä arkityöstä huolimatta lastensuojelussa on muistettava pitää lapsen kannalta tärkeät toimijat mukana lapsen kokonaisvaltaisen edun toteutumiseksi.

Siinä missä lastensuojelijoiden tehtävä on suojella lapsia, on organisaatioiden velvollisuus huolehtia, että niillä on jaksavat ja pysyvät työntekijät tehtäväänsä täyttämässä. Niin perustyötä kuin työtapojen kehittämistä haastaa puuttuva ja liian tiuhaan uusiutuva henkilöstö. Työn sisältö tai olosuhteet saavat heidät vaihtamaan paikkaa ja samalla katkeilevat asiakas-työntekijä-suhteet, työtoveruudet ja yhteistyökumppanuudet. Jatkuva alusta aloittaminen vie pahimmillaan jo saavutettua hyvää taaksepäin kuin nurinkurinen letkajenkka.

LUMOssa rakennettujen uusien käytäntöjen pysyvä juurtuminen edellyttää jatkuvaa työtä. Jos halutaan työskennellä asiakasta osallistavasti – kokemusasiantuntijoita ja asiakkaita kuunnellen ja hyödyntäen – sekä systeemisesti ja monitoimijaisesti, jatkossakin tarvitaan yhteistä keskustelua, sitoutumista ja rakenteita. Myös asennemuokkausta vaaditaan edelleen. Työtä on tehtävä ja keskustelua käytävä niin tiimien, palveluyksiköiden ja johdon välillä kuin hyvinvointialueilla, maakuntarajojen ulkopuolella sekä yhteistyöalueilla. Lisäksi tarvitaan nykyistä vahvempaa tutkimusta ja arviointia kehittämisen rinnalle.

LUMOn vahvuus on ollut maakunta- ja hankerajat ylittävä yhdessä tekeminen, joka on mahdollistanut kunnianhimoisten ja hieman suuruudenhullujenkin projektien toteuttamisen. Laajempi yhteistyö tuo äkkiä osiensa summaa enemmän resurssia ja osaamista tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vaikka LUMO-hanke päättyy vuoden lopussa, juhlawebinaari loi uskoa ja toivoa sille, että yhteistyö monitoimijaisen lastensuojelun saralla ei pääty. Tahtoa ja tarvetta aluerajat ylittävälle yhteiselle kehittämistyölle on myös vuodenvaihteen jälkeen.

Kirjoittanut: Päivi Malinen, Marika Huupponen, Katariina Katainen, Anne Frimodig ja Lauri Silvonen

Rakenteellinen sosiaalityö kirjattuna työnkuvaan

Etelä-Savon hyvinvointialueen työikäisten palveluissa halutaan varmistaa, että hanketyössä kehitetyt toimintatavat jalkautuvat ja juurtuvat. Sillaksi ollaan rakentamassa uutta työnkuvaa. SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeen koordinaattori siirtyy työikäisten palveluihin sosiaalityöntekijäksi kuljettaen mukanaan rakenteellisen sosiaalityön kehittämisosaamista.

Uusi työnkuva tukee kehittämistyön tuotosten juurruttamista paikallisella ja alueellisella tasolla. Työnkuvaan on korvamerkattu rakenteellisen sosiaalityön tekemiselle 10 prosenttia työaikaa, joka pitää sisällään muun muassa rake-varttien koordinointia ja järjestämistä. Rake-vartit ovat sosiaalihuollon ammattilaisten matalankynnyksen virtuaalikohtaamisia, joissa keskustellaan ajankohtaisista asiakastyön rajapinnasta nousseista ilmiöistä. Uuteen työnkuvaan kuuluu myös jo hankeaikana tiivistyneen oppilaitosyhteistyön ylläpitäminen työelämäkumppanin roolissa, mikä mahdollistaa tiedon välittämisen kentältä oppilaitokseen ja päinvastoin.

SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeessa on tunnistettu ja tunnustettu tiedon merkitys. On tärkeää ymmärtää, millaista tietoa on tarkoituksenmukaista kerätä ja hahmottaa tieto rakenteellisen sosiaalityön kontekstissa. Miten tietoa kerätään? Kuka tiedon kokoaa ja miten tietoa käsitellään? Ja kenties tärkein: mitä tiedolla tehdään ja miten tiedolla vaikutetaan? Näiden edellä mainittujen sekä sosiaalipalvelujen vaikutusten osoittamiseen liittyvien kysymysten parissa riittää työtä jatkossakin niin alueellisella kuin kansallisellakin kehittämisareenalla.

Työnkuvaan kirjattu rakenteellisen sosiaalityön siivu voi tarkoittaa yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista, tai asiakkaiden osallistamista esimerkiksi asiakaspalautteen keräämisen pilotointiin. Se mahdollistaa sosiaalityön näkyväksi tekemistä eri viestintäkanavia hyödyntäen ja sitä kautta voi hälventää stigmaa sosiaalityön ympäriltä. Viestintäosaamisen vahvistaminen on ollut yksi SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeen painopiste, jonka eteen on tehtävä työtä jatkossakin.

Rakenteellinen sosiaalityö kirjattuna työnkuvaan voi mahdollistaa haavoittuvassa asemassa olevien puolen pitämisen entistä tehokkaammin ja näkyvämmin. On hyvä muistaa, että kuka vain voi tarvita sosiaalipalveluja, milloin vain. Rakenteellisen sosiaalityön keinoin voimme poistaa asiakkaan arkea hankaloittavia esteitä ja ymmärtää asiakkaan osana monimutkaisten rakenteiden verkkoa.

Tulevaisuus tuo tullessaan mahdollisuuden tarkastella sosiaalityön kenttää uudesta näkökulmasta lisäten työn mielekkyyttä ja pitovoimaa. Rakenteellisen sosiaalityön konkreettiset tehtävät mahdollistavat monitoimijaisen yhteistyön tarkastelun uudesta näkökulmasta niin paikallisella kuin alueellisellakin tasolla. Parhaimmillaan rakenteellinen sosiaalityö auttaa luomaan yhteistä ymmärrystä eri toimijoiden välille muistuttaen, miten ja milloin sosiaalihuollon asiantuntemusta olisi tarpeen hyödyntää.

Kirjoittanut: Elsa Husu

Sosiaalialan osaamiskeskus opetuksen tukena

Minulla on ollut ilo olla Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen hallituksen jäsen jo yli 10 vuoden ajan. Osaamiskeskuksen hallitus on tarjonnut minulle näköalapaikan sosiaalialan haasteisiin ja kehittämiseen. Jokaisella kohtaamisella on aina jäänyt myös jotain merkittävää mieleen, jotakin jota olen voinut hyödyntää työssäni. Lähes aina on syntynyt myös omakohtaisia oppimiskokemuksia – jotakin, jonka ymmärrän aikaisempaa paremmin.

ISO-yhdistyksen hallituksessa on ollut pysyvinä jäseninä edustus myös alueen korkeakouluista. Nykyisessä työssäni Kajaanin ammattikorkeakoulussa olen pystynyt hyödyntämään aikaisemmin oppimaani, niin aikaisemmista työtehtävistä kuin hallitustyöskentelyssä oppimaani.

Esimerkiksi LUMO-hankkeessa kehitetyt toimintakortit soveltuvat sellaisenaan myös opetustyöhön ja erilaisiin simulaatioharjoituksiin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Kehittelemällä toimintakorttien ympärille sopivia harjoitteita, niiden avulla on mahdollista vahvistaa alan opiskelijoiden ymmärrystä monitoimijaisesta palvelutarpeen arvioinnista. Toimintakortit ovat saatavilla Innokylästä (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Kannustan kaikkia sosiaali- ja terveysalan opettajia hyödyntämään avoimia oppimateriaaleja ja kehittämään niitä edelleen omassa työssään. Syksyllä 2021 kehittelin simulaatioharjoituksen hyvinvointialueiden käynnistymiseen liittyvistä kriiseistä. Tämän harjoituksen pelimekaniikan kehitin tutustumalla muihin avoimiin oppimateriaaleihin. Muun sisällön laadin aikaisempien kokemusteni ja lukemani perusteella. Parhaimmillaan avoimet oppimateriaalit kehittyvät ja jalostuvat, kun useat eri opiskelijaryhmät kokeilevat niitä.

Hyvinvointialueen kriisit -simulaatioharjoituksen materiaalit löytyvät Avointen oppimateriaalien kirjastosta (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Kirjoittanut: Matti Heikkinen

Vainon tunnistaminen on auttamisen edellytys

”Mä kuulin juttuu että sulla on jo uus
Ku mietin sitä nii vaa hulluksi mä tuun..”

Eroamisen vaikeudesta on tehty lukemattomia kappaleita, kuten tämä Negatiivisten nuorten ”Niinku sut omistaisin”. Silloin kun ihminen kertoo, että ”exä ei vaan lopeta”, voi olla kyseessä eron jälkeinen vaino.

Eron jälkeisessä vainossa tekijä voi kohdistaa uhriin erilaisia vainoamiseksi luokiteltavia tekoja. Niitä voivat olla ex-kumppaniin kohdistuvat toistuvat yhteydenotot puhelimitse tai viesteillä, tai pyrkimys jatkuvaan keskusteluun esimerkiksi näennäisesti lasten asioissa ilman oikeaa syytä yhteydenotolle. Vainoaminen voi olla myös seuraamista, tarkkailua, tiedonhakua uhrin asioista tai eri tavoin uhkaavaa käytöstä.

Eron jälkeinen vaino on kriminalisoitu Suomessa vuonna 2014. Rikoslain 7 a§ mukaan ”Vainoamiseen syyllistyy se, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta.” Vuonna 2021 vainoamisesta tehtiin 840 rikosilmoitusta.

Edelleen kahdeksan vuotta kriminalisoinnin jälkeen perheiden auttamiseen tuo haastetta se, että ilmiö on vaikeasti tunnistettavissa. Eron jälkeisen pitkäkestoisen, väkivaltaisen vainon kohteeksi joutuneet henkilöt sekä heidän perheensä ovat palveluverkostoissa eri palveluiden piirissä, ja tällöin avun tarjoaminen ja saaminen pirstaloituvat.

Erityisesti entiseen kumppaniin kohdistuvaa vainoa voidaan vähätellä. Eron jälkeinen vaino voidaan tulkita riitelyksi, eroriidaksi tai huoltoriidaksi tai tekijän vaikeiden tunteiden ilmaisemiseksi, ikäväksi tai suruksi erosta. Tällöin vakavakin vainoaminen voidaan ohittaa palvelujärjestelmässä ja uhri tai lapset voivat jäädä ilman apua.

Eron jälkeisen vainon yksi tunnistamismenetelmä palveluissa on se, että kokijalta kysytään parisuhteesta ennen eroa. Eron jälkeinen vainoaminen on usein jatkumoa parisuhteen aikaiselle väkivallalle tai pakottavalle kontrollille. Tällöin väkivalta ei lopu eroon, vaan se jatkuu eron jälkeisenä väkivaltana ja vainona. On tärkeää, että kokijan kokemuksia kuullaan ja tilannetta kartoitetaan, jotta perhettä voidaan auttaa, ja mahdollinen vakavan väkivallan riski otetaan huomioon.

Tukikeskus Varjo toimii kansallisesti auttaen eron jälkeisen vainon eri osapuolia; kokijoita, lapsia ja tekijöitä. Varjo tarjoaa konsultaatiopalveluita ammattilaisille, kouluttaa ammattilaisia eron jälkeisen vainon tunnistamisessa ja uhrien auttamisessa sekä pyrkii vaikuttamistyöllä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin vainoamisen ennaltaehkäisemiseksi ja uhrien sekä lasten turvallisuuden parantamiseksi.

Löydät meidät osoitteesta www.varjosta.fi (linkki avautuu uuteen ikkunaan)

Kirjoittanut: Tiina Arpiainen

Tekijän apu on koko perheen apu

Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa mittavaa inhimillistä kärsimystä kaikille väkivallan osapuolille. Väkivallan haitat kokijalle voivat olla psyykkisiä, fyysisiä, taloudellisia ja sosiaalisia tai pahimmillaan kuolemaan johtavia. Myös väkivallan tekijä kokee usein merkittäviä psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi lähisuhdeväkivalta aiheuttaa yhteiskunnalle suuria taloudellisia kustannuksia. Tutkimuksen mukaan ainoastaan naisten kokeman fyysisen parisuhdeväkivallan lisäkustannus terveydenhuollolle on 150 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä lukema on pysäyttävä, eikö vain?

Mihin voisimme sitten vaikuttaa ja mitä olisi realistista tavoitella? Uskon, että lähisuhdeväkivallan väheneminen ja tätä kautta perheiden turvallisuuden lisääntyminen olisivat tällaisia tavoitteita. On hyvin tärkeää, että väkivallan kokijat saavat tarvitsemansa avun, mutta ainoastaan tällä keinolla emme saa väkivaltaa vähenemään. Väkivalta ei vähene, ellemme auta myös tekijöitä. Tekijän kanssa työskentely lisää lopulta koko perheen turvallisuutta ja hyvinvointia. Tämä on siis kaikkien osapuolten kannalta ajateltuna win-win-tilanne.

Tekijät tarvitsevat apua oman kärsimyksensä vuoksi. Väkivallan teot aiheuttavat monenlaista haittaa myös heille. Häpeän, syyllisyyden, ahdistuneisuuden ja keinottomuuden tunteet sekä ihmissuhteiden haasteet ovat ehkä tavallisimpia niistä. Tekijöillä voi myös olla itsetuhoisia ajatuksia ja itsemurhavaara on vakavasti otettava riski. Väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla on usein monia siihen altistavia tekijöitä. Väkivallan tekijöillä voi olla omia käsittelemättömiä traumakokemuksia sekä suuria hyvinvoinnin haasteita, kuten elämäntilanteiden mukana tullutta stressiä ja kuormitusta. Stressin säätelykeinot ja omista tarpeista huolehtimisen taidot voivat olla tekijöillä hyvin puutteellisia. Osalla on myös vakavia fyysisen tai psyykkisen terveyden haasteita ja päihderiippuvuutta. Jotta todella pääsemme käsiksi väkivaltailmiöön, on tärkeää kohdentaa apu juuri näihin taustatekijöihin. Eihän tulehtunut haavakaan parane pelkällä laastarilla, vaan tulehdusta on hoidettava asiaan kuuluvalla tavalla.

Korjaavien toimenpiteiden lisäksi on tärkeää muistaa ennaltaehkäisy. Parhaimmillaan omasta käyttäytymisestään huolestunut henkilö voidaan ohjata palveluiden piiriin ja koko perhe voi saada avun jo ennen kuin vakavampia väkivallan tekoja ehtii tapahtua. Tällainen ennakointi säästää runsaasti yhteiskunnan varoja, mutta mikä tärkeintä, se säästää myös perheitä monenlaisilta kärsimyksiltä ja väkivallan kauaskantoisilta seurauksilta.

Oikeusministeriön rahoittama Turvallisille raiteille -hanke sai alkunsa tekijätyön kehittämisen tarpeista. Hankkeessa rakennettu lähisuhdeväkivallan katkaisuohjelma tarjoaa apua jo monella paikkakunnalla väkivallan tekijöille ja myös heille, joilla on herännyt huoli omasta käyttäytymisestään.

Lähde: Siltala ym. (2022) Lähisuhdeväkivallasta aiheutuva palveluiden käyttö ja kustannukset: Terveys-, sosiaali- ja oikeuspalveluissa. Valtioneuvoston kanslia: Helsinki, s. 84-85 (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Kirjoittanut: Terhi Aulaskoski

Moniulotteisen taloudellisen väkivallan tunnistaminen ajoissa on tärkeää

Taloudellinen väkivalta on yllättävän yleinen, mutta vähälle huomiolle jäänyt moniulotteinen ilmiö, jonka tunnistaminen saattaa olla vaikeaa niin kokijalle kuin ammattiauttajalle. Se jää helposti piiloon muun väkivallan varjoon ja aiheuttaa kokijalleen usein syyllisyyttä, häpeää ja pitkäkestoisia seurauksia. Taloudellinen väkivalta vaikuttaa kokijan ja lasten talouteen, hyvinvointiin, terveyteen sekä mahdollisuuksiin elää haluamaansa elämää vuosien ajan, jopa loppuelämän. 

Taloudellinen väkivalta ei ilmiönä ole mitenkään uusi. Minna Canth kuvasi jo vuonna 1885 parisuhteessa ilmenevää taloudellisen väkivallan ja riippuvuuden yhteyttä teoksessaan “Työmiehen vaimo”. Teoksessa tekijänä oli mies, joka käytti puolisonsa säästöjä ja ansiotuloja omiin tarkoituksiinsa sekä painosti vaimoa ottamaan velkaa. Tarinassa on useita taloudellisen väkivallan tunnuspiirteitä.

Tutkimusten mukaan taloudellinen väkivalta on yleinen ilmiö ja sitä esiintyy lähes aina muun lähisuhdeväkivallan yhteydessä jossain muodossa. Tuore brittiläinen tutkimus kertoo, että yksi kuudesta naisesta on kokenut taloudellista väkivaltaa parisuhteessaan. Taloudellinen väkivalta voi ilmetä hyvin moninaisina tekoina erilaisissa lähisuhteissa. Tekijänä voi olla puolison sijaan myös oma vanhempi, aikuinen lapsi tai lapsenlapsi, muu sukulainen tai ystävä. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset, ikäihmiset ja toimintakyvyltään alentuneet henkilöt – siis he, jotka muutoinkin voivat olla riippuvaisia toisen huolenpidosta.

Taloudellisen väkivallan kokija tarvitsee usein monen eri ammattilaisen apua, sillä tilanteet saattavat olla hyvin monimutkaisia niin henkisesti, taloudellisesti kuin juridisesti. Apu on pirstaloitunut eri alojen ammattilaisten tehtäväkentille samalla, kun kokijan on haastavaa löytää pitkäkestoista ja kokonaisvaltaista tukea. Uupunut taloudellisen väkivallan kokija on tyypillisesti yrittänyt hakea apua monelta ammattilaiselta, josta hänet on ohjattu eteenpäin. Näkyvissä on myös rakenteellisia esteitä eri alojen ammattilaisten yhteistyössä, jotka osaltaan hankaloittavat avun saamista.

Hankkeemme on nyt noin puolivälissä ja avuntarve on selvä: Taloudellisen väkivallan kokija kaipaa kuulluksi ja kohdatuksi tulemista ja sitä, että hänen kokemaansa sanoitetaan väkivallaksi. Ammattilaiset tarvitsevat lisää tietoa ilmiöstä sekä keinoja puuttua ja auttaa kokijaa. Taloudellista väkivaltaa tulee oikeudellisena ilmiönä tutkia tarkemmin, sillä kokijan oikeusturvassa on merkittäviä aukkoja. Moniulotteisen ilmiön parempi tunnistaminen eri palveluissa on merkittävä keino ehkäistä tilanteiden pitkittymistä ja monimutkaistumista.

Taloudellinen väkivalta tutuksi -hanke järjestää 25.5.2023 webinaarin, jossa ilmiötä tarkastellaan eri näkökulmista. Tervetuloa mukaan kuulemaan ja keskustelemaan taloudellisesta väkivallasta! Ilmoittaudu webinaariin tämän linkin kautta (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Kirjoittanut: Hanna Nylén

Yhteiskunnallinen keskustelu kuuluu kaikille

Olen aloittanut ISOssa tutkimusavustajan tehtävässä nyt joulukuun alussa. Uuden edessä haluan ensimmäiseksi kirjoittaa tiedosta, epävarmuuden sietämisestä ja osallistumisesta. Näitä olen viime aikoina miettinyt, samalla kun olen perehtynyt ISOn toimintaan ja omaksunut muun muassa rakenteellisen sosiaalityön käsitettä.

Joskus tuntuu, että yhteiskunnallista keskustelua voidaan pitää ylevänä tai vain tietyn tyyppisten osallistujien aihealueena. Heidän, jotka osaavat oikeat termit ja teoriat, tuntevat yhteiskuntafilosofeja, seuraavat herkeämättä päivän politiikkaa ja ovat seuranneet mielellään viimeiset sata vuotta. Voi tuntua, että oikea keskustelu tapahtuu jossain jakamattomasti. Tärkeissä pöydissä, joissa kova tieto on. Monet voivat tuntea epävarmuutta tietämyksestään osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, varsinkin nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Kyseessä ei ole kuitenkaan yksityinen aihealue, vaan hyvinkin yleinen. Ketäpä meistä eivät yhteiskunnalliset kysymykset kiinnostaisi. Havaitsemme ehkä, että arkipäivän asiat ympärillämme eivät olet niin toimivia, kuin niiden pitäisi meidän näkökulmastamme olla, jotta ne olisivat oikeudenmukaisempia ja voisimme hyvin. Silloin sanomme sen ääneen, vaadimme muutosta.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa usein toistuva sana, rakenne, voi olla myös liian epämääräinen ja abstrakti käsite. Yksinkertaisimmillaan kyseessä on kuitenkin sanattomat tai kirjoitetut sopimukset, säännöt ja normit, joiden perusteella yhteisistä asioista päätetään ja joita on mahdollista uudelleen tarkastella.

Pieni ääni sisälläni on vaatinut, että mene sitä kohti, joka kiinnostaa. Minulle se on tarkoittanut esimerkiksi rohkeutta puhua yhteiskunnallisista kysymyksistä, vaikka en ole aina ollut varma, tiedänkö tarpeeksi. Uteliaisuus on voittanut pelon, jännityksen ja epävarmuuden.

Yhteisistä asioista päätettäessä tutkittu tieto on tärkeää. On olennaista, että korkeakouluissamme mahdollistetaan laadukkaan tieteen tekeminen. Tietoon perustuva kehittäminen ja johtaminen ovat päivän käsitteitä. Tätä halutaan tukea myös sosiaalialan tietoon perustuvassa kehittämistyössä.

Yhteiskunnallinen keskustelu kuuluu kaikille. Kaikkien ääni merkitsee. Tieto ei synny tai vaikuta tyhjiössä, vaan me ihmiset vaikutamme siihen, mitä sillä tehdään ja kuka pääsee vaikuttamaan sen syntymiseen. Myös niiden on päästävä, jotka ovat ulkoreunoilla, kohtaavat monenlaisia haasteita ja joita yhteiskunnan verkko ei aina kannattele.

Ääni kuuluu myös epävarmoille. On tärkeää, että keskusteluun voi osallistua, vaikka ei tuntisi kaikkia yhteiskuntafilosofeja tai teorioita. Osallistumalla kaikki, opimme kaikki. Rakenteellinen sosiaalityö pyrkii tukemaan hiljaisia ääniä ja tuo esiin tärkeää, piiloon jäänyttä tietoa.

Olen valmiina sukeltamaan tutkimusavustajan tehtävään, aloittamaan oppimatkan. Nöyränä sen edessä, mitä en vielä tiedä, mutta pyrkien luottamaan siihen tietoon, jota olen yhteiskunnallisista asioista tähän mennessä oppinut. ISOlaiset ovat ottaneet minut lämpimästi vastaan  ja uskon, että aikaisemmasta kokemuksestani asiakas- ja verkostotyöstä työllisyyden edistämisen parissa on uudessa työssäni paljon hyötyä.

Ennen kaikkea toivon, että kaikki uskaltavat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kirjoittanut: Annina Kuosmanen

Osa ratkaisua

Aloitin Savonia-ammattikorkeakoulussa päätoimisena tuntiopettajana tänä syksynä. Opettajuus sosiaalialalla on ollut minulle mieluinen haaste. Minulla oli hyvin tiedossa, että sosiaaliala on monipuolinen ja tarjoilee erilaisia työn tekemisen tapoja ja paikkoja. Sen laajuutta en tiennyt, mitä kaikkea sosiaalialan opettajuus pitää sisällään.

Kuluvan syksyn aikana olen suunnitellut ja toteuttanut erilaisia opintojaksoja. Olen löytänyt itseni simulaatioissa vanhana mummona sekä päihteitä käyttävänä työnhakijana. Onpa työtehtäviini kuulunut myös valintakoevalvontaa. Olen saanut iloita omasta osaamisestani ja työkokemuksestani sekä välillä ihailla kollegan asiantuntijuutta. Yhteisopettajuus on ollut parhaimmillaan osaamisen jakamista ja innostumisen ruokkimista. Työelämäyhteistyö on näkynyt jokaisella opintojaksolla. Olen sanonut joskus taannoin, että kannattaa olla itseään viisaammassa seurassa. Tämäkin on toteutunut tässä työssä!

Opettajana olen halunnut hoksauttaa opiskelijoita: Mistä kaikesta on kysymys tietyissä ilmiöissä? Millaisia luoviakin ratkaisuja voisi olla? Luovuus ymmärretään helposti esimerkiksi maalaamiseksi, mutta luovuutta voi olla myös uudenlainen ajattelu vaikkapa palvelujen järjestämisestä sekä rohkeat kokeilut käytännössä. Niin opettajuudessa kuin sosiaalialalla on paljon hyviä ja toimivia toimintatapoja, mutta molemmissa lienee hyödyllistä välillä tapahtua uudistusta. Onko esimerkiksi digitaalisuuden tarjoamat mahdollisuudet hyödynnetty riittävän laajasti ja luovasti?

Parasta kaikessa ovat tietenkin kohtaamiset ja keskustelut opiskelijoiden kanssa. Kerran keskustelimme opiskelijoiden kanssa sosiaalialan heikosta imagosta ja mitä sille voisi tehdä. Eräs opiskelija totesi, että on se kumma, kun sosiaalialasta julkisuuteen kirjoitetaan vain ikäviä juttuja. Puhumme kestävyysvajeesta, osaavan henkilöstön saatavuusongelmista, siitä että lastensuojelu on rikki ja vanhuksilta varastetaan kotihoidossa vielä rahatkin. Missä ovat huikeat kasvutarinat niin asiakkaista kuin työntekijöistä?

Opiskelija jatkoi vielä, että haluaa olla osa ratkaisua, ei ongelmaa. Niin minäkin haluan olla. Siksipä ajattelen, että ammattikorkeakouluilla on tärkeä tehtävä yhtenä työelämän osaamisen varmistajana ja uudistajana. Tämä ei tietenkään tapahdu yksin vaan vaatii vuorovaikutusta niin luokkahuoneissa, Zoomeissa kuin työelämän verkostoissa. Yksin puurtamisessa ei ole mitään järkeä, joten kannustan kilauttamaan (työ-)kaverille!

Kirjoittanut: Riitta-Liisa Kumpulehto

Kohti rakenteellisen sosiaalityön työkulttuuria

Rakenteellinen sosiaalityö on monitoimijaista ja tehtäväalueiltaan monitahoista. Työntekijälle se antaa mahdollisuuden toimia epäkohtien esiintuojana, mutta toisaalta haastaa ja jopa velvoittaa ottamaan yhteiskunnallisen, kriittisen roolin asiakaskuntansa asioiden edistämisessä.

Kainuussa v. 2018–2022 tehdyn rakenteellisen sosiaalityön kehittämisen ansioita ja haasteita selvitettiin Diakonia-ammattikorkeakoululle tehdyssä YAMK-opinnäytetyössä. Tulosten mukaan rakenteellisen sosiaalityön käsitteestä oli jonkin verran epäselvyyttä henkilöstön sisällä: onko se jälleen uusi asia tehtävälistalle vai työote, joka läpäisee koko sosiaalityön? Vahvasti asiakaslähtöinen työote näyttäytyi kainuulaisen sosiaalityön voimavarana ja avaimena rakenteellisen sosiaalityön työotteen omaksumiselle.

Rakenteellisen sosiaalityön kehittämisen kokemuksia

Kehittämisen myötä sosiaalityön ammattilaiset olivat tuottaneet tietoa epäkohdista ja hyödyntäneet sitä vaikuttavasti. Rakenteellisen sosiaalityön osaaminen oli lisääntynyt ja uusia työvälineitä, kuten sosiaalinen raportointi, otettu käyttöön. Rakenteellisen sosiaalityön työryhmä ja esihenkilöt olivat työskennelleet epäkohtien parantamiseksi. Haasteina olivat erityisesti kuormittava perustyö, tietotekniset vaikeudet ja toimintaympäristön jatkuvat muutokset. Kainuun soten koettiin olevan kehittämismyönteinen organisaatio, jossa epäkohtien esiintuomiseen kannustettiin. Tuotetulla tiedolla nähtiin olevan tärkeä merkitys päätöksenteossa.

Rakenteellinen sosiaalityö muuttaa sosiaalityön rooleja. Asiakasta kutsutaan vahvemmin mukaan ja työntekijältä sekä yhteistyöverkostolta odotetaan totutun asiakastyön lisäksi yhteiskunnallisempaa työotetta ja kriittisyyttä. Haastatteluista ilmeni, että kaikilta asiakkailta ei löydy voimavaroja tai halukkuutta tähän, ei myöskään kaikilta työntekijöiltä. Meneillään onkin suurempi työkulttuurin muutos, joka vaatii kehittymishalukkuutta, -mahdollisuuksia sekä aikaa.

Ajatuksia tulevaan kehittämiseen

Työarjen rajalliset aika- ja voimavararesurssit rajoittavat työntekijän mahdollisuuksia ja valmiutta tuottaa, analysoida tai hyödyntää rakenteellisen sosiaalityön tietoa. Uudenlaisen työ- ja toimintakulttuurin omaksumiseen tarvitaan yhteistä muutosprosessia. Asiakkaissa ja kuntalaisissa on vielä hyödyntämätöntä asiantuntijuutta.

Sote-organisaation tärkeänä tehtävänä on tarjota toimivat edellytykset ja riittävät resurssit vaikuttavalle rakenteelliselle sosiaalityölle. Rakenteellista sosiaalityötä on kehitetty tähän saakka aikuissosiaalipalveluissa. Hyvinvointialueelle siirryttäessä onkin tärkeää pohtia, miten sitä laajennetaan koko hyvinvointialueen sosiaalityötä kattavaksi.

Opinnäytetyön työelämäkumppaneina olivat Kainuun sote ja SOSRAKE-osaamisverkosto-hanke. Arviointitutkimuksen aineistona olivat Kainuun soten aikuissosiaalityön esihenkilöille ja työntekijöille keväällä v. 2022 toteutetut fokusryhmähaastattelut. Opinnäytetyö julkaistaan Theseus-järjestelmässä joulukuussa 2022.

Niikkonen Sanna, Rakenteellisen sosiaalityön ansiot ja haasteet. Arviointitutkimus Kainuusta. Opinnäytetyö 2022 (avautuu uuteen ikkunaan)

Kirjoittanut: Sanna Niikkonen, Anne Tuikka ja Päivi Ahola-Anttonen

Kilpailua vai yhteistyötä

Itä- ja Keski-Suomen aluetta leimaa huono-osaisuus, jonka aiheuttamiin haasteisiin hyvinvointialueet pyrkivät vastaamaan. Alueella on lähdetty hakemaan ratkaisuja ja tunnistettu mahdollisuuksia viedä asioita eteenpäin yhdistämällä voimavaroja. Tärkeä on ollut ymmärtää, ettei hyvinvointi ole pelkästään kehon hyvinvointia eikä ihmisiä aina voi auttaa vain yhden ammattilaisen voimin. 

Lasten, nuorten ja perheiden osaamis- ja tukikeskus (OT) -toiminnan vahvuutena on monialaisuus. Tärkeimpänä johtoajatuksena on sivistystoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja organisaatioiden yhteistoiminnan tukeminen. Yhteistoiminnan onnistuminen vaatii monialaisuutta tukevat rakenteet ja jaetun asiantuntijuuden lapsen ja hänen perheensä parhaaksi. Tarvitaan yhteensovittavaa johtamista, tutkimusta ja koulutusta sekä yhdessä sovittuja käytäntöjä lapsen ja perheen tarvitseman vaativan erityispalvelun tuottamiseksi silloin, kun perus- ja erityistason palvelut ja voimat eivät riitä.  

Toimivalla yhteistyöllä yli ammatillisten ja organisatoristen rajojen on positiivisia vaikutuksia niin asiakkaille kuin työntekijöille. Se lisää lasten ja perheiden kokemusta kohdatuksi sekä autetuksi tulemisesta ja tukee työntekijöiden työssä jaksamista. Yhdessä tekeminen ja toistemme auttaminen lisää voimavaroja ja vähentää kuormittumista.  

Kohtaamiselle ja yhteistyölle on myös esteitä. Tällä hetkellä yhteistoimintaa jarruttavat kiire ja työpaineet. Työyhteisö saattaa suojautua paineelta vähentämällä kehittämistä ja yhteistyötä. Kuormitusta lisää, jos vaativat asiakastilanteet joudutaan hoitamaan liian yksin. Voi olla, että aikaa avun ja tuen mahdollisuuksien selvittelyyn ei ole, työntekijä ei halua kuormittaa työtoveria ja tiimiä tai sovittuja käytäntöjä ei ole. Pitkäaikaisessa kuormituksessa työntekijä tai tiimi saattaa hoitaa asiakkaita rutiininomaisesti ja sulkea omat tunteet pois. Työntekijän mielessä voi alkaa pyöriä ajatus: ”Kunhan vain selviytyisin tästä työpäivästä.”

Vaativissa ja kompleksisissa asiakastilanteissa tarvitaan usein tiimin tai ulkopuolisen tahon apua ja osaamista. Esihenkilöllä on tärkeä rooli mahdollistaa avun saamista ja pyytämistä sekä kannustaa laajempaan yhteistyöhön tarvittaessa oman yksikön ulkopuolelle. Yksiköiden sisäinen tai välinen kilpailu voi estää yhteistoimintaa. Yhteistyökumppaneita ja heidän työtään on tärkeä oppia tuntemaan, sillä realistinen ja avoin tiedonvaihtaminen tukee yhteistyötä. Johtamisella on iso merkitys sille, onko organisaatio ja työyksikkö avoin vai sulkeutunut. 

Yksikköjen, ammattien ja alojen yhteistoiminnan kehittämisessä kohtaamiset ja yhteinen keskustelu ovat osoittautuneet tärkeäksi eteenpäin vieväksi voimaksi. Yhteistoimintaa on edistänyt riittävä konkreettisuus suunnitelmissa ja tekemisessä. Yhteiset onnistumiset esimerkiksi vaativassa asiakastilanteessa tuovat uskoa ja toivoa. Onnistumisista pitäisi puhua enemmän ja oppia niistä. 

Kirjoittanut: Tarja Saharinen, Timo Hankosalo, Marjut Heiskanen, Jaana Heikkinen ja Johanna Liukkonen

Yhteisöllistä toimintaa jokaiselle paikkakunnalle

Tiekartta 2030 -selvityksen mukaan sosiaalihuoltolakiin tulisi tehdä säädös sosiaalityössä kehitettävästä ja toteutettavasta jalkautuvasta lähityöstä ja alueperustaisesta yhteisösosiaalityöstä.

Vuodesta 2016 alkaen olen saanut olla mukana aitiopaikalla rakentamassa ja seuraamassa yhteisöllistä lähiötupatoimintaa Kuhmon Piilolankankaalla. Tällä matkalla olen kerta toisensa jälkeen päässyt vertaansa vailla olevan yhteisöllisyyden äärelle.

On vaikea sanoin kuvailla käsin kosketeltavaa lämminhenkistä tunnelmaa, jonka äärelle pääsee paikan päällä käydessään. Lähiötuvan avointen ovien tapahtumassa 29.9.2022 monet kävijät pääsivät kokemaan tunnelman. Kyse on sosiaalialan ytimestä, sosiaalisen todellisuuden hahmottumisesta.

Avointen ovien tapahtumassa kävi kuhina. Alueella asuvat miehet paistoivat lähiötuvan pihalla makkaraa.  Tupaemäntä ja lähiön talkoolaiset olivat taikoneet herkulliset kakkukahvitarjoilut. Puheensorina täytti tuvan.  Tupaan kulkemista oli helpotettu ulko-ovelle rakennetulla liuskalla ja jyrkkien portaiden sijaan tupaan tuleva voi hyödyntää uutta hissiä.

Yhteisöllinen sosiaalityö on myös yksi Tulevaisuuden sosiaalityötä tarkastelevan Tiekartta 2030 -selvityksen (STM:n sivulle, avautuu uuteen ikkunaan) kumppanuuksia rakentavista osa-alueista. Piilolankankaan lähiötuvan toimintaa ja toimintamahdollisuuksia rakensimme vuonna 2016 asukkaista kootulla kehittäjäryhmällä. Toimintaa on ohjannut myös monitoimijainen ohjausryhmä, jossa on edustajia isännöintitoimistosta, kaupungilta, seurakunnasta, asukkaista ja aikuissosiaalityöstä. Ohjausryhmä vastaa asukkailta esiin nouseviin palvelutarpeisiin ja toimii niiden pohjalta. Muun muassa tupaemännän työtä hallinnoi kaupunki ja palkkatuettu työpanos on varmistettu vuodelle 2023.

Sosiaalityössä pitkään toteutetulle yhdyskuntatyölle on ennakoitavissa kasvava tehtäväalue kumppanuuteen perustuvissa lähipalveluissa. Globaali maailma on tänä päivänä yllätyksellinen. Yhteisölliset palvelut ovat yksi ratkaisu myös ennakoimattomien yhteiskunnallisten tilanteiden haltuunotossa. Yhteisösosiaalityöllä on tällöin yhteys myös rakenteellisen sosiaalityöhön.

Piilolankankaan lähiötuvalla asukkaat ovat omatoimisia ja he osallistuvat vapaaehtoistoimintaan talkoissa toistensa auttamiseksi. Tällaista juuri on yhteisösosiaalityö; asukaskeskeistä, toimijakeskeistä ja voimavarakeskeistä - ihmiset nähdään aktiivisina toimijoina ja heitä tuetaan löytämään omat ja verkostojensa voimavarat.

Yhteisötasolla tutkimuksen ja tieteen lähtökohtana on, että hyvinvointi on yhteiskunnassa tavoiteltava tila jokaisen osalta ja se kuuluu kaikille. Kyse on yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja solidaarisuudesta, tasa-arvon kohtuullisesta toteutumisesta.

Piilolankankaan lähiötuvan avointen ovien tapahtumassa oli mukana sosionomiopiskelija, joka kommentoi: ”Tällaista toimintaa pitäisi olla jokaisella paikkakunnalla”.

Kirjoittanut: Anne Tuikka

Rakenteellinen sosiaalityö asiantuntijoiden huulilla

4.10. pidettiin Oulussa Sosiaalialan asiantuntijapäivät. Olin kuulolla etäyhteyden päässä ja ilahduin rakenteellisen sosiaalityön vahvasta läsnäolosta asiantuntijapäivien puheenvuoroissa. Alla hieman koostetta päivän herättämistä ajatuksista.

Rakenteellinen sosiaalityö nostettiin esille jo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsion avauspuheenvuorossa. Niin sosiaalialan kehittämiselle kuin ammattiliiton edustamalle edunvalvonnalle on oleellista, että sosiaalialan ammattilaiset pitävät ääntä sekä alan että asiakkaiden puolesta. Hyvinvointialueiden toiminnassa sosiaalialan tiedolle ja asiantuntemukselle on huutava tarve niin hallinnossa kuin luottamushenkilöillä. Unohtaa ei sovi myöskään horisontissa häämöttäviä eduskuntavaaleja.

Rakenteellisen sosiaalityön kannalta oleellisen kysymyksen esille nosti sosiaalijohtaja Arja Heikkinen: ”Miten asiakas on mukana sosiaalipalveluiden suunnittelussa?”. Itse sain Twitterin puolella yksittäisen kommentin siitä, että rakenteellisella sosiaalityöllä ei ole paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa ja asiakkaan ääni ei pääse esille. Kyse on toki yksittäisestä kommentista, mutta se on hyvä muistutus siitä, miten paljon tekemistä asiakkaiden osallisuuden ja näkökulman esille tuomisessa ja viestinnässä on edelleen kansallisesti. Työntekijöiden lisäksi myös järjestöt ovat oleellinen kontakti asiakkaiden kanssa.

Herättelevää oli myös Santra Ruonakankaan gradussa (2021) tehty havainto, että n. 40 % tutkimukseen vastanneista sosiaalityöntekijöistä ei ollut tehnyt lainkaan rakenteellista sosiaalityötä. Tilanne ei kuitenkaan ole ehkä ihan näin synkkä. Rakenteellinen työ tarvitsee vielä paljon hahmottamista, konkretisointia ja tukirakenteita. Useassa puheenvuorossa tuli kuitenkin esille, miten rakenteellista sosiaalityötä on tehty aina, vaikka termi ei ole ollutkaan näin pinnalla koskaan aiemmin. Yksittäisenä ilahduttavana esimerkkinä voi mainita sosiaalisen raportoinnin kehittämisen ja käyttöönoton, mikä on edennyt viimeistään tänä vuonna käytännössä kaikilla hyvinvointialueilla.

SOSRAKE-hankkeen näkökulmasta haluan nostaa esille erityisesti Essoten ja Kainuun soten pitkäjänteisen kehittämistyön. He ovat jo pitkään panostaneet rakenteellisen sosiaalityön menetelmien ja osaamisen kehittämiseen. Molemmilla alueilla on tehty rakenteellisen sosiaalityön kehittämistyötä ennen SOSRAKE-hanketta (2020-2022) ISO SOS-hankkeessa (2018-2019).

Lisää meidän kehittämistyöstä SOSRAKE-hankkeen verkkosivulla.

Kirjoittanut: Iiro Väisälä

Byrokratiatyöstä kohti asiakaslähtöisyyttä

Aloitin Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa kuluvan vuoden 2022 syyskuun alussa sosiaalityön erityisasiantuntijana. ISOssa on tapana, että uusi työntekijä kirjoittaa blogin ja tulee sen myötä vähän tutummaksi yhteistyökumppaneille. Tuumailin hetken mitä kirjoittaisin. Päätin kirjoittaa viime vuosien lastensuojelun työkokemuksestani ja pyrin tekemään myös käsitteellisiä jäsennyksiä. Kirjoitan siitä, miten sosiaalityön etiikasta lähtevä sosiaalityö ja kunnan työtä ohjaava laki- ja byrokratialähtöinen sosiaalityö luovat jännitteisen kentän sosiaalityöntekijän professionaaliseen ammatin harjoittamiseen.

Kunnan lastensuojelutyötä ohjaavat vahvasti laki, talous ja byrokratia. Kaikki edellä mainitut ovat tärkeitä asioita, eikä niitä voi sivuuttaa. Ne eivät kuitenkaan ole sosiaalityön lähtökohtia eivätkä päämääriä. Ne ovat välineitä, työkaluja ja raameja, joiden puitteissa työtä tehdään. Ja sellaisena ne tuleekin hahmottaa. Talous esimerkiksi asettaa puitteet muun muassa palvelujen hinnalle, ei määrää niiden sisältöä eikä muotoa.

Lastensuojelulaki nimeää suoraan lastensuojelun minimivaatimuksen palvelut, muttei sekään määrää suoraan palvelujen sisältöä, vaikka muotoja, kuten tehostettua perhetyötä, se ohjaakin. Sosiaalityössä on silti aina lain ja profession suomia mahdollisuuksia ylittää valmiit palvelujärjestelmän palvelut, jos ne eivät palvele lapsen tai perheen etua. Olennaista on se, ettei raha tai valmis palveluvalikko ratkaise asiakkaiden palveluja, vaan lapsen ja perheen etu. Sitä tarkoittaa asiakaslähtöisyys.

Sosiaalityön pitää lähteä aina asiakkaiden elämästä ja niissä esiintyvistä asioista, ei laista tai byrokratiasta käsin. Eikä kunnan lastensuojelu täysin byrokratiaan ole vaipunut: kolmen vuoden aikana sain tehdä yhteistyötä useiden eettisesti työhönsä sitoutuneiden sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien kanssa. Systeeminen lastensuojelu edustaa professionaalista eettisesti virittynyttä sosiaalityötä. Olennaista siinä on ensinnäkin työntekijöiden kyky luoda ja ylläpitää luottamuksellista yhteistyösuhdetta asiakkaisiin. Toiseksi on keskeistä hahmottaa asiakkaiden elämäntilanteita erilaisten suhteiden kautta, jotka muodostavat systeemejä. Lasten ja perheiden kodin systeemit kietoutuvat osaksi laajempia systeemejä kuten sukuja ja niiden historiaa, kouluja, kaveripiirejä, palvelujärjestelmiä ja lopulta osaksi koko ekosysteemiä. Olennaista on tuntea millaisista suhteista asiakkaana olevan lapsen ja perheen elämäntilanne rakentuu.

Systeemiselle työotteelle esteenä on liiallinen byrokratia määräaikoineen, lukuisine päätöksineen, postituksineen jne. Näiden vähentämiseen täytyy panostaa, jotta pääsemme lähemmäs suhdeperustaista työtä. Vain asiakkaan elämäntilanteen ja hänen systeeminsä suhteiden hyvä tuntemus ja asiakassuhteen luottamuksellisuus antavat mahdollisuuden asiakkaiden auttamiseen tai asiakkaita hyödyttäviin muutoksiin. Uskon vahvasti, että byrokratiatyötä vähentämällä ja ihmissuhdetyötä lisäämällä sosiaalityön vaikuttavuus vahvistuu!

Kirjoittanut: Timo Hankosalo

Osaaminen vahvistuu, mutta tarpeita jää

SOSRAKE-hankkeessa vahvistetaan rakenteellisen sosiaalityön osaamista yhdessä kehittäen. ISOsta, Essotesta, Kainuun sotesta, XAMKista ja DIAKista muodostuneen hanketiimin lisäksi kehittämiseen on osallistunut eri ammattikorkeakoulujen ja sosiaalityön edustajia.

Rakenteellisen sosiaalityön osaamistarve on mittava hyvinvointialueiden, kuntien, palvelujen tuottajien ja muun tuen antajien yhteistyön käynnistyessä. Rakenteilla tarkoitetaan keskeisesti resursseja, normeja sekä toiminta- ja menettelykäytäntöjä. Rakenteellisen sosiaalityön tehtävänä on huolehtia sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittymisestä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Tehtävään kuuluu varmistaa sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntäminen. Asiantuntemus tulee tuoda osaksi hyvinvointialueen ja kunnan muiden toimialojen suunnittelua.

Asiakastyöhön perustuvan tiedon tuottaminen asiakkaiden tarpeista, tarpeisiin kohdennettavien tuen muotojen vaikutusten arviointi ja tavoitteellinen toiminta toimenpide-ehdotuksineen on velvoittavaa sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi. Toimintaympäristön kehittämisen keskeisenä elementtinä on yhteistyö yksityisten palveluntuottajien ja järjestöjen kanssa, jotta paikallinen sosiaalityö ja muut tuen muodot ovat tarkoituksenmukaisia, kohdentuvat oikein ja edistävät hyvinvointia.

Hankkeessa toteutetun opintojaksopilotin suoritti yli kolmekymmentä opiskelijaa. Pilotti rakentui lähipäiviin, ohjaus- ja keskustelupalavereihin sekä itsenäiseen työskentelyyn Howspace-alustalla. Opiskelijoille oli erityisen mielenkiintoista kuulla sosiaalineuvos Aulikki Kananojan ja köyhyystutkija Jouko Karjalaisen näkökulmia rakenteellisesta sosiaalityöstä.

Pilotin palautteen perusteella opintoihin motivoivat kiinnostus aiheeseen sekä esihenkilön tai kollegan kannustus. Opiskelijat ilmaisivat selvästi osaamisen vahvistamistarpeita, ja monet tekivät opintoihin liittyen tukitoimiin ja palveluihin liittyvää kehittämistä. Opiskelijat kertoivat opintojen vahvistaneen asiantuntemuksen tuomista suunnitteluun ja yhteistyöhön sekä asiakastyöhön perustuvan tiedon tuottamista ja hyvinvointitiedon hyödyntämistä.

Viiden opintopisteen rakenteellisen sosiaalityön perusteista ja lainsäädännön avulla teemoitetusta rakenteellisen sosiaalityön sisältöulottuvuuksista lähtevä kokonaisuus ei ole riittävä opintoihin kuuluneiden asioiden syvälliseen haltuunottoon. Osaamisen vahvistamistarvetta jäi sosiaalipalvelujen ja muun sosiaalihuollon vaikutusten arvioinnissa ja toimenpide-ehdotusten tekemisessä sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi, korjaamiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Pilotointi antoi eväitä kokonaisuuden kehittämiselle ja tuleville toteutuksille. Opinnot on viety DIAKin opetustarjontaan vapaasti valittavina opintoina kevätlukukaudelle 2023. Opinnot viedään myös avoimen ammattikorkeakoulun opetustarjontaan (CampusOnline).  

Kirjoittanut: Keijo Piirainen

Sosiaalityön uudistamisesta on huolehdittava!

Sosiaalityöntekijöistä on pula koko valtakunnassa. Pulmana on myös työntekijöiden vilkas vaihtuvuus. He, jotka koettavat pysyä työssään, ja uusia työntekijöitäkin sinne rekrytoida ja perehdyttää, ovat todella tiukoilla. Sosiaalialalla tarvitaan enemmän paitsi vetovoimaa, myös pito- ja uudistusvoimaa: selvien epäkohtien korjaamista, työn kehittämistä ja rakenteellista sosiaalityötä. Kuormittava työtilanne vaikuttaa kuitenkin siihen, ettei kehittämiselle jää perustyössä aikaa.

Sosiaalipalvelujen perustyö ei tarjoa korkeasti koulutetuille sosiaalityöntekijöille juurikaan mahdollisuutta tehdä kehittämis- ja tutkimustyötä. Tämän vuoksi siitä kiinnostuneet työntekijät siirtyvät perustyöstä muihin tehtäviin ja organisaatioihin. Mikään ala ei kuitenkaan selviydy ilman kehittämistä ja muuttuvaan yhteiskuntaan reagoimista. Uudistusvoimaton työ menettää vähitellen niin pito- kuin vetovoimansa.

Asiakkaatkin turhautuvat, kun he kerta toisensa jälkeen toistavat elämänsä vaiheita uusille työntekijöille. Suppea palveluvalikko ei riitä vastaukseksi sosiaalityön monien asiakkaiden kerrostuneisiin ongelmiin. Asiakkaiden ongelmien kohtaaminen – ilman riittäviä keinoja auttaa – aiheuttaa työntekijälle runsaasti eettistä kuormitusta, eikä asiakas pääse elämässään eteenpäin.

Sosiaalityön vetovoimaa heikentävät suuri asiakastyön määrä, vaativien asiakastilanteiden kuormittavuus, alan heikko yhteiskunnallinen arvostus, työnohjaus- ja täydennyskoulutusmahdollisuuksien puutteet, riittämätön esimiestyön tuki sekä koulutustasoon nähden liian alhainen palkkataso.

Työntekijäpula ei johdu koulutuspaikkojen vähyydestä: Suomessa on 2 500 laillistettua sosiaalityöntekijää enemmän kuin nykyisin kunnissa on sosiaalityöntekijöiden virkoja¹. Pula kunnissa on kuitenkin merkittävä, kun se suhteutetaan alan työvoiman määrään. Suomessa on hieman yli 6 000 Kevan eläkevakuuttamaa sosiaalityöntekijää, mutta samalla 2 700 työntekijän vaje. Sen lisäksi, että uusia työntekijöitä saadaan rekrytoitua perustehtäviin, on pidettävä tarkoin huolta jo työssä olevien työntekijöiden osaamisen kehittämisestä ja työssä jaksamisesta².

Palkkauksen kohottaminen työn vaativuutta vastaavalle tasolle kannattaa tehdä: varaa kyllä on, kyse ei ole suuresta asiantuntijajoukosta eikä siten suurista summista. On täsmennettävä sosiaalityön tehtäväkuvia ja työnjakoa; parannettava työolosuhteita, välineitä, prosesseja ja työhyvinvointia; vahvistettava esimiestyötä ja panostettava asiantuntijatyön johtamisosaamiseen. Johto on osaltaan aina vastuussa siitä, miten työt priorisoidaan ja miten alan arvostus organisaatioissa osoitetaan. Sote-uudistuksen edetessä on tärkeä varmistaa, että organisaatiossa kohdellaan eri alojen osaajia yhdenvertaisesti ja nostetaan asioita julkiseen keskusteluun tasapuolisesti.

Huolehditaan siitä, että meitä sosiaalityön ammattilaisia on myös jatkossa. Tehtävää sotessa riittää, mutta yhdessä näemme ja osaamme enemmän, jaksamme kaikki paremmin ja mikä tärkeintä, onnistumme työssämme useammin! 

 

Lähteet:

1 Yle 19.5.2020, Sosiaalityöntekijäpulan taustalla on paljon pielessä.

2 Kuntalehti 18.2.2021, Kuntien työvoimaennuste 2030: Suurin osaajapula sosiaalityöntekijöissä, hoitajissa ja lastentarhanopettajissa.

Kirjoittanut: Satu Marja Tanttu ja Tarja Kauppila

Ikäystävällisesti Eloisissa merkeissä

Kesäloman jälkeen katse kääntyy ikäpalveluihin. Nimittäin ennen lomia kovasti pohditutti, miten selvitään tästä kesästä, kun tekijöitä puuttui ja henkilökunta oli - ja on edelleen - kovan työtaakan edessä. Etelä-Savon Eloisa-hyvinvointialueella ikäpalvelujen asiakkaita tulee jatkuvasti lisää väestön vanhetessa. On pakko miettiä uusia toimintatapoja, jotta resurssiviisaasti tehtäisiin töitä. Samalla kipuillaan vielä muutoksista, mitä hyvinvointialueelle siirtyminen väistämättä toi tullessaan.

Ikäpalveluja ei voi kesän ajaksi sulkea, vaan palvelut pitää turvata. Eloisan strategiassa olemme luvanneet mennä aina asiakkaat edellä, olla rohkeita edelläkävijöitä sekä suunnannäyttäjiä.  Haluamme olla Ikäystävällistä aluetta ja ajatella ikääntyvää väestöä myös voimavarana: Myö yhessä onnistutaan!  Henkilöstön veto- ja pitovoimatekijät sekä lähijohtamisen kehittäminen ovat ykkösasioita. 

Esimerkkinä myö yhessä -tekemisestä on ikäpalvelujen kenttätyön kokeilu, mikä ilahdutti. Asiantuntijat, esihenkilöt, päälliköt ja vastaavat siirtyivät parin viikon ajaksi avuksi ikäpalvelujen asiakastyöhön. Osa toimi jopa pidemmän aikaa sen mukaan, miten se omat tehtävät antoivat myöten. Oli ilo lukea pääosin positiivisia palautteita tästä kokemuksesta.

Kenttäjaksolla on ollut mahdollisuus nähdä, mitä asiakastyössä tapahtuu, oppia ja oivaltaa sekä tutustua työntekijöihin. Siinä työn ohessa keskustelun lomassa parannettiin monesti työilmapiiriä ja yhdessä tekemisen meininkiä sekä asiakastyötä. Myös organisaatiokulttuurin näkeminen uusin silmin, ja havaintojen esilletuominen, on ollut äärimmäisen antoisaa ja avartavaa.

Kun ollaan yhdenvertaisia ja opitaan ymmärtämään toistemme töitä, kaadetaan raja-aitoja ja rakennetaan mieluummin siltoja. Tässä erään gerontologisen sosiaalityöntekijän palaute: ”Kenttätyöviikko oli erittäin mielenkiintoinen ja sain tehdä yksikössä monenlaista avustavaa työtä. Ilmapiiri työyksikössä oli mielestäni hyvä. Työntekijät kiittelivät avusta ja moni oli sitä mieltä, että olisi hyvä, jos iäkkäiden yksiköihin jalkauduttaisiin jatkossakin mm. esimiesten ja asiantuntijoiden toimesta.”

Olen iloinen tästä asenteesta ja rohkeasta osallistavasta johtamisesta. Kipuilevakin päätös kääntyy myös positiiviseksi. Suosittelen välillä hyppäämään ja tutustumaan sinne arkityöhön, työntekijöiden joukkoon. Johtajuus on ryhmätyötä. Ei voi hyvin johtaa ja kehittää, jos ei tiedä, mitä johtaa. Toimitaan yhdessä muuttuvissa olosuhteissa. Asenteet ja mielikuvat syntyvät pääosin kokemuksista ja ne myös muuttuvat vain kokemusten myötä.

Kenttätyökokeilu on yksi tapa kehittää omia työtapoja ja johtamistaitoja. Afrikkalaisen sananlaskun mukaan ”Yksin pääsee lujaa, yhdessä pääsee perille”. Näillä ajatuksilla jatkamme myö yhessä -tekemistä Eloisissa merkeissä, Ikäystävällisessä Etelä-Savossa.

Kirjoittanut: Niina Kaukonen

Huudeilla – Ymmärrystä kohtaamisista

Mitä sinulla olisi sanottavana kotikulmistasi? Mitkä asiat tekevät kaupunginosastasi juuri sen, että viihdyt siellä, tai kenties et? Tätä Sirkkulanpuiston etsivän päihdetyön EPIS! -hanke yhdessä Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelijoiden kanssa lähti Kuopion kaupunginosiin selvittämään.

EPIS! -hankkeen yksi tavoitteista on vähentää päihteiden ongelmallisesta käytöstä johtuvia ympäristöhaittoja. Tavoitetta, jolla kuntalaisten koettua turvallisuuden tunnetta pyritään parantamaan, voidaan edistää esimerkiksi ympäristön siisteyttä ehostamalla tai päihteidenkäyttäjiin kohdistuvan stigman vähentämisellä. Missä tätä ympäristötyötä olisi tarve tehdä, osaavat vastata parhaiten kuntalaiset itse.

Kuluvan vuoden huhtikuun lopulla toteutimme kahdeksalla Kuopion asuinalueella katukyselyn, jonka avulla halusimme koota kuntalaisten näkemyksiä omista asuinalueistaan. Pelkästään hankkeen työntekijöiden voimin kyselyn järjestäminen olisi ollut melkoisen suuri taakka, joten kysäisimme avuksemme Humakin opiskelijoita. Yhteistyö mahdollistui joustavasti melkoisen nopeallakin aikataululla, sillä Humak näkee merkityksellisenä työelämäläheisen tavan toteuttaa koulutusta, jossa oppiminen tapahtuu autenttisissa toimintaympäristöissä.

Opiskelijaryhmä suoritti osan Hyvinvointipalvelut -opintojaksosta ohjatusti ideoiden, suunnitellen, toteuttaen ja arvioiden Kuopion asuinalueilla koettua viihtyisyyttä käsittelevää katukyselyä. Kyselyn toteutuksessa vastaajia ei johdateltu kiinnittämään vastauksessaan huomiota esimerkiksi asuinalueen päihdetilanteeseen tai sen näkyvyyteen katukuvassa. Kysely suoritettiin osin sosiaalisen median avulla. Keskeisimmässä roolissa oli kuitenkin jalkautua kohtaamaan ihmisiä heidän omissa arkisissa ympäristöissään. Kohtaavan työn nykyiset ja tulevaisuuden ammattilaiset tavoittivat kyselyn toteutuspäivinä 116 ihmistä ostareilta asioimassa, työmatkoilta, koirapuistoista, lenkkipoluilta tai jopa parkkipaikalta renkaanvaihdon lomassa.

Vaikka kyselyn tulos on tieteellisesti epäpätevä, nousi kyselyn vastauksista esiin mielenkiintoisia huomioita asuinalueista. Vastauksista pystyi tekemään melko hyviä johtopäätöksiä siitä, millaisista palveluista koettu hyvinvointi muodostuu eri ikäryhmille. Esimerkiksi kiireettömien kohtaamispaikkojen, apteekin tai pankkipalvelujen puute nostettiin esiin etenkin ikäihmisten taholta. Odotetusti päihdeteema nousi melko selkeästi esiin osissa vastauksia. Ennen kaikkea oli huomionarvoista, että ihmiset pysähtyvät juttelemaan erittäin mielellään heidän omissa ympäristöissään.

EPIS! -hanke jatkaa ihmisten kohtaamista, ja jakaa kaduilta kerättyä tietoa eteenpäin verkostoyhteistyössä kuopiolaisille toimijoille. Katuraportoinnissa korostuu etenkin niiden ihmisten äänet, jotka muuten ovat hiljaisia tai hiljennettyjä.

Kirjoittanut: Antti Savolainen ja Outi Väyrynen

Tavoitteen asettamisen haasteellisuus

Mikä sinun tavoitteesi kuntouttavalle työtoiminnalle on? Kuulostaa yksinkertaiselta kysymykseltä, mutta onko se sitä? Törmäämme usein työssämme siihen, että kun ihmiset ohjautuvat meille kuntouttavaan työtoimintaan, he eivät muista tai osaa kertoa aktivointisuunnitelmassa kirjattua tavoitettaan. Onko tavoite oikea, jos sitä ei edes muista? Eräs asiakas totesi, että tavoite on hänen mielestään vain sanahelinää.

Tavoitteen asettaminen on prosessi, joka vie aikaa. Tavoitteen tulisi olla mahdollisimman konkreettinen ja mitattavissa oleva, jotta voidaan arvioida, onko tavoite toteutunut vai ei. Tavoitteen tulee lähteä ihmisestä itsestään ja sen tulee olla realistinen. Ihanteellisinta olisi, jos ihminen saavuttaisi tavoitteensa, saisi sitä kautta onnistumisen kokemuksia ja uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä. Usein tavoitteella pyritään myös saamaan lisää tietoa esimerkiksi asiakkaan työ- ja toimintakyvystä.

Tavoitteen asettaminen voi olla todella haasteellista, esimerkiksi jos ihminen aloittaa kuntouttavan työtoiminnan vuosien työttömyyden jälkeen. Tällöin voi olla vaikea ilmaista omaa tavoitettaan. Juttelin asiakkaidemme kanssa siitä, miten he ovat kokeneet tavoitteen asettamisen, ja keskustelussa nousi vahvasti esille epäonnistumisen pelko. ”Mitä jos en pääsekään tavoitteeseeni?” Tästä pelosta huolimatta tavoitteen tulisi kuitenkin olla sellainen, että sen eteen joutuu tekemään työtä. Kuka määrittää millainen on riittävä ja hyvä tavoite?

Tavoitteet tulee kirjata ylös ja miettiä keinoja tavoitteen saavuttamiseksi. Aina tavoitteet eivät toteudu, mutta on hyvä miettiä, kuinka siitäkin selvitään. Isommista tavoitteista voi muodostua pienempiä välitavoitteita, joita pyritään saavuttamaan ensin.

On hyvä etsiä erilaisia toimintapajoja, mihin tavoitteet kirjataan ja miten. Se mikä toimii yhden kohdalla, ei välttämättä toimi toisen kohdalla. Törmäsin itse tilanteeseen, jossa asiakas reagoi hyvin voimakkaasti, kun näki tavoitteen asettamislomakkeen. Lomakkeessa on sarakkeita, johon kirjataan tavoitteet sekä arvioidaan niiden toteutumista eri tasoilla. Olimme asiakkaani kanssa käyneet paljon erilaisia keskusteluja, joissa olimme puhuneet hänen tilanteestaan ja tavoitteistaan, mutta kun mukaan otettiin virallinen lomake, keskustelu ei sujunut enää niin hyvin. Asiakkaalla oli aikaisempaa kokemusta lomakkeiden käytöstä viranomaisten kanssa, mistä oli jäänyt hänelle negatiivinen kuva. Lomakkeet saatetaan kokea virallisina ja jäykkinä. Tämän myötä asioita voi alkaa miettiä liian vaikeasti, vaikka tavoitteet voivat olla hyvin konkreettisia asiakkaan elämää koskevia asioita.

Tavoitteen asettaminen vaatii aikaa, keskustelua ja pohdintaa. Asiakkaan kuuntelu on avainasemassa. Toiset osaavat sanoittaa omia tavoitteitaan paremmin, ja toiset taas vaativat siinä enemmän tukea ja ohjausta. Kun tavoite on henkilökohtainen ja asiakasta motivoiva, niin lopputulos on hyvä.

Kirjoittanut: Minna Lunkka

Mahdollisuuksien kolmiloikkaa sosiaalihuollon tietopohjan kehittämisessä

Sosiaalihuollon kirjaaminen ja tiedonhallinta ovat tällä hetkellä vauhdikkaassa kehitysvaiheessa. Viime vuoden marraskuussa voimaan tullut – erityisen kauan ja hartaasti odotettu – asiakastietolaki asettaa määräaikoja sille, mihin mennessä sosiaalihuollon palveluja järjestävien ja antavien toimijoiden on liityttävä valtakunnalliseen Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon. Mutta mitä se tarkoittaa, ja mitä iloa siitä työn arkeen on?

Tiedonhallinnan ja kansallisten tietojärjestelmäratkaisujen avulla luodaan mahdollisuuksia asiakastietojen kirjaamiseen ja niiden monipuoliseen hyödyntämiseen. Asiakastietojen käytettävyydessä mennään kolmiloikkaa eteenpäin. Ei ole kovin montaa vuotta siitä, kun työskentelin sosiaalitoimistossa, kirjasin tapaamisten sisällöt ruutuvihkoon, kirjoitin muistiinpanot puhtaaksi tietojärjestelmän loputtomaan asiakaskertomukseen ja tulostin päätökset kahtena kappaleena – toisen sai asiakas ja toinen kiikutettiin arkistoon asiakkaan kansioon. Auta armias, kun piti etsiä jotain vanhempaa tietoa paperiarkiston tai asiakaskertomuksen syövereistä. Tämä on arkea edelleen hyvin monissa organisaatioissa.

Kehityskulku vie yhä enemmän kertakirjaamisen periaatteiden suuntaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kerran kirjattua ja arkistoon tallennettua asiakastietoa voitaisiin hyödyntää muissa yhteyksissä mahdollisimman monipuolisesti. Asiakastiedoista voidaan tulevaisuudessa poimia asiakasmääriä, asiakkuuksien taustalla olevia tuen tarpeita, päätöstietoja, myönnettyjä palveluja ja niiden kestoja sekä tavoitteiden saavuttamisen asteita paljon nykyistä jouhevammin. Asiakastietojen pohjalta voidaan tehdä erilaisia koosteita, joista saadaan tietoa työskentelyn vaikutuksista niin omien asiakkaiden kuin vaikkapa jonkin tietyn asiakasryhmän kohdalta. Tietoja voidaan hyödyntää yhtä lailla asiakastyössä, organisaatioiden johtamisessa, hyvinvointialueiden päätösten teossa ja palvelujen kehittämisessä kuin valtakunnallisissa tutkimus- ja kehittämistarpeissa.

Asiakkailla on oikeus saada parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuvaa palvelua. Myös työntekijöillä tulisi olla oikeus käyttää työskentelyn ja päätöksenteon tueksi uusinta, tutkittua tietoa. Pelkkä työntekijän oma ammattitaito ei riitä maailmassa, jossa kohdataan monimutkaisia ilmiöitä ja ongelmia. Tarvitaan tietoa eri palvelujen ja menetelmien toimivuudesta ja vaikuttavuudesta. Tarvitaan myös asiakkaan kokemustietoa ja hänen omaa elämänpolkuaan jäsentävää tietoa. Kun asiakkaiden kanssa tapahtuvasta työskentelystä kirjataan systemaattisesti rakenteisiin asiakasasiakirjoihin, tällaista tietoa alkaa kertyä.

Asiakasasiakirjalaki velvoittaa sosiaalihuollon työntekijöitä kirjaamaan asiakkaan palvelun kannalta välttämättömät ja riittävät tiedot rakenteisiin asiakirjoihin. Onko työntekijöillä aina käytettävissään viimeisimmät, välttämättömät ja riittävät tiedot työskentelyn tueksi? Asiakastyössä syntyvää tietoa on tärkeää päästä tutkimaan laajemmin, jotta sosiaalihuoltoon saadaan vahvempaa tietopohjaa palvelujen myöntämisen pohjaksi.

Lakilinkit:

• Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (avautuu uuteen ikkunaan)
• Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista (avautuu uuteen ikkunaan)

Kirjoittanut: Päivi Malinen

LUMOavalla matkalla

On ennättänyt kulua jo puoli vuotta siitä, kun monialaisen lastensuojelun kehittämishanke LUMO päättyi. Olin luvannut tehdä ISOn nettisivuille koosteen hankkeen kehittämistyöstä ja sen tuloksista, ja pari päivää sitten tajusin unohtaneeni asian tyystin. Onneksi maailma ei tuon takia kaatunut, eikä koosteen kokoaminen ollut vielä myöhäistä.

Kun palasin hankkeen kehittämistyön äärelle, mieleen tulvahti monia muistoja matkan varrelta. Miten osaamiskeskuksille suunnattu hankehaku avautui keväällä 2020 aivan yllättäen. Miten nopeasti saimme koottua suunnittelujoukot Itä-Suomen YTAn neljästä maakunnasta, ja miten kaikki alueiden kunnat ja sote-kuntayhtymät sitoutuivat hankkeen toteuttamiseen. Miten hankepäätöstä jännityksellä odotettiin ja lopulta syyslomaviikolla se saatiin. Miten hienolta tuntui, kun joulukuun puolivälissä meillä oli vihdoin hanketiimi kasassa ja päästiin hanketyössä kunnolla liikkeelle, vaikka elettiinkin kiivainta korona-aikaa. Ja vauhtia sitten riittikin!

LUMOn toimintaa, tuotoksia ja tuloksia kootessa huomasin taas, miten paljon saimmekaan aikaan ja miten monenlaista kehittämistä reilun parin vuoden aikana ennätettiin tehdä. Kokemusasiantuntijoiden löytyminen timanttisen tiimimme kehittäjäkumppaneiksi oli ehkä parasta, mitä hankeaika toi tullessaan. Meillä sosiaalialan ammattilaisilla on paljon osaamista ja ammattitaitoa palvelujen kehittämiseen. Tämä ei yksin riitä, vaan rinnalle tarvitaan asiakkailta nousevaa kokemustietoa. Ilman asiakkaiden erilaista osaamista, ymmärrystä ja viisautta olisi LUMOssa tehty työ ollut hyvin erilaista, näin uskallan väittää.

Monitoimijaisen työskentelyn edistäminen oli laaja kokonaisuus, jossa kehitettiin toimintamalleja yhteistyölle. Esimerkiksi toimintakortit lapsen monitoimijaisen palvelutarpeen arvioinnin tueksi olivat pitkän työskentelyn tulosta. Tuossa pilotissa oli mukana muutama kunta/kuntayhtymä. Työskentelyn alussa ei osattu edes aavistaa, että olisimme esittelemässä näitä palvelutarpeen arvioinnin toimintakortteja valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä syksyllä 2022.

Yksi hankkeen suurimpia ponnistuksia oli opetusvideon tuottaminen lastensuojelun systeemisestä viikkokokouksesta yhdessä Etelä-Suomen sisarhankkeen kanssa. Videon käsikirjoittaminen, kuvauksissa mukana olo ja näytteleminen eivät ole ihan perinteisintä hanketyötä! Tämänkaltaista opetusvideota on lastensuojelun kentällä toivottu jo pitkään ja tuntuu hienolta, että pystyimme hankkeina tähän pyyntöön vastaamaan.

Yhteenvetoa kootessa tunsin kiitollisuutta, innostusta, ylpeyttä ja haikeuttakin. Hanketyö on tiivistä, se nivoo tekijänsä yhteen ja hioo erilaisista ihmisistä joukkueen – tiimin, jolla on yhteinen tavoite ja päämäärä. Meillä se oli lastensuojelun ja monialaisen verkoston työhön ja toimintakulttuuriin vaikuttaminen monin eri keinoin. On hienoa huomata, että työssä on myös onnistuttu: hyvinvointialueiden lastensuojelun johdossa on sitouduttu kokemusasiantuntijatoiminnan edistämiseen, systeemisen työotteen juurruttamiseen ja monitoimijaisen työotteen eteenpäin viemiseen.

LUMO-hankkeen tuloskoosteen voit lukea tästä (pdf, avautuu uuteen ikkunaan)

Kirjoittanut: Päivi Malinen

Arvoa ja aikaa kokemusasiantuntijuudelle

Asiakkaat ja heidän tarpeensa ovat syy, miksi järjestämme erilaisia palveluja. Yksityisessä liiketoiminnassa asiakaskokemuksen ymmärtäminen on elinehto sille, että yrityksen tuotteita tai palveluja käytetään. Jos tarjolla on palvelu, joka ei vastaa käyttäjän tarpeita tai ole muutoin hyödyllinen ja kiinnostava, se jää käyttämättä. Miten asiakaskokemuksen merkitys tiedostetaan julkisessa palvelutoiminnassa?

Olemme LUMO-hankkeessa kutsuneet lastensuojelun asiakaskokemuksen omaavia henkilöitä työskentelemään kanssamme ja kehittämään lastensuojelua. Asiakasnäkökulmasta nousevat ajatukset ja huomiot ovat hyvin tarkkanäköisiä, oivaltavia ja puhuttelevia. Työntekijänä on mahdotonta asettua täysin asiakkaan saappaisiin ja ymmärtää, mitkä kaikki asiat ovat merkityksellisiä. Tähän tarvitaan arvostavaa vuoropuhelua. Kokemusasiantuntijatoiminta on työskentely- ja toimintatapa, jonka avulla asiakkaan ääni ja kokemus voidaan tuoda systemaattiseksi osaksi palvelujen kehittämistä.

Kävimme kesäkuun alussa yhteisen arviointikeskustelun LUMOn tiimin ja hankkeen kokemusasiantuntijoiden kesken. Pohdimme kunkin omia odotuksia, tavoitteita ja toiveita hankkeen kehittämistyölle ja arvioimme, mihin olemme tähän mennessä päässeet. Niin kokemusasiantuntijoilla kuin hanketyöntekijöillä oli suuret odotukset sille, mitä kaikkea kehittämistyöllä voidaankaan saada aikaan ja miten monenlaisia tilaisuuksia kokemusasiantuntijoiden osallistumiselle voisikaan olla. Myös hankesuunnitelmaan oli hahmoteltu erilaisia kokemusasiantuntijayhteistyön paikkoja. Itsekin kuvittelin, että saamme asiakkaat mukaan kehittämistyön eri tasoille, niin asiakastyön ja toimintamallien kehittämiseen kuin erilaisiin virallisempiin työryhmiin.

Hankkeen alkutaival tarjosikin hanketoimijoille kylmää kyytiä ja aika nopeasti huomattiin, miten nollasta osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden kehittämisessä lähdettiinkään liikkeelle. Vasta tämän vuoden aikana on tuntunut siltä, että kokemusasiantuntijat ovat saaneet olla monessa mukana ja myös vaikuttaa asioihin. Asiakkaiden osallisuuden vahvistuminen on tuonut tilaa ja vaihtoehtoja erilaisille näkökulmille. Kokemusasiantuntijoilla on arvokasta tietoa palveluista, niiden toimivuudesta tai toimimattomuudesta sekä palvelujärjestelmän vaaranpaikoista tai monimutkaisuuden ongelmista.

Kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävä työ ja turvallisen ilmapiirin luominen vaatii työntekijältä aikaa: kokemusasiantuntijaa on pystyttävä tukemaan ja tsemppaamaan. Työntekijätkin tarvitsevat rohkaisua ja kannustusta kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Tulevat hyvinvointialueet ovat paljon vartijoina myös tässä asiassa – kokemusasiantuntijatoiminnalle tarvitaan systemaattiset rakenteet ja koordinaatio. On oltava henkilöitä, jotka huolehtivat toiminnan kokonaisuudesta, yhteydenpidosta, palkkioista ja muista käytännön asioista. Tarve sille, että kokemusasiantuntijoiden kokemuksia kuullaan, ei pääty missään vaiheessa.

Kirjoittanut: Päivi Malinen

Maaseudun erityinen sosiaalityö

Puhdas luonto ja vesistöt houkuttelevat muuttamaan ruuhkasuomesta maaseudun rauhaan. Miten tämä rauha ilmenee sosiaalihuollossa?

Samoja sosiaalisia ongelmia esiintyy kaikkialla, mutta maaseutu tuo niiden kanssa työskentelyyn omat vahvat piirteensä. Maaseudun sosiaalityössä on jotain erityistä, joka jättää jäljen ja saa kiinnostumaan aiheesta yhä uudestaan. Se pätee myös tämän blogin kirjoittajiin. Elsa on työskennellyt ennen SOSRAKE-hankkeeseen siirtymistä sosiaaliohjaajana pienessä Puumalan kunnassa, jossa paikallistuntemus nousee arvoonsa. Iiro puolestaan työskenteli pienessä Pielaveden kunnassa 2015–2017, ja sai sieltä ensimmäisen virkansa sosiaalityöntekijänä.

Paikallisuuden ymmärtäminen on tärkeää maaseudun sosiaalityössä. Se tarkoittaa alueen ominaispiirteiden, maantieteen ja taloudellisten reunaehtojen tunnistamista sekä niiden tuomista päätöksenteon tueksi. Maaseudulla on totuttu selvittämään asiat suoraan niitä hoitavan toimijan kanssa. Onneksi maaseudun matalat hierarkiat tarkoittavat yleensä sitä, että etäisyys päättäjiin ja viranhaltijoihin on lyhyt. Luova paikallinen verkostotyö on korostetussa ja tärkeässä asemassa.

Paikallisten palvelujen katoaminen maaseudulta ja erityispalvelujen keskittäminen ovat pitkän ajan trendejä. Suppea palveluverkosto ja pitkät etäisyydet tekevät palvelujen saavuttamisesta sekä niiden jalkauttamisesta aikaa vievää ja kallista. Tämä voi johtaa palvelujen alikäyttöön. Sähköiset palvelut voivat tuoda osaltaan helpotusta, mutta eivät ratkaise kaikkea. Verkkoyhteyksissä on puutteita ja asiakkaiden heikot digitaidot näkyvät toistuvasti sosiaalihuollon arjessa. Haasteet korostuvat sitä enemmän, mitä harvaan asutummasta maaseudusta on kyse. Paikallisuuden tunnustaminen on ehto oikein kohdennettujen palvelujen luomiselle ja toiminnalle.

Kaikessa sosiaalityössä on tärkeää tuntea niin toimintaa ohjaava lainsäädäntö kuin ammattietiikka, mutta maaseudulla korostuu kenties entisestään aito ja arvostava kohtaaminen. Pienellä paikkakunnalla sosiaalityötä tehneinä ajattelemme, että sosiaalialan ammattilaisten on oltava helposti lähestyttäviä. Myös sosiaalityön tutkimus tukee havaintoa, että työntekijän yksityisen ja ammatillisen persoonan voimakas ero koetaan maaseudulla negatiivisesti.

Ajattelemme, että maaseudun sosiaalityössä on tärkeää varata aikaa spontaaneille kohtaamisille. Sosiaalialan ammattilaisen on tärkeä jalkautua asiakkaiden koteihin ja kohtaamispaikkoihin, tunnistaa olemassa olevien yhteisöjen voimavarat sekä epämuodollisen avun verkostot ja edistää niiden toimintaa. Sosiaalialan ammattilainen auttaa etsimään puuttuvat palaset, joista rakennetaan yhdessä yhteistä ymmärrystä yhteisön ja yksilöiden tarpeista.

Kirjoittanut: Iiro Väisälä ja Elsa Husu

Harjoittelu lisäsi ymmärrystä kokemusasiantuntijuudesta

Olen neljännen vuoden sosiaalityön opiskelija Jyväskylän yliopistosta ja suoritin opintoihin kuuluvan kolmannen harjoittelun LUMO-hankkeessa. Olen tehnyt muutaman sijaisuuden lastensuojelun avohuollossa, joten harjoittelun suorittaminen lastensuojelun kehittämistyössä tuntui sopivalta ja tärkeältä edistysaskeleelta kohti omaa ammatillista kehittymistä.

Aloittaessani sosiaalityön opinnot minulla ei ollut mitään erityistä mielenkiinnon kohdetta. Pikkuhiljaa opintojen edetessä aloin kiinnostua lasten ja nuorten osallisuudesta sosiaalityössä ja etenkin lastensuojelussa. Myös tekemäni kandidaatin tutkielma sivusi osallisuutta. Olin kuullut opintojen aikana kokemusasiantuntijuudesta, mutta käsitys aiheesta jäi opintojen myötä pinnalliseksi.

Harjoittelun aikana olen päässyt perehtymään kokemusasiantuntijuuteen ja kokoamaan aihepiiristä lastensuojelun työntekijöille tarkoitettua tietopakettia. Tietopaketissa kerrotaan muun muassa, mitä kokemusasiantuntijuus on ja millaista hyötyä se voi tuoda lastensuojelutyöhön. Tietopaketista tullaan koostamaan arjen työhön helposti soveltuva esite, joka herättää kiinnostusta ja auttaa ottamaan kokemusasiantuntijat mukaan työskentelyyn.

LUMOssa tehdyn harjoittelun ja tietopaketin kokoamisen myötä osallisuus ja kokemusasiantuntijuus ovat entistä suurempia mielenkiinnonkohteitani, ja samalla ymmärrys näistä teemoista on kasvanut ja laajentunut. Olen saanut yhdistettyä syvemmin osallisuutta ja kokemusasiantuntijuutta käytännön sosiaalityöhön, etenkin lastensuojeluun ja lastensuojelun rakenteisiin.

Kokemusasiantuntijuus on erittäin tärkeä teema ja ajattelen, että nyt kun uusia hyvinvointialueita valmistellaan, tulisi kokemusasiantuntijuutta viimeistään ottaa enemmän huomioon. Hyvinvointialueiden kehittämistyössä ja suunnittelussa voisi olla mahdollisuus kehittää myös rakenteita, jotka tukisivat kokemusasiantuntijoiden hyödyntämistä. Kokemusasiantuntijuutta tukee esimerkiksi organisaation sitoutuminen eli se, että työntekijät ja esihenkilöt ovat motivoituneita edistämään ja kytkemään kokemusasiantuntijuutta organisaation toimintaan. Lisäksi vaaditaan taloudellisia sekä aika- ja henkilöstöresursseja. Myös koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen sekä kokemusasiantuntijatoiminnan seuranta ja arviointi säännöllisesti ovat keskeisiä.

Lastensuojelussa resurssit ovat hyvin tiukoilla eikä mihinkään ylimääräiseksi koettuun ole aikaa tai jaksamista ryhtyä. Kokemusasiantuntijuudella ja sen hyödyntämisellä on kuitenkin paljon annettavaa lastensuojelulle. Kokemusasiantuntijoiden mukaan ottaminen palvelujen yhteiseen kehittämiseen mahdollistaa sen, että ammattilaisten toiminta on paremmin lasten, nuorten ja perheiden tarpeita vastaavaa.

Kirjoittanut: Katariina Mattila

Mihin ainakin voimme luottaa?

ISOssa arvostamme asiantuntijaverkostoja.  Kumppaniemme kalenterit pursuavat työtä ja toimintaa, eikä yhteisen ajan löytäminen käy helposti. Etenkin sote-uudistuksen valmisteluihin olemme suhtautuneet vuosikaudet ymmärryksellä, jättäneet perustyössään kamppaileville tilaa myös niille. Eli hieman harvakseltaan ISO-verkostotapaamisia juuri nyt, kun se tai tämä soten päivämäärä on pitänyt tai pitää asiantuntijoiden nyrkit savessa lähes vuorokaudet ympäri.  

Kun ISO-kohtaamiselle on aika löydetty, se on käytetty mahdollisimman viisaasti yhteiseksi hyväksi. Nyt tarjoamme kaikille asiantuntijaverkostoillemme yhteisen napakan osaamisen kehittämisen iltapäivän 1.6. Ajankohtaisia teemoja siinä ovat uudet sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus-, koulutus-, kehittämis- ja innovaatiorakenteet (TKKI), ylipäätään luottamuksen rakentamisen stepit ja tärpit monimuotoisissa yhteistyökuvioissa sekä vielä työssä jaksamisen avainasiat. Tiivis ja toivottavasti monelle antoisa rupeama!

Sote-järjestämisvastuun hallinnollinen uudistaminen on jäänyt pitkään haaveeksi, mutta nyt siihen oltaisiin saamassa konkreettinen etenemisaskel. Ensi vuoden alussa toimintansa aloittavat hyvinvointialueet ovat tietysti kovan ’happotestin’ edessä: saadaanko palvelut toimimaan suuremmitta sähläyksittä. Tähän taustalle tarjoamamme luottamuskysymysten pohdinta on yhtenä näkökulmana varmasti paikallaan. Mitä meillä olisi ilman luottamusta?

Järjestämisvastuun siirtoon keskittyessä esimerkiksi TKKI-kysymysten pohdinta on siirtynyt aina vain ’hieman tuonnemmaksi’. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä (NHG) on tehty viime kuukausien aikana esimerkiksi yliopistollisten sairaaloiden ja sosiaalialan osaamiskeskusten tilanteesta. Valtakunnallisia linjauksia ja eduskunnan edellyttämiä TKKI-säädöksiä kuitenkin odotetaan vielä.

On hyvä hetki kuulla, mitä toiveita sosiaalityön emeritaprofessori Anneli Pohjolalla olisi soten TKKI-kuviointeihin. Miltä Annelin toiveet kuulostavat tuoreen hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtajan ja kokeneen kansanedustajan kannalta, sekin webinaarissamme selviää. Ja mitä mieltä Sinä itse olet: luotatko, että alan veto- ja pitovoiman rinnalle saadaan jatkossa riittävästi uudistusvoimaa?

Alan ammattilaiset ovat olleet viime vuodet lujilla. Koronakriisi on vaikuttanut kaikkien työhön. Ukrainan sota tuo avuntarvitsijoita Suomeenkin. Työmarkkinatilanteessa on omat mutkansa matkassa. Ja siihen vielä tulevat sote-kuviot – miten ihmeessä tämä kaikki kunnialla hoidetaan?

Siihen voi luottaa, että työtä ja tekemistä on edessä paljon. Ja että eteen tulee sellaisiakin kysymyksiä, joita ei ole osattu ennakoida. Yksin meistä kukaan ei näitä yhtälöitä ratkaise. Sosiaalialan – jos jonkun – luulisi osaavan suurissakin yhteiskunnallisissa muutoksissa hyödyntää osallisuutta, kumppanuutta, yhteisiä kohtaamisia, monipuolisia verkostoja ja yhteisvastuuta. Tule mukaan osallistumaan!

Kirjoittanut: Tarja Kauppila

Jos vähemmän olisikin enemmän

Lastensuojelulain mukaan lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on nimettävä hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä. Vastaavalla sosiaalityöntekijällä saa olla enintään 35 lasta asiakkaanaan 31.12.2023 saakka ja asiakaslasten enimmäismäärä laskee 30 lapseen 1.1.2024 alkaen. Lastensuojelun laatusuosituksen mukaan määrän tulisi olla tätäkin pienempi.

Rajaamalla asiakasmääriä pyritään laadukkaaseen lastensuojeluun. Sosiaalityöntekijän on valvottava lapsen edun ja oikeuksien toteutumista lastensuojeluprosessissa. Tämä vaatii aikaa henkilöstöresurssien ja hyvän johtamisen ohella. Ehdottoman tärkeää on, että työntekijän on tosiasiallisesti mahdollista tavata lasta ja tämän perhettä sekä tehdä monialaista yhteistyötä. Työtehtävät on mahdollista hoitaa, kun asiakasmäärät pysyvät kohtuullisena. Työnantajan velvollisuus on puolestaan huolehtia, että lainmukaiset asiakasmäärät toteutuvat ja että asiakasmääriä ei ylitetä.

Säännös lastensuojelun vastaavan sosiaalityöntekijän asiakasmäärästä astui voimaan 1.1.2022. Olemme eläneet mitoitusta nyt kohta puoli vuotta. Aiemmin asiakasmäärissä ei ollut minkäänlaista mitoitusta. Lakiesitys asiakasmääristä oli lausunnoilla toukokuussa 2021 ja eduskunta päätti mitoituksesta lokakuussa 2021.

Miten sitten kunnat ovat pärjänneet mitoituksen kanssa? Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut sai Aluehallintovirastolta huomautuksen sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain vastaisesta toiminnasta. Kaupunkia patistetaan välittömästi toimenpiteisiin, joilla sosiaalityöntekijöitä saadaan rekrytoitua riittävästi ja lastensuojelu toteutumaan lain edellyttämällä tavalla. Kaavin kunta puolestaan sai Aluehallintoviranomaiselta uhkasakolla tehostetun määräyksen noudattaa lakia.

Liian suuret asiakasmäärät aiheuttavat muun muassa sitä, että työntekijöillä on vaikeuksia ratkaista lastensuojeluilmoituksia ja laatia palvelutarpeen arviointeja määräajoissa. Hankaluuksia on ollut myös asiakassuunnitelmien laadinnassa. Tiedetäänpä kohtuuttomien työkuormien vaikuttaneen myös työpaikoista irtisanoutumisiin ja avoimiin virkoihin hakematta jättämisiin.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on kiinnittänyt huomiota siihen, että kunnat eivät ole tehneet aktiivisia toimia noudattaakseen lastensuojelun asiakasmääriä. Virkoja on kunnissa avattu, mutta todelliset toimet virkojen täyttämiseksi puuttuvat. Palkkauksen lisäksi työoloissa nähdään parannettavaa. Sosiaalihuoltolain mukaisessa perhesosiaalityössä on ilmaistu huolta, että aiempaa harvempi lapsi pääsee lastensuojelun asiakkaaksi. Perhesosiaalityön asiakkuuksiin ei ole määritelty asiakasmääriä ja yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla satakin lasta vastuullaan. Huolena on, että jatkossa perhesosiaalityön ja lastensuojelun välillä käydään vääntöä “kenelle asiakas kuuluu”. Tällainen vääntö ei ole lapsen edun mukaista.

Lähteet

• Lastensuojelun laatusuositus (2019). http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4067-3
• Aluehallintovirasto. Tiedote 26.4.2022. https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69939135
• Aluehallintovirasto. Tiedote 29.4.2022. https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69939792
• Talentia. Uutinen 24.2.2022. https://www.talentia.fi/uutiset/lastensuojelun-mitoitusta-kierretaan-haikailemattomasti/

Kirjoittanut: Riitta-Liisa Kumpulehto