Innostava, haastava ja vahvistuva vaikuttavuustutkimus

Vaikuttavuus, vaikuttavuus ja vaikuttavuus. Sana kuuluu ja näkyy kaikkialla ja tarkoittaa toiminnan kykyä tuottaa aiottuja vaikutuksia. Asia on tärkeä, koska sosiaalialan työn toteuttaminen mahdollisimman vaikuttavasti on ammattikunnan eettinen velvollisuus.

Viimeistelen väitöskirjaa ikääntyneille suunnattujen palveluohjausmallien vaikuttavuudesta. Keskeisessä osassa on sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden monimenetelmällinen arviointi. Luon kuvaa myös siitä, miten sosiaalipalveluiden vaikuttavuutta on arvioitu, ja millaisiin asioihin vaikuttavuustutkimuksessa tulisi tulevaisuudessa keskittyä.

Epäilyksiä ja haasteita sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden todentamiselle on esitetty ja tullaan esittämään. Tutkijoiden ja toimivampien käytäntöjen kehittäjien tulisi kuitenkin muistaa, että menetelmällisetkin haasteet ovat olemassa juuri meitä varten, jotta voimme niitä ratkaista. Olemme ikään kuin niillä töin. Vaikuttavuuden tarkastelu on kirjattu myös sosiaalihuoltolakiin ja on keskeisessä osassa sote-uudistuksen lainsäädäntöä, joten siitäkin näkökulmasta panostuksia tarvitaan sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden todentamiseksi ja edistämiseksi.

Sosiaalipalveluiden kenttä on kaiken kaikkiaan hyvin laaja. Näin ollen myös käytäntöihin painottuva tutkimuksellinen kenttä on iso. Tämänhetkiset mahdollisuudet tutkimuksen tekemiseen ja siihen panostamiseen ovat kuitenkin vähäiset. Yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen odotetaan keskittyvän sekä sosiaalityön että koko laajan sosiaalialan käytäntöjen tutkimiseen, unohtamatta muuta tieteenalalle relevanttia tutkimusta. Tällä hetkellä sosiaalipalveluiden vaikuttavuustutkimusta voidaan siis tehdä vain hyvin marginaalisesti jo tutkimusrahoituksen suhteellisen vähäisen määrän vuoksi.

Sosiaalityön tieteenalana tai käytäntönä ei tule tässäkään asiassa kääntyä sisäänpäin, vaan entistä enemmän tarvitaan monitieteistä ja laaja-alaista yhteistyötä ja keskustelua. Vaikuttavuustiedon tuottamisessa tämä tarkoittaa ainakin sitä, että muiden tieteenalojen vuosikymmeniä jatkunut työ vaikuttavuuden arvioinnin edistämiseksi on hyödyllistä myös sosiaalipalveluiden tutkimuksessa. Yhteistyötä eri alojen välillä on tarkoituksenmukaista tehdä, mutta sosiaalialan tutkijat, osaajat ja ammattilaiset ovat itse parhaita asiantuntijoita alansa ja ilmiöidensä tutkimisessa.

Erityisesti terveystieteissä on kehitetty monenlaisia lähestymistapoja eri hoitomuotojen ja terveyden edistämisen interventioiden vaikuttavuuden arvioimiseksi. Ymmärrys erilaisen tiedon merkityksestä vaikuttavuuden kokonaiskuvan muodostamisessa on lisääntynyt viime vuosina. Näiden keskusteluiden ulkopuolelle jääminen ja sisään päin kääntyminen voisivat aiheuttaa sen, että sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden arviointi tulisi olemaan terveystiedelähtöistä, mikä ei ole toivottavaa.

Mielestäni tällä hetkellä sosiaalityössä ja sosiaalipalveluiden tutkimuksessa on menossa hyvä vaihe, jossa vaikuttavuuden arviointi on yksi keskeinen tutkimuksen suuntaus. Kehittämistyötä tehdään myös sosiaalialan tiedon systemaattisessa keräämisessä. Itä-Suomen yliopiston järjestämillä vaikuttavuuden tutkimuksen päivillä on useana vuonna ollut esillä ajankohtaista sosiaalipalveluiden vaikuttavuustutkimusta. Sosiaalityön tutkimuksen päivien 2022 työryhmien sisällöt näyttävät myös innostavilta; vaikuttavuus on esillä monessa työryhmässä. Hyvä näin, koska mitä vaikuttavammat palvelut, sitä parempi asiakkaiden hyvinvointi.

Kirjoittanut: Hanna Ristolainen

Yksin ei pärjää kukaan

LUMO-hanke ja Pesäpuu ry järjestivät marraskuussa avoimen verkkodialogin: ”Onnistunut monialainen yhteistyö nyt ja tulevaisuudessa”. Osallistujat pohtivat sijoitettujen lasten koulunkäynnin tukea eri näkökulmista yhteistä ymmärrystä rakentaen. Mukana oli varhaiskasvatuksen, koulun, lastensuojelun ja terveydenhuollon ammattilaisia sekä kokemusasiantuntijoita.

Systeemistä työotetta vahvistetaan parhaillaan lastensuojelussa kansallisesti. Kautta aikojen viheliäisiä ongelmia on ratkottu onnistuneesti nuotiopiirissä. Osaamisen hyödyntäminen yli sektorirajojen on resurssiviisasta. Dialogimme osallistujien mukaan yhdessä lapsen tai perheen kanssa asioiden tarkastelu luottamuksen ilmapiirissä ja eri näkökulmista on vaikuttava interventio sinällään. Kuulluksi tuleminen edistää asiakkaan sitoutumista. Oppivassa ja toisia kunnioittavassa vuorovaikutuksessa myös ammattilaisten osaaminen rikastuu.

Kohtaamisissa kokemus kuulluksi ja arvostetuksi tulemisesta on tärkeää. Yhteistyössä on oltava mukana ihmisiä, jotka tuntevat lapsen hyvin. Kokemusnuoren sanoin: ”Ainoa omainen on viranomainen” ‒ ajatus on kolkko. Aitoja suhteita sekä lapsen yhteyksiä läheisiinsä on tärkeää ylläpitää. Jatkuvuus on erityisen tärkeää sijaishuollon päättyessä.

Yksin ei pärjää kukaan, me tarvitsemme toisiamme. Jokaisen toimijan toiminnan tulee olla hyvää ja jokaisen tulee kantaa oma ammatillisen vastuunsa, mutta sitten tehdään yhdessä. Kun koulussa saadaan tarvittava tieto, voidaan mennä sydämellä ja vahvalla yhteisellä asenteella eteenpäin. ”Aikuisten on luovuttava vallan kahvasta ‒ nuoret ovat keskiössä”, kiteyttää rehtori.

Dialogissa lausuttua:

”Monialaisessa yhteistyössä on onnistumisia ne tilanteet ja hetket, kun on keskusteltu riittävän pitkään, että on ymmärretty yhdessä asioita.” - perusturvajohtaja

”Sain lääkärinä yhteistyöpyynnön tulla yhdessä miettimään perheen sekä muiden toimijoiden kanssa haastavaa tilannetta. Koin hyvänä, ettei tarvinnut arvioida yksin. Vältyttiin päällekkäisyyksiltä, pallottelulta ja lähetteiden odottelulta.”- lääkäri

”Pyysimme sosiaalityöntekijää koululle, kun oppilaan tilanne vaati puuttumista. Hän tunsi nuoren pitkältä ajalta. Lastensuojelun mukaan tulo oli täynnä lämpöä, arvostusta ja empaattista kohtaamista. Yhdessä saatiin aikaan vaikutusta. Sen näki nuoren olemuksesta.”- rehtori

”On ollut ihana nähdä, miten ketterästi koulu lähtee toimimaan sijoitetun lapsen kohdalla. Luovii esimerkillisesti ja asiantuntevasti.” - psykiatrinen sairaanhoitaja

”Isäni kuoltua minulle tarjottiin keskusteluapua, mutta ajattelin keskittyä koulunkäyntiin. Surutyö yksin ei ollutkaan yksinkertaista. Mua kannustettiin käymään kummitädin luona. Lastensuojelussa pitää pyrkiä siihen, että yhteys läheisiin laitoksen ulkopuolelle säilyy.” - kokemusasiantuntija

Erätaukodialogi oli osa Lumonaari-webinaarisarjaa, joka jatkuu keväällä 2022.

Kirjoittanut: Christine Välivaara

Osaamisen vahvistamista ammattikorkeakouluyhteistyönä – teemana rakenteellinen sosiaalityö

Rakenteellisen sosiaalityön käsite viittaa siihen, että sosiaaliset ongelmat ovat osa yhteiskunnan taloudellista ja sosiaalista rakennetta. Rakenteellinen sosiaalityö on yksi sosiaalityön osa-alue, ja sitä voidaan opettaa ja osata tehdä.

Perustavanlaatuinen kysymys on, millä keinoin rakenteellisen sosiaalityön osaamista voidaan vahvistaa suomalaisen hyvinvointivaltion puitteissa, tehdä rakenteellista työtä näkyväksi ja saada aikaan hyvinvointia parantavia ratkaisuja. Yksi kysymys on, millä edellytyksin asiakkaat voidaan ottaa mukaan epäkohtien esiin tuomiseen, palvelujen kehittämiseen ja etujärjestöjen tai yhteiskunnallisten liikkeiden kautta tapahtuvaan vaikuttamiseen.

ISOn, Essoten, Kainuun soten, Xamkin ja Diakin ponnistuksin on järjestetty mahdollisuuksia rakenteellisen sosiaalityön osaamisen vahvistamiseen, ja niitä on tarjottu Suomen valtion ja EU-rahoituksen tuella SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeessa. Yhtenä osaamisen vahvistamisen muotona ovat olleet ammattikorkeakoulujen lehtoreiden yhteiset kehittämispajat. Ne ovat kokoontuneet tavoitteellisesti vuonna 2021 rakenteellisen sosiaalityön opintokokonaisuuden laatimiseksi.

Yhteisen kehittämisen tapa on ollut varsin kannustava. Työpajat ovat tarjonneet kaikille osallistujille mahdollisuuden oppia yhdessä ideoimisen, tekemisen ja kehittämisen kautta. Ne ovat saattaneet yhteen eri ammattikorkeakoulujen opetussisällöistä vastaavia, jolloin myös pedagogisten ratkaisujen pohtiminen on saanut syvyyttä. Rakenteellisen sosiaalityön osaamisen vahvistamisen tavoitteiden ja keinojen sekä opintoja koskevien teknologisten mahdollisuuksien osalta kenenkään ei ole tarvinnut jättää kynttiläänsä vakan alle. Olemme saaneet haastaa toinen toistamme eikä valitsevien olosuhteiden kritiikki tai haasteiden esiin tuominenkaan ole ollut pois suljettua. Yhdessä olemme olleet tilanteessa, jossa ei ole tarvinnut kiillottaa minkään kohteen, palvelun tai työmuodon statusta, vaikka myös kirkastumista on saattanut sivutuotteena syntyä.

Työpajat ovat kokoontuneet kolme kertaa. Olemme laatineet konseptin viiden opintopisteen rakenteellisen sosiaalityön opintojen pilotoimiseksi keväällä 2022. Opinnot koostuvat neljästä kokonaisuudesta. Ne pureutuvat rakenteellisen sosiaalityön käsitteisiin, historialliseen taustaan ja paikkaan sosiaalityössä, nykytilaan ja tulevaisuuden näkymiin, osallisuuden kysymykseen ja menetelmiin sekä tiedolla vaikuttamiseen.

Pilotoinnissa mukana olevien ammattikorkeakoulujen opiskelijat voivat valita opinnot vapaasti valittaviin vaihtoehtoisiin opintoihin kuuluvina. Opintokokonaisuutta tarjotaan myös Essoten ja Kainuun soten sosiaalityötä tekeville sekä kaikille opiskelijoille ja ammattilaisille, jotka haluavat vahvistaa rakenteellisen sosiaalityön osaamistaan. Opinnot tapahtuvat pääosin verkossa, ja niihin kuuluu kaksi lähipäivää. Saatujen kokemusten myötä opintokokonaisuus saatetaan muotoon, jossa se on osa suhteellisen vakiintunutta vaihtoehtoisten opintojen tarjontaa.

Kirjoittanut: Keijo Piirainen ja Johanna Hirvonen

Rakenteellisen sosiaalityön työpajatyöskentelyn antia

Opettajien työpajatyöskentely SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeessa rakenteellisen sosiaalityön opintokokonaisuuden toteuttamiseksi on palautteen perusteella ollut motivoivaa ja tuloksellista. Keskustelut rakenteellisen sosiaalityön opetussisällöistä ja tavoitteista ovat nostaneet esiin näkökulmien moninaisuuden. Suunnittelua ovat ohjanneet kolme pääteemaa: rakenteellisen sosiaalityön käsite ja lähtökohdat, tiedon tuottaminen sekä tiedolla vaikuttaminen.

Rakenteellisen sosiaalityön lähtökohdista esiin nostettiin sosiaalityö tietotyönä, rakenteellisen sosiaalityön rooli ennaltaehkäisevässä työssä, työn kohteen hahmottaminen, ihmisoikeustyön näkökulma, työn eettinen perusta ja hyvinvointiin vaikuttavien rakenteellisten ilmiöiden tunnistaminen muun muassa systeemisen ajattelun pohjalta. Lisäksi muistutettiin rakenteellisen sosiaalityön lainsäädännöllisestä pohjasta. Tärkeinä pidettiin paikallisuuden näkökulmaa asiakastiedon tuottamisessa, työntekijöiden ymmärrystä eri asuinalueiden piirteistä ja kuntalaisten osallisuutta.

Työpajassa pohdittiin opintokokonaisuuden keskeistä oppimistavoitetta: ”Kasvu sosiaalialan ammattilaiseksi, perinteisen roolin ravistaminen ja työntekijän roolin muutos. Opiskelijalle rakentuu ymmärrys omasta roolista rakenteellisessa työssä; esimerkiksi epäkohtien esiin nostaminen ja väylä sille.”

Tiedon tuottaminen ja tiedolla vaikuttaminen olivat kaksi laajaa teemaa, joita työpajassa rajattiin ja pohdittiin:

• Kerätäänkö hyvinvointitietoa asiakkaalta vai työntekijöiden tuottamana, käsittelemänä ja analysoimana?
• Voiko hyvinvointitieto tuottaa katvealueita, joita indikaattoritieto edes yhdessä paikallisen kokemustiedon kanssa ei tavoita?
• Voiko rakenteellisen sosiaalityön tiedon keräämisestä tulla yksi tietovaranto lisää, jonka hyödyntämiseen ei ole käytäntöjä?

Tiedon tuottamisen monialaisuuden ja moninaisuuden nähtiin parantavan tiedon käyttöarvoa ja laadukkuutta. Esiin nousivat näyttöön perustuvat käytännöt ja tieto palveluiden vaikuttavuudesta. Asiakkaan osallistumisen tiedon tuottamiseen nähtiin olevan melko vähäistä ja tiedonkeruukäytäntöjen hajanaisia. Haavoittuvassa asemassa olevien ja erilaisia kommunikaation rajoitteita omaavien henkilöiden äänen kuuluviin saamisesta muistutettiin.

Keskeisen oppimistavoitteen tiedon tuottamisen ja tiedolla vaikuttamisen osalta voisi tiivistää seuraavasti: opiskelijalla on kyky hyvinvointitiedon kriittiseen arviointiin, tutkimuksellista osaamista tiedon tuottamiseksi ja viestinnän osaamista tiedon eteenpäin viemiseksi. Opiskelija ymmärtää tiedon tuottamisen ja tiedolla vaikuttamisen osana työrooliaan.

Opintokokonaisuus avautuu opiskeltavaksi keväällä 2022, mutta jo tässä vaiheessa suunnittelua on aihealueen laajuus tullut hyvin esille, ja tarve perusteita laajemmalla ja syvemmälle opintokokonaisuudelle on ilmeinen. Sekä rakenteellisen sosiaalityön käytännöt että opetuksen voi hyvin tiivistää työpajassa esitettyyn toteamukseen: ”rakenteisiin vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä”.

Kirjoittanut: Johanna Hirvonen ja Keijo Piirainen

Matkalla kohti tiedonhallinnan tavoitetilaa

Vuoden 2015 kesällä tein lähtöä ISOsta ja mualimannavasta kohti laita-Suomea. Samoihin aikoihin sain olla mukana kirjoittamassa Sosiaalityön käsikirjan neljättä laitosta. Kirjoitin käsikirjaan luvun tiedonhallinnasta sosiaalityössä, ja kuvasin siinä THL:n julkaisemaa sosiaalihuollon tiedonhallinnan tavoitetilaa vuonna 2020.

Vuosi 2020 tuli ja meni, joten nyt on hyvä hetki katsella ympärille ja kurkistaa taustapeiliin. Mitä tavoitetilaan kirjattiin, mitä saavutettiin ja minne on vielä matkaa?

Kansallinen sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto on otettu käyttöön.

Asiakastietolain uudistamistyöryhmä aloitti työnsä vuoden 2015 alussa. Visio oli innostava. Asiakastietolakiin kirjataan, että myös sosiaalihuollon palvelunantajat liittyvät Kanta-palveluihin. Sen jälkeen asiakastiedot ovat aina käytettävissä siellä, missä asiakastyötä tehdään – valtakunnallisesti yhtenäisessä rakenteisessa muodossa. Ryhmän oli määrä saada työnsä valmiiksi saman vuoden lopulla.

Mutta tie oli pidempi kuin luultiin. Matkan varrelle osui jokunen hallituksen hajoaminenkin. Asiakastietolaki tuli lopulta voimaan marraskuussa 2021. Liittymisvelvoite on julkisessa sosiaalihuollossa viimeistään 1.9.2024 ja yksityisessä sosiaalihuollossa vuoden 2026 alussa.

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönotossa ei kuitenkaan jääty odottamaan lain voimaantuloa. Kela ja THL loivat edellytyksiä, ja pilottiorganisaatiot lähtivät raivaamaan muille latua. Vaasan kaupunki ja Eksote olivat ensimmäiset liittyjät vuonna 2018. Vuoden 2020 loppuun mennessä liittyjiä oli 66, joiden joukossa yhdeksän yksityistä palveluntuottajaa. Joten kyllä, tavoite saavutettiin. Arkisto oli otettu käyttöön. Nyt lähes kaksi kolmasosaa julkisen sosiaalihuollon palvelunjärjestäjistä on jo liittynyt Kanta-palveluihin.

Suuri osa sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmistä on liitetty hyödyntämään asiakastiedon arkistoa.

Vuoden 2020 lopussa Kantaan oli liitetty kuusi eri asiakastietojärjestelmää. Luku kattaa merkittävän osan käytössä olevista järjestelmistä, mutta näitä on myös räätälöity käyttäjien tarpeisiin. Liittymisvalmistelut eivät siksi ole suoraan monistettavissa.

Kaikki sosiaalihuollon asiakasasiakirjat tallennetaan keskitettyyn tietovarastoon heti niiden valmistuttua.

Vuoden 2020 loppuun mennessä Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon oli tallennettu yli seitsemän miljoonaa asiakasasiakirjaa 370 000 asiakkaasta. Tällä hetkellä tallennettuja asiakirjoja on jo lähes 16 miljoonaa. Mutta koska suuri osa näistä on tallennettu vanhoina asiakirjoina, meillä on vielä matkaa siihen, että kaikki laadittavat asiakirjat tallennetaan reaaliajassa Kantaan.

Asiakastyön kirjaaminen on yhtenäistä eri puolilla maata, koska käytössä on sosiaalihuollon asiakastietomallin mukaiset asiakasasiakirjat.

Asiakasasiakirjalaki tuli voimaan vuonna 2015. Siinä säädettiin kirjaamisvelvollisuus, jonka toimeenpano oli mittava haaste. Sosiaalialan osaamiskeskukset tarttuivat toimeen, ja nyt on kolmas Kansa-koulu-hanke loppusuoralla. Kirjaamisasiantuntijoiden määrä lasketaan jo tuhansissa.

Sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen rakenteet on julkaistu Sosmeta-palvelussa (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Asiakirjalain nojalla annettava määräys velvoittaa hyödyntämään näitä rakenteita asiakastyön kirjaamisessa viimeistään sitten, kun liittymiseen on velvollisuus. Mutta vielä ne eivät ole käytössä kaikkialla.

Maalissa ei siis vielä olla, mutta on se jo kirkkaasti näkyvissä. Onneksi matkaa on tehty ISOlla porukalla, sillä tavoite on yhteinen, eikä kukaan meistä olisi yksin selvinnyt näin pitkälle.

Kirjoittanut: Antero Lehmuskoski

Lasten suojelu on yhteinen kunniatehtävä

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät järjestettiin tänä vuonna jo 57. kerran. Päivillä visioitiin parempaa ja laadukkaampaa, yhdessä tehtävää lasten suojelemista. Lastensuojelun keskusliiton hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Pentti Arajärvi sanoi avauspuheenvuorossaan: ”Lapsuus on suora lähetys. Sille ei ole uusintaa, eikä varsinkaan korjattua uusintaa. Se ei voi odottaa taloudellisesti, poliittisesti tai asenteellisesti parempia aikoja.” Tällä hän tarkoitti, että lasten hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta parantavista asioista leikkaaminen on edesvastuutonta, oli kyse sitten oikeudesta varhaiskasvatukseen, terveydenhuoltoon tai harrastamiseen. Arajärvi muistutti, että kaikessa päätöksenteossa on aina kyse myös lapsista, sillä päätöksillä muokataan samalla tulevaisuutta.  

Lapsi ei kasva läheisistä irrallaan, joten on välttämätöntä panostaa koko perheen hyvinvointiin. Yhteiskunnan huolenpito korostuu, jos perheessä on lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavia riskitekijöitä tai kriisejä. Näihin vastaamiseen tarvitaan lastensuojelun, verkostojen ja perheen välistä monitoimijaista yhteistyötä, jota LUMOkin pyrkii osaltaan vahvistamaan. Kun lapsi elää turvallista kasvua ja kehitystä tukevissa olosuhteissa ja saa osansa suojaavista tekijöistä, kasvaa hänestä todennäköisemmin hyvinvoiva aikuinen, joka kykenee pitämään huolta itsestään. 

Omakohtaisen lastensuojelun onnistumiskokemuksen jakanut Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Hämäläinen muistutti, että kohtuullisella asiakasmäärällä ”lastensuojelun työntekijät pystyvät kohdentamaan työskentelyn perhettä parhaiten tukevalla ja auttavalla tavalla, ja voivat keskittyä ydintehtäväänsä, lapsikohtaiseen suojeluun." Jotta tämä toteutuu, tulee työskentelyolosuhteissa olla aikaa ja tilaa asiakkaan kohtaamiselle. Kohtaamisessa merkittävää on asiakkaan kokemus kuulluksi tulemisesta ja siitä, että omiin asioihin voi vaikuttaa.  

Sitran tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva haastoi kuulijoita kuvittelemaan toisenlaisia tulevaisuuksia. Dufva kertoi nuorten tulevaisuudennäkemyksiä kartoittaneesta kansainvälisestä kyselytutkimuksesta. Tulokset ovat musertavia: 43 % suomalaisista nuorista ja kansainvälisesti keskimäärin yli puolet nuorista pitää ihmiskuntaa tuhoon tuomittuna. Yli 70 % suomalaisista nuorista uskoi, että oma ja tulevat sukupolvet tulevat kärsimään ilmastonmuutoksen vuoksi. Nuoret kokevat, että päättäjät mielellään pohtivat esimerkiksi sote-uudistusta omien arvojensa pohjalta, mutta vähemmälle jää puhe siitä, millainen olisi toivottava tulevaisuus.

Tulevaisuususkoa voidaan valaa pienemmillä ja suuremmilla teoilla. Osoitammeko nuoremmille sukupolville, että he ovat arvokkaita, heidän mielipiteillään ja kokemuksillaan on merkitystä ja että haluamme pitää huolta myös heidän tulevaisuudestaan? Lasten suojeleminen ja lapsista huolen pitäminen ei ole vain vanhempien tai viimesijassa viranomaisten tehtävä. Tämä kunniatehtävä kuuluu läpileikkaavasti koko yhteiskunnalle. Tänään päätämme, millainen maailma on huomenna. 

Kirjoittanut: Katariina Katainen

Monialaisella yhteistyöllä kohti aitoa asiakaslähtöisyyttä

Monialaisuus on ajankohtainen teema sosiaalialan kehittämistyössä. Niinpä ISOsta suuntasin 14.10.2021 SOKK-hankkeen ”Asiakas- ja potilaslähtöinen monialainen työskentely” -syysseminaariin, joka yllätti positiivisesti. Hybridimallilla toteutetun seminaarin etäosallistujana ei tullut houkutusta hoitaa samalla kiireellisiä työtehtäviä tai neuloa villasukkaa, vaan seminaarin puheenvuorot vangitsivat huomioni. Miksi näin?

Ensimmäinen koukuttava tekijä oli asiakaslähtöisyys. Vaikka tilaisuudessa ammattilaiset puhuivat ammattilaisille, oli asiakas jokaisessa puheenvuorossa keskiössä. Tämä oli hyvin virkistävää. Ei puhuttu pelkästään asiakkaasta, asiakkaan tilanteesta tai palvelutarpeesta, vaan puheenvuoroissa mentiin asiakkaan kohtaamisen tasolle.

Konkreettisuus oli toinen seikka, joka teki seminaarin antoisaksi. Yleisellä tasolla asioiden käsittelyn sijaan tarkasteltiin sitä, mitä asiat tarkoittavat asiakkaan, työntekijän ja yhteistyöverkoston sekä läheisten tai yhteiskunnan kannalta. Puheenvuoroissa tuotiin kaunistelemattakin esille kokemuksia ja huomioita sekä pohdintoja siitä, miten jatkossa voisimme toimia tai mitkä ovat vielä ratkaistavia asioita.

Millainen monialaisen yhteistyön tilannekuva seminaarissa sitten välittyi? Yhteistyöhön on vahva halu, mutta sen onnistumiseksi on yhteistyön reunaehtojen oltava selvillä. Yhteistyölle on oltava selkeä tavoite. Eri tahoilla ja viranomaisilla on oma roolinsa ja tehtäväkenttänsä. Sujuvan monialaisen yhteistyön edellytyksenä on kunkin työn ja roolin tunteminen ja muistaminen. Monialainen yhteistyö on tavoitteellista toimintaa yhteisten asiakkaiden parhaaksi. 

SOKK-hankkeen projektiryhmän suunnitelmat ja tavoitteet seminaarin suhteen olivat hyvin samansuuntaiset, kuin osallistujakokemukseni. Seminaarissa haluttiin tuoda monipuolisesti esille asiakaslähtöistä monialaista työskentelyä ja vuorovaikutusta. Puhujiksi pyydettiin eri näkökulmista monialaisuutta tarkastelevia asiantuntijoita ja käytännön ammattilaisia. Puheenvuoroissa tarkasteltiin muun muassa ammattien välisestä yhteistyöstä hyötyvien ja monialaisia palveluja tarvitsevien asiakkaiden tunnistamista sekä potilaan osallisuutta vahvistavaa vuorovaikutusta. Lisäksi Päihdepalvelusäätiö kertoi monialaisen työskentelyn käytänteistään.

Seminaarissa esiteltiin myös projektiryhmällä ideoitu kuvitteellisen asiakkaan “Pajun” tarina, jonka avulla haluttiin konkretisoida asiakasnäkökulmaa. Paju on erilaisia haasteita elämässään kohdannut nuori, jolla on ollut vaikeuksia saada apua sosiaali- ja terveyspalveluista. Sirkkulanpuisto esitti seminaarissa tarinalle myös aitoja asiakaskokemuksia sisältävän jatko-osan, jonka yhteydessä päästiin tutustumaan ratkaisukeskeiseen työskentelyyn ja luottamuksellisen asiakassuhteen rakentamiseen. Lisäksi Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman edustajat kuvailivat, miten Pajua voitaisiin jatkossa auttaa monialaisen tiimityön mallia hyödyntäen. Lopuksi poliisi toi käytännönläheisesti esille roolien ja toimivaltuuksien merkitystä suhteessa monialaiseen työskentelyyn.

Puheenvuoroissa korostui vuorovaikutustaitojen tärkeys monialaisessa työskentelyssä. Aidosti asiakaslähtöinen ja vaikuttava monialainen yhteistyö vaatii asiakkaan osallistamista ja eri toimijoiden välistä keskustelua. Tätä kaikkea pyrimme edistämään myös SOKK-hankkeessa kehitettävällä monialaisella koulutuksella, jotta asiakkaita voidaan auttaa yhdessä entistä kokonaisvaltaisemmin.

Tussitaikureiden etälivekuvitus kiteytti seminaarin iltapäivän esitykset. Pajun tarinan ympärille rakentui kokonaiskuva monialaisista palveluista eri toimijoiden näkökulmista.

Lue lisää SOKK-hankkeen verkkosivuilta

Instagram: @sokkhanke

Twitter: @SOKKhanke

Kirjoittanut: Sanni Holopainen, Taru Kekoni ja Anna Miettinen

Substanssijohtamisen tärkeyttä lastensuojelussa ei saa aliarvioida

LUMO-hanke toteutti helmi-maaliskuussa 2021 kyselyn, johon vastasi yli 130 lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista Itä- ja Keski-Suomesta. Monialaisen yhteistyön, systeemisen työmallin ja asiakasosallisuuden lisäksi työntekijöiltä kysyttiin työn määrästä ja työssäjaksamisesta.  

Vastaajista 65 prosenttia arvioi työmääränsä vastaushetkellä joko huomattavasti tai jossain määrin liian suureksi ja noin kolmannes koki työmäärän sopivaksi. Työssäjaksamisensa puolestaan koki hyväksi tai erittäin hyväksi yli puolet vastaajista. Reilu kolmannes vastaajista ei kokenut jaksamistaan sen kummemmin hyväksi tai huonoksi, ja joka kymmenes vastaaja kertoi jaksavansa työssään huonosti tai erittäin huonosti. 

Työssäjaksamiseen vaikuttavat kielteisesti aikapaineet, kiire ja liian suuret asiakasmäärät. Vaihtuvat, poissaolevat tai kokonaan puuttuvat työntekijät niin omassa työyksikössä kuin muissa palveluissa vaikeuttavat suunnitelmallista työtä ja katkaisevat asiakkaan palveluprosesseja. Työntekijöiden kuormaa ja työn tekemisen haastekerrointa lisää  lastensuojelutyön luonne ylipäätään: työssä yritetään auttaa asiakkaita, joilla on monimutkaisia, vaikeasti hahmotettavia ja erityistä osaamista vaativia pulmia. Lastensuojelussa kohdataan usein asiakkaan nopeasti muuttuvia ja kriisiytyviä tilanteita, joihin on reagoitava nopeasti. Jos aikatauluissa ei ole väljyyttä, joutuu työnsä suunnittelemaan kerta toisensa jälkeen uudestaan.  

Olennaisin tekijä työssä jaksamisen kannalta on kyselyyn vastanneiden mukaan esihenkilön tuki, jota arvioi saavansa riittävästi 62 prosenttia vastaajista. Kyselyn perusteella on siis suuri joukko niitä, joiden mielestä esihenkilön tuki ei ole riittävää. Vastauksissa toivottiin, että esihenkilöt olisivat helposti tavoitettavissa ja heillä olisi aidosti aikaa ja mahdollisuuksia olla työntekijöiden tukena ja johtaa asiakastyötä. 

Lastensuojelun kentältä kaikuu, että esihenkilöt joutuvat työntekijöiden näkökulmasta askaroimaan liikaa muissa tehtävissä kuin henkilöstö- ja asiakastyön johtamisessa. Menneinä vuosina julkisen sektorin hallintorakenteita on kevennetty sekä säästötoimenpiteenä että liikojen väliportaiden karsimiseksi päätöksenteosta. Mutta onko keventäminen tapahtunut sisällön- ja henkilöstöjohtamisen kustannuksella?  

Väsyneet, epätietoiset ja vailla tukipilaria olevat työntekijät eivät ole pitkässä juoksussa halpoja. Poissaolot, työntekijöiden vaihtuvuus ja maalin ohi huitaistut palveluratkaisut ovat kalliita niin inhimillisesti kuin taloudellisesti katsottuna. Samalla rahalla saisi luultavasti useammankin aidosti läsnäolevan ja lähijohtamiseen pystyvän esihenkilön näyttämään suuntaa ja pitämään työntekijöiden päät pinnalla silloinkin, kun epävarmuus, epätietoisuus ja riittämättömyyden tunne meinaavat vetää pohjaan. Tämä kannattaa pitää mielessä nyt, kun tulevia hyvinvointialueita ja työntekijöiden sijoittumista laajoilla maantieteellisillä alueilla valmistellaan. 

Kirjoittanut: Katariina Katainen

Systeeminen malli on hyvä, mutta toteutus ontuu

LUMO-hanke toteutti helmi-maaliskuussa 2021 kyselyn, johon vastasi yli 130 lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista Itä- ja Keski-Suomesta. Yksi kyselyn teema oli lastensuojelun systeeminen toimintamalli, siihen kouluttautuminen sekä mahdollisuudet mallin mukaiseen työskentelyyn. Systeeminen työote rikastuttaa lastensuojelua suhdeperustaisuudella ja perheterapeuttisilla menetelmillä. THL on kouluttanut maakuntiin systeemisen työotteen kouluttajia ja systeemistä toimintamallia on juurrutettu lastensuojeluun kansallisesti vuodesta 2017 lähtien.  

Lastensuojelun ammattilaisille suunnattu kuuden päivän syty-koulutus antaa edellytykset systeemisen toimintamallin mukaiselle työskentelylle. LUMOn kyselyyn vastanneista ammattilaisista runsas puolet oli osallistunut koulutukseen ja ollut siihen pääosin tyytyväisiä. Puolet vastaajista kertoi työmallin olevan käytössä omassa yksikössä tai sitä opeteltiin parhaillaan. Mallin mukainen työskentely näkyi säännöllisinä viikkotiimeinä sekä systeemisen ajattelun ja menetelmien hyödyntämisenä arjen asiakastyössä. Systeemisessä työskentelyssä asiakkaan asioita käsitellään ja ratkaisuehdotuksia löydetään aiempaa syvällisemmin ja asiakasystävällisemmin. 

Puolet vastaajista kertoi, että mallin mukainen työskentely toteutuu käytännössä huonosti tai ei ollenkaan. Syiksi nostettiin ennen kaikkea kiire ja liian suuret asiakas- ja työmäärät: ei ole mahdollista tehdä systeemistä, suhdeperustaista työtä. Lastensuojelutyötä ohjaavat vahvat lainsäädännölliset aikarajat, mikä asettaa paineita ratkaista asiat nopeasti ja vaikeuttaa uusien toimintatapojen omaksumista. Henkilöstön jatkuva vaihtuvuus hankaloittaa mallin toteuttamista, sillä uusilla työntekijöillä ei ole tarvittavaa koulutusta ja pois lähtevien myötä osaamista ja tietoa häviää. Esihenkilöiden tuki mallin käyttöönotossa nähtiin tärkeänä, mutta osin puutteellisena. Työläs ja monitasoinen malli vaatii pitkää opettelua ja orientaation muutosta. Työntekijät ovat jääneet toteuttamaan mallia yksin ilman osaamista ylläpitävää ja syventävää koulutusta. 

Vaikuttaa siltä, että työn arjessa jatkuvasti läsnäolevat tekijät ja tilanteet aiheuttavat ristiriitaa systeemisen toimintamallin yhden perusperiaatteen – hidastamalla nopeutat – kanssa. Työskentelykulttuurin muutos ja uuden juurtuminen edellyttävät vahvaa tukea, perehdyttämistä, jatkuvaa koulutusta, kertausta ja syventämistä. Tähän kannattaa panostaa: niin lastensuojelun ammattilaisten vastauksista kuin systeemisen mallin teoreettisista lähtökohdista ja tutkimuksista voi päätellä, että kyseessä on lastensuojelutyötä edistävä ja asiakasta entistä paremmin osallistava toimintatapa. Lastensuojelutyön laatua tulee parantaa. Systeemistä työmallia vaalimalla voidaan luoda vankka ja pitkäkestoinen rakenne sekä olosuhteet, jossa työntekijät saavat tukea mallin omaksumiseen ja juurtumiseen. Tällöin myös hidastaminen asiakkaan asian äärelle on mahdollista.  

Kirjoittanut: Marika Huupponen ja Katariina Katainen

Tekijöiden ja tiedon puute toimivien palvelujen esteenä

LUMO-hanke toteutti helmi-maaliskuussa 2021 kyselyn, johon vastasi yli 130 lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista Itä- ja Keski-Suomesta. Pyysimme näkemyksiä siitä, miten lastensuojelun asiakkaat pääsevät palveluihin, miten palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeisiin ja miten monialainen yhteistyö toimii. Lastensuojelun ammattilaisten vastaukset olivat hyvin yhteneväisiä yhteistyökumppaneiden kyselyyn vastanneiden kanssa.

Ammattilaiset arvioivat, että lastensuojelun asiakkaiden palvelutarpeisiin vastataan parhaiten perusterveydenhuollossa ja varhaiskasvatuksessa. Mitä suuremmat tai monimutkaisemmat haasteet asiakkaalla on, sitä vaikeampaa on löytää tilanteeseen soveltuvia palveluja lapsen ja perheen tueksi. Palveluihin pääsyn esteet ja palvelujen laatu palautuivat lastensuojelun ja verkostojen ammattilaisten mukaan aina resurssipulmiin: ei yksinkertaisesti ole riittävästi työntekijöitä palveluja toteuttamaan. Puuttuvien tai vaihtuvien työntekijöiden vuoksi jonot ovat pitkiä, palvelujen saanti viivästyy ja palvelut katkeilevat. Palvelujen myöntökriteerit ovat tiukkoja eikä kaikille asiakasryhmille ole tarpeita vastaavia palveluja tarjolla laisinkaan. Erityisosaamista ei ole siellä missä sitä kaivataan, esimerkiksi psykiatrista osaamista puuttuu lastensuojelulaitoksista. 

Hyviä monialaisen yhteistyön käytäntöjä listattiin useita. Verkostopalaverit, systeeminen työskentely ja monialainen tiimityö ovat parhaimmillaan erinomaisia tapoja jakaa tietoa ja suunnitella työtä yhdessä. Tietojen vaihdossa koettiin kuitenkin kompasteluja. Epätietoisuus tiedonvaihdon laillisuudesta ja rajanvedon vaikeus siihen, mitä tietoa pitäisi välittää, lisäävät varovaisuutta ottaa puheeksi asiakasperheen asioita. Aina toiselle ammattilaiselle ei myöskään osata antaa riittävästi arvoa ja ennakkoasenteet saattavat olla kielteisesti latautuneita. Lastensuojelun ammattilaiset joutuvat välillä ratkomaan haastavia ja monisyisiä asiakastilanteita yksin, ilman toisten ammattilaisten osaamista, jos asiakas ei ole motivoitunut muihin palveluihin. Vastauksissa tuotiin toisaalta esiin myös se, että jotkut toimijat jäävät lastensuojelun työskentelyn ulkopuolelle. Esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen tehnyttä tahoa ja arjen verkoston toimijoiden tietoa ei aina hyödynnetä eikä oteta mukaan yhteiseen arviointiin ja tuen tarjoamiseen.

Monialaisen yhteistyön vaikeuksien synkästä runsaudesta huolimatta kyselyn tuloksista paistaa myös lämmintä valoa. Lastensuojelun ammattilaiset toivovat yhteisiä kohtaamisia ja keskusteluja muiden ammattilaisten kanssa, jotta toisten työtä ja työn lähtökohtia opitaan tuntemaan ja ymmärtämään. Toive on täysin sama kuin yhteistyökumppaneilla. Kun molemminpuolinen ymmärrys ja tuntemus lisääntyvät, kasvaa samalla myös arvostus ja luottamus toisen tekemää työtä kohtaan. Jaettu halu tulla ammattilaisina lähemmäs toisiaan on ensimmäinen edellytys monialaisen työn edistämiselle.

Kirjoittanut: Katariina Katainen

Lastensuojelussa halutaan asiakkaat mukaan työn kehittämiseen

LUMO-hanke toteutti helmi-maaliskuussa 2021 kyselyn, johon vastasi yli 130 lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista Itä- ja Keski-Suomesta. Kyselyyn vastanneita pyydettiin kertomaan asiakkaiden osallisuudesta palvelujen kehittämisessä.

Vastausten perusteella asiakkaiden systemaattinen osallistuminen palvelujen kehittämiseen sekä säännöllisen asiakaspalautteen kerääminen on lastensuojelussa vähäistä. Yli puolet vastaajista kertoi, että yleisimmin palautetta saadaan asiakkailta henkilökohtaisesti. Palautekyselyjä tehdään, mutta tietoa ei kerätä säännöllisesti. Säännölliset ja helpot asiakaspalautekyselyt nähtiin tärkeinä osallisuuden edistämisessä. Vastaajat toivoivat kokemus- ja kehittäjäasiakkaita sekä asiakasraateja mukaan suunnittelu- ja kehittämistyöhön. Työntekijöiden mielestä avoin dialogi ja asiakkaiden kuunteleminen auttavat kehittämään palveluja.

Lastensuojelun ammattilaisia pyydettiin arvioimaan, mikä estää asiakkaiden osallisuutta kehittämistoiminnassa. Suurimmaksi esteeksi nostettiin asenteet, joissa nähtiin pulmia niin työyhteisö- ja organisaatio- kuin asiakastasolla. Työyhteisöt ja työntekijät eivät välttämättä ole valmiita palautteen saamiseen tai siihen suhtaudutaan jopa kielteisesti. Vastaajat pohtivat asiakkaiden kokemuksia – pystyykö asioihin vaikuttamaan tilanteissa, joissa oma tahto on ristiriidassa lastensuojelun toimenpiteiden kanssa? Nähtiin myös, että asiakkaiden elämäntilanteet voivat olla niin kuormittavia ja mutkikkaita, etteivät heidän voimavaransa riitä kehittämisosallisuuteen. 

Miten asiakkaiden osallisuutta voidaan tukea? Vastaajista neljännes tiesi omalla alueellaan toimivista kokemusasiantuntijoista. Kokemusasiantuntijuuden vankempi hyödyntäminen voisi alkaa arjen perustyöstä, ammattilaisten ja asiakkuuden kokeneiden yhteisistä kohtaamisista ja keskusteluista. Sain itse ilon osallistua aiemmassa työssäni tällaiseen tilaisuuteen ja sen anti omalle työskentelylleni lastensuojelussa oli korvaamaton. Kokemusasiantuntijat olivat saaneet asiakkuuteensa jo etäisyyttä, lapsi oli kasvanut aikuiseksi ja asiakkuuden aikaisille, kriisiytyneille elämäntilanteille, omille tunteille ja kokemuksille oli löytynyt sanoja ja kuvaavia käsitteitä. Tämä herätti uudella tavalla miettimään asiakkaan kohtaamisen paikkoja, tiloja, läsnäoloa, vuorovaikutustapoja, omia sanoja ja eleitä.

Lapsen oman vastuusosiaalityöntekijän rooli perhettä lähellä olevana työntekijänä on merkittävä palautteenantoon kannustajana ja kehittämistoiminnasta tiedottajana. Yksi mahdollisuus voisi olla asiakasprosessin eri vaiheisiin kytkeytyvät palautekyselyt, jotka istutettaisiin työkäytäntöihin. Palautepyynnöissä tulee kuitenkin käyttää huolellista harkintaa, jotta palautteenkeruusta ei tule itse tarkoitus eikä palautteiden sisältö kärsi inflaatiosta. Asiakkaiden osallistaminen ei myöskään voi jäädä yksittäisten työntekijöiden vastuulle. Asiakasosallisuus tulee viedä rakenteisiin asti ja siihen tulee sitoutua kaikilla organisaation tasoilla.

Kirjoittanut: Katariina Katainen